* Sis. mainoslinkkejä
Hoppla! Kävelin eilen pitkästä aikaa Kicksin ohi, pistäydyin sisään lähinnä tsekkaamaan tämän hetken luonnonkosmetiikkavalikoiman tilanteen, ja päädyinkin shoppaamaan talon oman brändin tuotteita 50% tarjouksesta.
Tässä saalis. Ostin suosikkisilmänalusgeelilappujani ja suosikkihuulikiiltojani, ja läjän happotuotteita.
Koko Kicksin oma sarja, * Kicks Beauty, myydään nyt -50% alennuksella sillä sarja tulee uudistumaan täysin, kertoi Kicksin myyjä. Mitä tulee tilalle ja milloin, sitä myyjä ei osannut sanoa.
Vähän harmi, koska sarjassa on muutamia ihan huipputuotteita joiden katoamista tulen suremaan, mutta eihän vielä tiedä, jos osa tuotteista tulee säilymään ja ne vain uudelleenlanseerataan uusilla pakkauksilla.
Anyways, laihialaisena tarjoushaukkana vinkkaan totta kai innoissani, kun suosikkituotteitani tai muuten vain kiinnostavia tuotteita saa edullisesti! Jos teilläkin on suosikkeja Kicksin oman sarjan tuotteissa, ei muuta kuin kipin kapin liikkeeseen tai verkkokauppaan tekemään hankintoja puoleen hintaan. Verkkokaupassa ei muuten ole tällä hetkellä toimitusmaksuja, eli verkko-ostos on saman hintainen kuin kivijalkamyymälässä. 👍
* Kicks Lip Plumper -huulikiilto 6,95€ / 6 ml
Olen näiden "plumper"-tyyppisten, huulilla kevyesti kihelmöivien huulikiiltojen fanaattinen käyttäjä. (Kihelmöintihän on yksi syy miksi olen koukussa myös Blistex- ja Carmex -huulivoiteisiin...)
Kicksin Lip Plumper Instant Volume on ollut yksi lemppareitani tämän tyypin huulikiilloissa. Olen muuten muinoin kirjoittanut perusteellisen postauksen näiden huulta turvottavien (tai sitä lupaavien) huulikiiltojen vaikutusmekanismista. Kaikki eivät suinkaan turvota huulta, tai vaikutus on yksilöllinen, ja esimerkiksi minun huuliani Kicksin Lip Plumper ei pullista mitenkään.
Mutta koostumus on todella hyvä ja mehumainen, läpikuultava ja erittäin luonnollinen sävy on JUST mun juttuni! Käyttämistäni sävyistä Sweet (persikka) ja Darling (nuderoosa) tulee huulille vain aavistus sävyä. Sävyjä on muutettu vuosien varrella - ekat kappaleet Sweet-sävyä jotka olen käyttänyt, olivat beigepinkkejä! Happojen ystäville! Kicksin omassa sarjassa on ollut aivan tosi hyvältä vaikuttava kattaus erilaisia happotuotteita! On BHA:ta, AHAa ja PHA:ta - kaikki ovat edustettuina!
Erityisen vaikuttunut olen ollut PHA:sta, jonka harvinaisuudesta markkinoilla olen marmattanut täällä blogissa. PHA eli polyhydroksihappo kun on ihonhoidon "ihmehapoista" se käytännössä parhaaksi toitotettu, koska sillä on AHA-hapon ikääntymisen merkkejä häivyttäviä ominaisuuksia, mutta PHA:n koostumus on paljon hellävaraisempi ja siedetympi, jolloin se sopii myös herkemmälle iholle.
Hoitolasarjoista erityisesti Exuviance on tunnettu PHA-tuotteista, mutta tavallisilla kuluttajamarkkinoilla PHA on yhä verrattaen harvinainen, AHA:n dominoidessa.
* Kicks 10% AHA + 10% PHA Concentrate -seerumitiiviste 14,95€ / 30 ml
Ostin tämän eilen, joten voin kommentoida ainoastaan, että inci näyttää erittäin hyvälle; glukonolaktonia (PHA) ja glykolihappoa (AHA), rauhoittavaa arginiinia ja allantoiinia sekä vielä joukko miedompia AHA-happoja (omena-, viini- ja maitohappoa). Koostumus on ohutta geelifluidia ja iholla miellyttävän ja siloisen tuntuinen - vailla silikonia! Tiiviste on myös hajusteeton.
AHA & PHA -tiivistettä käytetään iltaisin seerumin tavoin; yövoiteen alla, tai sitä voi halutessaan sekoittaa yövoiteeseen tai muuhun voide/emulsiotuotteeseen. Näin kannattaa toimia etenkin, jos iho ei ole tottunut happoihin. Aamulla iho suositellaan huuhdeltavan, jotta seerumin jämät ja irronnut ihosolukko saadaan pois. (Sannin huomio: hmmm, en itse ehkä käyttäisi näin vahvaa happotuotetta joka ilta....)
* Kicks 15% AHA Treatment -kuorinta 9,95€ / 50 ml
Tämän tuotteen nimi voisi olla AHA & PHA Treatment, sillä se sisältää myös korkean pitoisuuden glukonolaktonia eli PHA:ta.
Treatment on käytännössä saman tyyppinen ja samalla lailla vaikuttava tuote kuin Concentrate, mutta tätä käytetään vain 1 - 2 kertaa viikossa ja annetaan vaikuttaa 10 minuuttia, minkä jälkeen se huuhdellaan pois. Se on siis voimakkaampi kuin Concentrate.
Tämän ehdin testata, ja on todellakin tehokas tuote! Treatment on hajustettu, siinä on vähän lääkemäinen, "kliininen" tuoksu, ei mikään ns. kosmeettisesti parfymoitu.
Näitä kahta ei enää ole saatavilla verkkokaupassa, mutta myymälöistä niitä vielä saa (toki vaihtelee myymälöittäin mutta ainakin Sellon Kicksissä näitä oli runsaasti).
Niacinamide Treatment 9,95€ / 50 ml
Niasiiniamidi on sekin näitä hypetettyjä ja hyvin tutkittuja the-ainesosia, jotka parantavat ihon kuntoa monin tavoin. Niasiiniamidi kuuluu C-vitamiinin ohella niihin aktiiviainesosiin, joista hyötyy käytännössä joka ihotyyppi.
Niasiiniamidi tekee hyvää rasvoittuvalle, epäpuhtaalle, isohuokoiselle, epätasaisen sävyiselle, ikääntyneelle ja samealle iholle. Se uudistaa, kirkastaa ja tasoittaa ihoa. Kicksin Niacinamide Treatment on koostumukseltaan voidemaista ja siinä on mieto, ihan miellyttävä tuoksu. Tuotetta voi käyttää 1-2 kertaa viikossa yövoiteen (tai yönaamion) tavoin, ja se huuhdellaan aamulla pois.
BHA 2% Treatment 9,95€ / 50 ml
BHA taitaa olla se tutuin happo tavalliselle kuluttajalle; rasvalukoinen BHA on erityisesti rasvoittuvan ja epäpuhtaan ihon sankari ja pystyy hajottamaan huokosten talikertymiä ja mustapäitä.
Kicksin BHA-tuotteessa on 2% salisyylihappoa, eli sitä tehokkainta BHA:ta (Koreassa käytetään usein miedompaa betaiinisalisylaattia). Mukana myös 20% taikapähkinävettä (jonka ihohuokosia supistavasta vaikutuksista ollaan tasaisesti eri mieltä) sekä 8% savea, joka vielä vahvistaa tuotteen puhdistavaa vaikutusta.
BHA Treatment on koostumukseltaan voidemaista ja sitä käytetään 1-2 kertaa viikossa naamion tavoin. Naamion annetaan vaikuttaa 10 minuuttia ja se huuhdellaan pois. Tuoksu on kevyesti lääkemäinen.
Firming & Plumping Hydrogel Under-Eye Patches 9,95€ / 20 paria
Mun superrakkaustuote..!! Ostin Kicksin silmänalusgeelilaput pari vuotta sitten, ja näistä on tullut mun luottotuote silmänalusturvotukseen.
Hassua kyllä - nämä alkoivat toimia kaikkein parhaiten kun purkki oli ollut auki pari-kolme kuukautta, ja purkin sisältämä seerumi vähän haihtunut. Kun laput eivät enää valuneet seerumia, kuten alussa, ne alkoivat pysyä iholla paremmin eivätkä enää liu'u paikoiltaan.
Jos aamulla herään megasilmäpusseilla, lyön Kicksin hydrogeelilaput silmien alle ja tunnin kuluttua silmäpussit ovat muisto vain! Iho on tasainen ja raikkaan näköinen. Firming & Plumping -laput sisältävät paljon hyaluronihappoa, joka täyttää silmänympärysihon pienet juonteet kosteudella ja tekee ilmeestä todella levänneen ja sanoisinko nuorekkaan näköisen.
Jätän laput vaikuttamaan jopa tunniksi, kunnes kaikki neste on imeytynyt ja laput täysin kuivuneet. Olen huomannut, että tällä tavoin vaikutus on kaikkein tehokkain ja silmäpussit katoavat käytännössä kokonaan.
Hassua kyllä, näitä lappuja on kahta eri laatua, ja itse asiassa se toinen (Rejuvenating) on se, joka lupaa häivyttää silmänalusturvotusta! Niitä en ole käyttänyt, mutta nyt tuli ostettua niitäkin, kun kerran ovat puoleen hintaan. Mielestäni Firming & Plumping -lappujen inci näyttää paremmalta ainakin kosteutuksen puolesta, mutta kokeillaas nyt näitä toisiakin :)
Hydrogeelilappuja ei enää ole Kicksin verkkokaupassa, mutta myymälöissä kannattaa käydä kurkkimassa.
* Kicks Liquid Lipstick 6,95€
Parhaat mattahuulipunat jos multa kysytään..! 😍 Ainakin kauneimmat sävyt, NIIN ihania...! 💗
Sävyt esitelty tässä postauksessa.
* Your Lips But Better (mun suosikki!)
* Kicks Foaming Face Wash 2,95€ / 50 ml (verkkokaupassa jäljellä vain tätä pienempää matkakokoa)
Ihana, vaahtoava kasvoputsari! Nämä olivat Sellossa lopussa, muuten olisin ostanut. Täytyy vielä käydä katsomassa Tampereella tai tilata netistä.
* Thirsty Skin Starter Kit 5,50€ / putsari 50 ml, seerumi 15 ml, päivävoide 20 ml, yövoide 20 ml
Jos kiinnostuu tuosta putsarista, kannattaa melkein ennemmin ostaa tämä hävyttömän halpa kitti, jossa saman putsarikoon lisäksi saa matkakokoisen (reilut koot..!) seerumin, yövoiteen ja päivävoiteen. Kaikki tämä 5,50€..!
* Kicks BB-meikkivoidesivellin 6,95€
Eniten käyttämäni meikkivoidesivellin. Tekee peittävää ja todella tasaista jälkeä..! Käyttöä ei tarvitse rajoittaa BB-voiteisiin :D
* Kicks Brush Cleanser -sivellinputsari (3,45€ / 150 ml) on alalla kultaa, tätä käyttävät melkein kaikki tuntemani ammattimeikkarit (minä mukaanluettuna) ja kun putsari viime vuonna oli jonkin aikaa lopussa, oli moni hyvin huolissaan :D
Loppuun taas kivaa teille ^_^
Kotiin päästyä (tai siskon luokse itse asiassa, olen ollut Espoon työtapaamisten takia nyt pääkaupunkiseudulla :)), huomasin ostoskoriin päätyneen yhden ylimääräisen hydrogeelipakkauksen.
No, annan lahjaksi, ajattelin.
Tai, arvo lukijoille, sanoi Karkkipäivä-Sanni. :)
Arvotaan! :)
Voit osallistua Hydrogel Under-Eye Patches -pakkauksen arvontaan lähettämällä jotkin hyvän mielen kesäterveiset kommenttilaatikossa! Osallistua voi sunnuntaihin 14.6. saakka.
Edit. Voitto osui Karolle, onnea! :)
P.S. Niin... se alkuperäinen syy miksi menin Kicksin liikkeeseen... luonnonkosmetiikka... Selvisi, että Kicks luopuu luonnonkosmetiikasta kokonaan (!!), ainakin siis kivijalkaliikkeissä. Tyrmistys...! Aikamoinen kannanotto, kun muut myymälät päin vastoin lisäävät vihreän kosmetiikan osuutta. Viimeinen jäljellä oleva lk-brändi Kicksissä on Estelle & Thild, jota nyt myydään pois.
KILPAILUN SÄÄNNÖT
Kevät etenee koronan keskelläkin.
Kahvit keittyvät aamuisin, käydään suihkussa, kammataan hiukset ja laitetaan maskaraa. Yritetään nauttia arjesta jonka merkitys korostuu nyt entistä enemmän. Jokainen syy hymyyn on paras syy. Se voi olla vaikka tuoksuva suihkuvaahto tai tilaisuus pestä ikkunat.
Tänään kurkataan Dermosilin kevääseen ja mun päivittäisiin Dermosil-suosikkeihin.
