Juomapostausta pukkaa taas. Heh, pitäisiköhän kuitenkin laittaa otsikon 'suuri' lainausmerkkeihin tai kysymysmerkillä... Ounastelen ettei kysely varmaan saa mitään hurjaa ryntäystä aikaiseksi :)

Kun marraskuussa käsiteltiin kahvi ja toissapäivänä tee, niin lyödään joukon jatkoksi kauteen kuuluva glögi. (Pitääkö vielä tehdä kaakaopostauskin? :D)

Glögi on niin hyvää. Mutta hyvää glögiä on vaikea löytää. Ja onneksi sen sesonki on lyhyt - siihen myös kyllästyy nopeasti. Mutta 3-4 viikon vuosittaisina periodeina nautittuna glögi on kyllä taivaallista.

Itse nautin glögini luonnollisestikin sokeroimattomana. Vaihtoehtoja on tällöin neljä. 1) Teen glögin itse teepohjaan. 2) Teen glögin itse sokeroimattomaan mustikka- tai mustaherukkamehupohjaan. 3) Ostan kaupasta Valion sokeroimatonta glögiä. 4) Ostan kaupasta Marlin sokeroimatonta glögiä.

Ensimmäisenä vhh-joulunani tein glögin itse mustaherukkamehuun. Ei ollut hääppöistä, mutta kelpasi paremman puutteessa. Teeversiota en edes kokeillut, sillä lisään glögiini aina punaviiniä eikä tee + punaviini kuulosta kovin houkuttelevalta kombolta. Viime jouluna ystäväni vinkkasi Valion sokeroimattomasta glögistä, ja se osoittautui vallan kelvolliseksi tavaraksi. Siitä saa jopa oikein erinomaista glögiä hyvällä viinillä! (Siskoni luona oli viimeksi Peter Lehmannin Shirazia - täydellinen pari glögille..!! <3)

Suomen markkinoilla ei käsittääkseni ole kuin nämä kaksi sokeroimatonta glögiä. Marlin versio on aavistuksen hiilaripitoisempaa (Valio 3 g / 100 g, Marli 3,8 g / 100 g), mutta tärkeintä on maku - ja Valio maistuu paremmalle kuin Marli. Vaikka ainekset ovat kummallakin aika lailla samat. Valion on makeutettu aspartaamilla ja asesulfaami K:lla, Marlin sukraloosilla ja asesulfaami K:lla. Marlissa on hitusen enemmän mausteita, esim. pomeranssinkuorta jota Valiossa ei ole.

En ole koskaan pitänyt glögin imelyydestä, en edes ennen vhh-aikojani. Minusta glögin luontainen, ihana mausteisuus hukutetaan useissa valmisglögeissä järkyttävään sokerimäärään. Tuskin kaikki sokerinsyöjätkään arvostavat niin hallitsevaa makeutta..? Jo pelkästään siksi glögi "vaatii" minusta alkoholilisän - saapahan imelyyttä lantrattua jollain. :) Ennen laimensin glögiä vaikka sitten vedellä jos ei alkoholia ollut saatavilla. :D

Mitenkäs te ja glögi? Tummana vai vaaleana? Alkoholilla vai ilman? Paras glögimerkki? Rusinat ja mantelit messiin vai ei kiitos lisukkeille? Vai yöks koko glögi?

Niille jotka eivät jaksa kommenttiboksiin vastailla on blogin sivupalkissa kysely. :)

* * *

Sitten vähän "pakinaa". Minulla on ollut taas parin viime päivän ajan lievä kosmetiikkaväsymys. Mutta ihan vain lievä. ;) Kuitenkin sellainen, että ei ole tehnyt niin mieli kirjoittaa kosmetiikasta - vaikka olen siitä kirjoittanutkin. Matskua on niin paljon varastossa. Luulen, että otin kesän ja syksyn aikana vastaan ihan liikaa testituotteita ja nyt ne tavallaan syyllistävät ja "hengittävät niskaan", koputtelevat Hemnesin laatikoiden reunoja ja muistuttavat kuinka monta kuukautta ovat odotelleet. Vaikka eihän niistä ole pakko kirjoittaa.

Mutta hei! Maaliskuun romahduksen jälkeen opin paljon ja muutuin! :) Minun ei varmasti enää koskaan tarvitse kirjoittaa tuollaista kirjoitusta. Juuri siksi olette mm. tällä viikolla saaneet lukea teestä ja glögistä! Jos kirjoittaa väkisin jostain aiheesta, ei siitä ole iloa kellekään. Viime keväänä pelkäsin, että kosmetiikkaähkyni oli lopullinen, ja sitä myötä bloginikin ehkä kuihtuisi pois... Mutta ei, minä rakastan kosmetiikkaa, se ei tule muuttumaan. Jos parina päivänä tekee mieli nakata putelit parvekkeelta - ei mitään hätää! :) Kirjoitan glögistä ja ensi viikolla halaan taas shampoitani! ^_^

.

Tänä aamuna heräsin varhain joulukorttityöpajani ääreen. Meille on tullut vasta kolme korttia, itse väkersin tänään 50. :) Perinteet ovat tärkeitä, ja sellaista joulua ei tule jolloin minä en kortteja lähettäisi.

