Meillä näyttää juuri nyt tältä. Eilen olimme melkein kattoa myöten avatuissa pahvilaatikoissa.
.
Ei, nämä kassit eivät ole minulle. Älkää nyt slaagia saako :)
Olen järjestämässä tulevana lauantaina tapahtuvaa suurta kauneusbloggaajien tapaamista. Kassit ovat menossa sinne.
Täytyy huomenna lähteä mökille evakkoon kun Totti ja Viivi ovat tulossa hoitoon - eihän me mahduta tänne sekaan. :) ...ja joku saattaisi lauantaina löytää chihuahuan kassistaan... ;)
Anteeksi informaatioköyhä postaus. Tuli vain halu jakaa tämä hetki. Kun nyt istun tässä kassien keskellä. Tällaista on bloggaajan arki välillä.
Pääsin eilen osalliseksi ehkä hauskinta ja persoonallisinta PR-jippoa jollaisen olen kohannut. Okei, enpä ole kovin monissa ollutkaan :)
Sain joku aika sitten kutsun Kiehl'sin "elämysmatkalle" Tampereelta Helsinkiin. Kutsussa puhuttiin mystisesti "Kiehl's-junasta" ja pyydettiin saapumaan Tampereen rautatieaseman raiteelle 1 kello 14.30.
No, minähän meinasin tyypilliseen tapaani myöhästyä koko junasta, ja kun saavuin raiteelle en nähnyt ketään joka olisi liittynyt Kiehl'siin. En tosin edes tiennyt mitä tai ketä olisi pitänyt odottaa. :)
Juuri kun olin luovuttamassa, näin viimeiseen vaunuun kapuavan joukkion jonka viimeisellä jäsenellä oli kainalossan kyltti. Erotin kyltistä ison 'k'n. Juoksin joukkion kiinni ja kyllä, K niinkuin Kiehl's. :) Ehdin nipin napin mukaan.
Yllätys oli melkoinen kun nousin vaunuun - joka ei ollutkaan mikään tavallinen matkustajavaunu. Tämä oli Kiehl's-vaunu.
Ja sitten selvisi tapahtuman syykin:
Kiehl's saapuu Tampereelle!
Päivämäärä on 5. toukokuuta ja paikka Tampereen Stockmann.
Te joille Kiehl's ei ole vielä tuttu, suosittelen lukaisemaan tämän juttuni viime elokuulta.
Matkaa emännöivät Kiehl's-"konduktöörit" Olivia ja Sabina. :)
Taival taittui Kiehl's-esitystä katsellessa, jutellessa ja syödessä. Enpä ole ennen viettänyt näin luksusta Tampere-Helsinki-junamatkaa! :)
Kutsuttujen joukossa oli Stockmannin henkilökuntaa, toimittajia, kauneusalan ihmisiä ja bloggareita.
.
Helsingissä kohteenamme oli Kiehl'sin lippulaivaliike Galleria Esplanadissa. Paikalla odotti iloista Kiehl's-henkilökuntaa valmiina vastaamaan vieraiden kysymyksiin ja tekemään ihoanalyyseja.
Pidän myymälän väreistä! :) Vähän "my little pony! ^_^
Viihdyn enemmän kameran takana kuin edessä ja vietin pääosan illasta kuvauksellisia ihmisiä vaanien...
...kuten nyt vaikka Idaa... Kamera rakastaa tätä tyttöä. <3
...ja ihanaa Mimmiä! <3
Tampereen helmeä Elisaakin tuli linssistalkattua...
Kiehl's tekee paljon hyväntekeväisyyttä, ja viimeisin lahjoituskohde on Tampereen SOS-Lapsikylä.
Ja Tampereesta puheen ollen...
Manse-jengi yhteiskuvassa.
Nelliina saa konsultaatiota.
Oman ihoanalyysini tulos oli ensimmäistä kertaa tavanomaisesta poikkeava - minulla onkin tällä hetkellä kuiva iho..! Se ei itse asiassa tullut yllätyksenä - viime aikoina olen pannut merkille etteivät normaalit kevyet lempparin riitäkään vaan iho tuntuu aamuisinkin kuivalta. Erikoista... Kiehl'sillä sain nyt sitten vahvistuksen ihoni tilalle.
Paluumatka taittui jälleen Kiehl's-vaunussa ja meille oli keksitty varsin hupaisaa puuhasteltavaa.
Pääsimme askartelemaan. :D Saimme kukin oman Bones-luurangon (Kiehl'sin maskotti) ja kasan koristelumatskua. Tehtävänä oli stailata Bones Tampere-henkisesti. Paras palkittiin.
...kaikki meistä eivät kuitenkaan kuunnelleet ohjeita niin tarkkaavaisesti ja meidän päädyssä ilmestyi vähän vähemmän tamperelaisia tuotoksia... ^_^
Minun Bones.
Ei varmaan tarvitse kertoa että se ei voittanut. :D
. . .
Todella hauska päivä ja erilainen, mieleenpainuva jippo. Suuret kiitokset Kiehl'sille että pääsin mukaan! Ja onneksi pääsin - oli niin tipalla etten jäänyt laiturille :)
P.S. Tämä on pakko mainta - muistattehan ne ihanat Aromatic Blends -tuoksut joista järjestin arvonnankin viime kesänä? Niiden hinta on laskenut, ja nyt se sama neljän tuoksun miniatyyripakkaus jonka arvoin teille (arvo oli silloin 49€) maksaa vain 25€...!! 30 ml:n tuoksun hinta on tippunut 25 euroon ja 100 ml kustantaa 45€. Niin harvoin näkee että tuotteiden hintoja lasketaan että tämä oli ihan erityismaininnan arvoinen! :)
Tällä kertaa en aio höpistä omista kokkailuistani, vaikka nekin toki harrastuksen piiriin kuuluvat. Tänään aiheena ravintolaelämykset.
