Olen saapunut kotiin aikaeroväsymyksestä uupuneena - mutta niin onnellisena ja uusien kokemusten täyttämänä :)
Olipahan hieno reissu, ja nälkä vain kasvoi syödessä. Alaska ei ole mikään pieni kakku naposteltavaksi, ja 10 päivän matka tuntui lopulta vain maistiaiselta. Nyt vasta ikäänkuin tietää mitä kaikkea Alaskassa todella haluaa tehdä. Ja mitä siellä taas välttämättä ei halua tehdä yhtä paljon kuin jossain toisessa luontomatkakohteessa (--> ne karhut...) ^_^
Alaskassa aika hyvä nyrkkisääntö on, että melkein mitä tahansa aktiviteettia tai retkiohjelmaa suunnittelee, sen kesto mitataan päivissä, ei tunneissa. Ja kaikki paitsi ruoka on kalliimpaa kuin muualla Yhdysalloissa, niin majoitus, julkinen liikenne kuin auton vuorauskin. Ruokakin maksaa enemmän kaikkein etäisimmillä seuduilla ja pikkukylissä joissa hyödykkeitä on käytettävissä rajallinen määrä ja niiden kuljetus sinne on kallista. Alaskan matkailusesonki on lyhyt ja turisteista otetaan kaikki irti. (Yhtä kallis Alaska ei kuitenkaan ole kuin Islanti... ;))
Downtown Anchorage, Chugach-vuoret taustallaan
Olisin halunnut käydä Fairbanksissa, joka on Alaskan toiseksi suurin kaupunki. Vierailu siellä olisi kestänyt minimissään kolme päivää (päivä junassa suuntaansa ja yksi päivä perillä, kaupunkiin on vain yksi junayhteys päivässä) ja pelkkä juna olisi maksanut halvimmillaan 390 dollaria. Nyt kun kuukausi vaihtui kesäkuuhun, halvin hinta pompsahti satasella ylöspäin.
Olisin myös halunnut käydä Aleuttien saarilla. Mutta jo matka Kodiakin saarelle, joka sijaitsee paljon lähempänä manner-Alaskaa, olisi kestänyt Anchoragesta lyhimmillään viisi päivää - joista vain yksi perillä. Kun käytettävissä oli vain 10 päivää, joista viikko meni pelkästään Anchorageen ja sen lähitienoon kyliin tutustumiseen, saattoi pian ymmärtää ettei näin lyhyellä matkalla voi oikein muuta kuin targetoida yhden alueen tämän massiivisen osavaltion maista ja vesistä. Tämä ohje annetaan Alaskan matkailuoppaissakin mutta realiteetit tajuaa kunnolla vasta paikan päällä.
Minulle iski enimmäistä kertaa elämässä jopa jonkin kaltainen paniikkikohtaus tajutessani, että en voi ahmia kaikkia niitä Alaska-kokemuksia ja kohteita joita olisin halunnut. Se oli outo ja vähän pelottava kokemus. Olin melkein kokonaisen päivän ahdistunut siitä, että niin paljon jäi näkemättä, ihan rintaa puristi. Onneksi se päivä sattui olemaan matkan aurinkoisin ja lämpimin ja olo helpotti pikku hiljaa kun menin rauhoittumaan aurinkoon ja hyväntuulisen puheensorinan keskelle Anchoragen värikkäille viikonloppumarkkinoille. :)
Tässä kuvia ja tunnelmia reissun viimeisiltä päiviltä.
FLATTOP MOUNTAIN
Pääsin kuin pääsinkin lopulta yhdelle patikkareitille, eikä tällä kertaa näkynyt karhuja. (Mutta sitäkin enemmän koiria <3) Flattop Mountain Trail on Anchoragen suosituimpia ulkoilureittejä ja kaupungissa vierailevan "must". Chugach-vuoristoon kuuluva Flattop sijaitsee vain 24 km päässä kaupungin keskustasta, polku on suhteellisen helppo ja vuoren laelta on todella palkitsevat maisemat.
Vain reitin viimeiset 100 metriä vaativat kiipeilyllisiä otteita ja monilla koirillakin oli vaikeuksia päästä ylös jyrkkää kalliota. Jotkut omistajat työnsivät tai vetivät koiriaan ylös, toiset kannustivat turrejaan ylhäältä käsin.
Muutama koira oli melkein aiheuttaa vaaratilanteen kun ne säntäilivät kalliolla osuen kiipeäviin ihmisiin, itsekin olin muutamaan otteeseen lähellä menettää tasapainon kun ylöspäin rämpivä koira puski ohitseni. Perheystävällisyydestään huolimatta myös Flattopilla sattuu silloin tällöin pahojakin onnettomuuksia.
Seurana minulla oli mieheni ystävän tuttavaperheen tytär Morgan.
Morganin perhe muutti aikoinaan Alaskaan eteläisemmästä USAsta Morganin isän työn takia, ja heille kävi kuten niin monille Alaskan vierailijoille; he ihastuivat luonnonläheiseen, aktiiviseen elämäntyyliin ja muutaman vuoden työvisiitti venyi pysyväksi alaskalaisuudeksi. Morgan oli 4-vuotias perheen muuttaessa ja on kasvanut alaskalaiseksi. Jo 9-vuotiaana hän harrasti koiravaljakko-ohjausta, (englanniksi mushing), yksi Alaskan perinteisimmistä "urheilulajeista". Alaskassa järjestetään vuosittain kymmenittäin ellei satojakin koiravaljakkokilpailuja joista merkittävin, 1700 kilometrin mittainen Iditarod, on vuoden seuratuimpia ja uutisoiduimpia tapahtumia koko osavaltiossa.
Mushing ei ole vain harrastus vaan aikaa ja omistautumista vaativa elämäntapa, oli hurjan kiehtovaa oppia siitä. Morganin perheellä on 12 koiraa ja myös hänen äitinsä ajaa nykyään kilpailuissa.
