Tänään alkaa.....
:) :)
Minulle on välillä blogikommenteissakin "napistu", miten en 20 vuoden Kreikkailun jälkeen vieläkään puhu kreikkaa. Tänä syksynä ajattelin vihdoin muuttaa asian ^_^
Viime vuosina olen ollut tähän aikaan Kreikassa puhumassa englantia, mutta nyt olenkin Tampereella - ja toivon mukaan pian puhumassa kreikkaa :)
Olen kyllä pyrähtämässä Kreikassa tänäkin syksynä, mutta tällä kertaa vain kahden viikon matkan verran. Halusin pysyä aloillani ja keskittyä kotopuolessa erinäisiin juttuihin - joista kielikurssikin on yksi <3 - ja lisäksi olen vähän ideoinut tulevalle talvelle TALVIvierailua Kreikkaan. Se olisi siis seuraava pidempi reissu maahan. Minua on jo pidempään kiinnostanut tutustua Kreikkaan talviversiona, tiesittekö että siellä on hiihtokeskuksiakin? :) Vähän jotain erilaista perinteisen saarihyppelyn ohelle.
Lokakuun lopussa matka vie joka tapauksessa Ateenaan ja Kykladeille. Minut on kutsuttu turismikonferenssiin Amorgokselle, ja aion mahduttaa visiittiin tuttuun tapaan yhden uuden saaren.
Nyt on kyllä kovat paineet tehdä kreikkalaisiin ystäviini vaikutus edes auttavilla kreikan fraaseilla vierailuni aikana :) Tietysti olen intoillut kurssistani kaikille :)
συναρπαστικός...! ^_^
Kävelyllä tänään lempireitilläni Strandpromenadilla Maarianhaminassa. Talven kauneimpia päiviä.
[vimeo 252050376 w=640 h=1138]
Tähän aamuun pieni välikevennys Lidl-aiheisiin. Tein hiljattain aikamatkan itseeni 13 vuoden taakse.
Kävin toukokuun aikana läpi kotimme vanhoja kirje- ja paperitavaralaatikoita osana ilmeisesti elämän mittaista jemmojen raivausoperaatiotani. (Hitaasti etenevästä raivauksesta on tullut jo vähän niinkuin elämäntapa...) Intohimoisena kirjeenvaihtajana minulla on ollut aikoinaan aivan valtavat varastot erilaisia kirjepapereita, kuoria ja koristeluvälineitä.
Näistä suurin osa on edelleen tallella. Osa niinkin kaukaa kuin lukioajoilta.
Joissain kirjepapereissa on vielä markka-määräinen hintalappu... ^_^ Nämä söpöt Tiimarissa myytävät kirjepaperisetit olivat suosikkejani.
Söpön paperitavaran jemmailijan ominaisuudessa olin säästänyt myös monia Julia Vuoren Jänis-aiheisia Helsingin Sanomien NYT-lehden kansia.... :) Vanhin oli vuodelta 1999. Rakastin - ja rakastan edelleen Julia Vuoren kuvituksia.
Kävin läpi myös Mr. Karkkipäivän monivuotisia kirje-, kortti- ja lehtileikepinoja (näitä löytyi mm. eteisen vaate- siivoustarvikekaapin ylähyllylle säästettyinä...) Pinot kertoivat osaltaan vähän haikeaakin tarinaa aikojen muuttumisesta, enää juuri kukaan ei lähetä kirjeitä ja harvemmin edes tervehdyksiä posti- ja maisemakorttien muodossa. Tai no, eihän sitä tarvitse välttämättä haikeana nähdä vaan kehityksenä, nyt tervehdyksiä kulkee entiseen verrattuna nelinumeroinen luku viestiapplikaatioiden ja sosiaalisen median kautta.
Yhdestä korista löytyi huolellisesti säästettynä myös pino minun miehelle lähettämiäni kirjeitä ja kortteja.
Päällimmäisenä näkyy muuten ensimmäinen koskaan Kreikasta miehelle lähettämäni kortti :) Vuosi 2006 ja Hydran saari.