Juuri nyt minun tekee kaikkein eniten mieli fiilistellä joulua. Kosteusvoiteissa ja ripsiväreissä ei oikein ole mitään jouluista. :) Maustekakussa ja kynttilöissä sen sijaan on. Aion kokeilla uutta vhh-joulukakkureseptiä ja tällä hetkellä se ilostuttaa enemmän kuin aamuin ja illoin tapaamani ihanan tuoksuinen Estelle & Thild -voide.

Se on ihan ok! :) Kosmetiikkabloggaajakin saa sanoa niin! ^_^

Korttipajasta...! :) Kuva viime talvelta.

.

P.S.

...ensi viikolla saatte kuitenkin lukea ei-niin-jouluisaa Hius-teemaviikkoa...! ^_^

Lukijani Eevis kysyi Brand New Edition -meikkipostauksen kommenteissa, minkä sävyinen Oriental Brown -paletin vihreä on. Vastaus on viileä, harmaaseen taittava havunvihreä (mitä Eevis et halunnut kuulla, pahoitteluni :D)), ja tässä kuvat havainnollistamaan vastausta.

Tämänpäiväinen smokey-meikki Laveran Oriental Brown -paletilla.

Ulkonurkassa vihreää, luomen keskellä luumua ja luomivaossa ihan sisänurkasta alkaen kullanruskeaa. Alaluomella vihreää, kullanruskeaa ja paletin vaaleinta eli kuparista persikkaa. Kulmaluulla MACin Shroom. Vihreän sävyn levitin kosteana. Luomen keskelle, vihreän ja luumun sävyn kohtaamispisteeseen, sipaisin kevyen highlightin kuparipersikalla. Tuo vaalein sävy näyttää meikkikuvissa lähinnä kultaiselta, mutta kyllä siinä on sellaista punertavaa persikan sävyä. :)

Pitkästä aikaa tein meikin pelkästään blogipostausta varten :) Siksi vain toinen silmä. Yhteen aikaan tein päivittäin kaksi eri meikkiä, yhden kumpaankin silmään, että sain blogia varten kaksi eri meikkikuvaa. ^_^ Se taisi olla ihan blogin alkuaikoja.

Ja tässä vielä monien tykkäilemä "värikartta". Useille täysin turha - mutta melkein yhtä usealle käytännöllinen. :)

Ole hyvä Eevis! :)

Siivosin tänään keittiön kaappeja ja... sieltä paljastui mittava todistusaineisto "entisestä elämästäni".  Vanhasta parhaasta ystävästäni.

Tee.

Join sitä aamuin illoin, lounaalla, päivällisellä, välipalalla, janoon. Joka päivä. Lapsuudesta saakka. Tee on ollut minulle samanlainen intohimo kuin kosmetiikka, violetti väri, My Little Ponyt, musiikki ja nyt viime vuosina ruoka. Rakastin teetä. Olimme erottamattomat.

Sitten kahvi tuli väliimme.

Aloitin kahvin juomisen syksyllä 2011. Ensin se vieraili aamiaispöydässämme vain silloin tällöin, sitten yhä tiheämmin, lopulta syrjäyttäen teemukin kokonaan.

Tee, tuo vuosikymmenten rakkain juomani, alkoi maistua.... valjulta. Mauttomalta.

Aluksi en ymmärtänyt kuinka voimakas minut vietelleen kahvin vaikutus oli. Ostin edelleen teetä niin kuin aina ennenkin, mutta pian huomasin, että kaapeissa jo lymyävät teepakkaukset eivät huvenneet mihinkään. Kaappeihin tuli suorastaan tungosta. Se oli hämmentävää. Ennen yksi teepakkaus kesti minulla ehkä pari viikkoa.

Päivittäiset lounas- ja välipalamukilliset hiipuivat pikkuhiljaa iltateehen, ja siitä asteittain vain joinain iltoina nautittavaan iltateehen, kunnes vähän aikaa sitten tajusin, että en oikeastaan enää koskaan juo teetä. Tai se on ottanut saman roolin mikä kahvilla oli ennen - juon sitä yhden kupillisen hyvin harvoin ja satunnaisesti.

Sitä ei vain enää tee mieli.

Olin kai tuntenut syyllisyyttä teen hylkäämisestä, ja syyllisyys taas oli saanut minut välttelemään kaappeihin kertyneitä teejemmoja.

Kun tänään tyhjensin kaapit, tuli haikea olo. Minä ja tee. Miten minulla voi olla kotona näin paljon ihanaa teetä ja se on jäänyt juomatta...?

Katsellessani pakkauksia tajusin, kuinka lopullinen välirikostamme on tullut. En minä näitä tule enää juomaan. :´-(

Toisessa kaapissa patsastelee ylhäisessä yksinäisyydessään uusi rakkaani. Kahvi on aivan fantastista, mutta ei meillä tule koskaan olemaan samanlaista suhdetta kuin minulla ja teellä. Kuljimme niin pitkän matkan yhdessä, ja tuskin tulen koskaan juomaan kahvia joka aterialla niinkuin teetä. Nordqvistin Samurai, jouluteet, Indian Chai, Moroccan Mint... niin monia suosikkimakuja... Tuleeko kahvimaustani koskaan yhtä tarkkaa ja erittelevää? Toistaiseksi olen vain tyytyväinen, jos paahto on tummaa. (Ja kahvi ei tule R-kioskin automaatista...)

