Näiden eyelinerien takana on hauska tarina.

Tai no, hauskuus on tietysti lukijan määriteltävissä. :)

Matkatessani viime viikon maanantaina Hampurista Amsterdamiin, nousi Amersfoortin asemalla junaan nainen, joka istuutui minua vastapäätä samaan junaosastoon. Nainen oli täysin meikitön ja vähän räjähtäneen näköinen, jos sallitte ilmaisun, ja kaivoi saman tien laukustaan meikkipussin. Junan nytkähtäessä liikkeelle hän aloitti perusteellisen ehostustoimenpiteen.

Ensimmäisenä en voinut välttää kiinnittämästä huomiota oranssiin, tutunnäköiseen maskarahylsyyn – naisen meikkipussista putkahti esiin Lumenen Cloudberry Length Serum –maskara. Seuraavaksi pussista nousi Bourjoisin poskipuna samassa sävyssä, jonka itse ostin Ranskasta viime kesänä. Nainen käytti poskipunan kannessa olevaa pikkuruista peiliä meikatessaan.

Seurasi antaumuksellisin ripsien maskarointi jota olen koskaan todistanut. Nainen rullasi maskaraa ripsiinsä arviolta 7 minuutin ajan, ja seurasin, kuinka kymmenien ja kymmenien vetojen jälkeenkään ripset eivät muuttuneet paksuiksi klimpeiksi. Myös alaripsille suoritettiin sama käsittely. En ole koskaan nähnyt kenenkään vetävän noin paljon maskaraa kerralla – omat ripseni olisivat yksi valtava yhteen liimautunut tumppu vastaavan käsittelyn jäljiltä.

Seuraavaksi vuorossa oli vaalea sisärajaus alaluomelle, jota seurasi musta eyeliner-rajaus yläluomelle. Vaikuttuneena seurasin, miten nainen sai liikkuvassa junassa pikkuruisen peilin avulla luomilleen täysin tasaisen nestemäisen rajauksen.

Sitten seurasi erikoisin osuus. Nainen kaivoi meikkipussistaan purkin, jonka päättelin sisältävän silmänympärysvoidetta. Nainen annosteli purkin sisältöä silmänympäryksilleen monta ronskia sormellista hieroen ja taputellen voidetta rutiininomaisella huolella – myös liikkuvalle luomelle. Voidetta kului saman verran kuin itselläni kahdessa viikossa.

En voinut lakata tuijottamasta naisen rituaalia. Olisi ihan älyttömästi tehnyt mieli kysyä, mitä voidetta nainen ihoonsa hieroi. Ennen kaikkea tuntui hullulta, että joku laittaisi silmänympäryksilleen kosteusvoidetta sen jälkeen, kun on jo meikannut. Eikö siinä rajaukset ja ripsarit liukene rasvattuun ihoon..?

Voitelun jälkeen seurasi peiteainekynän pilkuttelu alaluomen sisänurkkaan, ja sitten – vaikka luomet kiilsivät rasvasta, nainen kaivoi pussistaan toisen eyelinerin ja suoritti uuden rajaustoimenpiteen.

Tämän eyelinerin kohdalla en malttanut enää olla hiljaa. Hylsy hohteli kiinnostavan shimmerisenä, ja seurasin, kuinka nainen piirsi siveltimellä kullan ja vaalean pinkin välillä shiftaavan paksumman rajauksen mustan rajan päälle.

”Anteeksi, mutta mikähän tuo ihana eyeliner mahtaa olla merkiltään?” kysyin.

Ja selvisi, että se oli Essencen Crystal Eyeliner.

Tuon minä ostan.

Puhkesimme juttelemaan meikeistä. Kysyin naiselta myydäänkö Hollannissakin Lumenea, vai miten hänellä sattui olemaan Lumenen Cloudberry-maskara. Kävi ilmi, että nainen oli saanut ripsivärin tuliaisena Ruotsissa opiskelevalta ystävältään, eikä hänellä ollut aavistustakaan että kyseessä on suomalainen merkki.

Saatuaan eyeliner-operaation päätökseen, nainen lisäsi vielä muutaman kymmentä kerrosta lisää ripsiväriä. Kauankohan hänellä kestää käytössä yksi maskara..? ^_^

Meikkisessio päättyi poskipunaan, jonka nainen levitti puhtaalle, meikkipohjattomalle iholle. Tässä vaiheessa saavuimmekin Amsterdamiin, ja nainen toivotti minulle mukavaa päivää.

Ja nyt sitten minullakin on Crystal Eyeliner. Kahdessa sävyssä. :) Ihanat!

