Sunnuntailukemisiksi toivepostaus: rakkaat kirjeystäväni. :)
Kuka teistä on viimeksi ottanut kynän käteen ja kirjoittanut oikean kirjeen, liimannut kuoreen postimerkin ja kävellyt postilaatikolle laittamaan kirjeen matkaan?
Minä teen niin viikottain, - no jos nyt en ihan joka viikko enää niin ainakin kuukausittain. Olen harrastanut perinteistä kirjeenvaihtoa vuodesta 1996. Se on yksi parhaista asioista koko elämässäni, ja antanut minulle uskomattoman paljon. Suurin osa kirjeystävistäni on säilynyt kaikkien näiden vuosien läpi ja useista heistä on tullut sydänystäviä - ihmisiä, jotka koen yhtä läheisiksi kuin rakkaimmat ystäväni täällä Suomessa.
Minulla on kirjeystäviä 13 eri maassa, Norjasta Meksikoon ja Sloveniasta Australiaan. Parhaimmillaan, kirjekaveruuden kulta-aikoina 90-luvun lopulla, kirjeystäviä oli yli 40 kappaletta 21 maasta.
Kaikkein ensimmäinen kirjeystäväni oli Sandra Saksasta, ja olemme edelleen yhteydessä. Kirjeitä ei Sandralla ole enää aikaa kirjoittaa kuin parin vuoden välein, mutta vähintään joulukortit vaihtuvat jotta pysymme perillä toistemme tärkeimmistä kuulumisista.
Alussa kirjoitin kirjeitä joka viikko. Aktiivisimpina vuosina eteisen matolla odotti uusia kirjeitä päivittäin. Joka päivä maanantaista perjantaihin oli kuin jouluaatto: odotin postiljoonia kuin Joulupukkia ja pettymys oli suuri niinä aamuina kun postia ei tullutkaan. Viikonloput olivat hirveän pitkäveteisiä. :D
Minulla on kaikki kirjeenvaihto tallella mapitettuna kronologisessa järjestyksessä. Joillain ahkerimmilla kirjeystävillä on oma mappinsa - kuten Pattiella (jonka saatatte muistaa joulukuun USAn vierailultani).
Mistä niitä kirjeystäviä sitten saa? Tämä kysymys putkahti blogin kommenttiboksiin useampaankin otteeseen syksyn matkan aikana, kirjeystävieni vilahdellessa reissupostauksissa. Kun itse aloitin, oli YLEn Teksti-TV:llä ulkomaisten kirjeystävien palsta. Tuota kautta löysin ainakin Sandran ja muutaman muunkin ystävän. Myös kirjeissä kulkevissa ns. Friendship Bookeissa oli kirjeenvaihtoilmoituksia, ja niistäkin löysin kiinnostavia ihmisiä.
Toki oli olemassa myös maksullisia kirjeystävänvälityspalveluita. Muistan että yksi oli rekisteröity Turkuun, ja taisin kokeilla palvelua kerran. Tätä kautta onnistuin saamaan vain länsimaista avustusta vailla olevia "kirjeystäviä" Pohjois-Afrikasta. Kirjeiden pääasiallinen sisältö koostui siitä, että nuoret tytöt ja pojat kertoivat köyhistä oloistaan ja listasivat mitä kaikkea he toivoivat uuden suomalaisen ystävänsä heille lähettävän; jalkapalloa, videopelejä, koulukirjoja, suklaata, jopa rahaa....
Kirjeenvaihtoharrastukseni alku sijoittui samoihin aikoihin, kun aloin käyttää internetiä. Jossain vaiheessa sitten tajusin etsiä kirjekavereita myös netistä, ja sieltä löysin useita laajoja, hyviä kirjeystäväpalveluita. Yksi vanhimmista, vuonna 1996 perustettu PenPalsNow!, on edelleen toiminnassa. PenPalsNow'n kautta löysin todella monta hyvää kirjeystävää. Minulla oli siellä myös oma ilmoitus.
Oman ilmoituksen jättämisellä oli myös varjopuolia. Monet (etenkin ne surullisenkuuluisat afrikkalaiset) tahot kalastivat osoitteita tietokantoihinsa, jakoivat (tai myivät) niitä paikallisissa kirjeystäväjulkaisuissa ja yhtäkkiä saatoit saada 50 kirjettä Algeriasta joissa kaikissa pyydettiin rahaa ja lahjoja. Myös vankilakirjeystäviä välittävät organisaatiot kalastelivat kontakteja netin kirjekaveripalstoilta. Minun osoitteeni ei koskaan joutunut "vankilalistalle", mutta esimerkiksi äitini osoite päätyi. (No, hän sai sitä kautta lopulta muutaman oikein fiksun ja kiinnostavankin kirjekaverin..! ;))
Vuonna 1998 tapasin ensimmäistä kertaa yhden kirjeystävistäni livenä. Matkustin Osloon tapaamaan norjalaista kirjeystävääni Gro Elia. Se oli jännää ja hauskaa..! Myöhemmin olen tavannut Gro Elin vielä toisen kerran, ja olemme edelleen kirjeenvaihdossa. Seuraava vierailu on vain ajan kysymys... :)
Kirjeystävyyden antoisimpia puolia on ollut seurata eri ihmisten elämäntarinoita. Aloittaessani useimmat kirjeystäväni olivat lukiota käyviä nuoria - vuosien saatossa olen kulkenut heidän kanssaan läpi ammattiin opiskelut, ensimmäiset vakavat parisuhteet, ensimmäiset työpaikat, avioliitot, lapset..... Eikä surullisiltakaan tapahtumilta ole toki voinut välttyä.
