Kuuluvuusalueella jälleen! :) Terveiset Rovaniemeltä. Saavuttiin myöhään eilen illalla, onnellisina vaikkakin sadoilla paukamilla! :D Utsjokelainen lukija tuossa viikko sitten varoitteli "räkästä". Minun piti tuolloin ihan googlata sana. "Keskikesään ajoittuva ihmisiä ja eläimiä pistävien ja purevien, sekä verta imevien hyönteisten joukkoesiintymä." Joo, nyt se on koettu.

Meidän piti olla reitillä vielä yksi yö, mutta jopa Mr. Karkkipäivän kaltainen karulla luonteella pinnoitettu, suhteellisen vaativissa eräoloissa keitelty mies oli menettää järkensä ötököiden jatkuvan pommituksen keskellä. Torstaiyönä kello 3, Njavgoaivin autiotuvan hikisessä kuumuudessa ja mäkäräisten pistojen sekoittamana hän julisti, että tänne ei jäädä enää yhdeksikään yöksi. :)

Paikallisten mukaan etenkin mäkäräisiä on tänä kesänä poikkeuksellisen paljon. Kuulimme, että yksi pariskunta oli jouduttu viikolla hakemaan Kevolta helikopterilla kun naisen naama oli turvonnut kauttaaltaan hyönteisten puremista. Vastaan tuli välillä niin pahasti syödyn näköistä porukkaa että sitä vain mietti miten voimakas "Lapin taian" on oltava, kun se vetää ihmisiä tunturiin kesä toisensa jälkeen vaikka kaupan päällisenä saa olla ihmisneulatyynynä.

Silti reissu oli aivan mahtava! :) Kyllä tällaiselle kerrostaluasunnossaan päivät kököttävälle kaupunkilaisihmiselle vain tekee hyvää käydä välillä vähän haastamassa itseään ötököiden keskellä, kaukana suihkusta ja puhtaista vaihtovaatteista. Kävellä niin pitkään että jalat tärisee. Voi sitä tunnetta kun saa kellahtaa illansuussa telttaan ja retkikeitin lähtee kohisemaan... Kun kroppa kertoo, että nyt on tehty jotain muutakin kuin istuttu persiillään ja keitelty soijalattea. Se on hyvä tunne, erinomaisen hyvä tunne.

Ehkäpä kevät ja syksy ovat kuitenkin minulle mieluisampaa vaellusaikaa, näin niinkuin öttiäisten kannalta ;)

Minulle tuli mieleen tällainen (ihan vain kiitos kahden aiemmin kommentoineen Lapin lukijan):

Napapiirin lukijani, missä kaikkialla teitä on? :)

Jos ette ole koskaan kommentoineet, niin ei se mitään, saa lukea äänetikin, mutta nyt olisi kiva jos jättäisitte yhden ainoan kommentin: mistä päin te olette? :) Onko teitä Sodankylässä? Enontekiöllä? Karigasniemellä?

Oli jotenkin niin sympaattista kuulla, että minulla on lukija Utsjoella ja lukija Ivalossa! :) Suomessa valtaosa blogien lukijoista on tietenkin Etelä-Suomesta, tottakai kun siellä asuu suurin osa väestöstä. Usein blogeissa näkökulmakin on hyvin "pääkaupunkiseutulainen" tai vähintään eteläsuomalainen. On rientoja Helsingissä ja kekkereitä Tampereella ja ehkäpä joskus festivaalia Joensuussa. Mutta harvemmin kuulee pohjoisemman Suomen ääntä.

Jättääkseen kommentin ei tarvitse nimimerkkiä eikä sähköpostiosoitetta, vaikka niille omat rivit tuossa kommenttiboksin yläpuolella onkin. Kommentin jättäminen ei myöskään vaadi mitään kirjautumista.

Päästäkää äänenne kuuluville, napapiiriläiset, jos teitä lukijoiden joukossa on! :) Olisi tosi kiva kuulla missä päin teitä on!

