Älkää nyt ihan revetkö, mutta Karkkipäivässä on tällä viikolla teemaviikko.
Munaviikko. :)
(Huumorilla maustettuna mutta kyllä munat ovat myös asiaa :D))
Muistatteko, kun minulla oli sivupalkissa joku aika sitten ehkä hieman odottamaton munakysely? Se oli pohjustusta tähän viikkoon. :) (Laitoin kyselyn täksi viikoksi takaisin esille.) Syön itse tosi paljon munia ja minua kiinnosti tietää, missä muodossa Karkkipäivän lukijat munansa nauttivat. Oma suosikkini on perinteinen täytetty munakas, teidän lemppari kovaksi keitetyt munat.
Haluan tällä viikolla nostaa viihteellä ja rakkaudella esiin tämän kaikille tutun pienen superruoan, joka taipuu moneksi. Joka aamulle on luvassa oma munareseptinsä, ja olen kokeillut myös itselleni aivan uusia valmistustapoja. * * Viikon aikana ilmestyy myös muun aiheisia postauksia, munajutut ovat vain aamuextra! :) * *
Otan mielelläni vastaan uusia ideoita miten valmistaa kananmunia, joten jos juuri Sinä "haudot" jotain nokkelaa munareseptiä, ilahdun jos laitat sen tänne jakoon!
Karkkipäivän Munaviikko, olkaa hyvä. :)
. . .
Maanantain munaruokana kiinalaiset, marmoroidut teemunat.
Nämä munat eivät ole valmistuksensa puolesta mikään pika-snack, joten jos mielii saada aamiaiseksi kauniisti kuvioituja munia, ne kannattaa tehdä jo edellisenä iltana. Keittoaika munille on melkein 2,5 tuntia...!
Ohje:
Vaihe 1. Laita munat kattilaan ja päälle vettä sen verran että munat peittyvät. Kiehauta vesi, nosta kattila liedeltä ja anna munien seistä vedessä kannen alla 15-20 minuuttia. Nosta munat kattilasta ja jäähdytä kylmän valuvan veden alla. Lyö lusikalla kevyesti kuoren pintaan halkeilevat kuviot.
Keitä 2 dl vahvaa mustaa teetä.
Vaihe 2. Kiehauta kattilassa uusi vesisatsi. Lisää veteen 1 tl suolaa, 2 tl soijakastiketta, 2 dl teetä, 2 murennettua tähtianista ja yksi kanelitanko. Lisää munat, vähennä lämpöä ja keitä miedolla lämmöllä 2 tuntia.
Nauti lämpiminä. (Itse nautin kylminä koska valmistin munat edellisenä iltana.)
Olin erittäin utelias näkemään, millaiseksi munan rakenne muuttuu yli kahden tunnin keittoajalla. Yllätys; se ei muuttunut miksikään verrattuna tavalliseen, kovaksi keitettyyn 12 minuutin munaan.
Teemunien maku? Noooh, olisivat nämä voineet vähän persoonallisemmiltakin maistua. :) Teen ja mausteiden maku oli aika mieto. Ilmeisesti niitä voisi siis lisätä enemmänkin...? Asiaan vaikuttaa luonnollisestikin kattilassa olevan veden määrä. Alkuperäisessä ohjeessa puhutaan vain määrästä, joka peittää munat.
Harjoituksella teemunista saisi varmaan tosi kauniita, edustavia munia aamiaispöytään, mutta valmistusaika on vähän turhan pitkä. Maun puolesta munat eivät myöskään olleet vaivan arvoisia, mutta oli kiinnostavaa kokeilla! :)
*välikevennys* :D
Rakastan soijamaitoa. Se on paras kaveri aamuiselle lattelleni, ja sitä menee päivittäin kolmesta jopa kuuteen desilitraa. Viikossa paljon.
Ja kuten olen aiemmin kertonut, täällä Ahvenanmaalla kyseinen maito on paljon kalliimpaa kuin mantereella. Murmur.
Paitsi S-Marketissa...! Minulla on tänä viikonloppuna äijä ja auto täällä käymässä, ja kävimme ostoksilla keskustan ulkopuolella S-kaupassa. Mitä silmäni näkivätkään...? Soijamaito 1,95€..! Oi ihana S-Market!
Paljonkos sitä oli jäljellä hyllyssä..? 10 kpl. Pikainen laskutoimitus päässä: 10 x 3,25 = 32,50€ (lähikauppani) versus 10 x 1,95€ = 19,50€.
Säästö: 13 euroa!
Ja loput hyllyn Alpro Soya Light -pöniköistä siirtyivät samantien ostoskärryyni.
Kyllä pieni asia voi ilahduttaa ihmistä! :)
P.S. Tänään on tulossa vielä "oikea" postaus.
Esittelyssä kolme tänä kesänä löytämääni uutta ravintola/kahvilahelmeä Ahvenanmaan maaseudulla. Kaikki kolme ovat aivan erilaisia ja tarjoavat erityyppistä ruokailua omansalaisessa miljöössä. Ehkä sinäkin piipahdat joissain näistä ensi kesänä? :)
Saltvikin Kvarnbo'ssa sijaitsee viehättävä pienluomuleipomo ja kahvila Johannas Hembakta (= Johannan kotileivotut). Edit. Johannan leipomo on vuonna 2015 muuttanut Finströmiin vanhan Grelsbyn sairaalan tiloihin.