Joulutee on nykyään ainoa teemaku, jota minun tekee edes joskus mieli. Siis kerran kolmessa tai neljässä viikossa. Ja Yogin lakritsiteetä juon silloin, kun olo on kylmettynyt ja haluaa jotain voimakkaasti lämmittävää ja mausteista.

Voi, tee. Ystäväni. Anna anteeksi. En tiedä mitä tapahtui. Miten kahvi saattoikin kaikkien näiden vuosien jälkeen.... viedä paikkasi. Mutta näin kävi enkä voi ottaa sinua takaisin. Jään kaipaamaan sitä mitä meillä oli, mutta olen tieni valinnut.

* * *

Missä joukoissa te seisotte? Teen vai kahvin? Vai onko joku kummankin tasapuolinen ystävä..?

Jään kyllä ikuisesti ihmettelemään, mitä makuaistilleni oikeasti tapahtui... Voiko kahvi muuttaa sitä..? Johtuuko tämä kofeiinista..? Maistuuko tee nykyään valjulta siksi, että siinä on vähemmän kofeiinia...?

Niinhän siinä sitten kävi että Laveralta jouduttiin lähettämään minulle kadottamani Brand New Edition -meikit uudestaan. *huokaus* Lupasin heille, että jos koskaan löydän sen maan nielemän paketin, järjestän siitä blogiarvonnan.

Päivän lookissa Brand New Editionia. Ja kyllä - se mousse-meikkivoide oli juuri niin ihanaa kuin muistelinkin! :)

Kasvoilla on vielä sen verran Kreikan päivetystä että meikkipohjan sävyksi sopi sävy 03 Honey. Talvella menee epäilemättä paremmin 02 Ivory. Natural Mousse Make-Up nimeä kantava meikkivoide on unelman kevyttä, levittyy kauniisti ja kuivuu puuteriseksi - mutta ei missään nimessä jauhoisen kuivaksi. Päälle ei tarvitse lisätä puuteria (tai ainakaan minä en siihen kokenut tarvetta). Mousse-meikkivoide tasoittaa ihon pintaa mutta peittokyky on luonnonkosmetiikalle tyypillisesti kevyt. En sanoisi edes puolipeittävä. Minun tarpeisiini kuitenkin juuri passeli. Tuloksena luonnollinen, tasoitettu ja himmeäpintainen iho.

Poskilla Brand New Editionin Illuminating Powder sävyssä 01 Total Reflection. Illuminating-puutereita on kaksi, ja Total Reflection on niistä punertavampi ja siis poskipunamaisempi. Sävy näyttää purkissa rusehtavalta, mutta kuten näette, on iholla luonnollisen omppuinen puna. Sävy 02 Gold Bronze on kultaisempi ja vaaleampi. Kumpikin sävy sopii mielestäni ennen kaikkea lämminsävyiselle.

Silmissä sävyjä Oriental Brown -paletista ja huulilla kahden huulipunan, Rosewood Dreamin ja Precious Nuden, sekoitus.

Avaintuotteet: Illuminating Powder 01 Total Reflection, Natural Mousse Make-Up 03 Honey, luomiväripaletti 01 Oriental Brown ja huulipunat Rosewood Dream ja Precious Nude (eivät osa Brand New Editionia vaan uusia, tammikuussa ilmestyviä huulipunasävyjä.)

Silmämeikissä levitin koko luomelle Oriental Brownin vaaleinta, kuparipersikkaista sävyä, ja varjostin ulkonurkat luumuvioletilla. Sävy näyttää iholla hyvin punertavalta ja sopii loistavasti yhteen kuparisten sävyjen kanssa. - Ja korostaa sinisiä silmiä upeasti! Alaluomelle levitin vaalenta sävyä ja tummanvihreää. Rajasin yläluomen paletin ruskealla sävyllä käyttäen kostutettua sivellintä. (Rajauksesta tuli todella mieto koska värin koostumus on niin valoa heijastava.) Paletin sävyjä voi käyttää niin kuivana kuin kosteanakin.

Kaikki neljä sävyä ovat pigmenttisiä ja voimakkaasti hohtavia.

Olen juossut tänään koko päivän joululahjaostoksilla, siksi postaus tulee vasta nyt... Mousse-meikkipohja on ollut kasvoillani tällä hetkellä 9 tuntia, ja on edelleen kauniin ja siistin näköinen. Pinta kiiltää  enemmän kuin keskipäivällä mutta meikkivoide ei ole "sulanut", haihtunut tai kasautunut ihohuokosiin.

Mineraalimeikkipohjaa en ole tähän vaihtamassa, mutta julistan Natural Moussen kyllä parhaimmaksi luonnonkosmetiikan meikkivoiteeksi jota olen kokeillut! Joskus jos onnistuvat vielä kehittämään peittävän luonnonkosmetiikan meikkivoiteen yhtä ihanalla koostumuksella niin asiakkaita riittäisi varmasti jonoksi asti... :)

"Seuraava testivoide uunista ulos"... :)

Sain Jolie-verkkokaupalta viime kesänä niin massiivisen tuotepaketin, että sen sisällön testaaminen jatkunee aina ensi kevääseen... :D Tähän mennessä on käyty läpi ylellinen Patyka, silottavat ja tasoittavat Violet-tuotteet Estelle & Thildiltä, australialaiset luomumeikit á la Zuii sekä ranskalainen luonnonkosmetiikan pioneeri Melvita.