Wakeup -suihkuvaahto ja -vartalosuihke ovat Dermosilin suloisia maaliskuun uutuuksia. Ihania tuotteita tekemään tavanomaisesta aamuisesta suihkurutiinista jotain astetta kultareunaisempaa.
Wakeup Creamy Shower Mousse (7,90€ / 200 ml) tekee puhdistautumisesta ylellisen hetken. Kimmoisan kermainen, kuohkea vaahto levittyy iholle pehmeästi ja tuoksuu raikkaalle sitrukselle ja vienon keväiselle kukkakimpulle. Olen totaalisen ihastunut tähän vaahtoon. 💜
Pullon kaunis, liilasta persikkaan liukuva väri hivelee myös esteetikkoa minussa. Oi mikä tuote.
Vitalizing Body Mist (7,90€ / 150 ml) jatkaa vesikosteuttamisen trendiä vartalosuihkeen muodossa. Glyserolia ja manteliöljyä sisältävä kevyt suihke kosteuttaa ja toimii samalla vartalotuoksuna. Tuoksu on sama kuin kuin suihkuvaahdossa, mutta voimakkaampi.
Instant Makeup Remover on uusi puhdistusgeeli erityisesti meikin poistoon. Koostumukseltaan se muistuttaa suosikkiani (ja monen muunkin suosikkia!), Dermosilin Classic-sarjan Kasvopesua, mutta on hellempi ja hajustamaton tuote, ja koostumus on hienosäädetty nimenomaan meikin poistoon sopivaksi.
Instant Makeup Remover -putsarille on myönnetty Allergia-tunnus joten se sopii loistavasti myös herkkäihoisille ja hajusteherkille tai -allergisille.
Hinta: 4,20€ / 125 ml.
Kesä lähestyy pikkuhiljaa, ja nyt on hyvä hetki varustautua aurinkoista vuodenaikaa varten asianmukaisilla apukeinoilla.
Aurinkokapselit ovat olleet oma luottotuotteeni ihon sisäisessä suojaamisessa jo vuosia. Beetakaroteeni, e-vitamiini ja valikoitu kirjo muita tehokkaita antioksidantteja auttavat ihoa vastustamaan UV-säteilyn aikaansaamaa oksidatiivista stressiä sekä edesauttavat ruskettumisen muodostumista.
Dermosilin Solistica-kapselipakkaus riittää kahdeksi kuukaudeksi eli Suomen kesän läpi. Hintaa 60 kapselin pakkauksella on 14,90€.
Aurinkokapselien tärkein vaikuttava aine ovat karotenoidit, joita Dermosilin Solistica-valmisteessa on viittä erilaista.
Karotenoidien edut päivetyksen ja UV-säteilyltä suojautumisen suhteen saa myös popsimalla läjäpäin porkkanoita ja tomaatteja, mutta harva meistä jaksaa syödä niitä päivittäin saman määrän kuin mitä kapselit tarjoavat tiivistetyssä muodossa. :)
On hyvä huomata, että kapselit eivät poista aurinkovoiteen tarvetta, vaan toimivat lisäsuojana.
Karotenoidien lisäksi Dermosilin Solistica-kapselit sisältävät purasruohon siemenöljyä, kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä sekä viinirypäleen siemenölyä. Purasruohon siemenöljyn gammalinoleenihappo ehkäisee ihon kuivumista ja vehnänalkioöljyn sisältämä E-vitamiini suojaa ihosoluja hapettumisstressiltä. Viinirypäleen siemenöljy sisältää iholle tärkeitä flavonoideja ja E-vitamiinia, jotka suojaavat ja hoitavat ihoa.
Dermosilin Solistica-kapseleiden edut pähkinänkuoressa:
Kapselit ovat 100% luonnollisia. Niiden kuori on kalagelatiinia eli kasvissyöjille ja vegaaneille ne eivät sovi.
Monet meistä pysyttelevät nyt suurimman osan ajasta kotona ja sisätiloissa. Mikä voisikaan olla parempaa tekemistä tässä tilanteessa kuin hoitaa hommia, joita normaalisti sysää mielellään kauemmaksi.... tai, joillekin tämä voi olla maailman kivointakin puuhaa: ikkunoiden pesu! :)
Dermosilin Ecocert-sertifioidun Living-siivousainesarjan ikkunanpesuneste lähti mukaani karanteeniin, ja seuraavien päivien ohjelmassa onkin mökin ikkunoiden pesu.
Biohajoavassa Ecocert-ikkunanpuhdistusaineessa on mieto tuoksu. Sarjaan kuuluu myös kylpyhuoneen, keittiön sekä yleispuhdistusaineet täyttöpakkauksineen. Minulla on kotona nuo muutkin ja muita en ole kodin puhdistukseen käyttänytkään ne löydettyäni.
Aina ennen siivotessa poistuin putsarilla suihkutellusta tilasta useiksi minuuteiksi koska ajatus vahvojen siivouskemikaalien hengittämisestä oli vastenmielinen - no, ei pelkästään ajatus vaan ihan se konkreettinen hengityskin ;)
100% luonnollinen puhdistusaine ei välttämättä tuoksu kaikkien nenään sen paremmalta (minun nenään kyllä!), mutta ainkaan se ei käy henkeen samalla lailla kuin synteettiset kemikaalit. All Purpose Cleanerin tuoksussa on minusta vähän laventelia, tykkään siitä toooosi paljon!
Lopuksi vielä "Extra" :) Dermosilin Ann-Sofie kysyi, haluaisinko kertoa niistä Dermosil-tuotteista, joita käytän päivittäin ja jotka ovat niin sanotusti niitä kaikkein läheisimpiä luottotuotteitani. No totta kai haluan! 🤗 En koskaan kieltäydy jos minulta kysytään mun suosikeista :D
Tässä ovat ne Dermosil-tuotteet, jotka minulla ovat nyt käytössä päivittäin. No ainakin melkein päivittäin, useita kertoja viikossa joka tapauksessa. Yksi näistä (ei varmaan vaikea arvata mikä?) on ollut minulla vakkarikäytössä jo vuosikaudet.
Hydro-geeli on luotettava "koko kehon huoltaja" päästä varpaisiin - toimii niin kasvoseerumina, vartalon kosteuttajana kuin sheivauksesta ärtyneen ihon rauhoittamisessa. En voi ylistää tätä kyllin, mieletön superyllättäjä johon ihastuin aivan puun takaa.
Minikokoinen käsivoide kulkee aina käsilaukussa. Tällä hetkellä käytössä on tämän talven Limited Edition -tuoksu Winter Woods, jota toivon takaisin isossa koossa! (Mutta pahoin pelkään ettei toiveeni toteudu... joka vuosi tulee uudet ihanat kausituoksut. Tämä oli mulle henk. koht. paras <3)
Lanoliinivoide on Carmex/Blistex-huulivoide(addiktio)kaksikkoni "stand-in" - eli pelastaa huuleni kun 'Exät ovat kadoksissa.
MEIKIT
Ideal BB-voide. 🙏🏻 Jokohan tätä olisi hehkutettu Karkkipäivässä tarpeeksi... ;D En tiedä, mutta täältä pesee yhä vain: Ideal korvasi meikkipussissani Lumenen Nordic Girl CC-voiteen ja viihtyy kasvoillani käytännössä aina, kun haluan ihoni näyttävän parhaimmalta. Luonnollinen peittävyys ja täydellisen kuulas, kostean ja terveen näköinen ihon pinta. Vakkarimeikkini on nyt laittaa Ideal BB alle ja kevyt kerros mineraalipuuteria päälle. 👌
Ideal-iho.
Kulmakynä sävyssä Medium. Se paras kulmakynä. Ei muuta sanottavaa.
Moist Proof -kulmaväri sävyssä Medium (voidemainen). Käytän tätä geelieyelinerin tavoin. Tosi hyvä, neutraalin ruskea väri.
Sparkly Lip Shine SK 30 -huulikiilto. Miellyttävä, lähes väritön huulikiilto joka tuo vieläpä korkean aurinkosuojan. Olen huulikiiltojen suurkuluttaja ja käytän niitä ihan joka ikinen päivä. Jopa meikittöminä. (Tätä tuotetta ei harmi kyllä enää ole Dermosilin valikoimassa, taisi olla limited edition.)
*
Toivotan kaikille mukavaa torstaita ja loppuviikkoa, pysytään terveinä <3
Minä lähden nyt pesemään ikkunoita. :)
Natural Goods Company Ystävämyynti on käynnissä! Tarjoukset ovat voimassa maanantaihin 24.2. saakka, niin kauan kuin tuotteita riittää.
Tykkään tosi paljon näistä alekamppiksiin liittyvistä yhteistöistä, sillä olen tarjoushaukka itsekin! :) (Juuri viime viikonloppuna tilasin muuan asiakasomistajapäiviltä minulle uuden luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita testiin, kun sai edullisemmin :D Säästö on aina säästö 👍)
Erityisen kivoja alejippoyhteistyöt ovat silloin, kun saa itsekin ehdottaa tuotteita joita laitetaan tarjoukseen. :) Silloin aina mietin, mitä sellaisia tuotteita, joista olen lukijoilleni intoillut, voisin ehdottaa tarjoukseen jotta lukijoilla olisi mahdollisuus saada ne halvemmalla :D
Ystis on jaettu kolmeen aleprosenttikategoriaan:
EDIT! Maanantaina 24.2. Ystiksessä on lisäale puoleenyöhön saakka: koodilla YSTIS10 saa vielä -10% lisäalen jo alennetuista tuotteista.
-20 % - täällä on mm. koko Mossan valikoima, Nurme, Alima Puren koko valikoima, Absolutionin koko valikoima sekä ehdottamani uuden K-Beauty-sarjan Urangin tuotteita.
-35% - täällä on mm. Biosoliksen aurinkotuotteita, muutamia Esse-tärppejä (Esse on tosi harvoin tarjouksessa), Mádaraa, Khadia, Kaé-hoitolasarjan tuotteita sekä mun ehdottama seerumiduo Novexpertiltä ❤️
-50% - täällä on mm. Mádaraa, Whamisaa, Logonaa ja Providaa.
URANG - KATSAUS SARJAAN
Uusi korealainen luonnonkosmetiikkasarja Urang on odotetusti kiinnostanut minua siitä saakka kun se rantautui Suomeen viime vuoden puolella. Herkälle iholle kehitetyn Urangin on perustanut korealainen aromaterapeutti Jina Lee, ja sarjassa hyödynnetään aromaterapiaa.
Varovasti ehdottelin Natural Goods Companylle, josko voisin tutustua Urangiin, ja sehän onnistui. :) Pyysin testiin kaksoispuhdistustuotteet ja sain niiden lisäksi True Rose Repair Essencen, korealaisen ihonhoidon kulmakiviin kuuluvan hoitotiivisteen. Ne pääsivät mukaan myös Ystis-tarjouksiin.
PUHDISTUSÖLJY - Urangin puhdistusöljy on täyteläinen ja runsaan tuntuinen, mutta huuhtoutuu iholta vaivatta veden kanssa kiitos hyvien emulgaattorien. Puhdistusöljyssä vaikuttavat saflori-, aprikoosinkivi-, viinirypäleensiemen-, jojoba-, manteli- ja oliiviöljy.
Ylellisen tuntuinen! Miellyttävän runsas koostumus saa minut pyörittelemään öljyä iholla pitkään ja iho saa samalla hierontaa :) Vesihuuhtelun jälkeen ihoon ei jää yhtään rasvaista tunnetta.
PUHDISTUSVAAHTO - Creamy Bubble Foam Cleanser on I-H-A-N-A! Tiedätte että olen vaahtoilija ja tämän putsarin vaahto on niiiiin kermaista, liukasta ja tiheää kuin olla voi...! Ehdottomasti kermaisin ja täyteläisin luonnonkosmetiikan vaahtoputsari jota olen koskaan kokeillut!
Jos sinäkin tykkäät kunnon vaahdosta, kokeile tätä! Tulet ihastumaan! Ai kyllä ne korealaiset vaan osaa...
TRUE ROSE REPAIR ESSENCE
Kirkastava, kosteuttava, rauhoittava ja uudistava hoitotiiviste. Muutaman tuotteen (pohjoismaisessa) perusihonhoitorutiinissa tämä menee seerumina, ja koostumuskin on sen tyyppinen. Korealaisessa ihonhoitorutiinissa tämä laitettaisiin kasvoveden jälkeen ja ennen seerumia.
Tykkään True Rosen aidon ruusuisesta tuoksusta! Tykkään myös ainesosaluettelosta: True Rose sisältää 50,7% ruusuvettä (kosteuttaa, rauhoittaa, uudistaa - ruusuvesihän tekee melkein kaikkea! :D), 7% glyserolia (sitoo kosteutta), centella asiaticaa (lievittää ärsytystä, korjaa ihovaurioita), kamelian siemenöljyä (tuo antioksidanttista suojaa), kamomillaa (rauhoittaa), lakritsinjuuriuutetta (kirkastaa), pajunkuoriuutetta (kirkastaa) ja joukon muita luonnon hyviksiä. Vaikuttava sisältö!
True Rose on nopeasti imeytyvää, ohutta ja ei-tahmeaa geelifluidia. Olen käyttänyt tätä korealaisittain, eli laitan tämän päälle vielä seerumin ja sitten yö- tai päivävoiteen.
