Lähtiessämme Lilianan kanssa ulos eilisen postaukseni jälken, pieni tihku ulkona oli muuttunut kunnon rehelliseksi sateeksi. 10 minuuttia myöhemmin kenkäni (niin mikä Goretex-pinta, Legero?) olivat läpikastuneet ja sukkani märät. Se siitä Amsterdamin kävelykierroksesta sitten.

Sade ei osoittanut merkkejä laantumisesta ja niinpä pysäköimme itsemme ensimmäiseen mukavalta näyttävään paikkaan jossa voisimme istua, syödä ja kenties kumota muutaman lasillisenkin. Liliana oli kävellyt jalkansa aika lailla muusiksi jo aamupäivän museokierroksellaan, emmekä loppujen lopuksi olleet lainkaan pahoillamme tilaisuudesta istua lämpimässä baarissa tapasten äärellä höpöttelemässä. Toisiammehan me olimme tänne tulleet tapaamaan, emme varsinaisesti Damia. :)

Liliana oli livenä juuri niin välitön ja eloisa kuin olin odottanutkin – mutta amerikkalaisempi. Työ matkailualalla on tartuttanut Lilianaan autenttisen jenkkinuotin letkeine ilmaisuineen. Se tuntui jotenkin hassulta, kun oli kaikki vuodet kuvitellut mielessään vahvasti espanjalaisittain murtavan aksentin.

Puhuimme pitkään ja antaumuksella - - tortilloista. Halusin kuulla meksikolaisen selvennyksen siitä, mikä olennainen ero burritoilla, fajitasilla, quesadilloilla ja enchiladoilla lopulta on. Eivätkö kaikki ole täytettyjä vehnälettuja? Kun kerroin suomalaisten meksikolaisravintoloiden listalta voivan löytyä erikseen tortillan, burriton ja tacoja, Liliana huokasi.

Tortilla tarkoittaa pelkkää (maissi)leipästä ilman mitään täytteitä. Jos puhut Meksikossa tortillasta, puhut siis vain "letusta". Kukaan ei tilaa pelkkää tortillaa. Tortilla valmistetaan useimmiten maissista (tunnustan etten tiennyt tätäkään), mutta on myös vehnäversioita. Burrito tehdään aina vehnätortillaan.

”Eikö ne maistu ihan samalle? Vehnä- ja maissilätty?”

Liliana katsoi minua kuin olisin juuri esittänyt maailman älyvapaimman väittämän. ”No - ei!” Maissitortilla on ihan eri makuinen, ja makuvivahteita on kymmeniä maissilaadusta riippuen. Olenko koskaan maistanut esimerkiksi sinimaissista tehtyä tortillaa? Se on väritykseltäänkin sininen. Enpä voi väittää maistaneeni, tai edes nähneeni sellaista. Joku lukijoista?

Quesadilla on tortilla, jossa on täytteenä juustoa – jos tilaa Meksikossa quesadillan, siinä on pelkästään juustoa, ei muita täytteitä. Ellei erikseen tilaa quesadillaa täytteillä.

”Miksi quesadillalle pitää olla erikseen nimi?” kysyn, ja juuri tätä en ole koskaan ymmärtänyt. ”Miksei se voi olla 'juusto-tortilla' tai 'tortilla juustolla'?

Liliana puisteli päätään. ”Ei, ei. Jos se olisi ’juusto-tortilla’, niin silloin jo taikinaan olisi sekoitettu juustoa. Ihan eri juttu kuin juustoa täytteenä”.

Entä burrito? Onko burritolla loppujen lopuksi muuta eroa täytettyyn tortillaan, kuin taikinassa käytetty vehnä? Miksei voi vain sanoa ’täytetty vehnätortilla’?”

Liliana ei selvästikään tavoita suomalaisen tortilla-maallikon järjenjuoksun aaltopituutta. (En ihmettele.) Totta kai niillä on eri nimet. Tortillakulttuuri on meksikolaiselle yhtä monivivahteinen kuin, no, vaikka erilaiset puurot suomalaiselle tai juustot ranskalaiselle.

Jos meillä on kana-kasvistortilla ja kana-kasvisburrito, niin minun näkökulmastani ne ovat ihan sama asia, toinen vain on tehty vehnään ja lätyn päät rullattu kiini. Maistaako noissa sitten suurenkin eron jossain Amarillossa… Hmm. Mutta meksikolaiselle ero on tärkeä ja selkeä.

Entäs enchilada? Se on maissitortilla, jonka pinta voidellaan kauttaaltaan salsalla ja sitten se paahdetaan, täytetään ja rullataan. Tuloksena mehukkaampi täytetty tortilla.

Tacot? Liliana kurtisti naamaansa. ”Don’t even get me started. Ei meillä ole mitään rapeita tacoja niin kuin gringoilla, tacon ei kuulu olla rapea.” Liliana kertoi, että Meksikossa taco on pehmeä ja tarkoittaa yksinkertaisesti pienempää tortillaa.

”Ainoa rapeakuoriseksi paistettu tortilla on sesadilla”. Sesadilla? En tiedä haluatteko kuulla, mikä on sesadilla, mutta kerron kuitenkin. 'Seso' tarkoittaa aivoja, ja sesadilla täytetään, milläs muulla kuin lehmän aivoilla. Lisäksi voidaan laittaa kasviksia, sieniä ja vaikkapa kaktusta. Koko hoito upotetaan öljyyn ja friteerataan. Liliana kertoi syöneensä aivoherkkua viimeksi pari viikkoa ennen reissua. ”Kuulostaa ällöltä mutta se on tosi hyvää…!” Erm. :D

Sain vielä kuulla Lilianan ajatuksia juustoista ja nachoista. ”Niin gringoa”. Juustoa ei Meksikossa käytetä juuri lainkaan, eikä juusto kuulu tortilloihin muuten kuin quesadillassa. Meille niin tuttu annos rapeakuorisesta tacosta kera päälle ripotellun  juuston ja nachojen saa Lilianan melkein yökkäilemään.

Salsalla on valtavan tärkeä merkitys. Meksikolainen valitsee usein ravintolan sen perusteella, missä tehdään parhaat salsat.

