Eräs asia mietityttää minua töissä usein. Tämä liittyy perusihonhoitoon ja siihen, miten monet tarvitsevat siihen apua. Mitä on ammattimainen ihonhoito? Miksi niin monet luottavat ammattilaisen neuvoihin siinä, millä puhdistaa ihonsa ja mitä voidetta käyttää?
Meillä käy paljon asiakkaita, jotka pyytävät apua sopivien ihonhoitotuotteiden löytämisessä. Silloin tällöin käy myös asiakkaita, jotka pyytävät apua mutta mainitsevat kuitenkin, että "kosmetologini on suositellut minulle näitä tuotteita, ja hänhän tietää parhaiten."
Mitä eroa loppujen lopuksi on kosmetologin ja ei-kosmetologin suosituksissa, jos kummatkin työskentelevät alalla? Mitä kosmetologi tietää enemmän, ja miksi hänen sanansa olisi ns. uskottavampi? Tiedämmekö me alan ihmiset ylipäänsä perusihonhoidosta enemmän kuin tavallinen, maalaisjärjellä varustettu kuluttaja?
Tämä on kysymys, josta olen jutellut töissä monien kosmetologi-kollegoideni kanssa.
Perusihonhoito on ihon puhdistamista ja kosteuttamista. Minä en ole käynyt kosmetologikoulua, mutta seuraava "peruskaava" on minullekin tuttu:
Nämä ovat siis sellaisia perusasioita, joihin ei mielestäni tarvitse mitään syvällistä asiantuntemusta. Epäpuhtaan ihon omistaja tajuaa itsekin, että ihoa voisi olla hyvä kuoria. Rutikuivan ihon omistaja ymmärtää, että vedetön puhdistus kuivattaa ihoa vähiten. (Emme nyt lähde tässä mihinkään erityistilanteisiin missä iho on vaikka niin pahasti tulehtunut ettei sitä voi kuoria tai muihinkaan ihotautilääkärin alueelle kuuluviin iho-ongelmiin.)
Olen välillä ollut huolissani siitä, että olenko minä jotenkin huonompi kosmetiikan myyjä kun en ole opiskellut kosmetologiksi. Mitä myymälätyössä tarvittavia tietoja ja taitoja kosmetologeilla on, mitä meillä muun koulutuksen omaavilla ei ole? Kävi ilmi, että olen stressannut ihan turhaan. Olen "haastatellut" neljää kosmetologikollegaani, eikä heillä ole kellään sen tarkempia niksejä tai vinkkejä eri ihotyyppien tai ongelmien hoitoon. Jos asiakas haluaa tasoittaa ryppyjään, hänelle myydään ryppyvoide. Jos asiakas haluaa ihon kiillon kuriin, hänelle myydään mattapinnan tekevä voide. Jos asiakas valittaa veltostuneesta ihosta, hänelle myydään kiinteyttävä voide. Jne. Ihonhoito ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. ^_^
Myyjillä ei ole omakohtaista kokemusta joka ikisestä tuotteesta, joten jos asiakas vaikkapa kysyy "markkinoiden parasta anti-ageing-voidetta", myyjä todennäköisesti myy sen voiteen, jonka merkillä on meneillään myyntikilpailu, tai josta hän on lukenut positiivisia kommentteja alan lehdistä / netin kosmetiikkapalstoilta. Tai hän myy voiteen, jota on hehkutettu koulutuksissa eniten, ja joka täten on jäänyt parhaiten myyjän mieleen. Tai jos mitään myyntikilpailua ei ole menossa, ja asiakas kysyy myyjältä sellaisesta tuotealueesta josta myyjällä on paljon omakohtaista kokemusta, hän todennäköisimmin suosittelee omia lempituotteitaan. (Nimimerkillä kuinkahan monta L'orealin Golden Beige -nappia olen myynyt.... ^_^) On jännä miettiä, että asiakkaat monesti ajattelevat meidän oikeasti tietävän kaikista tuotteista kaiken, ja mikä on tehokkainta mihinkin vaivaan. Se on kertakaikkiaan mahdotonta liikkeessä, jossa myytäviä artikkeleita on tuhansia.