Tänään vuorossa "klorokosmetiikkaa" Ranskasta - Alorée. Merkillä on Cosmebion sertifikaatti.

Alorée-sarjan teho perustuu klorofylliin eli lehtivihreään. Ja mitä lehtivihreä sitten tekee kosmetiikassa? Sitä käytetään pigmenttinä (löytyy tällöin incistä nimellä CI 75810), mutta se toimii myös antioksidanttina eli vähentää ja hidastaa hapettumisen aiheuttamia vaurioita ihossa.

Kuva Paula Begounin kirjasta Don't Go To The Cosmetics Counter Without Me (2008)

Kosmetiikkaguru Paula Begounin mukaan antioksidantit kuuluvat tärkeimpiin ainesosiin ihonhoidossa. (Ja minulla on taipumus uskoa Paula-tätiä useimmissa kosmetiikkaan liittyvissä asioissa ;)) Kaiken ikäinen iho hyötyy antioksidanteista, ne ovatkin yksi "järkevimpiä" anti age -ainesosia koska eivät lupaa ryppyjen silotusta tai kaksoisleuan kiinteytystä vaan yksinkertaisesti suojaa. Ja kuten kaikki Karkkipäivän lukijatkin (toivon mukaan :D) ovat tähän mennessä oppineet, ihon suojaaminen niin UV-säteiltä kuin vapailta radikaaleilta on fiksuimpia "vakuutuksia" minkä voi iholleen ottaa.

Klorofyllillä on myös kyky imeä itseensä UV-säteilyä, vaikkakaan vaikutus ei ole tarpeeksi voimakas että klorofylliä voisi yksinään käyttää aktiiviaineena aurinkosuojatuotteissa.

Sain testiin ohuemman Aloréen kahdesta päivävoiteesta, Chloro Vitae City-Proof Moisturizing Fluidin. Olen nyt käyttänyt sitä vajaa kolme viikkoa.

Kokemuksia ja havaintoja:

* Koostumus on nimensä mukaisesti ohut, fluidimainen. Voide imeytyy hyvin, mutta sen koostumuksessa on jotain joka jättää ihon pinnan nahkean tuntuiseksi, pitkäksikin aikaa.

* Voide sisältää kimallepartikkeleita, mistä en itse koskaan oikein innostu. Tarkoituksena on epäilemättä luoda heleää ihoa, mutta Aloréen voiteessa käytetyn mican (eli kimalteen tuovan mineraalin) koko on omaan makuuni liian suuri. (Micaa on monen eri kokoista aivan hienojakoisesta hohteesta selkeään "glitteriin".)

* Voiteessa on persoonallinen, makea, ruohoinen tuoksu. Koukutuspotentiaalia! :) Tuleekohan se nimenomaan klorofyllistä..? Toiset eivät varmasti tykkää yhtään, minä tykkään. :)

* Olin juuri ennen Aloréeta käyttänyt Melvitan Nectar de Rosesia, ja oli mielenkiintoista huomata kuinka täysin erilaiset ihofiilikset näillä kahdella voiteella on. Nectar de Roses -voide on täyteläisempää ja jättää ihon sileäksi, tasoitetun tuntuiseksi ja himmeäpintaiseksi. Aloréen City-Proof on ohuempaa, jättää nahkean pinnan ja korostaa ihohuokosia. Vaikka ohuemmat koostumukset ovat yleensä enemmän mieleeni, näistä kahdesta tykkään ehdottomasti enemmän Melvitasta.

* Incifakta: voidepohjassa ykkösenä on ohransiemenvettä. Voiteen sisältämä klorofylli on uutettu nimenomaan ohrasta, ja incissä tulevat myöhemmin puhdas ohrauute ja ohranlehtiuute.

Summa summarum:

Aloréen voide ilahduttaa varmasti ainesosiensa puolesta hyvän antioksidanttivoiteen etsijää, mutta kosmeettisessa puolessa olisi hiomisen varaa. Kimalteet ovat aivan tarpeettomia ja ehkäpä koostumusta voisi kehittää hieman mattaisemmaksi. Kyseessä on kuitenkin normaali- ja sekaihon voide jollaisten käyttäjät usein arvostavat himmeää pintaa.

. . .

P.S. Seuraavana testivuorossa Estelle & Thildin anti age -uutuuslinja Super Bioactive! Pari kokeilukertaa on jo takana ja uskallan jo nyt sanoa että aijjai miten hyvän tuntuisia...! E&T:llä on kehitetty ihan uudet koostumukset verrattuna aiempiin kasvotuotteisiin ja myös tuoksumaailma on aivan uusi.

Luvassa jouluista saaristofiilistelyä! :)

Voi ihanuutta! Pääsin viime tiistaina käymään Ahvenanmaan Silverskärillä! Tämä on jälleen sarjassamme maineikkaita ahvenanmaalaisia paikkoja, jonne yksityishenkilön, ja etenkin autottoman ja veneettömän yksityishenkilön, on todella hankala päästä. Ahvenanmaalla on paljon tällaisia "kätkettyjä helmiä" jonne ei tuosta vain hurautakaan vierailulle vaikka kyseessä on matkailuyritys.

