Chamonix, miehen suussa tuttavallisemmin 'Nix. Tuttu laskettelijoille ja vuorikiipeilijöille. Jos ei laske tai kiipeä vuorta niin tuntee todennäköisesti ainakin Euroopan korkeimman vuoren, Mt. Blancin, jonka juurella Chamonix lepää.

Minä olen kaukana alpinistista.

Mutta nyt olen täällä! :)

Olen matkustellut Euroopassa aika paljon, ja useimmat paikat, uudetkin, tuntuvat aina jollain tapaa tutuilta. Eurooppalaisilta. Vanhoissa kaupungeissa on se tietty mukulakivinen ja keskiaikaisten rakennusten luoma tunnelma. Välimeren aurinkokohteissa turkoosi meri ja valkoiseksi kalkitut talot tuntuvat aina yhtä rakkailta - ja aina yhtä tutuilta. On reissussa mutta tavallaan "kotona" siinä ympäristössä.

Vuorien keskellä on toisin.

Olen Alppi-seudulla vasta kolmatta kertaa elämässäni. Tämä paikka tuntuu tuoreelta. Erilaiselta. En ole tottunut vuoriin, ja ne yllättävät joka kerta. Suomessa ei näe mitään tällaista, tunturit ovat kesyjä mäkiä jotka laiskasti polveilevat hädin tuskin havaittavia huippuja muodostaen.

Sveitsissä ja Ranskassa vuoret kohoavat silmissäni taivaan kanteen saakka. Jaksan hämmästellä niitä niska kenossa kuin pieni lapsi. Huudahtelen miehelleni kuin innostunut tenava iskälleen, "Katso, katso! Miten korkeita...!" Kuvat eivät kerro mitään. Jos olet nähnyt vain tunturit, oikea vuori salpaa henkesi.

Bussimatka Genevestä Chamonixiin kestää vain runsaan tunnin.

Siellä se alkaa häämöttää; Mt. Blancin massiivi.

Chamonixin kylä on kuin täydellinen postikortti-idylli. Astuessani bussista olin sokerihuurrettu ihastuksesta.

Etenin ehkä kymmenen askelta kerrallaan ja pysähdyin ottamaan kuvaa. Mies meni kaukana edellä. Hänelle 'Nix on jo tuttu.

"Hei, minähän olen ulkomailla!" :)

Genevekin tuntui vain yhden aiemman vierailun perusteella tutulta, mutta Chamonix.... Uusi maailma!

Kylän keskellä patsaaksi ikuistetut muinaiset alpinistit katsovat kohti Blancin huippua.

'Nix by night.

Aiguille du Midi, 3842 metrin korkeudessa. Sinne suuntaamme lauantaina.

Mutta tänään kohteena on Le Brévent, 2525 m, josta patikoimme Lac Noirsin ja Lac Cornun järville ja allekirjoittaneen voimien puitteissa aina La Blancin jäätikköjärvelle. Nivuseni ei valitettavasti vaikutakaan täysin toipuneelta Kevon jäljiltä ja alkoi eilen jälleen osoittaa rasittumisen merkkejä. (Kiitos muuten eräälle lukijalle joka otit minuun yhteyttä tuon nivus-jutun tiimoilta, luin viestisi mutta en ole ehtinyt vielä vastaamaan. On minulla sympaattisia lukijoita kun huolehtivat terveydestäni..! <3)

'Nix kuittaa tältä aamulta. Nyt eväät kasaan ja kohti vuorta! :) Täällä ei ole ainakaan hyttysiä! ^_^

En muuten tiedä jännittääkö minua enemmän nivuseni kesto vai nuo köysiradat kopperoineen.... Toiset nauttivat köysiratakyydeistä, minut ne liimaavat ahdistuneena kopin seinään ja jokainen nytkäys lennättää pulssin kattoon...

On vähän maisemat vaihtuneet viikonlopusta!

Terkut Sveitsistä! :) Pikkuisen eri näköistä tömpärettä täällä kuin Kevolla.

Tulin juuri iltakävelyltä Quai du Mont Blancilta Geneve-järven rannasta. Viimeksi kuljin kyseistä katua heinäkuussa 2011, tämä on toinen vierailuni Genevessä ja kolmas Sveitsissä.

Karkkipäivä tulee  liikkumaan taas vaihteeksi matkablogitunnelmissa seuraavat kaksi viikkoa. Muutama kosmetiikkajuttukin on varastossa mutta luulen, että tekee enemmän mieli kirjoittaa reissusta... :) Kosmetiikkalukijat, teille siis pahoitteluni ja palataan "asiaan" taas viimeistään elokuussa. Mutta käykää välillä kurkkimassa ne kosmetiikkapostaukset ^_^

Geneve on ihastuttava kaupunki, mutta emme viivy täällä kuin yhden yön. Huomenna matka suuntaa Ranskan puolelle Chamonix'hin - jossa ei tosin suinkaan ole tarkoitus hiihtää :D

Lomalomaloma! ^_^

Eli erään vaellusretken tarina heinäkuisessa Lapissa.

Matka Rovaniemeltä Karigasniemelle vei laskettua kauemmin, kun naiselle eivät kelvanneet matkan lounaspaikkojen tarjonnat (lihaa, lihaa ja lihaa, ja Ivalon hotellissa viimein kalakeittoa – eli yhtä kuin perunaa ja seassa muutama orpo lohisattuma).

Neljäs pysähdyspaikka Inarin Kultahovissa toi toivotun tuloksen, ja kauniisti tarjoiltu siika alkuruoaksi nautitun  kermaisen savulohisalaatin kera voitti matkalla kohdattujen lounasbuffetien väsyneet laaritarjokkaat 6-0. Kultahovin lounaasta sai vielä pulittaa vaivaiset 2 euroa enemmän kuin huoltamoiden buffasta. Tällaiset pienet asiat tuovat niitä kultareunuksia arkeen. :)

MAANANTAI:

Sulaoja – Ruktajärvi – Geavvogeasláttu.

Vaellusmatka 15 km.

Saavuimme Sulaojan parkkipaikalle vihdoin viiden jälkeen, ja saimme heti ensimakua ”räkästä” avatessamme auton ovet. Pikainen vaatteidenvaihto ahnaasti inisevän ötökkäparven keskellä, Offit ja Autanit hipiään ja kohti Ruktajärveä.