Johannan kahvila Grelsbyssä on auki kesäisin maanantaista lauantaihin klo 10-16 ja sunnuntaisin 12-16.
Kahvila on sisustettu ihanan rustiikkisesti ja avaran tilan tuntu yllättää täyteen ahdettuihin kaupunkilaiskahviloihin tottuneen.
Ahvenanmaan maaseudulla ei ole moniakaan maininnan arvoisia kahviloita muutamaa kaikkien tuntemaa turistiklassikkoa lukuunottamatta (Uffe på Berget, Stickstugan), ja siksi olin niin hämmästynyt ja ilahtunut kuullessani Johannas Hembakta'sta.
Paikka sijaitsee suhteellisen syrjässä eikä tänne välttämättä löydä ihan sattumalta ellei sitten ole Kvarnbo'ssa Viikinkimarkkinoiden aikaan.
.
Johannan kahvilasta ei saa suolaista (vastaleivottua leipää lukuunottamatta), eli tänne kannattaa poiketa nimenomaan kahville ja jättää lounas toiseen paikkaan. Hapanlimppu on Johannan rakastetuin leivonnainen, nappaa sellainen mukaan vaikka täydentämään picnic-koria! :)
Ahvenanmaan omalla olutpanimolla Stallhagenilla on jo vuosia ollut panimon yhteydessä Finströmin Godbyssa pieni pubi. Muutama vuosi sitten pubi alkoi tarjoilla myös ruokaa, ja pikkuhiljaa (jopa minun huomaamattani..!) Gastropub Stallhagen on kasvanut nauttimaan todellista kulttisuosiota paikallisten keskuudessa.
Kenen tahansa ahvenanmaalaisen kaverini kanssa olen viime aikoina jutellut, on keskustelu jossain vaiheessa päätynyt ruokaan, ja aloin jo epäillä jotain outoa Stallhagen-salaliittoa kun jokainen hehkuttaa pubin ruokaa. "Lounaat on vain ihan parhaat, sun on pakko käydä siellä syömässä..!"
No, tänne, kuten Johannan kahvilaankin, pääsee vain jos on varustettu autolla - tai jaksaa pyöräillä 18 km. Olenkin koko kesän kärkkynyt tilaisuutta päästä Stallhageniin jonkun kyydissä. :) Alkuviikon australialaisvieraillani Chrisilla ja Sarahilla oli auto mukanaan, ja he olivat heti "up for it" kun ehdotin lounasretkeä Godbyyn. Jee!
Lounasmenulla on päivittäin kaksi annosta - liha ja kala (ja kasvissyöjille valmistetaan pyydettäessä oma versio). Pubissa tarjoillaan myös illallista. Ruokalistoja ei julkaista etukäteen, vaan ne saa selville ainoastaan saapumalla paikalle tai soittamalla ja kysymällä. Illallinen Pub Stallhagenissa on ollut koko kesän niin suosittu että paikka on ollut loppuunvarattu lähes joka viikonloppu (varaustilanteesta ilmoitetaan pubin Facebook-sivulla).
Stallhagenin tämän kesän olutlanseeraus on Blueberry Ale. En itse juo olutta (hh:t, you know..), mutta maistoin mustikkaa kavereiltani ja onhan se hyvän makuinen. :)
Chris otti lasagnea ja minä ja Sarah kalaa. Sarah perunoilla, minä pelkillä kasviksilla. Ruoka oli erinomaisen hyvää ja annokset runsaita. Lounaan hinta on 10-12€, riippuen päivän menusta.
Sääkin suosi. :) Aamulla vielä satoi, mutta saaristossa sää kirkastuu hyvinkin äkkiä ja lounaan saimme nauttia aurinkoisella terassilla. :)
Tämä paikka lieneekin teillä vielä tuoreessa muistissa. Esittelin persoonallisen, vähähiilihydraattiseen ruokaan erikoistuneen Söderhagenin Campingin ja sen ravintolan blogissa heinäkuussa.
Olihan sinne palattava syömään! :) Poikkesimme Mr Karkkipäivän kanssa Söderhageniin päivälliselle juuri ennen Englannin matkaa.
Leirintäalueen ravintola kun on kyseessä, on ruoka ja sen esillepano tietenkin aivan erityylistä kuin "normi"ravintolassa. Täällä saa mutkatonta kotiruokaa kotoisilla lautasilla tarjoiltuna ja eipähän tarvitse kokille valittaa etteikö nälkä lähtisi! :)
Tilasin päivän kala-annoksen (joka oli vaaleaa kalaa mutta olen jo noloudekseni unohtanut mitä kalaa...) ja misteri tilasi (tietenkin!) Svens kycklingin. Kummatkin ruoat tarjoiltiin kyssäkaalimuhennoksen ja tomaatti-kurkkusalaatin kanssa.
Havahtuminen! Kyssäkaali!! Miten en ole tiennyt tällaisen kasviksen mahtavuudesta aiemmin? Kun Susanna kertoi lisukkeena olevan 'kålrabbia', meidän piti miehen kanssa ihan googlata se (kerrankin äijän älypuhelimesta jotain hyötyä ;)) kun se ei sanonut meille mitään. Kyssäkaalista syödään sen maan päälle kehittyvä varsimukula. Ihme kasvi - mukula siinä on mutta ei ole kuitenkaan juures. Hiilareita on saman verran kuin lantussa, eli 4,2 g / 100g. Ja oli muuten ihan mielettömän hyvän makuista. Tämä kasvis tulee kotiutumaan minunkin keittiöön!