Visit Åland kutsui minut mukaan Silverskärin joulupöytään, jonka Silverskär tarjosi tiistaina yhteistyökumppaneilleen.

Silverskär on Saltvikin kunnassa sijaitseva pieni saari, joka tarjoaa kokous-, juhla- ja majoituspalveluita ryhmille. Paikka tunnetaan hyvästä ruoastaan ja idyllisestä tunnelmastaan. Alkuperäinen kalastajasaaren tunnelma on haluttu säilyttää palveluiden tasosta tinkimättä. Todella elegantti paikka!

Jos Silverskäriin mielii tutustua ilman ryhmäbuukkausta, on siihen tilaisuus syksyisin rapukauden aikaan jolloin Silverskärissä katetaan perinteinen "kräftskiva", tai marras- ja joulukuussa jolloin tarjolla on runsas joululounas.

Joulupöytään saapuvat vieraat toivotetaan tervetulleeksi Mellangårdsissa, joka on saaren vanhin rakennus. Mellangårdsin tunnelmallisessa tuvassa meille tarjoiltiin glögiä ja asiaankuuluvia oheisnaposteltavia kuten pipareita ja erilaisia pähkinöitä.

(Ainakin muut saivat niistä nauttia :D No, minä säästelin fiksusti vatsaani pääohjelmalle eli RUOALLE ^_^)

Mellangårds ja taustalla venevaja johon Silverskärin taksivene "parkkeeraa". Silverskäriin voi saapua myös omalla veneellä, mutta veneettömille joulupöytävieraille on tarjolla taksiveneyhteys Skatanin laiturista.

Joulupöytä tarjoillaan Norrgårdsissa, jonka alakerrassa on tilat noin 40 hengelle.

Lunta ei ole vielä Ahvenanmaalla satanut, mutta joulutunnelmasta ei ollut puutetta..! <3

Ahvenanmaalaisessa joulupöydässä yhdistyvät mannersuomalaiset ja ruotsalaiset jouluruokaperinteet. En muuten tiennytkään, ettei Ruotsissa tunneta meille niin perinteisiä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikoita..! Naapurimaan suosituimpiin jouluruokiin kuuluvat kinkun ohella lihapullat, prinssinakit, silli ja Janssonin kiusaus.

Kalaa oli Silverskärin joulupöydässä varmaan 15 eri tavalla... Pelkästään silliä oli kuutta eri laatua. Lisäksi löytyi silakkaa, kylmä- ja lämminsavustettua lohta, savuahventa ja mitähän vielä... Huhhuh jos vielä söisi lihaakin..! Buffet-pöydät ovat ihania, mutta kuinka ihmeessä välttää ylisyöminen..? :D

Kokosin "alkuruoka"lautaselle kalaa kaikessa mahdollisessa muodossa, punajuurisalaattia, juustoa, mätiä ja kananmunaa. "Pääruoaksi" lisää kalaa, lanttu- ja porkkanalaatikkoa (porkkanaa vain ihan vähän  koska riisi.. ;)), ruusukaalia, lehtikaalia, punakaalisalaattia, puolukkaa ja erilaisia maustettuja vaahtoja (miksi näitä kutsutaan..?). Oi jouluruoka...! On se kyllä niin hyvää. Aina 12 kuukauden odotuksen arvoinen..! ^_^

Onneksi olin jättänyt aamupalan syömättä, näille herkuille kannatti todellakin jättää tilaa..!

Jälkiruokapöytä notkui myöskin niin runsaana että melkein tulin ähkyyn jo pelkästä pöydän katselusta... Minulle jälkkärivalikoimasta löytyi ihania juustoja, mutta pääruoka oli täyttänyt vatsani niin tehokkaasti että kykenin nauttimaan vain pienet palat sinihomejuustoa ja Silverskärin omaa vuohenjuustoa.

Silverskärin joulupöytä kustantaa 48€, eli ei ole kalliimmasta päästä Ahvenanmaan joulupöytien joukossa. Hintaa tietysti nostaa venekuljetus (15€) mikäli ei omista omaa venettä. Todellakin uniikki ympäristö nauttia joulupöytä ja auto- & venematkan vaivan arvoinen..!

Saaristo <3

Ensi syksynä taidan ottaa tavoitteeksi Silverskärin rapujuhlat..!

. . .

Mitä ruokia teidän joulupöytäänne kuuluu? Mikä on lempijouluruokaanne?

...ja kuinka monena päivänä ylipäänsä jaksatte jouluruokaa syödä..? Minulle tippuu vaikka joka päivä aatosta uuteen vuoteen...! ^_^ Mutta sitten alkaa tulla raja vastaan... :P

Pikainen: olen juuri lähdössä juhlimaan itsenäisyyttä Tampereen Ilvekseen. Iltapuvulleni tulee käyttöä jo toisen kerran kahden kuukauden sisällä...! :)

Ja kampauksessakin on tullut istuttua harvinaisen tiheään viimeisen parin kuukauden aikana..! :D Minulla ei ole hiuksista parempaa kuvaa kun jouduin ottamaan kuvat yksin.

Kissamaista liilalla ja sinisellä. Ripsissä Lumenelta saamaani sinistä maskaraa - kerrankin värimaskara joka todella näkyy!

