25.05.2009

Barcelonan köyhät tuliaiset

Aina kun olen ulkomailla käyn luonnollisestikin nuuskimassa paikallisten kauppojen kosmetiikkatarjonnan ja vertailen hintoja & valikoimia Suomen vastaaviin. Olin viimeiset kaksi viikkoa käymässä Barcelonassa, ja edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt 13 vuotta. Kyllä vaan on euro nostanut hintoja ihan järjettömästi Espanjassakin, periaatteessa ihan kaikki on Suomen hinnoissa tai kalliimpaa, viinejä ja joitain ruokatarvikkeita lukuunottamatta.
Tämänkertainen reissu oli varsinainen budjettimatka, eli paikan päällä ei rahalla mässäilty. Tiesin jo valmiiksi että tällä matkalla ei juuri ostoksia tehdä, mutta kyllähän ne tutut MAC-tiskit jaksaa aina houkuttaa väriloistollaan. Ajattelin että ostaisin muutaman siveltimen, mutta huomattuani missä hinnoissa jo markettipuolen kosmetiikka liikkui jätin sivellinhaaveet sikseen. El Corte Ingles -tavaratalon MAC-tiskillä ei ollut hintoja esillä, mutta en sitten vaivautunut niitä edes kysymään. Outoa muuten tuo MACin "hintalappupolitiikka", useinkaan hinnat eivät ole esillä missään päin maailmaa MACin tiskeillä. Kapkaupungin MAC-liikkeessä myyjä joutui jopa kaivamaan jostain laatikosta hintakatalogin kun ei pystynyt muistamaan Paint Potien hintaa!

El Corte Inglesissä MACin lisäksi houkuttivat Benefit, Bobbi Brown ja Armani, sekä tietysti muut Suomestakin saatavat selektiiviset merkit. Mua olisi ihan hirveästi kiinnostanut mennä tutkimaan Armanin tiskiä, tämä meikkisarja kun on suhteellisen uusi kosmetiikkamaailmassa ja monet meikkitaiteilijat jo vannovat Armanin nimeen, mutta tiskillä tuntui vallitsevan niin hienostunut aura etten oikeasti uskaltanut kuin kulkea ohi niska kenossa...! Tiskillä näytti asioivan vain todella chic'ejä naisia hienoissa vaatteissaan ja kalliissa käsilaukuissaan, joten turisti-Inkivääri pölyisissä sandaaleissaan jäi kiltisti kauemmas.
Markettimeikkien puolella oli tarjolla useimmat johtavat kansainväliset perusmerkit kuten Rimmel, Maybelline, L'oreal sekä Max Factor ja Suomen markkinoilta vielä puuttuva ranskalainen klassikko Bourjois. Myös sellaiset Suomessa tuntemattomat (tai ainakin myymättömät) merkit kuin Astor ja Deborah olivat näkyvästi edustettuina. L'orealilla oli normivalikoiman lisäksi toinenkin tiski alamerkille, L'oreal Studio Secrets. Studio Secrets -meikit ovat Color Appeal Star Secrets -sarjan tavoin julkkisnaisten nimikkotuotteita, ja sarjan tuotteet on jaoteltu eri sävyosiin silmien värin mukaan. Sinisille, ruskeille ja vihreille silmille oli omat displaynsa.

Mutta voi niitä hintoja... Siinä missä Rimmelin neljän sävyn paletti maksaa Suomessa 7,90€, saa siitä Espanjassa pulittaa 11€. L'orealin solonappi kustantaa Suomessa 8,90€, Espanjassa 11,90€. Olisin niin kovin halunnut ihanan turkoosin Xenon Blue -sävyn, mutta tsori vaan, en ala todellakaan maksaa yhdestä L'oreal-solosta kahtatoista euroa. MAC-luomivärinkin kun saa jo täällä hintaan 15,50€.