Kuvan koira ei ole Morganin vaan tuli tekemään tuttavuutta Flattop Traililla :)
Paljon matkustellut Morgan ei vaihtaisi Alaskaa Havaijiin, Kreikkaan tai Uuteen-Seelantiin. Opiskellessaan Missourissa hän kaipasi kaikkein eniten koiriaan ja Alaskan talvia. Tämän kesän Morgan viettää kesätöissä Alaskan Metsästys- ja Kalastusviraston viranomaisena - työ joka vie hänet keskelle Alaskan asumattomia erämaita. Työetuihin kuuluu mm. vapaa kalastus ja työntekijät kokkailevat ruokansa itse pyydystämästään saaliista mökissään, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. "Saamme laittaa generaattorin päälle pari kertaa viikossa ja silloin voi ladata kännykkää ja soittaa kotiin, joskus voi tuurilla päästä myös nettiin." :)
Mitä elämää....
SEWARD
Kenain niemimaan kupeessa sijaitseva viehättävä Seward oli pitkään Alaskan merkittävimpiä satamakaupunkeja, kunnes vuoden 1964 maanjäristys tuhosi suuren osan kaupunkia (ja sen talouden) ja Anchoragesta tuli tärkein satamakaupunki. Seward on vuosien saatossa palannut jaloilleen ja on tänä päivänä monien Alaskanlahden ylittävien risteilyalusten pohjoinen päätesatama, tuoden eteläiseen keski-Alaskaan vuosittain tuhansia vierailijoita.
Sewardista käsin voi myös vierailla Kenai Fjordsin kansallispuistossa, jonne pääsee lukuisilla eri mittaisilla risteilyillä. Kenai Fjords on yksi Alaskan varmimmista valaanbongausalueista. Ryhävalaiden, harmaavalaiden ja miekkavalaiden lisäksi puiston vesiä asuttavat merileijonat, pyöriäiset, merisaukot, lunnit ja hylkeet. Monille risteilyn parasta antia ovat huikeat jäätikkömaisemat ja vuonot joiden mukaan kansallispuisto on saanut nimensä.
Sewardin pääkatu 4th Avenue
Kuten oikeastaan kaikissa paikoissa joissa Alaskassa kävimme - Anchoragen keskustan korkeita moderneja toimisto- ja hotellirakennuksia lukuunottamatta -, myös Sewardissa tuntuu aika pysähtyneen. Monen kylän ja kaupungin ilme ei ole paljonkaan muuttunut perustamisensa jälkeen sadassa vuodessa.
Alaskan kaupungit ovat hyvin nuoria, oikeastaan ihan vastasyntyneitä verrattuna moniin historiallisiin kaupunkeihin Euroopassa, Lähi-Idässä ja ympäri maailmaa. Silti täällä tuntuu kuin menisi jollain tapaa ajassa taakse päin, ainakin pois päin 2000-luvun moderniteeteista ja teknologian valtaamasta elämäntyylistä.
Se viehättää minua.
Olisiko oikea sana tähän sitten maalainen, kiireetön tai luonnonläheinen. Suurkaupunkien kiihkeä pulssi ei täällä tunnu ja kuten aiemmassa Alaska-jutussani kirjoitin, paikalliset lähtevät töiden jälkeen kalaan, eivät someen.
Arvostettuihin ominaisuuksiin Alaskassa kuuluvat erä- ja lento(!)taidot. Yhdellä 70. alaskalaisesta on lentolupakirja ja oma pienkone. Moni oppii kalastamaan ja metsästämään jo tenavana - itse asiassa hämmästyin aika lailla kun kuulin Morganilta, ettei Alaskassa ole ikärajaa sille minkä ikäinen voi luvallisesti käsitellä metsästysasetta. Morgan oli oppinut metsästysaseiden käytön isältään alle 9-vuotiaana.
Vaikka en juurikaan omaa niitä attribuutteja joista "alaskalaisuus" on tehty, viihdyin Alaskassa mahdottoman hyvin. Tunsin oloni kodikkaaksi ja jotenkin joukkoonkuuluvaksi. Luulen, että se johtuu paikan epähienostelevuudesta ja äärettömästä rentoudesta. Koko osavaltio on ns. "tuulipukukansaa", jos nyt tällaista ilmaisua voi käyttää vastakohtana urbaaneille ympäristöille joissa vallalla ovat harkitut olemukset design-laukkuineen, asusteineen ja huolellisesti punattuine huulineen.
Konkreettinen esimerkki. Olen kuin kotonani pikkuisen Talkeetnan hämyisen Roadhouse-majatalon aamiaisella, jossa kuoriudun fleece- ja kuoritakkikerroksistani ja pyyhkäisen hupun alla littaan menneet hiukseni kasvoiltani. Helsinkiläisen PR-toimiston järjestämässä cocktail-tilaisuudessa pälyilen hermostuneena ympärilleni kauniisti ehostettujen kasvojen ja korkokantakenkien keskellä ja toivon, ettei kukaan kiinnitä huomiota 20 euron tekonahkaiseen olkalaukkuuni ja hainhammasklipsillä kiinnitettyihin hiuksiini. Olen epämukavuusalueellani.
Alaskassa tuli jälleen kerran mietiskeltyä sitä jännää ristiriitaa, jota olen aina tuntenut roolissani ns. kauneusbloggaajana. En tiedä miksi on niin, mutta omassa maailmassani kauneusalan ihmiset edustavat yleisesti harkittujen kokonaisuuksien joukkoa, ihmisiä, jotka nauttivat siitä että saavat laittautua kauniiksi ja ovat olemukseltaan siistejä ja tyylikkäitä. He ovat luonnollisia tässä olemuksessa eikä se ole mitään "maskia", se on heitä itseään. Oma tyylihän tulee siitä, mikä tekee olon hyväksi, iloiseksi ja itsevarmaksi, mikä kuvastaa itseä.
