Tanskalainen "halpis"luonnonkosmetiikkamerkki Urtekram on tänä keväänä jälleen laajentanut valikoimaansa parillakin uudella sarjalla. Toinen on Nordic Berries ja toinen Morning Haze. Jälkimmäinen pyrkii olemaan Urtekramin standardeissa hieman ylellisemmän designin omaava sarja jota myydään myös apteekeissa. (En tosin ole ihan varma miten ylellisyys ja apteekit liittyvät luontevasti toisiinsa, mutta tällainen yhdistelmä Morning Hazessa kuitenkin toteutuu.)
Sain testiin "Aamu-usvasta" kolme tuotetta; suihkugeelin, vartalovoiteen ja käsisaippuan. Sarjaan kuuluu myös shampoo ja hoitoaine, hoitosuihke, käsivoide ja deodorantti.
Morning Haze tuoksu on vaikeasti kuvailtava; ensimmäiset mieleen tulevat sanat ovat mieto, erikoinen ja voikukkaisuus. Ilmeisesti tuotteiden tuoksu kuitenkin tulee niissä käytetystä seljankukasta. (En tiedä miltä seljankukka tuoksuu, en ole koskaan haistanut.)
Tuoksu on kevyt mutta siinä on ihan aavistus jotain pippurista ja pistävää, kuten voikukan tuoksussakin, jos tiedätte mitä tarkoitan. Kun tuoksun antaa kehittyä iholla, olen erottavanani siinä seuraavaksi karvasmantelia. Minuutissa tuoksu pehmenee ja puuterisoituu ja lievä pistävyys katoaa.
Pitkällinen testijakso vahvisti, että en kaverustunut tuoksun kanssa ja pidän sitä kaiken kaikkiaan jotenkin omituisena. Tuoksu ei mielestäni yhtään korreloi sarjan usvaisen nimen kanssa.
Käsisaippua n. 8,80 € / 380 ml
Morning Haze -saippua on ylellisen tuntuinen verrattuna aiemmin kokeilemiini Urtekramin nestemäisiin saippuoihin. Kookos-sarjan käsisaippua esimerkiksi on minusta elämyksellisesti jopa aika kaamea, se on niin lirua, ruman väristä (!), laiskasti vaahtoavaa ja epämääräisen tuoksuista.
Morning Hazen koostumus on eri luokkaa, ohutta tämäkin on mutta koko koostumus on selvästi tsiljoona kertaa harkitumpi; se on miellyttävän väristä, siinä on helmiäistä, se ei ole yhtään hyytelömäistä ja se vaahtoaa miellyttävän pehmeästi (mutta ei runsaasti, kuten eivät juuri mitkään luonnonkosmetiikan nestemäiset saippuat).
Suihkusaippua n. 7,20 € / 245 ml
Suihkusaippuasta on vaikea keksiä muuta sanottavaa kuin että se tuoksuu samalta kuin käsisaippua ja on elämyksellisesti vaisu. Perustavaraa; ohut, miedosti vaahtoava geeli joka pesee hellävaraisesti herättämättä sen kummempia fiiliksiä.
Viimeisenä kolmikon tähti. Olen jo aiemmin ylistänyt Urtekramin pari vuotta sitten uudistetun vartalovoidekoostumuksen laatua eikä Morning Haze tee poikkeusta tässä todella helposti levittyvien ja ihanasti kosteuttavien, nopeakäyttöisten vartalovoiteiden kimarassa.
Body Lotion n. 7,80 € / 245 ml
Tässä vartalovoide niille luonnonkosmetiikan käyttäjille, jotka eivät pidä monille luonnonkosmetiikan voiteille ominaisesta pidemmästä työstöajasta; Urtekramin uutuus imeytyy hetkessä. Olen pitänyt Urtekramin muitakin kroppavoiteita uudistumisen jälkeen luonnonkosmetiikan parhaimmin imeytyviin ja levittyviin kuuluvina, mutta Morning Haze hakkaa nekin imeytymisnopeudessa.