Kuvituksena Hotelli HavsViddenin Gourmetmenu tammikuulta.
Muistan elävästi, kun joskus teininä näin tv:ssä dokumentin ihmisistä, jotka harrastivat ravintoloita. Ja nimenomaan fine diningia (jees, tässä taas ilmaisu joka on vakiintunut maassamme englanninkieliseksi, koettakaa kielenvarjelijat kestää). Katsoin ohjelmaa hämmennyksen vallassa. Nämä ihmiset säästivät rahaa päästäkseen kerran kuussa nauttimaan useamman tonnin ravintolaillallisen (tuolloin oli vielä markka-aika). En pystynyt käsittämään heitä. Herranjumala miten hullua – laittaa nyt lomamatkan verran rahaa asiaan, joka syödään!
Nyt vuosia myöhemmin ymmärrän täysin, mistä nuo ihmiset halusivat maksaa. Ruokaelämys on parhaimmillaan kuin lomamatka. Et maksa pelkästään siitä, mitä saat lautasellesi tai siitä, että pääset eroon nälästä. Elämys koostuu suuhunpantavan lisäksi yhtä lailla miljööstä, palvelusta, seurasta ja tunnelmasta. Ruoka muodostaa kuitenkin luonnollisesti kokemuksen ytimen tarjoten niin visuaalista kuin makuaistimuksellista nautintoa. Ennen kuin ”löysin” tämän harrastuksen, en olisi voinut kuvitellakaan viihtyväni jopa viidettä tuntia yhden illallisen parissa niin, että ei edes huomaa ajan kuluneen..!
Älkää muuten ymmärtäkö väärin. Harrastuksista puhuttaessa ajatellaan usein asiaa, jota toistetaan suhteellisen usein ja säännöllisesti. Harrastus, josta nyt puhun, ei kuitenkaan ole sellainen. Siihen uppoudutaan harvoin mutta sitäkin antaumuksellisemmin. Pikavisiitti nepalilaiseen tai keittolounas Kauppahallissa ovat toisenlaista ravintolaruokailua. Nautinnollisia nekin, mutta eri tavalla, ja vastaavat eri tarpeeseen (--> yleisimmin nälkä!).
Saan kiittää fine dining –innostuksestani miestäni. Mr Karkkipäivä rakastaa hyvää ruokaa ja viiniä. Ennen häntä en ollut koskaan käynyt missään ”paremmissa” ravintoloissa tai ylipäänsä ollut kiinnostunut ”taideannoksista”. Eihän niillä edes lähde nälkä! - oli asenteeni.
Käänteentekevä kokemus tapahtui syksyllä 2012 jolloin mies vei minut ravintola Postresiin Helsingissä. Kokemukseen vaikutti epäilemättä myös se, että suhteeni ruokaan ylipäänsä oli vuotta aiemmin käynyt läpi kokonaisvaltaisen muutoksen.
En koskaan unohda niitä makuja. Eteen tuotiin pikkuruisia annoksia, juuri niitä taidepläjäyksiä joille voi toisella asenteella naureskella ja miettiä, että kuka ihmeessä tällaisista maksaa kun naapuriravintolassa saa kymmenesosalla hinnasta ison lautasellisen pihviä ja pottua joilla nälkä lähtee kertaheitolla.
Mutta ne maut… Ne kertovat, että et ole siellä naapuriravintolassa.
Niin yksinkertainen - mutta hävyttömän herkullinen annos. Minun piti vain maistaa kulma leivästä... ja kohta leipiä ei enää ollut...
Laitat suuhun haarukanpäällisen koristeellisesta miniatyyriannoksestasi ja makunystyräsi hypähtävät hereille, mylväisevät kuin auton moottori käynnistettäessä. Suu täyttyy mauista joita et osannut odottaakaan. Tunnustelet niitä. Mietiskelet niitä. Annat maun sulaa ja levitä. Yrität keksiä millä ihmeellä pala lohta on saatu maistumaan näin mielettömältä. Mitä tuossa pyreessä oikein on..? Mikä on tuo muru jotain rapeaksi paahdettua juurta..? Komponentteja on lautasella pieninä pisaroina ja tarkkaan harkittuina murusina. Osa näyttää vain visuaalisilta elementeiltä. Jokaisella niistä on kuitenkin olennainen rooli makukokonaisuuden luomisessa.
Tämä ei ole syömistä nälän sammuttamismielessä. Ei. Tämä on kuin taidenäyttely suussasi. Ja kaupan päälle lähtee kyllä se nälkäkin.
Kaikkein antoisinta on tehdä ravintolamatka pitkän kaavan mukaisesti, eli tilata useamman ruokalajin maistelumenu. Menuja saa neljästä jopa kymmenen ruokalajin mittaisina, ja kylkeen tulee vielä keittiön tervehdyksiä. Tällaisella setillä nujertuu jo isompikin nälkä.