Saa muuten moikata jos minuun törmää tänään Rovaniemellä! ^_^

Ja vielä yksi kysymys:

Mikä on markkinoiden paras hyttysmyrkky? Millä te pohjoisessa asuvat selviätte kesän läpi? Jos haluaa vaikka mennä pihalle ottamaan aurinkoa - miten varustaudutte? Kestätte vain ötökät vai onko joku keino millä ulkoilmasta voi nauttia ilman loputonta taistelua itikka-armeijaa vastaan?

Mies oli aiemmin lukenut joltain eräilypalstalta että Autan-merkkinen stick olisi erityisen hyvä. No ei ole. :P Mäkäräiset vain nauroi sille. ^_^

P.S. Alan tässä pikkuhiljaa julkaista viikon aikana tulleita kommentteja. Jos siis olitte kysyneet viikolla jotain, niin päivän aikana ilmestyy vastauksia. :)

Me ollaan lähdössä. Huomenna matka suuntaa pohjoiseen.

Mikä ei kuulu joukkoon? :)

Hapankorput? :)

Nostalgiaan taipuvaisena ihmisenä halusin tänään tehdä muistelmapostauksen eräistä minulle kovin rakkaista ihmisistä.

Minulla ei ole omia lapsia, mutta minulla on silti neljä lasta. Neljä hoitolasta, joiden "nannyksi" saavuin kesällä 2003. Siitä tuntuu olevan samalla niin kauan... ja niin vähän aikaa.

Muistan alla olevan hetken kuin eilisen. Ensimmäinen aamuni perheessä.

Olin saapunut Ahvenanmaalle yölaivalla, ja lapset olivat nukkumassa kun saavuin taloon. Seuraavana aamuna makuuhuoneeni ovelta kuului varovainen koputus.

Vuodesohvalleni pelmahtivat Ronja, 9 v, Frida, 7 v, Emma, 2 v ja Anton, 5 kk.

Minun oli tarkoitus olla lastenhoitajana vain kesän yli, mutta pesti venyi puoleksi vuodeksi. Ja kesätyö venyi kuudeksi vuodeksi Ahvenanmaalla....

Vuodet kuluivat ja lapset pysyivät minulle läheisinä. Kun Ronja pääsi ripille, otin hänestä rippikuvat. Muistan, kun Anton aloitti koulun. En unohda sitä hetkeä, kun pikku-Emma oli kasvanut minusta ohi... Muistan, kun törmäsin ensimmäisen kerran Fridaan baarissa. "Sinä - täysi-ikäinen..!" ^_^

Niin paljon muistoja. On mahtavaa, kun on saanut seurata neljän näin ihanan ihmisen kasvua lapsista kouluikään, teini-ikään ja aikuisuuteen. Melkein siinä silmäkulma kostuu, kun iso Anton-poikakin edelleen aina halaa minua kun tavataan. Hassua ajatella - minä olen aina ollut Antonin elämässä.

Tein toukokuussa Fridan ylioppilasmeikin, joka lieneekin monella varmaan tuoreessa muistissa.

Frida ja Emma juhannuksen vietossa. Olimme katsomassa juhannussalon pystytystä Jomalan De Gamlas Hem'illä.

Pikku-Emma oli herkkä ja viisas lapsi, taisin kiintyä häneen eniten lasten ollessa pieniä. Emmalla oli monessa asiassa pikkuaikuismaisia ajatuksia. Muistan, kun hän 3-vuotiaana totesi noustessamme autoon talvella, että "Muista kopistella jalat ettei autoon tule lunta sisään". :)

Nyt Emma on 13. <3 En vain oikeasti pysty tajuamaan sitä. Minulle Emma on tavallaan aina se pikkuinen tyttö joka halusi leipoa kanssani ja nukkua vieressäni ja päätti lauseet varmistaen, "Visst, Sanni, visst?"

Ronjakin on jo ihan aikuinen, meistä on tullut "tasavertaiset" kaverit. :)

.

