Katsottiin tässä äijän kanssa yksi ilta Kylie Minoguen Showgirl-konserttia, ja mä juutuin ihastelemaan Kylien upeaa meikkiä. Tuumasta toimeen ja väsäämään omaa versiota Kylien show-silmistä!
Valitettavasti en löytänyt netin ihmemaailmasta lähikuvaa Kyllin meikistä, mutta siinä oli liikkuvalla luomella paljon suurihileistä kimallusta, mahdollisesti jopa pieniä helmiä. Sellaisia ei mun varastoista löydy, joten mun versiossa nähdään Make Up Storen irtoglitteriä.
Mulla ei itse asiassa ollut mitään, millä kiinnittää tuota glitteriä, joten suurin osa siitä irtosi kuvien oton aikana. :P
Mulla ei myöskään ole mitään tarpeistoa kulmakarvojen peittoon, joten oma kulmakarva jäi näkyviin kun piirsin päälle Kylie-kulmat.
Meikkiin käytetty:
Tähän kuvaan photoshoppasin kömpelösti omat kulmakarvani piirretyn alta pois.
Mun oli ensin tarkoitus tehdä show-meikki kumpaankin silmään, mutta sitten ajattelin että teenpähän ihan eri meikin toiseen silmään, kun kuitenkin pesen nämä samantien pois. Toisessa meikissä on sama "Kylie-kulmakarva" ja Make Up Storen kultainen pohja liikkuvalla luomella, mutta muuten eri sävyt. Tämä meikki on vuorossa huomisen postauksessa.
0 comments on “Kylie Minoguen inspiroima meikki”
Voi hitsi, onpa kiva .) Voipi olla että joutuu harjoittelemaan moista itsekin!
Ja sulta aika erilainen silmämeikki hetkeen!
Siis WAU. Tää on todella hieno meikki! hassu juttu, mulla kun istuu tiukassa mielipide, että tuollainen violetti/luumuinen väri tekisi "turpiinsaadun" vaikutelman. Ja nyt katson tätä meikkiä ja äsken Sensaistin tekemää Paradisco+L'Oreal-meikkiä eikä kumpikaan näytä yhtään hakatulta :D tietysti se meikintekotaitokin vaikuttaa varmasti. Itse en varmaan uskaltaisi lähteä kokeilemaan näitä värejä, koska lopputulos voisi olla mielenkiintoinen. Harjoitus ehkä tekee mestarin kuitenkin, tässäkin asiassa! :)
Hyvää viikonloppua!
Aivan ihana meikki! Kiitos taas tästä inspiraatiosta ja hyvää viikonloppua!
Ihana meikki! Mie oon aiemminki iahstellu tuota violetti-kulta yhistelmää, toimii tosi hyvin. Violettia löytys iteltäki, mutta kultaa ei. Minun pittää siis lähtiä kauppaan :) Ja heti! Oisko ehottaa hyvvää kultasta palettia?
MIELETTÖMÄN hieno meikki!!!
Kyllä sä olet taitava! Eipä voi muuta sanoa. Jos itse meikkaisin samoilla väreillä, olisin ihan hassun näköinen. Pitäisi joskus mennä jollekin ammattilaiselle ja katsoa mitä hän saisi aikaan =D
Huh. silmäsi näyttäää älyttömän kauniilta!:) Eli hyvä meikki... Myös ihanat räpsyttimet!
Voisin jopa sanoa, että tuo meikki on yks parhaista meikeistä mitä oot tehny :)
Ihana Kylie meikki. :) Tykkään noista väreistä kovasti. Harmi ettei löytynyt kuvaa alkuperäisestä meikistä, mutta on tuo silti vain hieno. :) Toista meikkikuvaa odotellessa vielä!
Kylläpäs sattui, vasta ihastelin Kyllin meikkiä katsoessani hänen vanhaa albumijulkkari-minishowtaan.
Tässä youtube-linkki, jossa ihana meikki (ja ihana Kylie) näkyy noin 1:02 kohdasta eteenpäin:
http://www.youtube.com/watch?v=Bx67b_5w-NM
Harmi vain, että sekä lavavalaistus että näyttöruutu vääristelevät värejä sen verran, että ainakin minun on vaikea hahmottaa niitä kovin täsmällisesti.
Tuo koko show näyttäisi muuten löytyvän youtubesta ja on ihan katsomisen arvoinen pop-musiikin ystäville.
Voi että miten hieno :) en ehkä osaisi tehdä/käyttää varjostusta noin pitkällä, sulle se sopii!
UPEA! Toi kultasen ja violetin yhdistelmä iskee muhun aina :)
Osaisko kukaan vinkata hyvää keinoa kiinnittää glitterit luomeen?
Noin yleisesti ottaen glittereitä ei taideta kauheasti suositella käytettävän silmien lähellä; ehkä ennemmin kannattaa katsella vaikka MAC Reflects -tyyppisiä jauheita, jotka ovat kyllä tosi kauniita.