Sitten Ystis-tärppeihin :)
Mádara Ocean Love -pakkaus; sisältää suositun Purifying Foam -puhdistusvaahdon 100 ml sekä Daily Defence Ultra Rich -voiteen 60 ml - vain 11€ (!!)
Mádara BOOST -ampullit, Antioxidant Energiser (väsyneelle ja samealle iholle) 16,40€
Mádara BOOST -ampullit, Amino-Fill (kiinteyttävät, ikääntyneelle iholle) 16,40€
Mossa Pore Clarifying Charcoal Scrub -aktiivihiiltä sisältävä kuorinta epäpuhtaalle iholle 6,75€
Sannin kylppäristä - pullot rivissä sulassa sovussa :)
Novexpert Booster With Vitamin C 30 ml 32,44€ - suosikki C-vitamiiniseerumini! Kun sain ehdottaa Ystävämyynnin tarjouksiin paria tuotetta, ehdotin heti Novexpertiä, sillä näitä näkee harvoin tarjouksessa.
Novexpert Booster Serum With Hyaluronic Acid 30 ml 32,44€ - toinen tähtituote Novexpertiltä, tämä hyaluronihapposeerumi on erittäin miellyttävän tuntuinen ja päihittää mielestäni jopa Evolven supersuositun HA-seerumin. Toki Novexpert on vähän arvokkaampi - paitsi nyt Ystiksessä ;D
Whamisa Deep Rich Toner 300 ml (jättikoko) 47,06€ - syväkosteuttava klassikko ei kaivanne esittelyjä! Deep Richiin koukuttuneelle maksikoko..!
Mádara-kasvovedet, mun oma suosikki on paksu ja kosteuttava Comforting Toner 12,94€
(Comforting Tonerin uusi pakkaus on muuten vaaleanpunainen ;))
Mádara Hydra Recharge Cream 50 ml 27,04€ - ihana voide kosteusköyhälle ja stressaantuneelle iholle. Kevyen tuntuinen iholla mutta todella tehokkaasti kosteuttava. Yksi mun pitkäaikaisia kasvovoidesuosikkeja. 💗
Mádara AHA Peel Mask - luonnonkosmetiikan tehokas AHA-happonaamio 17,49€
Whamisa Peeling Finger Mitt -kuorintalaput rasvoittuvalle ja sekaiholle 25,94€
Mossan koko valikoima 😍 - esim. ihanat emulsioseerumit Derma+ 12,32€ (herkälle iholle) ja Glow Cocktail 11,36€ (pigmenttimuutoksiin)
Alima Pure koko valikoima 😍 - mun kokemuksella peittävin mineraalipohja Satin Matte Foundation nyt 27,92€
Nurme Rich Cream - tämä ihana, täyteläinen Nurmen uutuus koko vartalolle joista juuri järjestin arvonnankin! Tyrni-appelsiini on suosikkini! 9,92€
Absolution Le Multi Correcteur -peiteaineet - todella hyvän koostumuksen peittävä, voidemainen peiteaine, paras mun tähän saakka kokeilemani luonnonkosmetiikan peiteaine! 24,64€
Urangit esiteltiinkin ylempänä :)
Urang Natural Cleansing Oil 150 ml 29,60€
Urang Creamy Bubble Foam Cleanser 150 ml 29,60€
Urang True Rose Repair Essence 50 ml 39,20€
Onko joku jo muuten ehtinyt kokeilemaan Urangia..?
Ihanaa viikonloppua kaikille! :)
Karkkipäivä on rullannut kauneuden ja kosmetiikkapurkkien ihmeellisessä maailmassa jo kymmenen - tänä keväänä yksitoista - vuotta. Sen kunniaksi kokosin kasaan koko blogihistorian parhaat tuotteet.
En lähde hakemaan tuotteita jokaisesta mahdollisesta kategoriasta, vaan jaan kunniaa yksinkertaisesti niille tuotteille, jotka ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet minuun syvimmän vaikutuksen.
Palkitsen tuotteet ja sarjat, jotka ovat tuntuneet minun ihollani simppelisti PARHAILTA. Tässä osassa käyn läpi parhaita ihonhoitotuotteita, seuraavassa osassa valokiilaan pääsevät parhaat värikosmetiikan tuotteet.
Tästä on hyvä aloittaa.
BLISTEX JA CARMEX -HUULIVOITEET
Tämän klassisempaa "the"-Sanni-tuotetta ei olekaan, ja näiden kämmeneen niin ihanasti asettuvien purkkien taival elämässäni ulottuu paljon kauemmas kuin 10 vuoden taakse. Käytän nimenomaan purkki-voidetta, en puikkoa.
Olen käyttänyt Blistexiä vuodesta 1993 ja Carmexia siitä lähtien kun se rantautui Suomeen 2010-luvulla. Välillä kokeilen muita mutta eivät kelpaa kuin hätäavuksi, Carmex ja Blistex ovat parasta mitä huulirasvojen valtakunnassa on syntynyt. 🙌
PARHAAT PUHDISTUSTUOTTEET
Parhaan valinta saattaa tuntua haastavalta, koska rrrrakastan putsareita ja tykkään vaihdella niitä jatkuvasti, mutta vain yhdessä on kaikki kohdallaan; koostumus, ihofiilis, tuoksu, vaahdon laatu, huuhtoutuvuus, jopa pakkaus - ja onpa tuotteen kotimaa-Kreikkakin minulle läheinen ^_^
KORRES FOAMING CREAM CLEANSER. Suosikkini on tuoksun puolesta Olympus Tea mutta myös Wild Rose on koostumukseltaan yhtä hyvä.
LUMENE NORDIC C PURE GLOW PUHDISTUSBALMI. Ihania balmeja ja puhdistusöljyjä riittää, mutta tuoksufriikkinä valintani on tämä: Lumenen herkullisen hedelmäisen tuoksuinen Pure Glow -balmi. Myös koostumuksessa on kaikki kohdallaan, tämä on erittäin miellyttävä tuote kaikin puolin. Puhdistaa kestävänkin meikin tehokkaasti ja emulgoituu veden kanssa jättämättä yhtään rasvaista tunnetta iholle.
LUMENE HERKÄN IHON SILMÄMEIKINPOISTOAINE. Tämän tuotteen nimi vaihtuu parin vuoden välein mutta koostumus on pysynyt yhtä hyvänä: kevyesti geelimäinen neste poistaa silmämeikin tehokkaasti, miellyttävästi ja kirvelemättä. Helppo ja aina luotettava valinta.
CATTIER MISELLIGEELI. Luonnonkosmetiikan vastine Lumenen herkän ihon silmämeikinpoistoaineelle, ja itse asiassa vielä paljon enemmän - Cattierin upeassa tuotteessa yhdistyvät silmämeikinpoistoaine, kosteuttava hoitoneste ja ihoa puhdistava miselliteknologia. Vuosikymmenen parhaita löytöjä.
PARHAAT KOSTEUTTAVAT NESTEET
On hullua, että olen joskus ollut ilman näitä. Kosteuttavat nesteet ovat liittyneet ihonhoitorutiiniini vasta viimeisen parin vuoden aikana, ja olen niiden kanssa aivan kihloissa. Etelä-Korea osaa tämän kategorian tuotteet like no other, mutta ilokseni myös kotimaisella osaamisella syntyy loistoluokan nestemäisiä kosteuttajia!
WHAMISA DEEP RICH TONER - kosteuttavien nesteiden klassikko. Onko tämä seerumi, kasvovesi, tehotiiviste vai mikä, nimityksellä ei väliä mutta kosteutta tämä täyteläinen ja ihoa aktivoiva neste todellakin tuo.
ATOPIK TEHOKOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE - täysin vesimäinen tuote kosteuttaa ihoa kuin parhain syväkosteuttava seerumi. Huikea tuote - ja kotimainen!
BTB13 ULTIMATE MOISTURIZER - saman kotimaisen valmistajan toinen huippukosteuttaja, tämä Atopik-suihkeen sisar on vaikutuksiltaan enemmän anti-age kiitos uudistavan BTB13-yhdisteen.
KLAIRS SUPPLE PREPARATION FACIAL TONER - Whamisaa miedompi ja hellävaraisempi paksu hoitovesi Koreasta. Rakastan. Koostumus sopii fantastisen hyvin kerros-kerrokselta paineluun, eikä iho jää yhtään tahmeaksi.
HOLIKA HOLIKA 3 SECONDS STARTER HYALURONIC ACID - Kolmas Korean ihme, tämä on nesteistä paksuin ja sopii erityisen hyvin täyteläistämään ohuen silmänympärysihon juonteita. Toki läiskin tätä autuaasti koko naamaan..!
PARHAAT SEERUMIT
YA NATURAE SEERUMI - tämä emulsiomainen kosteuttava ja pehmentävä seerumi sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Olisin valinnut Dermosilin Kanerva-seerumin, joka on edullisempi ja tämän seerumin "kaksonen", mutta kun sen valmistus lopetettiin sai YA Naturaen seerumi periä sen manttelin. Olen oppinut sietämään YA-seerumin erikoista tuoksuakin. Koostumus ja ihotuntuma on kultaa. Kotimainen.
MÁDARA SOS HYDRA REPAIR - JA TIME MIRACLE -SEERUMIT - emulsio, sanon minä, se on minun taikasanani seerumeissa ja emulsiokoostumus on ylivoimainen suosikkini. Mádaran syväkosteuttava SOS ja juonteita silottava Time Miracle -seerumi ovat timanttinen kaksikko. Näitä voi käyttää kesällä yksinäänkin, kuten YA Naturae'ta.
LAVERA HYDRO EFFECT - jos emulsio onkin ykkönen, on raikas fluidi seerumikoostumusten kakkonen. Sitä edustaa Laveran ihanan tuoksuinen ja erittäin miellyttävän tuntuinen kosteusseerumi. Puolet edullisempi kuin Mádara-seerumit, joten budjettipirkkokin sisälläni tykkää!
PARHAAT KASVOVOITEET
MÁDARA - kaikkein miellyttävimmät kasvovoidekoostumukset ja parhaat pakkaukset! Ja nyt en edes osaa lähteä valitsemaan vain yhtä ainoaa, etenkin kun ihoni tarpeet ovat viime vuosina muuttuneet. Hydra Recharge on loistava helpottamaan ihon kuivuutta ja Smart sopii "stressaantuneelle nelikymppiselle kaupunkilaiselle" taikomaan pois väsyä ja juonteita. Time Miracle -voiteen samettinen koostumus on saanut ihoni kehräämään sekin.
WHAMISA - jos täytyy nimetä yksi kosteuttavien tuotteiden kuningatar, se on Whamisa. Tämän kosteuttavampia voidekoostumuksia en tunne, ja nyt kun oma ihoni on yhä kuivempi, huomaan Whamisan tehokkuuden yhä kirkkaammin. Iho jää Whamisan jäljiltä niin totaalisen tyytyväiseksi, pehmeäksi ja mukavan tuntuiseksi ettei se yksinkertaisesti keksi pyytää enää mitään lisää. Pidän kaikista Whamisan voiteista mutta tämän hetken suosikki on Double Rich Lotion.
LAVERA SLEEPING CREAM - tämä voide on yllättäjä! Se on ensimmäinen yövoide, joka on voitanut rakkauteni!
En lähtökohtaisesti ole koskaan pitänyt yövoiteen nimellä markkinoitavista, perinteisesti vähän paksummista ja rasvaisemmista kasvovoiteista, mutta Laveran Re-Energizing Sleeping Cream on toista maata. Se on täyteläinen ja hoitava, kyllä, mutta ei paksu ja rasvainen. Se tuntuu ihanan silkkiseltä, tuoksuu hyvältä ja tekee ihosta älyttömän pehmeän ja hyvän tuntuisen. ...ja onhan purkki myös violetti..! 💜
PARHAAT TEHOHOITOTUOTTEET
THE ORDINARY GRANACTIVE RETINOID 2% EMULSION - retinolituotteet ovat selvästi vaikuttaneet ihooni suotuisasti ja häivyttäneet silmänympärysjuonteita silminnähden.
Kysymys kuuluu, mille kaikista käyttämistäni retinolituotteista annan Vuosikymmenen Paras -palkinnon? Paula's Choice, Verso ja The Ordinary ansaitsisivat kaikki maininnan. Palkinto menee kuitenkin edullisimmalle, sillä edullisuus miellyttää minua <3 Paras retinolituote on The Ordinaryn emulsiomainen Granactive Retinoid 2% Emulsion -seerumi, jonka ihofiilis on erittäin miellyttävä ja hinta enemmän kuin kohdallaan.
LAVERA FIRMING TWO-PHASE INTENSIVE TREATMENT - kosteuttavat, ravitsevat ja silottavat ampullit ovat kuin edullisen luonnonkosmetiikan karsinaan karannut Diorin tai Baborin ylellinen hoitotuote. Sokkotestissä nämä menisivät luksuskosmetiikkana tai ammattilaissarjan tehohoitona. Tämän ampullin kehittäjille annan Karkkipäivän Super Erikois -maininnan. Loistavaa työtä!