”Ja mole-kastike… Hyvin tehty mole-kastike on taivas”, Liliana sanoi silmät viirulla. ”Sun täytyy tulla Meksikoon ja maistaa kunnon molea. Ja kyllä sun pitää maistaa sinimaissista tehtyä tortillaakin ;)

Deal! Kun mä jonain päivänä menen Meksikoon, lupaan syödä paikallisen täytetyn tortillan. Ja Liliana saa maistaa mun kukkakaalitortillaa. ;D

Kello oli tullut 18.30 ja olimme jo myöhässä tapaamisesta Dam-aukiolla. Fajitaksiin saakka emme koskaan edes ehtineet ^_^

Seuraamme liittyi Lilianan ystävä Franc. Sadekin oli tauonnut.

Pääsimme sittenkin tekemään perinteisen Amsterdamin turistikierroksen Francin johdolla.

Loppuillan puhuimme muusta kuin tortilloista.;)

Sain tuliaisia - meksikolaista kosmetiikkaa! ^_^

Täällä ollaan!

DSB:n eli Tanskan rautateiden henkilökunta oli varsin ihmeissään, kun syöksyin eilen Köpikseen päästyäni kysymään Hampurin junien kohtalosta. - Ei junien kulussa ollut mitään poikkeusta.

Virkailija kävi katsomassa Deutsche Bahnin sivua ja totesi saman kuin minäkin; siellä lukee että 15.13 ja 17.13 junat eivät kulje 17. toukokuuta – vaikka ne todellisuudessa kulkivat. Haistakoon DB jotain ikävää, sanon vain. Ihan turhaan sain panikoida puoli vuorokautta.

Tukholma – Kööpenhamina –matkan aikana ehdin jo järjestää hätämajoituksen Köpikseen mikäli junat todella olisi peruttu eikä bussiin olisi mahtunut. Kyllä Couchsurfing on mahtava juttu! Useilla kaupungeilla on CS:n sivuilla omat Emergency Couch –ryhmät, joihin voi jättää majoituspyynnön erittäin lyhyellä varoajalla tilanteissa, joissa on vaikkapa missannut lennon. Naputtelin Kööpenhaminan hätäsohvaryhmään viestin aamupäivällä, ja puoleen päivään mennessä olin jo saanut katon pääni päälle läheltä rautatieasemaa.

Sille ei sitten onneksi tullutkaan tarvetta, ja vietin Kööpenhaminassa mukavan kolmen tunnin hengähdystauon käyden Postimuseon kattoterassin maisemakahvilassa ja lounaalla viime keväänä lukijavinkin kautta löydetyssä Det Lille Apoteketissa.

Vinkki reilaajille: junavuoroihin Tukholmasta Saksaan kannattaa ehdottomasti tehdä paikkavaraus jo Suomessa. Varaushan on pakollinen noissa junissa, ja jos sen jättää vasta matkapäivän aamuun, ei välttämättä pääse junaan ollenkaan.

Tukholman juna oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, eli olisin jäänyt asemalle ilman etukäteisvarausta. Kannatti siis todellakin se VR:n kanssa säätäminen.

Samoin Hampuriin 15.13 lähtevä juna oli loppuunmyyty, se oli syy miksi VR:n heppu ei saanut minulle siihen paikkaa. 17.13 lähtenyt, päivän viimeinen juna oli käytäviä myöten täynnä, ihmisiä istui melkein päällekkäin… Ja nyt ei ole vielä edes korkeasesonki.

Saavuin Amsterdamiin ihan pikkuisen univelkaisena ehdittyäni torkkumaan Hampurin CS-emäntäni sohvalla runsaat neljä tuntia (juttelimme aamuyhteen sakka, kello soi 5.30), mutta nukkua ehtii myöhemminkin.

Nyt lähdemme Lilianan kanssa tutustumaan kaupunkiin – ja 18 vuoden kirjeystävyyden jälkeen toisiimme livenä! :)

Terkut laivalta. Matka on startannut - eikä tällä hetkellä juuri hyvältä näytä huomisen suhteen.

Junani Kööpenhaminaan lähtee Tukholmasta aamulla kello 8.13. Mutta pääsenkö Kööpenhaminasta enää eteenpäin sunnuntain aikana - näyttää tällä hetkellä hemmetin epätodennäköiseltä.

Kuvat otettu hetkeä ennenkuin asian laita selvisi minulle - en todellakaan näytä enää nyt noin uneliaan tyyneltä.

Ensimmäinen jatkoyhteyteni Köpiksestä Hampuriin kello 15.13 peruttiin jo aiemmin. VR:n virkailija (se ikuisuuden lipun kanssa puhelimessa säätänyt) varasi minulle paikan seuraavaan junaan, joka lähtee kello 17.13. Tai piti lähteä.

Katsoin juuri tilannetta Deutsche Bahnin sivulla. Nyt 17.13 vuorokin on peruttu.

Jos tuo informaatio pitää paikkansa (ja miksi se ei pitäisi?) mä en pääse Köpiksestä millään huomenna Hampuriin - mikä siis tarkoittaisi sitä, että en ehdi maanantaiksi Amsterdamiin tapaamaan Lilianaa. Ei #€%@!©£$ !!!

Just.

No, kun Kreikassa aina kaikki menee hyvin, niin kai piti sattua joku reissu joka alkaakin heti menemällä perseelleen.

Liliana...! Ja meidän kun piti vihdoin tavata..!!! :'-(

Mihinhän sitä huomisiltana päänsä kallistaa..?

Interrail-reittisuunnitelmani alkaa olla valmis.

Tapahtui yksi odottamaton ja mitä mieluisin yllätys, joka muutti matkan alkupäivien suunnitelmat. Muistatteko, kuinka potkin itseäni Floridassa  missattuani mahdollisuuden tavata yhden rakkaimmista ja pitkäaikaisimmista (kirje)ystävistäni, meksikolaisen Lilianan?

Minulle jäi tuosta ihan kamala morkkis - mutta nyt meillä onkin täysin puun takaa tullut tilaisuus tavata Amsterdamissa!