Kirjeet ovat ajalta, jolloin minä asuin vielä vuoden ympäri Ahvenanmaalla ja olimme etäsuhteessa. Vuosilta 2004, 2005, 2006... Etenkin suhteemme alkuaikoina kirjoittelimme toisillemme paljon pitkiä ja seikkaperäisiä kirjeitä joiden sisällössä avasimme välillä teemoja joista emme tavatessamme juuri puhuneet, tutustutimme itseämme toisiimme niin riveillä kuin rivien välissä.
Kirjeiden joukosta löysin lähetyksen joka liikutti ja huvitti minua niin, että päätin heti tuolloin jakaa sen teidänkin kanssanne. Aikomus jäi kuitenkin silloin vain Instagramin ja yhden kuvan tasolle.
Tänä aamuna Lidl-viikon keskellä löytyi vihdoin hetki julkaista laajempi juttu blogissa. Breikki kahden euron purkeista ja tuubeista :)
(Lidl palaa kyllä taas illalla ;)
Olin lähettänyt miehelle ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana Sannin käyttömanuaalin ^_^
Opukseen olin näemmä käyttänyt kaikki tekstin- ja kuvankäsittelytaitoni ja briljeerannut Clip Artilla :D
Olin täysin unohtanut tehneeni tällaisen. Sitä oli valtavan hauska lukea ja nauroin monille jutuille jotka edelleen pitävät paikkansa, mutta samalla kirjoitelma palautti mieleen ajat, jolloin olen monelta osin ollut erilainen Sanni.
"Hitusen pedantti"..? ^_^ :D Aijaa? :D
...mikä puuttuu..? :-0
Tämä sivu sai minut mietteliääksi. Ja ehkä lukijankin. Ei ole tarkoitus hämmentää teitä väläyttämällä yhtäkkiä tällainen pala menneisyttäni, mutta pala on lopulta yhtä paljon minua kuin värikkäät jänikset, tuoksuvat voidepurkit, säilyketonnikala-ateriat ja Santorinin auringonlaskut. Tuon ajan kokemukset ovat osa minua ja sitä millaiseksi olen kasvanut ja muovautunut. Kepeään ja humoristiseen muotoon puetun tekstin pinnan alla on minun jäävuoreni. Ehkä kirjoitan siitä joskus.
Mutta tämä julkaisu haluaa kuitenkin olla positiivinen, hauska ja viihdyttävä ja tuoda ehkä hymyn jonkun teistä huulille siellä aamukahvin tai lounaan äärellä. Ajat ovat aikoja ja vaiheista kasvetaan seuraaviin. Nyt olen onnellinen ja siivoan paljon vähemmän ^_^ (Enkä todellakaan kenenkään muun kotona... :D)
Lopuksi ohjeet Sympatux emotionaluxin hoitoon:
.
Mukavaa päivää kaikille, missä päin ikinä olettekaan :)
Tänä kesänä tulee kuluneeksi kuusi vuotta siitä, kun jätin sokerin ja monet muut höttöhiilarielintarvikkeet pois ruokavaliostani. Joitain runsashiilihydraattisia ruokia olen palauttanut ruokavalioon kohtuudella ennen kaikkea liikunnan vuoksi, kuten kauran, ohran ja kvinoan, mutta kaksi asiaa pysyy tiukasti poissa: sokeri ja vehnä.
Tällaiselle entiselle pullahiirelle (jonka lounas ja päivällinen saattoivat olla rahkapullaa ja vehnäpaahtoleipää Nutellalla...) muutos tuntuu kestävyydessään ja kokonaisvaltaisuudessaan lähes yli-inhimilliseltä. Vanhat, harvemmin tapaamani kaverinikin tuntuvat ihmettelevän että "Ai vieläkö sinä olet sokerittomalla... miten olet jaksanut näin pitkään?"
Mehän olemme vain ihmisiä. Ja ihmiset retkahtavat helposti mielihyvää tuoviin asioihin ja vanhoihin tapoihinsa.
Miten minä, pahimmanlaatuinen pulla- ja keksi-junkie, olen pystynyt jäämään tälle tielle?