Voide on koostumukseltaan ohutta mutta ei ihan maitomaista, ei niin vetistä kuin esimerkiksi Nafhan tositosiohut vartaloemulsio. Morning Hazen kosteustehot ovat yllättävän tehokkaat koostumuksen ohuuden huomioon ottaen, tämä voide kosteuttaa jopa paremmin kuin muutamat paljon täyteläisemmät viime aikoina testailemani voiteet. Todella kuivalle iholle en tätä kuitenkaan tarjoaisi, kuiva iho vaatii reilummin rasvapohjaisen koostumuksen.
Tämä puteli jatkoon! :)
Miksi kuvassa on kivi? Laitoin sen siihen hetken mielijohteesta, kun pullot näyttivät kuvissa yksinään niin tylsiltä. Ei ollut kotona kukkiakaan Urtekramin kuvaushetkellä.
Kivellä on itse asiassa tarina. Se on minun kiveni Kreikasta. Otin sen mukaani Kosin kaupungin rannalta huhtikuussa.
Vietin viimeisen saaripäivän iltaa yksin Kos Townin rannalla. Kävelin rantaa niin pitkälle kuin pääsin, melkein Turkkiin saakka, siltä se tuntui. (Turkki alkoi näkyä jossain vaiheessa selvemmin kuin taakse jäävä kaupunki.) Oli aurinkoinen ja ihana ilta.
Istuin pitkäksi aikaa kiville. Ne olivat lämpimiä. Mietiskelin kuukauttani Kreikassa ja mitä kaikkea olin nähnyt ja kokenut, miten kiitollinen olin siitä, että olin taas saanut viettää aikaa tämän kauneuden keskellä. Ajattelin kotona odottavia rakkaitani.
Käteni hakeutui ympärillä oleviin kiviin. Ne olivat kiehtovia erilaisine muotoineen, kuvioineen ja väreineen.
Poimin joukon kauniita ja persoonallisia kiviä ja annoin kullekin läheiseni nimen. Näin sain heidät hetkeksi kanssani siihen rannalle. Pidin kiviä kädessäni yksi kerrallaan ja lähetin rakkaalleni terveisiä. Mietin, mitä kukin heistä oli nyt tekemässä. Tunsivatko he minun läsnäoloni.
Yksi kivistä olin minä itse. Kuin tylpän nuolenkärjen muotoinen, yksi kärki valkoinen. Se näytti siltä kuin se olisi joskus ollut osa asfalttitien reunaa. Ehkä se olikin. Nyt vesi oli pyöristänyt ja pehmentänyt sen. Ties mistä kaukaa se oli tullut.
Ajattelin ensin ottaa kivet mukaani Suomeen. Nopeasti kiintyvänä ja kaikenlaisia asioita inhimillistävänä muodostin kiviin suhteen sen lyhyen hetken aikana rannalla. Sitten tunsin, että kivet haluavat mieluummin jäädä rannalle missä niiden koti on. Niiden myötä ankkuroin rannalle myös osan perheestäni.
Mutta oman kiveni halusin tuoda Suomeen. Jotta voisin aina muistaa tämän lämpimän hetken Kosilla, keväällä 2017.
Pois kävellessäni hymyilin ajatukselle, että merivesi huuhtoo näitä kiviä; äitiäni, sisariani, miestäni, vielä sadan ja tuhannenkin vuoden kuluttua.
*
Ihanaa juhannusta kaikille <3
Muistatte, kun esittelin tammikuussa hypetetyn Foreo Luna -kasvoharjan. No joku ainakin muistaa.
Jos tuote ei vielä ole jollekin tuttu: kyseessä on elektroninen, värähtelyyn perustuva silikoninen, erittäin pehmeä harja joka syväpuhdistaa ja kirkastaa ihoa. Käytetään meikinpoiston jälkeen yhdessä kasvoputsarin kanssa. Se on kuin kasvohieronta, kuorinta ja puhdistus yhdessä.
Daviia vs. Foreo Luna
Helmikuussa sain testiin "halpisversion", Daviian.