Tässä kuukausi takaperin Liliana ilmoitti saapuvansa toukokuussa Amsterdamiin ex tempore -matkalle (hän on töissä matkailualalla ja saa silloin tällöin tällaisia tilaisuuksia), ja matkan viimeiset päivät ovat juuri minun reilini kaksi ensimmäistä päivää. Tämän kuullessani muutin välittömästi suunnitelmani aloittaa reissu Belgian Bruggesta, ja kiidän suorinta reittiä (joka sekin vie yli vuorokauden) Tukholmasta Amsterdamiin.

Liliana! Liliana!! Olemme tunteneet vuodesta 1997 ja nyt tapaamme viimein...!! Niin huippua, reili ei voisi paremmin alkaa! <3

Ja kyllä minä vielä joku päivä pääsen sinne Meksikoonkin...! ;)

Tuleva kolmen viikon matkareittini näyttää tältä:

Lukijoiden vinkeistä nappasin tunnelmallisen Bruggen Belgiassa ja Alsacen "viinipääkaupungin" Colmarin Ranskassa.

Nuo muut rinkulat kartalla ovat suunnitteluvaiheen merkintöjä.

Lähden tulevana sunnuntaina Tukholmasta aamujunalla ja saavun illalla Hampuriin. Jatkan matkaa varhain seuraavana aamuna Amsterdamiin, jossa ehdin tavata Lilianaa puolikkaan päivän verran. 'Dam on lopulta sen verran kaukana Tukholmasta ettei sinne ihan nopeasti kiskoilla heilahdakaan.

Liliana lentää seuraavana aamuna takaisin Meksikoon, minä jatkan Bruggeen.

Koska halusin ehdottomasti varata Pariisille viikon (no, se kutistui lopulta kuuteen päivään), minun piti päättää, mitä tehdä Bruggen ja Colmarin suhteen. Häät Ljubljanassa ovat 30. toukokuuta, ja haluan olla siellä edellisenä iltana. 19. päivän ja 29. päivän väliin ei jääkään niin paljon aikaa "rellestää" kuin olin ajatellut, ja kun siitä omistaa 6 päivää Pariisille, ei muille kohteille jää kuin 4 päivää. Päädyin lopulta jakamaan päivät Colmarin hyväksi; viivyn Bruggessa yhden yön ja Colmarissa kolme.

Ljubljanassa viivyn yhteensä kolme yötä, ja sieltä jatkan yöjunalla Münchenin kautta Berliiniin. Nyt on enää auki mitä teen viimeisten päivien suhteen - uskallanko jättää paluun Tukholmaan reilipassin viimeiseen voimassaolopäivään, vai pysähdynkö vielä vaikkapa Hampurissa tai Köpiksessä toiseksi viimeisenä päivänä. Köpis-stoppi jättäisi enemmän pelivaraa, sieltä on tiheät yhteydet Tukholmaan. Jos jätän paluun Berliinistä viimeiseen päivään, yksikin junan missaus tai reilu myöhästyminen sabotoisi pääsyni Tukholmaan passin voimassaoloaikana.

Jään pohtimaan.

Junayhteyksiä tutkiessani havaitsin, että yli 90% reittini junista sisältää pakollisen paikkavarauksen tai lisämaksun reilipassilla matkustavalle. :( Tämä on sangen tylsää ja vesittää reilauksen luonteeseen kuuluvaa spontaaniutta. Junissa on tietyt kiintiöt reilipassilaiselle, ja kun tämä kiintiö on täynnä, niin sitten saa kaivaa kuvetta ja maksaa normilipun jos mielii juuri siihen junaan. Tämän vuoksi suositellaan etukäteisvarauksia, mutta se tosiaan syö reissun spontaaniutta. Kyllä on systeemit muuttuneet siitä kun viimeksi reilasin, 15 vuotta sitten vain harvaan junaan tarvitsi maksaa lisämaksu.

Minulla on reitilläni muutama junayhteys joihin minun on ihan pakko saada paikka, kuten Tukholma-Hampuri (muuten missaan Lilianan) ja Colmar-Ljubljana (muuten missaan häät...!). Colmar-Ljubljana -yhteys etenkin on tosi kinkkinen, ja junaa saa vaihtaa kolmesti. Yksi vaihtoaika Stuttgartissa Villachissa on vain 10 minuuttia. Veikkaan että Stuttgart on aika iso asema, ja oikean laiturin löytämiseen voi helposti mennä se 10 minuuttia... Ja entäs jos edellinen juna on myöhässä...? Vähän jänskättää nämä yhteydet. Olisi kyllä ihan helkkarin noloa jos en ehtisi häihin...!

VR:n kansainvälisen lippuluukun mentyä kiinni nenäni edessä Helsingissä viime viikolla, olen nyt joutunut hoitamaan paikkavarauksia puhelimitse. VR:n ainoa kv-piste sijaitsee Helsingissä.

Eipä näy olevan yksinkertaista VR:n henkilökunnallekaan nuo varaukset.... Kaksi pitkää puhelua on jo käyty, ja varaukset ovat edelleen kesken...! Varaussysteemi on niin aikaavievä että virkailija ei halunnut tehdä varauksia puhelun aikana (säästääkseen mun rahaa, ystävällistä tietenkin), ja sanoi soittavansa takaisin 30 minuutin kuluttua. Hän soitti vasta puolentoista tunnin kuluttua, eikä toinen varauksista ollut vieläkään valmis (!!). Minulla oli kiire tapaamiseen joten sovimme, että projekti jatkuu huomenna ja virkailija soittaa minulle aamulla... Johan on säätämistä parin paikkalipun kanssa.....

No, ensi viikolla tähän aikaan olen.... Lilianan kanssa 'Damissa! Wu-huu! ^_^

Tallinna.

Olenko se vain minä, vai ovatko kaikki muut tienneet koko ajan mikä helmi tuossa lahden takana sijaitsee?