Tsekkiläinen Anna on yksi vanhimpia ja rakkaimpia kirjeystäviäni. Annan tapasin ensimmäistä kertaa interrail-reissulla kesällä 1999, ja sen jälkeen olemme tavanneet lukuisat kerrat niin Tsekissä, Ruotsissa kuin Ahvenanmaallakin. Olemme myös matkustaneet yhdessä, teimme kesällä 2002 ihanan camping-reissun Kroatiaan. Keväällä 2011 saimme Mr. Karkkipäivän kanssa todistaa kun Anna sanoi prahalaisessa kirkossa "Tahdon" kanadalaiselle sulhaselleen. <3
Tällä hetkellä Anna asuu Belgiassa ja viettää varsin kiireistä ja tapahtumarikasta elämää aviomiehensä kanssa. Olen viimeiset kolme vuotta yrittänyt saada järjestymään vierailua Brysseliin. Joskus aikataulujen yhteensovittaminen voi olla todella vaikeaa...! :)
Toinen pitkän linjan tsekkiläinen kirjeystäväni on Radka. Radkan elämä on vienyt häntä pienestä tsekkiläisestä kylästä opiskelemaan Englantiin ja vuosiksi parisuhteeseen Lontooseen, ja jänniin työkuvioihin joista olen lukenut suurella mielenkiinnolla. Olemme vuosien varrella tavanneet niin Prahassa kuin Lontoossakin. Nyt Radka asuu Prahassa ja odottaa esikoistaan.
Milton! Ensimmäinen miespuolinen kirjeystäväni. Ehkäpä muistatte Miltonin ja hänen vaimonsa Saivan viime syksyn Ateena-stooreistani?
Kuvassa olen ensimmäistä kertaa vierailulla Miltonin luona. Miltonin perhe on aivan ihana, ja hänen kodistaan tuli heti vähän niinkuin minunkin "home away from homeni". Sain mm. asua Miltonin huoneessa viikon syksyllä 2000 ollessani Kreikassa au pairina ja Milton itse oli armeijassa.
Milton kihlautui vuonna 2001 liettualaisen rakkaansa Saivan kanssa, ja vierailin heidän senaikaisessa kodissaan Samoksella saman vuoden syksyllä. Tuo kuva meistä kolmesta Samokselta saa hymyn leviämään korviin... Me kaikki näytetään niin "nuorilta ja viattomilta", etenkin Saiva..! <3
Nyt Milton ja Saiva asuvat Ateenassa kahden ihanan lapsensa kanssa. Miltonin koti on edelleen minulle "Kreikan koti", jonne olen aina tervetullut. Punainen vuodesohva odottaa että saavun taas syksyllä..! ^_^
Slovenialainen Natasha saa kunnian olla Kirjeystävä Jolla On Maailman Kaunein Käsiala. :) Muistan, kuinka Natashan kirjeiden avaaminen oli aina aivan erityinen hetki, kun sain lukea hänen uskomattoman kaunista, koristeellista käsialaansa. Natashalla oli myös taito kirjoittaa parisuhdekuvioistaan niin rikkaasti ja eloisasti että kirjeet olivat kuin jatkokertomus jonka seuraavaa osaa en meinannut millään malttaa odottaa... :)
Olemme Natashan kanssa edelleen yhteyksissä, mutta kirjeet ovat vaihtuneet Facebook-viesteihin. (Itse kirjoitan edelleen kaikkein mieluiten kirjeitä, mutta en voi odottaa samaa kaikilta.... Ajat ja harrastukset muuttuvat.)
Viime syksynä Natasha ajoi miehensä kanssa Ljubljanasta Venetsiaan vain tavatakseen minua pari tuntia. <3
Skotlantilainen Julie ja minä olemme kokeneet yhdessä yhtä jos toista. Julie on henkilö, jolla on kirjeystävistäni ehkä kaikkein erikoisin tausta ja elämäntarina, ja ystävyytemme on antanut minulle todella paljon. On mieletöntä, että olen kirjeenvaihtoharrastuksen kautta saanut tutustua näin mielenkiintoisiin ihmisiin, jotka tuovat hyvin erilaista perspektiiviä elämääni.
Olemme tavanneet Julien kanssa Skotlannin ulkopuolella myös USAssa. Tämä reissu oli historiallinen siinä mielessä, että kaksi kirjeystävääni tapasivat toisensa. Washingtonin osavaltiossa asuva Kelly on myös pitkäaikainen kirjeystäväni. Julie ja minä matkustimme Seattleen osallistuaksemme Wrestlemania-tapahtumaan (Karkkipäivää alusta saakka lukeneet saattavat hämärästi muistaa paljastukseni WWE-historiastani ;)), ja vierailimme samalla myös Kellyn luona Vancouverissa (Washingtonissa, ei Kanadassa ;)).