Joskus sateestakin voi olla kiitollinen, ja sitä me olimme kun pisarat alkoivat ropista Luomusjärvien välistä harjua kulkiessamme. Sade piti ötökät loitolla ja toi kaivatun raikastuksen helteen hiostamaan olotilaan. En vaivautunut edes vetämään kuoritakkia päälle.

Saavuimme päivän kohteeseen Geavvogeasláttu'lle yhdeksän maissa. Teltta pystyyn ja iltaruoka tulelle. Yritin urheasti istua nuotiolla toisen Geavvolla yöpyvän porukan seurassa, mutta hyttyset eivät antaneet armoa. Mies ei vaikuttanut sen halukkaammalta antautua ötököiden iltapalaksi. Saatuamme murkinat masuun vetäydyimme telttaan, jonka onnistuimme pitämään täysin hyttysvapaana. Asetuin makuulle ja kuuntelin teltan kattoon lyövää tasaista ropinaa. ”Alkoi ilmeisesti taas sataa,” sanoin vielä ulkopuolella olevalle miehelle. ”Ei alkanut”, kuului ulkoa. ”Ropina kuuluu ötököistä.”

Hyttyssade. Miten absurdia.

Nukahdin tähän ajatukseen.

TIISTAI:

Geavvogeasláttu – Suohpásája – Fiellogahjohka.

Vaellusmatka 15 km.

Mies oli aamulla pahalla tuulella. ”Lähdetäänkö saman tien takaisin?” hän kysyi herättyään kuumuuden hiostamassa teltassa hikikarpaloiden pisaroidessa otsalla, itsepintaisen ininän odottaessa ulkopuolella.

En välittänyt miehen murinasta sillä tiesin että se menee pian ohi. Söimme aamiaisen teltassa ja suoritin hyttysmyrkky- & aurinkosuojavoitelut hiestä kiiltävälle iholle. Lähdimme matkaan auringon paahteessa. Toinen porukka tiesi kertoa, että Kevolla oli edellisenä päivänä mitattu Suomen lämpöennätys. Täällä sitä ollaan, Suomen pohjoisimmassa kolkassa, joka juuri tällä viikolla sattuu olemaan myös se maan kuumin kolkka.

Ylemmäs puuttomammille seuduille päästyä eivät öttiäiset enää niin kiusanneet, ja vaellus Suohpásájan taukopaikalle sujui miellyttävissä tunnelmissa. Miehenkin mieliala odotetusti koheni. Suohpásájalla tankattiin energiavarastot ja matka jatkui kohti reitin kohokohtia; Kevon kanjonin päästä avautuvaa näkymää ja Fiellun putousta, joka olisi sen yön leiripaikkamme.

Lähestyessämme Fiellua alkoivat allekirjoittaneen voimat siltä päivältä hiipua, ja viimeinen kilometri jyrkkää laskeutumista mäkäräparven sumentaessa näköä tuntui loputtomalta. Väsyneet nilkat nuljuivat ja askel painoi. Keskityin ajatukseen kohta edessäni höyryävästä kaakaomukillisesta.

Mies oli kulkenut päivän shortseissa - idea, jonka hän myönsi erittäin huonoksi ennakoinniksi, ja sääret olivat Fiellulle päästyä sen näköiset. Puremien keskellä erottui sentään vielä joitain alueita tervettä ihoa.

Fiellun turvetuvan viileydessä joimme kaakaota ja annoimme pulssin tasaantua. Tai minä annoin, miehelle 15 kilsan päivätahti olisi ilman hyönteisten tuomaa lisähaastetta kevyttä reippailua. En antanut tämän masentaa, en ollut tullut tunturiin todistaakseni kunnostani jotain mikä ei ole realistista.

Nilkkojen pakotuksen vähän hellitettyä ja saatuamme kroppamme ravittua uskaltauduimme ötökkäpilvien läpi pulahtamaan putoukseen. Hien ja hyönteiskarkotteiden liuetessa vilpoisaan veteen ei pari lisäpaukamaa enää tuntunut missään. Onnen tunne oli valtava kun vedin teltan vetoketjun kiinni ja vajosin retkipatjalleni. Aurinko oli jäänyt kalliorinteen taakse ja teltta viileni nopeasti. Luin muutaman sivun kirjaa kunnes silmäluomeni muuttuivat raskaiksi. Tunsin särkevien lihasteni antavan periksi, rentoutuvan. Kaikki mitä rakastin jäi rinnalleni kun nukahdin.

KESKIVIIKKO:

Fiellogahjohka – Kuivi.

Vaellusmatka: 13 km.

Päivä alkoi hengästyttävällä nousulla ylös Fiellogahjohka-joelta. Bodosroadjá-tunturin kohdalla käännyimme pois Kevon kanjonia seuraavalta reitiltä Kuiville päin. Kevon klassinen reitti kulkee Kevojokea seuraten Kenesjärvelle, mutta me tekisimme Kuivin kautta rengaslenkin joka toisi meidät takaisin autolle. Pituutta tälle reitille kertyy 78,5 km.

Aurinko porotti jälleen kuumasti mutta pieni tuulenvire helpotti oloa ja piti pahimmat ötökkähyökkäykset siedettävällä tasolla. Fiellun ja Kuivin välillä ei ole varsinaisia taukopaikkoja ja lounas valmistui varpujen keskellä. Söimme melkein joka päivä lämpimän, keitetyn ruoan sekä päivällä että illalla, ei mitään myslipatukkalounaita näille eräilijöille.

Vaikka päivän reitti kulki pääosin tasaisessa maastossa, olivat jalkani vielä tiistain jäljiltä niin puhki että 13 kilometriä oli mitä sopivin etäisyys taitettavaksi niillä voimilla. Mies olisi kovasti ollut lähdössä vielä huiputtamaan Guivin tunturin (8 km edestakaisin) mutta minulle loppupäivän ohjelmaksi sopi mainiosti chillaaminen Kuivin autiotuvalla. Emme nähneet Bodosroadjálta kääntymisen jälkeen muita ihmisiä ja saimme autiotuvan ihan itsellemme.