Myönnän auliisti kuuluvani niihin, jotka ovat suhtautuneet Tallinnaan vähän tyyliin "No se on se paikka josta suomalaiset hakee halpaa alkoholia." Olen kyllä ollut tietoinen, että Tallinnan vanhakaupunki on kaunis, mutta minun muistoissani se on myös superturistillinen ja vähän sellainen blääh, kulje siellä nyt sitten tungeksien kylki kyljessä kolmen sadan muun suomalaisen päiväturistin kanssa. "Mennäänkö myö sinne Mustalle mäelle?"

Nämä muistot pohjautuvat ainokaiseen vierailuuni Tallinnassa melkein 20 vuoden takaa.

Oli todellakin aika karistaa pölyt tuolta muistolta. Nyt löysin aivan uuden Tallinnan - ja olen lumoutunut! Vaivaisen kahden tunnin paattimatkan takaa löytyy niin viehättävä kaupunki, että se vetää kirjoissani helposti vertoja paremmin tunnetuille keskiaikaisille kaunottarille kuten Prahalle, Wienille ja Budapestillekin.

Tallinna ei ole vain vanhakaupunkinsa, vaan myös moderni, palveluiltaan kuin mikä tahansa länsimainen pääkaupunki. Tallinna on siisti ja puhdas, ystävällistä palvelua saa kaikkialta ja ostos- ja ravintolamahdollisuudet tyydyttävät vaativammankin maun.

Kun ihastun johonkin paikkaan, minulle tulee voimakas halu nähdä kaikki; hengittää sisääni paikan jokainen katu, tori ja kortteli. Haluan kääntyä aina vain uudesta kulmauksesta ja tallentaa kaikilla aisteillani rakennusten värejä, kirkon torneja, puiston penkkejä, ihmisten olemuksia. Saatan ahdistua, jos pääsen johonkin upeaan paikkaan (hyvänä esimerkkinä Pariisi), jossa aika ei riitä kaiken kiinnostavan näkemiseen. Tallinna on minunlaiselleni mitä ihanteellisin kohde; kaikki kauneus on niin kompaktissa muodossa, että paikan ottaa haltuun jo muutamassa päivässä!

Neljän päivän aikana siksakkasin Tallinnan vanhassakaupungissa varmasti jokaisen pienimmänkin kadun, ja Kalamajassakin kiitettävän määrän :) En olisi malttanut millään lähteä kotiin!

Istuin eilen koko päivän koneella yrittäen koostaa vajaan kuuden sadan Tallinna-kuvan kansiosta sopivaa settiä blogipostaukseen. Tulos: sain kuvat karsittua noin sataan. Onhan tämä nyt pikkuisen hullua! Esimerkiksi San Franciscosta en jostain syystä onnistunut saamaan yhtään kivoja kuvia blogiin - sitten käyn Tallinnassa ja minulla olisi kuvamateriaalia kokonaisen teemaviikon tarpeisiin..!!

Ravintoloista teen oman erillisen postauksen, kenties myös Kalamajasta.

Teille, jotka jaksavat katsoa kuvia: tässä ihana, ihana Tallinna.

Legendaarinen Viru-hotelli takanaan vanhaa kaupunkia.

Viru herättää paljon ajatuksia. Ehdin myydä Viruun monet matkat lyhyeksi jääneessä matkatoimistoelämänvaiheessani... Muistan ajatelleeni silloin, että "Mitähän nuo ihmiset jaksaa Virossa käydä". Miten ennakkoluuloinen sitä onkaan nuorempana ollut... Onneksi ihminen kasvaa. :)

Moderni Tallinna on myös kaunis kiiltävine pintoineen. Rakastan uuden ja vanhan kontrasteja.

Maisema hotellimme ikkunasta. Tähän oli ihana herätä joka aamu... :)

Radisson Blu Sky -hotellin kattoterassi on muuten yksi Tallinnan parhaita näköalapaikkoja.

Toompean mäki on toinen klassinen näköalapaikka, täällä käyvät varmankin kaikki Tallinnan vierailijat.

Näkymä Toompealta alas vanhaan kaupunkiin Olevisten kirkolle.

1200-luvulla rakennettu Olevisten kirkko on muuten aikoinaan ollut maailman korkein rakennus.

Pikk-kadulta Pikk Jalgin portille.

Kuvanottohetkellä kävi hassu sattuma. Jostain syystä juttelimme miehen kanssa maailman suurimmista koiraroduista, ja minä sanoin, että se on tanskandoggi. Mies sanoi, että suurikokoisin rotu saattaa olla myös irlanninsusikoira, ja hänen etsiessään puhelimellaan kuvaa kyseisestä rodusta, kadulla käveli vastaan irlanninsusikoira. :) Ei nyt kuitenkaan niin hurjan yleinen näky.

Aida-katu.

Vaikea kuvailla, miten vahvan esteettinen elämys Tallinna minulle oli - ainakaan sortumatta yltiösiirappisiin ilmaisuihin.

Minulle tulee harvoissa paikoissa tällainen olo. Kreikassa koen sitä usein, siksi haluan matkustaa sinne yhä uudelleen. Esimerkiksi Floridassa tätä tunnelmaa ei ollut, vaikka sielläkin oli omansalaista kauneutta. Eri paikoissa on myös erilaista energiaa. Toisissa paikoissa energia on levottomampaa, kylmempää, tavallaan "kovempaa". Kuin paikka haluaisi pitää sinuun etäisyyden. Toiset paikat ympäröivät heti lämmöllään ja myönteisyydellään. Tallinnasta huokuu juuri tällainen tunnelma. Avoin, helpostilähestyttävä, ystävällinen.

Pühavaimu-katu

Tanskan kuninkaan puutarhasta Toompea-mäeltä.

Tein pitkiä, intensiivisiä kävelyretkiä. Annoin ympäröivän maiseman valoineen, äänineen ja väreineen virrata lävitseni. Minkä tahansa kulman ympäri käännyin, aina oli edessä lisää kauneutta. Aivan satumainen tunnelma. Hymyilin vastaantulijoille ja itselleni kuin vastarakastunut.

Valo, varjo, katujen ja rakennusten muodostamat linjat ja muodot. Taidetta parhaimmillaan.