Minäkin olen kauneusalan ihminen, enkä ainakaan millään lailla vähättele kiinnostustani ja vilpitöntä innostustani purkkeja, meikkejä ja kaikenlaisia härpäkkeitä kohtaan. Kiinnostukseni on niin harrastuksellista kuin ammatillista. Mutta en kuulu tyylillisesti siihen ryhmään, jonka näen tyypillisesti edustavan tällaista harrastaja- ja ammattikuntaa.
Olen sellainen tuulipukukauneusammattilainen. :)
Tokihan minäkin nautin kun välillä saan laittautua ja pukeutua - kampaaja laittaa hiukseni ja vedän korkeat korot jalkaan. On ihanaa mennä juhliin oikein nätiksi laittautuneena - se kuuluu asiaan. Se on rooli joka kuuluu ottaa tietyissä tilanteissa, ja roolin mukainen olemus tekee olon hyväksi ja varmaksi. En nauttisi juhlissa Henkkamaukan trikoissani. Mutta laittautunut versio en ole minä luonnollisesti. Todellinen Sanni on siellä retkeilyvaatekauppojen fleecehuppariosastolla. :)
Alaskassa saa olla kokonaisuudessaan fleecehuppari-Sanni. Se tuntui niin älyttömän mukavalta. <3
KENAI FJORDS
Viimeisen kokonaisen Alaska-päiväni aikana näin Kenai Fjordsin risteilyllä enemmän eläimiä (luonnollisessa ympäristössään) kuin millään matkalla koskaan. 200 dollarin retki oli joka sentin arvoinen.
Ensimmäiset ryhävalaat näimme jo aluksen lähtiessä Sewardin satamasta.
Sää Kenain alueella on lähes aina pilvistä ja sateista, täällä mittarin lukemat ovat järjestään alhaisemmat kuin vain 2,5 tunnin päässä sijaitsevassa Anchoragessa.
Merisaukot ovat varmaan hylkeiden ja siilien ohella söpöimpiä eläimiä mitä tiedän..!
Miekkavalaita ui rinta rinnan parhaillaan neljä. Kun näytin tämän kuvan ystävälleni, hän sanoi että orca näyttää ihan kumivalaalta..! :D Mene siinä sitten kansallispuistoon jos oikeat valaatkin näyttävät "lavastetuilta" ^_^ :D
Jäätiköitä.
Näimme aluksesta käsin myös karhuja, esimerkiksi tässä kuvassa on karhu mutta pisteet sille joka pystyy sen tuolta metsiköstä erottamaan...! :D Kiikarit olisivat olleet tällä risteilyllä kova sana.
Hylkeitä <3
Merileijonia.
Lunneja.
Islannissa näitä näki pilvin pimein matkamuistömyymälöiden hyllyillä, Alaskassa vihdoin ihan livenä :)
RAVINTOLAKOKEMUS RAY'S WATERFRONT
Ravintolat ja paikallinen ruoka ovat tietysti osa matkojen nautinnollisinta antia.
Alaskan hengelle tyypillisesti fine dining'kin on täällä vähän eri juttu kuin mihin olen muualla tottunut, eikä edes Anchoragessa ole mitään tarkoilla pukukoodeilla tärkättyjä hienostuneita valkopöytäliinapaikkoja. (Okei - valkoisia pöytäliinoja hintavammilla maistelumenuillakin on mutta asiakaskunta saapuu näihinkin paikkoihin shortseissaan ja huppareissaan... :))
Sewardissa minulle suositeltiin kahta satamassa sijaitsevaa, paikallisittain "paremmaksi ravintolaksi" luokiteltua paikkaa.
Valitsin mukavamman näköisen terassin omaavan Ray's Waterfrontin. Ei valkoisia liinoja, mutta palvelu hovimestarityyppisine tarjoilijoineen kertoi paremman tason ravintolasta.
Söin täällä matkan parhaimmat ruoat - jos Anchoragen 49th State Brewing Companyn lohipurilaista ei lasketa. Se kalapihvi sitruunamajoneesikastikkeineen jää historiaan maukkaimpina lohiruokina koskaan....
Tilasin alkuruoaksi Hot King Crab Salad'in ja pääruoaksi Seafood Provencale -salaatin. Nämä olivat ehkä sannimaisinta ruokaa johon olen missään etenkään ns. hienommaksi luokitellun ravintolan listoilla törmännyt - oikeastaan todella tuhtia kotiruokaa jossa yhdistyivät suosikkiruoka-aineeni runsaasta juustosta sieniin, pinaattiin, kesäkurpitsaan, kalaan ja äyriäisiin. Comfort food at its best! Tämän lohdullisempaa päätösillallista en olisi voinut toivoa :)
Hot King Crab Salad ei meikäläisittäin ollut salaattia vaan lautasellinen erittäin kermaista, suussa sulavaa, parmesaanijuusto-pinaatti-artisokka-tomaatti-valkosipulipaistosta. Saako sanoa NAMMMM! Mössöä oli tarkoitus levittää mukana tulevien keksien päälle mutta minä lusikoin ihanuuden suuhuni tietysti ihan sellaisenaan.
Noiden keksien kanssa annos olisi täyttänyt vatsaa niin paljon että olisiko sen jälkeen enää mitään pääruokaa jaksanut syödäkään... No, annokset täällä ovat hyvin amerikkalaisia, voi sanoa :)
Pääruoka Seafood Provencale -salaatti oli vaatimattomasta ulkonäöstään ja vähintään kotiruokamaisesta esillepanostaan (fine dining...?) huolimatta varmasti maukkain salaatti jonka olen koskaan syönyt.