Kymmenen ruokalajia yllätyslisukkeineen voi kuulostaa turhankin heviltä, mutta ruokailutahti on aivan erilainen kuin ”normaalin” kolmen ruokalajin illallisella. Kolmellakin annoksella voi ”normi”ravintolassa helposti saattaa itsensä ähkyyn (ainakin meikäläisellä on tästä paljon kokemusta, viimeisimpänä terkut Hämeenlinnan Piparkakkutaloon :D), mutta pitkän kaavan maistelumenua nautitaan hitaasti monen tunnin ajan. Ja kun annoskoot ovat pieniä, ei vatsa pääse täyttymään liian nopeasti. Poistut ravintolasta miellyttävän kylläisenä eikä masu pingota turpeana vaikka menit jo jossain vaiheessa sekaisin monettako lautasta pöytään tuotiin…
Maistelumenut ravintoloissa ovat arvokkaita, sitä ei käy kieltäminen. Siihen kun lisää vielä viinimenun (etenkin Michelin-tähden ravintoloissa) niin voidaan jo puhua lomamatkan hinnasta – vähintään saat ne Ryanairin liput Barcelonaan ja takaisin ja parit tapas-dinnerit. ;)
Näillä spekseillä meilläkin siis harrastetaan maistelumenuilua harvemmin kuin kerran neljässä kuussa. Koen kuitenkin, että se on asia johon mielelläni sijoitan.
Risotto oli valitettavasti floppi...
En missään nimessä väitä, etteikö vastaavanlaista makunystyröitä kutkuttelevaa, monen tunnin elämyssessiota voi toteuttaa vaikka siinä kulman kreikkalaisessa tavernassa tai miksei jopa korttelin tarraikkunaisessa kebab-paikassa. Kaikkihan on kiinni omista mieltymyksistä. Tilaa vaikka porukalla kymmenen eri kebabia ja maistelee niitä. :D Elämysruokailun ei tietenkään tarvitse rajoittua fine dining –paikkoihin. Pointtina on se, miten ruokailuun suhtautuu. Ravintolaan voi mennä monesta syystä; tyydyttämään nopeasti nälkänsä, hoitamaan bisneslounaan, romanttisille treffeille jne. Tai sitten sille pienelle lomalle.
Pöytäliinan värillä, viinilistalla ja tarjoilijan habituksella voi olla väliä. Tai sitten ei. Pääasia, että elämys tekee onnelliseksi ja on, anteeksi klisheinen ilmaisu, enemmän kuin osiensa summa. Jotain, joka erottuu arjesta ja jättää niitä kultareunuksisia muistijälkiä.
HavsViddenin Gourmetmenun nautimme hotellin tarjoamana.
...ja tuo jälkiruoka - kaiken sokerisyyllisyyden arvoinen! ^_^
Löytyykö lukijoista muita ravintolafiilistelijöitä? :)
Tänään vuorossa toinen osa Dermablend-meikkaussessiosta. Malleina lukijani Ella, Iina ja Annamaria. Jos osa 1 jäi välistä, sen voi käydä kurkkaamassa täällä.
Olen mukana Indiedaysin Vichy Dermablend -kampanjassa, ja on ollut tosi kiinnostavaa päästä testailemaan näitä jo pienen kulttistatuksen saaneita meikkituotteita jotka vihdoin rantautuivat Ameriikasta Suomeenkin.
Luulen, että olette kuulleet sarjasta jo niin paljon kevään aikana ettei enää liene tarpeen käydä läpi samoja juttuja tuotteiden ominaisuuksista. Mutta kerran vielä pähkinänkuoressa: kyseessä on neljästä meikkipohjatuotteesta ja kiinnittävästä irtopuuterista koostuva apteekkisarja ihovirheiden peittoon. Tuotteet ovat hajusteettomia ja dermatologisesti testattuja.
Kerroin aiemmin ihastuneeni Body Corrective -vartalomeikkivoiteen kestoon ja koostumukseen tummien silmänympärysten peitossa ja silmämeikin pohjustuksessa (kyseessä on vedenkestävä koostumus eli tarttuu ja pysyy todellakin erittäin hyvin), mutta Vichyltä sanottiin ettei Body Correctiven käyttöä suositella kasvoille ainakaan säännöllisesti. Jokainen toki saa käyttää tuotetta oman mieltymyksensä mukaisesti mutta halusin tuoda esiin Vichyn suosituksen.
Meikkasin Dermablendin meikkipohjilla kuusi lukijaani, joille kokeilin kaikkia sarjan eri tuotteita. Omaksi suosikikseni muodostui Fluid Corrective Foundation jonka nestemäisen koostumuksen koin itse miellyttävimpänä. Pidin myöskin sen peittotehoa erinomaisena. Osassa 2 kaikkien kolmen mallin iho on meikattu samalla tuotteella: Fluid Corrective -meikkivoiteen sävyllä 15 Opal.
Opal on sarjan vaalein sävy, mutta vaikka vaalea onkin, ei sovi ihan lumikki-ihoiselle. Moni on kokenut Opalin olevan ihollaan kellertävä, mutta esimerkiksi minun lämpimällä ihollani Opal taittaa enemmän harmaaseen eikä näytä yhtään keltaiselta.
Lukijameikkausten perusteella koin, että Opal mukautuu lopulta yllättävän hyvin erilaisiin pohjasävyihin. Kuvat puhukoot puolestaan. :)
Ellan meikkaustulos kuuluu suosikeihini. Minusta ihosta tuli kerta kaikkiaan upea!
Aknealueen punoitus saatiin peittoon jo yhdellä kerroksella. Levitin meikkivoiteen ohuesti sivellintä käyttäen. Pohjakerroksen jälkeen lisäsin Fluid Correctivea peiteainesiveltimellä töpötellen näppyjen ja selkeämmin punoittavien laikkujen päälle.
Iho jäi erittäin luonnollisen ja hehkuvan näköiseksi.
Iinan iho on viileämpi kuin Ellan, mutta niin vain Opal sopi hänellekin. Iinan poskissa on aknearpia ja hänen ihonsa punoittaa kauttaaltaan hyvin herkästi.