L'orealin Color Appeal -luomiväreissä on ulkomailla enemmän sävyvalikoimaa kuin Suomessa.
Maremagnum-ostoskeskuksesta sitten lopulta löytyi Inkiväärin lompakolle sopiva liike, nimittäin italialainen Kiko Make Up Milano. Liike näytti todella kivalta ja ammattimaiselta, valikoima oli runsas ja myyjät meikkitaiteilijoita niinkuin MACilläkin, mutta hinnat olivat kuin Lidlissä konsanaan. Luomivärisolot maksoivat 2,90€-4,50€ ja kynsilakat 3,90€. MAC-henkeä heijastelivat myös raidoitetut, baked-tyyliin puristetut luomivärit jotka muistuttivat erehdyttävästi MACin Mineralize-luomivärejä.

Valitettavasti tuotteiden laatu osoittautui hyvin vaihtelevaksi, ja monet kirkkaista luomiväreistä tekivät swatchatessa heikkoa jälkeä. Olisin halunnut ostaa halvimmasta, 2,90€-maksavasta kategoriasta keltaisen ja oranssin luomivärin, mutta pigmentti oli sen verran surkea että hyllyyn jäivät. Lopulta päädyin ostamaan vain kaksi 4,50€-maksavaa luomiväriä; fuksianpunaisen ja kuparin, sekä sinisen kynsilakan. Kynsilakka on vielä testaamatta mutta noissa luomiväreissä on todella hyvä pigmentti ja ne levittyvät pehmeästi.

Alla olevassa meikissä on käytetty fuksianpunaista Kiko-luomiväriä (sävy nro 49, väreillä ei ole nimeä). Testasin sävyjä suuresti protestoivalle siskolleni. :P Yläluomella fuksiaa, alaluomella NYXin Wild Fire -vihreää. Tämä meikki olisi minusta ehdottomasti vaatinut mustan sisärajauksen alaluomelle, mutta siskoni ei antanut minun tehdä sitä.


Siinäpä terveiset Barcelonasta! Teettekö te muuten usein ulkomailla kosmetiikkahankintoja? Kuinka paljon teille merkitsee tuotteen hinta? Ostaisitteko jonkun ihanan mutta kalliin tuotteen vain koska sitä ei saa Suomesta?
10 kommenttia
24.05.2009

No en mäkään aina jaksa..!

Ajattelin laittaa tänne ihan teidän huviksi kuvaa superpikameikistä jonka tein viime torstaina reissussa kun oltiin baariin lähdössä. Meillä oli hirveä kiire ja aikaa oli vähän. Tein meikin seitsemässä minuutissa heikosti valaistun hostellihuoneen sängynlaidalla illalla klo 22.15 kahden viinilasillisen jälkeen. Ja tulos on sen näköinenkin. ^_^ En vaan jaksanut panostaa! Mahtavaa kun yläluomen rajauksen ja ripsirajan välissä näkyy ihoakin. :P Meikkiin on käytetty L'orealin Golden Beigeä koko luomella, MACin Carbonia ulkonurkassa ja Dermosilin mustaa kynärajausta kumipäällä sutattuna. Jee!

Seuraavaksi kirjoittelen teille vähän matkakohteeni meikkivalikoimista, siis mitä kaupoista löytyi ja minkä hintaista ja mitä hankintoja tein.
Ei kommentteja
23.05.2009