Kreikkalainen Marianna on esiintynyt Karkkipäivän sivuilla jo niin useasti, että hän lienee tuttu monellekin lukijalle. Hän on päätynyt blogiin makeover-juttuunkin. (Apua miten lapsilta me muuten näytetään tuossa v. 2001 kuvassa...! Tapaamme siinä ensimmäistä kertaa.)
Marianna on minulle niin läheinen, että en välillä edes meinaa tajuta että asumme tosiaan melkein 3000 kilometrin päässä toisistamme. Aina kun minulle sattuu jotain erityisen hauskaa, ikävää tai muuta "uutisoimisen" arvoista, lähetän Mariannalle tekstarin. Haluan, että hän on sitten vaikka tekstarien kautta mukana arjessani kun emme kuitenkaan voi ihan joka viikko tai edes vuosi tavata. :)
Lukuisista tapaamisistamme ikimuistoisimpia ovat olleet Mariannan vierailu Suomessa ja Mariannan häät Ateenassa syksyllä 2008.
Keväällä 2006 tapahtui toinen historiallinen "penpal moment", kun jälleen kaksi kirjeystävääni kohtasivat. Kävimme Mariannan kanssa hänen Suomen vierailunsa yhteydessä myös Tukholmassa, ja tsekkiystäväni Anna sattui olemaan siellä samaan aikaan silloisen ruotsalaisen poikaystävänsä luona. ^_^
Helsinki-kierroksella huhtikuussa 2006.
. . .
Kaikki rakkaimmat ja tärkeimmät kirjeystäväni eivät olisi tähän postaukseen mahtuneet, heitä on vielä liuta lisää... Pattie ja Sheila Jenkeistä, Jeanette Tanskasta, Eryn Kreikasta, Piia Suomesta, Hisae Japanista, Laura Hollannista....
Mutta yhden heistä nostan vielä, ja se on meksikolainen Liliana! Olemme olleet kirjeystäviä lokakuusta 1997 saakka.
Lilianaa en ole vielä tavannut, mutta tämä sähäkkä typy kuuluu niihin kirjekavereihin, joista minulla on alusta saakka ollut tunne että olemme "tunteneet aina". Luultavasti sitten, kun tapaamisemme päivä lopulta koittaa (sillä olen päättänyt, että se myös koittaa!! :)), on tunnelma kuin kohtaisi vanhan lapsuudenystävän.
Liliana saattaa olla joillekin lukijoille tuttu Karkkipäivän Facebook-sivulta, jossa hän välillä käy heittämässä ihania välikommenttejaan. :D <3 Liikuttavaa kun joku kirjeystävä jaksaa seurata blogiani Google Translaten kautta. (Ja Luis - tiedän että myös sinä luet...! :))
* * *
Noniin, kertokaas nyt te, lukijani! Kuka muu harrastaa kirjeenvaihtoa? Onko jollain edes joskus menneisyydessä ollut kirjekaveria? Millaisia kokemuksia teillä on? Onko joku minun tavoin löytänyt elämänmittaisia ystävyyksiä tai peräti puolison kirjekaveruuden kautta?
44 comments on “Retroharrastus: kirjeenvaihto”
Minulla ei ole ulkomaisia kirjekavereita, mutta noin vuosi sitten intouduin taas kirjoittelemaan nuoruusvuosien ystävien kanssa. Minulla on tapana myös koristella kirjeitäni, esim näin
http://malkakoto.wordpress.com/2013/06/12/kirjeilya-2/
Kirjeenvaihto on hauskaa ja parasta on saada "oikeaa postia" ainaisten laskujen lisäksi!
Ooo, upeaa..! Myös minä koristelebn kirjeeni, mutta en ihan tuollaisella taituruudella..! :) Käytän tarroja, kiiltokuvia, leimoja ja joskus leikkaan esimerkiksi matkaesitteistä ihania kuvia ja liimaan niitä kirjeiden kuvitukseksi. Pelkän valkoisen/yksivärisen paperin lähettäminen olisi täysi mahdottomuus..! :D
Jee, oon kauan miettinyt mistä saisin kirjekamuja :) Harrastin tätä nuorena ja yht'äkkiä kukaan ei enää halunnut olla kirjekaveria koska tuli s-postit, meset jne.