(Jälkeen-kuva on hieman kalvakka, sillä tässä vaiheessa sessiota ilta oli jo pimentynyt ja kuva jouduttiin ottamaan pelkässä keinovalaistuksessa.)
Kuten Ellan kohdalla, myös Iinan ihon punoitus tasoittui yhdellä meikkivoidekerroksella. Fluid Correctiven kyky neutraloida punoitusta on mielestäni aivan hätkähdyttävän hyvä - Iinan iho oli tosiaankin kuin toinen yhden ohuen kerroksen jälkeen.
Lisäpeittoa vaativiin kohtiin levitin toisen kerroksen peiteainesiveltimellä.
Suosittelen Fluid Correctiven levitykseen sivellintä, sillä saa mielestäni ohuimman ja tasaisimman tuloksen. Kun vertasin tulosta siihen kun itse aloitin Dermablend-kokeilut sormin levittämällä, oli sivellin-jälki huomattavasti ohuempi ja luonnollisempi.
Annamarian iholle tehtiin sama setti kuin Ellalle ja Iinalle; yksi kerros Fluid Correctivea ja näppyjen ja arpien paikallinen käsittely lisäkerroksella meikkivoidetta.
Saatatte miettiä, miksi en käyttänyt näppyjen peittoon varsinaista peitepuikkoa, kun sellainenkin sarjaan kuuluu. Syy liittyy sävyyn. Corrective Stickin sävyt Opal, Nude ja Sand poikkeavat sarjan nestemäisen ja kompaktin meikkivoiteen sävyistä, vaikka ovat samannimiset. (Verrokkikuva löytyy tästä postauksesta.)
Corrective Stickit Opal ja Nude ovat sävysyvyydeltään (eli tummuudeltaan) samaa luokkaa, mutta Opal on persikkainen ja selvästi punertava kun taas Nude on kellertävä. Iinan, Ellan ja Annamarian iholla peiteaine olisi näppyjen päällä erottunut eri sävyisenä kohtana meikkipohjaa vasten.
Annamarialla on käsivarressaan palovamman jättämä arpi. Kokeilin peittää sen Body Corrective -vartalomeikkivoiteen sävyllä Light.
Tulos: arpi peittyi kyllä tehokkaasti - mutta reunat jäivät kellertäviksi. Vartalomeikkivoiteen vaalein sävy Light on kellertävämpi ja hitusen tummempi kuin kasvomeikkivoiteiden sävy Opal, sopii siis ihanteellisimmin lämpimälle iholle.
Vartalomeikkivoidetta ei tarvitse kiinnittää puuterilla. Levityksen jälkeen tulee odottaa 10 minuuttia ennen pukeutumista, tänä aikana meikkivoide kuivuu ja kiinnittyy ihoon.
* * *
Nyt päästään sitten teitä mahdollisesti kiinnostavimpaan osuuteen, eli lukijakilpailuun! :) Alla on viisi video-tutorialia joissa havainnollistetaan eri tapoja käyttää Dermablend-meikkipohjia.
Kerro minulle, minkä videon vinkeistä on eniten hyötyä juuri sinun tilanteessasi. Millaiseen iho-ongelmaan juuri sinä kaipaisit Dermablend-ratkaisua?
Voittaja palkitaan hänen ongelmaansa liittyvällä Dermablend-tuotepaketilla jonka arvo on noin 80 euroa. Osallistumisaikaa on perjantaihin 4. huhtikuuta saakka. Laitathan kommenttiin mukaan sähköpostiosoitteesi sille tarkoitetulle riville.
Punoituksen peittäminen (kompaktimeikkivoide)
Nopea kasvomeikki (kompaktimeikkivoide)
Vartalon värivirheiden ja aknen peitto (vartalomeikkivoide)
Omat suosikkini:
Aknen peittäminen (nestemäinen meikkivoide)
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=3Fxvzm-Pb8o?rel=0]
Tummien silmänalusten peittäminen (stick)
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=XZjILhnFtf0?rel=0]
Lisätietoa Dermablend-sarjasta saat täältä.
Huolimatta siitä mitä eilisessä postauksessa onnellisuuden korostamisesta kirjoitin, teki kuitenkin mieli kirjoittaa tänään tämä. :)
Hyvän mielen asioita juuri nyt:
* Aurinko on paistanut koko viikon!
* Ihana viikko Kuopiossa johon mahtui pitkiä kävelyitä, taidenäyttelyitä, teatteria, uusia liikuntalajikokeiluja, vanhojen ystävien tapaamista, hyvin nukuttuja öitä ja rentoja aamuja siskon kanssa kahvipannun äärellä.
Käykää kuopiolaiset ihmeessä katsomassa Kuin ensimmäistä päivää, koskettava näytelmä vakavasta aiheesta huumorilla ja lämmöllä. Teatterissa pitäisi käydä useammin!
* Oonan soijapihvit. <3
Kati Leinosen näyttelystä Elämiä - VB-Valokuvakeskus / Kuopio
* Puurokuume jatkuu ja hykertelen uusille resepteilleni.
* Se että junassa sai kahviin kunnon kermaa! :)
* Edessä oleva päivä ystäväni Leenan kanssa, kalaruokaa ja illalla jalalla koreasti! :)
* Löysin pitkästä aikaa "uusia" kiinnostavia markettimeikkejä joita täytyy ostaa ja kokeilla!
Kivaa viikonloppua kaikille!
Kuvat: Kuopion Kaupunginteatteri, Fotofinlandia, Ruoka.fi, Wikimedia, Sanni.
