Minun tekee mieli kirjoittaa aiheesta, joka lankeaa vähän niin kuin kategoriaan ”sosiaaliporno”… Joku saattaa mahdollisesti pitää sopimattomana, että kirjoitan Couchsurfing –perheestäni tämän sävyisen kirjoituksen, mutta toisaalta henkilöitä ei voi mitenkään tunnistaa. He ovat vain… anonyymi perhe Rhodokselta.

Kun minua alkaa ihmetyttä joku juttu oikein todella kovasti, niin se on vain pakko päästä jakamaan! Tiedätte varmaan tunteen. (”Asioiden ajoittainen valtava päivittely”… kuten misterikin kirjoitti… Niin, that’s me. Kenelle muulle mä näitä täällä päivittelisin ellen teille? ^_^)

Pohjustan juttua toteamalla, että aihe ’kreikkalaiset ja rahankäyttö’ on ihmetyttänyt minua vuosien varrella muutenkin. On faktoja, jotka vain ovat kiistatta olemassa ja luovat tietyt olosuhteet kulutusmahdollisuuksille - - mutta silti kulutuskäyttäytyminen on… jotain ihan muuta. Ja sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdotonta.

Fakta: kreikkalaiset tienaavat vähemmän kuin suomalaiset. Palkkataso on huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa. Minimipalkka on 500 euron tuntumassa, ja tyypillisesti esimerkiksi kaupan myyjä tai toimistotyöntekijä tienaa noin 800 euroa kuussa. Fakta nro 2: hintataso ei todellakaan ole palkkojen mukainen. Asiat kuten ravintolaruoka ja alueesta riippuen asunnon vuokra ovat jonkun verran edullisempia kuin Suomessa, mutta kulutushyödykkeet kuten vaikka vaatteet ja kosmetiikka – ja itse asiassa valtaosa kaupan elintarvikkeista! - ovat ihan Suomen hinnoissa elleivät kalliimpiakin.

Heitän nyt vain ilmaan tällaisen esimerkin, mutta eikö teitäkin askarruttaisi, jos myyjän palkkaa nostava kreikkalainen pystyy maksamaan osuutensa palkkaansa isommasta vuokrasta, käymään viikoittain ulkona syömässä ja maksaa mieluummin 50 euroa nopeammasta laivayhteydestä kuin ottaa halvemman kun ”se on niin aikaavievää”? Saavatko kreikkalaiset rahalahjoituksia pyhältä hengeltä..?

Majoitun Rhodoksella erittäin mukavan ja kiinnostavan perheen luona. Kun saavuin heidän kauniiseen kotiinsa, sain heti vaikutelman hyvin toimeen tulevista ihmisistä. Kolmikerroksinen talo, tyylikäs sisustus, kokoelma kalliita musiikki-instrumentteja. (Lapset harrastavat soittamista.) Istumme syömään. Seuraavaksi kuulen hymyileviltä isänniltäni, että he ovat ”aivan persaukisia”.

Kreikkalaiset eivät yleensä puhu raha-asioistaan, mutta isäntiäni aihe ei vaivaannuta. Emäntäni toteaa hyväntuulisesti, että innostui Couchsurfaamisesta, koska heillä ei tällä hetkellä ole varaa matkustaa. ”Kun en juuri nyt pysty matkustamaan, niin ajattelin, että voin sen sijaan tuoda matkustajat luokseni!” (Ihana ajatus, muuten!)

Emäntäni tekee töitä satunnaisesti. Hänellä on oma yritys, jota hän ei mainosta. ”Saan asiakkaani suositusten perusteella. Teen töitä kun joku sattuu varaamaan ajan. En oikeastaan edes halua lisää asiakkaita”.

Monilahjakkaaksi osoittautuvalla isännälläni on myös oma toiminimi ja hän on trendikkäässä, taiteellisessa ammatissa. En pysty kätkemään hämmentynyttä ilmettäni, kun mies toteaa, ”En halua tällä hetkellä tehdä töitä. En ole työskennellyt kahteen vuoteen”.

Istun perheen isossa ruokailuhuoneessa enkä keksi mitä sanoisin. Isäntieni täytyy varmaankin käsittää, miten ristiriitaiselta heidän kertomansa vaikuttaa. Heillä on kaksi autoa, upea koti ja lapset käyvät kalliissa harrastuksissa. He ovat myöskin juuri tarjonneet minulle lounaan.

Okei. Heillä on siis säästöjä. Niin tietenkin.

Mutta teoriani kumoutuu jo samana iltapäivänä. Isäntäni vie minut tutustumaan läheiseen antiikin nähtävyyteen, ja jatkaa kävelymme aikana raha-aiheen käsittelyä (ihan oma-aloitteisesti). Mies kertoo välinpitämättömään äänensävyyn, ettei hänellä ole edes varaa maksaa talon vuokraa. Ja vain hetkeä myöhemmin viemme perheen pojan soittotunnilleen isolla SUVilla.

Mitä ihmettä…?

En saa palapeliä millään kasaan. Elääkö perhe velkakierteessä? Ei, sillä keskustelimme myös luottokorteista ja luoton ottamisesta, minkä perhe tuomitsee jyrkästi. Luottokorttia käytetään vain kun on ihan pakko, vaikka lentolippua varatessa.