Miehen annoksessa oli juustokuorrutteista, pekoniin käärittyä kanaa ja minun kalani oli peitelty suussa sulavaan kermaiseen rapu-juusto-kuorrutteeseen. Ruoka oli todella, todella hyvää.
Olimme edellisenä iltana syöneet Maarianhaminan italialaisravintolassa Umbrassa kauniit, tyylikkäät annokset. Nyt täytyi sanoa, että Söderhagenin vhh-kotiruoka hakkasi mauissaan edellisillan sapuskat mennen tullen.
Jälkiruoka pisti hymyilemään. No kyllä kai kun eteen tuotiin eeppinen Ahvenanmaan pannukakku - Susannan vähähiilihydraattisena versiona...!
Ihmiset, en ole syönyt tätä herkkua yli kahteen vuoteen - ja nyt silmieni edessä oli vihdoin omaan ruokavaliooni sopiva yksilö! Voi sitä autuutta!
Olen tainnut jo käyttää maksimikiintiön ilmaisusta "oli niiin hyvää/maukasta/herkullista" joten tyydyn sanomaan että lautanen tyhjeni vilakkaasti. Vaikka vatsa oli jo pinkeänä pääruoasta.
Tätä ei vain voinut jättää syömättä....... Susanna, kiitos! <3 Kannatti odottaa kaksi vuotta!
* * *
Toivottavasti vinkeistä on jollekulle iloa tulevia Ahvenanmaan reissuja suunnitellessa. :) Ainakin minulle on iloa niiden jakamisesta! ^_^
Pudding. Yleisesti suomennettu vanukas. Ja mitä on vanukas? Ainakin suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen maitoon tehty, tärkkelyksellä, liivatteella tai kananmunilla kiinteytetty makea, hyytelömäinen jälkiruoka.
Briteissä (ja muissa Kansainyhteisön maissa) pudding tarkoittaa kuitenkin jotain muuta. Englantilainen pudding on rakenteeltaan sienimäinen ja valmistetaan perinteisesti käyttäen perusraaka-aineena jotain viljatuotetta sekä sitovana aineena munia, voita tai muuta rasvamaista ainetta. Tähän perusmassaan sitten lisätään makeita tai suolaisia raaka-aineita ja mausteita. Massa kypsennetään paistamalla, keittämällä tai höyryttämällä. Puddingien valmistus on ihan oma taiteenlajinsa eikä aina todellakaan yksinkertaista hommaa. Jotkut yksilöt vaativat jopa 8 tunnin höyrytyksen..!
Olin kuullut englantilaisista puddingeista aiemminkin, mutta vasta tällä matkalla tein ruokalajiin lähempää tuttavuutta.
Nimittäin.... hotellimme Cotswoldsin Mickletonissa sattui olemaan Englannin virallisen Pudding Clubin kotipaikka! ^_^ The Pudding Club on perustettu vuonna 1985 vaalimaan ja säilyttämään brittiläistä pudding-perinnettä, joka kuulema jossain vaiheessa oli jo kärsimässä inflaatiota. Seuran jäsenet kokoontuvat joka perjantai Mickletonin Three Ways House -hotellin kabinettiin maistelemaan ja arvioimaan "vanukkaita".
Maistelutapaamiset ovat avoimia kaikille, ja niistä onkin tullut suosittuja niin paikallisten kuin ulkomaisten turistien keskuudessa. Ilta alkaa kolmen ruokalajin illallisella, ja sen jälkeen tarjoillaan yhteensä seitsemän (!!) erilaista vanukasta joita saa - ja kuuluukin - mättää naamaan niin paljon kuin vain napa vetää. Meitä harmitti kovasti että vierailumme ei osunut perjantaille, muuten Mr Karkkipäivä olisi ehdottomasti buukattu pudding tastingiin. ^_^ Seremonia kuulosti niin kertakaikkisen hullulta ja omalaatuiselta (puhumattakaan siitä, että jengi oikeasti jaksaa syödä niin paljon....!!) että se olisi todellakin pitänyt nähdä omin silmin. No, onpahan syy palata joskus Mickletoniin! :)
No, kun kerran virallisen pudding-seuran päämajaan olimme saapuneet, olisi tietenkin ollut skandaali lähteä maistamatta edes vähän...! :D Tunteita nostattaneen illallisemme päätteeksi herra tilasi jälkiruoaksi Pudding Selectionin, joka koostui kolmesta eri suosituimpiin kuuluvasta puddingista. Sinä iltana maut olivat Banaani-Kaneli, Very Chocolate ja klassinen Sticky Toffee.
Ensireaktio: herranjumala mikä lautasellinen tavaraa. Jos alku- ja pääruoka jättivät ainakin rouvan kohdalla toivomisen varaa koon suhteen, oli pudding-jälkkäri mitoitettu aivan hervottomaksi annokseksi. Läjästä olisi rittänyt ainakin kolmen ruokailijan makeannälkään!
Kakkosreaktio: siis tuollaista mössöäkö se pudding on..? Niinpä, britti-pudding ei todellakaan usein koreile ulkonäöllään! Puddingista riippuen koostumus voi olla kiinteämpääkin, mutta nämä kolme oli valmistettu höyryttämällä joka jättää rakenteen erityisen puuromaiseksi.