Tallinna ja kokemus muistuttivat minua Ranskan Beaunesta. Muistatteko, kun viime kesänä Beaunessa vieraillessani kirjoitin aiheesta kaupunkikauneus vs. Suomen laatikkotalot? Päättelen, että keskiaikainen näkemys estetiikasta arkkitehtuurissa on hyvin lähellä omaani. Kaikki kohtaamani keskiaikaiset kaupungit ovat olleet poikkeuksetta ihastuttavia.

Piiskopi-katu ja Aleksander Nevskin katedraali.

Pikk- ja Olevimägi-kadut.

Pikk on vanhan Tallinnan pääkatu ja todella kuvauksellinen. Samansuuntaisesti kulkeva, hieman leveämpi Lai on myös kaunis ja täynnään jylhänkomeita rakennuksia. Olevisten kirkko jää Pikk'in ja Lain väliin.

Ihastuttava Müürivahe-katu. Kadulla sijaitsee mm. kivannäköinen, värikäs ja boheemi Must Puudel -kahvila, jonne emme tosin tällä visiitillä ennättäneet.

Lista seuraavan vierailun kohteista on jo pitkä... ;)

Tunnelmallinen Katariinankuja kuuluu olevan turisti-Tallinnan suosituimpia nähtävyyksiä. Huhtikuussa kadun voi vielä nähdä aivan tyhjänäkin. :)

Off-season on ehdottomasti paras aika tulla Tallinnaan, jos haluaa nauttia kaupungin kauneudesta autenttisimmillaan. Kesäisin tämäkin katu on täynnä ravintolan terassia ja postikorttiständiä ja tietysti turisteja.

Vaimu-katu.

Pühavaimu.

Patkulin näköalatasanteelta Toompea-mäeltä.

Sauna-katu. Katu on nimetty täällä muinoin sijainneen yleisen saunan mukaan.

Tolli- ja Lai-katujen kulmaus.

Kiriku-katu Toompealla.

Viru-katu.

Müürivahe-katu.

Kooli-katu.

Tätä maisemaa on jo ikävä. <3

En odota toistakymmentä vuotta ennen seuraavaa vierailua :)

.

Kokemuksia Tallinnasta? Kuinka moni on käynyt? (Hei, tästähän pitää tehdä sivupalkkikysely ;))

Käyttekö yleensä risteilyllä vai tuleeko viivyttyä öitäkin?

Sannin suosikkikävelyreitti:

Aloita vanhankaupungin pääsisäänkäynniltä Viru-kadulta ja käänny oikealle Uus-kadulle, joka seuraa kaupungin muuria.

Jos aloitit kävelyn lounasaikaan, kurkkaa Uus-kadun loppupäässä viehättävään Leib Resto ja Aed -ravintolaan josko menusta löytyisi jotain kiinnostavaa. Ravintolan sisäänkäynti on ihastuttavan puutarhamaisen sisäpihan puolella.

Kävele Uus-kadun päähän Paksun Margareetan tornille. Kierrä torni ja tulet Meriportille, joka oli keskiajalla kaupungin tärkein portti.

Kulje portin läpi ja käänny oikealle Lai-kadulle. Pian näet Olavisten kirkon korkean tornin edessäsi.

Käänny Tolli-kadun kohdalla oikealle ja tulet kapealle Laboratooriumi-kadulle, joka kulkee muurin viertä.

Kulje muurin viertä kunnes saavut Väike-Kloostrin kadulle, katu muuttaa matkalla nimeään Laboratooriumista Kooliksi ja sitten Gümnaasiumiksi.

Väike-Kloostria pääset Toompea-mäen juurelle. Kiipeä portaat ylös Patkulin näköalatasanteelle. Kulje Toompean halki ja ihaile maisemia lukuisilta näköalapaikoilta.

Laskeudu Toompealta takaisin alakaupunkiin Tanskan kuninkaan puutarhan kautta (Lühike Jalg -katua). Tai jää nauttimaan viinilasillinen muurin tornikahvilaan.

Lühike Jalg -kadulta käänny Rataskaevu-kadulle, ja jos nälkätilanne on päällä juuri nyt, pysähdy ihmeessä Rataskaevu 16 -ravintolaan. Paikka on Tallinnan TripAdvisor-ykkönen, enkä ihmettele miksi.

Rataskaevulta jatka matkaa Pikk-kadulle. Kävele Sülevimägi-kadulle saakka, käänny alas Sülevimägeä ja siitä vielä alaviistoon vasemmalle Vene-kadulle. Jos ruokaa tekee mieli tässä vaiheessa, niin Vene-katu on paikkoja pullollaan. Fine dining -tyyppistä ravintolaa hakevalle suosittelen Ribeä ja Dominicia.

Päätä kävelysi Raatihuoneen aukiolle, jossa viimeistään tapaat kaikki muutkin turistit. :)

Olisin tänään päässyt Lumenelle kokeilemaan oman luomivärin valmistusta.

Se jäi sitten väliin. Valitsin Tallinnan.

Yhdistimme miehen työmatkan, miehen synttärit ja, noh, tilaisuuden syödä hyvin ja edullisesti.

Ja voidaanhan täällä juhlia Karkkipäivänkin synttäreitä! :D

Kaunis Tallinna! Jossa en olekaan vieraillut kunnolla sitten vuoden... hmm, 1996? Viimeksi huristin marraskuussa keskustan läpi taksilla satamasta bussiasemalle matkalla Riikaan, mutta jalkaisin en ole Tallinnassa liikkunut sitten 90-luvun. Oli jo aikakin.

Onko joku teistä sattunut syömään Neh'issä? Olemme yrittäneet varata sinne pöytää ja kysyä lihattomasta maistelumenu-mahdollisuudesta, ilman vastausta. Tuo paikka "Endless menuineen" kovasti kutkuttelisi kumminkin.

Tässäpä tällaiset nopeat fiilisterveiset! :)

P.S. Miestä nauratti ihan pikkuisen kun hänen iälleen perustettiin tämän postauksen seurauksena ketju muuan keskustelupalstalle (vaikea arvata mille ;D) "Täyttääkö Mr. Karkkipäivä 50 vuotta?" "Joo täyttää, varma tieto".