Hillityn hauska kameleonttirajaus yksinään tai supermakea efekti tumman rajauksen päällä.

Essenceä taitaa saada myös joistain harvoista valituista kaupoista Suomessakin...? Hintaa eyelinerilla oli Belgiassa huimat 2,40€.

Tulin eilen vahingossa nauttineeksi reissun kalleimman lounaan.

Oppitunti: älä luota sokeasti opaskirjojen suosituksiin.

Halusin hakea simppelin takeaway-lounaan syötäväksi picnic-tyyliin.

Lonely Planet -oppaastani olin bongannut suosituksen JSFP Traiteur -nimisestä delicatessen-myymälästä St-Germain des Présissä. Loistavaa! Sijainti lähellä Luxemburgin puistoa ja Seineä, voi valita mennäkö herkkuineen istuskelemaan joen varteen vai puistoon.

"Lounarin" luokituksen mukaan JSFP Traiteur on edullinen, ja annosten hintahaarukaksi mainitaan 3,40-5,70€. Kuulostaa just mun paikalta!

Marssin sisään. Hintoja ei ollut missään esillä, mutta enpä niitä kaivannutkaan. Opaskirjani on uusin mahdollinen painos (tältä vuodelta) ja luotan tietenkin suosituksiin.

Sitten vain tilaamaan salaattia ja kalapateeta.

Lasku: 28 euroa....!!!

Whaaat? Kaksi pientä rasiaa takeaway-salaattia, kalaa ja kasviksia? Ravintolastakin saa suuremman ruoka-annoksen halvemmalla! Lonely Planet - mitä hemmettiä?!!

Lounasbudjettini tällä reissulla on noin 15 euroa. Pariisin bistrojen kolmen ruokalajin lounasmenut maksavat keskimäärin 15-20 euroa. Eilen olin ajatellut säästää lounaassa ja panostaa illalliseen ja siksi hakea takeawayn. Just. Se oli sitten kallein ateria koko reissulla.

Menin kalleine eväineni Luxemburgin puistoon. No, ainakin upea maisema oli ilmainen ^_^

Ja kuulkaa - salaatti oli vieläpä pahaa...! :D Oikeasti. Sienissä oli joku kitkerän makuinen vinegrette ja munakoisossa palaneen maku. Kyllä nauratti.

Eipä sitten jäänyt suurta budjettia illallistapaamiseen.

Minulla oli treffit Pariisissa opiskelevan lukijani Noran kanssa.

Päädyimme lopulta Seinen varressa lähellä St-Michelin siltaa sijaitsevaan Bistro des Augustins'iin, joka osoittautui mitä opiskelijakukkarolle ystävällisimmäksi paikaksi. Ruokalista on pieni mutta tyydyttää ainakin juuston ystävän mieliteot - bistro on tunnettu  juustogratiiniruoistaan. (Luin tämän myöhemmin  TripAdvisorista, ja vaikka paikka on ulkoisesti hyvin vaatimaton ja menu todellakin rajallinen, se on saanut tosi hyvät arvostelut.)

Myös palvelu oli mitä parhainta - täydellistä englantia puhuva tarjoilija oli enemmän kuin altis muokkaamaan minulle ruokavaliooni sopivan annoksen. Minulle valmistettiin ihan oma "special-gratiini" jossa oli ratatouillea, kermaa, kylmäsavulohta ja kananmunaa mozzarellakuorrutuksella. Höyryävän kuuma uuniruoka oli aivan täydellinen annos viilenevässä illassa. Naaa-amm! Annos oli menun kallein (12 euroa). Noran salaattiannos paahdetulla tomaattimozzarella-leivällä maksoi 8 euroa.

Illallisen jälkeen oli ihana kävellä kotia (tai kotiin vievää metrolinjaa :)) kohti seurana Seine tunnelmallisessa iltavalaistuksessaan.

Kaunista. :)

Nyt puhutaan jälleen onnistuneesta pakkausuudistuksesta! Eikä tuoteuutuuksissakaan vikaa ole, päinvastoin!

Sisarsarjat Sante ja Logona käyvät läpi pakkausuudistusta, joka on näkynyt talvesta saakka kaupoissa. Näiden sarjojen pakkaus-design on jo vuosia pysynyt kummallisen vanhanaikaisena ja epähoukuttavana (ainakin minun mielestäni), enkä pitänyt Santen edellistäkään uudistusta muutaman vuoden takaa erityisen onnistuneena.