Sokerin välttäminen ei vaadi minulta enää mitään itsekuria eikä sokeriton elämäntapa tarkoita uhrausten tekemistä, kompromisseja tai tunnetta siitä, että jäisi jostain paitsi.
Muutoksen pysyvyyden helppous piilee siinä, että kun keho on tottunut pois sokerista, se ei yksinkertaisesti enää kaipaa makeita ruokia. Tottumus ja tarve makean syömiseen poistuu, sitä palikkaa ei ikäänkuin enää ole minun tarvekattauksessani.
Totta, pois-totuttaminen ei tapahtunut ihan hetkessä ja ylimenokausi kesti lopulta noin kolme vuotta, mutta vaikeaksi en kokenut tätä aikaa millään lailla. Sokerittomia makeita vaihtoehtoja herkuille riittää niin paljon, että juuri sokerimakean välttäminen makean mieliteon yhteydessä ei lopulta ole haaste eikä mikään.
Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat aina pahimmat kun lähtee vieroittumaan mistä tahansa ruoka-aineesta, sillä makuaistilla kestää kaksi viikkoa tottua johonkin muutokseen. Makean himoon liityvät psykologiset tekijät muuttuvat sitten vähän hitaammin perässä.
Ensimmäiset viikot kamppailin melkein päivittäin jälkkäri- ja välipalakeksitottumustani vastaan ja taltutin mielitekoja mm. stevialla makeutetulla kermavaahdolla ja myöhemmin manteli- ja kookosjauhoon leivotuilla marjapiirailla ja -muffinseilla.
Seuraavien vuosien aikana makean mieliteot vähenivät pikkuhiljaa, asteittain. Varsinainen himo makeaa kohtaan poistui kokonaan sen ensimmäisen kuukauden aikana, mutta makeaa teki edelleen mieli sellaisella "normaalilla", kohtuullisella tavalla.
Aluksi söin makeita vähähiilihydraattisia herkkuja muutaman kerran viikossa, sitten pari kertaa kuussa. Näihin herkkuihin lukeutuivat tumma prosenttisuklaa ja ennen kaikkea itse leipomani kaikenlaiset hauskat leivonnaiset. Innostuin vehnättömästä ja sokerittomaasta leivonnasta noina vuosina ihan valtavasti ja innostuksen seurauksia näkyi tiheästi Karkkipäivässäkin. Porkkanakakkua, muffinseja, piirakoita, täytekakkua. Olin ihan liekeissä uudesta tavasta leipoa!
Suklaasta muodostui omansalainen mittari makuaistini ja makean mieltymysteni muutoksille. Moni "karppaaja" aloittaa 70-prosenttisella suklaalla ja siirtyy siitä pikkuhiljaa prosenttitikapuilla ylöspäin kun alemmat prosentit alkavat maistua liian makeilta. Näin kävi minullekin; 70-prosenttinen suklaa maistuu nyt ihan maitosuklaalle ja on liian imelää.
Tällä hetkellä suosikki-suklaani ovat alkaen 85-prosenttisia, lemppareihin lukeutuvat Lindtin 90% (varmasti vähiten kitkerä noin korkean kaakaopitoisuuden suklaa jonka tiedän) sekä Freyn täyteläinen Extra Dark 85%.
Ja kyllä, suklaassahan on sokeria, myös tummassa suklaassa, mutta paljon vähemmän kuin maitosuklaassa. 90-prosenttisessa suklaassa sokerin määrä on aika mitätön, mutta sokeria siellä kuitenkin on. Tumma suklaa onkin niitä harvoja lisättyä sokeria sisältäviä elintarvikkeita joita olen syönyt ruokavaliomuutoksen alusta saakka. Toinen tällainen elintarvike on soijamaito jossa on ihan ripaus sokeria. Ihan ehdotonta totaalisokerittomuutta en siis noudata, toiminnassa pitää olla järki mukana ja kokonaisuus ratkaisee.