Kysymyksiä

Charming Nails haastoi mut vastaamaan tällaiseen kyselyyn kun olin reissussa, ja nyt kun olen taas Suomen kamaralla ja on paremmin aikaa olla koneella (eikä tarvitse säätää ääkkösten kanssa! :D) niin naputtelen vastaukset.... :) Olen tänään viettämässä meikitöntä päivää mökillä eikä olo tunnu ollenkaan omalta itseltä. Jos mä ajattelen itseäni, niin ajattelen sitä meikattua versiota. Miten teillä muilla? Ovatko "omimmat" kasvonne mielestänne ne täysin luonnontilassa olevat vai ehostetut?
Tästä tulikin mieleeni, että olin joskus varhaisteininä mukana Pirkka-lehden(!) Nuorten raadissa, ja kerran kuukauden kirjoitusaiheena oli meikkaus. Raatilaisia pyydettiin kertomaan suhteestaan kosmetiikkaan ja siitä, meikkaavatko he, ja jos niin miksi. Kirjoitukseni julkaistiin, ja kerroin siinä ykskantaan että meikkaan vain ja ainoastaan siksi, että näyttäisin terveeltä ja hyvinvoivalta. En siihen aikaan tehnyt mitään värikikkailuja vaan väänsin naamaani joka aamu saman perusnaamion, joka oli varsin yksinkertainen, mutta sai aikaan ratkaisevan muutoksen ulkonäössäni. Ilman meikkiä näytin (näytän..) todella, todella kalpealta, väsyneeltä ja huonovointiselta. Saatoin joskus yläasteaikoina pestä meikit pois koulupäivän aikana jos halusin lintsata joiltain tunneilta. Kävin vain näyttämässä kalpeaa, tummien silmänalusten dominoimaa naamaani opettajalle tai terveydenhoitajalle ja sain heti lähteä kotiin. :) Onko teillä mitään vastaavia tarinoita?

No mutta, tässä nyt sitten vastauksia Charming Nailsin kysymyksiin.

1. Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
Kukapa olisi. Olen ihan sujut ulkonäköni kanssa, mutta jos jollain taikakonstilla voisin muuttaa joitain asioita niin varmaan sen tekisin. Plastiikkakirurgiaan en uskaltaisi turvautua.

2. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
Haluaisin todella paksut hiukset, pienemmän nenän ja suuremmat silmät joissa olisi paaaaljon luomitilaa! ^__^ Kroppajuttuja en ala tässä erittelemään.

3. Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
Hiuksia on joku kehunut, mitä en kyllä ymmärrä koska mulla on ihan jo perimän sanelemana todella kuivat ja huonokuntoiset hiukset. Lisäksi olen saanut jonkun verran kehuja käsivarsistani ja pohkeistani (!).

4. Meikkaatko päivittäin?
Kyllä.

5. Perusmeikkisi?
Lily Lolon mineraalipohja, Body Shopin kulmaväri, kolmen sävyn silmämeikki (hyvin usein liilapainotteinen) ja kevyesti poskipunaa.

6. Hiustesi väri & pituus?
Vaaleat ja ulottuvat ehkä jonnekin lapaluiden alle.

7. Kuinka usein...
...värjäät hiuksiasi?
N. neljän kuukauden välein.

...peset hiuksesi?
Joka toinen tai kolmas päivä.

...käytät kasvonaamiota?
Tuotanoin, ehkä joku 3-4 kertaa vuodessa. Ei tule siis juurikaan käytettyä.

...kuorit ihoasi?
Kerran kolmessa-neljässä viikossa.

...käyt kosmetologilla tai solariumissa?
En koskaan.

...poistat ihokarvojasi?
Noin kerran viikossa.

8. Miten pidät hiuksiasi?
Aina samalla tavalla eli auki. Jos ovat vähän likaiset niin ponnarilla.

9. Miten tukkasi on nyt?
Ponnarilla. Olen mökillä ja se tuntuu helpommalta.

10. Rasvaatko ihoasi?
Päivittäin, käsiä lukuisia kertoja päivässä.

11. Tyypillisimmät vaatteesi?
Farkut, joku Henkkamaukan perustrikoopaita ja neuletakki.

12. Mitä sinulla nyt on ylläsi?
Kanvashousut, T-paita, vähän liian suuri pooloneule ja fleecetakki. Mökillä on vähän viileää. :)

13. Kuinka monet farkut omistat?
Olisiko joku 10-15 paria, en muista. Mulla on hirveästi ihan samanlaisia farkkuja, tylsää.

14. Millaisia kenkiä käytit viimeksi?
Jalassani on tällä hetkellä Niken ruskeat lenkkarit. Pidän niitä lenkillä ja mökillä.