Logonan pakkaukset eivät ole uudistuneet ainakaan sinä aikana kun olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa. Todellakin aika päivittää! Miltä vuodelta nämä ovat, 1983? :D

Logonan uutta ilmettä.

Suuri osa Logonan pakkauksista on edelleen vanhaa "kuosia". Uusi kroppasarja näyttää siltä kuin olisi ihan jonkun eri merkin  valikoimaa :) Oletettavasti uuden ilmeen on tarkoitus pikkuhiljaa kattaa koko sarja.

Eikö ole herkkuja?

Sain valita maahantuojalta minua kiinnostavan testisetin. Tuoksuvaihtoehdoista ei ollut helppo valita, mutta lopulta päädyin Santen Sitrus-Papaijaan ja Logonan Kvitten-Vaniljaan. Lisäksi sain Santen uuden Sheavoi-suihkuvartalovoiteen ja -käsivoiteen.

Tuoksuvalinnat menivät nappiin.

Sitrus-Papaija on juuri niin mehukkaan hedelmäinen kuin toivoin, olematta imelä. En tiedä juuri parempaa vartalotuotteen tuoksua kuin veden kielelle herauttavat sitrushedelmät…

Suihkugeelin koostumus on mukavan jämäkkä vaikkakin kuitenkin luonnonkosmetiikalle tyypillisesti hieman hyytelömäinen. Vaahto on runsaudessaan medium-tasoa.

Vartalovoide on yllättävän täyteläistä, sopii kuivallekin iholle. Tätä saa hieroa ihoon tovin ennen kuin se imeytyy täysin, koostumus on kaukana esimerkiksi edellisenä testaamani Nafhan nestemäisestä express-imeytyvästä laadusta.

Inceistä kiinnostuneet löytävät ne maahantuojan sivulta. Alkoholitietoisille; suihkugeeli on 'holiton, vartalovoide 'holillinen.

In-shower-vartalovoiteet eli märälle iholle käytetyttävät, suihkussa huuhdeltavat vartaloemulsiot ovat tämän hetken ”se” juttu. Näitä pulpahtelee nyt melkein kaikilta merkeiltä. Paras testaamani on edelleen Lushin.

Santen in-shower tuntuu mukavalta levittäessä eikä jätä suihkun lattiaa niljakkaan liukkaaksi niin kuin Lushin (jonka kanssa on paha liukastumisvaara). Kosteustehot eivät kuitenkaan riitä. Iho on pyyhekuivauksen jälkeen miellyttävän tuntuinen enkä tunne välitöntä rasvanlevitystarvetta. Muutaman tunnin kuluttua ihon pinta on kuitenkin jo suomuilla ja vaatii rehellistä, iholle jäävää voidekerrosta.

En ehkä välttämättä ymmärrä täysin in-shower-voiteiden kohdeyleisöä, mutta innokkaita käyttäjiä näyttäisi riittävän ottaen huomioon tuotetyypin kasvavan suosion. Tämän kaltaiset kosteustuotteet sopinevat heille, joiden iho ei ole kuiva ja vain kevyt kosteutus riittää. Lushin Body Conditioner tosin on selvästi kosteuttavampi edustaja tässä tuoteryhmässä.

Käsivoide on suurta rakkautta! Ihanan pehmeä ja täyteläinen, sopii parhaiten yövoiteeksi. Päiväkäyttöön voide jättää hitusen liian rasvaisen pinnan ihoon, ei siis voi heti voidetta laitettuaan jatkaa vaikka koneen naputtelua tai papereiden käsittelyä.

Tuoksu on omalaatuinen. In-shower-tuotteessa on sama tuoksu, mutta miedompana. Ensin tuoksu esittäytyy ihan miellyttävänä mutta sitten se jotenkin raskautuu. Vaikea kuvailla. Ei makea, ei kukkainen, ei mausteinen, ei raikas. Ehkä jotenkin pähkinäinen..?

Logonan Kvitten-Vanilja-tuoteduo on koostumuksiltaan aivan kuin Santen, erona käytännössä siis vain tuoksu. Kvitten-Vaniljan tuoksu on hienostuneempi kuin Sitrus-Papaijan, kevyen makea ja puuterinen. Pakkaus-design’kin on asteen elegantimpi. Sante on nuorekas, Logona klassisempi.

.

Hintatietoja:

Logonan suihkugeeli 9,90 € / 200 ml ja vartaloemulsio 13,90-19,00 € / 200 ml (Granaattiomena-tuoksu on jostain syystä kalliimpi).

Santen suihkugeeli 8,40€ / 200 ml ja vartaloemulsio 8,40 € / 150 ml.