Sympaattisten isäntieni raha-asiat eivät tietenkään kuulu minulle pätkääkään, mutta koska he itse niistä sangen vuolaasti kertovat, pidätän itselläni oikeuden hämmästellä tilannetta. Tuottaakohan heille jopa suurtakin huvia antaa elämästään näin ristiriitainen kuva ja jättää vieras ihmettelemään kysymysmerkkien keskelle?

Kaikenlaisia mielenkiintoisia kokemuksia tämä ”sohvasurffaus” kyllä tarjoaa. :)

.

Kuvituksena ei Rhodos, vaan.. (kuka tunnisti viime vuoden postauksesta? :D) kuvankaunis Symi jossa kävin perjantaina päiväretkellä.

Toiseksi viimeisen matkapäiväni juttuaiheeksi sopinee hyvin katsaus matkan kosmeettiseen testiprojektiin eli hiusten pesuun palasaippualla.

Pari viikkoa sitten kerroin, että olin saanut saippuaoperaatiosta tarpeekseni hiusten saavutettua jo aivan absurdin lähmäisyyden tason. Saippuapesuilla oli kuitenkin myös kiistattomat etunsa hiusten rakenteen kannalta, ja jäin harkitsemaan palashampoon käyttöä vuorotellen yhdessä normishampoon kanssa, joka toisen tai kolmannen pesun yhteydessä.

Näin päädyin sitten toimimaan, ja loppumatkan olen vuorotellut Dove-shampoon ja Blondi-saippuan välillä.

Doven Intense Repair –shampoosta on todettava, että se on juuri sellainen ylihoitava liruhiukset aikaansaava shampoo, jollaisia vältän normaalikäytössä. Hiuksista tulee silkkiset ja sileät, mutta niihin ei jää minkäänlaista ilmavuutta tai rakennetta. Hiukset jäävät makaamaan päätä pitkin mikä johtaa tyven rasvoittumiseen jo seuraavana päivänä.

Pesin hiukset viimeksi tiistaiaamuna palashampoolla, ja oikeanpuoleinen kuva on otettu tänä aamuna. Normishampoo-vertailukuvassa Dove-pesuja oli takana kaksi peräkkäistä.

Pahoittelen että vertailukuvat on otettu niin erilaisissa olosuhteissa, mutta mielestäni hiusten rakenne-ero tulee kuitenkin aika hyvin esiin. (En tullut ajatelleeksi ottaa sellaista ”varta-vasten” shampoohius-kuvaa ja nuo vertailukuvat on otettu Ateenan MAC-makeover-jutusta.)

Normishampoon jälkeen hiukseni ovat tuollaiset ”liinamaiset” (äitini aina käytti minusta lapsena kuvausta ’liinatukka’ :)) ja hyvin sileät. Saippuapesu jättää ne hieman karkeammiksi (mutta silti taipuisiksi, eivät siis tunnu sellaisilta kuivan rapisevan karheilta) ja, kuten jo niin monesti on tullut todettua kokeilun aikana, kauttaaltaan kuohkeammiksi ja enemmän-irti-päästä oleviksi. Koska hiukset eivät makaa yhtä tiiviisti päänahkaa vasten, eivät hiuspohjan rasvat pääse leviämään tyveen samalla lailla kuin esim. Dove-shampoon tuloksessa – tyvi ei tunnu ja näytä yhtä rasvaiselta kolmenkaan päivän jälkeen.

Ylemmässä kuvassa Dove-pesusta siis kaksi päivää, alemmassa Blondi-pesusta kolme päivää. Kummanko kuvan tyvi näyttää likaisemmalta..? ;)

Kun olen pessyt hiuksia tällä vuorottelusysteemillä, saippuapesu ei ole tuntunut niin epämiellyttävältä kuin jatkuvien perättäisten saippuakäsittelyjen aikana. Koska saippua ei pääse kerrostumaan, sormetkin kulkevat hiuspohjassa hieman helpommin ja vaahdon saa huuhdottua hiuksista edes vähän vaivattomammin kuin niiden viimeisten tuskaisten takkupesujen aikana.

Saattaa olla, että palashampoo jää käyttööni pysyvästi juuri tässä muodossa, eli vuorottelutekniikalla. Kokeilen vielä Suomessa pestä joitain kertoja perä-perään, mutta jos hiukset lähtevät samaan tahmakierteeseen kuin täällä, niin luovutan suosiolla jatkuvan käytön mahdollisuuden suhteen. Minulla on ”testituotepenkillä” myös toisen merkkinen palashampoo, Ma Provence. Suoritan testijakson myös sillä.

Onko joku innostunut tässä mun Blondi-seikkailuiden aikana kokeilemaan itse hiusten pesua saippualla? Miten on sujunut?

Paros on yksi Kreikan suosituimpia saaria, mutta jäänyt vähäiselle huomiolle Suomessa. Naapurisaari Naxos tunnetaan meillä paljon paremmin.

Paroksella asuu n. 14 000 ihmistä, ja sen pääkaupunki Parikia on Egeanmeren laivaliikenteen keskuskohta. Täältä on ehkäpä parhaat yhteydet kaikkialle Kreikan saarille, joten se on myös mitä ihanteellisin tukikohta saarihyppelylle. Siinä missä toiselta suosikkisaareltani Karpathokselta ei kulje laivoja edes päivittäin, lähtee Parokselta vielä matalalla sesongillakin ainakin 10 laivayhteyttä joka päivä.