Nämähän ovat tietysti lähes silkkaa sokeria, eivätkä todellakaan kuulu noudattamaani ruokavalioon, mutta kuten todettua; elämästä ei pidä tehdä turhan mustavalkoista. Ja hei - olinhan kuitenkin The Pudding Clubissa. ;)
Kolmosreaktio: eiiiijjjjj hyvänen aika miten hyvää!!!!! Apua pysäyttäkää joku mun lusikka...!!
Surely enough, epämääräinen, höyryävä mössö oli taivaallisen herkullista. Söin ehkä kolme ruokalusikallista ennenkuin sain irrotettua otteeni ruokailuvälineestä ja sysättyä kulhon miehen puolelle. Makea pudding tarjoillaan aina paksun vaniljakiisselin kanssa, ja sitä kuuluu kauhoa päälle niin paljon että vanukas käytännössä ui kiisselissä. Myös mies oli aivan euforinen puddingia maistellessaan. Olimme yksimielisiä siitä, että Sticky Toffee oli parasta.
Yksi parhaita jälkiruokia mitä olen varmaan koskaan maistanut. (Ja arvatkaapa vain alkoiko päässä heti tikittää miten tästä saisi luotua vähähiilihydraattisen version... :P) Mutta miten ihmeessä ihmiset selviävät hengissä Pudding-tapaamisista..? Kun herkkua on tarjolla rajattomasti ja vielä seitsemässä eri maussa, miten voi pysäyttää itsensä ajoissa....? :D
Onko lukijoiden joukossa britti-puddingin ystäviä? Mites suolaiset versiot, esimerkiksi skottilainen haggis jossa on lampaan sydäntä, keuhkoa ja maksaa....?
Linkkejä kiinnostuneille tai muuten vain uteliaille:
Sticky Toffee -vanukkaan resepti (tämä on uuniversio, ei höyrytetty)
Meillä heräsi eilen illallisella herran kanssa kiivas keskustelu ruoka-annosten koosta, hinnoittelusta ja "reiluudesta". Ympärillä istuvat miettivät varmasti, mistä ihmeestä tuo outoa kieltä papattava pariskunta oikein alkoi noin antaumuksella väittelemään kesken ruokailun. :D
Asia koski ruoka-annosten kokoa, kun hinta on kaikille sama. Minä olen sitä mieltä, että jos illallismenu on tyyliä "3 ruokalajia 48 euroa" niin oli ne ruokalajit mitä tahansa, jokainen ruokailija saa suunnilleen saman verran ruokaa. Vähintään pääraaka-ainetta pitäisi minun mielestäni olla oletusarvoisesti saman verran kaikkien lautasella - tilasit sitten kalaa, lihaa tai kasvista. Right? Jokaisenhan on tarkoitus tulla kylläiseksi ruoasta.
Mies taas on sitä mieltä, ettei annoskokojen tarvitse tai kuulukaan olla millään lailla samalla linjalla. Kuulema fiksu ravintolakävijä ymmärtää jo menua lukiessaan, mitkä ruokalajit ovat toisia ruokaisampia tai kevyempiä, ja tekee päätöksensä sen perusteella. Jos sinulla siis on isompi nälkä, niin älä esimerkiksi tilaa vaaleaa kalaa. Whaaat?? Tämä ei nyt vain kertakaikkiaan uppoa minun logiikkaani!
Minä ymmärrän, että annoskoot saavat olla erilaisia kun kyseessä on "normaali" ruokalista jossa kaikki annokset on hinnoiteltu erikseen, ja josta usein löytyy kevyempien ruokien kategorioita kuten keittoja ja salaatteja. Jos tilaan 15 euron salaatin, niin en odota sen olevan yhtä täyttävä kuin 29 euron pihvi. Mutta jos menu on koostettu niin, että kaikki ruoat ovat samanhintaisia, niin miten ravintola voi perustella sen että eri valinnoilla voi saada puolet vähemmän raaka-ainetta?
Väittelyhalukkuuteni asiaan kumpusi odotetustikin siitä, että itselleni lankesi eilen illalla se osa, että tilaamani kahden ruokalajin päivällinen (hinta 30 puntaa) oli määrällisesti ainakin kaksi kertaa pienempi kuin herran tilaama. Olin valinnut alkuruoaksi vuohenjuustosalaatin ja pääruoaksi punakampelaa. Mies taas valitsi kananmaksapateeta ja rib eye -pihvin.
Kananmaksapatee oli koollisesti jopa 3-kertainen minun vaatimattomaan vuohenjuustopallukkaani verrattuna. Mies jaksoi hädin tuskin syödä pateetaan. Minun pääruokani kalaa oli varmasti alle 100 grammaa. Filee oli pienempi kuin edellisillan ravintolassa alkuruoaksi tilaamani savukala...! Miehen pihvi täytti puolet lautasesta. Siinä vaiheessa kun olin haarukoinut kalafileeni naamaan oli mies vasta pääsemässä pihvissään alkuun.
Sanonpahan rehellisesti, että tulin kiukkuiseksi. Jos me kummatkin maksamme ruoastamme saman summan, eikö minunkin kuuluisi sentään tulla ruoasta kylläiseksi? Annostemme koot olivat niin häkellyttävän erimittaiset että en vain päässyt asiasta yli. Miehen mielestä olin nolo ja valitukseni moukkamaista. "Kalasi on varmasti kalliimpaa kuin minun pihvini, ei sitä voi saada samalla hinnalla saman verran kuin pihviä", hän heitti. "Aijaa? No pateekin on sitten huomattavasti halvempaa kuin vuohenjuusto?" kontrasin. Siihen mies ei osannut enää viiltää takaisin.