15. Millaista takkia pidit viimeksi?
Pull&Bearin; ruskeaa farkkutakkia, rakastan sitä.

16. Millaisia kenkiä käytät kesällä/talvella?
Kesällä korollisia sandaaleja ja talvella lähes poikkeuksetta korkeavartisia, korollisia saappaita.

17. Lempikorusi?
En käytä koruja.

18. Käytätkö kynsilakkaa?
Olen käyttänyt kynsilakkaa non-stop siitä lähtien kun olin 14-vuotias, välissä oli muutama vuosi epäsäännöllisempää käyttöä ja aloin sitten käyttää jatkuvasti uudestaan kun otin geelivahvistukset.

19. Lempihajuvetesi?
Givenchyn Organza Indecence.

20. Shampoo- ja hoitoainemerkkisi?
Kaapista löytyy Joicoa, Nexxusta ja Tigiä.

21. Tarkkailetko painoasi?
Joo, vaikka ei tarvitsisi.

22. Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu?
Kuntosaliohjaajani sanoi että olen hyvässä kunnossa. :) Kai se liittyy ulkonäköön, muita kehuja ei tule mieleen.

23. Menisitkö kauneusleikkaukseen?
En usko. Jotenkin mua pelottaisi se, että vaikka joku kroppani osa saattaisikin näyttää leikkauksen jälkeen paremmalta, en tottuisi muutokseen vaan jäisin jotenkin kaipaamaan sitä "omaa itseäni". Jos vaikka leikkauttaisi nenänsä niin sehän muokkaa ulkonäköä aika radikaalistikin, ja voisi olla psyykkisesti vaikea tottua siihen että omat tutut kasvot näyttäisivät erilaiselta, vaikka kuinka jonkun mittapuun mukaan kauniimmilta.

24. Minkälainen on meikkipussisi?
En oikeastaan käytä meikkipussia muulloin kuin reissussa. Ennen käytin Marimekon punavihreää pehmustettua meikkipussia, viime aikoina olen vaihtanut kaveriltani saamaan Cliniquen oranssiin pussukkaan joka on jotenkin jämäkämpi.

25. Minkä värinen on hiusharjasi?
Hmm, voikohan ketään kiinnostaa vastaus tähän? No ei! :) Hiusharjani on musta.

26. Käytätkö ryppyvoiteita?
En.

27. Montako käsilaukkua omistat?
Muutaman. Olen enemmänkin olkalaukkuihmisiä. Tai itse asiassa en ole erityisen kiinnostunut laukuista lainkaan, ne ovat minulle vain välttämätön varuste.

28. Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
Eip.
(Mutta jos ottaisin tatuoinnin, se olisi pieni meri-My Little Pony nilkkaan!)

Ei kommentteja
22.05.2009

MAC Pink Nouveau


Käytän hyvin harvoin huulipunaa, ja vieläkin harvemmin pinkkiä sellaista. Kun palauttelin taannoin tyhjiä luomivärihylsyjä MACin tiskille päätin valita ilmaiseksi huulipunaksi vaaleanpunaisen, ihan vaan kokeilun vuoksi. (Teille jotka ette tiedä; MACillä on sellainen systeemi että kuutta palautettua tuotehylsyä vastaan saa ilmaisen huulipunan, Pro-liikkeissä voi valita myös luomivärin.) Myyjä valikoi minulle Pink Nouveau -punan, ja ensin olin ihan että APUA miten räikeä, voiko tätä muka julkisesti pitää, mutta pari kertaa testailtuani olinkin sitä mieltä että puna on oikeastaan aika makea. Eikä se varmaan ole monenkaan mielestä räikeä, pinkkiin tottumattomalle kuten minulle se vain tuntui siltä.
Kirkas puna vaatii simppelin silmämeikin, ainakin kalpeilla ja värittömillä ihmisillä kuten allekirjoittanut, ettei kokonaisuudesta tule meikkihoromaista. Tässä Pink Nouveaun seurana hyvin yksinkertainen silmä; vaaleaa norsunluun sävyistä luomiväriä koko luomella ja luomivaossa kevyesti taupen sävyä. Siipimäinen rajaus Indeliblen Chocolate Mousse -geelirajauksella.
Miten usein te käytätte huulipunaa? Oletteko enemmän huulipuna- vai luomiväri-ihmisiä? (Voisin tosin kuvitella että tätä blogia lukevat enemmänkin jälkimmäiset joten kysymys on ehkä turha...) Itse käytän huulipunaa ehkä kerran kuussa tai vielä harvemmin. Huulikiiltoa menee sitten päivittäin, tosin nekin ovat hyvin luonnollisen sävyisiä. Mulle tulee vaan jotenkin outo olo jos olen meikannut huuleni voimakkaasti. Huulipuna on myös huomattavasti epäkäytännöllisempi meikki kuin luomiväri, sillä se vaatii jatkuvaa korjailua eikä useinkaan pysy lisäilystä huolimatta hyvännäköisenä koko päivää, toisin kuin huolellisesti pohjustettu silmämeikki.
Ei kommentteja
20.05.2009