Parikia on sellainen kaupunki, joka "avautuu" vasta kun pujahdat sen sokkeloihin. Toiset Kreikan saaret ovat tunnettuja postikorttimaisista satamanäkymistään, mutta Parikia näyttää mereltä päin jopa aika tylsältä. Vaikka ympäröivä maasto ei ole täysin lattanaa, ei Parikian kaupunki kiipeä kukkuloille niinkuin monet kuvaukselliset kylät.

Parikian vilkas rantakatukaan ei tee sellaista perinteistä "hevosenkenkä"-lenkkiä vaan levittäytyy pitkälle, aaltoilevalle pätkälle josta ei saa yhtenäistä kuvaa. Parhaat kuvat löytyvätkin kun astut taloseinämän läpi Parikian vanhaan kaupunkiin, joka kuuluu ainakin allekirjoittaneen 24 Kreikan saaren kokemuksella ehdottomasti saariston viehättävimpiin.

Vanha kaupunki levittäytyy Kastro-nimisen kukkulan taakse ja ympärille. Kastron laella on antiikin aikaisen temppelin ja keskiaikaisen linnoituksen raunioita, ja niiden päälle rakennettu mitä kuvauksellisin pikku-kirkko. Kirkon edusta on kaupungin suosituin paikka katsoa auringonlaskua. Ja tämä on myös minun ehdoton lempipaikkani Parikiassa.

Sen sijaan että olisin käyttänyt päiväni tehokkaasti huristellen busseilla ympäri saarta (sillä Paroksella löytyy nähtävää vaikka kuinka), istuin kirkolla joka päivä usean tunnin lukemassa kirjaa. Juuri sitä halusin Paroksella tällä kertaa tehdä. :) Ja ottaa kuvia.

Kierros Parikian vanhassa kaupungissa:

Turistikrääsäkatujakin löytyy - mutta maltillisesti..! ;) Täällä homma on vielä pysynyt ns. hyvän maun rajoissa eivätkä matkamuistomyymälät peitä koko keskustaa.

Vertaus. Katu klo 12.32.

Ja sama katu siestan aikaan klo 15.10. Paroksella turistikaupatkin viettävät siestaa. :) Kumpi näkymä on kivempi..? ;)

Kykladien saaret tunnetaan valkoisista taloistaan ja sinisistä ovistaan.

Parikian lisäksi vierailun arvoisia kohteita Paroksella ovat Naoussa, kuvauksellinen kalastajakylä ja kesäisin erittäin trendikäs paikka (Parikian jälkeen saaren toiseksi suosituin turistikohde), Lefkesin ihastuttava, vuorten keskelle kätkeytyvä amfiteatterimainen kylä sekä idyllinen Piso Livadi, pikkuinen kylä aivan meren rannassa (pysähdy täällä vaikka lounaalla saarenkiertoretkellä :)). Näissä kohteissa tuli vierailtua jo edellisellä Paroksen visiitillä - siksi saatoin nyt hyvällä omallatunnolla rentoutua Kastrolla kirjan parissa! ^_^

Enpä olisi uskonut että Ateenan Kolonakissa voi nauttia mustaa makkaraa. Ja vieläpä kasvis-sellaista.

Olen käynyt vegeruokataivaassa..!

On itse asiassa tosi erikoista, että Ateenan kokoisessa kaupungissa on niin vähän kasvisruokapaikkoja. Ehkäpä paikallisille kasvissyöjille riittää kreikkalaiseen keittiöön luonnostaan kuuluva runsas kasvisruokien kirjo..? Toisaalta vegeproteiinia ei tavernojen menuista luonnollisestikaan löydä. Ja kun miettii sitä juuston määrää jota lähes joka ruokaan täällä holvataan, ei ainakaan vegaanien ravintolaelämä ole Kreikassa helppoa.

Ateenasta löytyy kolme ”kunnon” asiaan vihkiytynyttä kasvisruokaravintolaa. Olen käynyt niistä kahdessa. Sympaattiseen Avocadoon tutustuin viime syksyn vierailulla, ja tyylikkään Rosebudin löysin viime viikonloppuna kasvisravintolasivusto Happy Cow’n avulla.

Tofu..! Sitä ei löydä Kreikassa edes hyvinvarustetuista ruokakaupoista, ravintoloista puhumattakaan. Tofu kuuluu kotioloissa jokaviikkoiseen ravintooni, ja olenkin kaivannut sitä viime viikkojen ikuisten tonnikalapurkkieni keskellä. Kun bongasin Rosebudin listalta tofu-souvlakin, en jäänyt edes miettimään muita vaihtoehtoja.

Annos saapui ohuiden paistettujen perunojen kanssa, joita ei mainittu listalla (--> ”served with fresh green salad”).

Kun aloin siirtää perunoita lautasen sivuun, tapahtui hieman huvittava välikohtaus. Viereisessä pöydässä istuva mies kysyi ranskalaisella korostuksella, enkö aikonut syödä perunoitani. Kun vastasin kieltävästi, hän pyysi voisiko saada perunat itselleen. No eipä siinä mitään, annoin miehelle perunat. Eivätpähän menneet hukkaan, mutta onhan tuo nyt vähän erikoista alkaa kyselemään ravintolassa vieraan ihmisen lautaselta ruokaa. :D Ainakin minusta.