Juuri sillä hetkellä tarjoilija sattui ilmestymään pöytämme viereen tiedustelemaan olihan kaikki hyvin. Koska ilmeestäni näki, että en todellakaan ollut tyytyväinen, en jaksanut alkaa feikkaamaan standardikohteliaisuuksia. (Ravintoloissa asiakkaan ja henkilökunnan välinen viestintä on usein kuin teatteria... kumpikin osapuoli sanoo ne odotetut mantrat ja ruokaa kiitellään vaikkei oltaisikaan tyytyväisiä.) Sanoin suoraan, että annokseni oli aika pieni. Tarjoilija pahoitteli asiaa ja lupasi tuoda lisää kalaa. Vasta kakkosannoksen jälkeen tulin kylläiseksi.
Mies pyöritteli silmiään ja totesi, että en vain ymmärrä näitä asioita. Annokseni oli pieni koska satuin tilaamaan "sen sorttisen ruoan". Jaahas? Tässä ravintolassako - tai ravintoloissa yleensäkin ?? - lähdetään siitä, että kalansyöjillä on pienempi nälkä? Entäs kasvissyöjät? Kyllä ravintolassa on mielestäni tarkoitus tulla kylläiseksi. Pienet taideannosmaistelut fine dining -ravintoloissa ovat sitten asia erikseen, mutta jos tilaat ihan rehellisessä maalaisravintolassa kahden ruokalajin illallisen niin kyllä sillä pitää vatsan täyttyä.
Mitä te sanotte? Olenko minä mäntti moukka vai hermostuinko ihan syystäkin?
Hyvää huomenta! (Tai lounasaikaa, jollekulle ;)) Kun en eilen onnistunut tekemään lähes-reaaliaikaista postausta, niin tänään sitten!
Tänä aamuna valmistin tulevan matkan kunniaksi kunnon brittityylisen "hiilari"aamiaisen! Walesilaisia oluella maustettuja, uunissa grillattuja juustoleipiä.
Mmmmmm....!! En käytännössä koskaan enää syö leipäaamiaisia, ellen sitten joskus itsetehtyä mantelileipää tai siemennäkkäriä. Mutta en viljaleipää. Tänään kuitenkin halusin kokeilla jo pitkään mielessä muhinutta reseptiä.
Leipien pohjana käytin Vaasan Minihiilari -sekaleipäviipaleita, joissa on hiilihydraattia 3,8 grammaa per viipale (verrattuna noin 12 grammaan jonka "normaali" paahto/sekaleipäviipale sisältää).
Nämä leipäset ovat kyllä aivan mieletön kaloripommi (JA hiilaripommi, jos ne valmistaa tavalliseen vaaleaan leipään) - kahdessa Minihiilarileipään valmistetussa juustoleivässä on yhteensä ruhtinaalliset 500 kaloria...!! Huhhuh! Ei todellakaan ihan joka aamun herkku. ;) Voista, juustosta, oluesta ja kananmunista koostuva kuorrute pitää huolen siitä että energiaa piisaa.
Resepti on Uusi Kasviskeittiö -kirjasta, jonka "löysin uudelleen" täältä Maarianhaminan kämpiltä. Olen saanut sen joululahjaksi vuonna 2005, enkä rehellisyyden nimissä koskaan valmistanut kirjasta yhtäkään ruokaa. :( Koska enhän ennen ollut kiinnostunut ruoanlaitosta.
Nyt kirja on kuitenkin kokenut uuden renessanssin! Aivan ihania reseptejä!
Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa, lisää salottisupilit (tai niiden puutteessa tavallinen sipuli) ja kuullota pehmeäksi. Lisää juusto, olut, sinappi ja suola. Kypsennä matalalla lämmöllä koko ajan hämmentäen, kunnes juusto sulaa. Lisää kevyesti vatkatut kananmunat ja kypsennä hämmentäen 2-3 minuuttia, kunnes seos sakenee hieman. Älä kypsennä liian kauaa ettei tuloksena ole munakokkeli.
Lusikoi seos leipäviipaleiden päälle ja grillaa grillivastusten alla niin kauan, että juusto kuplii ja siinä on kullanruskeita pilkkuja. Rouhi päälle mustapippuria ja tarjoa.
Leivät olivat ihan älyttömän hyviä. Söin kaksi viipaletta ilman minkäänlaisia omantunnontuskia..! ^_^
Suosittelen kokeilemaan vaikka osana brunssia tai illanistujaisia - tai miksei herkkuaamiaisena niinkuin meillä tänään! Mums!
Kaikkeen sitä törmääkin! :) Sain kuulla, että Ahvenanmaalla toimii eräs vähähiilihydraattista elämäntapaa promotoiva Camping/Bed & Breakfast -yritys, jonka yhteydessä toimii myös vähähiilihydraattiseen ruokaan keskittynyt ravintola! For real! Satuimme viime sunnuntaisella autoretkellämme ajamaan kyseisen paikan ohi, ja nähdessäni kyltin päätin, että tuollahan on pakko vierailla.