Olen tässä miettinyt asiaa, joka taas nosti päätään sunnuntaisen postauksen kommenteissa.
Nimittäin itsetunto, minäkuva - ja sen esiintuominen. Ennen kaikkea suhde omaan ulkonäköön.
Jos tuot itsesi esiin myönteisesti, annat ymmärtää että arvostat itseäsi ja tykkäät vielä peilikuvastasikin - olet omahyväinen. Jos tuot esiin negatiivisia kokemuksia itsestäsi - olet itsetunto-ongelmainen huomionkerjääjä.
Pitäisi olla hyvä itsetunto, sitä arvostetaan. Kuitenkaan itseään ei saa kehua. Eikä liioin haukkua.
Pahoin pelkään, että kyseessä on kulttuurisidonnainen asia ja tämä liittyy nimenomaan suomalaisuuteen. Vai pitävätkö esimerkiksi ruotsalaiset kynttiläänsä vakan alla..?
Mitä oikein pitäisi tehdä? Miten tuoda esiin hyvä itsetunto korrektilla tavalla? Missä kulkee kultainen keskitie?
Heh. Tajusin juuri postauksen kuvitusta etsiessäni, että satun kirjoittamaan tätä tekstiä tasan vuosi edellisen itsetuntopostaukseni jälkeen. Muistattehan sen reisikompleksi-ynnä-muu-jauhannan joka "ristiinnaulitsi" minut joidenkin lukijoiden silmissä a) pahimmanlaatuiseksi huomionhakuiseksi kehujen kerjääjäksi, b) syömishäiriöiseksi, c) muuten vain egoistiseksi turhanvalittajaksi.
Jos taas tekisin tänään postauksen siitä, kuinka kauniita viikkoja kevääseeni on mahtunut, kuinka hyvä ruoka ja ystävät tekevät minut onnelliseksi, kuinka peilistä katsoo nainen josta tykkään ja kuinka ihanaa elämää ylipäänsä saan elää, saisin todennäköisesti kommenttivyöryn siitä kuinka kehtaan lesoilla hyvinvoinnillani ja tarvitseeko sitä onneaan nyt korostaa kun "Afrikassa kuolee lapsia nälkään".
Niin. Missä on se keskitie?
P.S. Kommentteja luettuani haluan vielä korostaa, että postauksen tarkoituksena ei ollut ”nurista” siitä, että miksi juuri minulle jätetään tietyntyyppisiä itsetuntokommentteja (vaikka itseäni jutussa esimerkkinä käytänkin), vaan pohtia ihmisten suhtautumista yleisellä tasolla. ”Onpas leso” tai ”Kylläpä kerjää huomiota” –tulkintojen kohteeksi eivät joudu vain bloggarit tai muut itsestään julkisesti puhuvat, vaan kuka tahansa jonka itseään koskeva viestintä – oli se sitten arvostavaa tai väheksyvää, on kuulijan mielestä vailla perusteita. Tai muuten vain tarpeetonta.
Muutama kommentoija on pukenut sanoiksi sen mitä itsekin ajattelen – elämään mahtuu niin hyviä ja huonoja hetkiä sekä hyviä ja huonoja kokemuksia itsestä - ulkonäköön ja elintasoon katsomatta, ja kaikesta pitää saada voida puhua. Se, että jollain ”aina menee vielä huonommin” ei mielestäni voi olla perustelu sille, ettei myös negatiivisia tuntemuksiaan saa käsitellä julkisesti.
Primerit eli meikinpohjustusvoiteet eivät kuulu henkilökohtaisiin suosikkituotteisiini. En ole sellaisia koskaan käyttänyt koska en koe sellaista tarvitsevani, mutta monille tämä tuoteryhmä on yksi ehdottomia meikin kulmakivia. Minkä ymmärrän enemmän kuin loistavasti. Oikealla tuotteella meikin saa todellakin kestämään kauemmin, ihon pinnan taiottua sileäksi, kiiltoa hillittyä ja hipiälle tuotua upeaa kuultoa.
Primereita on pääasiallisesti kahdenlaisia; meikin kestoa lisääviä joiden tärkein raaka-aine on silikoni, ja ihoa heleyttäviä, joissa ei välttämättä tarvita silikonia lainkaan. Jälkimmäisten tärkein ainesosa on helmiäispigmentti ja/tai muunlaiset kiiltopartikkelit. Tässä jutussa paneudutaan meikin kestoa lisääviin primereihin. Tosin muutama niistä tuo myös jonkun verran kuultoa.
Olen saanut blogin kautta erinäisiä primereita, joista valitsin tähän juttuun kolme; IsaDoran, Dermosilin ja Kicksin. L'Orealin Studio Secrets Primerin olen joskus hankkinut itse satunnaisia keikkameikkauksia varten.
Kaikki neljä ovat silikonipohjaisia mutta hyvin erilaisilla koostumuksilla.
.
Dermosilin Primer on joukon kuivin.
Inci: cyclopentasiloxane, dimethicone/vinyl dimethicone crosspolymer, polymethyl methacrylate, caprylic/capric triglyceride, diacetyl boldine, väripigmenttejä, mica, triethoxycaprylylsilane.
Ainesosaluettelostakin näkee, ettei voide sisällä juuri mitään kosteuttavaa. Tuubia täytyy muistaa ravistaa (se lukee pakkauksessakin) tai aine tulee ulos epätasaisena "lörönä".
Minun iholleni Dermosil jättää helposti kuivan näköisiä kohtia. Myös kämmenselälle kokeillessa tulos on sama. Iho jää hyvin mattaiseksi. Silikonikoostumus häivyttää huokosia, mutta vain kevyesti. Vahvempaan blurraukseen vaaditaan paksumpi koostumus. Hyvin peruskamaa.