Santen in-shower –vartalovoide 9,35 € / 200 ml ja käsivoide 4,35€ / 50 ml.

Minulla oli eilen ilo viettää päivää avec Sofié.

Pariisilaistunut bloggaajakollegani sopii Pariisin katukuvaan kuin aito ranskatar, vai mitä tuumaatte? :)

Aurinkokin helli eilen täydeltä teholta, ja Hollannin & Belgian kylmyys oli enää muisto vain... Taisin eilen jopa vähän ruskettua! ^_^

Sofién kotikatu kuhisee elämää.

Mitä ruoka-aineita et täältä löydä, sitä et tarvitse :) Ihania juusto-, hedelmä, kala-, mauste-, jne -kauppoja vieri vieressä.

Sofién koti on ihastuttava ja valoisa. Mitä muuta saattaisi odottaa... ;)

Sofién blogi on aina ollut suosikkejani. Meitä yhdistää rakkaus kauniisiin asioihin ja halu jakaa niitä. Ihan tavallisesta arjesta löytyy niin paljon kauneutta jota emme aina huomaa.

Myös ruoka ja matkailu ovat Sofiélle lähellä sydäntä. Yksi asia, mikä meitä Sofién sanoin ei yhdistä, on kosmetiikka ja meikkaus. Sofié ei kuulema osaa meikata.

Ja tänä iltana minun  pitäisi lähteä Sofién kanssa meikkiostoksille ja opettaa häntä kaunistautumaan :D

Aika hullu tehtävä. ^_^ Miten tällainen nainen enää muuttuu kosmetiikan avulla kauniimmaksi?

Less is definitely more Sofién piirteillä.

.

Iltaa vietettiin latinalaisessa korttelissa.

Ei lainkaan huono päivä! :)

Noniin. Kävi ilmi, että keskiviikkona esittelemäni "kesän ihanin hohdepuuteri" ei ehtinyt edes nähdä kesää kaupoissa.

Puuteri oli tullut Suomessa myyntiin ainoastaan nettikauppaan toukokuun alussa ja myytiin saman tien loppuun - koko varasto. Koska kyseessä on limited edition -erä, puuteria ei ole enää saatavilla lainkaan. (Paitsi täällä manner-Euroopassa, täällä sitä kyllä näkyy myymälöissä.)

Yves Rocherilta pahoiteltiin kovasti aiemmin annettua väärää tietoa.

Huvittavaa - saadessani itse puuterin toukokuussa, se oli jo tuolloin loppuunmyyty. PR-toimistolla ei tiedetty tilannetta.

Pahoittelen omastakin puolesta että esittelin turhaan ihanan tuotteen jota ei enää ylipäänsä ollut saatavilla :(

Kesätuote jota ei edes riittänyt kesään.... Onkohan mikään tuote koskaan myynyt Rocherilla näin nopeasti loppuun?

Belgian Brugge, "Pohjoisen Venetsia", on nyt nähty.

(Muutama Brugge-postausta odotellut kenties pettyy postauksen sisältöön...)

Markt-aukiolla kohoava massiivinen Belfort on kaupungin maamerkki

Kaupunki on sievä, romanttinen ja postikortti-idyllinen, mutta - -suureksi yllätyksekseni, koin sen jokseenkin sieluttomana.

Muistatte kenties, kun viimeksi Tallinna-jutun yhteydessä puhuin kaupunkien säteilemästä energiasta. Jotkut paikat puhuvat sinulle eri tavalla kuin toiset. Brugge ja minä emme oikein kommunikoineet, kaupunki tuntui vaitonaiselta ja viileältä. Tunnelma oli perin juurin erilainen kuin Tallinnassa vain kuukausi takaperin.

Vaitonaisuus ei suinkaan johtunut ihmisten puutteesta. Turisteja täällä riittää, välillä ruuhkaiseksi tungokseksi saakka.

Viileys sen sijaan oli konkreettista säidenkin puolesta. ;) Sateenvarjolle ja toppatakille olisi ollut käyttöä.

Bruggessa on kaikkialla mielettömästi polkupyöriä ja pyöräilijöitä. Meinasin jäädä pyörän alle about tusina kertaa... ^_^

Sain kaupungista pinnallisen ja jopa kolkon vaikutelman.