Hoitoloissa työskentelevät kosmetologit saavat tietenkin paremman käsityksen asiakkaan ihosta, mutta onko kosmetologin suosittelema hoito-ohjelma tuotteineen automaattisesti parempi ja henkilökohtaisempi kuin kosmetiikkaliikkeen myyjän suosittelema? Mietitäänpä. Hoitoloissa on myynnissä paikasta riippuen yleensä 2-3 eri sarjaa. Varmaan löytyy paikkoja jotka käyttävät vain yhtäkin sarjaa. Se hoito-ohjelma, jota kosmetologi asiakkaalleen suosittelee, riippuu siis ihan siitä mihin hoitolaan asiakas sattuu kävelemään. Jos käyt Ella Baché -hoitolassa, sinulle räätälöidään Ella Baché -ihonhoitosuunnitelma. Jos käyt Dermalogica-hoitolassa, sinulle suositellaan Dermalogicaa jne. Sarjoilla on yleensäkin yhdet tuotteet eri ihotyypeille, eli valinnanvaraa henkilökohtaiseen räätälöimiseen on loppujen lopuksi aika vähän. Yksinkertaisimmillaan sarjaan saattaa kuulua tuotteita vain normaalille- ja sekaiholle sekä kuivalle iholle. Yksi hoitolatyötä ennen tehnyt kollegani kertoi, ettei heidän liikkeensä edustamalla sarjalla ollut tuotteita rasvaiselle iholle. Joissain tapauksissa asiakas ei siis edes saa juuri oman ihotyyppinsä tuotesuosituksia.
Näin ollen en pidä kosmetologin tekemää hoito-ohjelmaa sen erikoisempana kuin kenen tahansa muun tietyn merkin konsulentin tai edustajan. Kauan alalla ollut ja laajan tuotetuntemuksen omaava kempparin täti saattaisi pystyä "räätälöimään" paljon paremman tuotepaketin, kun ottaa huomioon että valinnanvaraa merkkien välillä on huomattavasti enemmän kuin hoitolassa.
Olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksianne tässä asiassa. Luotatteko te asiantuntijan neuvoihin ihonhoidossa? Odotatteko, että vaikkapa Sokoksen kemppariosaston myyjä osaa auttaa teitä löytämään oikean kosteusvoiteen paremmin, kuin te itse? Tietenkin on itsestäänselvää, että myyjät tietävät usein kuluttajaa enemmän viimeisimmistä tuoteuutuuksista ja täsmätuotteista, mutta odotatteko, että he tietävät vaikkapa meikinpuhdistuksesta olennaisesti enemmän kuin tavallinen nainen, joka meikkaa ja pesee kasvonsa päivittäin? Onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa henkilöitä, jotka eivät rehellisesti tiedä, millä heidän kannattaisi kasvonsa pestä ja miten usein ihoa olisi hyvä kuoria?
Varmasti on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti eivät tiedä mitään ihonhoidosta. Tuskin kaikki maatalon emännät (näin hatusta temmattuna esimerkkinä) jaksavat iltaisin miettiä, että pitäisiköhän sitä nyt laittaa jotain yövoidetta. Mutta uskoisin, että nämä ihmiset eivät ylipäänsä edes asioi kosmetologeilla tai kosmetiikkamyymälöissä. Meidän asiakkaamme ovat pääsääntöisesti ihmisiä, jotka tietävät kyllä perusasiat -- mutta haluavat ehkä vain kuulla vahvistuksen ammattilaisen suusta. Itse voin kertoa, että en ole eläissäni kysynyt kempparin myyjältä apua ihonhoidossa. Kerran tosin kysyin Lumenen edustajalta vinkkiä silmänympärysvoiteeseen, ja sanoin että haluan silikonittoman voiteen. Edustaja ei kuitenkaan kyennyt kertomaan, missä Lumenen sy-voiteista on silikonia ja missä ei, joten etsin sitten senkin tiedon itse pakkausselosteesta.
Toivottavasti kukaan lukija ei muuten erehtynyt luulemaan, että jotenkin aliarvostan kosmetologeja ja kuvittelen itse tietäväni yhtä paljon. Näin ei siis ole missään nimessä. Perusihonhoidollisesti tietoni lienevät samalla tasolla, mutta kosmetologit ovat ammattilaisia hoitotyössä, josta minä en tiedä mitään. Kosmetologi osaisi suositella ja suorittaa vaikkapa pahasti arpisille kasvoille siloittavan sarjahoidon tai selluliittimuhkuroille ultraäänikäsittelyn. Hoitotyö on kuitenkin eri asia kuin myymälätyö.
Lisää kaveri-M:ää. (Ämmää, kuten hän itse tuon lukee.) M on tosiaan yksi niitä harvoja kavereitani, jotka jopa vaativat että hänet täytyy meikata. ^_^ Kolmipäiväisen vierailun aikana ehdin tekemään hänelle kolme meikkiä, joista ensimmäinen nähtiin edellisessä postauksessa.