Parasta salaatissa oli se että oli lämmin...! Sewardin hyytävän kylmässä säässä lämmin ruoka maistui. Vain vihreä salaattipohja oli kylmä mutta lautasen saapuessa pöytään annoksen äyriäiset ja kalat höyrysivät vasta kypsennettyinä ja paprikat, kesäkurpitsat, sienet ja artisokat oli freesattu pannussa. Salaatti oli maustettu valkoviinipestokastikkeella ja parmesaanilla. Ai että oli hyvää..! Konstailematonta ja toimivaa. Pari lasia chardonnaytakin huuhtoutui mukavasti näiden seurana.
*
Nyt haaveilen jo pitkän retkilistan kanssa seuraavasta Alaskan matkasta. Lentomatka Islannin kautta taittui todella mukavasti ja oli myös mielekkään lyhyt - lento Reykjavikista Anchorageen kesti alle seitsemän tuntia. Pitkät lentomatkat ovat painajaiseni joten jos jonnekin pääsee lyhemmillä pätkillä niin hyödynnän mahdollisuuden mitä innokkaimmin.
Mielelläni tekisin uudestaan saman rutistuksen kera Islannin stopoverin - täytyyhän se Islantikin nähdä uudelleen paremmassa säässä. (Sää oli muuten paluumatkalla koneenvaihdon aikana ihan yhtä harmaa kuin menomatkallakin. Tuntui oikein eksoottiselta saapua aurinkoiseen, lämpimään Helsinkiin.)
Olisi upeaa käydä Alaskassa myös talvella tai keväällä esimerkiksi Iditarodin aikaan. Talvella ei tarvitsisi välittää niistä karhuistakaan... ^_^ <3
Alaska. The Last Frontier. My kind of frontier.
.
P.S. Olen nyt tägännyt kaikki USAn matkajuttuni tunnisteella Matkalla/USA. Tämän tunnisteen kautta löytyvät kaikki postaukseni Alaskan lisäksi niin Utahista, Vegasista, New Yorkista, San Franciscosta, Floridasta kuin Losistakin ja USAn kosmetiikkashoppailuista.
51 comments on “Tuulipukunainen Alaskassa”
No olipas kiinnostavaa! Kuopaisin aamupalaksi tämän ja karhujutun ja heti aamulenkin jälkeen pitää katsoa syvemmälle arkistoihin, josko vielä missasin jotain. Reissuinto nosti päätään, vaikka Alaska on paikka, johon en ennen näiden kahden jutun lukemista olisi lomasuunnitelmia todellakaan kohdistanut. Olen kokenut syvää antipatiaa koko Alaskaa kohtaan erään aikansa otsikoissa viettäneen naispuolisen republikaanipoliitikon vuoksi, kun jotenkin vedin yhtäläisyysmerkit hänen ja koko osavaltiossa vallitsevan ilmapiirin välille - mikä on tietysti lapsellista ja tyhmää, mutta mitäpä sitä sen enempää selittelemään.
Lukaisin Islannista kertovan jutunkin vain pikaisesti, mutta itse jo neljän päivän visiitillä käännyin hintatasosta huolimatta sen faniksi, vaikka lähdin matkaan ihan marttyyrinä - kuka muka viettää kallisarvoiset lomaviikot auringon sijasta jossain missä on vielä kylmempää kuin kotona.. :D Siipalla on aina ollut taipumus kaivata seikkailuun ja meikällä löhöilyyn, mutta ihan aikuismaisesti myönsin olleeni väärässä, kun Islanti sitten vakuuttikin kerrasta.
Mutta, jokin tässä kuvailemassasi Alaskassa kiehtoo kyllä kovin. Otamme tämän puheeksi kotona! :)
Mulla oli vain kolme Alaska-postausta, eka oli tämä:
https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/ensifiilikset-alaskasta/
Olisin vielä kovasti halunnut kirjoittaa omat postaukset omistettuna Anchoragelle ja kenties myös Talkeetnalle, mutta kokemuksesta tiedän että en varmaankaan niitä ehdi kirjoitta :/ Materiaalia ja juttuinspiraatiota reissuista kertyy aina niin paljon ja hyvin harvoin tulen lopulta kirjoittamaan valmiiksi kaikki ne jutut joita kohteessa suunnittelen.
Aah, Sarah Palin. Mun yleissivistyksestä kertoo jotain se, että en ennen Alaskan vierailua edes tiennyt että Palin on Alaskasta... :P
Minulle Islanti jäi vähän etäiseksi, mutta panen sen suureksi osaksi sään piikkiin ja sen, että näin vain Reykjavikin ja Blue Lagoonin. Mä luulen että Islannin "the juttu" on enemmänkin siellä luonnossa ja maaseudulla ja maa avautuisi varmasti ihan eri lailla kun pääsisi kiertämään kunnolla kaikkia ihania pikkukyliä ja patikkareittejä. Kylmyys ja pilvisyyskään eivät minua niin haittaisi mutta se sateen määrä oli lähes absurdia, en ole koskaan ollut missään jossa sataisi noin paljon. Kyllähän se aika paljon vaikuttaa tekemismahdollisuuksiin ja ulkona liikkumisen mielekkyyteen... :/
Alaskassa oli myös suurimmaksi osaksi aika viileää mutta ei juurikaan sateista, se vähä mitä satoi oli pientä hetken kestänyttä tihuutusta.
Jos sun mies kaipaa seikkailua niin niitähän kyllä Alaskasta löytyy :) Tuntuu, että se villieläinten tiheys ja läsnäolo tekee suunnilleen kaikista luontoaktiviteeteista enemmän tai vähemmän seikkailua...! :D Suosittelen ehdottomasti myös "flightseeing" -kierrosta, lentäen tutustuu Alaskan maisemiin ihan parhaiten ja itseä harmittaa ihan vietävästi että en sitten lopulta sijoittanut tuohon kokemukseen. Lennot ovat kalliita, mutta joka ikinen sen kokenut sanoo sen todellakin olevan sen arvoista. Suosituimmat flightseeing-operaattorit löytyvät Talkeetnasta ja näillä lennoilla voi laskeutua myös Denalin juurelle jäätikölle....