Tofuannos oli hyvä, mutta tofuja olisi saanut marinoida reilusti lisää. Tämä annos ei siis vielä vienyt minua taivaaseen, vaikka oikein pätevä olikin. Tofua oli runsaasti enkä edes jaksanut syödä kaikkea. Lautasella oli hintaa 12€.

Koska pidin paikasta kovasti ja yksi tarjoilijoista sanoi, että en voi lähteä Ateenasta kokeilematta heidän hot dogiaan, tein paluun Rosebudiin eilen illalla. Kutsuin mukaani Mariannan ja Vassiliksen.

En meinannut uskoa silmiäni, kun löysin listalta viljattoman pizzan..! Rosebud tarjoaa vaihtoehtoja myös vegaaneille ja raaka-vegaaneille, ja tämä oli sellainen pizza. Eli sattumalta myös vhh-ruokavalioon sopiva pizza! Pohja valmistetaan kikherneistä kypsentämällä oliko se nyt 45 asteessa. (En muista mikä raja raakaruoan syöjillä on tuossa kuumennuksessa.)

Olin jo päättänyt ottaa hot dog –nakkeja ilman leipää sekä grillattuja kasviksia Chioksen juustolla, mutta tajuttuani tuon omalaatuisen pizzan en voinut mitenkään olla tilaamatta myös sitä. Päätin suoda itselleni budjetin törkeän rikkomisen ja kaivaa luottokortin esiin.

Raakavegepizza oli tosi hyvä! Myös Marianna ihastui kikhernepohjaan, mutta Vassilista emme saaneet ylipuhuttua kokeilemaan lättyä. ”Minulle ihan kypsennettyä tavaraa gluteenilla ja kaikilla muilla herkuilla, kiitos”, kuului kommentti. No, jäipähän enemmän meille tytöille! ;)

Jäin kaipaamaan pizzaan vain tomaattikastiketta. Analysoimme sen puuttumista ja päädyimme siihen, että kenties jo valmiiksi muruinen kikhernepohja murenisi kostean kastikkeen vaikutuksesta eikä pysyisi kasassa. Tofujuustokin olisi kruunannut pizzan. Oli se kyllä hyvää tuollaisenaankin!  Jos joku tietää raakavege/vhh-pizzoja tarjoilevan paikan Suomessa niin saa vinkata!

Mutta paras oli vielä edessä..!

Rosebudin keittiö yhdisti ystävällisesti tilaukseni grillatuista kasviksista ja hot dogista ilman leipää. Sain siis kustomoidun lautasen. Annos on visuaalisesti sarjassamme niitä, jollaista Mr Karkkipäivä olisi epäilemättä kutsunut sanalla EPÄILYTTÄVÄ. Eiväthän nuo ”pökäleet” ja hikisen näköinen juustolötkäre kasvisten päällä miltään suurelta ruokataiteelta näytä - mutta ne maut….

Tämä on kirkkaasti paras kasvisruoka-annos mitä olen koskaan missään syönyt. Rosebudin ”mustat makkarat” valmistetaan sienistä ja fava-pavuista ja ne on maustettu niin taidokkaasti että meidän piti ihan udella tarjoilijalta mikä pötkylöiden maukkauden salaisuus on. Tarjoilija kertoi, että mausteseoksessa on ainakin 10 eri maustetta mutta ei tietenkään paljastanut koko cocktailia…

Vegemajoneesi oli myös taivaallista. Grillatut, mehukkuuttaan tirisevät kasvikset ja Chioksen juusto kruunasivat makuelämyksen. Puolet ruoasta lähti doggy bagissa mukaan, ja tänään nautiskellessani loput pystyin vain ajattelemaan, ”Koska pääsen taas syömään näitä nakkeja!”

Marianna tilasi risoton gorgonzolalla, kastanjalla ja päärynällä, Vassiliksen lautaselta löytyi linguini-pastaa ricotta-juustolla, parsakaalilla ja pestossa grillatulla kastanjalla. Entinen pasta-addikti minussa nosti aluksi päätään, mutta onneksi oma ruokani vei kielen niin tehokkaasti mennessään että en ehtinyt jäädä haikailemaan pastan perään. ^_^ Pasta- ja risotto -annokset maksoivat 9€ ja 9,50€. Minun tuunattu lautaseni kustansi 12€, raakapizza 7,50€.

Myös Marianna ja Vassilis olivat niin vakuuttuneita ruoistaan että aikovat tulla Rosebudiin toistekin, vaikka eivät ole vegetaristeja.

Jos käytte Ateenassa, älkää missatko tätä paikkaa! :) Rosebud sijaitsee Kolonakin kaupunginosassa keskustassa Omirou- ja Skoufou -katujen kulmassa.

Kyllä ruoka vain on niin mahtava asia. <3

Nyt minua kiinnostaisi kuulla, oletteko te syöneet jossain aivan unohtumattomia kasvisruoka-annoksia?

Toiset meistä ovat aivan heikkona tuoksuviin vartalotuotteisiin. Suihku- ja rasvailurutiinista saa itselleen pienen hemmotteluhetken kun tuotteiden tuoksua oikein odottaa..! :)

Itse kuulun niihin, jotka ennen luonnonkosmetiikkaan siirtymistä eivät kiinnittäneet vartalotuotteen tuoksuun sen kummempaa huomiota. Ihan kiva jos se suihkugeeli on hedelmäinen, mutta etenkin kropparasvoissa käytin lähes tuoksuttomia perusvoiteita. Sitten tulivat Anne Lind ja Lavera ja kaikki muuttui (haha, meikä osaa dramatisoida ihon kosteutuksenkin..! ^_^).