Kauniita katuja, aukioita, kirkkoja, siltoja ja kanaaleita, kyllä. Mutta Brugge ei hurmannut minua. Ikään kuin idyllisyys olisi tehtyä, päälle liimattua – vaikka kyseessä on aito, historiallinen kaupunki. Ei tullut sitä lämmintä, kutkuttelevaa tunnetta niin kuin Beaunessa tai Tallinnassa. Sitä tunnetta, että haluaa vain istua tuntikaupalla kadunvarsikahvilassa kuuntelemassa kaupungin pulssia ja olla osa kaikkea sitä kaunista ja ihanaa.

Sopiva sana kuvaamaan mitä Bruggesta puuttui, on yksi lempi-ilmaisujani; sympaattisuus.

Eivät kaikki paikat aina voita puolelleen saman tien. Salaperäinen Andros tuntui aluksi hyvinkin oudolta ja kylmältä paikalta, mutta meistä tuli lopulta ystävät. Paikan omalaatuinen tunnelma jätti minuun vahvan muistijäljen, jossa yhdistyvät tuuli, eristyneisyys ja jotenkin aristokraattinen, nöyristelemätön kauneus.

Sen tunnelman koen mielelläni uudelleen. Bruggeen taas en varmaankaan palaa.

Ehkä Belgialla ja minulla ei vain kemiat natsaa?

Myönnän, että Brysseli jätti minuun hieman samanlaisen vaikutelman marraskuussa 2013. Kaunis, historiallinen kaupunki eikä puutetta kiinnostavista vierailukohteista, mutta ”se jokin” puuttuu. Turhaan ei puhuta asioiden kemiasta.

Vaikka olen nyt upeassa Pariisissa ja edessä on vielä viehättävä Colmar’kin ja rakkaan ystävän häät Sloveniassa, niin oikeastaan odotan tältä reissulta melkeinpä kaikkein eniten minun ja Berliinin kohtaamista.

En osaa yhtään kuvitella millaista siellä on. Useimmista tunnetuista paikoista on jokin ennakkokäsitys ja –kuva, ja voi jollain tasolla arvioida, miten tulee kohteessa viihtymään. Mutta Berliini. Niin itsestään selvä kaupunki ja reissukohde Euroopassa – enkä osaa yhtään arvailla millaisena paikka tulee näyttäytymään..! Jotenkin tosi jännittävää :)

Mitä Bruggeen tulee, olen kuitenkin iloinen että kävin siellä. Olen kuullut kaupungista pelkästään houkuttavia ja ylistäviä kertomuksia (paitsi että Liliana ei myöskään pitänyt Bruggesta, "ylituristillinen", hän sanoi, ja suositteli sen sijaan Gentiä), ja aivan varmasti olisin ennemmin tai myöhemmin siellä vieraillut. Nyt se on ruksattu listalta. :)

Samaan hintaan voi saada hyvin erilaista majoitusta.

Amsterdam yllätti kalliilla majoituksellaan - kaupungin halvimmat Airbnb't olivat kalliimpia kuin huokeimmat hotellit. Ajankohdalla ja varauksen aikaisuudellakin on tietysti väliä, mutta muihin reissun kohteisiin verrattuna Amsterdamin hintataso oli selkeästi korkein. En saanut Damista Couchsurfing-sohvaakaan, joten vaihtoehdoksi jäi halvin hotelli. Kuvassa vasemmalla. Karseammassa murjussa en liene koskaan majoittunut.

Oikeanpuoleisessa kuvassa Airbnb-huoneeni Belgian Bruggessa. Tuohon hintaan sain koko 70-neliöisen asunnon.

Kummassako paikassa tekisi mieli yöpyä? :)

Alemmassa kuvassa Pariisin Airbnb-asuntoni, joka on kotini seuraavat kuusi päivää.

Mikä Airbnb? Palvelu on varmaankin jo tuttu suurimmalle osalle, mutta jos joku ei ole kuullut tästä mainiosta majoitusmuodosta, niin kyseessä on maailman laajin sivusto, jonka kautta yksityishenkilöt voivat vuokrata asuntojaan tai huoneita. Airbnb'n kautta on mahdollista löytää huomattavasti huokeampaa majoitusta kuin hotellit - ja samalla hinta/laatusuhteeltaan jopa tasokkaampaa. Tarjolla on kaikkea yksinkertaisista huoneista luksusloft-asuntoihin.

Palvelu on turvallinen (vuokraajat todistavat Airbnb'lle henkilöllisyytensä) ja toimii kuin mikä tahansa hotellienvälityssivusto. Majoitus maksetaan luottokortilla. Ainoa käytännön ero esimerkiksi Hotels.comiin verrattuna on se, että majoittajan täytyy ensin hyväksyä varauspyyntösi ennen kuin se vahvistuu. Majoittajan on vastattava 24 tunnin sisällä.