Minua ympäröi kaunis maisema ja voimakas hyvän olon tunne. Juuri näiden tunteiden vuoksi ihmiset kai tulevat tunturiin, Lappiin, tai luontoon ylipäänsä. Kokemus siitä, että on yksin tällaisen kauneuden keskellä, kaukana sivilisaation kohinasta. Minä pidän siitä.

Reitistä riippuen matkalla törmää tasaisin väliajoin muihin vaeltajiin, ja on mielenkiintoista tarkkailla mitä tuntemuksia tämä itsessä herättää. Muiden kohtaaminen palauttaa mielen "normielämään" turvallisine rakenteineen. Kun olet yksin jylhän luonnon keskellä, jotenkin irtaannut ja etäännyt kaikesta. Se klassinen itsensä pieneksi kokemisen tunne. Vaikka se on vain hetkellistä, se on hyvä ja erilainen tunne.

Sinä iltana nukahdin jo ennen kymmentä.

[vimeo 100647403 w=650 h=366]

TORSTAI:

Kuivi – Akukammi – Njavgoaivi.

Vaellusmatka 17,5 km.

Heräsin perusteellisen levänneenä ja uutta voimaa täynnä. Päivästä tulisi viikon helteisin, mutta kaikeksi onneksi myös tuulisin. Lähdimme painamaan tuulta vasten kohti Akukammia, ja olo oli mielettömän hyvä. Tuuli oli voimakas mutta lämmin, ja piti hien ja ötökät loitolla. Loistavaa. Tunsin hymyn kareilevan huulillani kulkiessani.

Tauko Akukammillakin oli täydellinen. Nautimme lounasta turvemajan autuaassa viileydessä ja latasimme akkuja runsaan tunnin, majan vieraskirjaa lukien.

Kuivilta lähdettyä oikeassa nivusessani oli alkanut tuntua pientä rasitusta. Matkan jatkuessa Akukammilta tunne muuttui pikkuhiljaa säryksi. Njavgoaivia lähestyessä särky oli kasvanut kivuksi ja otin kiitollisena vastaan näyn puiden välistä pilkahtavasta autiotuvasta.

Njavgoaivin leiripaikka on todellinen idylli. Varvikosta nousevat vaivaiskoivut ovat kuin omenapuita ja niiden läpi siivilöityvä valo luo paikkaan aivan erityisen tunnelman. Mies oli samaa mieltä. Olimme kuin erämaan keskelle kasvaneessa satumaisessa omenapuutarhassa.

Tuuli oli laantunut mutta jaksoi vielä puhallella innokkaimmat ötökät pois peseytyessäni läheisessä lähteessä. Kylvyn raikastamana palasin valmistamaan illallista tupaan, jonka saimme jälleen kokonaan itsellemme. Emme nähneet koko päivänä yhtäkään ihmistä.

Minulla oli hyvä olo, mutta mies vaikutti rauhattomalta. Tuvassa oli kuulemma liian kuuma ja mies olisi halunnut jatkaa patikkaa eteenpäin ja yöpyä tunturissa. Minun nivuseni kuitenkin oli toista mieltä, ja mukavuudenhaluinen osa minussa oli varsin mielellään jäämässä yöksi tupaan. Jäämistä puolsi vielä retkikeittimessä ilmennyt vajaatoiminta – tuvassa voisimme valmistaa ruokaa ja keittää vettä kaasuliedellä.

Jäimme siis Njavgoaiville.

Aamuyöllä heräsin kuumuuden sekoittaman miehen kiukkuun. Kello oli 3 ja mies oli saanut tarpeekseen. Minulle esitettiin puoliksi ehdotus, puoliksi vaatimus lähteä jatkamaan matkaa nyt heti. Kipu nivusessani oli sitä luokkaa että pystyin hädin tuskin nostamaan jalkaani. Ei, en ollut lähdössä yöhön.

Mies riuhtaisi teltan mukaansa ja lähti ovet paukkuen pihalle. Kuulin vaimeaa kiroilua ja sitten ei-niin-vaimeaa karjuntaa. Olin vajoamassa takaisin uneen kun ovet paukkuivat jälleen. Miestä oli purtu teltan pystytyksessä niin, että hän oli aika lailla sekoamassa. Yön hetket tuntuvat kuumeiselta unelta. Selvästikään kuumuuden ja hyönteisten kiusaaman miehen aggressiota ei ainakaan vähentänyt se, että toinen oli vain jatkamassa laverilla uniaan samalla kun hän itse oli hajoamassa. Lopulta mies kanavoi raivonsa tuvan vieraskirjaan, pyysi anteeksi ja poistui telttaan.

Oven avausten yhteydessä tupaan pöllähtäneen tuoreen hyttysvahvistuksen ininä piti minut valveilla aamuun saakka.

PERJANTAI:

Njavgoaivi – Ruktajärvi – Sulaoja.

Vaellusmatka 18 km.

Tunnustelin aamulla oikeaa jalkaani. Pelkän laverilta nousun osoittauduttua huomattavan kivuliaaksi totesin, ettei polulle olisi mitään asiaa ilman särkylääkelatausta. Otin Buranan ja odotin kahdeksaan, jolloin meidän oli määrä herätä. Kävin kurkkaamassa pihalle. Teltasta ei kuulunut mitään. Annetaan miesraukan nukkua, ajattelin.

Mies kuitenkin heräsi pian kahdeksan jälkeen ja ilmestyi tupaan aamuyötä lauhkeampana otuksena. Olimme kummatkin yhtä mieltä siitä, että emme enää jäisi maastoon seuraavaksi yöksi, mikäli jalkani vain sallisi etenemisen Sulaojalle ja autolle saakka. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme yöpyneet Luopmosjohkalla 2 kilometrin päässä Sulaojalta ja ajelleet Rovaniemelle lauantaina.

Buranan voimin lähdin hitaasti mutta tarmokkaasti reitille. Taival alkoi ukkosen ja miedon sadekuuron saattelemana. Tänään ei ollut tuulesta tietoakaan ja seisova ilma painoi ympärillä kuin kostea vaippa. Ötököiden määrän voitte päätellä.

Särkylääke vaimensi nivusen kivun ja reitin alkupuoli taittui olosuhteet huomioon ottaen yllättävän mukavasti ja ripeästi. Saavuimme Ruktajärvelle jo puolilta päivin. Minulla ei ollut vielä nälkä, ja päätin syödä lounas-Minihiilarini vasta reitin harju-osuudella. Tein sen virheen, että en valmistellut leipää Ruktajärven tuvassa. Kyllä kadutti tuntia myöhemmin.