Onpa hienoja maisemia, ja eläimiä! *kade*
Tuulipukuilusta tuli mieleen, että itse vähän kärsin siitä, että olen aina niin "hienona", mutta miellän vaan urheilu- ja ulkoiluvaatteet niin rumiksi, etten voi vetää niitä päälleni saati ostaa. Kirkuvat väritkin aiheuttavat inhon väristyksiä, haha. :D Mutta ihan hyvin voisi olla vähän erilaistakin markkinoilla, vaikkapa vintage-henkistä tai maalaisromanttista. Tuulipuku pitsireunoilla? :)
Hahah, voi eihh... ^_^ Itse kartan kaikkea koristeellista ja pitsireunat missä tahansa aiheuttavat mulle lähes niitä inhon väristyksiä... :D Mitä vähemmän vaatteessa on mitään silmäänpistäviä yksityiskohtia, sitä enemmän mun mieleen :)
Ihana postaus! Ja nyt kyllä tekisi mieli käydä Alaskassa (vaikka niitä karhuja onkin :D).
Olisi tosiaan kätevää jos ne karhut olisivat ennemmin hereillä talvella ja nukkuisivat kesät niin saisi vaellella ilman pelkoa (tai karhusumutteita...)... :D
Olipa mukava matkakertomus upeilla kuvilla! Hienoja kokemuksia olet saanut!
Kiitos ja kiva kuulla :) Oli kyllä kokemusta kerrakseen :)
Laskin että näin matkan aikana lopulta yhteensä seitsemän karhua (junan ikkunastakin näin kolme karhua). Olihan se vähän enemmän mitä odotin...
Todella kiva lukea vähän erikoisemmasta matkakohteesta! :) Mutta mikä ihme on "tappajavalas"?? Miekkavalas..?
Äh mikä aivopieru... 'Killer whale' (miekkavalas englanniksi) = tappajavalas... Voi luoja. Kiitos kun huomautit.
Ah, olen siitä asti halunnut käydä Alaskassa, kun katsoin Sean Pennin ohjaaman mahtavan, ihanan, sympaattisen, sydäntäsärkevän, surullisen ja ennen kaikkea tositapahtumiin pohjaavan elokuvan Erämaan armoilla (Into the Wild). Jos et ole kyseistä leffaa vielä nähnyt, suosittelen suuresti. Tuosta asti olen halunnut käydä katsomassa elokuvan yhtä 'päähenkilöä', The Magic Busia, joka sijaitsee jossakin Stampede Trailin varrella.
Olen nähnyt Into The Wildin monesti, se on ihana (vaikka myös surullinen) <3 <3 Ja Eddie Vedderin tekemä musiikki, oihh.... *rakastan*
"Happiness is real only when shared".
Vau mitä kuvia! Katsoin talvella jonkun Sandra Bullock -elokuvan Länsi-Alaskasta ja mietin voiko tuollaisia paikkoja olla. Nämä kuvat vahvistavat sen nyt täysin ja mahtavat eläinotokset vielä bonuksena.
Alaska on kyllä henkeäsalpaava <3
Kiitos ihanasta postauksesta! Hihkun täällä hylkeille, merileijonille ja muille otuksille aamupalaa syödessäni :) Todella upeita kuvia. Joskus 15-vuotiaana haaveilin matkasta Alaskaan, vaikken tiennyt osavaltiosta paljon mitään mitä en ollut Aku Ankasta oppinut (:D), mutta jotenkin se sitten myöhemmin jäi. Tuollainen jylhä erämaameininki kuitenkin viehättää tosi paljon, joten olisi hienoa päästä joskus käymään. Saattaisi olla siistiä nähdä karhukin, mutta mielellään turvallisen välimatkan päästä, heh.
Ai niin joo Aku Ankassahan oli jotain niitä kultakuumejuttuja...! ^_^ :D
Ihana kuulla että Alaska-postauksesta on tykätty, mukavaa että tunnelmat välittyvät ruudun läpi :) Alaska oli tosi paljon sellainen kuin odotin (kyllä, Villi Pohjola tv-sarjan välittämä Alaska-todellisuus pitää aika hyvin paikkansa :)) mutta samalla jotain paljon enemmän, vielä tenhoavampi. Rakastan luontoa mutta en ole aiemmin kohdannut sitä näin valtavassa mittakaavassa, kaikki on niin suurta, jylhää ja aavaa ettei sitä tosiaan voinut käsittää ennen kuin paikan päällä.
Kiitos tästä postauksesta. Tuli halu lähteä Alaskaankin :) Islanti on myös ollut listallani, jahka saan koiranvahtiasiat järjestykseen.
Jee, Alaska sai Suomesta lisää faneja :) <3
Missä tuossa kuvassa on karhu?? T. Kuvaa n. vartin verran tuijottanut.
Ei sitä tosiaan pysty erottamaan tai tunnistamaan still-kuvasta karhuksi koska se on vain musta läntti :D Siksi kirjoitinkin "pisteet sille..", mutta tosiasiassa tehtävä on lähestulkoon mahdoton. Live-tilanteessa läntin tunnisti karhuksi koska se liikkui, ja aluksen kapteeni kuulutti ja kertoi karhusta.
Jos katsot veden ja maan kohtausrajaa, vasemmassa reunassa on kolme lumilämpärettä. Niistä oikeanpuolimmaisen yläpuolella, viistosti oikeaan, on pieni joukko kuusia, näyttäisi että niitä on kaksi tai kolme. Tämän vihreän kuusikon vieressä, oikealla puolella, näet mustan täplän kellertävässä rinteessä. Se on mustakarhu.