Sain Laveralta keväällä aivan ihanan Macadamia Passion -tuoteduon; vartalovoin ja "cream oil" -suihkuvaahdon. Ja juuri nyt en meinaa malttaa odottaa että pääsen taas tuon kaksikon luokse kotiin (ja onhan sitä miestäkin ihan kiva nähdä pitkästä aikaa). Juuri nyt Macadamia Passionin kaltaiset tuotteet ovat sitä, minkä perään kuivunut ihoni huutaa.

Normaalisti vartalovoi on minulle liian tuhtia kamaa eikä oikein meinaa imeytyä (käytän aina emulsiokoostumusta), mutta nyt rasvaisempi kosteutus tulee tarpeeseen. Jopa Nivea Cremenkin jäljiltä iho on aamuisin sen näköinen että "tarttis saada lisää ravintoa".

Macadamia -suihkugeelikin on täyteläistä; se sisältää triglyseridejä ja makadamiaöljyä. (Laveran muut suihkugeelit eivät sisällä öljyjä.)

Ja tuoksu... En tiedä miltä makadamiapähkinä tuoksuu luonnossa, mutta Laveran Macadamia-tuotteissa on aivan pyörryttävän herkullinen, makea tuoksu. Ei karkkimaisen imelä, mutta sellainen pähkinäisen lämmin ja makea kuitenkin.

Macadamia Passion -tuotteet lanseerattiin ensin vain kausituotteena viime jouluna (siitä tuo Limited Edition -teksti), mutta ne jätettiin pysyvään valikoimaan suosion myötä.

Valitsetteko te vartalotuotteenne tuoksun perusteella?

* * *

Sitten en malta olla mainitsematta Laveran uudistuneesta hiustuotelinjasta, joka pitäisi ennakkotietojen mukaan esitellä tulevana viikonloppuna I Love Me - messuilla, mutta tuotteista ei ole valitettavasti vielä edes saatavilla pressikuvia. Minulla on vain tuollainen suttuinen kuvakaappaus tukuille menneestä tiedotteesta.

Uudistuneessa linjassa formuloinnit on päivitetty ja Hair Pro -nimeä kantava linja on nyt myös sertifioitu. Laveran aiemmat hiustuotteethan eivät olleet sertifioituja sillä ne sisälsivät muutamia synteettisiä ainesosia. Suurena hiustuote"bimbona" odotan innolla että pääsen kokeilemaan uusia koostumuksia! Voi kunpa Mango -hoitoaine olisi pysynyt yhtä loistavana kuin vanha versio...!

Vielä sokerina pohjalla pieni "tiiseri".... Laveran uudistuvat meikit!

Sain meikkejä testiin alkusyksystä ja meinasin poksahtaa halusta päästä HETI intoilemaan teille niiden laadusta, mutta koska julkaisupäivämäärää ei oltu lyöty lukkoon (eikä sitä ilmeisesti edelleenkään tiedetä..?), en saanut edes laittaa kuvaa tuotteista. Mutta nyt huomasin, että Laveran Englannin sivuilla on tuo allaoleva kuva ja tieto "coming soon", niin kai minäkin saan sen tänne laittaa! :D Julkista tietoahan tuo on kuitenkin! ^_^

Useimmiten testiin saapunut tuote saa odottaa pitkänkin tovin blogiin pääsyä, sillä tuotejonoa tosiaan riittää, mutta välillä joku tuote aikaansaa välittömän "tää on pakko päästä jakamaan heti!" -tunteen. Pikkuisen harmitti kun näiden meikkien kohdalla piti pitää "mölyt mahassa". :)

No, toivottavasti julkaisuajankohta vahvistuu pian ja pääsen esittelemään nämä ihanuudet teille perusteellisesti!

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille!

Itselläni on illalla edessä paluu saarille, tarkemmin sanottuna Rhodokselle josta lentoni lähtee lauantaina.

Kävin eilen meikattavana Ateenan Ermou-kadun MACillä. En ole kuukauteen käyttänyt muuta meikkiä kuin Ardenin silmäluomenpohjustajaa, Lauderin huulikiiltoa ja muutaman kerran ripsiväriä ja mineraalipohjaa. Tuntui siis aika vekkulilta nähdä itsensä kunnon silmämeikissä pitkästä aikaa. :)

Tällainen naama siellä loihdittiin. Huulilla ei ole muuta kuin huulirasvaa, itse asiassa vähän hassua että huulet jätettiin meikkaamatta.

(Mutta ehkä niissä oli meikkitaiteilijan mielestä jo tarpeeksi hyvä sävy omasta takaa, hehe ^_^)

.

Minut meikkasi MAC-taiteilija nimeltä Marianna. On aina niin kiinnostavaa nähdä, mitä sävyjä meikkarit kasvoilleni valitsevat. Marianna valitsi rusehtavaa luumua, joka itselleni on niitä ei-niin-houkuttavia sävyjä.