Luomusjärvien kohdalla särkylääkkeen tehot olivat jääneet toiseksi nivusessa kasvavalle kivulle, ja räkkä oli saavuttanut täydet mittasuhteensa. Minun oli saatava ruokaa. Ei auttanut muu kuin pysähtyä syömään ja syötäväksi.

Mies huitoi ympärilläni kartalla minun levitellessä maahan leipiä, juustoa ja tonnikalaa. Kämmenselät verenimijöitä täynnä pilkoin retkiveitselläni Koskenlaskijaa, yrittäen jokaisella hengenvedolla olla vetämättä siipiveikkoa keuhkoihin. En tiedä voiko tunturiin osua absurdimpaa näkyä kuin minkä meidän asetelmamme tarjosi tuona perjantai-iltapäivänä. Onnettoman näköinen mies viuhtoo kartalla maassa istuvaa sadattelevaa naista joka kokoaa polulta suuhunsa tonnikalaleivän paloja naama lisääntyvillä paukamilla, yrittäen niellä enemmän evästä kuin hyttystä.

Sillä hetkellä päässäni oli tämä ajatus; jos kumppanisi rakastaa ja auttaa sinua tällaisella hetkellä, kun istut avuttomana maassa kasvot hien, kiukun ja puremien rumentamina, taistellessasi itsepäisesti typerän kerrosvoileipäidean kanssa (”mikset vain vedä sitä leipää naamaan sellaisenaan ja juustoa ja tonnikalaa pakkauksistaan??”), niin silloin sinulla on elämänkumppani joka todennäköisesti oikeasti kestää rinnallasi.

Jos olisin ollut 5 enkä 35, olisin varmasti alkanut itkeä. Silloin koin samantapaisen hulluuden napsahduksen kuin mies edellisenä yönä, ja lähdin leivästä selvittyäni eteenpäin kuntoni huomioon ottaen yli-inhimillisellä vauhdilla, jota mies jälkeenpäin kuvaili ”laukkaamiseksi”. Käsivarteni, kämmeneni, otsani, korvani, reiteni…. Täynnä hyönteistä. Hellittämätön ininä korvissa. Uskokaa pois; vaikka liioittelun tehokeinoon välillä sorrunkin, tällä kertaa kuvaus on vailla lisämausteita. Adrenaliini vaimensi jalkani kivun. Halusin vain pois siitä hetkestä.

”Laukattuani” tunnin voimani ehtyivät. Mies siirtyi edelleni. Etenimme vaitonaisina.

Pahin räkkäalue jäi taakse ja aloimme olla voiton puolella. Sitten kipu jalassa otti vallan. Olimme enää kahden kilometrin päässä Sulaojalta kun nivunen ilmoitti, ettei se aikonut enää sietää tällaista peliä. Sille ei kuitenkaan jätetty vaihtoehtoa. Otin jälleen särkylääkkeen ja toivoin, etteivät pakkotoimenpiteet johtaisi nivusen suuremman luokan tulehdukseen. Sain käyttää kävelysauvaa ja kaikkia voimiani selvitäkseni ylämäistä. Viimeiseen kahteen kilometriin meni melkein tunti.

Kello 16 saavutimme vihdoin Sulaojan parkkipaikan tummien sadepilvien kasaantuessa taivaalla ja jyrähdysten kaikuessa jossain kauempana. Kohta tulisi vettä ja kunnolla.

Pian olimme autossa ja matkalla kohti Rovaniemeä. Inarin kohdalla ukkoskuuro saavutti meidät. Katsoimme tuulilasin läpi taivasta lävistäviä salamia ja totesimme, että ajoitus Kevolta poistumiseen oli sangen hyvä.

Rovaniemelle saapui illalla hyväntuulinen pariskunta. Päivän kivut ja taistot olivat ajomatkalla sulaneet pienemmäksi harmiksi. Tokihan jo reissuun lähtiessä oli tiedossa, että edessä olisi ötökkää jos toista, ja rasitusvammatkin kuuluvat asiaan. Kilpisjärvellä se oli polvi, täällä nivunen.

Suihku, shampoo ja hyvä ruoka päättivät vaellusviikon raukean tyytyväiseen tunnelmaan. Vielä keskiyöllä herkuttelimme sisareni valmistamalla uunituoreella mustikkakukolla ja kookosjäätelöllä, vähähiilihdraattisilla tietenkin, eikä haitannut yhtään vaikka masuja pingotti ylensyönti päiden painuessa aamuyöstä tyynyyn. Se ähky oli hyvin ansaittu!

Kiitos Lappi. Me näemme varmasti jälleen.

.

P.S. Nivuseni on toipunut. ;)

Näistä vinkeistä kaksi on pitänyt jakaa jo monesti aiemminkin, ja yksi on viimeisimmän eli Pearl Jam -reissun löytö.

1. Viinin, hyvän ruoan ja rennon tunnelman ystävälle:

19 Glas Bar & Matsal. Gamla Stan, Stora Nygatan 19.

Kuva Nelso.se (oma kamerani oli jäänyt hotellille)

Mr. Karkkipäivä löysi tämän kivan paikan niinkin perinteisesti kuin lyömällä Googleen 'best wine bar in Stockholm'. Yleensä tuollaisten hakujen kanssa ei ole mainittavasti käytännön onnea, kun valtaosa hakutuloksista on jotain mainoksia. Nyt kuitenkin tärppäsi.

Pikkuisessa 19 Glas Bar'issa on vain 19 asiakaspaikkaa ja se tunnetaan loistavasta viinivalikoimastaan. Paikka on suosittu, ja sinne kannattaa tehdä varaus etenkin jos on menossa lounas- tai illallisaikaan. Meillä kävi tuuri ja mahduimme salin perälle keskellä vilkkainta lounasaikaa.

Kuva iCity.se

Kahden ruokalajin lounasmenu vaihtuu viikottain ja maksaa vain 129 kruunua eli alle 14 euroa! Emme odottaneet tällaista hintaa Vanhan Kaupungin keskellä sijaitsevassa trendikkäässä paikassa. Pääruoan saa valita kolmesta vaihtoehdosta (joista yksi aina vege), alkuruoka on kaikille sama.