Mahtavaa, kiitos Sanni tästä postauksesta :)))
Yksi tämänpäivän paikkoja löytää kirjekaveri ulkomailta on varmaan Kanadalaisen Julien blogi. Hän laittaa wiikoittain Penpal of the week haastatteluja sinne ja julkaisee myös kirjeenvaihto ilmoituksia. Oma haastatteluni ja samalla linkki sivustolle tässä:
http://penpaloftheweek.com/2012/09/17/penpal-of-the-week-94/
Olen myös itse kirjoittanut aiheesta blogiini ja pistän senkin linkin tähän, saa käydä lukemassa jos haluaa :)
http://inherewithme.blogspot.fi/2011/11/kirjeenvaihto.html
Oi, aivan mahtava tuo Julien blogi! :)
Ja voin niiiiin samaistua tuohon kirjepaperi"hulluuteen".... Itse en kirjeenvaihdon kulta-aikoina muuta tehnytkään kuin etsin aina vain ihanampia ja persoonallisempia kirjepapereita ja ulkomailla käydessä uusien kirjepaperien shoppaus oli tuliaisprojekti number one! :D
Harmi ettei hyviä kirjepapereita enää meinaa löytää.... Japani olisi kirjepaperifriikin taivas...!
Jee, nuorena energiaa ja rahaa kuluikin niiden kauniiden kirjepaperien hamstraamiseen - nyt ne ovat vaihtuneet kosmetiikkaan ;)
Oi niitä ikoja, kun Tiimari oli varsinainen kirjepaperien aarreaitta! Koreasta tuli niitä super-söpöstely-paperikkoja.
Kaikkien kauneimmat löysin kuitenkin amerikkalaisesta Hallmark Cards Inc.in valikoimista - kukkia ja vaikka mitä..
Niin, eikä pidä unohtaa keski-eurooppalaisia (lue: lähinnä saksalaisia) kierrätyspaperista valmistettuja Umwelt-ihanuuksia! :)
Nykyisin on kirjakauppojen hohdosta suuri osa pois, kun kirjeiden kirjoitus on jäänyt ihmisiltä unohduksiin. Toivotaan, että se trendi tulisi takaisin - eikä vain muoti-ilmiönä, vaan pysyvänä elämäntaitona.
Oi niitä ikoja, kun Tiimari oli varsinainen kirjepaperien aarreaitta! Koreasta tuli niitä super-söpöstely-paperikkoja.
Hihii, ne korealaiset oli kyllä huippuhassuja...! Mulla on vieläkin muutamia tallella. Hullunkurisine, päin mäntyä kirjoitettuine englanninkielisine sloganeineen...! "Dzinggo dzanggo, today we float in air with all love!" ^_^ Allll-righty...!
Kirjeenvaihtokaverien runsaus kuului minunkin nuoruuteeni - valitettavasti monikaan kontakti ei ole säilynyt. Silloin, kun olin nuori, kirjeitä vielä osattiin kirjoittaa - ah niitä aikoja ennen nettiä :)
Muistan kyllä, että slaavilaisten maiden asukkailla oli erityisen kaunis käsiala - myös unkarilaisilla. Ehkä se kuului heidän kouluopetukseensa toisin kuin vaikkapa hollantilaisilla, joiden käsialaprototyyppi ei mielestäni ole kaksinen ... samoin amerikkalaisten tyypillinen käsiala on aika persoonatonta - sorry :)
Oikeita kirjekavereita minulla ei varsinaisesti ole, mutta sähköpostitsee pidän aktiivisesti yhteyttä lähimpiin ystäviini eli luen heidät tavallaan kirjekavereiksi. Lemmikki- ja neulejuttujen kautta olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin ja yhden nykyisistä lähimmistä ystävistäni tapasinkin hamsteripiirien lemmikkifoorumilla. Asutaan samalla paikkakunnallakin (paitsi tänä kesänä), joten voidaan tavata usein. Neulesivusto Raveryn kautta olen melkein vahingossa ajautunut parin mukavan, toisella puolella maapalloa asuvan, ihmisen kanssa viestittelyyn ja kuulumisten vaihtoon myös. Eli sellaisia kirjekavereita on, sattumusten kautta ja suunnittelematta syntyneitä suhteita. :)
Aihetta hivuten, tein vuosi sitten kandidaatin tutkielmani liittyen vuorovaikutukseen eri tiloissa hamsteriharrastajien keskuudessa, eli tarkastelin sitä miten hamsteriharrastajat keskustelivat niin virtuaalisissa tiloissa (verkkofoorumeilla) kuin fyysisissä (kasvokkaisissa) tiloissa toistensa kanssa ja miten suhteet (ystävyyssuhteet, kirjekaverisuhteetkin) muotoutuivat näissä tiloissa. Oli mielenkiintoista tehdä tutkimus mikä kosketti niin kovasti omaa elämää ja elämäntapaa. Olen kuitenkin verkkofoormun kautta saanut monia näitä ns. kirjekavereita ja ystäviä. Meni ehkä vähän ot jo, mutta tuli mieleeni! :)
Kirjekavereita oli muutamia. Pisimpään kirjoittelin tytön kanssa, jonka tapasin 12-vuotiaana matkalla. Muiden kanssa tauot pitenivät, ja lopulta koko homma unohtui.
Löysin ala-asteella Suosikin kautta Ghanalaisen kirjekaverin, mutta se jäi pian.