Tässä lauantain meikki. M halusi ehdottomasti kokeilla Make Up Foreverin 171:n ja 92:n, joista vihreää 171:stä käytettiin tähän meikkiin.
Make Up Forever 171 sisänurkassa, Mad Mineralsin Big Money ulkonurkassa ja Make Up Storen Eclipseä taputeltu häivähdys näiden keskelle. Kulmaluulla MAC Shroom, alaluomella Fyrinnaen Lemmus Sibiricus. Yläluomen rajaus Indelible Gel Eyeliner Black Out (M:n oma, mun täytyy tuo ostaa) ja alaluomen sisärajaus Indelible Gel Eyeliner Venomous.
Kasvomeikin teki M itse. Meikkipohja Meow Pampered Puss, poskipuna MAC Peachy Keen ja huulikiilto The Body Shop The Love Gloss.
Tämän päivän meikkiin laitettiin Make Up Foreverin 92. En saanut meikistä millään onnistuneita kuvia, ja sekös ärsyttää. :(
Liikkuvalla luomella puoleen väliin saakka MUFE 92, sen yläpuolella ja osittain päällä Pure Luxen Amethyst, ja luomivaon kaaressa Pure Luxen Romance. Kulmaluulla MAC Shroom ja alaluomella Pure Luxen Driftwood. Yläluomen rajaus Inglotin sinivioletti geelieyeliner, sävynumeroa en muistanut ottaa ylös (M:n). Tuonkin mä tahdon! Apua, geelilainerit on niin ihania..... Alaluomelle olisi sopinut vielä nude sisärajaus, mutta Ämmällä alkoi tässä vaiheessa olla jo kiire junaan joten en ehtinyt miettiä meikkiä loppuun saakka.
Meikkiviikonloput kaverin kanssa on kivoja!
Tein samanlaisen savunsinisen silmämeikin itselleni ja kaverilleni M:lle, ja vaikutelma oli aivan erilainen. No okei, itse asiassa lisäsin M:n meikkiin mustalla tehostetun ulkonurkan, mutta muuten sävyt ja niiden asettelu on sama. Meikki ei ylipäänsä edes näytä siniseltä M:n silmissä
Kuten kuvasta näkyy, meillä on aivan erilaiset silmät. Minun meikkini katoaa tuttuun tapaan kulmaluun alle, M:n varjostukset taas näkyvät kauttaaltaan.
...
Meikissä bareMineralsin Skyline (matta savunsininen) liikkuvalla luomella, bareMineralsin Pacific Heights (murrettu satiininen lilaharmaa) Skylinen yläpuolella ja osittain sen päällä, ja kulmaluulla bareMineralsin Cultured Pearl (voimakkaan helmiäinen kalpea roosa). Rajaukset Bourjoisin tummanharmaa kajal.
M:llä sama setti, mutta ulkonurkassa V-varjostus mattamustalla (MAC Carbon). Mustaa ei vedetty lainkaan luomen keskiosaan, mutta silti koko meikki näyttää ihan harmaalle.
Skyline ei ole parhaimmillaan minun silmissäni, mutta se on yksi upeimpia sävyjä smoky-meikkiin mitä tiedän. Kerrassaan ihana, utuinen sävy.
M:n ripsiväristä on kyllä todettava että vaihdahan kaveri vähän näkyvämpään yksilöön.... kyseessä on Rimmelin Glam'Eyes. (Missä se glam on...?)
...
Kumman silmissä meikki näyttää mielestänne onnistuneemmalta?
My Little Pony -keräilijälle saattaa kertya muutakin ponikrääsää kuin itse poneja. Mun koti on vuosien saatossa täyttynyt kuin huomaamatta kaikenlaisesta poniaiheisesta tavarasta, joka kuuluisi ehkä enemmänkin jonkun 8-vuotiaan elämään. Toisaalta, onhan olemassa 6-kymppisiä Star Trek -intoilijoitakin joiden koti näyttää avaruusasemalta.... ^_^
Aloitetaan vaikka näistä pehmoista. Tässä kaksi suosikkiani, jotka nukkuvat vieressäni silloin kun poikaystäväni on reissussa.
Parasol-pehmo on vanhinta mallia, olettaisin sen ilmestyneen vuosina 1983-1984 jolloin "normaali" Parasol ilmestyi Rainbow Ponies-sarjassa. Tämä yksilö on ostettu eBaylta ja siinä näkyy liikuttavasti käytön jäljet. Ehkä tämä Parasol on aikoinaan ollut jollekin lapselle hyvin rakas...?