PARHAAT SILMÄNYMPÄRYSVOITEET
Kyllä harmittaa, kun ultimaattinen suosikkini tästä ryhmästä on lopetettu: Clarins Extra-Firming Eye Cream. Ja mikä poikkeus - se olisi ollut yksi aniharvoja normikosmetiikan edustajia tässä "palkintogaalassa".
Hullua kyllä, mikään Clarins Extra-Firmingin ainesosakoostumuksessa ei tee siitä loistoluokan voidetta, ja pakkauskin on epäkäytännöllinen purkki, mutta tämä voide on tuntunut ihollani yksinkertaisesti parhaalta ja todella kosteuttavalta.
Ei-lopetettujen, yhä saatavilla olevien silmänympärysvoiteiden parhaimmistoon kuuluvat:
WHAMISA EYE ESSENCE - puhuinkin jo merkin ylivoimaisesta kosteuttavuudesta, ja tämä ohut silmänympärysvoide vahvistaa jälleen Whamisa-tuotekehityksen taidon: voide on kevyestä vaikutelmastaan huolimatta erittäin kosteuttava ja kiitettävän ravitsevakin.
EKOPHARMA TYRNI-SILMÄNYMPÄRYSVOIDE - tämän geelivoiteen raikas ja samalla pehmentävän lipidipitoinen koostumus on todella onnistunut, tosin itse käytän tätä mieluummin koko kasvoilla kevyen kosteusvoiteen tavoin. Silmänympäryksille kaipaan nykyään jo täyteläisempää koostumusta suojaamaan ja lukitsemaan kosteutta, ja sellainen on saman valmistajan:
ATOPIK ANTI-AGE-SILMÄNYMPÄRYSVOIDE - napakka, samettinen ja sileä koostumus suojaa, pehmentää ja kosteuttaa. Kotimainen.
100% PURE COFFEE BEAN EYE CREAM - laadukkaan ainesosakirjon voide tainnuttaa vaniljan ystävän huumaavalla tuoksullaan hoitaen, kosteuttaen ja pehmentäen samalla silmänympärysihon. Tuoksufriikki minussa on lääpällään tähän kaveriin.
PARAS LUONNONKOSMETIIKKA
MÁDARA - upeat, hiotut koostumukset, tyylikkäät pakkaukset sekä hyvää naisenergiaa merkin taustalla. Mádara on menestyksensä ansainnut!
WHAMISA - tehokasta ja oikeasti hoitavaa kosmetiikkaa Etelä-Koreasta. Laatua isolla L:llä.
CATTIER - luonnonkosmetiikan yllättäjä! 50-vuotisen tien kulkenut ranskalaisen luonnonkosmetiikan pioneeri Cattier teki tällä vuosikymmenellä oikean suuntavalinnan ja päivitti klassisen sarjansa moderniksi ripauksella ylellisyyttä. Loistava sarja etenkin herkkäihoisille!
LAVERA - mitä tältä sarjalta ei löytyisi - Lavera jättää kilpailijat varjoon aktiivisella trendiherkkyydellään ja lähes 300 tuotteen valikoimallaan, joka kattaa ihan kaiken värikosmetiikasta ihon- ja hiustenhoitoon. Etsitkö aidosti luonnollisia vastineita viimeisimmille kosmetiikan trendituotteille? Löydät ne aina Laveralta.
PARAS NORMIKOSMETIIKKA
KORRES - maailmalla kulttimainetta niittänyt ja kotimaassaan kosmetiikan synonyymina tunnettu "semiluonnonkosmetiikkamerkki" Korres on jäänyt Suomessa kummallisen vähälle huomiolle. Hienostuneita koostumuksia, kreikkalaisia yrttejä, tieteellistä tutkimusta, silmää pakkaus-designille ja tuoksuprofiili, jolla on oma maailmanlaajuinen fanikuntansa. Näistä on Korres tehty.
L300 - parhaan hinta-laatu-suhteen markettisarja! L300 yllätti minut ihan puun takaa hämmentävän laadukkailla tuotteillaan ja supermiellyttävillä koostumuksillaan. Tästä ei laadukas ja edullinen ihonhoito parane! Hajusteettomat koostumukset sopivat myös hajusteallergikoille.
PARHAAT HOITOLASARJAT
COMFORT ZONE - äärettömän miellyttävät, viimeiseen asti hiotut koostumukset, laaja, laadukas valikoima (myös sertifioitua luonnonkosmetiikkaa!) ja ihana, hidastamisen arvoja vaaliva konsepti yhdistettynä rentoutumisen ihan uudelle tasolle vievään hoitolakokemukseen, Comfort Zone kuuluu vuosikymmenen upeisiin yllättäjiin ja ainutlaatuisiin löytöihin.
EKOPHARMA - paras kotimainen hoitolasarja Ekopharma on ilman muuta 2010-luvun hienoimpia lanseerauksia. Pakkaukset eivät ehkä kilpaile estetiikan alan palkinnoista, mutta purkkien ekosertifioitu sisältö on silkkaa kultaa. Valmistaja-Naviter on huikealla sarjaportfoliollaan ja upealla osaamisellaan etablisoitunut Suomen kosmetiikan valmistajien korkeimpaan kärkeen!
PARAS KOTIMAINEN SARJA
FLOW COSMETICS
Tämä palkinto menee huikean työn tehneelle Flow Kosmetiikalle! Sarja on tehnyt 10 vuodessa mielettömän matkan yksinkertaisesta saippuakosmetiikasta tyylikkääseen kansainvälisen tason artesaani-ihonhoitoon ja hienostuneeseen värikosmetiikkaan. Kaikki tämä äidin ja tyttären luotsaaman pienen perheyrityksen resursseilla..! Ihan mahtavaa! 🙏🏻
HELKANHELMI, Valkeakoski
Sini Kartaslammi-Rantanen on luonut Valkeakosken Voipaalaan, vanhan kartanon pihapiiriin ihon (ja sielun!) hoidon keitaan, jonka veroista saa hakea. 1800-luvulla rakennetun kartanon henkilökunnan asuntolassa sijaitsevan hoitolan tunnelma ja miljöö on ainutlaatuinen.
Sini on huolehtinut pienimmistäkin yksityiskohdista luodakseen vieraalle rauhan ja ultimaattisen rentoutumisen kammion. Viimeistään siinä vaiheessa kun Sini aloittaa hoidon ja hänen maagisen lempeät sormensa pääsevät työhön, vieras saatellaan ihan toiseen maailmaan.
Suosittelen 150-minuuttista deluxe-kokovartalohoitoa kun etsit jotain todella erityistä hemmottelukokemusta. Hoito on kuin viiden viikon kesäloma kahteen ja puoleen tuntiin tiivistettynä ja kun heräät, mietit teitkö juuri matkan takaisin kohtuun, alkutilaan vailla mitään paineita, huolia ja stressiä - ja tiedät, että haluat tänne takaisin.
Parhaimmillaan kosmetiikka on juuri tätä - nautinnollista rentoutumista ja itsestään huolta pitämistä.
*
Seuraavassa osassa palkitsen Vuosikymmenen parhaat värikosmetiikan tuotteet.
C-vitamiini, tuo joka pirkon ja pekan anti-age-sankariainesosa.
C-vitamiini on retinoidien ohella tutkituimpia ikääntymisen merkkejä ehkäiseviä sekä ihon kuntoa yleisesti parantavia kosmetiikan ainesosia, ja sopii melkeinpä kaikille, joten siitä on syytä olla kiinnostunut :)
Kosmetiikassa käytetään useita C-vitamiinin muotoja joista monet ovat tehokkaita, mutta yksi on ylitse muiden: puhdas askorbiinihappo. Askorbiinihapon ongelmana on herkkä hapettuminen jolloin se menettää tehonsa.
Veteen liuetessaan askorbiinihappo alkaa hapettua heti, siksi moni c-vitamiinituote on öljypohjainen. Toinen suosittu muoto on tarjota askorbiinihappo jauhemaisessa muodossa, jonka kuluttaja sekoittaa seerumi- tai voidepohjaan vasta käytön yhteydessä.
Puhtaan askorbiinihapon toinen, vaikkakin pienempi ongelma on ihoärsytys. Siksi markkinoilla on lukuisia muita, miedompia c-vitamiinijohdannaisia.
Koska suuri osa kuluttajista kokee vesipohjaisen koostumuksen miellyttävämpänä kuin öljyn, ovat valmistajat kilvan yrittäneet kehittää erilaisia menetelmiä luoda stabiileja vesipitoisia askorbiinihappotuotteita. Osalla on patenttikin.
Monen patentoidunkin c-vitamiiniseerumin väri muuttuu kuitenkin suhteellisen lyhyen ajan sisällä keltaiseksi, mikä kertoo c-vitamiinin hapettuneen. Pyri siis käyttämään c-vitamiiniseerumi aina kuurinomaisesti loppuun pullon avattuasi, niin se ei ehdi pilaantua.
Bottom line: puhdas askorbiinihappo säilyy stabiileimpana vedettömässä ympäristössä (jauhe, silikonipohja tai öljypohja) ja tällainen koostumus on lähtökohtaisesti tehokkain. Mutta vesipohjaankin formuloituja tehokkaita c-vitamiinituotteita on olemassa. Ne vain kannattaa käyttää nopeasti.
Tämän päiväisessä c-vitamiiniseerumivertailussa meillä on kaksi vesipohjaista, kaksi silikonipohjaista, yksi skvalaanipohjainen ja yksi kaksifaasinen seerumi.
Olen ostanut The Ordinaryn seerumit itse ja saanut muut blogin kautta.
KIEHL'S POWERFUL-STRENGTH LINE-REDUCING CONCENTRATE
66,47€ / 50 ml
C-vitamiinimuoto: askorbiinihappo, pitoisuus 12,5%. Lisänä myös ascorbyl glucoside.
Pohja: propyleeniglykoli ja dimetikoni
Koostumus: primer'mainen, kuivahko, samettisen silikonimainen
Kiehl'sin klassikkoseerumi on itse asiassa ensimmäinen c-vitamiiniseerumi, johon tutustuin. Vuosi oli 2013, ja tuolloin aika lailla järkytyin seerumin jähmeää, kuivakkaa ja voimakkaan silikonimaista koostumusta.
Kirjoitin: "täytyy (...) ymmärtää, että kyseessä ei olekaan kosteuttava, välittömän ”feel-good” – tunteen jättävä seerumi, vaan juonteisiin tehokkaasti pureutuva, ajan kanssa vaikuttava c-vitamiinitiiviste. Koostumus on luotu kuljettamaan c-vitamiini mahdollisimman tehokkaasti ihoon, ja säilyttämään se stabiilina." Jep, juuri näin.
Tällä koostumuksella ja c-vitamiinipitoisuudella Kiehl'sin seerumilla tosiaan on hyvät mahdollisuudet tuoda ihoon c-vitamiinin vaikutuksia. Seerumin koostumus uudistettiin pari vuotta sitten, ja nykyinen versio on hieman aiempaa mukavammin levittyvä ja notkeampi.
Erityistä: silikonimainen, pehmeä koostumus tasoittaa ja blurraa juonteita ja huokosia välittömästi.
Kenelle: kun haet juonteisiin pureutuvaa, tehokasta ja stabiilia c-vitamiiniseerumia.
KIVVI PIGMENTATION SPOTS REDUCING FACIAL SERUM
39,60€ / 30 ml
C-vitamiinimuoto: Ascorbyl Glucoside, pitoisuus ei ilmoitettu
Pohja: vesi
Koostumus: ohut fluidi, raikas ja miellyttävä
C-vitamiinista ja sokerista koostuva askorbyyliglukosidi kuuluu tutkituimpiin c-vitamiinimuotoihin ja on miedommista c-vitamiineista tehokkaimpia. Se on stabiili vedessä eikä sillä ole puhtaan c-vitamiinin kaltaista yhtä nopean hapettumisen ongelmaa.
Oma, kesällä korkkaamani Kivvin seerumi on edelleen väriltään valkoista.
Kenelle: kun haet kosmeettisesti miellyttävää ja kosteuttavaa c-vitamiiniseerumia joka kirkastaa ihoa. Luonnonkosmetiikan käyttäjälle.
(Tehokkuus on siinä mielessä kyseenalainen, ettei c-vitamiinin pitoisuutta ilmoiteta. Askorbyyliglukosidi tuo kuitenkin ihoa kirkastavia tuloksia jo 2% pitoisuudella.)
KORRES WILD ROSE SUPER C-VITAMIINI 15% -TEHOHOITO
62€ / 30 ml
C-vitamiinimuoto: Ascorbyl Tetraisopalmitate, pitoisuus 15%
Pohja: kaksifaasinen; öljy ja vesi
Koostumus: öljymäinen; ohuehko mutta ravitseva
Askorbyylitetraisopalmitaatti on rasvaliukoinen ja yksi stabiileimmista ja parhaiten siedetyistä c-vitamiinijohdannaisista. Se sopii herkällekin iholle ja alempina pitoisuuksina c-vitamiinin vasta-alkajalle.
Erityistä: ei välttämättä kaipaa päälleen muuta tuotetta koska sisältää jo öljyjä (kuten villiruusun siemenöljyä) sekä kosteutta ja humektantteja.