Pohjustuksena Marianna käytti voidemaista Paint Pot -luomiväriä sävyssä Groundwork (kuulema hänen luottotuotteitaan), rajaus tehtiin Prunella-kajalilla sekä ylä- että alaluomelle, ja luomivärinä käytettiin vain yhtä sävyä, Hauxia. Kiitos Groundwork-pohjan, varjostus näyttää siltä että olisi käytetty useampaa sävyä.

Varjostusmuotona Marianna käytti sitä itsellenikin luontaisinta, eli siipimäistä kolmiovarjostusta. Prunella-rajaus häivytettiin kauniisti sulautumaan varjostukseen.

Mutta onpas jännää ettei kulmaluulla käytetty highlighteria...! Nämä on näitä meikkareiden yksilöllisiä tyylejä. Itse en voisi kuvitella jättäväni kulmaluuta paljaaksi.

Kulmakarvat Marianna meikkasi kulmakynän sävyllä Fling ("light taupe ash blonde").

Meikkipohjaa ei tehty lainkaan sillä minulla oli jo alla Lolon mineraalipohja, mutta Marianna levitti kasvojeni keskiosaan (silmänaluset, nenänvarsi) Select Cover Up -peiteainetta sävyssä NW25.

Poskille hän käytti yhtä lempituotteistaan, Cream Color Basea sävyssä Bamboo. Marianna selitti että pyrkii välttämään puuterin käyttöä iholla niin pitkälle kuin mahdollista, sillä se saa ihon näyttämään "epäluonnolliselta". Voidemaiset tuotteet taas tuovat luonnollisen hehkun. Puuteri sopii Mariannan mielestä vain hyvin rasvoittuvalle iholle.

Bamboo näytti kyllä ihollani tosi kauniilta, ja kiinnostuin tuotteesta kovasti. Saattaapa olla, että sen joutuu ostamaan. ;) Todella mieto, luonnollinen persikkapinkki sävy.

Olipa kyllä kiva olo loppupäivän, sellainen "kotoinen". :)  Normaalisti käytän luomiväriä päivittäin, ja nämä meikittömät "lomamoodit" ovat poikkeuksellisia tilanteita. Kuumassa ilmastossa sitä ei vain jostain syystä jaksa meikata samalla lailla kuin kotona... Ja varmasti se terveen hehkun luova rusketuskin vaikuttaa asiaan. :) Päivettyneenä tuntuu, että näyttää "ihan ihmiseltä" ilman meikkiäkin. :)

Nivea Creme to the rescue! Kyllä! Tulokset ovat jo nähtävissä!

Olen nyt käyttänyt Nivea-voidetta viikon verran silmänympärysiholla, ja johan lähtivät kuivuuden synnyttämät juonteet pehmenemään ja "sulamaan" pois!

Kuvat puhuvat puolestaan. :)

Okei, varmastikin myös sään muutos on vaikuttanut suotuisasti ihon kosteustasapainoon. Ilmahan muuttui käytännössä viileäksi viikon keskivaiheilla, enkä ole enää keskiviikon jälkeen ollut vahvassa auringonporotuksessa.

Mutta, pystyin itse asiassa näkemään rasvaisemman voiteen vaikutukset jo parissa päivässä. Nuo viikko sitten kuvatut juonteet, jotka olivat paistatelleet ihollani jo jonkun aikaa, lähtivät pehmenemään heti kun vaihdoin kevyen Clarins-voiteen Nivean "mineraaliöljytahmaan". Toki voi spekuloida, olisiko yhtä paksulla kasviöljypohjaisella voiteella ollut sama vaikutus. Veikkaan, että todennäköisesti kyllä.

Tässä tapauksessa huomasi kuitenkin konkreettisesti, kuinka oikealla kosmetiikkavalinnalla on väliä. Jos olisin jatkanut Clarinsin käyttöä, olisi silmänympärysihoni edelleen kuin pergamenttia.

Ehkä jonkun ryppyinen iho saisi välittömän avun samalla lailla pelkällä voiteen vaihdolla..? Sitä luulee käyttävänsä riittävän kosteuttavaa voidetta, mutta aina se ei pidäkään paikkaansa.

Itse en ole koskaan aiemmin kokenut näin konkreettista kosmetiikan vaikutusta ihollani. Aika hienoa! :) (Ja voin ilmeisesti huokaista helpotuksesta siitä, etteivät "aurinkorypyt" jäänetkään pysyviksi... ^_^)

Tänne Ateenaan saavuttuani minulla ei ole ollut yhtä paljon aikaa blogille kuin saarilla - eikä varmasti tarvitsisikaan. Huomaan vain itse nyt tottuneeni tähän jokapäiväiseen postaustahtiin ja niinpä tuntuisi tyhjältä jättää sunnuntai väliin...

Rehellisyyden nimissä totean, että tämä on tällainen "jotain kasaan" -postaus, ja suosittelenkin kaikille eilisen postauksen missanneille (ja tilastojen mukaan heitä on monta..! ^_^) lukemaan ennemminkin lauantain postauksen, se oli paljon parempi. :D

Tällä viikolla olen...