Annokset olivat runsaat ja kauniisti asetellut, raaka-aineet laadukkaat ja masut tulivat täyteen. Hinta-laatusuhde vähintäänkin kohdallaan..! (Verrokkina, edellisen kerran maksoin Gamla Stanissa nauttimastani kahden ruokalajin lounaasta viinilasillisella runsaat 50 euroa.... Tämä huomattavasti persoonattomammassa perusmestassa Västerlånggatanilla).

Netissä: 19 Glas Bar & Matsal (aika ankea kotisivu kyllä....)

* * *

2. Kaikenlaisen sisustus- ja säilytyssälän ystävälle:

Muji. Åhlens-tavaratalon -1 -kerroksessa (siis katutasosta yksi kerros alas).

Mujista olen vinkkaillut blogissa jo aiemminkin, täällä kun on ihastuttavan monipuolinen valikoima kosmetiikan säilytykseen sopivia pleksibokseja ja laatikostoja. Törmäsin Mujiin ensimmäisen kerran Italiassa Bolognassa syksyllä 2012, ja olen sen jälkeen ollut liikkeen suuri fani. Suomessa Mujia ei ole, vaan lähin liike löytyy Tukholmasta.

En tiedä miten olen aiemmin onnistunut missaamaan Mujin mittavan matkaputeli-valikoiman, mutta kesäkuun alun vierailulla juutuin varmaan puoleksi tunniksi hipelöimään kaikkia eri kokoisia ja mallisia matkapakkauksia.

Ostin "Ota 3, maksa 2" -tarjouksesta lopulta yhden pumppuvaahtopullon ja kaksi 50 millin tuubia. Etenkin nuo tuubit olivat niin mahtava löytö! Tuubi-mallisiin matkapakkauksiin en ole vielä Suomessa törmännyt, ja ne ovat mitä parhaita vartalovoiteille tai suihkugeeleille. Kovemmista pullo-mallisista pakkauksista niitä on niin hankala puristaa ulos.

Pakkausten hinnat vaihtelevat 30 kruunun kummallakin puolella, suurempi tuubikoko esimerkiksi taisi olla 25 kruunua.

Valikoimassa on todellakin ihan kaikenmallisia purkkeja, pulloja, rasioita, suihkepulloja, pumppupulloja, spaatteleita, pipettejä sun muita, mitä vain keksiä saattaa. Kannattaa todellakin käydä tsekkaamassa tämä paikka! :) Ne pleksiboksitkin on mainioita!

* * *

3. Edullisen ja laadukkaan take away -ruoan ystävälle:

Hemköp City Food Court. Åhlénsin tavaratalon -2 -kerros (eli kerros Muji-kerroksesta alaspäin)

Hemköpin salaattibuffet on ihan legendaarinen. Haen täältä ruoan joka ikinen kerta kun olen Tukholmassa, usein parikin kertaa päivässä. Saattaa näyttää himpun tylsältä kun joku vinkkaa ruokakaupan salaattibaarista, mutta kuvat eivät tee oikeutta tämän "markettibuffetin" mahtavuudelle. Missään en ole törmännyt yhtä laadukkaaseen take away -ruokabuffaan ruokakaupan yhteydessä, edes monissa ravintoloissa ei ole yhtä monipuolista, tuoretta ja hyvännäköistä valikoimaa.

Salaattibuffetissa on sellaiset vaatimattomat 40 eri ainesta.. On juustoja (kolmea-neljää erilaista!), keitettyä kananmunaa, lämminsavulohta, katkarapua, jättiravun pyrstöjä, marinoituja latva-artisokkia, kvinoaa, kuskusia, erilaisia tomaatteja (salsaa, kirsikkatomaattia, viipaloitua tomaattia, tomaatti-mozzarella-salaattia), avokadoa (en tajua miten he saavat kuutiot pysymään täysin vihreänä..!), omenaa, melonia, kaikenvärisiä paprikoita, porkkanaa, erilaisia pastasalaatteja, papuja, oliiveja, siemeniä, keitettyä ja tuoretta parsakaalia, maissia, herneitä, krutonkeja.... Ja tietty useita lihajuttujakin (ei jää mieleen kun en niitä syö :D). Nojoo, pointti varmaan selvisi. On mistä valita! :) Kaikki aineet ovat todella tuoreita ja raikkaan näköisiä ja laareja täytetään jatkuvasti päivän aikana.

Hinta on 12,90 kruunua eli noin 1,40€ / 100 g...!! Ei todellakaan hinnalla pilattu! Salaatinkastikkeen voi ostaa erikseen pienessä rasiassa, niitä on erilaisia ja purkki maksaa 5 kruunua.

Ostan täältä monesti aamiaiseksi pari keitettyä kananmunaa ja vähän tomaattia ja juustoa kylkeen, tai sitten lounassalaatin (lounasaikaan salaattibaariin on ihan jonoakin...) tai eväsrasian laivaan. Mun perussalaatti, jota yleensä en edes jaksa syödä kokonaan (täytän rasian ihan äärimmilleen vihreällä salaatilla, tomaatilla, juustolla, artisokalla, lohella ja katkaravulla), maksaa jotain 8 euroa. Talk about value for money..!

Lämminruokabuffet'kin näyttää todella hyvältä, mutta siellä on vähemmän vaihtoehtoja lihaa syömättömälle vhh-ruokailijalle.

* * Postaus on ajastettu, olen tällä viikolla vaeltamassa Kevolla. * *

Eilen en enää malttanut odottaa. Kuume kasvoi liian kovaksi.

Kreikka + Sanni + syksy = jälleen totta. :) Varasin menolennon elokuun lopulle. Tällä kertaa ajattelin viipyä seitsemän viikkoa.

Ja hei - tällä kertaa mukaan lähtee eri hiussaippua :D Eilen nimittäin singahti tilaus Lushille. Pääsette seuraamaan kuinka sujuu matkakumppanuus minulta ja Trichomanialta....! Jo on päheä nimi. :) (Osaan kyllä jo nyt veikata että yhteiselo on paljon sopuisampaa kuin Blondin kanssa viime syksynä, Lushin shampoopalat kun eivät ole varsinaista saippuaa vaan sulfaateilla pesevää kiinteään muotoon tehtyä shampoota).