No, Tallinnassa vietetään nyt sitten ilmeisesti 51-vuotisjuhlia :D

P.P.S. Täytyy myöntää että jäi se luomiväri-juttu kyllä vähän harmittamaan...

Jos tori on Kuopion sydän, tämä katu on sen valtimo: kulttuuria, yöelämää, legendaarisia ruokaravintoloita ja tärkeimpiä nähtävyyksiä varrelleen kerännyt Kauppakatu.

Jos tulet Kuopioon ja sinulla on vain päivä aikaa, omista se tälle kadulle.

Useimmat kaupungissa vierailevat kohtaavat Kauppakadun juuri tässä, torin kulmalla Kauppahallin nurkalla, jossa Kauppakatu risteää Puijonkadun kanssa. Oikealla on Kauppahalli (tunnettu Veljmies-patsas jää juuri kuvan ulkopuolelle) ja vasemmalla Kuopion Lyseo.

Horisontissa häämöttää Kuopion terveydenhuolto-oppilaitos, johon Kauppakatu päättyy läntisessä päässään. Edit. Jahaps, Terveydenhuolto-opinahjo onkin muuttanut muualle. Mitä lie rakennuksessa nykyään...? Siellä on käsittääkseni toiminut muinoin sairaala.

Kauppakatu kulkee koko keskustan läpi Valkeisen lammen kupeesta Matkustajasatamaan saakka. Sen varrella on niin paljon nähtävää, että kaikkien paikkojen koluamiseen saa kulumaan useampia päiviä.

Torilta länteen päin kadun varrella sijaitsevat Posti, Carlsonin tavaratalo, kahvila Houkutus ja kauppakeskus H-Talo. Torin kohdalla katua reunustavat Kauppahalli, kauppakeskus Aapeli ja Kuopion Lyseo. Me tutustumme Kauppakatuun torilta itään päin.

Osoitteesta Kauppakatu 22 löytyy Kuopion todennäköisesti suosituin ja tunnelmallisin kahvittelupaikka, Kahvila Kaneli. Paikka on mm. More To Love Mimmin -lemppareita. :)

Kuva: Kaneli

Kuopio ei ole Helsingin tai Tampereen tapaan kahvilakaupunki, ja keskustan kaduilta saa todellakin ihan hakea kivoja istuskelupaikkoja. Suurin osa kaupungin kahvipaikoista on kauppakeskusten ja tavaratalojen kahvioita, jotka tunnetusti ovat vähemmän tunnelmallisia ratkaisuja. Minun vuosinani keskustan ainoa vähänkään perinteisempi, viihtyisä kahvila oli Burt's, joka on sittemmin kadonnut katukuvasta. (Tietääkö joku onko Burt'silla vielä toimintaa..?)

Kaneli avautui vasta muutettuani pois Kuopiosta, mutta sen ilmestyttyä en ole juuri muualle kahvitreffejä Kuopion visiiteillä sopinut :) Ihastuttava, vanhoilla huonekaluilla sisustettu paikka jossa soi jazz - ja kahvikupit ovat suuria :D

Kanelilta eteenpäin jatkaessa kulkija kohtaa seuraavaksi Kuopion yöelämän keskuksen - Kauppakadun ravintolakorttelin. Yhdessä blokissa sijaitsevat kaikki kaupungin suosituimmat menomestat. Minun aikoinani juuri täysi-ikäistyneiden suosituin kohtauspaikka oli nykyisen Ale Pupin paikalla sijainnut Emigrant's. Sinne liittyy paljon muistoja... Kuten sittemmin poistuneeseen Giggling Marliniin, jossa ehdin myös biletellä kiitettävästi ennen kuin muuttokuorma suuntasi ulos Savosta.

Kuopiolaiset, mikäs ravintola on nykyään se The Ykkönen?

Kauppakadun ja Vuorikadun risteyksessä, heti ravintolablokin jälkeen (Vuorikadulta löytyy muuten vielä yökerho Ilona!) sijaitsee Kuopion Taidemuseo.

Allekirjoittanut on viihtynyt museoissa lapsesta saakka. Suosikkejani olivat Taidemuseo ja luonnontieteellisestä perusnäyttelystään tunnettu, sekin Kauppakadulla sijaitseva Kuopion Museo. Museot olivat minusta lapsena hurjan kiehtovia ja ne olivat minulle tavallaan leikkipaikkoja siinä missä puistotkin, vaikkei niissä tietenkään varsinaisesti leikitty. Muistan, että menimme kavereiden kanssa museoihin usein keskiviikkoisin, jolloin niihin oli vapaa pääsy.

Olen tänään menossa katsomaan Taidemuseon tämänhetkisen näyttelyn, Carried by Light.

Kuopion museotarjonta on erittäin runsas. Taidemuseon ja Kuopion Museon lisäksi voin suositella mitä lämpimimmin VB-valokuvakeskusta ja Korttelimuseota.

Osoitteessa Kauppakatu 22-27 seisoo vanha, jykevä Suomen Pankin talo, joka kätkee sisuksiinsa suositut ravintolat Isä Camillon ja Pannuhuoneen. Isä Camillosta saa hyvää, joskin aika yllätyksetöntä ruokaa. Se on hyvä valinta jos haluaa laadukasta perusruokaa sofistikoituneessa miljöössä ja etsii jotain muuta paikkaa kuin ketjuravintolaa. (Kuopion suosituimmat ruokaravintolat ovat Amarillo ja Rosso...) Älä kuitenkaan tule turhaan repimään ovea sunnuntaisin, niinkuin minä olen tuskaisen monesti tehnyt vaikka kuopiolaisena minun pitäisi tietää paremmin. Sunnuntaisin ruokailumahdollisuudet Kuopiossa ovat todella rajalliset.

Kivijalan viihtyisä olutravintola Pannuhuone tunnetaan stand up -illoistaan. Terassi on kesäisin tosi kiva paikka.

Rakennus Snellmanin puistosta päin. (Kuvattu toisena, pilvisenä päivänä... Kylläpäs näyttää kolkolta :))

Heti Suomen Pankin talon jälkeen kohtaamme Suomen kolmanneksi vanhimman museorakennuksen, 1907 valmistuneen jugend-tyylisen Kuopion Museon. Vain Helsingin Ateneum ja Turun Taidemuseo ohittavat Kuopion vanhuksen iällään.