Smoky Eye With A Green Twist



Arkistosta löytyi tänään kuvaa mustasta smoky-meikistä vihreällä tehostettuna. Tähän meikkiin on käytetty kolmea sävyä: Urban Decayn mustaa Zeroa ja vihreää Graffitia ja Revlonin valkoista Frosty Whitea häivyttämässä mustan rajoja. Laitoin ensin yläluomen ripsirajaan hipaisun vihreää voidemaista luomiväriä jotta Graffiti erottuisi niin kirkkaana kuin mahdollista, ja laitoin sitten päälle Graffitia. Sen jälkeen levitin Zeroa koko luomelle jättäen kuitenkin pienen kaistaleen vihreää näkymään ripsirajaan, ja häivytin valkoisella. Rajasin alaluomen vesirajan MACin Smolderilla ja sävytin alaluomen Zerolla ja Graffitilla. Yksinkertainen mutta tehokas meikki.
Kokeilkaa, ei se ole niin "vaikeaa" miltä saattaa näyttää! :) Joskus ihan itsekin yllätyn siitä miten helpolla kikalla, kuten nyt tässä tämä vihreä, saa meikkiin "sitä jotakin".
Ei kommentteja
17.05.2009

The Boyfriend Make-Up, Vol.2


Sitten boyfrendin silmä numero 2, olkaapa hyvä. Meikki näyttää kuvassa kutakuinkin kaksisävyiseltä, mutta siihen käytettiin viittä eri sävyä. (Tai kuutta jos laskee highlighterin.) Levitin ensin koko luomelle vaaleaa turkoosia Diorin Secret Charm -paletista, ja tein ulkonurkkaan viiston varjon tummansinisellä Diorin Myriad-paletista. Sitten levitin Secret Charm -turkosin päälle Pure Luxen Cabanaa, joka on vielä vaaleampi turkoosi. Sinisen ja turkoosin rajalle levitin Pure Luxen Shamelessia, joka muuten näyttää aivan upealta Myriad-sinisen päällä, suosittelen kokeilemaan jos jollakulla sattuu olemaan nuo kummatkin. Aion joku päivä tehdä koko meikin tuolla yhdistelmällä. Kulmaluulle levitin kalpeaa vaaleansinistä Myriad-paletista. Rajasin yläluomen hyvin ohuesti Diorin Bleu Denim -paletin tummansinisellä, ja jätin (kerrankin! - tai poikkista säästääkseni) alaluomen vesirajan nudeksi. Muuten alaluomella toistuvat samat sävyt kuin yläluomellakin.
Mitäs tykkäätte? Kumpi boyfriend-meikki on mielestänne onnistuneempi? Poikakaverillani ei ollut kysyttässä asiasta mielipidettä, halusi vain äkkiä päästä sotkusta eroon. ^_^
Täällä reissussa mulla on ollut ihan tylsiä meikkipäiviä, kummasti sillä hyvällä valolla ja meikkipöydällä kaikkine välineineen on vaikutusta lopputulokseen. Olen meikkaillut aamuisin sängyn laidalla istuen ja pienen Dior-paletin peilin kautta tihrustaen, ja voin kertoa että esim. geelirajauksen tekeminen tällaisissa olosuhteissa on meikäläiselle aika haastavaa. Olenkin tyytynyt tekemään lähinnä kynärajauksia, jotka ovatkin sitten täällä lämmössä useasti levinneet silmän alle päivän mittaan. Geelirajaukset on kyllä siitä loistavia että ne ei leviä sitten millään, ei ainakaan mulla.
Mulla on muuten matkalla erittäin rajallinen budjetti, ja onkin aika tylsää kun kauppakeskuksissa pitää yrittää kiertää kaikki houkuttelevat MACit, Benefitit ja Bobbi Brownit kaukaa ettei sitten tule paha mieli kun ei voi tehdä hankintoja. Olenkin yrittänyt vilkuilla markettimeikkien puolta, mutta matkakumppanini tuntuvat hermostuvan heti kun jään minuuttia pitemmäksi ajaksi hypistelemään jotain L'orealin nappia. Mun pitää varmaan joku iltapäivä lähteä ihan itsekseni tutustumaan kauppojen halpiskosmetiikkatarjontaan niin ettei matkakavereiden tarvitse jatkuvasti hengitellä herneitä nenään. :)
Ei kommentteja
14.05.2009