Kevyessä soijamaidossa on 1,4 g sokeria per desilitra (lehmänmaidossa 4,8 g)
Eräänä päivänä löysin keittiön kaapista vuosi sitten päiväyksensä ohittaneita suklaalevyjä. En ollut syönyt suklaata tai muistanut sen olemassaoloa moneen kuukauteen, ehkä kokonaiseen vuoteen suklaiden päivämääristä päätellen. Tajusin myös, että en ollut enää aikoihin leiponut muffinseja ja pikkuleipiä ja mantelijauhonikin olivat härskiintyneet purkkiinsa.
Olin saavuttanut rajapyykin, jossa makean mielitekoni olivat kadonneet lähes tyystin ja muuttuneet satunnaisiksi, harvinaisiksi ilmiöiksi. Tähän oli mennyt kolmisen vuotta sokerin poisjättämisestä.
Nykyään syön pari palaa suklaata joitain kertoja vuodessa. Leivonnaisia en enää valmista kuin jouluisin.
Se arkinen makea, joka edelleen kuuluu ruokavaliooni viikottain, on hedelmät.
Eksoottiset hedelmät kuten mango ja papaija ovat liian makeita mutta tutut perushedelmät omena ja päärynä maistuvat, niiden makeus on minulle miellyttävällä tasolla.
En tosin syö hedelmiä oikeastaan koskaan yksinään vaan yhdistän ne aina suolaiseen kuten salaattiin tai juustolautaseen. Tämäkin uusia tottumuksia.
Honey Crunch on omenoiden aatelia... <3
Siihen vähäiseen makeutustarpeeseen mikä minulla vielä on, käytän steviaa (käytännössä sekoitus steviauutetta ja erytritolia), puhdasta erytritolia ja Lidlissä myytävää Coloran-nestettä (sisältää syklamaattia ja sakariinia).
Syklamaattiin ja sakariiniin liittyy syöpäepäilyjä (kuten ilmeisesti melkein kaikkiin keinomakeuttajiin, siltä ainakin tuntuu kun vähän googlailee), mutta käyttämäni määrä on niin mitättömän pieni; alle kaksi 300 ml pulloa kuudessa vuodessa, että en ole huolissani. Edellinen Cologran-pullo ehti vanhentua ennenkuin sain sen loppuun, niin käy varmaan tämänhetkisenkin kanssa.
Tällä hetkellä ainoa ruoka jota ylipäänsä makeutan on soijajogurtti-rahkaseokset, niihin laitan ripauksen steviaa.
Täyteläiset luonnonjogurtit kuten turkkilaiset ja kreikkalaiset eivät makeutusta kaipaa vaan ovat parhaimmillaan ihan itsekseen purkista sellaisenaan lusikoituna <3
*
Lopuksi: vaikka itse olen halunnut jättää lisätyn sokerin lähestulkoon kokonaan pois ruokavaliostani, en sano että täysi sokerittomuus on jotain mitä kaikkien kannattaa tavoitella.
Mutta, sokeria kannatta vähentää. Mikäli päivittäisistä elintarvikkeista kertyy enemmän kuin 50 g lisättyä sokeria (WHO:n sokerinsaantisuositus on 10 energiaprosenttia päivässä, mikä noin 2000 kalorin energiatasolla tarkoittaa 50 g), olisi hyvä miettiä saannin vähentämistä. Piilosokeria on kaikkialla; muroissa, leivässä, salaatinkastikkeissa, pinaattiletuissa, eineslihapiirakoissa... Kyllä, sen välttely käy jo työstä mikäli käyttää taloudessaan paljon jalosteita.
Kuva: Kauneus & Terveys -lehden artikkeli
Itsestäänselvien syiden lisäksi (turhaa, tyhjää energiaa vailla ravintoaineita, hampaiden vauriot) sokerilla on vielä pitkä liuta ikäviä vaikutuksia:
(lähde: ravitsemusfysiologi Fedrik Paulún)
Loppuun vielä aiheesta "miksi sokeri koukuttaa". Sitaatti on Kauneuden & Terveyden viime syksynä ilmestyneestä artikkelista.