Silmämeikissä Dioria ja mineraaliluomivärejä Pure Luxelta, About Facelta ja Fyrinnaelta. Ja KYLLÄ - huomasin tuon levähtäneen kulmakarvan heti kuvan oton jälkeen ja korjasin! :D

Kynsillä Lumenelta saamani hiekkalakka Hiekkamyrsky.

En ole aikaisemmin juhlinut itsenäisyyttä Ilveksessä (enkä ymmärrä miksi sitä juhlitaan 5. päivä...!), joten odotan iltaa uteliaana. Vielä pitäisi kestää suurimman inhokkini CHEEKin keikkakin... Anteeksi kovasti kaikki Cheekin ystävät....

Edit. Perjantai 02.44. Nojoo... perus-lauantai-illan settiä. Pöh. Cheek on kyllä mielenkiintoinen tapaus... Musiikillinen anti ei juuri eroa MC Nikke T:stä mutta Nikke sai vain uneksia stadionin loppuunmyymisestä... Kaikkea tämä 2000-luku tuo mukanaan. ;)

Löysin viime viikolla ihan vahingossa peiteaineen, joka vastaa koostumukseltaan kalliimpaa suursuosikkiani (Estee Lauderin Double Wear Stay-In-Place Concealer)!

Ta-daa, saanko esitellä: Maybellinen Superstay 24 H Concealer!

"Löysin" tuotteen kiitos ystäväni Leenan, joka oli luonani vierailulla viime viikon. Yhtenä aamuna meikatessamme kuulin Leenan (joka on minun tavoin varsinainen kosmetiikkafriikki) mumisevan peilinsä takaa, että "Tämä on kyllä ihan paras peiteaine, vähänkö olin iloinen kun se tuli takaisin myyntiin."

"Mikämikämikä??" oli tietysti minun välitön reaktioni.

Ja kyseessä oli Maybellinen Superstay 24 H Concealer. Itse en ole koko tuotteeseen kiinnittänyt koskaan niin minkäänlaista huomiota, ja Leenan mukaan se oli välillä poissa (ainakin Suomen markkinoilta) muutaman vuoden. Sitten se palasi.

Leena selitti, että Superstay-peittari on "ihan paras näppyjen peittoon", koska sen pinta kuivuu "kuin maaliksi" eikä irtoa mihinkään tai lähde meikkivoiteen mukana (jos meikkivoidetta vielä sattuisi päälle lisäämään). Sitä ei myöskään tarvitse kiinnittää puuterilla, toisin kuin vahamaiset peiteaineet. Koostumus on ohutta, lähes nestemäistä.

Kuulostaapa tutulta, ajattelin. Ja tietysti halusin heti kokeilla Superstayta itsekin. :) Kyllä - koostumus muistuttaa Estee Lauderin Double Stay -peiteainetta! Ohutta, peittävää ja "jämähtävää". Jämähtämisellä tarkoitan sitä, että koostumus ei ole voidemaisen notkeaa ja kosteuttavan tuntuista, vaan ikäänkuin "kuivuu" (ja samalla kiinnittyy) iholle nopeasti. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, ettei peiteainetta pysty työstämään kauan. Mutta ei ole tarviskaan, jos on peittämässä näppyä tai silmänalusta! :)

Ihastuin Lauderin Double Wear -peiteaineeseen, kun etsin hyvää tuotetta peittämään huultenympärysteni hyperpigmentaatiota. Tuotteen piti olla ohutta (sillä kuka haluaa huultenympärysiholle paksun vahamaisen pakkelin), nestemäistä (jauhemainen mineraalipeiteaine ei toimi sillä se tuo ihokarvat näkyviin), erityisen kestävää (sillä huultenympärysiho on melkein jatkuvassa liikkeessä) ja tietysti peittävää. Double Wear Stay-In-Place Flawless Wear Concealer tuntui olevan täydellinen ratkaisu! Sittemmin aloin käyttää sitä myös silmien alla. Tuotteen löysin alun perin työpaikaltani. :)

Maybellinen Superstay on ehkäpä vielä Double Weariakin kuivempaa, mutta yhtä ohutta ja sanoisin että yhtä peittävääkin, tai ainakin aika lähellä. Näin ohutta tuotetta on myös helppo kerrostaa lisäpeittävyyden saamiseksi ja tulos pysyy silti luonnollisena.

Maybellinen peittari kustantaa alle 14 euroa, Lauderin taitaa olla 30 euron kieppeillä. Eli ei Lauderkaan mikään huippukallis ole, mutta jos samankaltaisen tuotteen voi saada halvemmalla.... :D Superstay-sävyjä on tosin vain kaksi, ja Leenalta kokeilemani 02 Light oli aika harmahtava (mutta sulautui silti ihooni ihan ok). Lämminsävyiselle löytyy sävy paremmin Lauderilta.

Huom: tämänkaltaiset peiteaineet eivät ole ihanteellisia kuivaihoisille, etenkään silmien alle.

Tulin eilen illalla todella surulliseksi, vaikka minun pitäisi olla iloinen.

Kirjoitin tätä tekstiä aamukahteen. Olen miettinyt koko päivän haluanko julkaista jotain näin henkilökohtaista. Mutta kyllä minä haluan, tämä on minun tapani käsitellä asiaa.