Postcrossingia ehdin harrastaa muutaman vuoden ajan kunnes kyllästyin. Siinä huomasi hienosti nuo kuvatut käsialaerot. Hassuinta mielestäni on keskieurooppalainen ykkönen, jonka väkänen on yhtä pitkä kuin varsi. Vähän kuin A ilman poikkiviivaa.
Ihana kuulla, että jaksat vielä pitää yhteyttä. Ja että olette todella ystävystyneet kirjeiden kautta! :)
Minäkin olen tehnyt saman huomion...! :) Ja on tosiaan jännä, miten eri maissa on tietyllä tavalla samantyylinen käsiala, vähintään tietyt merkit ja koukerot paljastavat mistä päin kirjoittaja on. Mielenkiintoista...! Jenkeillä oma, selvästi tunnistettavansa kirjoitustyyli ja samoin saksalaisilla & japanilaisilla. Muista maista minulla ei ole ollutkaan useita eri k-kamuja joiden käsialaa vertailla. Radkan ja Annankin (Tsekeistä) käsialoissa on jotain samaa....
Oiiiih, ihan mieletöntä että sun harrastus on säilynyt näin pitkään! Mulla oli nuorena monia kymmeniä kirjekavereita mutta kaikki kirjoittelu loppui siinä yläasteiässä. Yhden lemmikkilehden palstalta löytyneen kirjekamun kanssa tosin olemme Facebookin kautta myöhemmin tutustuneet ja meistä on tullut hyvät ystävät :) Viime ystävänpäivänä kirjoitin bestikselleni yllätyksenä kirjeen, se oli kyllä hauska kokemus, vaikken takaisin kirjettä saanutkaan.
Nykyisin harrastan postcrossingia, se on kiva harrastus :)
Ihana yllätys, ja varmasti kovasti arvostettu..! :)
Tosi hienoa, että olet onnistunut jatkamaan kirjoittelua noin kauan ja internetistä huolimatta! Minä en valitettavasti samaan pystynyt, mutta edelleen muistelen suurella lämmöllä kirjekaveriaikoja. Minä sain ensimmäiset ulkomaalaiset kirjeenvaihtokaverini vuonna 1993 ollessani ala-asteen kolmannella luokalla, kun lähetin ilmoituksen brittiläiseen Garfield-lehteen. :) Olin toki vasta aloittanut englannin opiskelun, joten aluksi äiti auttoi kirjeiden lukemisessa ja kirjoittamisessa. :) Innostuin kyseisestä puuhasta sitten niin, että joskus kuudennen luokan aikaan olin lähestulkoon jonkin sortin kuuluisuus pienellä asuinpaikkakunnallani, koska minulla oli yli 60 kirjekaveria ympäri maailmaa. :D Käytin hyvin suuren osan vapaa-ajastani kirjeiden kirjoittamiseen ja äiti kantoikin kirjeitä postiin selkä vääränä. Postitädit jäivät välillä ihmettelemään, että missä ihmeessä tällainenkin maa oikein sijaitsee. Halusin saada kirjekaverin mahdollisimman monesta maasta, ja aika hyvin siinä onnistuinkin. Muistan, että kesäisin oli aina suuri harmitus, kun kirjeiden tulo lomien aikana hiljeni. Minäkin odotin aina postinjakajaa kuin Joulupukkia. :D Yläasteen loppupuolella alkoi sitten muut asiat ja kiinnostukset viedä aikaa kirjoittamiselta, joten se tyrehtyi hiljalleen kokonaan.
Hauskimmaksi muistoksi on jäänyt kyllä eräs ikäiseni kreikkalainen poika. Olimme molemmat 11-12 vuotiaina todella innokkaita Kauniiden ja rohkeiden katsojia, ja Kreikassa kyseinen sarja sattui menemään vuoden pari Suomea edellä. Siihen aikaan ei ollut vielä nettiä eikä lehtien juonipaljastusosioita, joten tämä poika tapasi liittää kirjeisiin mukaan aina parin kirjepaperin mittaisen erillisosion Kauniiden ja rohkeiden juonipaljastuksista. :D Niitä sitten aina malttamattomana odotin ja luin koulussa muillekin. Hienoja aikoja. :D Belizeläisen pojan kanssa taas pelasimme kirjeiden ohessa shakkia, mutta se oli kyllä TODELLA hidasta puuhaa. :)
Facebookin myötä olen löytänyt uudelleen muutamia entisistä kirjekavereistani, mutta nykyisin olen yhteydessä enää meksikolaiseen ja brasilialaiseen kaveriini, ja heihinkin vain silloin tällöin. Välillä kyllä miettii jonkinlaisella haikeudella sitä aikaa ennen internetiä, sillä silloin vieraat maat ja niiden ihmiset tuntuivat tietyllä tapaa tosi kaukaisilta, ja oli hirmuisen jännittävää ja mielenkiintoista päästä tuntemaan muissa maissa asuvia lapsia/nuoria ja kuulla heidän elämästään ja yleisestä elämänmenosta heidän kotimaissaan. Nykyisin internetin aikana taas tuntuu, että se koko maailma ja sen ihmiset ovat siellä olohuoneen nurkassa napinpainalluksen päässä, joten siitä on kadonnut semmoinen hohto. Tai sitten lapsena kaikki oli muuten vain hohdokkaampaa. :P