Kuopion Museo oli ehdottomia lempipaikkojani lapsena. Valtavassa museossa sai helposti kulumaan vaikka koko päivän täytettyjä eläimiä, akvaariokaloja ja vanhoja esineitä katsellen. Ylimmän kerroksen Savutupa oli aivan erityisen jännä paikka lapselle.

Kuopion Museo on loistava koko perheen kohde, jota voin suositella kaikille lasten kanssa Kuopioon matkaaville. Luonnontieteellisten ja kulttuurihistoriallisten näyttelyiden lisäksi museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä.

Jatkaessa Kauppakatua museolta alaspäin osuu kohdalle pian yksi Kuopion legendaarisimmista ruokapaikoista; Muikkuravintola Sampo.

Ravintola kuuluu tunnetuimpiin muikkupaikkoihin ihan koko maamme tasolla.

Sampo on tarjoillut "lekentaarista evästään" jo vuodesta 1931. Jos kala maistuu, niin älä jätä Sampoa väliin!

Tähän päättyy Kauppakatu. Kadun itäinen pää kohtaa Kallaveden ja matkustajasataman. Selän takaa löytyy...

...kesä-Kuopion rakastetuimpiin ravintoloihin kuuluva Wanha Satama.

Kauppakadun päähän samoillut kulkija palkitaan kesäisin kaupungin eloisimmalla tunnelmalla josta vastaavat vilkas matkustajasatama Kallavesi-ristelijöineen, satamatori, tunnelmalliset ravintolat ja kesä-heinäkuun taitteessa vuosi vuodelta suositummat Viinijuhlat.

Wanhan Sataman terassilla kesällä 2013... Ravintola on kiinni talvisin ja avaa jälleen vappuaattona.

Wanhan Sataman takana levittäytyy Kallavesi. Järviristeily on Kuopion kesävierailijalle ehdoton must!

Kauppakatu-kävelymme päättyy Matkustajasatamaan, josta puolestaan on vain kivenheitto matkaa ihastuttavalle Väinölänniemen ulkoilualueelle. Jos rantakassi sattui mukaan, tästä on hyvä jatkaa kesällä kohti Vänärin pehmeää hiekkarantaa....

Nyt se on ostettu! Reilipassi! :)

Olen niiiin innoissani! :) Edellisestä junareissusta Euroopassa on ehtinyt vierähtää jo reilut kymmenen vuotta, ja olen vain odottanut hyvää syytä lähteä uudelleen. Syytä on todellakin saanut vartoa, kun lentoliput ikävä kyllä tänä päivänä tarjoavat huomattavasti junia huokeamman tavan matkustaa, joten jo budjetinkin kannalta junamatkat ovat olleet vaikeita toteuttaa.

Nyt tuli loistava tilaisuus päästä vihdoin taas päästä ihailemaan Eurooppaa raiteilta. Minut on kutsuttu ystäväni Natashan häihin Sloveniaan, jonne ei ole tarjolla mitään erityisen halpoja lentolippuja - ja pitkine vaihtoaikoineen lennot ovat ihan älyttömän epäkäytännölliset. Kun huomasin VR:n sivuilta, että Interrail-lipuista saa maaliskuun loppuun saakka 15 % alennusta, päätin hetkessä, että tässä on tikettini Ljubljanaan :) JA, pääsen samalla taas koluamaan Euroopan muitakin kauniita kaupunkeja.

Lähden matkaan 17. toukokuuta, häät ovat 30. toukokuuta. Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan reittiä...! :)

Ostin 22 päivää voimassa olevan passin jolla saa matkustaa 10 vapaavalintaisena päivänä. Se riittää minulle mainiosti.

Kuukauden voimassa oleva lippu on aikuiselle (26-59-vuotiaalle) aiiikas arvokas sijoitus, 626 euroa. Alennuksenkin kanssa se olisi ollut minulle liian kallis. 22 päivän passi maksoi alennuksineen 318 euroa, eli vain vajaan satasen enemmän kuin halvimmat, vuorokauden (!!) kestäneet lennot Sloveniaan. Hyvä diili, I say! :)

Mietin, että pysähtyisin mahdollisesti Kööpenhaminaan muutamaksi päiväksi, tai kävisin jossain Tanskan rannikkokaupungissa. Haluan myös ehdottomasti pysähtyä Pariisissa, jotta saan viimein tilaisuuden tutustua kaupunkiin paremmissa olosuhteissa (ensimmäinen kertani oli aika hyinen...! ^_^) Muuten suunnitelma on vielä ihan auki. Valitsisiko sitä tunnelmallisia sisämaan kaupunkeja vai suuntaisiko peräti rannikolle, Ranskan Rivierakin on aina houkuttanut...

Paluumatkalla tekisi mieli pysähtyä Berliinissä, jossa en ole edelleenkään käynyt elämäni aikana kunnolla kertaakaan - vain vaihtanut junaa vuonna '99. Kaikki tuntuvat rakastavan Berliiniä... Itselleni se ei ole koskaan näyttäytynyt kovin vetovoimaisena, mutta ehkä nyt olisi viimein aika selvittää mikä kaupungissa niin hurmaa ihmisiä! :)

10 päivää matkustusta tarjoaa lopulta mahdollisuuden tosi moneen kohteeseen kolmen viikon aikana, mutta en halua vaihtaa maisemaa kolmen päivän välein vaan ottaa rauhallisemmin. Suunnitelma on siis tehtävä huolella, junamatkatkin voivat syödä matkapäiviä jos valitsen halpoja ja hitaita paikallisjunia (nopeisiin juniinhan on reililipullakin aina lisämaksut) tai kaukana toisistaan sijaitsevia kohteita.

Jos jollakulla on vinkkejä persoonallisista kohteista reitillä Köpis-Ljubljana niin niitä otetaan ilolla vastaan! :) Reilikokemuksista ylipäänsä olisi kiva kuulla - osaako joku hiljattain reilillä ollut esimerkiksi kertoa, miten tyyriitä nuo nopeiden junien lisämaksut nykyään ovat?