Kiitos Sanni näistä reissu postauksista, mun matkakohde listani kasvaa näiden myötä! Kiitos :)
Ole hyvä vain :) Näitä on mukava kirjoittaa - ja olisi kivaa jos ehtisi kirjoittaa vielä enemmänkin :)
Alaska olisi aivan ihana kokea! Voisit Sanni tykätä Sue Harrisonin kirjoittamista romaaneista Ensimmäiset ihmiset ja Tarinankertoja -trilogia. Kirjojen tapahtumat sijoittavat Alaskaan ja niissä on käytetty kattavasti alkuperäiskansojen kieltä sekä ne ovat hyvin aitoja ja todenmukaisia. Alaska on minulle sellainen paikka mihin haluaisin kovasti! Vielä ei oo ollut mahdollisuutta päästä, mutta vielä joskus 😊
Kiitos vinkistä Petra :) Täytyykin tsekata jos jokin niistä päätyisi kesälukemiseksi :)
Olipa mielenkiintoinen postaus! Ja tuo "Todellinen Sanni on siellä retkeilyvaatekauppojen fleecehuppariosastolla."-lause tuntui niin omalta, jos vaihtaisin oman nimeni tuohon. Niin kivaa kuin pynttäytyminen onkin, on se oma comfort zone jossain ihan muualla. Ja ihanaa, että siltikin voi olla kosmetiikasta ja kaikesta kauniista kiinnostunut!
:) <3
Siis eikö siellä vaellusreitin varrella ollut mitään turvaköysiä? Mietin, että ehkä niitä koiria, joita jouduttiin patistelemaan kiipeämisen suhteen, pelotti ja ehkä olisi ollut parempi niiden antaa kääntyä siitä kohdasta takaisin. Itse en varmaan uskaltaisi kiivetä noin jyrkkää/pelottavaa rinnettä. Kokoperheen reitiksi hieman turhan jyrkän kuuloinen. Kaikki sellainen, missä on välitön kuolemanvaara (esim. vaara tippua jotakin pystysuoraa pudotusta suoraan alas) tuntuisi aivan kauhealta. En lähtisi. Pitää olla ainakin joku tasanne näkyvillä, mihin putoaminen toppaisi.
Ei. Ja ihan samaa mietin kuin sinä, että en ehkä välttämättä koiranomistajana olisi puoliväkisin ollut patistamassa koiraani ylös kun osaa niistä todellakin selvästi pelotti, tai ainakin ne olivat hyvin epävarmoja.
Loppuosa on todella jyrkkää ja kuulinkin joidenkin puhuvan keskenään etteivät ikinä toisi sinne koiriaan tai lapsiaan, mutta niin vain rinteessä oli vaikka kuinka paljon tenavia. Aina joku (ikään katsomatta) sitten välilä putoaa. En minäkään tuonne ihan "sunnuntaikävelijää" veisi, enkä pientä lasta. Luulen, että etenkin paikalliset lapsukaiset ovat tottuneet ihan pienestä pitäen samoamaan vaikka minkälaisissa maastoissa ja valtaosa reitillä olevista lapsista on paikallisia.
Siksi en hihku Cliniquen loppumisesta, koska kyseessä on aika arvokas tuote. Kirpaisee hieman ostaa taas uusi...
Pari päivää sitten oli ylellä juttua jopa Suomen järvien mikromuoveista ja nyt esim. tällainen juttu IL:ssä. :(
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201806082201000186_ul.shtml
Hyvä, että asia nyt tiedostetaan kunnolla, mutta mielestäni tähän muovinvastaiseen kampanjointiin ja muovin välttämiseen olisi voitu herätä jo vuosikymmen sitten! Tähän asti piti odottaa, että kaupassa muovipussia ei enää tyrkytetä vaan siitä joutuu maksamaan. Tämä tuli siksi mieleen, kun ollaan molemmat fleecen rakastajia. Fleece on lempivaatteeni, vähän kuin rennon naisen jakku. :) Mutta pidetään peukaloja ristissä, että saadaan piakkoin saimaannorpankin kannalta mukavia & muovittomia fleecejä. :)
Nojoo, onhan se nopealla kulutuksella arvokas tuote. Jaan taas lempivinkkini, jota syydän aina etenkin selektiivisen kosmetiikan ostajille: kun Cliniquet harvoin ovat tarjouksessa, kannattaa kytätä Sokoksen asiakasomistajapäiviä joita on useita kertoja vuodessa. Kun ajoittaa vähän kalliimmat hankinnat noille päiville ne saa aina alennushintaan :D Ja eikös Stockalla ole vastaavia "kaikesta alennus" -päiviä?
Kyllä, todellakin :) Juhlin kun sellaisista fleeceistä tulee standardi.
Oikeastaan uskon, että sellaisia ei olisi nytkään mahdotonta valmistaa. Suomessa on pitkälle edennyttä tekstiilien (myös älytekstiilien, mutta ne eri asia) kehitystä. Ehkä valmistus olisi alussa todella kallista, kun ei vielä tiedetä, löisikö uudenlainen tuote itsensä kuluttajien parissa tarpeeksi läpi? Mutta jos ja kun fleecen tekeminen kivoista materiaaleista olisi mahdollista, niin se voitaisiin ajaa ihmisten tietoisuuteen (ja sydämiin) esim. blogikampanjojen kautta, tarkoitan tarpeeksi rummutusta sopivissa blogeissa, niin voisi käydä pian niin, että suuri enemmistö esim. nuorista naisista alkaisi valita mieluummin ympäristöystävällisen ja eettisen vaatteen (ei koske pelkästään fleecejä).
Voisikohan muuten sellainen hyvis-fleece olla myös nimeltään fleece vai pitäisiköhän nimikin muuttaa muutoksen yhteydessä?
Muistelen että jo joskus keskustelimme tästä..? Vai liittyikö se muovipakkauksiin..? Joo, taisi liittyä.