Penskana oli useita kymmeniä kirjekavereita ja kirjeitä kirjottelin joka päivä. Myös niiden saaminen oli juhlaa ja odotin niitä kuin kuuta nousevaa. Nyt se on valitettavasti jäänyt, mutta jokunen vanha kirjeystävä on nykyään facebook-ystävä. :)
Ihana kirjoitus kirjeystävyydestä! Meillä englanninopettaja järjesteli ala-asteella kaikille kiinnostuneille kirjeystäviä eri puolilta maailmaa, ja kirjeitä (tietty englanniksi) sai kirjoittaa tunnilla. Pisimpään kirjoittelin erään virolaisen tytön kanssa. Tästä on KAUAN, se oli vielä Neuvosto-Viron aikaa. En silloin pikkutyttönä taatusti tajunnut, miten kuohuva ja mielenkiintoinen vaihe Viron historiassa oli meneillään. Harmittaa, että jossain vaiheessa kirjeenvaihto hyytyi. Sitten myöhemmin koitti kirjeenvaihdon kulta-aika, kun lukion jälkeen muutin joksikin aikaa ulkomaille töihin. Oli kauhea ikävä perhettä ja ystäviä, eikä ihan vielä omaa kännykkää (nettiyhteydestä tms. puhumattakaan). Siispä kirjoittelin suunnilleen maanisesti kirjeitä ja myös sain niitä (Suomesta) päivittäin. Oi niitä aikoja, oikeat käsin kirjoitetut kirjeet ovat niin mahtavia! Kirjeissä on hyvällä tavalla menneen maailman tunnelmaa, ja se pieni hitaus vain lisää kirjeiden viehätystä. Voisin jatkaa vielä romaanin verran myös PAPERIKOISTA (ne ihanat nätit pahvipakkaukset, joissa oli kauniit kirjepaperit ja kuoret: ainut ongelma oli, että usein papereita oli sama määrä kuin kuoria, ja eihän yksi ainoa kirjepaperi useinkaan riitä!), mutta yritän hillitä itseni ennen kuin tää kommentti on maailman pisin :-)
Nimenomaan :)
I can so relate! :) Tuo paperien vähäinen määrä oli todella rasittavaa - kuka muka kirjoittaa vain yhden paperin per kirje? ^_^
Voi miten ihana postaus, ja miten ihania kuvia! Tuli niin hyvä mieli, että innostuin ensimmäistä kertaa kommentoimaan blogiisi vaikka jo vuosia olen tätä seuraillut :) Kirjeenvaihto on itsellekin hyvin rakas harrastus, joskus ala-asteikäisenä, parikymmentä vuotta sitten, aloitin ensimmäistä kertaa kirjoitella ulkomaalaisten kanssa. Tällä hetkellä pitkäaikaisin kirjekamu on Saksasta, vuodesta 1999 ollaan kirjoiteltu.
Voi kun kiva että juuri tämän tyyppinen postaus innosti sinut jättämään kommentin..! :)
Ihania ja rentouttavia hetkiä sinulle kirjeharrastuksesi parissa..! Itselleni ainakin kirjeenkirjoitus on ehkä paras tapa irrottautua mielen "rutiineista" ja on hurjan rentouttavaa ja jotenkin puhdistavaa irrottaa ajatuksensa perusarjesta ja keskittyä tunneiksi jonkun toisen elämään ja ajatustenvaihtoon....
Hankin yläasteella kirjeystäviä välityspalvelun kautta, jonka nimeä en muista, mutta sain sitä kautta kirjeystäviä paitsi mainittua Afrikkaa (afrikkalaisistakaan kukaan ei onneksi kerjännyt), Hollannista, Englannista ja Liettuasta. Käytin kuitenkin liikaa aikaa kirjeisiin ja jännitin niin paljon (ujo on ujo myös kirjallisesti), että kirjoittaminen jäi aika pian. Toisaalta tuntui myös, etten voinut kirjoittaa todellisista ajatuksistani - minulla oli joku eksistentiaalinen kriisi päällä - vaan se oli sellaista pinnallista kuulumisten vaihtoa, kun kielimuurikin oli olemassa.
Minä olen kirjoittanut kirjeitä siitä asti kun opin kirjoittamaan. Yläasteella aloin ahkerammaksi kirjoittajaksi ja ahkera kirjoittaja olen edelleen. Kirjeenvaihto on ihana tapa jakaa ajatuksia, tutustua ihmisiin ja rentoutua. Kirjoitan pitkiä ja pohdiskelevia kirjeitä. Minun kirjekaverini ovat suomalaisia nykyään, koska omalla äidinkielellä on helpoin ilmaista itseään. Vois kai sitä taas kokeilla ulkomaalaisiakin kirjekavereita... mulla ei oo ollut pitkäaikaisia ulkomaalaisia kirjekavereita. Niin ja minulla on kirjekaverinani myös Suomessa toisella paikkakunnalla asuva rakas ystäväni, jonka kanssa ollaan käyty samaa koulua.