Kenelle: kun etsit hyvää, monipuolista anti-age-tuotetta joka kirkastaa, kosteuttaa, ravitsee, häivyttää juonteita, pehmentää ja tuo vahvaa antioksidanttista suojaa. Kuivaihoiselle. Kasvoöljyjen faneille.
MURUMURU C-VITAMIINISEERUMI
24,80€ / 30 ml
C-vitamiinimuoto: Magnesium Ascorbyl Phosphate sekä askorbyylihappo, pitoisuuksia ei ilmoitettu.
Pohja: vesi
Koostumus: geelifluidimainen; raikas, liukas ja erittäin miellyttävä
Murumurun ihanan seerumin esittelin ihan hiljattain. Tämä monen suosikiksi kohonnut seerumi on minunkin lemppareitani, tosin jäi nipin napin kakkospallille. Hintansa puolesta se on kuitenkin paras, sillä hinta-laatu vaikuttaa myös ja säästö on aina säästö! ;) Lisäksi Murumuru on kotimaista kosmetiikkaa.
Magnesium-askorbyylifosfaatti eli MAP on askorbyyliglukosidin tavoin vedessä stabiili johdannainen, ja kuuluu tutkituimpiin ja tehonsa todistaneisiin c-vitamiineihin. Se tunnetaan erityisesti kirkastavista ominaisuuksistaan.
Kenelle? Kun arvostat kotimaisuutta ja edullista hintaa ja haet kosteuttavaa ja kirkastavaa c-vitamiinituotetta. Luonnonkosmetiikan käyttäjälle.
Murumuru-seerumin c-vitamiinipitoisuutta ei ole kerrottu, joten tehopotentiaalin arviointi jää käyttäjän omien havaintojen varaan. Joka tapauksessa seerumi on erittäin kosteuttava.
NOVEXPERT VITAMIN C BOOSTER
55€ / 30 ml
C-vitamiinimuoto: Ascorbyl Methylsilanol Pectinate ja 3-O-Ethyl Ascorbic Acid, yhteispitoisuus 25%
Pohja: vesi
Koostumus: geelifluidimainen
Raikas, fluidimainen ja ihanan tuoksuinen Novexpertin C-vitamiinibuusteri on ykkössuosikkini c-vitamiiniseerumeista! Sen koostumus, ihotuntu, tuoksu ja pakkaus ovat yksinkertaisesti parhaat.
No, jos ihan tarkkoja ollaan, niin koostumukseltaan hyvin samankaltaisen Murumuru-seerumin fluidi on viskositeetiltaan vieläkin miellyttävämpi, mutta Novexpert hakkaa sen vähintään kätevän pumppupullonsa ja iiii-hanan tuoksunsa perusteella.
En kuulu pipettipullojen ylimpiin ystäviin, ja pidän pumppupulloja ilman muuta parempina. Pumppupullo myös säilyttää antioksidanttiseerumin huomattavasti paremmin turvassa ilmalta kuin pipetti. Hyvä pitää mielessä kaikkien vitamiinituotteiden yhteydessä.
Novexpertin seerumissa käytetyt c-vitamiinijohdannaiset kuuluvat alalla tuoreimpiin, eikä niiden takana ole yhtä paljon tutkimusta kuin muiden tässä jutussa mainittujen c-vitamiinimuotojen. Jo tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin lupaavia, ja etenkin 3-O-etyyliaskorbiinihapolla on todettu erinomaisia pigmenttimuutoksia kirkastavia vaikutuksia (lähde).
Erityistä; Novexpertin seerumi saa yhden murahduksen; se on värjätty beetakaroteenilla jo valmiiksi kellertäväksi, jolloin kuluttajan on vaikea arvioda milloin sisältö on hapettunut ja menettänyt tehonsa.
Edit. Lokakuu 2020 // sain tänään kuulla Novexpertin koulutuksessa, että tuotetta ei ole tarkoituksella värjätty beeta-karoteenilla, vaan beeta-karoteeni on mukana hoitavana ainesosana. Se on antioksidantti ja a-vitamiinin esiaste.
Kenelle? Kun haet monipuolista anti-age-tuotetta joka kirkastaa, kosteuttaa, häivyttää juonteita ja valovaurioita, stimuloi kollageenin tuotantoa ja suojaa soluja vapaiden radikaalien vaikutuksilta.
Murumuru: käytä nopeasti!
Koostumuksen värikikkailuun liittyvän pointin pohjalta voisin olla taipuvainen julistamaan värjäämättömän Murumurun kuitenkin tämän vertailun voittajaksi, MUTTA: Murumuru todellakin hapettuu nopeasti.
Avasin Muru-pullon syyskuun lopussa, ja tällä viikolla se oli muuttunut keltaiseksi. Se siis säilytti tehonsa 10 viikkoa avaamisen jälkeen. Valmistaja Naviter ei pyri antamaan tuotteen säilymisestä ns. paranneltua kuvaa, vaan suosittaa seerumin käyttöä yhteen pötköön kuuriluontoisesti. Päivittäin, aamuin illoin käytettynä se toki kuluukin kahdessa kuukaudessa.
Novexpertin kohdalla hapettumismuutoksia on hyvin vaikea ellei mahdoton arvioida, mutta pakkausmuoto antaa tuotteelle lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet säilyä suojassa ilma-altistukselta.
*
Sokerina pohjalla alhaisimman hintapisteen c-vitamiinit, kaikkien lompakoiden ystävä The Ordinary.
THE ORDINARY VITAMIN C SUSPENSION 23% + HA SPHERES
10,50€ / 30 ml
C-vitamiinimuoto: askorbiinihappo, pitoisuus 23%
Pohja: skvalaani
Koostumus: näyttää emulsiolta mutta on iholla öljyinen ja kevyen "hiekkainen"
The Ordinarylla on järeä C-vitamiinituotteiden portfolio, ja tämä kaveri kuuluu valikoiman tehokkaimpiin. Puhdasta askorbiinihappoa sisältävän The Ordinary -tuotteen voi valita skvalaani- tai silikonipohjaisena tai puhtaana jauheena. Puhtaassa olomuodossaan c-vitamiini on aina jauhemainen.
Skvalaani (öljy)- ja silikonipohjan ero: öljypohjassa askorbiinihappo imeytyy ihoon parhaiten, mutta ihotuntuma voi olla hieman jauhoinen ja kuivakka, huolimatta käytetyn askorbiinihappojauheen hienojakoisuudesta. Silikonipohja tekee tuotteesta helpommin levittyvän ja miellyttävämmän tuntuisen, mutta vähentää hieman askorbiinihapon tehokkuutta koska silikonin kalvomainen ominaisuus miedontaa c-vitamiinin suoraa ihokontaktia.
Ensikokemus: karmean tuntuinen! Jauhoinen? No todellakin, paremminkin muruinen...! Vaalean emulsion ulkonäkö antaa ensin odottaa hyvää, mutta kasvoille levittyykin rasvainen ja hiekkaisen pistelevä töhnä.
Fiilis ei kohennu yhtään seuraavien kokeilujen myötä, ja on helppo julistaa tämä yksilö kamalimman tuntuiseksi kosmetiikkatuotteeksi jota olen koskaan iholleni laittanut. Tätä en ainakaan missään tapauksessa levittäisi kasvoille päivällä meikin alle.
The Ordinary neuvookin, että C Suspension 23% voidaan sekoittaa muihin kosteustuotteisiin jotta se on miellyttävämpi levittää. Sekoitan sitä mm. YA Naturaen emulsioseerumiin, ja joo, tökötti levittyy nyt vähän mukavammin mutta jauhoiset muruset erottuvat edelleen.
Tuomio: olkoon kuinka tehokasta hyvänsä, tätä en käyttäisi.
Kenelle? Kun haet kaikkein tehokkaimman luokan C-vitamiiniseerumia anti-age-vaikutuksilla, eikä sinua haittaa kosmeettinen epämiellyttävyys (tai pakkauksen muovinen yksinkertaisuus).
THE ORDINARY VITAMIN C SUSPENSION 30% IN SILICONE
14,95€ / 30 ml
C-vitamiinimuoto: askorbiinihappo, pitoisuus 30%
Pohja: silikoni
Koostumus: paksun primer'mainen, samettinen, silikoninen
Silikoniversio on juuri sitä mitä sanoo: se sisältää vain puhdasta c-vitamiinia sekä kolmea silikoniyhdistettä. Skvalaaniversion muruisuus ei tunnu Suspension 30:ssa juuri yhtään, mutta tämäkin on hyvin kuivakkaa. Iho jää mattapintaiseksi.
Myös tämän voi halutessaan sekoittaa toiseen voiteeseen tai seerumiin ihomiellyttävyyden parantamiseksi. Alle ainakin kannattaa ehdottomasti laittaa ensin kosteustuote, muuten iho jää kirkumaan janoaan.
Kenelle? Kun haet tehokkaimman luokan c-vitamiiniseerumia targetoiduilla anti-age-vaikutuksilla (vailla kosteuttavia ja ravitsevia ominaisuuksia), eikä sinua haittaa lievä kosmeettinen epämiellyttävyys tai pakkauksen muovinen yksinkertaisuus.
Tietysti The Ordinaryn tuotteet sopivat ihanteellisesti myös hintatietoiselle kuluttajalle joka haluaa rahalleen parhaan vastineen vailla imagoon tai pakkausvalintoihin liittyviä kustannuksia.
*
Noniin, siinä oli pullot rivissä! :)
Miellyttävyyden perusteella rankkaan kokeilemani c-vitamiiniseerumit tähän järjestykseen:
1 NOVEXPERT - paras koostumus, ihotuntu ja tuoksu, myös ihanan kosteuttava
2 MURUMURU - tosihyvä koostumus ja ihotuntu, mukava tuoksukin, myös kosteuttaa
3 KORRES JA KIVVI - Korresin koostumus on älyttömän hyvä talveen kun iho on kuivimmillaan, ruusuisesta tuoksusta plussaa. Kivvin koostumus on tosi miellyttävä mutta jää kokonaisuutena arkisemmaksi kuin Novexpert ja Murumuru.
4 KIEHL'S - koostumus siedettävä, mutta en tykkäisi levittää koko kasvoille koska tuntuu niin kuivakalta.
5 THE ORDINARY 30% - koostumus ikävä, kuiva ja silikoninen.
6 THE ORDINARY 23% - koostumus kamala, rasvainen ja muruinen.
Tehokkuuden ja stabiiliuden perusteella rankkaus onkin ihan toisen näköinen:
1 THE ORDINARY 23% - öljypohja + askorbiinihappo = paras imeytyvyys, erinomainen stabiilius ja vaikutuspotentiaali
2 THE ORDINARY 30% - silikoni + askorbiinihappo = erinomainen stabiilius ja oikein hyvä vaikutuspotentiaali, korkea pitoisuus c-vitamiinia
3 KIEHL'S - silikoni + askorbiinihappo = erinomainen stabiilius ja oikein hyvä vaikutuspotentiaali
4 KORRES - vesi + öljy = ei yhtä stabiili, ongelmina myös ei-täysin-läpinäkymätön pakkaus sekä pipetillinen pullo
5 NOVEXPERT - ongelmia; värjätty koostumus estää tuotteen säilymisen arvioinnin. Vähemmän tunnetuista c-vitamiinijohdannaisista ei vielä paljon tutkimusdataa.
6 KIVVI JA MURUMURU - ongelmia; pitoisuutta ei avata kuluttajalle. Murumurun kohdalla ongelma on pipettipullo ja hyvin nopeasti hapettuva koostumus.
Vedettömät koostumukset ja pipetittömät, läpinäkymättömät pakkaukset ovat ilman muuta paras tae c-vitamiinin tehon säilymiselle. Tehon ja suorituksen perusteilla valitsisin tästä rankingista Kiehl'sin seerumin, koska sen koostumuksessa toteutuu kaikki olennainen ja se tuntuu iholla miellyttävämmältä kuin The Ordinaryn silikoniversio.
OSTOPAIKKATIETOJA:
Kiehl'sin seerumia saa Helsingin ja Tampereen Stockmannilta.
Kivvin seerumia saa Waku Organicsin verkkokaupasta.
Korresin seerumia saa Sokos- ja Stockmann -tavarataloista, Helsingin Lasipalatsin Korres-myymälästä sekä Korres Suomen verkkokaupasta.
Murumurun seerumia saa Ruohonjuurista ja luonnonkosmetiikan verkkokaupoista kuten House Of Organicilta.
Novexpertin seerumia saa Sokos- ja Stockmann -tavarataloista ja luonnonkosmetiikan verkkokaupoista kuten Jolie ja Natural Goods Company. Stockalla buusteri näkyy juuri olevan kantistarjouksessa (43€).
The Ordinaryn seerumeita saa Stockmannilta sekä lukuisista verkkokaupoista kuten Eleveniltä.
Ahh, tämä juttu olisi ollut herkullista julkaista alkukesästä, mutta eipä näitä ohjeita varsinaisesti kannata auringon suhteen seurata, joten elokuukin sopii :)
Lueskelin viikonloppuna vanhoja lehtiä 30-, 40- ja 50-luvuilta. Vuoden 1943 Husmodern-lehdessä silmiini osui kiinnostava artikkeli ihonhoidosta kesäaikaan. Artikkelissa on haastateltu Marja Entrichiä, joka kuului 40-luvulla kosmetologian eturivin asiantuntijoihin. Entrichin nimikkosarjaa myydään Suomessa edelleen.