Miami. Ocean Drive, South Beach. Missä art deco ja kauniit ihmiset kohtaavat.

...vai olisiko täällä kuitenkin ihan tavallisia ihmisiä?

Olin kovasti odottanut näkeväni Miamin. Jos ei legendaaristen biitsien, uniikin arkkitehtuurin ja julkkiksia ja wannabe-julkkiksia kuhisevan rantabulevardin vuoksi niin Dexterin. I am a fan...

Kuten niin monien suurkaupunkien kohdalla, Miamikaan ei ole vain "yksi Miami". Ei ole yhtä ilmeistä keskustaa, vaan useita, eri henkisiä kaupunginosia omalla kulttuurillisella leimallaan. On pikku-Havannaa, välimerellistä Coral Gablesia, hipsteriä Coconut Grovea ja tietysti über-seksikäs, hedonistinen Miami Beach. Miami Beach sekä Coral Gables ovat teknisesti omia kuntiaan.

South Beach eli SoBe on Miami Beachin eteläinen osa, noin 21:stä kadusta alaspäin.

South Beach tunnetaan ikonisesta art deco -alueestaan, joka koostuu noin kahdeksasta sadasta 20-40-luvuilla rakennetusta rakennuksesta. Ne kunnostettiin 80-luvulla omistautuneiden arkkitehtuuri-aficianadojen toimesta ja pelastuivat näin purku-uhalta. Alue kuuluu nykyään virallisesti suojeltaviin historiallisiin kohteisiin.

Art deco -talojen kerma sijoittuu Ocean Drivelle, 6. ja 13. kadun välille.

Värejä ja retroa rakastavalle ihmiselle kuten minulle South Beach oli ilo silmille. Yhtään julkkista en bongannut, eikä se paljon kiinnostanutkaan, mutta alue tarjoaa sitäkin enemmän silmäkarkkia niin värikkäiden rakennusten kuin persoonallisuuksienkin muodossa.

Huomaa olalla kulkeva koira ;)

Päivä oli tuulinen, ja jätimme rantaelämykset suosiolla väliin. Miami Beachin ranta ei itse asiassa vedä vertoja Fort Lauderdalelle, jonka tunnelmasta muutenkin totesimme Tanjan kanssa tykkäävämme enemmän.

Itse asiassa tämän jutun otsikko oli alun perin Fort Lauderdale vs. Miami Beach ja minun oli tarkoitus vertailla paikkoja, mutta kuvasatoa oli niin runsaasti että päädyin omistamaan postauksen pelkästään SoBe'lle.

SoBe tunnetaan myös eloisasta gay-scenestään. Osuimme Ocean Driven vanhimman gay-baarin The Palacen drag-brunssille. :)

Tämän mamman ei tarvinnut paljon edes liikahtaa kun yleisö ulvoi innostuksesta ja rahaa lensi kuin roskaa.

South Beach art decoineen on upea. South Beach on uniikki. South Beachissa bailataan seitsemänä päivänä viikossa. Joka puolelta kuuluu musiikkia ja klubit sykkivät sunnuntai-iltapäivisinkin. South Beach on epäilemättä Miamin the happening place.

Mutta. Samalla South Beach ei kuitenkaan ollut mun paikka. Täytyy sanoa, että jäin oikein ihmettelemään sitä. Odotin aivan päinvastaista fiilistä.

SoBe ei vienyt minulta jalkoja alta. En nähnyt sen kauniimpia tai karismaattisempia ihmisiä kuin muuallakaan (no, queeneja lukuunottamatta). Ei sillä että juuri se olisi ollut oleellista minun South Beach-kokemukselleni, mutta SoBe crowdia kieltämättä hypetetään kaikilla mahdollisilla seksikkäillä adjektiiveilla. Tänne tullaan näkymään ja näyttäytymään. Totuus: kaduilla kulkee ihan tavallisia "sanneja ja tanjoja", amerikkalaisia ja turisteja reppuineen ja flip-flopseineen. Kenties valovoimaiset ihmiset olivat juuri tuona sunnuntaina pitäneet South Beach -välipäivän? ;)

Ocean Drive oli lopulta vain katu meren rannalla, varrellaan kuvauksellisia vanhoja hotellirakennuksia ja loputtomiin parkkeerattuja autoja. Collins Avenue oli kuin mikä tahansa kauppojen reunustama katu missä tahansa amerikkalaisessa kaupungissa.

En kokenut kuuluvani South Beachille. Pidin South Beachista ja olisin halunnut pitää vielä enemmän, mutta meillä ei ilmeisesti ollut kemiaa. Tai jotain.

Paikkojen ja ihmisen välille syntyvää tunnetta ja suhdetta ei aina voi selittää. Joskus sitä rakastuu umpimähkään johonkin kylään, saareen tai kaupunkiin ilman mitään ns. ilmeistä syytä. Ja joskus joku itsestäänselvästi upea paikka ei aiheutakaan odotettua kipristelyä sydänalassa.

Onko teille käynyt näin joidenkin paikkojen kohdalla? Oletteko matkustaneet jonnekin suurin odotuksin ja suorastaan pettyneet?

Minä en pettynyt South Beachiin. Mutta sannimaisine väreineen ja rakastettavine drag-queeneineenkaan se ei lopulta onnistunut tekemään odotettua vaikutusta.

Luulen, että mestat kuten Little Havanna ja Coconut Grove olisivat enemmän minun heiniäni. Syy palata Miamiin. :)

Collins Avenue.

Kaikki Miami-oppaat neuvovat kurkkaamaan luksus-hotelli Delanon aulaan, jonka Liisa Ihmemaassa -surrealismi on kuulema omaa luokkaansa.

Hotellin tiloista löytyy Gaudín, Dalín ja Man Rayn alkuperäistaidetta. Jos sellaisten ohi kuljimmekin, emme tunnistaneet... :P

David Lynch was here...?

Kahden tonnin surrealistiseen hintaan olisi päässyt tsekkaamaan huoneidenkin taikaa.... ;)