Jos Sinulla on projektina sokerin vähentäminen, ole sinnikäs ja usko siihen, että vaikka tuntuisi vaikealta ja mieliteot välillä ylivoimaisilta, keho tottuu lopulta uuteen, vähemmän makeaan makumaailmaan. Luota siihen :)
Muista hedelmien ja maitotuotteiden luontainen sokeri ja totuta itsesi pikkuhiljaa niiden makeustasoon. Luonnon tuotteissa on jo valmiiksi valtavasti makeaa, jota sokeroiduista elintarvikkeista turtunut makuaistimme ei vain usein enää maista. Kun lisätyn sokerin nauttimista vähentää tai jättää sen kokonaan pois, eräänä päivänä maustamaton jogurtti marjojen kera tai banaanilla ja taatelilla makeutetut pannukakut saattavat tuoda sinulle saman makeuselämyksen kuin karkit ennen :)
Kokeile näitä sokerittomia (ja vehnättömiä) herkkuja:
...mun hiukset jotka näyttää niin terveiltä ^_^ Oli niin oikea päätös leikata ne...! <3
...Guerlainin Aqua Allegoria Pamplelune -tuoksu <3
Olen pitänyt tästä tuoksusta taukoa ainakin vuoden ja nyt oli niin ihana ottaa se taas käyttöön. Ahh, paras greippituoksu ever!
...XZ:n sulfaatiton Persikkanektari-shampoo jota kokeilin ensimmäisen kerran, se oli tosi hyvän tuntuinen ja tuoksuinen.
...chat-tuokio miehen kanssa ja se, että muru oli vihdoin saanut nukuttua kunnolla monen yön unettomuuden ja kiukkuisen väsymyksen jälkeen. :)
...että yksi tuttu kysyi Facebookissa vinkkejä Ahvenanmaan majoituksesta ja on aina niin kivaa päästä kertomaan saaren ihanista paikoista..!
Taidanpa tänään illalla koostaa oman Top 3 Ahvenanmaan majapaikat -jutun :) <3
Mukavaa päivää kaikille! Minua ilahduttaa sekin että saan olla koko kesän töissä ^_^ Toisille kesä merkitsee lomaa, minulle töitä rakkaassa vanhassa työporukassa. Ihanaa ja tarpeellista vastapainoa kosmehörhöilylle :)
Täytyy jakaa teidän kanssa uuteen tuttavuuteeni liittyvä hauska tarina.
No, minusta se on ainakin hauska :)
Olen tutustunut tämän kevään aikana ihanaan neitokaiseen nimeltään Tiia Ennala.
Tapasin Tiian ensimmäisen kerran helmikuussa Karkkipäivän giveaway-miitissä, kun hän tuli pitämään tuote-esittelyä kaimansa, Mirazin Tiia Tyynysniemen kanssa. Toisen Tiian olen tuntenut jo vuosia Miraz-yhteistöiden kautta.
Kun näin pitkänhuiskean punatukan, tuli heti sellainen olo että ollaanko me tavattu joskus aiemmin, miten nainen näyttääkään niin tutulle. Kysyinkin Tiialta olimmeko jo tavanneet jossain yhteydessä mutta emme olleet, Tiia on aloittanut Mirazilla vasta edellisenä syksynä.
Seuraavan kerran kohtasin Tiian Sokoksella, jossa kummatkin olimme työn merkeissä; minä pitämässä Lavera-esittelyä ja Tiia tekemässä Zuii-meikkejä. Taas jäin voimakkaan "Miten Tiia näyttää niin tutulta" -tunteen valtaan. Muistuttaako hän jotain julkkista..? Huomasin välillä jääväni suunnilleen tuijottamaan Tiiaa kuin seisoimme siinä Sokoksen luonnonkosmetiikkaosastolla. Tiedättehän sen tunteen, kun joku juttu on ihan kielen päällä tai mielen reunalla eikä sitä vain saa päähänsä.
Sama kertautui kun seuraavan kerran kohtasimme toukokuun alussa Karkkipäivän lukijoiden kauneusillassa Mirazin showroomilla.
Tällä välillä olimme jo some-verkostoituneet Tiian kanssa, ja olin löytänyt hänen upean Instagram-portfolionsa ja sitä kautta toisen työnsä, valokuvauksen. Miraz-työnsä ohessa Tiialla on myös yritys, Photo by Tiia Ennala.