Uuu. Uuu. Uuu. Tuijottelen tässä vain Kreikan saariston karttaa ja mieli piirtelee tulevaa reittiä.... Mille uusille saarille löydän tällä kertaa tieni? Tuletteko mun mukaan? :)

. . . . . . . . . . .

Tampereen lukijamiitin osallistujat on nyt arvottu.

He ovat:

Mari, Tarja A, Sanna, Hanne, Tiitu, Kati, Nannu, Copper, Maawo + Jenni, Mirka, Krisuli, Nanna, Aldefiina, Jenni B, Iiris, Viliina, Meu, Jenni E, Annakaisa, Kameleontti, Ella, Jenny, Ann ja Elina.

Laitan teille meiliä tässä päivän aikana! :)

Olimme tällä viikolla mieheni kanssa Kööpenhaminassa, kuten jo tulikin aiemmin kerrottua.

Matka oli yllätyssyntymäpäivälahjani Mr Karkkipäivälle. Halusin ilahduttaa miestäni jollain laadukkaalla, mieleenpainuvalla elämyksellä joka vastaisi edes jotenkin niitä kaikkia ihania yllätyksiä joita mieheni on minulle vuosien varrella järjestänyt. Minulle on välillä tullut huono omatunto siitä, että minulla ei suoraan sanottuna ole varallisuutta tarjota miehelleni samanlaisia yllätyksiä joilla hän on minua hemmotellut. Elämysten laatua ei tietenkään voi mitata rahassa, mutta siitä ei esimerkiksi pääse yli eikä ympäri, että tasokkaaseen ravintolaan ei mennä syömään viidellä kympillä.

Minulle oli selvää, että miehen syntymäpäiväyllätyksen täytyy liittyä ruokaan. Se kun on meille yhteinen ja niin rakas harrastus. Halusin viedä miehen Michelin-tähden ravintolaan. Aloin säästää lahjaan jo viime vuoden puolella.

Koska rakastamme kummatkin  myös matkailua, halusin mahdollisuuksien mukaan yhdistää lahjaan ulkomaanreissun. Koska valtaosa budjetista meni ravintolaan, oli matka saatava halvalla. No, halpalentoyhtiöiden aikoina se ei tokikaan ole ongelma eikä mikään. Matkat sain tuttuun tapaan halvemmalla kuin Tampere-Kuopio-junaliput.

Mutta entäs majoitus.... Tiesin, että Mr Karkkipäivä ei kokisi oloaan mukavaksi Couchsurfing-tyyppisessä majoituksessa, ja halusin muutenkin viettää aikaa nimenomaan kahdestaan eikä CS-housti oikein sopinut tämän matkan tunnelmaan. Hotelleista minulla olisi ollut juuri ja juuri varaa johonkin kaikkein ankeimpaan hostelli-tyyppiseen, eikä sekään tuntunut kovin kivalta ajatukselta toisen juhlamatkalle.

Vastaus: Airbnb! Tämä palvelu on ikäänkuin Couchsurfauksen kaupallinen versio, ja sen kautta on mahdollista saada aivan huipputason majoitusta huomattavasti hotelleja edullisempaan hintaan. Ideana on se, että yksityisihmiset vuokraavat asuntojaan - joko pelkkää huonetta tai sitten koko asuntoa niin, että paikka on kokonaan sinun.

Hintaan, jolla olisin tavallisilta hotellimajoitussivuilta saanut sen ankean 8 neliön hostellikopperon, löysin Airbnb'n kautta 70 neliön upean, elegantin asunnon aivan Kööpenhaminan keskustasta. Ja mikä vielä plussaa? Ei tarvitse odotella klo 14:n että pääsee tsekkautumaan sisään tai lähteä klo 12 - useimmat Airbnb-vuokraajat ovat joustavia ja mekin pääsimme asuntoomme heti aamulla kaupunkiin saapuessamme ja luovutimme asunnon lähtöpäivämme iltana vasta lähtiessämme lentokentälle.

En voi kuin suositella mitä lämpimimmin! Meidän asuntomme vuokrahintaan kuului vielä rajaton kahvikiintiö! ^_^ Keittiön Nespresso-keitin ja kahvikapselit olivat vapaasti käytettävissämme. Ja kyllä niitä tosiaan tuli hyödynnettyä..! :)

Sitten siihen Suureen Ravintolaillalliseen.

Se oli todellakin Suuri. :)

Kööpenhaminassa on eniten Michelin-tähden ravintoloita Pohjoismaissa - kokonaista 15 kappaletta, joista kahdella kaksi tähteä. Noihin kahden tähden ravintoloihin ei ollut mitään tsäännssiä saada enää pöytävarausta huhtikuulle kun tammikuussa aloitin varauskyselyt.

Netin arvostelujen perusteella päädyin lopulta yhden Michelin-tähden ravintola Kokkeriet'iin.

Lähetin ravintolaan etukäteen onnittelukortin joka odotti miestäni pöydässämme kun saavuimme! ^_^

Valitsimme 8 ruokalajin maistelumenun, joka käytännössä olikin yhtä kuin kuusitoista ruoka-annosta. Ennenkuin saimme edes menua käteemme, oli eteemme tuotu jo viisi erilaista alkupalaa keittiön tervehdyksinä. Tahti tuntui alkuun jo vähän liiankin huimalta..!

Kaikki annokset olivat luonnollisestikin uskomattoman kauniita ja osa meni kokoonpanonsa puolesta jo molekyyligastronomian puolelle.

Tällaisessa paikassa jos missä on noloa alkaa kuvaamaan annoksiaan (tosin tehtiin sitä muissakin pöydissä ;)), joten otimme illan aikana hyvin vähän kuvia. Yllä muutamia annoksia. Alareunan vasen annos oli yksi suosikeistani - merikrottia tuhkalla ja lakritsilla maustettuna. Ja tokihan lautasella oli paljon muutakin hässäkkää mutta oli mahdoton painaa mieleen kaikkien annosten sisältöä kun ruokia oli niin mielettömästi..! :)

Tältä se minun 70 euron "kuohkea föönaukseni" sitten näytti illan aikana...! Voin sanoa että mietin kerran jos toisenkin mihin miljoonaan parempaan kohteeseen olisin tuon rahan voinut sijoittaa... Mrrr!