Kyseessä on Söderhagen Camping och Gästhem Eckerössä.
Noustessani autosta olin ihan että voikohan tää nyt pitää paikkansa... Tällainen syrjäisellä maaseudulla sijaitseva leppoisa leirintäalue, voiko täällä muka menestyä joku vähähiilihydraattinen ruokaideologia..?
Kun hetkeä myöhemmin astuin sisään Campingin päärakennukseen ja ravintolaan, minulle selvisi hyvin nopeasti että kyllä voi.
Lyhenne LCHF tulee sanoista "low carb, high fat", ja se on Ruotsissa suosituin "karppauksen" muoto. LCHF on hieman vähemmän salliva ruokavalio kuin esimerkisi Atkins, "älseehooäffät" eivät mm. käytä mitään maan alla kasvavia kasveja kuten porkkanaa ja rasvan määrää korostetaan vielä Atkinsiakin enemmän.
Tiskin takaa minua tervehti Söderhagenin yrittäjäpariskunta Susanna ja Sven Eklund. Tunnustin pistäytyneeni ihan silkasta uteliasuudesta ja kerroin, etten ole aiemmin kuullut pelkkään vhh-ruokaan erikoistuneesta ravintolasta - kokonaisesta matkailuyrityksestä puhumattakaan. Kysyin, eivätkö campingin asiakkaat ihmettele ravintolan ruokatarjontaa.
Sven ja Susanna yllättivät minut kertomalla, että asia on aivan päinvastoin. Eklundien startattua campingin vhh-ravintolatoiminnan vuosi sitten, on asiakkaista valtaosa nykyään nimenomaan karppaajia. Söderhagenin maine on levinnyt nopeasti elämäntapa-karppaajien keskuudessa, ja juuri vhh-konsepti vetää campingille uusia asiakkaita. Kasvoilleni leviää melkein epäuskon ilme, kun kuulen, että Söderhagenilla on jopa virallinen LCHF-ruokasertifikaatti - ravintola on yksi kolmesta ainoasta Pohjoismaissa jolle sertifikaatti on myönnetty. Sarjassamme "onko tällaisiakin oikeasti...?" :D
"Svens kyckling" eli Svenin kana on menun kestosuosikki. Annos koostuu juustokuorrutteisesta pekoniin kääritystä kanafileestä joka tarjoillaan gratinoidun parsakaalin kanssa.
Susanna on syönyt LCHF:n mukaisesti vuodesta 2008 ja Sven viimeiset kaksi vuotta. Sven on pudottanut ruokavaliolla 50 kiloa, Susanna 10. Söderhagenin nettisivuilta voi lukea pariskunnan "vhh-taipaleesta" ennen ja jälkeen -kuvien kera.
Minun olisi tehnyt mieli jäädä lounastamaan Söderhageniin, mutta äitini ja Raita eivät vaikuttaneet ihan jakavan tätä kiinnostusta. Epäilemättä rouvien mielessä kangastelivat uusien perunoiden ja tuoreen leipäkorin kaltaiset herkut. ;) Susanna selitti, että toki ravintolasta saa menun ohitse myös "normaalihiilarista" ruokaa kuten perunaa, pastaa ja leipää, mutta päätimme silti jatkaa matkaa alkuperäiseen lounaspaikkaamme. (Eikä listalta löytynyt mulle kalaakaan...)
Jutustelin vielä hetken Susannan ja Svenin kanssa, ja sain kuulla pariskunnan yhä vain laajemmista suunnitelmista vhh-toiminnan ympärille. Sven kertoi suunnitteilla olevan mm. vhh-leirejä ja teemaviikonloppuja, jolloin ruokavaliosta kiinnostuneilla olisi tilaisuus päästä helposti ja vaivattomasti kokeilemaan vähähiilihydraattista ruokaa kontrolloiduissa oloissa.
Päärakennuksen seinillä on Söderhagenista kirjoitettuja lehtiartikkeleita. Edellisenä päivänä Sveniä oli käyty haastattelemassa Ruotsin Allers-lehteen. En selvästikään ole ainoa jossa Söderhagenin erikoislaatuinen konsepti herättää uteliaisuutta...!
Susanna on onnistunut kehittämään myös vhh-Ahvenanmaanpannukakkureseptin jonka hän jakoi kanssani. Sitä on päästävä kokeilemaan...! :)
Mutta joo. Siis tällainen paikka! Ja tämän jutun tarkoituksena ei suinkaan ollut hehkuttaa vähähiilarista elämäntapaa (mun puolestahan jokainen saa todellakin syödä ihan miten haluaa ja miten hyvältä tuntuu), mutta heti kun kuulin "karppi-campingista" niin tiesin, että näin omalaatuisesta paikasta on päästävä kirjoittamaan blogiin...! Kaikenlaisia yllätyksiä täältä Ahvenanmaalta löytääkin vielä vuosien jälkeen. :)
(Mr Karkkipäivä pitäisi kyllä viedä syömään Svens kyckling...! :D)
Mietin, että laittaisinko tänään ulos mineraalipuuterijutun, vai altistanko teidät jälleen mun ruokahöpinöille (herregud, edellisestäkin on vain viikko :D)). Ruoka voitti. :) Mineraalia sitten huomenna.