Artikkelissa oli ihan hulluja väittämiä, kuten se, että "rasvaiset ja paksut öljyt lisäävät ihokarvojen kasvua". Rasvaisen öljyn sijaan aurinkosuojaksi suositetaan ohuita kuivaöljyjä, jotka "eivät tuo ihoon sänkeä" (!!) Mietin, onko ajatus paksuista öljyistä ja ihokarvoista lähtöisin risiiniöljystä..? Risiinöljy on paksua ja se vaikuttaa ravisevasti ja vahvistavasti kaikenlaiseen karvoitukseen ripsistä hiuksiin. Ehkä 40-luvulla on kuviteltu, että kaikki paksummat öljylaadut vaikuttavat niin..?
Joka tapauksessa hassua - kuten ylipäänsä se, että minkä tahansa voiteen tai öljyn on nähty suojaavan ihoa auringon haittavaikutuksilta. 40-luvulla ei ole vielä tunnettu UV-säteilyn syvempiä vaikutuksia ihon ikääntymiseen, syöpäriskistä puhumattakaan. Lehtijutuista voi päätellä, että ruskettunutta ihoa on 40-luvulla pidetty ihailtuna ja tavoiteltuna asiana, ja auringon haittavaikutuksina on pidetty ennen kaikkea ihon kuivumista ja palamista.
Ekstrahuomio meikistä: jo 40-luvulla on puhuttu "meikinalusvoiteesta", tai pikemminkin "puuterinalusvoiteesta" ("puderunderlag"), sillä puuteri ja meikkipuuteri olivat tuohon aikaan vallalla oleva meikkipohjatuote.
Puuterinalusvoide ei kuitenkaan ollut sama asia kuin nykyajan primer, vaan kosteuttava päivävoide, joka koostumuksensa puolesta imeytyi hyvin ja sopi täten käytettäväksi puuterin alla. Myös sävytettyjä päivävoiteita on ollut tuolloin saatavilla.
Jonkinlaisia UVB-säteilyltä suojaavia aurinkosuoja-aineita 40-luvullakin näyttää kuitenkin olleen, vaikkei niitä suositeltu kaikille. Tässä Nivean mainoksessa esitellään kaksi tapaa "ruskettua kauniisti". Aurinkoöljyn kerrotaan päästävän läpi toivotut (!), pitkäaaltoiset UVA-säteet.
Tapa 1: "Otan aurinkoa ensimmäisellä kerralla vain 5 minuutin ajan, minkä jälkeen pidennän aikaa pikkuhiljaa, jotta iho tottuu aurinkoon. Tietysti voitelen ihoni myös Nivealla (Nivea Creme), erityisesti hartiat, käsivarret ja sääret joihin aurinko ottaa vahvimmin. Näin saan kauniin ja tasaisen rusketuksen ilman että iho palaa. Tiesittekö muuten, että Nivea sisltää Euceritia, arvokasta ainesosaa, joka tunkeutuu syvälle kudoksiin ja tekee ihosta pehmeän, kimmoisan ja vastustuskykyisen?"
(40-luvulla ei vielä käytetty "absorbera"-sanaa eli "imeytyä", vaan tekstit puhuvat aina kosmetiikan "tunkeutumisesta"; "tränga".
Tapa 2: "Makaan rannalla auringossa mielelläni tuntikausia. Riski että poltan ihoni? Ei lainkaan, kun voitelen ihoni aika ajoin Nivea Ultra -öljyllä tai Nivea Aurinkofiltterillä (ilman öljyä), joka suojaa ihoa valolta ja suodattaa pois lyhytaaltoiset, polttavat auringonsäteet ja päästää läpi ainoastaan pitkäaaltoiset, kauniisti ruskettavat säteet. Tämän lisäksi Nivea Ultra-öljy ehkäisee ihon kuivumista."
Husmodern-lehti vuodelta 1943:
"Näin loma-aikana on useimmilla meistä tapana omistaa aikaa levolle kera auringon, uinnin ja muun ulkoilmaelämän. Se tekee hyvää - mutta kuinka on kasvojen laita? Voiko puhtaan, paljaan ihon altistaa auringonsäteille ja merivedelle?
Saadaksemme kysymykseen asiantuntevan vastauksen käännyimme kauneusekspertti Marja Entrichin puoleen. Hän on hetki sitten palannut pitkältä vierailulta Pariisiin, jossa hän on päässyt tutustumaan tunnettuihin instituutteihin joissa testataan ja kehitetään kauneudenhoitovalmisteita ja parhaita tapoja hoitaa ihoa.
SUOJAA IHO AURINGOSSA
Täyttä pidättäytymistä kauneudenhoidosta kesällä ja paljaan, suojattoman ihon altistamista auringolle ei pidetä suositeltavana. Myös heidän, jotka tavallisesti eivät käytä kauneudenhoitoaineita, tulee kiinnittää ihonhoitoon tarkempaa huomiota auringossa ja hoitaa ihoa ravitsevilla voiteilla. Ihon voimakas kuivuminen saa aikaan kudosten haurastumisen ja aikaansaa juonteita - etenkin kun on ehtinyt täyttää 30.
Mikäli haluaa ehdottomasti lepuuttaa ihoaan voiteilta, tulee se tehdä sisätiloissa tai yöaikaan.
Elämäntyylin muutos kokonaisuudessaan on se, mikä tekee ihosta kesällä eloisan ja terveen näköisen. Aikainen nukkumaanmeno, 8-10 tunnin yöunet, voimakkaasti maustetun, rasvaisen ja liian makean ruoan sekä viinin ja väkevien alkoholijuomien välttäminen, tupakoimattomuus - nämä ovat asioita jotka vaikuttavat ihoon suotuisasti. Vasta kun on ottanut huomioon kaikki nämä seikat, voi saavuttaa kirkkaat ja loistavat silmät sekä päästä eroon näpyistä ja tummista silmänalusista.
Ihovoidemainos 40-luvulta: "Kenellä on normaali iho?"
KUIVA AURINKOÖLJY EI TUO "SÄNKEÄ"
Ennen kuin lähtee ulos aurinkoon ja uimaan, tulee kasvojen iholle noin tuntia aiemmin levittää jonkinlaista voidetta tai öljyä. Voidetta ei kannata laittaa vasta rannalla - silloin rasva ei ehdi imeytyä ihoon vaan jää pinnalle "paistumaan".
Hyvin rasvaiset ja paksut öljyt lisäävät kasvojen ihokarvojen kasvua, ja tämän vuoksi on hyvä käyttää niin kutsuttua kuivaöljyä.
Puuteri ja sen alle soveltuva kosteuttava ja suojaava "puuterinalusvoide" ovat olleet 40-luvun tärkeimmät kasvojen ehostustuotteet
Paras suoja hyvin vaalealle ja herkälle iholle on värillinen puuterinalusvoide sekä puuteri. Ne kuitenkin kuivattavat ihoa suuresti, minkä vuoksi on iltaisin huolellisesti poistettava meikki rasvaisella voiteella ja pehmeillä kasvopyyhkeillä.
Jotta rasvainen meikinpoistovoide saadaan poistettua iholta, pyyhitään iho seuraavaksi alkoholipitoiseen kasvoveteen kastetulla vanulla. Tämän jälkeen iholle hierotaan ravitsevaa yövoidetta. Aamulla kasvot huuhdellaan vedellä ja mahdollisesti voi käyttää hieman rasvaista saippuaa. Jotta saadaan korvattua puhdistuksen aikana iholta poistettu rasva, lisätään iholle jälleen ravitsevaa voidetta, annetaan sen imeytyä hetki ja pyyhitään sitten imeytymätön voide pois kylmällä vedellä kastellulla vanulapulla. Kasvot taputellaan kuiviksi, minkä jälkeen on puuterinalusvoiteen ja puuterin vuoro - sävy valitaan päivettyneen ihon sävyn mukaan.
Silmänrajaustussin ja poskipunan voi unohtaa kesällä, mutta pieni määrä huulirasvaa on sekä hyväksi että kaunistavaa auringossa oleskellessa.
Peri Hamamelis-voide 40-luvulta lupaa ehkäistä mm. "pitkien kävelyretkien aiheuttamaa karheaa ihoa"
VIILENTÄVIÄ AINEITA
Jos kaikista varotoimenpiteistä huolimatta onnistuu polttamaan ihonsa ja iho tuntuu turvonneelta ja ärtyneeltä, tulee sille välittömästi levittää jotain viilentävää. Linimenttiä voi ostaa apeekista, mutta mikäli linimenttiä ei ole saatavilla, voi käyttää kermaa tai keitettyä teetä. Kylmä kerma viilentää ja samalla ravitsee ihoa. Vahva, jäähdytetty tee toimii myös ihanasti ihoa viilentäen ja kipua lievittäen.
Mikäli silmät tuntuvat ärtyneiltä ja näyttävät punaisilta ja tulehtuneilta, on hyvä maata hetki kompressit silmillä. Ota sopivan suuret palat vanua ja kostuta ne boorihapolla tai kamomillahaudukkeella. Silmien huuhtelu boorihapponesteellä tai suolavedellä täytetyssä kulhossa voi myös auttaa. Räpyttele silmiäsi huuhtelun aikana ja pyöräyttele silmiä, jotta kaikki neste huuhtoutuu silmistä."
PIGMENTTIVIIKSISTÄ
Jo 1940-luvulla on tunnettu huulten yläpuolelle muodostuva hyperpigmentaatio (josta itsekin kärsin). "Kysy kauneudenhoidosta" -palstalla nimimerkki B.T.R. on kysynyt lääkäriltä apua pulmaan.
Lääkäri on suosittanut avuksi furokumariinia (umbelliferoni) sisältävää salvaa (!). Furokumariinithan ovat niitä tiettyjen sitrusöljyjen sisältämiä auringolle herkistäviä yhdisteitä, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa iholle palovammoja. Menneinä vuosikymmeninä, paremman tiedon puutteessa, on furokumariineja käytetty kosmetiikkavalmisteissa rusketusta edistävinä aineina. Lääkärin näkemys 40-luvulla on mitä ilmeisimmin ollut, että rusketusta edistävä salva auttaisi epätasaisista pigmenttiläiskistä kärsivää saavuttamaan tasaisemman pigmentaation - sen sijaan että olisi suosittanut aurinkoaltistuksen välttämistä.
"Saan joka kesä voimakkaan ruskean sävyn ylähuulelle ja poskipäille. Viime kesänä myös alahuulelle ja kulmakarvojen yläpuolelle. Pahin on kuitenkin ylähuuli, koska näytän siltä kuin minulla olisi viikset! Peitän aina auringossa ollessa suun alueen paksulla, liimautuvalla paperilla tai vastaavalla. Mutta vain pienikin aika auringossa saa aikaan sen, että nämä ihoalueet muuttuvat monta astetta tummemmiksi kuin muu iho. Todella rumaa! Rusketun helposti. Olen huomannut vastaavia ruskeita läikkiä raskaana olevilla naisilla".
Vastaus: "Koska ruskeita läikkiä esiintyy vain kesäisin, se kertoo ettei auringon aikaansaama pigmentinmuodostus ole tasaista koko kasvoilla. Mistään sisäeritysrauhasiin liittyvästä häiriöstä, kuten raskauden yhteydessä, ei varmastikaan ole kyse. Jotta saatte tasaisen rusketuksen on suositeltavaa, että heti keväällä, kun auringonvalo on voimakkaampaa, käytätte puuterinalusvoiteena apteekista saatavaa umbelliferonia sisältävää salvaa, joka päästää vain osan ultraviolettisäteistä iholle."
Olen kirjoittanut 1940-lehtien kosmetiikkajutuista kerran aiemminkin, viisi vuotta sitten. Materiaali on samaisesta museosta kuin tämänkin jutun, Pellaksen laivurintalosta Lemlandista. Viiden vuoden takaisessa jutussa totesin, että täytyy joskus palata Pellakseen lukemaan näitä lehtiä, ja meni näin kauan että palasin..! :)
Aiempi juttu löytyy täältä, ja siellä on paljon erilaisia kosmetiikkamainoksia peräpukamavoiteesta saippuoihin ja kauneusvoiteisiin. Elida-shampoon mainoksessa nuori rouva näkee myyjättären kauteutta herättävän kiiltävät hiukset ja teksti kertoo:
”Miksei minun tukkani ole enää kaunis? (...) Ennen olivat rouvankin hiukset yhtä kauniit. Mutta kuinkas onkaan käynyt – hän on muuttunut laiskaksi. Ja kuitenkin hiukset vaatisivat yhä enemmän hoitoa, kun joutuvat olemaan mukana siivouksessa ja ruoanlaitossa”.
Voi menneitä aikoja. ^_^
Muistatteko söpön latvialaisen luonnonkosmetiikkasarja Kivvi'n? Bongasin sarjan muinoin Riikan matkalla, minkä jälkeen ilmeni että sarjaa oli hiljattain alettu tuoda Suomeenkin. Tänään esittelyssä Kivvin uusin sarja Skin Renewals, joka sai meikäläisen innostumaan ainesosiensa puolesta!