The Boyfriend Make-Up, Vol.1



Kyllä, kuvissa on uhrina itse Mr. Karkkipäivä, parempi puoliskoni, oma höpönassuni. Välillä mun himo testailla väriyhdistelmiä kasvaa niin suureksi että pakotan jonkun lähistölle sattuvan ressukan uhrikseni, ja tällä kerta se sattui olemaan poikaystäväni. "No mikset testaile omiin silmiisi, nehän on lähimpänä?" Homman nimi on se, että omiin silmiin vaan kyllästyy. Ne on aina ne samat silmät. Niihin saa varjostukset ja rajaukset vain sillä yhdellä tietyllä tavalla ja ne on pienet ja tylsät. Mä haluan meikata muita.
On mulla kaksi siskoakin, mutta ne inhoaa meikkaamista. Ihan muutaman kerran olen onnistunut saattaman heidät meikkikokeilujeni kanvakseksi, mutta uhrit ovat olleet erittäin epäkiitollisia. "Teet sitten äkkiä!" "Au, et töki sillä kynällä mun silmää...!" "Et varmaan laita ripsiväriä...!!" *huokaus* You get the point. Mun pitäisi varmaan hankkia sellainen aikuisten meikkinukkepää, tiedättekö, sellainen mille aina lapsena kokeiltiin meikkejä. :)
Nojoo, mutta tämänkertaisessa meikissä on käytetty sisänurkassa Pure Luxen Driftwoodia, keskellä Fyrinnaen Electro-Koita ja ulkonurkassa MACin Carbonia. Ensin hahmottelin siiven mustalla geelirajauksella ja väritin sitten päälle Carbonilla. Aika kiva meikki vaikka itse sanonkin! Poikkis suostui ensin pitkin hampain tähän yhteen silmään, ja sain sitten tunnin maanittelun jälkeen meikata vielä toisenkin silmän. Se jääkin sitten toiseen postaukseen.... :P Ette muuten arvaa mikä kiroilu oli sitten meikkien poispesemisessä.... Mies huusi että "kirveleekirvelee" ja "oli sitten s**tana viimeinen kerta kun kosket mun silmiin..." hohhoijaa... (kjäh kjäh) Miehet ei tiedäkään mitä me naiset kärsitään joka ilta....
Ei kommentteja
12.05.2009