Sunny Daze on G3-mallia. En osaa sanoa tarkasti milloin Sunny Daze -pehmo on ilmestynyt, mutta USAlainen ystäväni lähetti sen minulle joskus vuoden 2006 kieppeillä.
Nämä mukit kuuluvat rakkaimpiin poniesineisiini. Olen ne itse ostanut lapsena joskus 80-luvun loppupuolella. Olen muistavinani jopa hinnankin - 8 markkaa! :) Minulla on mukeja yhteensä 6 kappaletta.
Mukit on valmistettu (tai lisensioitu?) 1986 ja hassuna yksityiskohtana niissä on ruotsinkielinen teksti.
Tämän pehmon nimeä en tiedä, sillä en omista sen normaalia versiota, mutta siihen liittyy mukava tarina. Asuin tuolloin vielä Maarianhaminassa, ja juhlin 26-vuotissyntymäpäivääni kotona työkaveriporukalla. Juhlat olivat ylimmillään, kun poikaystäväni (joka asui mantereella) soitti. Puhelimesta kuului vain, "tuletko avaamaan oven". Minä olin ihan että "minkä oven?" Poikaystäväni piti olla työmatkalla."No tule nyt alas vaan", poikaystäväni sanoi, ja siellähän hän seisoi talon ulko-ovella lumisateessa tämä jättiläisponi sylissään. Hän oli lentänyt Maarianhaminaan yllätysvierailulle. Ikimuistoiset synttärit!
Kunnon keräilijällä on tietysti myös keräilijän opaskirjat. :) Minulla on nämä kaksi Debra L. Birgen toimittamaa kirjaa, ensimmäinen käsittelee lähinnä Yhdysvalloissa ilmestyneitä poneja ja toinen Euroopassa ja muualla maailmassa ilmestyneitä variantteja.
Kirjoissa on kuvat ja hinta-arviot jokaisesta ponista.
Tässä kuvassa brittiversioita amerikkalaisista So Soft -poneista. Nämä yksilöt kuuluivat jo lapsena suosikeihini, ja haaveilin omistavani joku päivä ne kaikki. Tänä päivänä omistan vain kolme, ja se riittää.
Olen luonnollisestikin teettänyt myös ponipostimerkkejä. Nämä merkit on teetetty Ahvenanmaan postilla.
MLP-koru on H&M:ltä. <3
Tämä köntys vasemmalla ei ole mikään leluponi vaan suihkugeeli. Oikealla oleva pesusieni voi olla tuttu joillekin lukijoille tästä juhlalookki-postauksesta, jossa sitä käytettiin aika mielikuvituksellisesti. ^_^
Hammasmuki ja shampoo ovat lahjoja USAlaiselta ystävältäni Pattielta. Hän muistaa minua aina tasaisin väliajoin kivoilla pikku ponipaketeilla, ja välillä vähän suuremmillakin. Pattie on 4-kymppinen ja intoilee itse mangajutuista...! ^_^
No onhan minulla tietty ponihammasharjakin, mutta sen olen toistaiseksi päättänyt säästää käyttämättömänä keräilykappaleena. Tämä tosin olisi arvokkaampi jos se olisi G1 - mutta kuka tietää missä hinnoissa G3-krääsä liikkuu vaikka 10 vuoden kuluttua... ;)
Kun täytin 30, sain ystäviltäni tämän huippusöpön käsinpiirretyn kortin! En tosiaankaan ole kovin aikuinen. :)
Jääkaapin ovessa leiriä pitävät ponimagneetit.
Pattielta saatua; ponireppu (no tuota en kieltämättä ole käyttänyt :p), tarrapakkaus, värityskirja :D ja käsilaukku.
Ponikello eBaylta. <3
Poni-T-paidat. Turkoosin toi sisareni Uudesta Seelannista ja rakastan sitä! Violetin ostin itse Jenkeistä, mutta käytän sitä harvemmin kun se on niin kittana.
Yksi Pattien hassuista lahjoista; ponikarkkia.
Minulla on vielä vaikka kuinka paljon muutakin ponitavaraa, mutta kaikkea en saanut kuvattua kun osa on muuton jäljiltä edelleen varastossa laatikoissa. Kuvaamatta jäivät mm. ponilaastarit (!!), ponipöytäliina, ponijoulukuusenkoriste, ponipussilakanat, ponikukkaro, poniservietit ja lukuisia ponipalapelejä joita ostin jo itse lapsena.