Vanhoja Ahvenanmaa-albumeitani penkoessa en voinut olla liittämättä mukaan myös näitä otoksia....

Todistettavasti Mr Karkkipäivällä on aina ollut viehätys huulipunaan...

Minulle niin tyypillinen meikkityyli noilta vuosilta. Vaaleaa koko luomella, tiukka banaanivarjostus ja vahva kynärajaus koko silmän ympäri. Ja juuri kestovärjätyt kulmakarvat näemmä...! ^_^ Kuva vuodelta 2005.

Don't try this makeup at home. Tällaisessa lookissa olen ollut katsomassa Bo Kaspers Orkesteria Maarianhaminassa kesällä 2005.

Sanni ja Ahvenanmaa - kesällä 2014 ja kesällä 2003. Voi tuota 24-vuotiasta tyttöä....! ^_^ (Ja ainakin silmälasit on vaihtuneet parempiin :D)

Kesätyö voi tuoda elämään paljon <3

Minulle se toi lasten lisäksi koko Ahvenanmaan. :)

Eilen en enää malttanut odottaa. Kuume kasvoi liian kovaksi.

Kreikka + Sanni + syksy = jälleen totta. :) Varasin menolennon elokuun lopulle. Tällä kertaa ajattelin viipyä seitsemän viikkoa.

Ja hei - tällä kertaa mukaan lähtee eri hiussaippua :D Eilen nimittäin singahti tilaus Lushille. Pääsette seuraamaan kuinka sujuu matkakumppanuus minulta ja Trichomanialta....! Jo on päheä nimi. :) (Osaan kyllä jo nyt veikata että yhteiselo on paljon sopuisampaa kuin Blondin kanssa viime syksynä, Lushin shampoopalat kun eivät ole varsinaista saippuaa vaan sulfaateilla pesevää kiinteään muotoon tehtyä shampoota).

Uuu. Uuu. Uuu. Tuijottelen tässä vain Kreikan saariston karttaa ja mieli piirtelee tulevaa reittiä.... Mille uusille saarille löydän tällä kertaa tieni? Tuletteko mun mukaan? :)

. . . . . . . . . . .

Tampereen lukijamiitin osallistujat on nyt arvottu.

He ovat:

Mari, Tarja A, Sanna, Hanne, Tiitu, Kati, Nannu, Copper, Maawo + Jenni, Mirka, Krisuli, Nanna, Aldefiina, Jenni B, Iiris, Viliina, Meu, Jenni E, Annakaisa, Kameleontti, Ella, Jenny, Ann ja Elina.

Laitan teille meiliä tässä päivän aikana! :)

Eilen mietin sitä taas. Miten vaikeaa on sallia itsensä olla täysin vapautuneen onnellinen.

Astuin laivasta ja tuttu hymy levisi kasvoilleni. Olen aina ihan pöljän näköinen kun saavun Ahvenanmaalle. Täytyn niin naurettavan voimakkaasta onnen ja hyvän olon tunteesta että hymyilen koko matkan satamasta kotiin kuin joku juuri lottovoiton saanut. Ja lottovoittohan tämä onkin.

Mutta eivät onnellisuuden tuntemukseni pirskahtele ainoastaan Ahvenanmaalla. Olen aika lailla kokonaisvaltaisesti tyytyväinen elämääni juuri nyt. Olen ollut toistaiseksi terve, läheiseni ovat terveitä, saan tehdä hurjan hauskoja ja kiinnostavia asioita, minulla on ihania ystäviä. Ennen kroonisesti vaivanneet stressin ja ”kotiahdistuksen” tunteetkin ovat lieventyneet. Joka aamu herään kiitollisena siitä, että minulla on asiat näin hyvin.

Pienet asiat kuten kahvimukikin tuovat hyvää mieltä. Usein odotan jo iltaisin ennen nukkumaanmenoa että pääsisin jo heräämään ja keittämään aamukahvin..!

Mikäli olisin uskonnollinen, käyttäisin varmaankin sanaa ”siunattu”. Minua on siunattu.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Minulla on ollut elämässä pitkiä, hyvin vaikeita aikoja jolloin olen ollut iloinen lähinnä siitä, että pääsen taas nukkumaan eikä tarvitse olla hereillä kokemassa ja miettimässä satuttavia asioita ja pahaa oloa.

Minulla on, kenties taustani ja elämänkokemusteni muokkaamana, taipumus ahdistua ja huolestua helposti. Jos mitään oikeasti todennäköistä syytä huolelle ei ole, psyykeni kehittää huolen tunteen vaikka tyhjästä ilmasta. Etenkin silloin kun kaikki on erityisen hyvin.

Minuun on ikään kuin rakentunut ”onnen tunteen katkaisin”, vipu, joka menee päälle kun onnellisuuden kokemus saavuttaa tietyn maksimirajan. Vipu naksahtaa päälle ja lähtee valuttamaan onneani pois syöttämällä mieleen pelon ja ahdistuksen tunteita.

Tunne on tämä; ”Kaikki on niin hyvin että jotain on pakko sattua, sillä eihän kaikki vain voi olla näin pitkään näin hyvin.”

Aivan järjetöntä, mutta en mahda tälle mitään.

Huoligeneraattorin tyypillisiä manifestaatioita ovat lentopelko ja pelko siitä, että läheisille sattuu jotain. Juuri tämän vuoksi reagoin niin voimakkaasti esimerkiksi Jämijärven onnettomuuteen. Olin suunnattoman ahdistunut turman jälkeen, ja mielessäni velloi suru menehtyneiden omaisten puolesta sävytettynä ajatuksilla siitä, että oma läheiseni olisi myös voinut olla koneessa.

Tämän vuoksi olen myös aina niin ylimitoitetun huolissani ulkomailla reissailevasta siskostani.

Viime vuoden aikana lentopelko on asia, joka on kasvanut ehkä kaikkein suurimmaksi ongelmaksi. En ole koskaan pitänyt lentämisestä ja ainahan koneessa on sellainen ”ei ihmisen kuulu lentää, tämä on luonnotonta” –tunne sekä kontrollin menetyksen tuoma avuttomuuden kokemus. Suurimman osan elämästäni nämä tunteet ovat kuitenkin olleet aika lailla hallinnassa.

Viime vuoden aikana tilanne on ilman näennäistä selitystä dramaattisesti pahentunut, ja huhtikuun paluulennolla Kööpenhaminasta totesin jo, että kai minusta on pikkuhiljaa tulossa ”lentoalkkis”. Ahdistuksen tunteeni koneessa on niin suuri, että siihen auttaa käytännössä enää vain alkoholi. Koneen ei tarvitse kuin vähän heilahtaa ja mun sormi lentää kutsunapille tilaamaan punkkua. Rentoudun vasta viinin lähtiessä pureutumaan keskushermostoon.

Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa hilpeältä, mutta minulle asia on todella ikävä. Nyt jo kädet vähän hikoaa kun ajattelen ensi sunnuntaina edessä olevaa lentoa Frankfurtiin.

En keksi pelolle muuta selitystä kuin että olen liian onnellinen.

Miksi ei voi antaa itsensä olla rehellisesti ja vilpittömästi onnellinen? Onko tämä yleisempääkin vai johtuuko oma tilanteeni vain siitä, mitä elämässäni on aiemmin tapahtunut? Onko teillä tällaisia tuntemuksia?

Uskallatteko olla täysin onnellisia ja sanoa, että nyt on kaikki hyvin? Kun kaikki on hyvin?

Huomenta. Kello on 5 ja olen juuri herännyt. Terveisiä Laitikkalasta!

Päivä juustolassa alkoi eilen klo 8. Maanantai on Heikkilässä pitojuustopäivä. Klo 16 jälkeen pidimme puolentoista tunnin tauon ja kuudelta päivä jatkui juuston paiston merkeissä. Työt oli tehty klo 21.00.

Päivän kohokohta: maistiainen uunituoreesta piimäjuustosta. Tuoreempaa tavaraa tuskin voi saada - maito oli lypsetty aamulla. Omm. Nomm. Kaikki kunnia anoppini piimäjuustolle, mutta kyllä tämä.... Aijjai kun olisi vielä kanelia ropsauttanut päälle..!

Tänä aamuna lähden juustolaan puoli kuudeksi. Tänään valmistetaan leipäjuustoa.

Jee. :)

Kerron vierailusta ja juuston valmistuksesta myöhemmin enemmän. Nyt vain pikaiset kuvaterveiset. Tein kuvakollaasin eilen illalla ja sitten Nukkumatin luo että on viideltä tolkuissaan :) Ja kyllä mä näköjään ihan pirteänä heräsin.

Toivottavasti ymmärrätte kun en ole ehtinyt vastata maskarapostaukseen tulleisiin kommentteihin. (Paitsi yhteen johon koin pakottavaa tarvetta vastata samantien.) Tänään on myös luvassa pitkä päivä enkä välttämättä ehdi vastata ennen keskiviikkoa.

Mukavaa päivää teillekin! :)

Arvatkaas mitä! Meitsi lähtee pariksi päiväksi töihin juustolaan! :)

Tehän tiedätte että olen kovan luokan juustoaddikti.

Vuonna 2012 halusin alkaa toteuttaa pitkään uinuneita unelmia, kuten sen oman reppureissun. Tämä tulikin toteutettua. Toinen pitkään mielessä pyörinyt haave on päästä tutustumaan pienen kotijuustolan toimintaan ja juuston valmistukseen. Juuston valmistus on minusta ihan älyttömän kiehtovaa - miten yhdestä ainoasta raaka-aineesta, maidosta, saadaankin loihdittua niin uskomattoman laajakirjoinen paletti eri makuja ja koostumuksia?

Tänä vuonna laitoin haaveen vihdoin eteenpäin. Kyselin juustotiskeillä vinkkejä pienjuustoloista joita voisin tällä vierailuideallani lähestyä. Sain kuulla Heikkilän Juustolasta Pälkäneellä, pienessä Laitikkalan kylässä.

Ja nyt, kolmea kuukautta myöhemmin, olen lähdössä Heikkilän tilalle "työharjoitteluun"! :) Aivan mahtavaa! Lähden Laitikkalaan tänään ja pääsen mukaan juustolan emännän Annikan työarkeen maanantaista tiistaihin aamusta iltaan. En malta odottaa...!

Kirjoittelen blogiin tietysti sitten miten juustolassa sujui. :)

Tällainen vierailu on minulle yhtä antoisa ja kutkuttavan kiintoisa kuin tutustumiset kosmetiikkatehtaisiin...! <3

Ylempi kuva: Jussi Reinilä / Heikkilän tila

..erittäin lyhyesti.

Ajattelin että laitan tämän silti tänne kun monet teistä jäivät varmaan odottamaan mitä lehdestä vastataan - jos vastataan.

No, vastausta ei tullut koko tiistain aikana ja kun keskiviikkokin alkoi jo kääntyä iltaan ilman vastausta, laitoin Smartland-sivun toimittajalle Marta María Jónasdóttirille uuden viestin. Viestissä kirjoitin, että blogissani on kuvani luvattoman käytön seurauksena herännyt keskustelua sanomalehden toiminnasta ja siitä, miten näinkin vakavastiotettava media voi käyttää kreditoimattomia, netistä haettuja kuvia. Kirjoitin, että minä ja blogini lukijat odotamme Morgonbladidilta jonkinlaista kommenttia asiaan.

Tällä kertaa sain vastauksen välittömästi.

"Hei. Poistin kuvasi kun saimme sähköpostisi, olemme pahoillamme ja tämä ei toistu."

Sellainen kannanotto.

Olisi tehnyt vielä mieli vastata ja kysyä, kuuluuko Googlen kuvahaun käyttö heillä yleisestikin toimintapolitiikkaan artikkeleja koostaessa. Mutta mitäpä siihen voisi kuvitella saavansa vastauksena. Näin epäasiallista (ja käsittääkseni laitonta) toimintaa on odotetusti kiusallista puolustella. Tämä ei toistu. Ainakaan niin kauan kuin ei jäädä kiinni..?

Minullahan olisi käytännössä oikeus laittaa MBL:lle perään lasku kuvani käytöstä.

Vaikka kuvani tapaus on suhteessa vähäpätöinen asia, minusta on ihan aiheellista nostaa esiin, ettei netissä vellova tekijänoikeuksien laiminlyönti ja kuvamateriaalin huoleton kopiointi ja kreditoimaton käyttö rajoitu vain bloggaajiin, Facebook-sivuihin ja pienempien, ei-ammattimaisesti toimivien yritysten markkinointiin. (Tai no, kyllähän vähän vakavamminkin otettavat lafkat ovat kuvien luvattomaan käyttöön sortuneet - kuka muistaa häkellyttävän Char And The City ja Gant -tapauksen?)

Ei kuvien "lainailun" yläpuolella ole näköjään sellainenkaan media, jonka luulisi toiminnallaan yleisesti näyttävän esimerkkiä tekijänoikeuksien kunnioittamisesta.

Kuvakaappaus MBL.is

Karkkipäivän kuvia on jälleen käytetty luvatta.

Tällä kertaa kyseessä on vieläpä varsin vakavastiotettava media - johtava sanomalehti.

Sain eilen viestiä Islannissa asuvalta lukijaltani, joka oli hämmästynyt nähdessään tutut kasvot paikallisen Morgonbladid-lehden verkkojulkaisussa. Morgonbladid on Islannin suurin sanomalehti ja vastaa meidän Helsingin Sanomia.

Artikkeliin pääsee tästä.

Ja siellähän minun naamani tosiaan koreilee, ilman minkäänlaista asianmukaista kreditointia puhumattakaan luvan kysymisestä.

Mihin tekijänoikeuksien kunnioittamisessa ollaan menossa kun jo tämän tason media sortuu käyttämään julkaisujensa kuvitukseen Googlen kuvahakua! Sillä mistäpä muualta kuvani olisi verkkojulkaisuun päätynyt.

Viestin lähettäneen lukijan mukaan artikkelissa haastatellaan islantilaista "ekohippigurua" Guðrún Bergmannia ja siinä puhutaan Laveran BB-voiteesta ja kosmetiikan lisäaineista. Jos kirjoittaa Googlen kuvahakuun "Lavera BB Cream" on minun kasvokuvani ensimmäinen tarjokas. Alkuperäinen juttuni jossa kuva ilmestyi löytyy täältä.

Juttu ilmestyi Morgonbladidin Smartland Mörtu Maríu -sivulla, joka on naisille suunnattu teemasivusto vähän niinkuin MTV3:n Helmi-sivut aikoinaan.

Olen laittanut MBL:lle viestiä ja pyytänyt selitystä kuvani luvattomaan käyttöön. Saa nähdä vastataanko sieltä mitään.

Sitaattioikeuden puitteissa Suomessa saa ottaa lainauksia toisen teoksesta (oli se sitten tekstiä, musiikkia tai kuvataidetta) kysymättä lupaa tekijältä, mutta alkuperäinen tekijä ja lähde on mainittava siteerauksessa. En tiedä onko Islannissa vastaavanlaista lakia, mutta lähdettä ja tekijää he eivät kuitenkaan ole maininneet.

Aiemmin kuviani on käytetty luvatta muuan ammattikoulun opetusmateriaalissa sekä Espanjassa sijaitsevan suomalaisen meikkaaja/maskeeraaja-koulun nettisivujen kuvagalleriassa.

Kuvakaappaukset Morgonbladidin sivuilta.