Olen pitkään halunnut löytää Tampereen seudulta kuvaajan, joka voisi ottaa minusta kuvia blogin kuvitustarpeita varten. Tiedättehän (ja olette varmaan nähneet :D), että meikäläisen blogin omakuvat ovat 90-prosenttisesti itselaukaisimella tai omien käsivarsien päästä kuvattuja ^_^ Minulla ei ole kuvaajaksi koulutettua poikaystävää niinkuin monilla bloggaajilla :) Niin ihana kuin Mr. Karkkipäivä onkin, niin ei hän kyllä osaa minua kuvata... :P
Tiian kuvia nähdessäni tiesin heti, että olin löytänyt etsimäni tyypin. Tiian kuvissa oli juuri sitä tunnelmaa mitä haluaisin blogini tietyntyyppisiin mietiskely/fiilistely-postauksiin. Tiia innostui ehdotuksestani, ja teimme ensimmäisen kuvaussession toukokuussa Tampereen Pyynikillä. Tämän session kuvia näitte pari viikkoa sitten Vichy Slow Age -postauksessa.
Matkalla kotiin kuvauksista, yhteys oli yhtäkkiä selvänä päässäni. Herranjestas, sieltähän minä tiedän Tiian..! Emme vain olleet koskaan aiemmin tavanneet, se piti paikkansa. Onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa Suomen Huippumalli Haussa -ohjelman seuraajia..? :) Tiia, tuolloin nimeltään Hakala, oli mukana Huippiksen kolmannella tuotantokaudella vuonna 2010 ja sijoittui toiseksi. Ja oli minun suosikkini..! Ja nyt seitsemää vuotta myöhemmin seison Pyynikin puskissa hänen kuvattavanaan..! Kyllä maailma on sitten hauska ja pieni paikka ^_^
Tiia Huippiksessa 2010
Kotiin päästyä kävin heti blogiarkistoni kimppuun. 21.6. 2010 olin kirjoittanut jutun Max Factor -meikeistä ja Huippiksesta. Postauksessa pohdin millä todennäköisyydellä Huippista sponsoroineen Max Factorin meikit todella olivat käytössä ohjelman kuvauksissa ja tulin lopulta uuden Colour Effect -sarjan perusteella siihen tulokseen, että Huippis-tyttöjä on "ehkä osittain saatettu" meikata niillä... :D Hahah, niin tyypillistä mun skeptismiä :)
Jutun olin kuvittanut osin Huippis-tyttöjen kuvilla demonstroidakseni kuvausten meikkejä. Tiian kuvan alle olin kirjoittanut: "Tiia oli mun suosikki alusta alkaen, vaan eipä näytä Colour Effectistäkään löytyvän tällaista turkoosia luomiväriä."
Tiia Ennala vuonna 2016 / Uhana Design SS16. Kuva: Jonna Hietala. Meikki ja hiukset: Tiina / Keidas by Lumo
Piti heti laittaa Tiialle linkki postaukseen ja tunnustaa, mistä vihdoin tunnistin hänet..! Kyllä Tiiaakin huvitti ^_^ Vaikka Tiia on jättänyt aktiiviset mallinhommat päätyönään, hän tekee edelleen kuvauksia "silloin kun pyydetään". :) Viimeksi Tiia oli Uhana Designin kevät/kesä 2016 -kokoelman mallina.
Ajauduin kunnon nostalgiavyöryssä googlailemaan loppuillan kaikkea Huippis-materiaalia... Minun viimeiseksi Huippis-kaudekseni jäi nelonen, sen jälkeen en ole ohjelmaa katsonut. En tiedä miksi... Olenko liian vanha formaatin kohdeyleisöön..? :D
Tällainen tarina maailman hassuista sattumista tänään. :)
Tiian kauniita kuvia voi ihailla hänen Facebook- ja Instagram-sivuillaan @ennalatiia, ja varmasti tulevaisuudessa lisää myös minun blogissani. :)
En tiedä montaakaan toista asiaa joka toisi minulle yhtä paljon onnen tunteita kuin luonto. Valitettavasti edes kosmetiikka ei tule lähellekään. Ei se taida ehkä edes olla valitettavaa, kosmetiikka tuo ihan toisenlaista iloa jolle on myös oma paikkansa elämässä.