Meillä kotona nämä ponijutut eivät kuitenkaan ole mitenkään näkyvästi esillä. Kylppärissä törmää ponihammasmukiin ja seinällä ponikelloon, ja ponivitriini etsii vielä lopullista paikkaansa uudessa kodissa. Vaikka poneista pidänkin, en haluaisi tehdä koko kodista vaaleanpunaista satumaailmaa. Jos joskus asumme niin isossa kodissa että sinne jäisi sopivasti ylimääräinen huone, niin siitä voisin tehdä pienen ponigallerian ja sijoittaa kokoelmani sinne.
Tänään kasvoilla alehankintameikkejä.
Silmämeikissä Make Up Storen Sunset, Sepia ja Lingerie sekä IsaDoran Icy Vanilla. Poskilla IsaDoran Coral Blossom. Huulilla Lumenen huulikiilto nro 19.
Eyedust Sunset liikkuvalla luomella, Sepia luomivaossa, Lingerie Sepian yläpuolella ja Icy Vanilla kulmaluulla. Sipaisin sisänurkkaan myös kevyesti Mad Mineralsin Lemon Drop -sävyä tuomaan valoa, koska liikkuva luomi oli muuten aivan matta. Rajaus Maybellinen Line Definer. (En ole harmikseni enää löytänyt tätä Maybellinen tussieyelineria kaupoista, se on ollut tosi hyvä ja vetelee nyt viimeisiään. Keväällä saamani Eyekon tussi on hieman kovempi enkä tykkää siitä yhtä paljon kuin Maybellinesta.)
Ylärivissä Sunset ja Icy Vanilla (jonka ostin tammikuun alennusmyynnistä), alarivissä Sepia ja Lingerie.
Coral Blossom on tosi nätti korallinen poskipuna. Ensin luulin sen muistuttavan kovasti MACin Joyousia, mutta swatchatessa Coral Blossom on reilusti oranssimpi.
Seuraavana tulossa taas My Little Pony -juttua niille joita kiinnostaa se osasto! ^_^
Joo aargh, päässä soi pikkuisen liikaa muuan ale-ale-jandro.... Mutta asiaan! :)
Tein lauantaina hieman aleostoksia. On hyvä jättää alehankinnat sinne viimeisiin päiviin, kun lähes kaikki on -70%. Ostin ihan mielettömän lastin tavaraa, joista puolet joululahjoiksi. Minusta on fiksua alkaa ostaa joululahjoja silloin, kun niitä saa halvalla, ja ostinpa joitain joululahjoja jo puoli vuotta sitten tammialestakin. ^_^
Yksi hankinnoistani on IsaDoran trio-paletti Golden Cacao. Se on ruskea, mutta houkutuin ostamaan sen kauniin monivärisen mikroglitterin takia. Ajattelin, että jos tuon kimalteen saa näkymään luomillakin, niin paletilla saisi aika makeita meikkejä.
Mutta -- kuten kuvasta näkyy, meikki ei kimalla pätkääkään. Glitteriä oli kyllä koko naama täynnä, mutta luomille se ei tarttunut. Paletilla saa aikaan tavanomaisen tummanruskean meikin. Ihan kauniin, mutta minulla ei ole tarvetta uusille ruskeille paleteille.
Siksi ajattelinkin kysyä, haluaisiko joku lukija adoptoida Golden Cacaon omakseen postikulujen, sanotaan vaikka 1 euro, hinnalla? Hihkaiskaa kommenttiboksissa. Olen käyttänyt palettia yhden kerran. VARATTU
Tässä osa aleostoksistani. Joululahjoja en ottanut mukaan kuvaan, koska niiden vastaanottajat saattavat lukea blogia...! ^_^
Kuvassa näkyvät tuotteet: IsaDora Golden Cacao -paletti, IsaDora Coral Blossom -poskipuna, IsaDora Lime- ja Glorious Orange -kynsilakat (kyllä, vielä oli tilaa yhdelle oranssille lakalle!), Lumene Instant Lift Serum (pikakaunistaja meikin alle), Make Up Store Lingerie- ja Sepia -luomivärit, Make Up Store Luxury-poskipuna, Make Up Store Eyedust Sunset, SnowCrystal 438- ja 434 -kynsilakat, BareVitamins Lip Rev-er Upper huulimeikin pohjustaja, IsaDoran luomiväri- ja poskipunasiveltimet.
Teittekö te mitään löytöjä kesän alennuksista?