Apua, miten ihana postaus! Ihanan tapahtumarikasta :) Ihan Sanni innostuin itsekkin menemää tuonne sivuille ja kirjoitin jo yhden kirjeen! :) Minulla oli 10-11-vuotiaana paljon suomalaisia kirjekavereita mutta vuosiin en ole kirjoittanut muille, kuin serkulleni. Yksi vanhoista kirjekavereista minulla on facebookissa kavereissa. :)
Äääk, ihanaa!! :)
Kiitos tästä ihanasta postauksesta! Tämä toi muistoja mieleeni,
ja todella hyvän mielen :)
Ihana kirjoitus!
Saatat, Sanni, muistaakin, että mehän olimme aviomieheni kanssa ensin kirjekavereita. Siitä on nyt aikaa tasan 16 v. Muutin miehen perässä toiselle puolelle Suomea, ja nyt ollaan tosiaan naimisissa ja meillä on kaksi lasta.
No niinhän se olikin...! :) Niin ihana juttu <3
Kiitos paljon tästä postauksesta! Minäkin kävin jo tuolla sivustolla ja lähetin jo yhden kirjeen. Vaikka olenkin vasta 16-vuotias, minulla oli jo jokunen vuosi sitten italialainen tyttö kirjekaverina. Nyt hieman harmittaa, kun kirjoittelu hiipui. Ja kiitos vielä muutenkin ihanasta blogista! :)
Tosi kiva kuulla, Ruusunen! :) Toivottavasti löydät mielenkiintoisia ja pitkäaikaisia kirjeystävyyksiä!
Olipa ihan postaus;) Miten ihmeessä ehdit kirjoitella kaikille kirjeystävillesi?
Itsellänikin oli nuorempana kirjakavereita, mutta valitettavasti ne ovat unohtuneet vuosia sitten...
Nykyään kun kirjeitä vaihtuu enää 2-6 kpl vuodessa (per kirjekaveri) verrattuna useaan kirjeeseen kuukaudessa, niin tokihan sitä ehtii...! :) Joskus kirjoitan kaksi, kolmekin kirjettä viikossa ja sitten en yhtään moneen viikkoon, välillä taas tasaiseen tahtiin ehkä yhden viikossa tai kahdessa. :) Hyvin verkkaiseen tahtiin tosiaan kirjoittelemme k-kamujeni kanssa "kulta-aikoihin" verrattuna. Kyllähän se niin vain on että internetin valtakausi on vaikuttanut itse kunkin ajankäyttöön ja harrastusten painottumiseen.....
Omituista kuinka noi 2000 alun kuvat näyttää niin ysäreiltä! Ihan kuin ne olis iku-ikuvanhoja! =)
Niinpä! :)
Mahtava postaus! Itsekin olen miettinyt kirjoittamista kyseisestä aiheesta omaan blogiini.
Tällä hetkellä harrastus on hiipunut, mutta kirjeitä kuitenkin vaihtuu muutaman kuukauden väliin. Kaikki kirjeenvaihtoystäväni ovat ulkomailta ja useimmat ovat kavereitani myös Facebookissa, joten yhteyttä pidetään myös sen välityksellä.
Ensimmäiset kirjeenvaihtokaverit minulla oli lähes heti kun opin kirjoittamaan. Niitä sain Hakki- ja Karvinen-lehdistä. :)Kun opin englantia, hankin myös ulkomaalaisia kirjeenvaihtokavereita ja kielitaitoni etenikin roimaa vauhtia. Ulkomailta kirjekavereita sain FB:istä, teksti-tv:n palstalta ja IYS-palvelun kautta.
Ensimmäiset kirjekaverit ovat jonnekin kadonneet, ja mietinkin mitä heille kuuluu ja kuinka saisin heihin taas yhteyden. Yhtään kirjekaveriani en ole tavannut, mutta vielä sekin päivä koittaa. :)
Voi eii, Hakki ja Karvinen...! ^_^ Olin ihan unohtanut Hakin...! Koululaisessakin taisi muuten olla kirjeystäväpalsta.... :)
Oletko etsinyt Facebookista? Minä olen löytänyt sitä kautta joitain kadonneita k-kamuja.
Valitettavasti osa vanhoista kirjeystävistä tuntuu kadonneen kuin tuhka tuuleen, eikä heitä löydy Facebookistakaan...
Täytyy vielä kertoa hauska juttu, kun viime viikolla minulle palautui Friendshipbook. Vuosiin en ole niitä harrastunut, mutta tämä olikin osoitettu osoitteeseen, josta muutin pois jo 17 vuotta sitten..! :) Ihan tuli nostalgiset fiilikset.
FB 17 vuoden takaa...? Siis wow...! Tuo on jo mieletöntä!