Jos et kestä ylitunteellisuutta, hyppää tämän jutun yli.

Olen kertonut nuorimmasta sisarestani, joka viihtyy kaukana Suomesta ja viettää hyvin erilaista elämää kuin muu perheeni. Tämän syksyn hän on taas ollut Etelä-Amerikassa. Välillä hän oli poissa kokonaiset kolme vuotta. Tänä aikana puhuimme puhelimessa vain kahdesti. Olin niin onnellinen kun hän vihdoin palasi Suomeen viime jouluna.  Oli mieletön hetki nähdä rakas ihminen siinä yhtenä kappaleena niin pitkän ajan jälkeen..! Äänikin oli muuttunut. Ja kasvoille uurtunut nähtyä elämää. ”Hei ipana, sinullakin alkaa jo olla ryppyjä silmäkulmissa!” nauroin. Sisareni on minua 7 vuotta nuorempi eli ei enää mikään teini. Mutta minulle hän on aina se "pienin", suojeltavin. Mielessäni hänen kasvonsa ovat aina 17-vuotiaan.

Keväällä hänellä ehti jo olla suunnitelmia Suomeen jäämisestä. Mutta kun koulujen ovet eivät auenneet, hän pakkasi taas loppukesästä rinkkansa. Paluulento jäi käyttämättä ja kuukauden reissu venyi viideksi. Sisko lupasi palata jouluksi. Ajattelin, että eihän tämä syksy enää tunnu missään kun selvisin niistä kolmesta vuodestakin.

Eilen juttelin siskoni kanssa netissä pitkästä aikaa.

Ei hän halua enää Suomeen. Hän hakee opiskelemaan Argentiinaan ja aikoo jäädä Etelä-Amerikkaan.

”Tiedät ettei minulle ole Suomessa mitään. Haluan olla siellä missä minulla on mahdollisuuksia ja minua arvostetaan”.

Tiedän täsmälleen mitä siskoni tarkoittaa, mutta silti sydämeni murtui. Tätä en halunnut kuulla. En pysty edes muistamaan milloin olisin viimeksi itkenyt kunnolla, mutta eilen itkin. Niin että räkä valui.

Siskoni ei ole enää mikään lapsi vaan aikuinen joka päättää itse elämästään. Ymmärränhän minä että hän on onnellisempi jossain muualla kuin täällä, ja toki ihmisen kuuluu seurata sydäntään. Mutta samalla en ymmärrä. Miksei hänen sydämensä sano, ”Haluan olla lähellä perhettäni”? Eikö hänellä ole ikävä meitä? Miten hän voi vain…. jättää meidät?

Etelä-Amerikka ei ole mikään Barcelona (jossa siskoni myös asui vuosia). Ei sieltä tulla käymään kerran puolessa vuodessa. Hyvä jos kerran vuodessa. Kyllä sen tietää mitä Etelä-Amerikkaan jääminen tarkoittaa. Minun on hyväksyttävä se, että en saa olla osa siskoni arkea. Hänestä tulee vain ”joulusisko”. Harvoin vieraileva ”guest star”.

En koskaan halunnut äidin ja hänen siskojensa kohtaloa. Äidilläni oli kaksi vanhempaa siskoa jotka muuttivat Yhdysvaltoihin kun äitini oli vielä kouluikäinen. Äiti on tavannut heitä tämän jälkeen alle 15 kertaa koko elämänsä aikana. Ei sieltä vain tultu käymään. Kun oli jo uusi elämä; perhe, työt, ystävät…. Suomi tuntui heille niin etäiseltä.

Siskoni ovat minulle kaikki kaikessa, ja olen aina ollut kauhuissani äidin ja hänen sisartensa etäisyydestä. Olen usein kysynyt häneltä, "Miten voit olla puhumatta siskojesi kanssa vuoteen? Eikö sinusta tunnu pahalle kun ette koskaan tapaa?" Nyt minulle jo nuorimmalle siskolle on käymässä samoin. Enkä voi tehdä sille mitään. Se tekee minut niin onnettomaksi. Ja kiukkuiseksikin, itselleni. Miksi olen niin itsekäs että tunnen näin, kun minun pitäisi päin vastoin kannustaa siskoani unelmien toteuttamisessa? Miksi haluan taivutella hänet jäämään jonnekin jossa hän on onneton, vain että minulle tulee parempi mieli?

Kun siskoni olivat pieniä, minulla oli tapana kiusata heitä. Olin tuolloin alle 12 vuotias. Kiusaus kohdistui etenkin nuorimpaan. Hän oli minun silmissäni tyhmä ja hidas rääpäle, ja ärsyynnyin suunnilleen kaikesta mitä hän teki. Nahistelu sisarusten kesken on tietysti ihan normaalia, mutta minun käytökseni nuorinta kohtaan ei ollut normaalia. Olin hänelle lakkaamatta sydämetön ja ilkeä ilman mitään näennäistä syytä. Saatoin sulkea hänet pimeään huoneeseen itkemään enkä päästänyt ulos.

Oikeasti taustalla oli tietysti syynsä. Mutta ne eivät liittyneet siskooni vaan minuun ja siihen, mitä olin käymässä läpi. Siskoni on antanut minulle jo kauan sitten anteeksi, mutta muistot vainoavat minua. Tiedän, että kiusaus jätti myös siskooni jäljet. Miten saatoin olla niin julma, se oli kertakaikkisen käsittämätöntä.