Mutta luonto. Siitä saa sellaista alkukantaista energiaa, tyyneyttä, iloa ja rauhaa että toivoisi jokaisen silloin tällöin pääsevän latautumaan tällaisten tunteiden äärelle. Vietin myös melkein kolme kokonaista päivää ilman elektroniikkaa. Sekin rentoutti valtavasti.
Olin ei-kiipeilevänä jäsenenä mukana jääkiipeilevän kaveriporukan viikonloppuretkellä Posion Korouomalla. Muiden hakatessa jäätä minä kävelin kilometreittäin hiljaisen metsän keskellä. Nautin joka askeleesta ja yksinäisyydestä, mahdollisuudesta vaipua omaan meditatiiviseen rauhaan.
Iltaisin kuuntelin kodassa kiipeilijöiden tarinoita. En voinut osallistua mutta kuuntelin ja opin toisten maailmasta sitäkin mieluummin. Kuinka monta kp:tä jollakin seinällä voi mennä. Paljonko ruuvit, jatkot ja hakut maksavat. Missä on Suomen hienoimmat jääputoukset. En tullut mukaan tänä viikonloppuna jutellakseni tai ollakseni paljon äänessä.
Nukahdin aikaisin kaminan pöhisevään lämpöön, raikkaan ulkoilun miellyttävästi väsyttämänä. Heräsin varhain muiden vielä nukkuessa, venyttäen hetkeä pujahtaa kodan lämmöstä ulos pakkaseen wc-reissulle. Luin aamun hämärässä himmeän otsalamppuni valossa Daphne-purjeveneen matkoista Välimerellä. Kontrasti talviseen Suomeen. Kummatkin ihania omalla tavallaan.
Rakkaat Meindl-buutsini viettävät tänä vuonna 10-vuotissynttäreitä. <3
Ystävien noustessa maanantai-iltana etelään vievään junaan minä sain jäädä vielä Lappiin.
Siitä lisää pian.
Viikonlopun aikana käytetty kosmetiikka:
Huulirasva
Hammastahna
Silmänympärysvoide
Savetit
Ei, en pessyt edes kasvoja vaikka mukana oli puhdistusliinoja. En jaksanut :)
Rakkaat lukijani.
Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.
Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.
Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.
Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?
Kesäkuu 2016.
Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?
Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?
Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.
Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein - blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.
Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.
Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.
Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.
”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”
Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.
Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa, samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.
Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta - "tää on nyt päästävä jakamaan..!" Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.
Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.
Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.
Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.
Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.
Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.
Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.
Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…
Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.
Numerot surettavat - jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa - ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)
Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)
Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka - eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.
Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.
Sanni
Kokosin mieleenjääneimmät jutut blogista ja elämästäni viime vuodelta.
Kuka muistaa nämä kaikki? :) (No ei sillä että pitäisikään, näistä ei ole huomenna pistokoetta ;))
Mr. Karkkipäivä opetteli meikkaamaan nettitutorialin kautta ja teki itselleen juhliin smoky eye -meikin.
Tammikuun lopussa minä ja 40 Karkkipäivän lukijaa lähdimme Tallinnaan kauneusteemaiselle lukijamatkalle. Suomen ensimmäinen blogilukijamatka :)
*
Aloitin vuoden seuratuimman bloggausaiheeni eli FitFarm-valmennuskokeilun jonka ensimmäinen viikko uusine ruokavalioineen oli yhtä tärinää.
Kävin stailattavana sympaattisessa tamperelaisessa EmKa-vaateliikkeessä.
Poistuin museosta 2010-luvulle ja ostin vihdoin älypuhelimen.
*
Osallistuin kahden muun bloggaajan (Virve ja Erika <3) kanssa L'Orealin supermielenkiintoiseen Skin Summit -tapahtumaan Pariisissa. Opimme paljon mm. keinoihosta.