Ensimmäinen Airbnb-kokemukseni oli mitä viehättävin taiteilijakoti Kööpenhaminan keskustassa viime keväänä.

Ei todellakaan ikävä paikka asua Pariisissa. :) Hakiessa kaupungin halvimpia hotelleja, saa eteensä Amsterdamin paikan kaltaisia murjuja - ja tyyrimpään hintaan.

Minulle kaikkein mukavinta on majoittua kodinomaisessa ympäristössä. Jo mahdollisuus keittää kahvia milloin haluaa on mieletön etu tällaiselle kahvitissuttelijalle ^_^ Ja hei - tällaisessakin säästää kummasti ;) Kahvilasta ostettuna mun pelkkään aamukahviin (2-3 isoa mukia) menisi täälläkin varmasti jopa 10 euroa. Kahvimukin keskihinta taitaa liikkua 2-3 eurossa melkein kaikkialla Euroopassa.

Airbnb-paikat tarjoavat käytännössä aina kahvin :) Bruggen majapaikassani sain myös vapaasti syödä edellisen majoittujan jättämät herkkujuustot ^_^

Airbnb'kään ei kuitenkaan vedä edullisuudessa vertoja Kreikan domatia-systeemille.

Amsterdamin kamalaan majapaikkaani astuessa ajatukset hapuilivat kummasti Kreikkaan... 50 euroa pienestä kopperosta irtoilevilla lattialaudoilla  ilman wc:tä - vai 30 euroa siististä, suloisesta, kaksikerroksisesta huoneesta omalla keittiöllä. Kalleimmasta päästä Kreikassa!

Aion muuten lähiviikkoina kirjoitella vihdoin viimein sen vinkkipostauksen Kreikan saarihyppelyyn jota valmistelin jo viime syksynä! Juttu sopiikin varmasti paljon paremmin tähän vuodenaikaan julkaistavaksi. :)

Heitetään tähän väliin poiminta Yves Rocherin kesän limited edition -tuotteiden joukosta.

Tää hohdepuuteri!!! Lööööv!

Nämä kuvioidut tai marmoroidut pinnathan on yleisesti tehty vain esteettisenä houkuttimena - mutta kyllä se kuulkaa toimii! ^_^ Minä kuulun niihin kuluttajiin joita kaunis pinta meikkituotteessa vetää puoleensa kuin kukat mehiläisiä.

Rocherin pinkki kaunokainen jättää iholle hohdon lisäksi myös sävyä, mikä ei aina ole itsestäänselvää sävyllisissä hohdetuotteissa. Tämän puuterin voi nähdä joko highlighterina tai hyvin voimakkaasti hohtavana, huurteisen vaaleanpunaisena poskipunana. Toimii poskipunana etenkin vaaleaihoisilla. Kaikkihan eivät tietenkään pidä näin hohtavista poskipunista, mutta niillekin on paikkansa...

Ah, mä tykkään tästä tosi paljon! Hohdekoostumus juuri mun makuun - enemmän helmiäistä, vähemmän kimallusta ja juuri sopiva häivähdys sävyä niin että toimii poskilla yksinäänkin. Yleensä olen kesäisin taipunut käyttämään kultaisena hohtavia highlightereita, tänä kesänä on raikkaan pinkin vuoro! Slurps! Pinkin seassa olevat kultaiset suonet tuovat juuri sen verran lämpöä mukaan ettei sävy jää liian kylmäksi.

Kuvassa puuteria poskilla, luomilla ja kulmaluulla.

Yves Rocherilla ei olla ihan selvillä, millä nimellä tuotetta pitäisi kutsua. Pakkauksen kannesta löydämme eri kielillä tekstin jossa lukee mm. Bronzing Powder / Hohtava Aurinkopuuteri / Highlighter Puder. Englanniksi ja suomeksi tuote on siis mukamas aurinkopuuteri (häh?? Kyllä ne mun mielestä on tähän saakka olleet ruskeita sävyltään), ja monilla muilla kielillä taas kuulto/highlighting-puuteri.

Nimityksestä viis, puuteri on kaunis. Hintaa kiekolla on 13,90€ ja sen pitäisi olla ilmestynyt YR-liikkeisiin nyt toukokuussa. Omani sain Yves Rocherin PR:ltä.

Nyt kun olen tässä asialla, niin heitänpä samaan syssyyn muutaman suosikkini Yves Rocherin uudistuneista kynsilakoista. Vanhatkin kyllä olivat niin hyviä, että en tiedä voiko laadusta saada velä paremman? ;) No, ainakin valikoimaan on tullut nyt myös viimeisen huudon mukainen geelilakka, eli pidempään kynsillä pysyvä, todella korkeakiiltoinen lakka. Ei tarvitse millään lampuilla kovetella.