Mä arvelen että fleece on terminä niin vakiintunut että se olisi hankala korvata toisella ilmaisulla niin että kuluttajat yhä assosioisivat sen saman tyyppiseen vaatteeseen. Eko-fleece voisi varmaan olla helppo ja perusteltu nimi "hyvis"fleecelle :)
Nyt kyllä iho tekee taas temppujaan, on nimittäin ihan talvikunnossa: kuiva, pinta röpelöinen (paloja lähtee hilseilemällä nenän vierestä ja nenän kärki pahinta aluetta tässä). En ole ottanut aurinkoa eikä tälle ole mitään muutakaan järkevää syytä.
Hoidatko ihoa myös säännöllisillä kuorinnoilla ja naamioilla? Kuulostaa tilanteelta jossa tämä duo olisi tarpeen. Yön yli pidettävä naamio voisi olla kova sana lataamaan kosteutta ja lipidejä näin kuivaan kuntoon päässeeseen ihoon.
Entä jos iho ei ota kosteutusta vastaan, vaikka sitä olisi runsaan kasvoveden, seerumin ja kosteusvoiteen muodossa? Voiko kosteusvoidetta käyttää naamiona laittamalla sitä illalla normaalia paksummin?
Kuorinta on keino nro. 1 luoda iholle olosuhteet joissa se on paremmin vastaanottavainen kosteus- ja hoitotuotteille. Jatkan siis yhä kysymällä, kuoritko ihoasi :) Jos iholla on paksu kerros kuollutta solukkoa se ei ala imeä kosteutta sen paremmin vaikka sitä kuinka kerrostaisi eri tuotteiden muodossa.
Ja kyllä, tavallista kosteusvoidettakin voi käyttää naamion tavoin, tällöin kosteuttava vaikutus perustuu ennen kaikkea okkluusioon, paksumpi kerros estää kosteuden haihtumista. Ainesosat eivät kuitenkaan välttämättä imeydy sen paremmin voidenaamiosta kuin tavallisesta voiteesta tai ohuesta voidekerroksesta. Jos hakee syvemmälle imeytyvää naamiota on katse suunnattava kangas(seerumi)naamioihin.
Luén kuorinta tällä hetkellä ainut, minkä omistan. Kuitenkaan en uskalla käyttää sitäkään kovin montaa kertaa viikossa kuivattavan vaikutuksen pelossa (iho ei mielellään saisi enää muuttua nykytilaa kuivemmaksi). Kuorin siis tuolla Luélla noin kerran viikossa, eli kamalasti kuollutta solukkoa ei pinnalla pitäisi olla. En tiedä, olisiko joku entsymaattinen kuorinta sitten ehkä parempi tekemään hoitotuotteiden kannalta hyvän pinnan. Happojuttuihinhan en uskalla koskea (en etenkään kesällä).
Vähän kinkkistä kyllä. Lopulta ei kai auta kuin kokeilla ja katsoa. Entsyymikuorinta voisi siis kenties olla seuraavana kokeilulistalla.
Tosi mielenkiintoista on ollut lukea Alaskasta, kiitos näistä jutuista!
Pakko kuitenkin mainita, kun asiasta kirjoitit, ettei ole ihan ongelmatonta tuo koiravaljakkokilpailu. Eläimiä piiskataan aika armotta ihan vain ihmisten huvitukseksi - ei edes siksi, että päästäisin kulkemaan paikasta toiseen, kuten joskus muinoin. Valitettavasti lajia tuntuvat piinaavan samat ongelmat kuin vinttikoirakilpailuissa, että nuoria ja terveitä mutta kilpailemiseen sopimattomia eläimiä lopetetaan tai hylätään. Tällaisia juttuja tuli taannoin vastaan Iditarodista: https://www.npr.org/2018/03/03/590089289/musher-mutiny-dog-doping-scandals-mire-the-super-bowl-of-sled-dog-races
https://www.washingtonpost.com/news/animalia/wp/2018/02/28/the-iditarod-is-dogged-by-cruelty-allegations-infighting-and-a-doping-scandal/?noredirect=on&utm_term=.8adad1e6aae2
En tarkoita vihjata, etteikö tuttavaperheesi kohtelisi koiriaan hyvin, mutta kilpalajina koiravaljakolla ajaminen on minusta kyseenalaista.
Hei Ilona,
Palaan tähän kommenttiin myöhemmin (toivottavasti tänä iltana) kun pystyn ajan kanssa vastaamaan. Tärkeä aihe josta keskuselin Morganinkin kanssa ja siitä mainittiin myös Alaskan opaskirjassani.
Heh, mulle kävi eilen illalla niin että kun aloin lukea noita sun linkkaamia artikkeleita niin ajauduin yhä syvemmälle Iditarodin maailmaan ja päädyin seuraamaan YouTubesta koira-douppauksesta syytetyn Dallas Seaveyn statement-videoita ja yleisesti kaikkea kisaan liittyvää... Tapahtumaan liittyykin paljon kaikkea (vähemmän myönteistä) joka ei ensi"silmäyksellä" avautunut, vaikka juttelime kilpailusta Alaskassa aika paljonkin. Koirien (sekä myös ohjaajien) loukkaantumisvaara mushingin yhteydessä tuli minulle kyllä heti mieleen kun puhuimme etenkin näistä Iditarodin kaltaisista extreme-pitkistä kilpailureiteistä, ja onnettomuudet myönnettiin mutta kilpailun kehitys noiden artikkelien kuvaamaan suuntaan (eli alkuperäinen "selviytymismatka luonnon keskellä" on muuttunut yhä enemmän kireäksi kilpailuksi jossa matka selvitetään epäterveen nopeassa ajassa) ei tullut esiin paikallisten kanssa jutellessa. Epäilemättä he ovat tietoisia asiasta mutta sitä ei varmaan haluta ensimmäiseksi tuoda esiin vierailijoille. Toki "mushaajia" on edelleen hyvin erilaisia, ja monille se on yhä puhtaasti luonto- ja eläinharrastus ja koirat perheenjäseniä. Morganin mielestä voitto on kilpailuissa ihan sivuseikka ja hänen kaltaisensa "mushaajat" osallistuvat niihin rakkaudesta luontoon, koiriin ja ulkoilmaelämään.