*
Matkustin ihanaan Prahaan "lokkeilemaan" Mr. Karkkipäivän työmatkalle.
Mokailin Michelin-tähden ravintolassa.
*
Pääsin osalliseksi mahtavimpaan, huikeimpaan yllätykseen koskaan ystäväperheeni isän 50-vuotisjuhlien merkeissä.
Yllätyksen kohteena ei ollutkaan juhlasankari vaan me vieraat, jotka lennätettiin tilaisuutta varten vuokratulla charter-koneella Madeiralle viiden tähden hotelliin juhlimaan kolmeksi päiväksi. Kokemus, joka saa vieläkin miettimään saattoiko se olla totta....
Päädyin mieheni viattomasta heitosta alkaneen keskustelun seurauksena kokeilemaan elämässäni ensimmäistä kertaa brassisokerointia ja kaikki lähti. Auts.
*
Jouduin mukavuusalueeni ulkopuolelle vanhalla työpaikallani ja pohdiskelin tuhkakasan alla miten perfektionismiin tottunut selviää, kun ei yhtäkkiä osaakaan ja hallitsekaan täydellisesti.
"Joo, me ollaan kaikki välillä ihan surkeita. Emme löydä sanoja, emme täytä odotuksia ja jokin on vain mennyttä meistä riippumatta.
Mutta ei pitäisi olla niin rankka itselleen. Entäs sitten jos et osaa kalastaa? Keskity siihen, että osaat neuloa lämpimän villapaidan."
*
Matkustimme misterin kanssa Ranskaan juhlistamaan ystäviemme satuhäitä Normandian maaseudulla.
Häissä tuli myös vedettyä sokeriöverit :)
Patonkimaasta hurautimme junalla Sveitsiin patikoimaan ja kokemaan Alppien taikaa Zermattin vuoristokylään. Jäätiköt murisevat öisin <3
*
Selätin hiusnörttiyteni ja toteutin vuosikausia uinuneen haaveeni ja värjäsin hiukset violetiksi.
*
Karkkipäivän lukijamatka vol. 2 vei iloisen joukon tällä kertaa Latvian pääkaupunkiin Riikaan ja Mádaran tehtaalle.
Suoritin toisen askeleen kohti moderneja aikoja avaamalla Instagram-tilin.
Neljässä kuukaudessa on käynyt selväksi, että Instagram on tosiaan mun juttu ja tykkään siitä älyttömästi :) <3 Mun Instassa tosin ei ole hienoja, muokattuja ja pitkään harkittuja taidevalokuvia vaan henki on sovelluksen alkuperäisen idean mukaisesti instant sharing, jaan spontaaneja räpsähdyksiä arjestani ja matkoiltani. Satunnaisesti laitan myös linkkejä blogipostauksiin jos siltä tuntuu :)
Jouluisten kissakuvien suosio hämmensi ^_^
Syyskuu vei minut myös tuttuun tapaan Ateenaan ja Kreikan saarille.
*
Karkkipäivän lukijat lähtivät sankoin joukoin mukaan "Postikortteja Lefterikselle" -tempaukseen, ja yli kuukautta (!! mikä Postia vaivaa..??) myöhemmin ensimmäiset kortit saavuttivat vihdoin Astypalean saaren.
Toivottavasti loputkin löysivät perille :)
Kuun lopussa starttasi Lumenen Natural Code -kiertue, hienoin yhteistyö johon olen koskaan päässyt mukaan.
Tapasin lukijoita seitsemässä kaupungissa ympäri Suomea ja sain jakaa roppakaupalla meikkivinkkejä. <3 :)
*
Reissasin läntiseen USAan yhdessä sisareni ja äitini kanssa ja matka oli yksi parhaita koskaan tekemiäni.
Muistoihin jäivät niin ystäväni Sheilan upea pool party house (ainiin siitäkin mun piti tehdä oma juttu), San Luis Obispon omalaatuinen tunnelma B&B Works -riehaantumisineen, Vegasin odottamaton viettelys ja Utahin huikeat kansallispuistot.
*
Muutto uuteen blogikotiin Kauneuteen & Terveyteen. :)
*