(Itse en kuitenkaan ole ihan tätä 'geeli'-nimitystä ymmärtänyt itsestäänkuivuviin lakkoihin liitettynä, kun kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen geeliteknologian lakka...)

Nämä ihanaiset sävyt lähtivät myös mukaani taannoiselta Rocher-vierailulta: Beige Radieux (geelilakka, tunnistaa hopeisesta korkista), Melon, Corail Doux ja Or pailleté. Tulenko koskaan kyllästymään noihin korallisiin ja persikkaisiin lakkoihin? En kai. Ei ole näkyvissä.

Ja hei, tuo kultahippulakka vaikuttaisi olevan hyvin samankaltainen kuin mun suosikki, Snow Crystalin Sparkling Champagne. :)

Päädyin muuten eilen täällä Bruggessa (maa on siis vaihtunut Belgiaan ja vaihtuu tänään myöhemmin Ranskaan) Yves Rocherin myymälään ja löysin sieltä vielä pari ehdottomasti houkuttavaa sävyä uutuuksien joukosta; Anthracite Iridescent (liilaan shiftaava antrasiitinhamaa) ja Magnolia Nacré (jännä monisävyisenä hohtava kultabeigepinkki). Näitä ei ollut PR-toimistolla. Saattaa joutua kotiuttamaan nuo. :)

En muuten tiedä mikä minua vaivasi eilen, mutta Bruggen katselusta ei meinannut tulla mitään - kun ajauduin koko ajan kauppoihin. Siis minä! Teki hirveästi mieli ostaa kaikkea. Etenkin sitruunankeltaisia asioita. Toivottavasti parannun tunteesta pian. ;D

Lähtiessämme Lilianan kanssa ulos eilisen postaukseni jälken, pieni tihku ulkona oli muuttunut kunnon rehelliseksi sateeksi. 10 minuuttia myöhemmin kenkäni (niin mikä Goretex-pinta, Legero?) olivat läpikastuneet ja sukkani märät. Se siitä Amsterdamin kävelykierroksesta sitten.

Sade ei osoittanut merkkejä laantumisesta ja niinpä pysäköimme itsemme ensimmäiseen mukavalta näyttävään paikkaan jossa voisimme istua, syödä ja kenties kumota muutaman lasillisenkin. Liliana oli kävellyt jalkansa aika lailla muusiksi jo aamupäivän museokierroksellaan, emmekä loppujen lopuksi olleet lainkaan pahoillamme tilaisuudesta istua lämpimässä baarissa tapasten äärellä höpöttelemässä. Toisiammehan me olimme tänne tulleet tapaamaan, emme varsinaisesti Damia. :)

Liliana oli livenä juuri niin välitön ja eloisa kuin olin odottanutkin – mutta amerikkalaisempi. Työ matkailualalla on tartuttanut Lilianaan autenttisen jenkkinuotin letkeine ilmaisuineen. Se tuntui jotenkin hassulta, kun oli kaikki vuodet kuvitellut mielessään vahvasti espanjalaisittain murtavan aksentin.

Puhuimme pitkään ja antaumuksella - - tortilloista. Halusin kuulla meksikolaisen selvennyksen siitä, mikä olennainen ero burritoilla, fajitasilla, quesadilloilla ja enchiladoilla lopulta on. Eivätkö kaikki ole täytettyjä vehnälettuja? Kun kerroin suomalaisten meksikolaisravintoloiden listalta voivan löytyä erikseen tortillan, burriton ja tacoja, Liliana huokasi.

Tortilla tarkoittaa pelkkää (maissi)leipästä ilman mitään täytteitä. Jos puhut Meksikossa tortillasta, puhut siis vain "letusta". Kukaan ei tilaa pelkkää tortillaa. Tortilla valmistetaan useimmiten maissista (tunnustan etten tiennyt tätäkään), mutta on myös vehnäversioita. Burrito tehdään aina vehnätortillaan.

”Eikö ne maistu ihan samalle? Vehnä- ja maissilätty?”

Liliana katsoi minua kuin olisin juuri esittänyt maailman älyvapaimman väittämän. ”No - ei!” Maissitortilla on ihan eri makuinen, ja makuvivahteita on kymmeniä maissilaadusta riippuen. Olenko koskaan maistanut esimerkiksi sinimaissista tehtyä tortillaa? Se on väritykseltäänkin sininen. Enpä voi väittää maistaneeni, tai edes nähneeni sellaista. Joku lukijoista?