Summa summarum, olen lopulta samaa mieltä kuin sinä että koiravaljakkokilpailuihin liittyy paljon ongelmia ja kyllä, ne ovat kyseenalaisia :/ Riittää että yksikin osallistujatiimi kaltoin kohtelee koiriaan ja koko "urheilu" saa tuomittavan sävyn. Harmi juttu niiden toisenlaisten harrastajien kannalta. :/
Sehän tuossa on, että jos eläimet nähdään vain välineenä voittoon, ei olla kovin terveellä pohjalla. On ihan eri asia, jos ihminen vaikka juoksee ultramatkoja ja vetää itsensä siinä rytäkässä sairaalakuntoon: sehän on hänen oma valintansa.
Kinkkisiä nämä jutut. Minä soisin, että Iditarodin kaltaisista kisoista luovuttaisiin kokonaan (samoin kuin muistakin eläinurheilulajeista), mutta valitettavasti luulen, että sitä saadaan vielä odotella. Vaikka onhan toisaalta härkätaistelujenkin määrä vähentynyt huomattavasti viime vuosina, että ehkä vähitellen ollaan menossa oikeaan suuntaan. Mikähän siinä on, että ihmiset haluavat välttämättä voittaa toiset ja samalla lyödä rahoiksi tällaisilla asioilla? Surullista.
Aivan totta.
Koiravaljakoista - kilpalajina ne ovat tosiaan kyseenalaisia, mutta vailla kilpailuaspektia rekien veto on käsittääkseni näille koiraroduille mielekästä puuhaa jota ne haluavat tehdä kun ovat vuosisatojen ajan sitä tehneet. Alan harrastaja kun en ole niin saatan tietysti puhua läpiä päähäni, mutta olen siinä ymmärryksessä että rekirodut viihtyvät saadessaan vetää ja tylsistyvät/stressaantuvat jos joutuvat viettämään pitkiä aikoja vailla tällaista raskasta aktiviteettia. Eli koiravaljakkoajo harrastustoimintana ei kai sinällään ole huono juttu, mutta kun kuvaan astuu kilpailunäkökulma ja ihmisen voitonhalu, asia muuttuu ratkaisevasti :/
Samassa käsityksessä olen itsekin (ei henkilökohtaista kokemusta esim. huskyista). Samaten esim. vinttikoirien pitää päästä juoksemaan vapaana säännöllisesti. Mulla on itsellä rescuetaustainen podencomix (eli sisältää espanjalaista pienriistan metsästykseen käytettävää ajokoiraa), joka rakastaa juoksemista, eikä ihminen voi tarjota sille sen mittapuulla kuin keveää lönköttelyä, kun koira vetää varmasti lähempänä 40 km/h sprinttejä vapaana ollessaan :) Mutta sitten ihmisten on tuotava kuvaan kilpailu, ja aina löytyy niitä, joilla voitonhimo vetää homman sairaaksi.
No mutta, tämä nyt oli tällainen sivujuonne. Olen lukenut blogiasi jo vuosia, ja pidän kovasti siitä, miten paneudut aiheisiisi ja keskustelet ihmisten kanssa asioista. Olitkin tuossa alempana kertonut, että sinulle kuuluu nyt parempaa - ihana kuulla! Toivottavasti suunta jatkuu samana. Aurinkoisia kesähetkiä :)
Kiitos Ilona :) <3 Ja terveisiä myös nelijalkaiselle :)
Tuolla joku mainitsikin jo Erämaan armoilla-elokuvasta, itselläni jännä kyllä The Edge- (Anthony Hopkins <3) ja The Grey (Liam Neeson <3)-elokuvat ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen, vaikka voisi luulla että moiset survival-tyyppiset elokuvat aiheuttaisivat juuri päinvastaisen reaktion :D Mutta erämaat ja vuoristot ovat aina olleet sykähdyttävän kauniita mielestäni ja kaikessa primitiivisyydessään olisi houkuttelevaa kokeilla elää kuten Morgan kesätyössään, ns. luonnon armoilla :)
Suuri kiitos näistä elokuvavinkeistä, kiinnostus kaikkea Alaska-aiheista kohtaan on "yllättäen" kasvanut potenssiin 100..! :) <3 Täytyy ehkä tässä kesän aikana viettää Alaska-teemaviikonloppu kaikkien näiden elokuvien parissa - jos ne onnistuu jostain käsiinsä löytämään. (Into The Wild -leffa jo löytyykin hyllystä.)
Ei mulla mitään oikeaa asiaa ollut, mutta aloin NIIIIIN haluta Alaskaan!!!!! <3<3<3
Tavoitan sen tuulipukukauneusbloggaaja-ajatuksen, ja juuri sen takia oletkin ainoa kauneusbloggaaja, jota seuraan. Toivottavasti sinulle kuuluu muutenkin hyvää. Ihanaa kesää! <3
Kiitos Vilma :-* <3 Minulle kuuluu talven ja kevään rankkuuteen nähden oikein hyvää mutta vielä ei olla ihan ns. kuivilla. Kyllä se tästä, toivottavasti <3
Ihanaa kesää sinullekin :)
Ristiriitaisia fiiliksia aiheuttaa nama tekstit. Kaikki on koko ajan ihanasti ja samalla ilmeisesti pain helvettia. Tulee lahinna mieleen, etta onko sinulla tai laheisellasi jokin vakava sairaus, koska muuten elamasi kuulostaa lahes taydelliselta. On koteja, ystavia, toita, toimiva parisuhde, ilmeisesti hyvat valit perheeseenkin ja matkustelemaankin paaset koko ajan. Olenpa vain ihmetellyt.
Niin, elämä voi olla samaan aikaan ihanaa ja sisältää silti hyvin vaikeita puolia. Moni asia maan päällä on ristiriitaista.