MAC Amber Lights ja Plum Dressing

Yksi suosikkiyhdistelmiäni on MACin Amber Lights ja Plum Dressing. Tässä kaksi eri lookia, toinen iltaan ja toinen päivään. Kummassakin meikissä Amber Lightsia on levitetty koko luomelle ja Plum Dressingia luomivakoon. Sisänurkkaan on sipaistu Amber Lightsin päälle kevyesti vaaleaa kultaa Clarinsin Nude Shimmers -paletista. Iltameikissä ulkonurkkaan on lisätty Urban Decayn mustaa Oil Slick-luomiväriä ja yläluomelle ja alaluomen vesirajaan on tehty rajaukset MACin Smolder-kynällä. Päivämeikissä yläluomelle on tehty rajaus Indeliblen voideluomivärillä, sävy Carbon. Kulmaluulla Revlon Frosty White joka on yksi vakiotuotteitani korostukseen ja häivytykseen.


Joskus swatchaan sävyjä kädelle ennen meikkaamista nähdäkseni miten ne soveltuvat yhteen. Tässä Oil Slick, Plum Dressing ja Amber Lights sekä vaalea IsaDoran Retro Chrome-triosta ja Clarinsin Nude Shimmers -kulta. (Tässä tapauksessa mun ei tosin tarvinnut testata sävyjen yhteensopivuutta koska se oli jo mulla tiedossa, kunhan swatchailin huvikseni. :))

Ei kommentteja
10.05.2009

Pakattu on!

Noniin, nyt on sitten kapsäkki valmiina lähtöön. Meikkilaukkuun päätyivät seuraavat tuotteet:

En sitten malttanut mitenkään pysytellä neljässä luomivärisävyssä, mutta kulmaväri eliminoitui sillä laitoin kulmiin aamulla kestovärin. Samoin poskipunasivellin jää kotiin sillä otan mukaan vaahtomaisen poskipunan.
Kuvassa:
- Viiden sävyn paletti IsaDora Blooming Spring
- Ylempi MAC-paletti, sävyt clockwise: Amber Lights, Plum Dressing, Swish, Carbon
- Alempi MAC-paletti, sävyt clockwise: Sable, Steamy, Moon's Reflection, Lotusland
- Vihreä luomiväri: NYX Wild Fire
- Vaalea luomiväri: L'oreal Golden Beige
- Pikkupurkit: Indelible Creme Eye Shadow't Carbon ja Bare Necessity
- Huulikiillot: Lumene Berryfun, nimet ei tule nyt mieleen
- Huulipuna: Gosh Barbie
- Mineraalijauheet: Lily Lolo Foundation, sävy Blondie ja Meowin peitejauhe-sample
- Kynät: MAC Smolder ja Dermosil Devoted (kummatkin mustia, mutta Dermosilin on miedompi musta jota käytän kun haluan vahemman voimakkaan rajauksen)
- Poskipuna (vaahtomainen, purkissa): Lumene Mansikkavaahto
- Ripsari: Max Factor Masterpiece

Meikkikuvana tänään Täydelliset Ripset. Mulla on harvat ja ohuet ripset ja saan aniharvoin mitään kovin tuuheaa tulosta aikaiseksi, mutta kerran onnistuin taikomaan Diorin Iconicilla tällaiset räpsyttimet:

Mutta voin luvata että se jäi vain tuohon kertaan. Normaalisti Iconic paakuttaa minulla pahemman kerran. Meikkiin on käytetty MACin Carbonia, Plum Dressingia ja Swishia. Carbon paksulti ripsirajaan, Plum Dressing liikkuvalle luomelle ja Swish sen yläpuolelle. Kulmaluulla muistaakseni TBS:n Lilac Tulip (joka ei nimestään huolimatta ole liila vaan hyvin hento, huurteinen vaaleanpunainen, sopii erinomaisesti korostussävyksi ja häivytyksiin).

Yritän päivitellä blogia matkan aikana muutaman kerran, mulla on arkistossa pari herkullista kuvaa - mm. poikaystävälleni tekemästä meikistä! (Oli muuten aika vastentahtoinen uhri, voin kertoa. Mutta mitäpä sitä ei rakkauden vuoksi tekisi..!) ^_^ Joten stay tuned!

Ei kommentteja
1 2 3 17 18 19 20 21 22 23

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (55)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat