Saan hurjan paljon kysymyksiä perusihonhoitoon liittyen niin blogin kommenttilaatikkoon kuin sähköpostiinkin, ja ajattelinkin, että voisi olla syytä tehdä aiheesta tällainen ”For Dummies” –tyyppinen postaus. Monet minulle itsestään selvät asiat eivät ole itsestään selviä kaikille muille ja tällaiselle jutulle on selvästi tilausta. :)
En siis pidä ketään tyhmänä, haluan vain kirjoittaa ikäänkuin jatkona "Make-Up For Dummies" -sarjalle vastaavanlaisen kokonaisuuden myös ihonhoidosta.
Jutusta tuli kokonaista 8 sivua pitkä, joten lienee järkevää jakaa se osiin. Ensimmäisen osan alaotsikkona voisi olla "Asiantuntijuudesta, perusihonhoidosta ja ihotyypeistä". ^_^
Minua välillä mietityttää ja hitusen huvittaakin, kun minua pidetään ”ihonhoidon ammattilaisena”. Mikä tekee ammattilaisen tällä saralla? Itse pidän ihonhoidon todellisina ammattilaisina ja asiantuntijoina kosmetologeja ja ihotautilääkäreitä, ja jossain mielessä farmaseuttejakin, ainakin mitä tulee lääkevoiteisiin. Mutta toki ihonhoidon perustiedot ovat hallussa useimmilla perusjaanoilla ja tiinoillakin, etenkin jos omaa ylimääräistä kiinnostusta ja harrastuneisuutta kosmetiikan suuntaan. Myös kosmetiikkaosastojen ja –liikkeiden myyjiä pidetään ihonhoidon asiantuntijoina, vaikka useilla heistä ei ole kosmetologin – dermatologiasta puhumattakaan – koulutusta. Amattitaito on tällöin kertynyt työn, tuotekoulutusten, oman kiinnostuksen ja asiakaskokemusten kautta. Minä kuulun tähän porukkaan.
Kyllä, pidän itseäni kosmetiikan ammattilaisena. Mutta ihonhoidon varsinainen asiantuntija en ole, ja sitä haluan aina korostaa. Mielestäni kaikkein paras tuntemus ihon käyttäytymisestä on kosmetologeilla jotka seuraavat asiakkaidensa ihoa jopa vuosien hoitosuhteen ajan ja pystyvät havainnoimaan mitä vaikutuksia eri käsittelyillä, tuotteilla ja aktiiviainesosilla on eri ihotyyppeihin.
Siksi haluankin aina ohjata etenkin ongelmaihoisia kääntymään kosmetologien tai ihotautilääkärien puoleen. ”Surullinen” tosiasia on, että jos ihosi on oikein kenkku ja oireilee jos milläkin tavalla, et saa parasta mahdollista apua kosmetiikkaosaston myyjältä. Heidän tietonsa ja suosituksensa perustuvat valtaosin maahantuojien tuotekoulutuksiin ja omiin kokemuksiin. (Harmillisen harva myyjä ymmärtää edes kosmetiikan inci-listojen päälle.) Ja tällä en halua teilata myyjäkollegoitani tai väheksyä kenenkään omien kokemusten kautta hankittuja tietoja, kertoa vain miten asian laita on.
Pelkistetyimmillään se on sitä, että ylläpidetään ihon terveyttä. Terve iho on puhdas, sarveiskerroksen suojamuuri on ehjä ja sitä suojaava hydrolipidikalvo on tasapainossa.
Perusihonhoidossa pyritään siis pitämään iho mahdollisimman hyvässä tasapainossa niin, että suojamuuri on ehjä ja iho pysyy kosteutettuna, pehmeänä ja suojattuna.
Joillain ihmisillä ihon suojamuuri ja happovaippa pysyvät kunnossa ihan itsestäänkin ilman kosmeettisia apuaineita. Tällöin ihonhoito voi olla pelkästään ihon pesemistä – itsestään puhdistuvaa ihoa ei tietääkseni toistaiseksi tunneta. ;) Aikuisista kuitenkin vain 10 prosentilla on lapsuuden jälkeen normaali iho, ja puhdistusaineen lisäksi kosteusvoiteella on perusteltu paikka osana ihonhoitorutiinia.
Mikä sitten on ”normaali iho”? Katsotaanpa eri ihotyypit ja niiden määritelmät (vapaasti tiivistettynä ja muokattuna Una Nuotion Kerro, kerro kuvastin –kirjan mukaan.)
* Tali- ja hikirauhaset toimivat normaalisti, iho ei ole kuiva tai rasvainen
* Ihossa ei esiinny epäpuhtauksia, tai niitä on vain satunnaisesti
* Kosteuspitoisuus on normaali
* Verenkierto on hyvä ja ihon väri ruusuinen
* Ihon pinta on pehmeä ja sileä, huokosia ei juuri näy
– tähän ihotyyppiin luetaan sekä kosteuden että rasvan puutteesta kärsivät ihot, todella kuivassa ihossa rasvan puute on oleellisinta. Kuivassa ihossa erotetaan kolme eri tyyppiä; patologinen (ihosairauksista kuten atopiasta johtuva), fysiologinen (perinnöllinen, ikään liittyvä) ja hankittu (ihon kuivuus johtuu ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta kuten ilmastosta, vääristä hoitotavoista, kuivasta huoneilmasta ja liiallisesta auringonotosta.)
* Ulkonäöltään ohut, pergamenttimainen ja jopa hilseilevä
* Huokoset ovat pienet ja supussa, lähes näkymättömät
* Ihon pinta on hoitamattomana karhea, ärtyessään helposti punatäpläinen
* Iholla tuntuu usein kiristävä tunne
* Iho kutiaa varsinkin pakkasella
– tässä ihotyypissä talirauhaset erittävät liikaa sebumia ja talin laatu on myös erilaista kuin normaalissa ihossa. Rasvaista ihoa on kahta eri tyyppiä; öljyisen rasvaista ja kuivarasvaista.
* Iho kiiltelee
* Huokoset ovat laajentuneet ja usein selvästi näkyvillä
* Iho on paksuhko
* Ihoon muodostuu helposti epäpuhtauksia
* Ihoa ei juuri koskaan kiristä, se ei tunnu kuivalta edes pesun jälkeen
(suomalaisten yleisin ihotyyppi)
* Ihossa on sekä rasvaisia että kuivia kohtia, yleisesti T-alue rasvoittuu poskien ihon ollessa normaali tai kuiva
* Ihossa voi myös olla epäpuhtauksia
HERKKÄ IHO ei ole ihotyyppi, vaan lisäominaisuus jota voi esiintyä millä ihotyypillä tahansa. Myös couperosaa voi esiintyä kaikilla ihotyypeillä, mutta yleisin se on kuivalla ja ohuella iholla.
Osassa 2 lähdetään katsomaan tarkemmin millaisia tuotteita perusihonhoitoon kuuluu ja mikä vaikuttaa niiden valintaan.
Peili.
Peilaus. Tarve nähdä kuvansa.
Mm. näitä asioita mietiskelin metsäretkellämme Seitsemisellä.
Oletteko koskaan miettineet asiaa? Kuinka usein katsotte itseänne peiliin päivän aikana?
Edellisellä vaellusretkellämme en ottanut peiliä lainkaan mukaan. Unohdin. Mihin metsässä edes peiliä tarvitsisi? Jos menee roska silmään, on selitykseni. Ja ihan pätevä sellainen. Mutta jossain alitajunnassa on vahvana tunne, että eihän minnekään voi mennä ilman peiliä. Tällä kertaa peili oli mukana. En saanut roskaa silmääni, enkä kaivanut peiliä esiin montaakaan kertaa kolmen päivän aikana. Oikeastaan vain levittäessäni aurinkovoidetta ja illalla puhdistaessani kasvot. Ei peiliä siihenkään olisi tarvinnut.
Peilittömyys tuntui hurjan vapauttavalta. Keskustelin aiheesta myös reissun miespuolisten kanssa. Näkyykö heillä peilejä? Eip. He kokevat tätä "vapautta" ilmeisesti kaiken aikaa.
Jäin miettimään asiaa. Miksi me naiset koemme jatkuvaa tarvetta nähdä peilikuvamme? Haluamme ikäänkuin varmistua siitä, että kaikki ulkoisessa olemuksessamme on kunnossa, niinkö? "Näytänkö samalta kuin 15 minuuttia sitten?"
Kotona peilaan itseäni tuon tuostakin vaikka olisin yksin. Töissä peilaus oli kroonista. Eihän ole roskaa hampaan välissä tai kuivuneita huulipunanriekaileita huulilla? Eihän meikki ole levinnyt? Julkisilla paikoillakin tuntee jatkuvaa pakonomaista tarvetta vilkuilla peilaaviin pintoihin. Tunnistatteko tämän itsessänne? Voitteko kulkea vaikkapa vaateosastolla kokovartalopeilin ohi katsomatta siihen?
Metsässä unohdin koko peilin.
Mutta miksi..? Enkö ole telttaretkellä yhtä oma maskiton itseni kuin kotona omassa seurassani? Töissä, kaverien keskuudessa ja muissa julkisissa, "edustavuutta" vaativissa tilanteissa ymmärrän "itsensä varmistamisen" tarpeen, mutta miksi myös kotona?
Päädyin tulokseen, että kotonakin selvästi noudatan jotain näkymätöntä roolia. "Urbaanin ympäristön Sanni" -roolia. Olen sivistyksen keskellä, en kai voi näyttää ihan räjähtäneeltä? Ja jos näytän, saan tuhahdella peilikuvalleni ja jopa paheksua sitä. Metsässä olen ilmeisesti luonnollisimmassa roolissani. Olen siellä ihan niiden samojen kaverien seurassa kuin kaupungissakin, mutta tietyt maneerit rapisevat pois. Ulkoisen olemuksen merkitys muuttuu... vähemmän merkittäväksi. Naamani on vähän noessa, entäs sitten. Kas, leukaan on tullut finni. Jahaja. Antaa olla. En ole harjannut hiuksiani kahteen päivään. Ei kukaan muukaan.
Vapauttavaa.
Laskekaapa huviksenne jonain päivänä montako kertaa tulette päivän aikana katsoneeksi peiliin. Itse aion tehdä sen huomenna.
Retki-tiramisu.....
P.S. Alan nyt julkaista ja käydä läpi reissun aikana tulleita kommentteja. :)
Olen aivan ihastunut Lumenelta saamiini uusiin eyelinereihin. Ne ovat myös vedenkestäviä, mikä on tarpeellinen ominaisuus itselleni näin keväisin kun silmäni vuotavat valoisuuden lisääntyessä. (Tämä on jännä ilmiö joka toistuu joka kevät - silmäni eivät normaalisti vuoda juuri lainkaan mutta aina keväisin kyyneltä tulee niin maan penteleesti. Ulos ei auta mennä vesiliukoisessa rajauksessa. Ripsariin vuoto ei vaikuta.)
Lumene laittoi tänä talvena ja keväänä tuulemaan eyeliner-osastollaan. Vuosikaudet valikoimiin yksinään kuulunut perinteinen nestemäinen Blueberry Eyeliner sai lauman uusia kavereita kun Lumene lanseerasi ensin Raspberry Miracle -tussit ja nyt keväällä Intense Linerit.
Intense Lineria on neljässä sävyssä joista White Crystal on sesonkisävy ja myynnissä rajoitetun ajan. Alun perin kaikki kolme hohtavaa Crystal -sävyä olivat kausisävyjä ja vain mustan piti jäädä valikoimaan, mutta Lumenelta kerrotaan että Intense Linerit ovat olleet niin suosittuja että Khaki ja Grey'kin jäävät pysyvään valikoimaan.
Hyvä juttu, sillä juuri Crystalit ovat näistä suosikkejani. :)
Linerissa on joustava, ohutkärkinen huopapää.
* Grey Crystal *
Grey Crystal on näistä ehkä suurin lempparini. En saanut sen upeutta tallennettua kuviin kaikessa realismissaan :D mutta kyseessä on tumma metallinharmaa joka hohtelee hieman sinertävänä. Todella kaunis!
(Mun ripset on taas ihan kauheassa "kato-kunnossa"...)
* Grey Crystal *
Grey Crystal ja pinkkiä luomiväriä.
* Grey Crystal + White Crystal *
White Crystal-sävy on läpikuultava ja erittäin kimalteinen. Käytän sitä efektisävynä muiden rajausten kanssa, sillä saa upean sokerihuurretun bling-kimallelisän meikkiin kuin meikkiin. Tykkään laittaa White Crystalia rajauksen alkupäähän niin se tuo sisänurkkaan kaivattua valoa. Sävy toimii myös alaluomella.
* Khaki Crystal *
Khaki Crystal on vähemmän kimaltava kuin White ja Grey, ja pinta on enemmänkin kostean kiiltävän näköinen. Kerrassaan ihastuttava sävy tämäkin - ja toimii erinomaisesti myös alaluomella. Normaalisti en koskaan käyttäisi nestemäistä rajausta alaluomella sillä jälki on siihen käyttöön liian jyrkkää ja "graafista" (alaluomelle haluaa yleensä pehmeämmän rajauksen kuin yläluomelle), mutta valoaheijastavuutensa ansiosta Intense Liner Khaki Crystal sopii oikein hyvin alaluomellekin.
* Khaki Crystal *
Khaki Crystal -rajaus taannoisessa Zuii Radiance -meikissä.
* Grey Crystal + White Crystal + Khaki Crystal *
Tässä meikissä olen laittanut kaikkia kolmea Crystalia - alimmaisena Grey, sen päällä Khaki ja alaluomella Khaki & White.
Khaki Crystal näyttää ihan märältä mutta kuivaa se on :) Jälki on noin vesimäisen hohtava tummemman sävyn päälle laitettuna.
Ehkä näin hohtavat ja kimaltavat rajaukset eivät ole jokaisen makuun arkimeikissä, mutta mulle menee nämä ihan salimeikkinäkin. :) Eivätpähän irtoa hikoillessakaan.
Ahh, värikästä. Old-skool-Karkkipäivää.
Kyllä. Kynteni ovat (taas) lyhyet. Olen luovuttanut. Syön edelleen keratiinia, käytän OPIn Nail Envyä, öljyän kynsiäni, olen ostanut lasiviilan. Teen kaiken minkä tehdä voi jotta kynnet voisivat hyvin mutta ei. Ne vain murtuvat ja hyvät kaudet ovat vain satunnaisia.
Mutta ei haittaa. Niillä mennään mitkä olen saanut. :)
Minusta on ihana ottaa tällaisia kuvia ihan vain värien takia! Rakastan värikkyyttä. Vaikka en enää sateenkaarimeikeissä juuri viihdykään.
Vappukynsissä joka sormella oma sävy ja muutaman kynnen päälle laitettu kerros Goshin ihanaa Rainbow-lastulakkaa.
Blogin kautta saadut tuotteethan pitää aina mainita vaikka ne olisi jo kertaalleen aiemmin mainittu saaduiksi, mutta joudun tunnustamaan että en muista varmuudella kuin että kuvan lakoista IsaDoran Scuba Blue ja Bella Vita sekä Natural Coden Rebel Royal on saatu blogin kautta. Ostan itse niin paljon lakkoja että ei pysty painamaan mieleen mitkä kaikki on itse hankittuja ja mitkä saatuja.
Goshin Rainbow'n olen ostanut vuonna 2009 ja sitä ei harmillisesti enää saa. Se saa minkä tahansa lakkauksen näyttämään ihanalta (ainakin tällaiselle peruskynsilakkailijalle joka ei niin innostu perusteellisemmista koristeluista) ja ostaisin mieluusti uuden pullon, mutta nou can do. :/
Vasen käsi.
Lakat peukusta pikkurilliin: SnowCrystal Coral Pink, IsaDora Poseidon, IsaDora Bella Vita + Gosh Rainbow, Gosh Flamingo + Gosh Rainbow, IsaDora Scuba Blue.
Oikea käsi.
Lakat pikkurillistä peukkuun: Natural Code Rebel Royal, IsaDora Atlantis, Essie Shorty Pants + Gosh Rainbow, Trind CC166, IsaDora Lilac Bikini.
.
Kynsiin mitenkään liittymättä, olin eilen siskoni kanssa tallilla seuraamassa hänen tuntiaan.
Copycat :D En malttanut olla tekemättä "mr-karkkipäiviä". :p
Pääsin itsekin kiertämään yhden kierroksen hepalla. Rakastan eläimiä mutta hevoset vähän pelottavat minua. Sisko talutti niin pysyin rauhallisena... ^_^
Hyvää - vaikkakin harmaanpuoleista, näemmä - vappua kaikille! :)
Itse lähden kohta metsään. Huomiselle on yksi postaus ajastettuna. Palaamme lauantaina tai sunnuntaina, katsotaan kumpana päivänä olen siis taas koneen äärellä.
Kokeilujonossa on useampia luomivärejä, ja kun en osannut päättää teenkö meikin ensin We Care Iconin Smoky Pink -paletilla vai Zuii Organicin Radiance-paletilla, tein meikin molemmilla. Tällaisia tuplameikkauksiahan harrastin ennen (tai blogin ekoina vuosina) lähes päivittäin niin sai yhdellä meikkauksella kahden postauksen matskut! :)
Kasvo- & huulimeikkimeikki seuraavilla tuotteilla:
Flow Kosmetiikka Peach -mineraalipohja
Estee Lauder Double Wear -peiteaine
We Care Icon -poskipuna Perfect Rose (kahden sävyn poskipuna; persikkainen sävy vihreän silmämeikin puolella, pinkki sävy pinkkimustan silmämeikin puolella)
We Care Icon -huulipuna Natural Soft Rose
We Care Icon- ja Zuii -tuotteet olen saanut blogin kautta.
Sokoksen oman We Care Icon -sarjan Smoky Pink -luomiväritrio on aivan mahtava bileluomiväri. Muistuttaa värimaailmaltaan Natural Coden edesmennyttä Punk -trioa, mutta sävyt ovat erittäin shimmeriset. Pinkki ja harmaanmusta ovat laadukkaita koostumukseltaan, valkoinen vähän kuiva ja rapiseva.
Smoky Pink -meikki: tein ensin alle rajaukset mustalla kynällä ja levitin sitten ripsirajaan, ulkonurkkaan, alaluomelle ja luomivaon uloimpaan kaareen mustanharmaata sävyä. Seuraavaksi levitin pinkkiä loppuluomelle ja korkealle luomivakoon. Lopuksi laitoin paletin valkoista luomen sisänurkkaan ja kulmaluulle. Viimeistelin meikin lisäämällä yläluomelle ja kyynelkanavan viereen Lumenen nestemäistä, valkoista kimallerajausta joka sopii upeasti bilemeikkiin bling-efektiksi.
Toteutin meikin hyvin samaan tapaan kuin Natural Coden Punk-triolla tekemäni iltameikin, johon löytyy tutorial täältä.
Zuiin kauniissa Radiance-paletissa on vihreän, murretun ruskean ja sinapin sävyjä. Plus yksi ihan puhdas valkoinen.
Käytin Zuii-meikissä Radiance-paletin lisäksi Zuii-rajauskynää sävyssä Emerald, Pure Luxen mineraaliluomiväriä sävyssä English Ivy ja Lumenen nestemäistä eyelineria sävyssä Khaki Crystal. Lumenen eyelinerit olen saanut blogin kautta.
Radiance-meikki: aloitin rajaamalla luomen Emerald-kynällä, tein kynällä myös alaluomen sisärajauksen. Levitin luomen ulkonurkkaan ja alaluomelle paletin tummanvihreää sävyä. Levitin luomen keskelle ja luomivakoon paletin vaaleanvihreää sävyä. Luomen sisänurkkaan laitoin paletin vaalean sinappista väriä (tosi persoonallinen, kiva sävy :) Neutraali mutta silti perusbeigestä poikkeava). Lisäsin luomivakoon häivähdyksen Pure Luxen hohtavaa English Ivy -sävyä tuomaan eloisuutta muuten suhteellisen mattaiseen meikkiin.
Lisäsin alaluomen ulkonurkkaan vielä hitusen paletin kellertävän ruskeaa sävyä, ja yläluomelle & alaluomen sisempään nurkkaan Lumenen Khaki Crystal -rajausta.
Sellaiset meikit. :)
WCI:n Smoky Pink -palettia saa Sokokselta ja se maksaa 10,90€. Zuiin Radiance-palettia saa mm. maahantuojan omasta nettikaupasta ja se maksaa 72€. Paletin sävyt voi ostaa myös yksittäisnappeina, yhden napin hinta on 24,80€. Zuiin tuotteet ovat aika arvokkaita johtuen raaka-aineista; meikit ovat luomua ja niissä on talkin sijaan käytetty kukkien terälehtiä.
Vastailen eilisiin kommentteihin tänään myöhemmin. Ollaan juuri lähdössä siskon synttäribrunssille. :)
Olen taas saanut kokeilla uusia pumppuvaahtoja. Tämähän on se minun suosikkipuhdistustuotteeni, kerran kun pääsee pumppuvaahdon kermaiseen ”makuun” ei muuhun enää oikein halua palata. :) No ei nyt ihan, kyllä minä välillä vielä muitakin vaahtoavia putsareita käytän, mutta pumput ovat parhaita. Vaikka todettakoon, että ne eivät ole yhtä taloudellisia kuin veden kanssa vaahtoavat – pumppuputsari kuluu ainakin puolta nopeammin kuin geelimäinen tai voidemainen vaahtoputsari.
Tämänkertaisiin testattaviin kuuluvat Natuvive, Lavera ja uuden uutukainen Lumenen pumppuvaahto. En muista että Lumenella olisi koskaan aiemmin ollut peruslinjassaan pumpattavaa putsaria, apteekeissa myytävään LAB-linjaanhan sellainen kuuluu.
Olen saanut kaikki kolme putsaria blogin kautta.
LUMENE Bright Touch Refreshing Cleansing Foam
(on se vaan aina niin hullua että kaikkien tuotteiden, jopa kotimaisten, nimet ovat englanniksi... Lumenen kohdalla sen tietysti ymmärtää viennin kannalta, mutta esim. We Care Iconin meikkien kohdalla ei... Vai myydäänkö niitäkin Suomen ulkopuolella..?)
Lumenen ja Natuviven putsarit voisi melkein esitellä samassa kappaleessa, ne tuntuvat nimittäin käytännössä ihan samalta. Kummankin vaahto on superpehmeää ja liukasta ja erittäin miellyttävän tuntuista. Juuri tämä kermainen liukkaus erottaa pumppuvaahdot muista vaahtoavista putsareista.
Lumenen Bright Touch Foamissa on Lumenen muista saman linjan tuotteista (entiseltä nimeltään Radiant Touch) tuttu hedelmäisen raikas tuoksu. Lumenen puhdistusainevalikoima on jaoteltu ihotyyppien mukaan, ja Bright Touch on tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Hintaa vaahdolla on 9,90€. Oikein hyvä putsari, ei tästä muuta osaa sanoa. Käytän mielelläni loppuun! :)
ACO NATUVIVE Seabuckthorn Cleansing Mousse
Natuviven vaahdon koostumus ja ihotuntu ovat siis aivan samanlaiset kuin Lumenessa. Olen jopa testannut näitä niin että pesin samanaikaisesti toisella oikean, toisella vasemman puolen kasvoja, eikä pystynyt erottamaan kumpi on kumpi – muuten kuin tuoksusta. Natuviven hedelmäinen tuoksu on paljon voimakkaampi ja makeampi. Merkit käyttävät usein saman sarjan sisällä samoja tuoksuja, ja Tyrnivaahdossakin tunnistaa ACOn vanhan, poisjääneen Oliivi-putsarin tuoksun. (Hassua että Oliivissa ja Tyrnissä käytetään saman tyyppistä, hedelmäistä tuoksua.)
Natuvivessä on lyhyempi inci, jos se nyt jollekulle jotain merkkaa. Hintaa tuotteella on noin 11 euroa ja sitä myydään apteekeissa. Puhdistavana ainesosana sekä Lumenessa että Natuvivessä on tuttu SLES (sodium laureth sulfate).
LAVERA Gentle Foaming Cleanser
Laveran puhdistuslinja täydentyi viime vuoden puolella pumppuvaahdolla. (Hajusteettomaan Neutral-sarjaan on jo aikaisemmin kuulunut pumppuvaahto, ja se on lemppariputsareitani luonnonkosmetiikan puolella.) Peruspuhdistuslinjaan kuului aiemmin vain emulsio ja seka-rasvoittuvalle iholle tarkoitettu geeli, joten tällaiselle kaikkien ihotyyppien putsarille oli tilausta.
Kuten luonnonkosmetiikan puolella on käynyt tutuksi, luonnollisten ainesosien pumppuvaahdot ovat synteettisiä ohuempia ja vähemmän täyteläisiä. Jotkut niistä muistuttavat koostumukseltaan suorastaan tiskivaahtoa. Laveran Gentle Foaming ei ole tiskivaahtoa vaikka onkin toki Lumenea ja ACOa ohuempaa. Tykkään tuoksusta tosi paljon, niin kuin koko Laveran puhdistuslinjan tuoksusta. Ainesosissa ei ole lakritsia, mutta minulle tulee tuoksusta mieleen aromaattinen yhdistelmä kukkia ja vienoa lakritsia.
Puhdistavat ainesosat ovat Laverassa Lumenea ja ACOa hellävaraisemmat, ja sen myös tuntee iholla pesun jälkeen. Eivät Lumene ja Natuvivekään mitään kiristävää tunnetta kuitenkaan jätä.
Laveran Gentle-vaahto on porukan kallein, pakkauksessa on 100 ml tavaraa (muissa 150 ml) ja hintaa on 13,60€ (Biodellyn hinta, en löytänyt hintoja muualta).
Pumppuvaahdoista vielä – jos et ole koskaan sellaista kokeillut, niin kokeile edes yksi pullo! :) Jos arvostat puhdistustuotteessa ylellisen liukasta, kermaista koostumusta mutta et kuitenkaan pidä rasvaisista maidoista ja emulsioista, pumppuvaahdot ovat kuin sinulle tehtyjä. Ero "tavallisen", ei pumpattavan vaahtoputsarin koostumukseen on huomattava.
Minkä ostaisin testitrion putsareista itse? - Laveran, sillä suosin aina luonnonkosmetiikkaa.
P.S. Nettikauppavinkki hintatietoisille – törmäsin netissä sattumalta Terveysteekki-kauppaan etsiessäni edullisinta hintaa Evonia Keratiini-kapseleille. Huomasin, että monet muutkin tuotteet ovat Terveysteekissä yllättävän huokeita kilpailijoihin verrattuna, esim. ylempänä mainitsemani Laveran Neutral-vaahto maksaa ’Teekissä 7,75€ (normi, ei mikään alehinta) ja muuten-niin-edullisessa Hyvinvoinnin Tavaratalossa taas 12,95€..!
Jiihaa! Vähänkö olen aina riemuissani kun löydän näitä "köyhän miehen" versioita suosikkituotteistani! :)
Tämä löytö etenkin on erityisen mieluinen, alkuperäistä "rikkaan miehen" tuotetta kun ei ole pariin vuoteen enää saanut Suomesta.
Kyseessä on köyhisversio ainakin Karkkipäivän pitkän linjan lukijoille erittäin tutusta huulikiiltotuotteesta; suursuosikistani Dermaglow'n Instant Lip Gloss Plumperista.
Saanko esitellä: Kicks Lip Plumper!
Huvittaa kun välillä sattuu näitä että "löydän" hallustani jonkun tosi hyvän tuotteen joka on ollut minulla jo pitkään, enkä ole sitä ehtinyt testaamaan enkä yhtään tajunnut millainen helmi tuotevaraston uumenissa uinuu. Niinkuin vaikka taannoin esittelemäni loisto-primer IsaDoran UnderCover.
Kicksin huulikiillon sain Kicksin PR:ltä muistaakseni viime keväänä tai kesän alussa. Laatikkoon vain odottamaan ja sinne jäi. Nyt tämän kevään aikana otin sen vihdoin käyttöön. Ja jumpe - tämähän on ihan kuin Dermaglow'n lempparini! ('Jumpe'-sanaa ei varmaan käytetä enää kuin Aku Ankassa..? :D)
Minulle lähetetty sävy on neutraali pinkki-beige Sweet. Se tuo vain ihan aavistuksen sävyä ja näyttää - ja tuntuu - huulilla käytännössä ihan samalta kuin Dermaglow'n Bare Beige.
Plumper-tyyppisiä kiiltoja on markkinoilla pilvin pimein. Kaikki eivät tosiaankaan tunnu samalle. ;)
Superhyvä sävy arkeen! Juuri sellainen huulirasvan korvike jota voi sutaista koska vain vaikka olisi ilman meikkiäkin koska lopputulos ei ole yhtään meikatun näköinen.
Uudemmille lukijoille taustatietona: ihastukseni Dermaglow'n "huultenpullistajaan" ei johdu sen pullistavasta efektistä (joka on hyvin, hyvin mieto, huulten uurteet vain käytännössä hieman siliävät piparminttuöljyn tuoman ärsytysreaktion seurauksena - ja voihan sitä haluta uskoa että myös valmistajan mainostamat hyaluronihappomolekyylit siihen vaikuttavat.. ;)) Kyseinen tuote vain tuntuu huulilla aivan mielettömän hyvältä, ja osasyynä on myös tuo pullistaville tuotteille ominainen kihelmöinti. Olen nimittäin koukuttunut kihelmöivään tunteeseen Blistex-riippuvuuteni kautta - Blistex-huulivoiteessahan on kamforia joka tuo huulille vastaavanlaisen kevyen pistelyn.
Lisätietoa huulia pullistavista kiiltotuotteista ja niiden vaikuttavista aineista:
Vertailussa pullistavat huulikiillot
Kicksin Lip Plumperissa kihelmöinnin tuo mentoli. Toinen vaikuttava aine on hyaluronihappo. Kiilto ei ole ihan yhtä tahmeaa kuin Dermaglow'n mutta pysyy silti huulilla erittäin hyvin. Tahmeus ei myöskään ole sellaista kärpäspaperi-luokkaa.
Kiilto tuoksuu kevyen karkkimaiselta, mieleen tulee joku suklaakonvehti... Ehkä Fazerina? :) Sävyjä on saatavilla kolme; läpinäkyvä Bare, punapinkki Sexy ja beigepinkki Sweet. Hintaa kiillolla on 11,90€ - eli aika lailla mukavampi luku kuin Dermaglow'n käsittämätön 50 euroa..!
Aiemmat "köyhän miehen" tuotelöydöt:
Youth Code, köyhän miehen Génifique
Köyhän miehen Dior - Idun Brunkulla
Viva La Divalta köyhän miehen Naked-paletti
Löytyi: köyhän miehen vastine lempparipeiteaineelleni
.
Onko teillä omia vinkkejä kalliiden, hyvien tuotteiden edullisemmista korvikkeista?
Olen saanut Sokokselta kokeiltavaksi We Care Icon -meikkejä. Vihdoin pääsen kunnolla tutustumaan tähänkin sarjaan! :) Toistaiseksi kokemusta on vain ruskeasta eyelinerista, joka onkin kyllä ollut ahkerassa käytössä.
Tämä juttu oli julkaisuvalmiina jo eilen mutta villiinnyin tiramisusta niin että se kiilasi ohi ^_^
Valitsin luomivärejä kolmeen eri lookkiin, lisää siis tulossa myöhemmin. :)
Ensimmäinen look on hillitty "kauneusmeikki" ruskean ja vaalean ruusun sävyillä. Silmämeikin tein kolmen sävyn Smoky Brown -paletilla jonka kauniin viileät sävyt vetivät ihollani yllättävän punertaviksi, etenkin tuo keskimmäinen sävy.
Tämä on toisaalta jo tuttu ilmiö, ihoni on sen verran lämmin että hyvin monet, jostain syystä etenkin hohtavat ruskean sävyt, näyttävät ihollani aina lämpimiltä. Mattaruskea pysyy paremmin "itsensä sävyisenä".
We Care Iconilla on kolmen sävyn Smoky-paletteja kolmea erilaista; satiini-mattakoostumuksella varustetut ruskea ja harmaa-musta sekä kimaltavammalla koostumuksella pinkki-vaalea-harmaanmusta.
Olen aiemmin swatchaillut näitä Sokoksella useaan otteeseen ja pitänyt laatua sen verran hyvänä että olen jopa suositellut ko. paletteja hyvien ja edullisten ruskeiden tai harmaiden palettien kyselijöille. Nyt voin vahvistaa arvioni: laatu on hyvä. Sävyt levittyvät silkkisesti eivätkä varise.
Yhden kokeilukerran perusteella mono-sävyt ovat hitusen kuivempaa laatua. Mutta palaan tähän kun olen kokeillut niitä kunnolla (sain testiin yhteensä viisi "monoa").
Tämän meikin suosikkituotteeni on Moisture Wear -huulipuna sävyssä Natural Soft Rose. Sain valita testisävyt itse ja valitsin tämän ja lämpimämmän Perfect Hot Coralin. Natural Soft Rose (#4) on todella kaunis ja (tekisi kovasti mieli käyttää englannin sanaa wearable ;)) helppokäyttöinen sävy arkeen. Käytän harvoin tällaisia ruusun sävyjä, mutta pitäisi kyllä käyttää useammin! :)
Moisture Wear -huulipunan koostumus on kevyt, liukas ja voidemainen.
Meikkipohjan tein Perfect Wear -meikkipuuterilla, sävy 3 Perfect Apricot.
Poskille sipaisin Natural Glow -poskipunaa sävyssä 2, Perfect Rose. Poskipunassa on kaksi eri puolta, persikkaisempi ja pinkimpi. Käytin persikkaista puolta. Sävy on hyvin, hyvin läpikuultava = tässä on vähän pigmenttiä.
Lisäsin poskipäille, kulmaluulle ja silmäluomen sisänurkkaan korostukset All Over Shimmer Highlighter -puuterilla, sävy 1 Magic Glow. Puuterin persikkaisen beige alin raita sopii kauniisti täydentämään Smoky Brown -luomiväripaletin harmoniaa. Sipaisin sitä alaluomelle tummanruskean sävyn alle.
We Care Icon on meikkisarjoissa sieltä kaikkein huokeimmasta päästä, hinnat taitavat olla Rimmelin tasoa. Esimerkiksi luomiväripaletti kustantaa 10,90€ ja huulipuna 7,50€. Minusta on aina erityisen kiva kokeilla ja pystyä suosittelemaan edullisia merkkejä joihin kaikilla on varaa. :)
Perusteellista arviota We Care Iconin laadusta en osaa vielä antaa, mutta tämän ensimmäisen meikin perusteella vaikuttaa oikein hyvältä. Huulipuna ja luomiväripaletti saavat erityismaininnan - ja jo aiemmin omistamani eyeliner joka on todella hyvä!
Mitenkäs te ja WCI? Onko merkki monille tuttu?
Noniin, nyt sitten vihdoin juttua maaliskuisesta vierailustamme Lumenen tehtaalle. :) Olin kyllä tosi otettu kun selvisi, että tarkoin valittuja kutsuttuja oli vain viisi. Yksi ei päässyt tulemaan, ja meitä oli kierroksella itseni lisäksi Virve, Erika ja Mona.
Lumenen tehdas sijaitsee Espoossa, enkä ole koskaan aiemmin siellä käynyt, en edes tehtaanmyymälässä. Ja kuten aiemmin kerroin, Lumene ei mitenkään hurjan helposti päästä vierailevia ryhmiä tuotantotiloihinsa. Siksikin olin erityisen otettu ja innostunut varta vasten bloggaajille järjestetystä tutustumiskäynnistä.
Vierailu alkoi pienellä Lumenen historian kertauksella ja ihonhoidon trendikatsauksella. Sorry tämä pateettinen ruokaräpsy joka ei mitenkään liity itse tehtaaseen, mutta olinpahan taas ilahtunut kun Lumenellakin oli otettu huomioon mun ruokavalio. ^_^ Kääk, olenko mä jo näin tunnettu karppailija… :D
Asiantuntijana toimi Lumenen tuotekehityspäällikkö, kemisti (FT, kemia) Josefin Backman. Backman oli tosi hyvä tyyppi! Rempseä ja sellainen meidän "tavan tallaajien" kieltä puhuva, ei mikään "pölyinen tiedemies" ^_^.
Ihonhoidon trendeissä anti-aging dominoi edelleen. Uudet teknologiat ja aktiiviaineiden ihoonkuljetukseen liittyvät innovaatiot ovat suuria juttuja anti-aging –tuotekehittelyssä. Myös luonnollisuus-trendi jatkaa voimakasta kasvua.
Kirjoitin ylös muutamia anti-age -trendin avainsanoja.
Historia- ja trendikatsauksen jälkeen lähdimme tutustumaan laboratorioon.
Keskustelu kävi vilkkaana koko kierroksen ajan ja puhuimme mm. kantasoluteknologiasta, eläinkokeista, hajusteista, säilöntäaineista, vaikuttavista anti-age –ainesosista ja allergiatesteistä. Backman vastaili kysymyksiimme avoimesti rempseään tyyliinsä eikä mielestäni pyrkinyt vastauksillaan mitenkään glorifioimaan työnantajaansa ja maalaamaan Lumenelle jotain superhäikäiseviä kultaisia raameja. Minulle jäi mielikuva avoimesta ja luotettavasta kosmetiikkafirmasta joka valmistaa toimivaa, laadukasta peruskosmetiikkaa, kuuntelee aktiivisesti kuluttajien toiveita ja pysyy ajan hermolla.
Kokosin tähän kiinnostavimpia kierrokselta mieleen jääneitä juttuja.
.
Lumenen tuotekehittelystä
* Yhden tuotteen kehitys voi kestää noin 1,5 vuotta mutta sujuu nopeimmillaan kolmessakin kuukaudessa, kuten BB-voiteen kohdalla. Joihinkin trendeihin on kyettävä vastaamaan erittäin nopeasti, mistä BB-voide on hyvä esimerkki.
* Lumene-tuotteiden säilyvyys testataan pitämällä niitä 3 kk lämpökaapeissa 40 asteessa. Lämpöaltistuksen aikana seurataan miten tuotteet kestävät ja tapahtuuko niissä muutoksia. Joitain tuotteita altistetaan myös pakkaselle.
Kysymys: miksi kasviöljyt eivät ole korkealla Lumenen inceissä vaikka Lumene korostaa markkinoinnissaan kasvipohjaisia ainesosia?
Vastaus: koska Lumene käyttää mieluummin muita tehokkaampia ainesosia kuten erilaisia peptidejä, kasviuutteita ja marjojen siemenöljyjä.
(Sain tähän kysymykseen Backmanilta jälkeenpäin laajennetun ja tarkennetun vastauksen, jossa sanavalintaani hieman korjattiin ja kerrottiin, että Lumene korostaa markkinoinnissaan marjojen siemenöljyjä, ei yleisesti kasviöljyjä. Itse laskin kysymyksessäni marjatkin kasveiksi… Semantiikka-asioita. ;) Lumene suosii marjaöljyjen ohella muitakin kotimaisia öljyjä kuten rapsia. Backman halusi myös tuoda esiin, että Lumenen käyttämät caprylic/capric triglyceride, isopropyl palmitate ja decyl oleate (rasvamaisia aineita, käytetään pehmentäjinä ja löytyvät usein incin alkupäästä) ovat peräisin kasveista.
Ainesosista
* Parabeenihysteria on täysin perusteeton, parabeenit ovat kosmetiikkateollisuuden tehokkaimpia ja turvallisimpia säilöntäaineita. (Olenkohan kuullut tämän aiemminkin..? :D No ehkä joku 197 kertaa kaikilta kohtaamiltani alan ammatti-ihmisiltä. Eikä heillä ole todellakaan mitään kaupallisia intressejä puolustaa parabeeneja. Vaihtoehtojakin kun kosmetiikkateollisuudella on – mutta mitkään niistä eivät ole yhtä hyviä tehtävässään kuin parabeenit.)