Quesadilla on tortilla, jossa on täytteenä juustoa – jos tilaa Meksikossa quesadillan, siinä on pelkästään juustoa, ei muita täytteitä. Ellei erikseen tilaa quesadillaa täytteillä.

”Miksi quesadillalle pitää olla erikseen nimi?” kysyn, ja juuri tätä en ole koskaan ymmärtänyt. ”Miksei se voi olla 'juusto-tortilla' tai 'tortilla juustolla'?

Liliana puisteli päätään. ”Ei, ei. Jos se olisi ’juusto-tortilla’, niin silloin jo taikinaan olisi sekoitettu juustoa. Ihan eri juttu kuin juustoa täytteenä”.

Entä burrito? Onko burritolla loppujen lopuksi muuta eroa täytettyyn tortillaan, kuin taikinassa käytetty vehnä? Miksei voi vain sanoa ’täytetty vehnätortilla’?”

Liliana ei selvästikään tavoita suomalaisen tortilla-maallikon järjenjuoksun aaltopituutta. (En ihmettele.) Totta kai niillä on eri nimet. Tortillakulttuuri on meksikolaiselle yhtä monivivahteinen kuin, no, vaikka erilaiset puurot suomalaiselle tai juustot ranskalaiselle.

Jos meillä on kana-kasvistortilla ja kana-kasvisburrito, niin minun näkökulmastani ne ovat ihan sama asia, toinen vain on tehty vehnään ja lätyn päät rullattu kiini. Maistaako noissa sitten suurenkin eron jossain Amarillossa… Hmm. Mutta meksikolaiselle ero on tärkeä ja selkeä.

Entäs enchilada? Se on maissitortilla, jonka pinta voidellaan kauttaaltaan salsalla ja sitten se paahdetaan, täytetään ja rullataan. Tuloksena mehukkaampi täytetty tortilla.

Tacot? Liliana kurtisti naamaansa. ”Don’t even get me started. Ei meillä ole mitään rapeita tacoja niin kuin gringoilla, tacon ei kuulu olla rapea.” Liliana kertoi, että Meksikossa taco on pehmeä ja tarkoittaa yksinkertaisesti pienempää tortillaa.

”Ainoa rapeakuoriseksi paistettu tortilla on sesadilla”. Sesadilla? En tiedä haluatteko kuulla, mikä on sesadilla, mutta kerron kuitenkin. 'Seso' tarkoittaa aivoja, ja sesadilla täytetään, milläs muulla kuin lehmän aivoilla. Lisäksi voidaan laittaa kasviksia, sieniä ja vaikkapa kaktusta. Koko hoito upotetaan öljyyn ja friteerataan. Liliana kertoi syöneensä aivoherkkua viimeksi pari viikkoa ennen reissua. ”Kuulostaa ällöltä mutta se on tosi hyvää…!” Erm. :D

Sain vielä kuulla Lilianan ajatuksia juustoista ja nachoista. ”Niin gringoa”. Juustoa ei Meksikossa käytetä juuri lainkaan, eikä juusto kuulu tortilloihin muuten kuin quesadillassa. Meille niin tuttu annos rapeakuorisesta tacosta kera päälle ripotellun  juuston ja nachojen saa Lilianan melkein yökkäilemään.

Salsalla on valtavan tärkeä merkitys. Meksikolainen valitsee usein ravintolan sen perusteella, missä tehdään parhaat salsat.

”Ja mole-kastike… Hyvin tehty mole-kastike on taivas”, Liliana sanoi silmät viirulla. ”Sun täytyy tulla Meksikoon ja maistaa kunnon molea. Ja kyllä sun pitää maistaa sinimaissista tehtyä tortillaakin ;)

Deal! Kun mä jonain päivänä menen Meksikoon, lupaan syödä paikallisen täytetyn tortillan. Ja Liliana saa maistaa mun kukkakaalitortillaa. ;D

Kello oli tullut 18.30 ja olimme jo myöhässä tapaamisesta Dam-aukiolla. Fajitaksiin saakka emme koskaan edes ehtineet ^_^

Seuraamme liittyi Lilianan ystävä Franc. Sadekin oli tauonnut.

Pääsimme sittenkin tekemään perinteisen Amsterdamin turistikierroksen Francin johdolla.

Loppuillan puhuimme muusta kuin tortilloista.;)

Sain tuliaisia - meksikolaista kosmetiikkaa! ^_^