...siirtynyt yhdessä yössä kesästä "talveen".... Paros keskiviikko 30 astetta, Ateena torstai 15 astetta. Oikeanpuoleinen kuva on tältä aamulta. Tiedättehän kreikkalaisten talojen lämpöeristyksen... No, nyt tuli pitkähihaisillekin vaatteille käyttöä! :D

...tavannut rakkaimpiin kuuluvaa ystävääni Mariannaa Publicin näköalakahvilassa. ("Mutta Marianna, viini maksaa täällä 5 euroa ja korttelin päässä tavernassa 2 euroa, emmekö voisi mennä sinne..?" "No, the drinks are on me". ;))

...tehnyt mitä mielenkiintoisimman historiallisen kävelykierroksen Plakassa uuden ystäväni Elenan kanssa. Elena näytti minulle tuhansia vuosia vanhan joen joka kulkee piilossa Ateenan keskustan alla ja jonka näkee vain tietyssä kohtaa Monastirakia..!

...bongannut värikästä katutaidetta Psirrissä. On muuten tosi kiva taiteilijoista tunnettu kaupunginosa.

...tavannut vanhaa, Ateenassa useita vuosia asunutta hyvää ystävääni Suomesta. Ja huomannut jälleen että ryhdin kanssa pitää tsempata! Kuvissa aina esiintyy joku ihme lysyssä istuva tyyppi.

...löytänyt lukijan vinkkaaman Happy Cow -sivuston avulla uuden kasvisruokahelmen Kolonakista. Siitä lisää myöhemmin.

Ja sokerina pohjalla ujutan tänne loppuun väkisin viikon meikkikiintiökuvan:

Löysin kuva-arkistoista kaksi heinäkuista meikkikuvaa, jotka havainnollistavat taas mainiosti valittujen sävyjen vaikutusta silmän väriin. Vasemmanpuoleinen on ns. "harmoniameikki", jossa on käytetty silmän sukulaissävyä eli sinistä. Sopii, tietysti, mutta ei tee silmää yhtään sinisemmäksi. Oikeanpuoleinen on ns. vastavärimeikki, jossa silmän sävy korostuu tehokkaasti ja näyttää entistä sinisemmältä.

Tuttua puuroa suurimmalle osalle teistä, mutta aina on hauskaa alleviivata näitä sävyjuttuja. :) Töissä huomasi kuinka tosi monelle on vielä epäselvää, millä sävyillä saa korostettua omaa silmän väriään. (Ja jos muuten luette yleisiä meikkivinkkejä, niin jostain syystä niissä suositellaan lähes aina sukulaissävyjä vastavärien sijaan... Ehkä ne ovat turvallisempi valinta hillityille meikkaajille, en tiedä..?)

Mutta nyt - ajastan postauksen ja lähden päiväretkelle Porokselle! Nähdään taas illalla! :)

"Time flies when you're having fun", sanotaan. Ja kyllähän se paikkansa pitääkin. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta

Omalla kohdallani olen ilokseni havainnut, että matkustus kuuluu näihin poikkeuksiin. Vaikka matkustaessa jos milloin on hauskaa! Väitän, että tekemällä vaikkapa kuukauden mittaisen matkan, saat elämyksellisesti kaksi kuukautta, tai kolmekin..!

Huomasin tämän viime syksynä. Marraskuu 2012 on pisin kuukausi koko aikuiselämäni aikana. Se oli ikäänkuin paluu lapsuuden ajankokemukseen - lapsenahan aika kuluu todella hitaasti. Marraskuun viimeisellä viikolla New Yorkiin lentäessäni en kerta kaikkiaan meinannut tajuta, että edelleen eletään samaa kuukautta jonka alussa olin ollut Albaniassa. Näiden kahden maan väliin tuntui mahtuvan pieni ikuisuus, valtavasti enemmän kuin neljä viikkoa ja Italia, Espanja ja Portugali.

Itse asiassa palattuani kotiin tuntui, että olin 3 kuukauden sijaan ollut poissa puoli vuotta.

Aloin ihan miettiä asiaa. Miksi reissuni tuntui niin pitkältä? Miksi eritoten marraskuun viikot venyivät ihan omaksi "elämäkseen"?

Sama ilmiö toistuu tänä syksynä. Vaikea käsittää, että siitä on vain kuukausi kun kirjoittelin radiofrekvenssihoidostani ja analysoin vähähiilihydraattisia leipiä. Herranen aika, leipäviikko.... Onko se tosiaan tätä samaa syksyä..?

Woo-hoo! Olen löytänyt keinon "hallita aikaa". :) Matkustan = hidastan aikaa.

Jos viettäisin nämä samat viikot Suomessa, olisi varmaan jo joulukuu.

Sattumalta kuulin joskus viime talvena radiossa puhuttavan jostain kirjasta, joka käsitteli ajan kulua. Kirjailijan nimi meni minulta ohi, mikä harmitti kovastikin sillä olisin tosi mielelläni lukenut kirjan. No, radio-ohjelmassa puhuttiin kuitenkin juuri tästä ilmiöstä, että miksi aika kuluu hitaammin lapsena ja tuntuu nopeutuvan mitä vanhemmaksi ihminen tulee.

Ajan kulun tunteeseen vaikuttaa tietysti monikin asia. Esimerkiksi eletyn iän suhde kokonaisuuteen - 5-vuotiaalle vuosi on viidesosa siihenastisesta elämästä kun  50-vuotiaalle se on 1/50. Mutta se, mikä tästä radiokeskustelusta jäi mieleen, oli selitys rutiinien ja muistijälkien vaikutuksesta ajan kulun kokemiseen.