Viimeisenä jälkkärinä oli kakkua. Miehen omaan oli laitettu kynttilä syntymäpäivän johdosta! :)

Ja minun kakkuni...

...se oli valmistettu sokerittomana ja mantelijauhokakkupohjaan...! :) :) Uskomattoman loistavaa palvelua.

Ilmoitin pöytävarauksen yhteydessä että en syö lihaa tai kanaa ja jos mahdollista, jonkun jälkiruoan voisi korvata juustolla sillä en pidä makeasta ja välttelen sokeria. Juustoa en saanut - mutta kaikki minun jälkkärini oli tehty sokerittomina! :)

Istuimme ravintolassa yhteensä viisi tuntia. Ruoka oli täydellisen hyvää ja meillä oli mielettömän viihtyisä ilta. Ruoka ja koko elämys oli todellakin hintansa arvoinen, mutta arvatkaa mitä tapahtui? Mikä ihan pikkuisen harmittaa...! Viimeisten annosten välillä minä melkein nukahdin pöytään - ja pari kertaa taisin oikeasti torkahtaakin! Joitain annoksia en enää edes muistanut seuraavana päivänä..! Kuvia katsellessa olin ihan että "Söinkö mä tuollaisenkin..?"

Kävi nimittäin niin, että olin edellisenä yönä nukkunut varhaisen lennon ja yöbussin takia vain yhden tunnin. Kävelimme koko päivän Kööpenhaminassa enkä ottanut päivätorkkuja vaikka väsytti jo päivällä.

Kun kello viimeisten ruokalajien aikaan oli jo lähemmäs 01.00 Suomen aikaa, oli väsymys kasvanut niin valtavaksi että keikuin koko ajan unen ja valveen rajamailla. Ja yhä vain tuli niitä annoksia...! Myös miehellä oli selviä vaikeuksia saada silmät pidettyä auki jälkkärien aikaan... hihhih... ollaan me varmasti oltu aika huvittava näky. :)

Tällainen oli meidän Kööpenhamina. Ja kyllä, misteri tykkäsi lahjastaan kovasti. <3

Olen suorittanut arvonnan.

Muhkeat kosmetiikkakassilliset lähtevät nimimerkille Heidi, onnittelut! :) Onnettarena toimi tuttuun tapaan Random.org.

Kuvituksena muutama kuva päivän kävelyltä Kööpenhaminasta. Tänään paistoi aurinkokin.

P.S. Kiitos nimimerkille desire ruokapaikkavinkistä, kävimme kuin kävimmekin tänään Det Lille Apotek'issa! :) Oli oikein kiva paikka. :)

Päivä 1 juhlamatkallamme Kööpenhaminassa.

.

Eilinen oli varsin viileä ja harmaa päivä ja välillä ropsahteli sadettakin.

Kun huppukaan ei enää auttanut minun oli suoritettava huivin muotoinen kriisihankinta. Vilasta löysin tuollaisen viltin kokoisen megalämpimän huivin johon olinkin sitten kääriytyneenä loppupäivän. :)

Huomatkaa hirveän värinen sininen heräteostoslaukkuni! ^_^ Sitä en tosin ostanut Köpiksestä vaan pari päivää sitten Suomesta etsiessäni matkustusystävällistä keskikokoista simppeliä olkalaukkua johon saa sopivasti kameran, lompakon, kännyn ja kivipuuterin. Misterin mielestä laukku on aivan kamala, ja eihän se todellakaan käyttämiini väreihin sovi ollenkaan. Minusta siinä oli jotain my-little-ponimaista. :) Silläkin perusteella voi laukun hankkia! ^_^

Söimme lounasta Nyhavnissa Faergekro'ssa. Minä söin erittäin hyvän silakkabuffetin. Lisukkeena oli vain retiisiä, perunaa, kapriksia ja erilaisia sipuleita. Joo, ja tietysti leipää, Tanskassa kun ollaan. Otin kalan kylkeen pelkkää retiisiä, ruohosipulia ja kapriksia ja ilmankin olisi kyllä pärjännyt, oli niin hyviä makuja silakoissa. :)

Illan juhlaillallista varten halusin käydä laittamassa hiukseni kampaajalla. Ei mitään varsinaista kampausta, mutta toivoin kuohkeaa föönausta ja että hiukset nyt näyttäisivät kuitenkin nätisti laitetuilta ja vähemmän arkisilta.

Kuvassa olen juuri tullut kampaajalta.

Tässä tulos. Uskokaa tai älkää, mutta tästä taidonnäytteestä sain maksaa 500 kruunua eli noin 67 euroa! Hinta oli halvin pesu & föönikombon hinta minkä keskustasta bongasimme.

Sen siitä saa kun ei osaa laittaa hiuksiaan! :D Kyllä ihan pikkuisen harmitti! ^_^

Mutta ilta oli sitäkin onnistuneempi. Nyt on sitten syöty elämäni arvokkain ja pisin ateria - 16 ruoka-annosta ja 5 tuntia! :) Illan lopussa olimme miehen kanssa nukahtaa pöytään vaikka ruoka oli ehkä parasta mitä olemme koskaan syöneet. Miksi, siitä ja itse ravintolaelämyksestä kerron myöhemmin lisää. :)

Kävin viime viikolla pyrähtämässä Hämeenlinnassa. Hetken mielijohteesta keksitty yhden naisen hemmotteluloma epätyypilliseen kohteeseen. :)

Kyllä jälleen voi todeta, kuinka mahtava juttu Couchsurfing on. :) Houstini Tanja oli mitä mahtavin tyyppi ja kaupan päälle sain vielä ihastuttavaa koiraseuraa Tanjan Sira-koirasta.

Hämeenlinnan keskusta on ensivaikutelmaltaan kuin minkä tahansa pienen-keskisuuren suomalaiskaupungin keskusta - mutta ei ihan kuitenkaan. Suomalaiseen koruttomaan kaupunki-ilmeeseen kuuluvaa tuttua sementtilaatikkotaloa riittää, mutta toriaukio kirkkoineen on oikein idyllinen. Voin kuvitella miten nättiä täällä on kesällä.