Mutta useimmiten käytetään varmaan pohjalla jotain tahmaista ainetta (vaseliini, huulikiilto tms.)tosin olettaisin ettei tuo toimi kovin hyvin, ja viimeistään loppuillasta näky on hirveä (puhumattakaan silmiin valuvista glittereistä). Yksittäisiä isompia glittereitä voi kiinnitellä kasvoihin vaikka ripsiliimalla.
Olen myös kuullut ammattilaisten sumuttavan iholle hiuslakkaa, jotta ihosta tulee vähän tahmea, ja siihen sitten ripotellaan glitterit/hileet päälle. Pitäisi pysyä hyvännäköisenä useampia tunteja.
Aivan, noita MUSinkaan glittereitä ei suositella käytettäväksi silmien lähellä. Eli kuvat oli kai vähän "don't try this at home" -matskua.... :P ^_^
Glittereiden "liimaaminen" silmämeikkiin on kyllä haasteellista, kun joku tahmea kiinnitysaine pilaa (ainakin osittain) alle laitetut luomivärit.
<3
Voi LUOJA näitä ihania silmämeikkejä...!!
Toivoisinkin vahvojen silmämeikkejen "kaveriksi" nude-huulipunista juttua; se kun ei ollutkaan niin helppoa valita kaupasta nudepunaa, kun osa taittaa ruskeaan, osa punaiseen jne... Jonkinlaista vertailua, siis :)
Nättejä meikkejä tosiaan! :)
Mulla olisi yksi kysymys meikkikyniin liittyen. Yleensä olen käyttänyt vain ripsaria silmämeikkinä, mutta olisi kiva kokeilla jonkinlaista rajaamistakin. Voiko kajalkynää käyttää siis ripsien tyven rajaukseen vai olisiko hyvä hankkia meikkikynä? Mitä eroa noilla oikeastaan on muuta kuin se, että kajal on pehmeämpi? Toivottavasti jaksat neuvoa tumpeloa. :)
Upea on! Ja taas saan olla vihertämässä, ihan niin kuin vihersin (taas) Terheninkin postausta lukiessa. Vaan ei auta itku markkinoilla, jostain on vaan löydettävä se oma, juuri omaan ryppyiseen silmääni sopiva tyyli ja tapa käyttää värejä. Vaikka siinä anti ageing-aiheisessa keskustelussa olinkin vähän sitä mieltä, että rypyistä viis ja ikä vaan kaunistaa ;) niin silmänalueen ihon veltostuminen on minusta jotain todella ärsyttävää ja ihan totaalisen pyllystä!! ;-(
Mutta siis upea meikki, mielenkiinnolla jään odottamaan sitä kakkosversiota!
Inspiraatiomeikit ovat kivoja, niitä lisää vaan mahdollisuuksien mukaan :) Olisi kiva, kun laittaisit kuvan, jossa näkyisi molemmat silmät
tosi upee silmameikki ja ihanat varit! kivan erilainen! ois kiva nahda "koko kasvotkin" tuolla meikilla! ma oon ostanut Kreikasta TommyG woman sarjan glitterijauhetta ja samalta merkiltä glitter base gel:n, sillä pysyy aika hyvin, en tiedä varmaan joillain muillakin merkeillä on sellasta giltterinalusgeeliä! ärsyttävää on vaan se että ainakin jostain silmäkulmasta tai aman päivän päästä vaikka kuinka hyvin pesisi naaman illalla :/
Tässä tapauksessa ei olisi ollut mitään mieltä näyttää koko kasvoja, sillä meikkasin vain silmät. :)
jopas mulla on jäänyt puolet lauseesta pois ja lopputulos siansaksaa ;) tarkoitus oli sanoa että jostain silmäkulmasta tai kulmakarvoista löytyy mulla ainakin parin päivän päästä aina joku glitterhippu vaikka kuinka olisin pessyt kasvot kunnolla glitterin käytön jälkeen.
Ihana meikki, upeat värit.
Itsenäni kiinnostaa nuo voimakkaat varjostukset luomen sisänurkkaan asti. Itse en ole uskaltautunut kokeilemaan edes kotioloissa, kun se klassinen varjostuskaan ei ole vielä ihan 100% hallussa :P Erityisesti tuo kiinnostaa, kun esim. 1920 -luvulla tuo sisänurkan voimakas varjostushan oli vallitseva trendi ja olisi joskus hauska tällääntyä täysin ajan lookiin. (Ne meikit on kyllä aika huvittavia, toimii varmaan voimakkaassa valaistuksessa mustavalkofilmillä mutta nykyajalla...pitäisi tehdä joku modernimpi versio). Siinä mielessä komppaan nimimerkkiä charlie, että olisi kiva nähdä kokokasvokuva, jotta näkisi, miltä nuo varjostukset näyttävät koko kasvojen "kontekstissa" :)
Red Lips 'n Smoky Brown -postauksessa mulla on vastaavantyyppinen sisänurkkavarjostus ja kuvissa näkyy koko kasvot.
http://karkkipaiva.indiedays.com/2010/08/25/red-lips-n-smoky-brown/
Niinpäs näkyy olevankin. Kommettisi tuossa postauksessa puhuvat näköjään sen puolesta, että nämä varjostukset on hyvä jättää naamiaisiltoihin/editorialien sivuille :)
Aivan todella ihana, kaunis meikki!