Lapsenkin arjessa on luonnollisesti rutiineja (esim. päiväkotiin joka aamu klo 8, lounas kello 12, äiti hakee kello 16 jne), mutta he eivät ole rutinoituneet samalla lailla kuin aikuiset. Lapsille jokainen päivä sisältää uutta. Ja he elävät hetkessä. Mennessään päiväkotiin lapsi ei ajattele, "Noniin, nyt tapaan taas Niilon ja Kirsin ja Tiian ja leikimme siellä kiipeilytelineillä niinkuin eilenkin ja ehkäpä kokoamme saman kivan palapelin", vaan jokainen päivä on uusi elämys. Lapsi ei suunnittele ja mieti tulevaa, asiat vain tapahtuvat ja aamupäivällä ei voi vielä yhtään tietää eikä osaa odottaakaan mitä kaikkea jännää iltapäivä pitää sisällään.

Kokemusten moninaisuus ja niistä syntyvät muistijäljet tekevät ajan kulusta lapselle erilaisen kuin aikuiselle. Jokainen päivä on uutta täynnä. Aikuiselle useimmat päivät ovat samanlaisia ja viikot sulautuvat yhteen. Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai... Töihin kello 9, lounas kello 12, kahvitauko kello 14, kotiin kello 17, illallinen, TV, nukkumaan... Rutiinit tekevät päivistä toistensa kaltaisia eivätkä yksittäiset normiarjesta poikkeavat elämykset ("Perjantaina leffaan!" "Sunnuntaina sushille Sinin kanssa!") ole tarpeeksi rikkomaan ajan sulautumista yhdeksi pitkäksi liukumäeksi.

Rutiinista ei jää ihmiselle selkeitä muistijälkiä. "Mitäs me oikein tehtiinkään viime viikolla..?" Itselleni ainakin on hyvin tavanomaista, että en enää muista parin viikon kuluttua milloin tapasinkaan jonkun kaverin tai milloin ostin kylmäsavulohen josta pitäisi nyt arvioida kauanko pakkaus on ollut avattuna ja pitäisiköhän mokoma jo heittää pois.

Kun matkustaa, rutiini katkeaa. Ajan kokemus muuttuu ikäänkuin vähän sille samalle tasolle kuin lapsella. Aikuisen matkaan kuuluu toki suunnitelmia ja harva aikuinen pystyy elämään suvereenisti "pelkässä hetkessä" miettimättä lainkaan tulevia päiviä, mutta jokainen päivä on erilainen. Vaikka suunnittelet huomiselle retken Kwai-joelle ja ensi viikolle vierailun paikalliselle viinitilalle, et ole ollut näissä paikoissa aiemmin ja sinulle jää niistä voimakkaita muistijälkiä. Kun jokaisen päivän päätteeksi pää on täynnä noita muistijälkiä, päivä tuntuu tapahtumarikkaalta ja pidemmältä kuin se normipäiväsi töissä.

Haa!

Haluatko lisää aikaa? Hanki lisää muistijälkiä! :) Mikä näppärä resepti!

Ja tämä resepti toteutuu mitä luonnollisimmin kun matkustaa.

Marraskuussa 2012 koin elämyksiä jopa aivan epätavallisen laajalla skaalalla. Muistot ovat mielessäni yhtä voimakkaina kuin eilinen. (Mutta kysykääpä minulta mitä puuhailin elokuun viimeisellä viikolla kotonani... Ööö, istuin koneella..?) Umpijäässä albanialaisissa hotelleissa vietetyt yöt, Venetsian tulvavesissa polven-yli-saappaissa kahlaavat paikalliset, se uskomaton kala-ateria tiranalaisessa ravintolassa enkelikokin tarjoamana, paniikkiyö Sardinialaisen Couchsurfing-isäntäni luona, uusi ystäväni maalaamassa muotokuvaani Barcelonassa, se hetki kun läppärini vietiin Lissabonin rautatieasemalla, saapuminen lumiseen lähiöön New Jerseyssä... Voiko tuo kaikki mahtua 30 päivään? Voi.

Tämän syksyn matkalla koin jo jossain vaiheessa huolta siitä, että "Pöh, kohtahan mun pitää jo palata kotiin". Mutta nyt kun istun tässä ystävieni sohvalla ateenalaisessa taajamassa, tuntuu aamujumppani Hanian rannalla Kreetalla hyvin, hyvin kaukaiselta.

Kyllä täällä on enemmän aikaa vierähtänyt kuin neljä viikkoa. Ehdottomasti. ;)

Suosittelen tätä hoitomuotoa teillekin, jos lääkittävänä on hallitsematon tunne kiireestä ja ajan riittämättömyydestä. Ei välttämättä tarvitse lähteä kotikuntansa ulkopuolellekaan. Sen kuin alkaa keksiä arkeensa POIKKEAVIA asioita, uusia elämyksiä. Ehkäpä käyt ensi viikolla siellä kotiseutumuseossa jossa et ole koskaan tullut käyneeksi? Tai varaat liput jonkun ihan himmeän artistin keikalle jota et voi sietää. Varmasti tulee vahva muisto! ^_^ Tai liityt Punaisen Ristin ystävä-toimintaan ja alat käydä juttelemassa vanhuksille?

Riko rutiinin kehä. Saat palkinnoksi aikaa. :)

Jutun kuvitus on Lempipaikastani Parikiassa. Sielläkin aika pysähtyy. :)