Tää oli kyllä tosi mielenkiintoinen postus! Musta on huippua että oot tavannut kirjeenvaihrokaveretiasi, toivottavasti mäkin joskus pääsisin tapaamaan omiani :-)
Mä kirjoittelen myös aiheesta blogia: inlovewithpostcrossing.blogspot.com
Mä en ole koskaan kokeillut tuota postcrossingia.... Meneekös se homma niin, että jengi ikäänkuin keräilee postikortteja ja lähettelee niitä toisilleen..? Ei pidempiä tekstejä tai varsinaista toisiin tutustumista?
Olipas mielenkiintoinen postaus!! :) Näköjään kirjekaverit ovat antaneet sulle paljon. Itekin oon joskus pienempänä lähetellyt kirjeitä serkun ja parin kaverin kanssa, mutta sitten netti tuli kuvioihin... Viime vuonna eräs ystäväni oli vuoden Australiassa, niin silloin läheteltiin toisillemme kirjeitä. Se oli kivaa! :)
Ihana postaus! :)
Itse olen harrastanut kirjeenvaihtoa 10 vuotiaasta (2001) asti eikä loppua tunnu tulevan :) 2009 asti kaikki kirjekaverit olivat Suomen sisäisesti löytyneitä erinäisistä lastenlehdistä, mutta kaikki räjähti kun 2009 löytyi Interpals, Postcrossing ja monet muut kirjekaveri sivustot :) 2010 aloin myös kirjoitella kirjeenvaihto blogia ja on vieläkin pystyssä, vaikka ennen sitä kaikki blogit kokivat loppunsa muutamassa kuukaudessa :)
Monet tärkeimmät ja läheisimmät ystävät ovat kirjekavereita enkä luopuisi kenestäkään MISTÄÄN hinnasta! :) Blogienkin kautta voi nykyään löytää uusia kirjekavereita!! :) AIVAN ihana harrastus joka toivottavasti pitää postitoimistot toiminnassa vielä vuosia Postcrossingin kanssa! :)
Kiva kirjoitus!
Olen niin nettisukupolvea, ettei minulla ole ollut fyysisen postin kautta toimivia kirjekavereita (sähköpostikirjeenvaihtoa kylläkin) - ennen kuin nyt vast'ikään päätin sellaisen hankkia! On kuitenkin monia hyviä syitä käyttää "etanapostia" vielä tänä päivänä: parfymoidut kirjeet, eri tavoin sinetöidyt/leimatut kirjeet, jo mainitut kirjepaperit ja -kuoret, ja tietenkin kaikenlainen vaihtelu! Tämä ensimmäinen preivini on lähdössä tarravaihdon varjolla, ja kamun löysin saitilta http://geekgirlpenpals.com/
Kivaa :) Toivottelen sivulle ja uudelle "Geek Girlillesi" antoisaa kirjeystävyyttä :) Oikeat kirjeet ovat parhautta.
Hei! Kiva lukea, että edelleen on perinteisten kirjeiden kirjoittajia olemassa. Itse aikoinaan ala-asteiässä (80-luvulla) ensimmäiset ulkomaiset kirjeystävät saatiin juurikin IYS:n kautta (International Youth Service). Jännitti aina, tuleeko omien toiveiden mukaiset jne. Englanninkielen opet muistaakseni olivat niitä, joiden kautta ekoja ulkom. kirjeystäviä saatiin. Taitaa olla niin nykyäänkin, ainakin lapseni koulussa (juuri meneillään kartoitus asiasta). Minullakin on vielä ensimmäisistä ulkom. kirjeystävistä yksi säilynyt Facebookin kautta kun löysimme toisemme. Etanapostia olen kirjoittanut 8-vuotiaasta asti ja yhteen suomalaiseen ensimmäisistä ensimmäiseen kirjekaveriin pidän yhteyttä yhä silloin tällöin, ainakin se njoulukortin muodossa. :-) Aikaa ei vain tunnu enää löytyvän tuolle ihanalle harrastukselle. Oi se oli niin ihanaa saada oikeita kirjeitä. Minulla oli parhaimmillaan aikoinaan n. 25 kirjeenvaihtokaveria, joille kirjoittelin säännöllisesti, parin viikon välein. Olipa minulla nykyinen miehenikin aluksi kirjeystävänä, kunnes päätin hänet livenä tavata ja rakkauttahan se sitten oli molemminpuolisen ihastumisen myötä! Oli kyllä jännä kun tosiaan siinä kävi niin, että se kirjevaihe on oma lukunsa ja kun todellisuudessa tapasi toisen, alkoi toinen luku sitten elämässä. Olen kyllä edelleen kiitollinen ja onnekas, että juuri hän päätti vastata aikoinaan kirjeenvaihtoilmoitukseeni. Kirjoitteluiloa kaikille, jotka ehtivät ja jaksavat yhä kirjoitella etanapostia ympäri maailmaa!
Oi, onpa ihana tarina! <3
On tosi mukavaa lukea toisten kirjeenvaihtokokemuksista :) Itse tapasin jälleen eilen rakkaan Marianna-ystäväni, tapaamme nykyään melkeinpä vuosittain kun käyn niin usein Kreikassa. Aika hassua - näen Mariannaa itse asiassa useammin kuin monia lapsuuden ja kouluaikojen ystäviäni Suomessa... ^_^