Lyhyt kertaus Kivvistä: Kivvi on Ecocert-sertifioitua, vegaanista ja pienissä tuotantoerissä valmistettua artesaaniluonnonkosmetiikkaa Latviasta. Tuotteissa käytetään paljon pohjoisen marjoja kuten mustikkaa, karpaloa, mustaherukkaa ja pihlajanmarjaa.
Suomessa Kivviä myy Waku Organics.
Skin Renewals on sarja erityisesti ikääntyneelle ja samealle iholle. Sarjaa markkinoidaan ihoa uudistavalla Spring Vitality -yhdisteellä, jonka muodostavat lumikellon, narsissin ja krookuksen uutteet, mutta itse innostuin vielä enemmän muiden ainesosien kokonaisuudesta: laadukasta c-vitamiinia, skvalaania, hyaluronihappoa ja kokonaisia kasviöljyjä. Vedessäkin stabiilina pysyvä askorbyyliglukosidi on yksi tutkituimmista C-vitamiinin muodoista ja kuuluu niihin parhaimpiin kosmetiikassa käytettäviin, ja sitä on kaikissa Skin Renewals -tuotteissa.
Erityisesti sarjan seerumit ovat c-vitamiinipommeja. Mutta aloitetaan tuotteesta, josta tuli välittömästi uusi "Sanni suosittelee" -tuote: PHA-kuorinta! Siis juuri tällaista olen odottanut jo pitkään kuluttajamarkkinoille: pelkkään PHA-happoon pohjautuva kuorinta. Mahtavaa!
38,70€ / 30 ml
Tämä naamio on superhyvä!
AHA- ja BHA-happoja pyörii tarjolla vaikka kuinka, mutta rehellistä PHA-kuorintaa on vaikea löytää - vaikka ainesosaa suosittelee lähes jokainen asiantuntija. PHA- eli polyhydroksihapoilla on AHA-happojen ominaisuuksia, eli ne sopivat erityisesti ikääntyneelle ja kuivalle iholle kirkastamaan ja korjaamaan mm. valovaurioita, mutta ne ovat paljon AHAa hellävaraisempia.
Kivvin naamiossa käytetty PHA-happo on glukonolaktonia. Glukonolaktoni sopii myös kliinisesti herkäksi todetulle iholle, jopa rosacea-iholle. Glukonolaktonilla on antioksidanttinen vaikutus, se estää ihon rakennetta hajottavia prosesseja sekä vahvistaa ihon suojamekanismia ja vähentää ajan myötä ihon ärsytysherkkyyttä ja punoitusta. Glukonolaktoni ei herkistä ihoa auringolle. What's not to love?
Naamiota voi käyttää 1-2 kertaa viikossa. Sen annetaan vaikuttaa 5 minuuttia minkä jälkeen se huuhdotaan pois. Koostumus on ohuen geelimäinen. Naamio kihelmöi kasvoillani ensimmäisillä käyttökerroilla ihan aavistuksen, mutta iho ei punoittanut, kuten vahvojen AHA-kuorintojen yhteydessä. Iho jää yhtä sileän ja ihanan tuntuiseksi kuin muiden parhaiden käyttämieni happokuorintojen jälkeen. <3 Tämä on löytö!
39,60€ / 30 ml
Rejuvenating Facial Serum on toinen sarjan kahdesta seerumista. Siinä on miellyttävästi levittyvä, liukas fluidimainen koostumus ja kukkais-hedelmäinen tuoksu. (Muista arvioista olen lukenut osan haistavan näissä marjaisuutta mutta minun nenääni tuoksu menee enemmän hedelmiin :))
Hoitavia ainesosia: ruusuvesi, skvalaani, C-vitamiini, riboosi, hyaluronihappo, narsissi, lumikello ja krookus. (Riboosi on sokeriyhdiste jolla on niin kosteutta sitovia kuin solujen energiantuotantoon vaikuttavia ominaisuuksia ja on anti-age-vaikutteinen).
Lumikellon, narsissin ja krookuksen luoman yhdisteen luvataan edistävän ihon omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa. Kuten on ollut puhetta, kasvikunnan moninaisista aktiiviainesosista ei ole saatavilla yhtä pitkän linjan tutkimustuloksia kuin joistain muista kosmetiikan tunnetuista tehoaineista (kosmetiikan tiedenörtti tarkastelee lupauksia aina myös tästä vinkkelistä), mutta ilman Spring Vitality -yhdistettäkin seerumin ruusuvesi-, skvalaani ja C-vitamiini-pohja antaa sille potentiaalin lunastaa lupauksensa 👍
Kenelle? Iholle, jolla on ikääntymisen merkkejä kuten juonteita, sameutta, vähentynyttä kimmoisuutta ja pintakuivuutta.
PIGMENTATION SPOT REDUCING FACIAL SERUM
39,60€ / 30 ml
Spot Reducing -seerumi on ihotuntumaltaan hyvin samankaltainen kuin Rejuvenating, ehkä aavistuksen nestemäisempi sekä miedommin tuoksuva. Myös ainesosat ovat pitkälti samoja, mutta Spot Reducing -seerumissa c-vitamiini näyttelee pääosaa ja sitä on runsaammin kuin Rejuvenating-seerumissa. Seerumin koostumus on 100%-luonnollinen.
Hoitavia ainesosia: skvalaani, C-vitamiini, hyaluronihappo, narsissi, lumikello ja mulperinmarjauute.
Kenelle? Kaikille ihotyypeille yleiseen anti-age-hoitoon (kaikki hyötyvät c-vitamiinista) ja erityisesti iholle, jolla on sameutta ja pigmenttimuutoksia.
39,65€ / 30 ml
Silmänympärysvoide on naamion ohella suosikkituotteeni sarjasta. Ohuen voiteen koostumus on lopulta kevyttä tuntumaansa ravitsevampi, ja on riittävän lipidipitoinen minunkin ihoni tarpeeseen. Pehmentävässä koostumuksessa onkin kärjessä jojobaöljyä ja makadamiansiemenöljyä.
Voide jättää silmänympärysihon valoisaksi ja levänneen näköiseksi. Se ei kuitenkaan sisällä mitään hohdepartikkeleita, joten vaikutus tulee muuta kautta. Saman huomion silmänympärysvoiteen heleyttävyydestä oli tehnyt myös Beauty Highlights -blogin Mia, joka hänkin julisti voiteen suosikikseen. :)
Hoitavia ainesosia: ruusuvesi, jojobaöljy, glyseroli, makadamiansiemenöljy, lumikello, narsissi, krookus, e-vitamiini, c-vitamiini, hyaluronihappo.
Kenelle? Ikääntyneelle ja väsyneelle silmänympärysiholle.
42,60€ / 50 ml
Sarjan päivävoiteessa on kevyt mutta tiivis koostumus; voide on todella ohutta mutta ei vesimäistä, siinä on "napakka" tuntuma. Iho jää voiteen jäljiltä himmeäpintaiseksi ja pehmeäksi. Ainesosat ovat jälleen erinomaiset ja voiteesta löytyy kaikki laadukkaan ikääntyneen ihon hoitovoiteen komponentit: kokonaisia kasviöljyjä, tehokkaita kosteudensitojia, tutkitusti tehokkaita anti-age-ainesosia sekä antioksidantteja. Voide silottaa juonteita, kosteuttaa ja elvyttää ja ehkäisee vapaiden radikaalien ikääntymistä nopeuttavia vaikutuksia.
Hoitavia ainesosia: jojobaöljy, glyseroli, ruusuvesi, skvalaani, sheavoi, lumikello, narsissi, krookus, c-vitamiini, hyaluronihappo.
Ihan huippujuttu on päivä- ja yövoiteen annostelumekanismi: voidetta annostellaan ilmatiiviin, joustavan kannen läpi eikä voide pääse hapettumaan. Välikannessa on kohouma jota painamalla voidetta puristuu esiin pienestä reiästä. Vastaavaan mekanismiin olen aiemmin törmännyt vain selektiivisen luonnonkosmetiikkamerkin Patykan luksusvoiteissa. Kunpa kaikki valmistajat siirtyisivät tällaiseen systeemiin, avoimet purkit ovat lopulta aika älytön tapa pakata etenkin herkästi hapettuvia aktiiviaineita, kuten c-vitamiinia, sisältäviä hoitotuotteita.
42,60€ / 50 ml
Yövoiteessa on myös "kevyt mutta tiivis" koostumus, mutta sen rasvaprofiili on erilainen kuin päivävoiteen, sisältäen korkean pitoisuuden makadamiansiemenöljyä. Iho jää tämänkin jäljiltä himmeäksi ja pehmeäksi. Tiivis koostumus tuntuu suojaavalta mutta ei ole kiiltävän rasvaista.
Hoitavia ainesosia: makadamiansiemenöljy, ruusuvesi, skvalaani, glyseroli, sheavoi, lumikello, narsissi, krookus, e-vitamiini, c-vitamiini, hyaluronihappo.
Skin Renewals on tähän asti kokeilemistani Kivvi-sarjoista selvästi paras ja ainesosiltaan laadukkain. Tutkitusti tehokas C-vitamiinimuoto yhdistettynä ilmatiiviisiin pakkauksiin sekä yleisesti erinomaisiin hoitaviin ja kosteuttaviin voide- ja seerumipohjiin tekee sarjasta ehdottomasti tutustumisen arvoisen, kun etsit luonnonkosmetiikan anti-age-hoitosarjaa jolla oikeasti on potentiaalia tehdä mitä se lupaa.
Eikä kauniista pakkauksistakaan voi valittaa. Hyvä Kivvi!
Kivvin tuotteet löydät maahantuojan verkkokaupasta.
Olen saanut tutustua jälleen yhteen erittäin kiinnostavaan ihonhoitosarjaan. Skandinaavisen minimalismin ystävät ihastunevat myös pakkauksiin. Opiskelijabudjetin ihonhoitajat taas jättänevät sarjan väliin. Sarja näyttää hyvältä, on tehokas ja kallis.
Verso. Kuulostaa vihreältä ja myös tuoksuu siltä, mutta sarja ei ole luonnonkosmetiikkaa. Se ei myöskään ole suomalainen, vaikka nimi johtaa ajatukset äidinkieleemme.
Verso tulee naapurimaastamme Ruotsista.
"Varoitus" - postaus sisältää taas kunnon latauksen ainesosa- ja koostumuspainotteista ihonhoitojuttua. Verso-postaus sopii erityisesti ainesosista, teknologioista ja kosmetiikan vaikutuksista kiinnostuneille "nörteille" :)
Verso Skincare nojaa vahvasti tutkittuihin anti-age-ainesosiin ja viittaa viestinnässään paljon tieteeseen. Tieteeseen eli ainesosien kemiaan kaiken kosmetiikan valmistus tietysti pohjaa, Pirkka-voiteista Aqualan L:ään, mutta markkinointikielessä tieteellä "brassailevat" sarjat haluavat korostaa käyttämiensä ainesosien tutkittua tehokkuutta. Joidenkin ainesosien teho kun perustuu enemmän mielikuviin kuin tieteellisiin tutkimuksiin. Esimerkiksi "elvyttävä harvinainen madagaskarin apila" --> ei tutkittua dataa. "A-vitamiinin johdannaiset" --> hyvin tutkittua dataa.
Käännän vapaasti Verson sivulta. Verson taival sai alkunsa uuteen A-vitamiinijohdannaiseen, retinyyliretinoaattiin, liittyvistä tieteellisistä löydöksistä. Verson perustaja Lars Fredriksson testasi vuonna 2010 retinyyliretinoaattia erilaisilla pitoisuuksilla Tukholman Karoliinisessa sairaalassa, ja kehitti testiensä pohjalta koostumuksen joka osoittautui kahdeksan kertaa tehokkaammaksi ja puolet vähemmän ärsyttäväksi kuin perinteinen retinoli. Tästä nimi -- Retinol 8.
Retinyyliretinoaatin mekanismi juonteiden häivytykseen on patentoitu.
Nice to know: Myös Medik8 käyttää retinyyliretinoaattia tähtiseerumissaan, mutta Medik8'n r-retinoate-molekyyli on kapseloitu ja sen pitäisi näin ollen olla vielä tehokkaampi kuin kapseloimaton versio. Ainakin kapselointi mahdollistaa a-vitamiinijohdannaisen pidemmän vaikutusajan ihossa. Ja vieläkin lisää nörttitietoutta: Medik8'n käyttämä hypetetty versio johdannaisesta on kehitetty, missäs muualla, kuin korealaisessa kosmetiikkalabrassa ;) (Lähde.) Mistäs ne innovaatiot usein tulevatkaan... :D
Kyseessä on siis ihan järeä, tehonsa tutkimuksissa todistanut juonteiden-silotus-molekyyli ja tämä luo heti uskottavuutta Verson anti-age-potentiaalia kohtaan.
Even nicer to know: retinyyliretinoaattia voi käyttää myös päiväsaikaan vailla huolta ihon herkistymisestä UV-säteilylle, ominaisuus joka liittyy perinteiseen retinoliin. Toki suojakertoimellista voidetta suositellaan aina voimakkaan UV-säteilyn alueilla, käytti henkilö a-vitamiinituotteita tai ei, mutta r-retinoate ei joka tapauksessa tee ihosta samalla lailla herkempää UV-säteilylle kuin retinoli.