Kenelle? Erittäin rasvoittuvalle iholle joka ei ole pintakuiva. Plussaa kotimaisuudesta ja hajusteettomuudesta.
L'Orealin Studio Secrets Smoothing Resurfacing Primer on jo vuosia ollut yksi markettipuolen suosituimpia meikinpohjustajia. Eikä ihme. Tämä tökötti nimittäin toimii.
Inci: cyclohexasiloxane, dimethicone, dimethicone/vinyl dimethicone crosspolymer, silica, acrylates copolymer, disodium stearoyl glutamate, aluminum hydroxide, väripigmenttejä.
Sen erittäin paksu, moussemainen koostumus täyttää huokoset supertehokkaasti, tasoittaa ihon pinnan karheudet ja häivyttää juonteita. Vaaleanpunainen pigmentti heleyttää ihoa. MUTTA. Studio Secrets rullaa ja murustuu helposti. Sitä täytyy annostella hyvin vähän kerrallaan ja mielellään vähän lämmittää koostumusta sormien välissä ennen kasvojen iholle viemistä. Joidenkin iholle se myös on liian kuivaa.
Studio Secrets sisareni leualla - ennen ja jälkeen.
Kenelle? Suurihuokoiselle, karhealle, juonteiselle ja epätasaiselle iholle. Ei ihanteellisin kuivalle iholle.
Tähän tuotteeseen luotan ja tulen käyttämään asiakasmeikkauksissa jatkossakin. Mutta - suurin suosikkini on vielä tuonnempana.
Kicks Face Primer yllättää kosteuttavan tuntuisella, voidemaisella koostumuksellaan. Tunsin jo ennen inciin katsomista että tämä beibi on aivan erilainen. Ja kyllä - pakkaustekstissäkin lukee "hydrating and nourishing formula".
Inci: aqua, talc, ethylhexyl methoxycinnamate, phenyl trimethicone, isopropyl isostearate, dimethicone, steareth-2, mica, steareth-21, cyclopentasiloxane, magnesium aluminum silicate, phenoxyethanol, glycerin, diglycerin, sodium dehydroxyacetate, xanthan gum, benzoic acid, disodium edta, lactic acid, dehydroacetic acid, parfum, glucose, benzimidazole diamond amidoethyl urea carbamoyl propyl polymethylsilsesquoxane, ethylhexylglycerin, titaanidioksidi.
Tästä minulla ei valitettavasti ole ihokuvaa, mutta pinta jää kauniin kuulaaksi ja huokoset tasoittuvat kevyesti. Voide kuivuu hetkessä samettisen himmeäksi, mutta ei kuitenkaan yhtään kuivaksi. Erittäin miellyttävän tuntuinen koostumus ja kaunis pinta.
Kenelle? Henkilölle, jolla ei ole ihossa paljon tasoitettavaa tai näkyviä huokosia, mutta jolla on ongelmia meikin keston kanssa. Sopii myös pintakuivalle iholle (todella kuivasta en osaa sanoa).
Ja sitten päästäänkin uuteen ihastukseeni, josta jo tuossa Dermablend makeover -postauksessa vähän vihjasin.
IsaDoran Undercover Face Primer.
Minulla on ollut tämä primer jo ties kuinka kauan, mutta koska primerit eivät tosiaan yleisesti kuulu suurimpiin kiinnostukseni kohteisiin, en ollut edes jaksanut korkata sitä. Olin jo suunnilleen unohtanut sen olemassaolon, kun se yksi päivä osui taas silmiini "Testausta Odottavien" laatikossa.
No kokeillaan nyt tämäkin pois, ajattelin. Ja jopas..! Koostumus hurmasi minut kertalaakista.
Ensifiilis: sileää, todella miellyttävästi liukuvaa ja kauniisti levittyvää, upea pinta, ei yhtään kuivaa vaikka kuitenkin "jämäkkää", ei rullaa...
Muutamalla sanalla sanoen: tätä tuotetta luulisin kalliiksi luksustuotteeksi jos testaisin sokkona! Todellakin "selektiivinen" tuntu.
Undercover ihollani
Inci on niiiiiin pitkä että en jaksa sitä kokonaan tähän kirjoittaa, laitan ekan neljänneksen: aqua, dimethicone, isododecane, silica, hd/trimethylol hexyllacetone crosspolymer, polysilicone-11, castor oil bis-hydroxypropyl dimethicone esters, coco-caprylate/caprate, nylon-12, cucumis sativus fruit extract, rosmarinus officinalis leaf water, butylene glycol jne.
Undercoverin incissä on Kicksin tavoin vettä (ja muitakin kosteuttavia ainesosia), mikä selittää sen erilaisen tunnun verrattuna perus-silikonipohjaisiin primereihin. Undercoveriin on näköjään jopa leivottu kasviuutteitakin. Niiden merkityksellisyydestä en mene sanomaan (noh, en usko että ne olennaisesti tuotteen toimivuuteen vaikuttavat :D), mutta selvästi koostumukseen on panostettu. Näin moniainesosaiseen primeriin en ole vielä aiemmin törmännyt. Olivat kaikki incin kymmenet ainesosat perusteltuja eli ei, tässä on VOITTAJATUOTE. Ihan älyttömän hyvän tuntuinen primer. En voi muuta sanoa.
Tässä Undercover-vertailu siskoni kasvoilla. Ylempänä paljas iho, alempana Undercover-iho. Huokoset ovat häivyttyneet ja ihon sävy tasoittunut. Ihon pinta on sileä. Voide ei ole rullannut kertaakaan eri kokeilujen yhteydessä.