Kävelykatu Reska. Voi tätä meidän anti-talvea... Uskomatonta että kuvassa on helmikuu. Pakko vetää kuvia filtteriohjelmn läpi että niissä olisi muitakin värejä kuin harmaan eri sävyjä...

Hämeenlinna-pyrähdykseni päämomentit tulisivat olemaan syöminen (kuka yllättyi? :D) ja kauneushoitolassa käyminen.

Hotelli Emilian (jonne olin ensin aikeissa buukata itseni ennenkuin sain Couchsurfing-yöpaikan) henkilökunta suositteli illallispaikaksi ravintola Piparkakkutaloa, joka vaikutti jo nettisivujensa perusteella lupaavalta. Miljöö on yhtä suuri osa ruokailuelämystä kuin itse ruoka. Minulle ravintolaillat ovat lähimatkailua antoisimmillaan! :)

Vanhaan kauppiaskotiin rakennettu ravintola on tunnelmaltaan jotain ihan muuta kuin Rossot ja muut kloonatut ketjuviritykset.

Piparkakkutalo sisältä.

Onneksi sain Tanjan mukaan seuraksi, olisi ollut huomattavasti tylsempää syödä yksin enkä olisi voinut kenellekään kommentoida ruokia ja ihanaa sisustusta..! :)

Tanjalle ravintola oli tuttu, ja vasta ruoan tilattuani tuli puhetta siitä että paikka tunnetaan reilun kokoisista annoksistaan... Kun olisin sen tiennyt...

...en olisi tilannut kolmen ruokalajin settiä. :) Kuvissa koot eivät oikein tule esiin, mutta annokset olivat noin puolet suurempia kuin mihin olen tottunut. Alkuruokakeitto oli käytännössä pääruoan kokoinen ja olin ihan täynnä sen syötyäni. (Tanja sai napostella vehnäjuustotikun ;)) Nieriäfile olisi riittänyt kahdelle, ja ennen jälkkäriä piti ihan pitää taukoa että sain juustot mahtumaan.

Pipari-ravintolasta ilta jatkui vielä lasillisille läheiseen Birgeriin jossa tapasimme Tanjan kavereita. Matkalla epäilin kovasti suorituskykyäni vatsan pingottaessa kuin potkupallo. :)

...mutta niin vain sinne sai vielä ujutettua Pinot Noirilaisen. :) Tanjan kaverit ovat myös mukana Couchsurfing-piireissä ja jaoimme kukin surfauskokemuksiamme.

Sain taas haavit auki kertomuksellani Sardinian friikistä...

Mummoni vanhan kotitalon ovella oli tuttu kyltti. Uskomatonta että tämä on edelleen jäljellä - äitini kertoo että kyltti oli siinä jo hänen lapsuudessaan...!

Torstaina oli vuorossa hemmottelua kauneushoitolan muodossa. Artemis City Spa sijaitsee vanhan postin tiloissa, ja sisään astuessa katse kiinnittyy heti näyttävän aulatilan kattokorkeuteen.

Katossa roikkuvat edelleen postin vanhat, kauniit valaisimet. Aika persoonalliset puitteet hoitolalle.

Artemis on erikoistunut emäksiseen ihon- ja kehonhoitoon. Sain kuulla, että valtaosa kosmetiikasta on hapanta, ja monien iho-ongelmat voivat johtua liian happamoittavasta ravinnosta ja kosmetiikasta. Sain näytteen mielenkiintoisesta jauheputsarista joka on itse asiassa kylpysuolaa..! Olen sitä pari kertaa testaillut ja sillä tosiaan lähtee meikkikin. Siinä on vain suolaa ja mineraaleja. Enpäs ole tällaistakaan puhdistusmuotoa koskaan aiemmin kokeillut.

Olin valinnut hemmotteluhoidokseni turvehoidon johon kuului myös imukuppihierontaa. Hoito oli ihana...

...mutta selkäni näytti imukuppien jäljiltä aika pelottavalta :D Hieronta ei siis todellakaan sattunut vaan tuntui päinvastoin mukavalta ja rentouttavalta, mutta hoitajani mukaan toisten iho reagoi alipaineeseen herkemmin. Mustelmat ovat nyt jo kadonneet.

Värjäytin Artemiksessa myös hiukseni, väristä olikin jo juttua täällä.

Hoitolan jälkeen lähdin etsimään lounaspaikkaa. Tai en minä sitä oikeastaan etsinyt, olin Artemislaisten vinkistä päättänyt mennä Café Hoffiin josta saisi keitto- ja salaattilounasta.

Panin merkille, että Hämeenlinnan keskustan kahvilat ovat lähes kaikki sellaisia ei-niin-tunnelmaan panostavia kahvio-tyyppisiä ratkaisuja. Hyvää purtavaa ja erikoiskahveja saa, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta paikat ovat sellaisia ettei niissä varsinaisesti tee mieli istuskella pidempään. Wetterhoffin talossa sijaitseva Kahvila Hoffi osoittautui oikein viihtyisäksi.

Punajuurisosekeitosta on todettava, että omani oli kyllä parempaa. ;)

Lounaan jälkeen teimme vielä Tanjan ja Siran kanssa linnakävelyn, jonka aikana allekirjoittanut syväjäätyi niin perusteellisesti että elpyi vasta myöhään illalla bussin kipattua neidon takaisin kotikaupunkiinsa. Note to self (muistiinpano itselle?): älä jätä lämpimiä talvikenkiä ja paksuja lapasia kotiin helmikuussa vaikka lämpömittari kuinka näyttäisi lähtiessä plussaa. Torstaina oli pakastunut ratkaisevasti sen verran että vaatetukseni oli auttamatta liian kevyt....

Olipas kyllä mukavaa ja virkistävää käydä Hämeenlinnassa pitkästä aikaa! Hauska katsella kotimaan kaupunkeja vähän niinkuin turistin silmin. Keskustan torialuetta en muista lapsuudestani käytännössä lainkaan, ehkä emme siellä päin mummola-vierailuilla juuri liikkuneetkaan.

Tanjalta sain paljon vinkkejä Hämeenlinnan kesätapahtumista ja saattaapa olla että tapaamme heinäkuussa linnajatsien merkeissä..! :)

Seuraavaksi haluaisin vihdoin ja viimein lähteä käymään Vaasassa. Löytyyköhän sieltä Couchsurfing-sceneä..? :)