Olen saanut Verson tuotteita testiin Skin City -verkkokaupasta.
1 FOAMING CLEANSER 35 € / 90 ml
Tuotteet on numeroitu käyttövaiheensa mukaan. Ykkösiin kuuluu putsareita ja kuorintoja.
Sain putsareista testiin 'Foaming Cleanserin', joka tosin ei vaahtoa lainkaan ainakaan minun ihollani. Tämä tuote oli testatuista kaikkein "vaisuin", se ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita. Pyrin kuitenkin kuvailemaan sitä.
Tuotteen koostumus on jotain geelin ja maidon väliltä, mutta se ei tunnu vaahtoavalta geeliltä mutta ei myöskään perinteiseltä puhdistusmaidolta. Käyttöohjeissa neuvotaan sekoittamaan kämmenellä vähän vettä ja Foaming Cleanseria jotta syntyy vaahto, mutta minun käsissäni (tai kasvoillakaan) vaahtoa ei synny. Tuotetta kuvaillaan hellävaraiseksi ja ei-kuivattavaksi. Hellävarainen se varmasti onkin, koska ei sisällä voimakkaasti vaahtoavia ainesosia.
Putsari jättää ihon huuhdellessa hieman nihkeäksi.
2 DAY CREAM WITH RETINOL 8 SK 15 / 0,06% r-retinoate 115€ / 50 ml
Verson kakkosissa on voiteita ja kasvosuihke. (Hassua että seerumit eivät ole kakkosena, ne on numeroitu neloseksi.)
Tuotepakkauksissa ei mainita tuotteiden sisältämää Retinol 8'n eli r-retinoate-pitoisuutta, mutta saan tiedon Skin Cityn asiakaspalvelusta. Day Cream -voiteessa sitä on 0,06%. Retinyyliretinoaatti toimii alemmilla pitoisuuksilla kuin retinoli, joten määrää ei voi suoraan verrata retinoliin. 0,06% on jo tehokas pitoisuus.
Versolla on kaksi erilaista päivävoidetta: tämä alkuperäinen Day Cream sekä kevyempi Daily Facial Fluid. Kasvosuihke, Anti Pollution Mist, suositellaan mielenkiintoisesti laittamaan kasvoille vasta voiteen jälkeen.
Verso Day Cream ei ole ensisijaisesti kosteusvoide, sen voi sanoa heti. (Jään miettimään, olisiko suojakertoimeton Fluid-versio ollut kosteuttavampi.)
Voide ei tunnu kovin kosteuttavalta, mikä selittyy osittain suojakertoimella ja voiteen pääasiallisella anti-age-funktiolla. UV-suodatin-ainesosat vievät aina tilaa kosteuttavilta ainesosilta, sillä niitä on oltava tuotteessa suhteessa paljon muihin ainesosiin nähden jos tuotteelle halutaan ihan oikeasti suojaava kerroin (15 on jo ihan pätevä). Voide tuntuu myös aika jäykältä.
Day Creamin inciä katsoessa ymmärtää miksi se tuntuu siltä miltä se tuntuu; vasta 9. ainesosa on kosteuttava, eikä sekään niitä tehokkaimmin kosteuttavia (butyleeniglykoli). Sen yläpuolella on UV-suodattimia, pehmentäviä ainesosia sekä anti-age-tähtiainesosa niasiiniamidi. Alempana incissä on voiteen kolmas ns. feature-ainesosa, kurkumauute. Se tunnetaan vahvana antioksidanttina.
Voide imeytyy täysin samettiseksi ja jättää himmeän pinnan.
Sanni sanoo: Verso Day Cream vaikuttaa ainesosiltaan ja funktioltaan oikein hyvältä anti-age-voiteelta yleisten ikääntymisen merkkien häivytykseen.
Se häivyttää niin juonteita kuin pigmenttimuutoksia ja kirkastaa ja kiinteyttää ihoa. Käytettyjen pääasiallisten aktiiviainesosien (niasiiniamidi, retinyyliretinoaatti, kurkumauute) teho on tunnettu. UV-suodatin on myös aika ehdoton ainesosa jos haluaa hidastaa ikääntymisen merkkejä. Itse kuitenkin laittaisin ehkä mieluummin UV-suojan kasvoille erillisen aurinkosuojatuotteen muodossa. Makuasia.
3 NIGHT CREAM WITH RETINOL 8 / 0,06% r-retinoate 115 € / 50 ml
Numero kolme käsittää yövoiteet. Niitä on Versolla kaksi: anti-age-vaikutteinen Night Cream with Retinol 8 sekä kosteuttavampi, ihon suojabarriääriä vahvistava Nourishing Cream with Niacinamide. (En näe syytä miksei kumpaakin voisi käyttää myös päiväsaikaan :))
Sain testiin Retinol 8 -yövoiteen. Pidän yövoiteen koostumuksesta enemmän kuin päivävoiteesta, mistä voin heti päätellä kuinka paljon suojakerroin vaikuttaa voiteen kosmeettiseen miellyttävyyteen. Yövoide on miellyttävän täteläinen mutta ei rasvaisen paksu. Imeytyy hyvin ja tuntuu samettiselta, jättää suojaavan mutta ei klähmäisen pinnan. Retinyyliretinoaatin pitoisuus on sama kuin päivävoiteessa.
Sanni sanoo: tämä sopii hyvin myös päiväkäyttöön jos on kiinnostunut Verson anti-age-kasvovoiteista mutta haluaa mieluummin suojakertoimettoman voiteen, ja Fluid-versio tuntuu liian kevyeltä.
4 SUPER FACIAL SERUM WITH RETINOL 8 / 0,1% r-retinoate 135 € / 30 ml
Nelos-numeron alta löydämme Verson seerumit. Niitä on kolme: Serum with Retinol 8, Hydration Serum ja Antioxidant Serum. Sain testiin Retinol 8 -seerumin.
Super Facial Serum ei tunnu lainkaan seerumilta vaan kasvovoiteelta, jopa semisti täyteläiseltä sellaiselta. Minun täytyy laittaa tätä useampi pumppaus koska voide ei levity notkeasti, yksi pumppaus ei leviä koko kasvoille. Tarvitsen 2-3 pumppausta jotta saan koko nassun käsiteltyä.
"Seerumin" kosteusteho riittää varmasti normaalille, seka- ja rasvoittuvalle iholle yksinään, minun on vaikea kuvitella laittavani tämän päälle enää voidetta kun tuote on jo itsessään voidetta. Ennemminkin laittaisin tämän alle nestemäisen kosteusseerumin.
Seerumissa on korkein pitoisuus r-retinoaattia, 0,1%
Sanni sanoo: jos pitäisi hankkia vain yksi Verson anti-age-tuote, ottaisin tämän. Siinä on korkein pitoisuus a-vitamiinia ja siinä on makuuni parempi voidepohja (lesitiiniä, sheavoita, skvalaania, rapsiöljyä) kuin varsinaisessa päivävoiteessa. Yhdistäisin tämän esimerkiksi hyaluronihapposeerumiin, täydellinen pari kosteutukseen ja ikääntymisen merkkien hoitoon kun huolenaiheena on ennen kaikkea juonteet. (Seerumi ei sisällä niasiiniamidia joka taas on parempi ihon kirkastukseen ja huokosten napakoittamiseen.)
5 SUPER EYE SERUM WITH RETINOL 8 / 0,03% r-retinoate 95 € / 30 ml
Vitosen alta löydämme Verson ainoan silmänympärystuotteen.
Koostumus on ohutta ja geelifluidimaista. Yhdellä pumppauksella tulee vähän liikaa tavaraa, osa menee hukkaan. (Tai ei ne hukkaan mene, hieron loput otsan juonteisiin :D)
Minun on ollut testauksen aikana vaikea päättää tuntuuko tämä tarpeeksi kosteuttavalta yksinään vai ei. Toisina päivinä se riittää, toisina kaipaan päälle täyteläisemmän voiteen lukitsemaan kosteutta ja pehmentämään.
Silmänympärysseerumi on kuitenkin fiilikseltään suosikkituotteeni testituotteista.
Sanni sanoo: kokonsa puolesta (30 ml) Super Eye -seerumia voisi oikein hyvin käyttää myös kasvoseerumina. Tämän voi siis nähdä myös edullisempana Retinol 8 -kasvoseerumina :)
*
YLEINEN HUOMIO: vaikka retinyyliretinoaatti tutkimusten mukaan ärsyttää ihoa vähemmän kuin retinoli, kaikki Verson Retinol 8 -tuotteet aiheuttavat ihollani kevyttä kihelmöintiä. Mikään perinteiseen retinoliin perustuva tuote ei ole kihelmöinyt ihollani lainkaan.
Kihelmöinti ei toki välttämättä tarkoita suoraan ihoärsytystä, mutta se on kuitenkin merkki siitä että aine käyttäytyy ihollani toisin kuin perinteinen retinoli. Kihelmöintiä kestää noin minuutin ja sitten se hiipuu. Iho ei punoita, enkä myöskään ole huomannut käytön aikana ihon kuivumista, mikä myös on yleinen kosmetiikan a-vitamiiniin liitetty lieveilmiö.
Olen käyttänyt tuotteita viikoittain (mutta en joka päivä, ja poislukien koko Kreikan matka) lokakuun puolesta välistä saakka. Vielä en pysty sanomaan onko ihoni jotenkin muuttunut retinyyliretinoaatin vaikutuksesta. Se vaatii useamman kuukauden yhtäjaksoisen käytön.
Kuvat: Sanni ja Unsplash
* Sis. mainoslinkkejä
Rakastan matkakokoja ja ostaisin itse mieluusti ihan kaikki ihonhoitotuotteet matkakokoisina jos se vain olisi mahdollista. Minulla 15-millinen voidekin kestää kauan, ja tietysti pienet koot ovat näppäriä ottaa mukaan reissuun. Kaikkein eniten minikokoisissa tuotteissa viehättää kuitenkin se, että ne palvelevat meitä vaihtelunhaluisia - ja ne ovat loistava tapa tutustua uuteen tuotteeseen edullisemmin.
Whamisan matkakoot ovat reilun kokoisia
Tämä mielessäni kokosin tälle "kybermaanantaille" (aaargh, näistä termeistä alkaa kyllä saada tarpeekseen) vielä matkakokoisten tuotteiden tärppejä. Ne ovat jo valmiiksi edullisia, ja alennusten aikaan tietysti vielä mukavamman hintaisia.
Suosikki-verkkokaupoistani Biodellyllä on tänään vielä kaikki tuotteet -25% alennuksessa koodilla bf18 ja House Of Organicilla koko valikoima -20% ilman koodeja.
Korealaisen Whamisan tuotteet ovat ihania mutta aika arvokkaita. Whamisalla on onneksi monista tuotteistaan kokeilukoot, ja 25% alennuksella niille ei jää montaa euroa hintaa.
Sannin valinnat:
Ihan parhaimpiin puhdistusöljyihin kuuluu Whamisa-puhdistusöljy (20 ml) 4,76€ *
Suosittu Sebum Treatment -emulsio epäpuhtaalle iholle (20 ml) 4,76€ *
Water Cream syväkosteuttava kosteusvoide (5 g) kaikille ihotyypeille 4,35€ *
Talveksi täyteläinen Nourishing Cream (5 g) kuivalle iholle 4,35€ *
Kulttimaineessa oleva superkosteuttava Deep Rich Toner -kasvovesi/hoitoneste (20 ml) 5,62€ *
Kaikki Whamisan matkakoot näet täältä * listattuna sivulla ylimpänä.
Myös ihanalla Evolve Beautylla on matkakokoja, ne löydät Biodellyn listauksista täältä *
Esimerkiksi Rainforest Rescue -seerumi (10 ml) epäpuhtaalle iholle 8,90€ ja hyaluronihapposeerumeiden klassikko (10 ml) Hyaluronic Serum 200 11,70€. *
Ihan mahdottoman ihana tuote on myös suklaaherkkunaamio Radiant Glow, 11,70€. *
Skincare-tutustumispakkaus
Evolven maahantuojalla House Of Organicilla on verkkokaupassaan Biodellyä laajempi Evolve-valikoima, ja matkakokoja on todella monista tuotteista. Löydät kaikki House Of Organicin Evolve-matkakoot ja -kokeilusetit täältä. * Esimerkiksi Skincare-tutustumispakkaus * lähtee hintaan 11,12€ - tähän hintaan saa 10-millisen hyaluronihapposeerumin sekä näytekoot Radiant Glow -suklaanaamiosta sekä uudistavasta kasvovoiteesta.
Kaikki House Of Organicin sarjojen matkakoot löydät täältä. *
HOOn matkakokoisista vinkkini ovat vielä Cattierin 15 millin matkakoot, ihanan tuntuinen Anti-Wrinkle Cream maksaa vain 5,20€ ja normaalin ihon kosteuttava päivävoide 4,80 €.
.
Biodellyn postikulut ovat 4,90€, House Of Organicin 3,90€ - 5,90€ paketin painon mukaan.