Lähennyimme nuorimman siskon kanssa kunnolla vasta hänen lukioaikoinaan, kun tulimme iänkin puolesta lähemmäs toisiamme. 13-vuotiaan ja 20-vuotiaan voi olla vaikea ymmärtää toisiaan, 6-vuotiaasta ja 14-vuotiaasta puhumattakaan. Alle 2-kymppisenä 7 vuotta on hurjan suuri ikäero.

Muistan, kuinka vaikuttunut olin, kun minulle alkoi valjeta, kuinka välkky ja taiteellisesti lahjakas siskoni olikaan. ”Pieni tyhmä rääpäle” olikin itse asiassa älykkäin meistä sisaruksista. Hänestä tuli meistä kaikkein taiteellisin, herkin, filosofisin. Idealistisin. Me muut olimme kertakaikkiaan niin... tavanomaisia hänen rinnallaan.

Sitten minä muutin Ahvenanmaalle, ja pian tämän jälkeen sisko kirjoitti ylioppilaaksi ja aloitti reissuvaihteensa. Mille tielle hän on jäänyt.

Eurooppa-vuosien aikana sentään tapasimme kaksi, kolmekin kertaa vuodessa. Sähköpostihiljaisuus kasvatti silti huolta ja etäisyyttä välillä valtaviin mittoihin. Noina aikoina siskoni oli todella huono pitämään yhteyttä ja kolmekin kuukautta saattoi kulua ilman että hänestä kuului sanaakaan. Hän ikään kuin katosi omaan maailmaansa jossa aika kulki eri tahtia, hän ei sanojensa mukaan edes huomannut että oli kulunut niin kauan viestien välillä.

Joka kerta tavatessamme kuitenkin tunsin, että kunnioitukseni häntä kohtaan kasvoi. Kuunnellessani siskon tarinoita hänen elämäntyylistään, saatoin kokea vain suurta ihailua ja arvostusta. Tämä ihminen lähti kirjaimellisesti toteuttamaan unelmiaan, eikä antanut minkään yhteiskunnan normien sanella mitä hänen tulisi tehdä.

Koska sisareni on reissannut käytännössä koko aikuisikänsä, kukaan meistä perheessä ei ole päässyt osalliseksi hänen ”arkeaan”. Saatteko kiinni siitä, mitä tarkoitan..? Vaikka en välillä ole nähnyt toistakaan sisartani moniin kuukausiin, olemme silti pitäneet yhteyttä puhelimitse ja olleet aina viivalla siitä mitä toisen elämässä tapahtuu. Tunne on aivan eri, kun tiedät missä sisaresi asuu, millainen hänen kotinsa on, missä hän käy töissä, millaisen leikkauksen hän otti viimeksi kampaajalla… Nuorimmasta sisarestani en ole tiennyt mitään tällaista sen jälkeen kun hän lähti maailmalle. Hän vain on… jossain. Berliinissä. Barcelonassa. Boliviassa. Vallatussa talossa. Ystävän luona. Mutta paikat ja ihmiset ovat meille tuntemattomia, kasvottomia.

Koko ajan olemme odottaneet, että seikkailuvaihe jossain vaiheessa päättyy. Se on tuntunut itsestään selvältä. Totta kai tulee aika, jolloin saamme hänet takaisin.

Viime keväänä sisko antoi ymmärtää, että nyt se hetki olisi käsillä. Tunsin niin syvää iloa ja huojennusta. Voisimme lopultakin alkaa ”kulkea hänen rinnallaan”, tulla fyysisesti osaksi hänen elämäänsä. Damn it, minä haluan vaihtaa sähköpostiviestit oikeaan ihmiseen jonka lämpimään käteen voin tarttua.

Ja nyt… se repäistiin käsistäni. Argentiina. Olen niin suuressa tunnekuohussa että en tiedä mitä tehdä. Minun pitäisi olla iloinen siskoni puolesta, mutta tällä hetkellä pystyn vain tuntemaan surua ja haikeutta. ”Amerikan sisko”…. Niin kuin äidilläni. Joulukorttisisko. Sähköpostisisko.

Olenko minä paha ihminen kun haluaisin käyttää kaikki keinot pidätellä siskoani Suomessa, taivutella jäämään lähellemme? Jokin osa sisälläni huutaa, että minulla on oikeus saada pitää siskoni luonani, hän on jo omistanut niin monta vuotta itselleen että nyt on minunkin vuoroni. Kun sanon tämän ääneen, tajuan kuinka järjetöntä se on. Silti en voi estää tunteita. Olen hurjan surullinen!

Maantiede tuli väliimme juuri kun olimme ystävystyneet, tulleet läheisiksi. Olen vain odottanut, että voisimme jatkaa siitä mihin 10 vuotta sitten jäimme. Mutta siskoni ei halua palata. Minun on vain yritettävä hyväksyä se.

.

Onko teillä kellään sisarta, veljeä tai muuta läheistä perheenjäsentä, joka asuu toisessa maassa tai jota jostain muusta syystä näette todella harvoin? Miltä se teistä tuntuu? Onko se vaikuttanut läheisyyteenne? Voiko siihen koskaan tottua..?