Ihana <3 Ei voi muuta kuin ihastella. :)
Mieletön!
Todella kaunis ja onnistunut meikki! Joskus itsekin yritin tehdä silmämeikin luumunsävyillä.Se ei tainnut onnistua kun mies tosissaan ja huolissaan kysyi "mitä sun silmille on sattunut onko kipeät?". Eli täytyy vielä harjoitella, ettei näytä kun ois turpiinsa saanu. Ongelmakohta on juuri tuo silmän ulkonurkka(jos näin edes kuuluu sanoa)ja oikeanlainen häivytys.
Oi joi, samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Todella kaunis :)
Vau mikä meikki!
Minä joudun käyttämään tuollaista varjostusta aina, koska silmäluomeni ovat raskaat. Meikillä saa luotua itselleen luomivaon. Murretuilla sävyillä, tai ruskealla siitä tulee ihan hyvä arkimeikki. Raskaan luomen takia useimmat luomivärit ovat minulle liian vaaleita ja korostavat luomen raskautta.
Silmäni ovat myös kaukana toisistaan. En pysty ollenkaan käyttämään vaaleaa sisänurkassa. Hohtoa voi vähän laittaa, mutta ei vaaleaa. Sen sijaan laitan vaaleampaa ohuesti yläripsien tyveen keskelle (silmäni ovat melko soikeat, joten pieni pyöristävä vaikutelma vain suurentaa) ja hieman ulkonurkkaan alas. Lisäksi valkoinen kajal. Niilläkin saa avattua katsetta eikä se näytä ollenkaan niin hullulta kuin kuulostaa. Silmät ovat kauniit, mutta mittasuhteet pysyvät kohdillaan.
Upea meikki! Rakastuin tuohon varjostukseen ja väriyhdistelmään <3
Pixie Epoxya nyt kehiin, niin saat glitterin pysymään! Sitähän voi levittää luomivärin päällekin ja kuulostaa aika paljon houkuttelevammalta kuin joku hiuslakan suihkutus luomille :D
Järkevintä varmaan on kuitenkin hommata tuote, joka on tarkoitettu silmille sen sijaan, että väkisin yrittäisi etsiä jotain jankkia, jolla saa liimailtua luomille teräviä glittereitä.
Glitteristä voi oikeasti tulla pysyviä silmävammoja ja voi jopa mennä näkö. Askarteluglitter on pieniä, teräviä metallipartikkeleita, joita ei pidä laittaa mihinkään, mistä ne voivat joutua silmiin. Meikkiglitter lienee muovia (esim. akryylia), mutta näistäkään tuotteista valtaosaa ei pidä mennä laittamaan silmiin.
Eli kannattaa hommata jokin yliampuva luomiväri, glittereyeliner/-ripsiväri tai sitten harkita jotain luomille tarkoitettua kimallejauhetta kuten MAC Reflects tai Barry M Dazzle Dust http://www.barrym.com/dazzle-dust
Tämä paasaus ei ollut suunnattu kenellekään henk.koht., vaan yleisenä varoituksena niille, joille iski inspiraatio eivätkä ole aikaisemmin olleet tekemisissä kaiken maailman kimalteiden kanssa :)
Niin, en ajatellut kommentillani yllyttäväni kokeilemaan silmille vaarallisia glittereitä ja itse käytän suosittelemaani "jankkia" ihan silmälle turvallisten pigmenttien kanssa.
Mä en nimittäin saa pysymään glitterisiä pigmenttejä/jauheita luomilla ilman tahmeaa pohjustajaa, joten edelleen suosittelen "jankkia", ettei kimalteet lentele pitkin kasvoja.
Ihan tajuton!
oon jonkinaikaa jo katellu noita sun meikkikuvia mut tässä sulla on ihan tajuttoman pitkät ripset, eli onko nuo sun omat vai?
Tekoripset on kyseessä. :)
hei sun kulmakarvat on tässä paljon paremmat kuin yleensä meikeissä! Sopii tosi hyvin!! :)
Nyt täytyy sanoa, että säväytti!
Kerrassaan komea värien yhdistelmä ja sopii sinulle kuin nakutettu.
Tähän astisista ehdoton suosikkini. :)