Tänään puhutaan vähän eväistä. En ole syönyt työpaikkalounasta ulkona kuin yhden ainoan kerran sen jälkeen, kun vaihdoin ruokavalioni. Eli kahteen vuoteen. Tämä yksikin kerta oli vain olosuhteiden pakosta; tulin aamulennolla Edinburghista ja menin lentokentältä suoraan töihin. En nyt ihan Skotlannista saakka viitsinyt tuoda eväitä. :)
Tässä on eilinen ruokatornini.
Syön töissä myös aamiaisen, sillä nautin aamupalan mielellään vasta pari tuntia heräämisen jälkeen. Sitä ennen ei ole nälkä. (Ykkösaamiainen on nestemäisessä muodossa, eli maitokahvia.)
Tuo edellisessä kuvassa näkynyt minigrip-pussi sisältää cocktailin soijarouhetta, kaakaonibsejä ja hasselpähkinärouhetta, jota ripottelen jogurtin päälle. Tuollainen pussi kulkee mulla aina olkalaukussa siltä varalta, että haukkaan jossain junassa tai bussissa rahkaevään. Se on aina mukava tuunata pienellä rouskuvalla! :)
Olen muutenkin aikamoinen minigrip-ihminen. Pienintä minigrip-kokoa kuluu paljon. Laukussa kulkee rouhepussukan lisäksi pussillinen pähkinöitä (suosikkikomboni on saksanpähkinää ja hasselpähkinää, varmaan arvaattekin millä ravinnollisella perusteella ;)) sekä pussiin paloiteltua tummaa suklaata (kokonainen levy on laukkuun liian suuri möhkäle ja menee joka tapauksessa paloiksi). Mulla on purukumitkin usein minigrip-pussiin siirrettynä. Mies aina välillä pyörittelee silmiään mun laukun minigrip-yhteisölle.
(Pikku-'gripeissä kulkevat muuten matkalla kätevästi shampoot, hoitsikat ja vartalovoiteetkin. :) Hyödyllistä silloin kun on tarpeen säästää kaikki mahdollinen tila matkatavaroissa.)
Eilinen lounaani koostui yhdestä lempikotiruoistani, eli kukkakaalitortillasta. Reseptin tähän julmetun maukkaaseen plättyyn jaoin blogissa tammikuussa. Yksinkertainen lettu syntyy raastetusta kukkakaalista, kananmunasta ja juustoraasteesta. Etkä muuten mausta pystyisi arvaamaan kukkakaalia! :D
Täytteeksi valmistin aamulla höysteen timjamilla maustetuista siitakesienistä, sipulista, tomaatista ja kesäkurpitsasta. Sekaan vähän fetaa (tai no, tuo on Pirkan salaattijuustoa) ja kylläpä masu täyttyy hyvistä mauista. :)
Rasvainen herkku tasapainottuu aina raikkaalla salaatilla. Yhdestä tortillasta tulee kylläiseksi, on sen verran täyttävää tavaraa.
Fiksumpi ja ajankäytöllisesti tehokkaampi ihminen tietysti rullaa tortillan valmiiksi kotona ja laittaa salaatinkin samaan rasiaan pötkylän kanssa ettei tarvitse raahata miljoonaa eri kippoa mukanaan töihin. ^_^ Mutta mä olen aamuisin aina ihan toivoton - hirveä kiire ja ruoat on useimmiten vielä lämpimiä kun lyön ne eväsrasioihin. (Joo, joskus olen niin fiksu että teen lounaan valmiiksi jo edellisenä iltana....)
Toisen tortillaletun nautin illalla kotona. Sinne meni niin paljon täytettä ettei mennyt enää rullalle. :D Ja hei, lukijani Kikkis joka mietit tuossa tovi sitten ettet ole keksinyt mihin käyttää Gomasiota - no tuolla tortillatäytteessäkin sitä on mausteena. :) Ja tänään laitoin sitä evässalaattiin. Oikeasti, sitä voi laittaa kaikkialle mihin haluaa vähän pähkinäisen paahteista makua ja kevyesti suolaa.
. . .
"Entisessä" elämässäni olin niin turkaleen laiska (puhumattakaan ruoanlaittotaidottomuudesta ja mielikuvituksen puutteesta) etten juuri koskaan tehnyt eväitä. Ja jos teinkin, se oli mallia voileipä. Eikä siitä tullut koskaan kylläiseksi ja vatsa kurni pahasti loppupäivästä. Työlounaan suunnittelu oli asioita, joita kertakaikkiaan inhosin. Järkevien eväiden valmistus ei vain ollut mun juttu. Useimpina päivinä juoksinkin sitten johonkin lähikauppaan hakemaan mikroruokasatsin ja riisipiirakoita.... Kummasti niihin Siwa-lounaisiinkin saa muuten viikossa uppoamaan rahaa...! Ravintolalounaat ovat aina olleet harvinaista luksusta, mutta kun minulla yhteen aikaan oli mahdollisuus syödä läheisessä Amicassa, niin sitä kyllä hyödynsin.... Ja voin kertoa että tulokset näkyivät vaa'alla, jostain syystä ruokaa tuli aina syötyä liikaa....
Miten te hoidatte työpaikkaruokailun? Oletteko eväs- vai ravintolaihmisiä? Vai tuleeko lounaat kenties nautittua työpaikan kanttiinissa tai ruokalassa? Selviääkö joku töissä pelkillä välipalakekseillä?