* Kollageeni ei tee kosmetiikassa yhtään mitään – se ei imeydy ihoon. (Tämäkin jo aiemmin minulle tuttua tietoa. Voitte siis naiset avoimesti naureskella markkinoiden kollageenia sisältäville voiteille.)
* Sen sijaan peptidit imeytyvät ja niillä on oikeasti tutkittuja vaikutuksia
* Hyaluronihappo on yksi kosmetiikan kalleimpia raaka-aineita
* Antioksidanteilla on ihonhoitotuotteissa ensisijaisesti tuotteen säilyvyyteen vaikuttava ominaisuus, mutta ne vaikuttavat myös ihoon. (Antioksidantit kuuluvat mun henkilökohtaisiin lemppariaiheisiin! ”Oletko siis nähnyt aiheesta tutkimuksia?” kysyin Backmanilta. Ja kyllä, hän on lukenut tällaisia tutkimuksia. :))
* Antioksidantit eivät Backmanin mukaan haihdu kannellisista purkeista niin nopeasti, kuin esimerkiksi Paula Begoun tiimeineen väittää. Toki tuubit ja pumppupullot säilövät antioksiodantit paremmin, mutta eivät ne kaikki katoa hetkessä purkeistakaan.
* Joillain anti-age –ainesosilla on oikeasti vaikutuksia myös dermiksessä saakka.
* Kemiallisesti ei ole mitään väliä, onko joku ainesosa luonnosta vai synteettinen, esimerkiksi kookoksesta johdettu sulfaatti tai synteettinen sulfaatti ovat kemiallisesti ja toiminnallisesti ihan sama asia. Eli ”kookos-SLS” ei ole sen hellävaraisempi kuin täysin synteettisesti valmistettu SLS (sodium lauryl sulfate).
Hajusteista ja allergiatesteistä
* EU:n mielestä lista 26:sta eniten allergisoivasta hajusteesta tulisi pidentää jo 200 ainesosaan. Kaikki hajusteet ovat loppujen lopuksia potentiaalisesti allergisoivia.
Kysymys: mitä tarkoittaa hypoallerginen?
Vastaus: termiä voi käyttää ainoastaan tuoksusta, ei koko tuotteesta (mitä näkee varsin yleisesti). Hypoallerginen tuoksu on tuoksu, jossa allergisoivien hajusteiden pitoisuus on pidetty mahdollisimman pienenä.
* Hajusteettomassa tuotteessa raaka-aineiden ominaistuoksu on peitetty hajua ”syövillä” ainesosilla.
* Ilmaisu ’allergiatestattu’ ei lopulta kerro yhtään mitään, ei ole mitään virallista määritelmää tai kriteerejä sille, millaisia testejä tulisi suorittaa ja miten usealle henkilölle.
* Kaikille tuotteille tehdään joka tapauksessa ns. patch-testi eli pidetään ainetta iholla 48 tuntia ja seurataan reaktioita. Termillä ”allergiatestattu” varustettu tuote ei vältämättä eroa testauksensa puolesta millään lailla ”normaalisti” patch-testatusta tuotteesta.
* Allergia- ja Astmaliiton logolla varustettuihin tuotteisiin voi luottaa sillä ne ovat käyneet läpi tarkemman syynin. Allergiatunnus kertoo, että ihotautilääkärit ovat tutkineet tuotteen ja se täyttää allergianäkökulmasta asetetut kriteerit (= allergisoivat ainesosat on pidetty minimissä ja tietyillä ainesosilla, kuten fenoksietanolilla, on normikosmetiikkaa alhaisemmat sallitut maksimipitoisuudet).
Kysymys: miksi kaikista tuotteista ei tehdä ”herkän ihon tuotteita”? Eihän kenenkään iholle voi olla pahaksi tuote, josta on jätetty pois potentiaalisesti allergisoivia ainesosia?
Vastaus: Syy on kosmeettinen. Monet potentiaalisesti allergisoivat ainesosat tuovat tuotteeseen paremman iho-fiiliksen kuin ei-allergisoivat. Ja suurin osa kuluttajista toivoo tuotteilta nimenomaan miellyttävää ”skin-fiilistä”.
.
Aurinkosuojatuotteista
* EU:ssa on vain 10-15 sallittua UV-filtteriä, USA:ssa käytetään vielä vanhoja ja useampia filttereitä.
* Suojakertoimen mittaamiseen käytetään silmämääräisiä testejä, ei mitään koneellista menetelmää. Suoja-aineet testataan levittämällä niitä ihmisiholle, altistamalla iho UV-säteilylle ja tekemällä silmämääräinen arvio ihon punoitusasteesta (!).USA:ssa mittautetuilla tuotteilla on yleensä korkeampi suojakerroin kuin EU:ssa. Näin ollen amerikkalainen SPF 50 –voide ei välttämättä Euroopan standardien mukaan ole 50.
* UV-filtterit jättävät tuotteeseen lähes aina tahmean fiiliksen, siksi on haastavaa kehittää miellyttäviä aurinkosuojavoiteita.
* Backman on ylpeä kehittämästään Lumenen LAB-sarjan Age Reverse –voiteesta, jonka suojakertoimellinen koostumus ei kuulemma ole lainkaan tahmea.
Tällaista jäi "käteen" Lumenelta! Kuten Vesa Rämöä haastatellessa, olisin voinut jäädä roikkumaan Backmaninkin takin liepeisiin vielä vaikka kuinka pitkäksi toviksi... Vierailuemännät yrittivät lempeästi ohjata meitä ulkona odottavaan taksiin kun minä ja Virve oltiin vain että "Vielä yksi kysymys...! Hei vielä tää tuli mieleen - -!" ^_^
Suuret kiitokset Lumenelle hurjan mielenkiintoisesta tilaisuudesta ja erityiskiitos Josefin Backmanille!
Ja kiitokset myös niille lukijoille jotka jaksoivat lukea jutun loppuun saakka ^_^ Oli niin paljon kiinnostavia pointteja että en malttanut tiivistää :)