Yhtä tehokkaasti Undercover ei huokosia blurraa kuin L'Orealin Studio Secrets, mutta se on tietysti koostumuskysymys. Studio Secrets on hyvin paksua ja täyttää huokoset massallaan. Itse pidän Undercoverin notkeasta ja "kosteamman" tuntuisesta koostumuksesta paljon enemmän.
Vielä leukalähikuva.
Kenelle? No ihan kaikille jotka tykkää käyttää primeria!! :)
Melkein tekee itsekin mieli käyttää vaikka meikki kestää kasvoilla muutenkin. :)
.
Kertokaas omia primer-suosikkejanne. Kuinka moni teistä käyttää säännöllisesti primeria? Käytättekö enemmän heleyttäviä vai meikin kestoa pidentäviä?
Muistatte, kun kerroin teille ehkä rumimmasta ruoka-aineesta johon olen törmännyt - tempeh. Tai tempe, miten kirjoitusasu toimii suomeksi paremmin (koska h ei joka tapauksessa äänny).
Kiitos teidän vinkkien, sain kuin sainkin tuosta rypyläisestä "avaruuskuutiosta" valmistettua oikein makoisat sapuskat! :)
Niille jotka eivät aiempaa juttua lukeneet ja joille ruoka ei ole tuttu: tempe on kakkumainen, sienirihmaston yhteensitoma massa fermentoituja kokonaisia soijapapuja. Sitä voi tehdä muistakin palkokasveista tai viljasta, mutta soija on yleisin.
Tempen maku jakaa mielipiteitä, ja omaakin mielipidettä oli lopulta vaikea muodostaa. Tämä on kieltämättä ehkä persoonallisimman makuista proteiinia mitä olen elämässäni maistanut. Maku ei ole paha mutta erikoinen - voin kuvitella että siihen voi pikkuhiljaa jopa koukkuuntua. "Suutuntuma" oli juuri sellainen mitä tempen ulkonäön perustella odottaisikin - kuin söisi hyvin isorakeista, yhteenpuristettua, friteerattua riisikönttiä. Aika miellyttävä rakenne, pureskeltavampi kuin tofu. Mausta tuli ensimmäisenä mieleen savuisuus ja paahteisuus... Jotain lihaisaakin aromissa on. Tempen yhteydessä usein mainittua pähkinäisyyttä ja sienimäisyyttä en maistanut.
Mutta sitten niihin ruokiin! Tein kaksi erilaista kokeilua teidän vinkkienne pohjalta.
Vinkki #1: paista tempeä chilin, valkosipulin ja inkiväärin kanssa. Kuulosti hyvältä ja simppeliltä! :) Tästä lähtöasetelmasta päädyin seuraavanlaiseen tuotokseen:
Kuutioin puolikkaan tempe-mötikän. Kuumensin pannussa öljyä ja kuullotin siinä tuoretta chiliä, valkosipulia ja raastettua inkivääriä. Heitin joukkoon tempet ja paistelin kunnes olivat ruskistuneet.
Hmm. Mitäs sitten? Joku kastike? Tähän sopisi tomaatti. Ja tietysti sekaan jotain kasviksen tynkää.
Poistin kaiken pannulta - siirsin tempet omalle lautaselleen ja kaavin reilusti ruskistuneet chilit, valkosipulin ja inkiväärin omalle lautaselleen odottamaan paluuta kastikkeeseen.
Kuutioin sipulia ja vihreää paprikaa ja suikaloin porkkanaa. Pannuun kuullottumaan ja sekaan uusi tuore satsi valkosipulia ja raastettua inkivääriä. Kasvisten kypsyttyä kaadoin päälle tomaattimurskaa ja lisäsin joukkoon aiemmin ruskistuneen chili-valkosipuli-inkivääri-erän. Annoin pulputella hiljalleen tovin ja maistoin. Hmm-momentti numero 2. Kyllä tämä kaipaisi vielä jotain muutakin maustetta. Mutta en tiedä mitä.
Googlasin "intialainen tomaattikastike" saadakseni ideoita. Törmäsin tähän reseptiin. Kappas, siellähän oli myös chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. :) Nappasin ohjeesta juustokuminan ja korianterin ja lisäsin niitä pannuun. Välimaisto. Vielä vähän makeutusta kiitos. Lisäsin steviaa. Lirautin joukkoon myös soijakastiketta jota tunnun tuikkaavan melkeinpä kaikkiin kastikkeisiin ja saattoipa pannuun kaatua vähän ruokakermaakin makua pyöristämään. Nyt alkaa saavuttaa valmiutta..!
Yhtäkkiä mieleeni pälähti paneer - tuo ihana tuorejuusto jota saa nepalilaisissa ja intialaisissa ravintoloissa. Oijoi kun se sopisi tähän mössöön...! No mutta kotimainen leipäjuustohan on paneerin kaukainen "serkku"! Sitä löytyy aina meidän jääkaapista, joten ei kun viipaloimaan muutama mehukas pala ja tomaattikastikkeen joukkoon. Juustopalojen alkaessa sulaa heitin joukkoon myös tempet.
Annos ei voittaisi ulkonäkökehuja Tomi Bjöckiltä, mutta hyvää oli! :) Ihanat juusto"klimpit" kruunasivat pöperön.
Vinkki #2: Indonesialainen Gado Gado eli kylmistä ja lämpimistä kasviksista, keitetystä kananmunasta, tempestä ja maapähkinäisestä kastikkeesta koostuva ruoka. En ole tällaisesta koskaan kuullutkaan, mutta tulevaisuudessa Gado Gado tulee varmasti vierailemaan lautasellani useamminkin! Totaalisen eri makuista mitä olen tottunut itse kokkaamaan, indonesialaiset maut eivät ole minulle lainkaan tuttuja.