Harvoin olen nähnyt yhtä tyhjää jääkaappia kuin eilen kun saavuin Maarianhaminaan. Manner-kotona jääkaapissa on aina syötävää, ja tyhjän kaapin näkeminen masentaa. Ei vähiten siksi, että täällä Ahvenanmaalla sen täyttäminen on monin verroin kalliimpaa kuin mantereella.
(Keskustelut eri henkilöiden jääkaappikulttuurista ovat muuten kiinnostavia... Toisillahan jääkaapin tyhjyys on ihan standarditilanne, eikä asia välttämättä liity mitenkään rahatilanteeseen tai vähäiseen kotona vietettyyn aikaan.... Toiset vain ostavat aina kerralla yhden-kahden aterian ainekset, ja ravaavat hakemassa täydennystä joka päivä, toisten bulkatessa lauantaisin koko viikon ostokset :) Ja kolmannet syövät ravintoloissa ;))
Jos teidän pitää täyttää jääkaappi perusruoka-aineilla, mitä ostatte?
Minun ostokseni näyttävät tältä. Jääkaapissa on aina oltava kananmunia, juustoa, kasviksia, rahkaa, turkkilaista/kreikkalaista jogurttia, raejuustoa, kermaa ja soijamaitoa. Pakkasosasto on aina varustettu pakastevihanneksilla ja välillä myös kalamurekepihveillä ja soijatuotteilla. Jälkimmäiset loistavat nyt poissaolollaan, sillä kalamurekepihvejä ei lähikaupastani Mathishallenista löydy, ja pakastesoijatuotteet ovat pirun kalliita. Täällä Ahvenanmaalla vielä usean euron kalliimpia kuin mantereella. Niitä ostetaan harvemmin.
Pyrin aina ostamaan halvimmat vaihtoehdot oli sitten kyse mistä tahansa asiasta. Osaan ulkoa monen tuoteryhmän edullisimmat tuotteet eri kaupoissa. (Puhumattakaan hiilihydraattimääristä, mutta se on jo toinen aihe... :D) Rahka: Pirkka Mieto. Raejuusto: Euroshopperia. Pakastekukkakaali-parsakaali-porkkana: Rainbow.
Joistain tuotteista ei vaihtoehtoa ole. Esimerkiksi soijamaito. Käytän vain ja ainoastaan Alpro Soyan Light'ia, ja se maksaa täällä kokonaisen euron enemmän kuin mantereella. Se on paljon kahden euron tuotteessa. (Jos maito ei painaisi niin paljon niin kantaisin tänne Alpro Soyaa mantereelta ihan periaatteesta.... Nuo kun vielä säilyvätkin kuukausikaupalla.)
Pirkan Omega-munat ovat halvimmat kananmunat mitä mistään kaupasta löytyy. (Nimenomaan nuo Omegat, mistähän johtuu..) Ne ovatkin usein lopussa Mathishallenista. Siksi ostin nyt neljä pakkausta.
Kolmen juuston ruokakerma on mun suosikki maustetuista ruokakermoista, mutta eniten kuluu Floran 10-prosenttista (koska siinä on matalin hh-pitoisuus kaikista ruokakermoista ;)).
Juustoa syön aivan valtavasti. Siis ihan hirveitä määriä. Sitä on oltava AINA saatavilla. Usein menen aamulla ensimmäiseksi jääkaapille ja vedän höylällä kolme viipaletta Polarin Täyteläistä naamaan. Olen välillä jo vähän huolissani juuston kulutuksestani. En edelleenkään ole käynyt mittauttamassa kolesteroliarvojani ruokavaliomuutoksen jälkeen..... Toivottavasti sen aikaansaamiseen ei mene yhtä kauan kuin hammaslääkäriajan varaamiseen (10 vuotta...).
"Pyhä kolminaisuus" - lempparikaalini. Rakastan parsa-, kukka- ja ruusukaalia. Aivan tajuttomasti. Voisin syödä etenkin parsakaalia ihan loputtomiin. Suosikkivalmistustapani on ihan plain höyrytetyt, hieman al denteiksi jätetyt parsakaalit voinokareella, suolalla ja pippurilla. Yksinkertaisia makuja parhaimmillaan. Mutta kyllä anopin juustokermassa muhitetut uuniparsakaalitkin ovat tie onneen. :)
. . .
On another topic.... minulla on tänään Maarianhaminan kämpilläni ensimmäinen Couchsurfing-vieraani! :)
Vein hänet turistikierroksella kahville Maarianhaminan viehättävimpään kahvilaan, Bagarstuganiin.
Ahvenanmaalla kun ollaan, niin kahvileiväksi sopii luonnollisestikin Ahvenanmaan pannukakku...! Ja tietysti luumuhillolla niin kuin kuuluu, ei millään vadelmahilloturistiversiolla :D Vieraalle maistui. Bagarstuganissa tarjoillaan mannaryynistä tehtyä versiota.
(Vielä on kehittämättä vhh-resepti tähän herkkuun.... Myönnän, että Kreikan bougatsan ohella olen jäänyt kaipaamaan eniten Ålandspannkakaa... Paljon voi vhh-jauhoilla leipoa, mutta ei oikein näitä kahta.)
Onkos muuten lukijoiden joukossa Ahvenanmaan pannariin ihastuneita? Manna- vai riisipuuroreseptillä? :)
Tänä iltana aion valmistaa vieraalleni..... no mitäpä muutakaan kuin "the famous" tonnikalapullia...! ^_^