Käytin tätä ohjetta oman jää- ja maustekaappini sisällön mukaan varioiden. Tamarinditahnaa, kalakastiketta ja vaaleaa soijakastiketta piti hakea erikseen kaupasta, en ole niitä koskaan ennen käyttänyt.
Aloitin paistamalla kuutioidut tempet sellaisinaan ilman mausteita pannulla öljyssä. Siirsin 100-asteiseen uuniin odottamaan (että pysyvät lämiminä).
Kastike
1 valkosipuli
1 chili
--> Murskasin morttelissa .
n. 3 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
1 runsas rkl maapähkinävoita
1 runsas tl tamarinditahnaa
ripaus steviaa
pieni loraus (vajaa rkl) kalakastiketta
pieni loraus vaaleaa soijakastiketta
puolikkaan limetin mehu
Yhdistin kasvisliemen, kookosmaidon, murskatun chilin ja valkosipulin ja kaikki muut ainekset ja sekoittelin sauvasekoittimella.
Kasvispohja
Kuorimaveitsellä suikaloitua porkkanaa, höyrytettynä
Kiinankaalia, höyrytettynä
Tuoretta pinaattia, höyrytettynä
Tuoretta suikaloitua kurkkua
Raakaa punasipulia
Kovaksi keitettyä kananmunaa
Kokosin kasvikset lautaselle. Lisäsin päälle tempet ja mikrossa kuumaksi lämmitetyn gado gado -kastikkeen.
.
Makeaa, jännää, todella maukasta!
Seuraavana päivänä tein vielä hiukan eri version eri kasviksilla ja lisäsin päälle seesaminsiemeniä. Kastike on niin voimakkaan makuista että tempejä ei tosiaan tarvitse maustaa millään.
Taas on saatu uusia makuelämyksiä perustonnikalojen ja pakasteseitin rinnalle! :) Kyllä ruoka on <3
Näin on sitten Karkkipäivän ensimmäinen lukijamiitti koettu :) Kyllä jännitti että tuleeko paikalle lopulta edes kukaan, mutta kaikki saapuivat ja meillä oli niin mukava parituntinen että en voi kuin olla superiloinen ideastani järkätä tapaaminen!
Meitä oli perjantaina koolla minä ja kuusi lukijaa Jyväskylän Ekolossa. Kukaan ei tuntenut toisiaan entuudestaan ja yhtä hyvin olisimme voineet istua siinä kahvikuppejamme hämmennellen ja "On ilmoja pidellyt" -fraaseja mumisten. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kaikki alkoivat heti iloisesti juttelemaan keskenään eikä kertaakaan tullut sellainen "Öö, sanokaa nyt joku jotakin" -fiilis. :) Oli hurjan luonteva ja rento tunnelma.
Rupattelun ohessa saimme maistella Ekolon tarjoamia raakaruoka-snackkeja; pähkinöitä, Life Foodin näkkäriä ja keksejä ja Cocoan suklaakuorrutteisia manteleita.
Ekolon Kalle jutusteli meille superfoodeista ja erityisesti raakasuklaasta. (Mä en ole muuten vielä kertaakaan koettanut itse valmistaa sitä itse mikä on aika outoa kun niin tummaa suklaata rakastan..! Täytyy oikeasti tsempata ja saada aukko paikattua :))
Kysyin minkä "superin" Kalle valitsisi jos saisi valita vain yhden. Vastaus oli levät - chlorella ja spirulina.
Miittiläisten suosikkisnack (minä mukaanluettuna) oli Life Foodin porkkanakeksit. Nämähän ovat vähän kuin minun siemennäkkärini mutta kevyemmällä koostumuksella, näissä on vain auringonkukansiementä, pellavansiementä ja porkkanaa (eli oikein vhh ;)).
Oli tavallaan hassu tunne istua pöydän päässä ja miettiä, että nämä kivat tytöt tulivat tänne tapaamaan juuri minua, vaikka eivät tunne minua..! En tiedä tottuuko kukaan bloggaaja siihen, että joku saattaa haluta tavata heidät vain, koska tykkäävät sivusta jota he kirjoittavat netissä. :) Se on erikoinen mutta tietysti mukava tunne.
Myöskään siihen, että joku pitää minua meikki- tai kosmetiikka"guruna", en tule koskaan osaamaan suhtautua. Tästä juteltiinkin miitissä. Kun aloitin blogin pitämisen viisi vuotta sitten olin vain yksi kosmefriikki muiden joukossa, ihminen, joka intoilee voide- ja shampoopurkeista, tykkää syynätä incejä vähän tarkemmin ja rakastaa meikata - ja mielellään myös höpöttää siitä julkisella sivulla. Sitten opiskelin kosmetiikkamyyjäksi, menin töihin liikkeeseen ja yhtäkkiä olin joidenkin silmissä "guru". Hassua. Raja ammattilaisen ja harrastajan välillä on oikeasti lopulta henkäyksen pieni. Jos sitä edes pystyy määrittelemään. :)
.
Nyt kun olen saman kuun sisällä tavannut lukijoitani sekä meikkausten että Ekolo-miitin merkeissä ja tapaamiset ovat olleet hurjan kivoja, rohkenen ehkäpä tulevaisuudessakin järjestää vastaavia tilaisuuksia.
Kivaa että teette Karkkipäivästä Karkkipäivän yhdessä mun kanssa! :)