Olisin voinut kirjoittaa vertailun jo saman tien, mutta noh, juttu on jäänyt moneksi kuukaudeksi lojumaan luonnoksiin kun... rehellisesti sanottuna kasvoharjat eivät ole itselleni niin huippukiinnostavia gadgetteja ja koko ajan on jotain kiinnostavampaa kirjoitettavaa :) Koska moni muu kuitenkin on rakastunut elektronisiin kasvoharjoihin, ja jättäväthän ne kieltämättä ihon todella hyvän tuntuiseksi, niin kampean nyt viimein ulos kokemukseni edullisemmasta versiosta.
Kokemus on lopulta aika lyhyesti kerrottu: Daviia tuntuu ihan samalta kuin Foreo Luna. Näin ainakin minun ihollani. Lunastahan on olemassa useampia versioita erilaisilla harjaksilla soveltuen eri ihotyypeille, kun taas Daviia on saatavilla vain yhtenä perusversiona. Minusta se vastaa aika lailla täysin testiin saamaani Foreo Luna 2:sta.
"Halpis"versiokaan ei tosin ole mikään huippuhalpa, Daviia maksaa 79 euroa. On se kuitenkin 50 euroa halvempi kuin Luna 2.
Daviian ja Lunan yhtäläisyydet:
Daviian ja Lunan erot:
Kummanko ostaisin?
No halvemman tietysti :) Ellei sitten erityisesti halua tukea ruotsalaista teknologiaa, eikä siinäkään mitään vikaa. Ruotsalaista tehdastyöllisyyttä et Lunan ostamalla kuitenkaan tue, sillä niin Daviia kuin Lunakin valmistetaan Kiinassa.
Daviian (ihan selvästi kiinalaisten keksimä ^_^) tehdasnimi on Super Cool Washing Machine. :)
"Coolia kasvopesukonetta" Suomessa myy Kauneuskauppa. (Ei ole mainoslinkki ;))
China Glaze lanseeraa 17. heinäkuuta My Little Pony Color Is Magic -kynsilakkakokoelman ^_^ Iiik!
Ei mulla muuta tähdellistä ^_^ Vähän vain kuolakuvia ponifaneille <3
Kokoelmassa on 14 sävyä joista kaksi myydään vain omassa special-pakkauksessaan, tuo musta-kultainen Songbird Serenade.
Minun suosikit ovat odotetusti tätä osastoa... ^_^ Oih, tuo Let Your Twilight Sparkle...! <3 Se ja mielenkiintoinen haaleanvaalea liila I Sea Ponies vaikuttaisivat hologrammilakoilta. Olen muuten ostanut ensimmäiset hologrammikynsilakkani muinoin nimenomaan China Glazelta :) China Glaze oli minulle vähän niinkuin kynsilakkojen Urban Decay, netin kynsilakkamaailman löydettyäni hurahdin ensimmäisenä China Glazeen jota ei silloin vielä saanut Suomesta. Voi millä jännityksellä niitä tilauksia odoteltiin...
Swatch-kuvia näistä lakoista on vielä vaikea löytää netistä koska ilmeisesti medianäytteetkin ovat vasta landautuneet jenkkibloggarien näppeihin, mutta muutaman muovikynsi-swatchin perusteella violetit MLP-lakat ovat ihania, etenkin nuo kaksi hologrammi-laatuista :)
Jutun kuvat: China Glaze.
Kyselin jo Eleveniltä olisiko MLP-kokoelma tulossa heille, ja asiaan luvattiin palata. Suomessa China Glazea myyvät ainakin Kicksit, mutta Kickseissä on (ainakin ennen) ollut aika huonosti CG:n kokoelmia. Edit. Korjaus: Kicks ei enää myy China Glazea.
Kieli pitkällä jään odottamaan mistä saisin näitä käsiini, kyllähän nyt ponityttö aina ponilakan tarvitsee ^_^
P.S. Vastaan myöhäisillan (ja varmaan vielä huomisenkin aikana) eilisen postauksen kommentteihin, siellä on tosi kiinnostavaa keskustelua ja haluan vastata kaikille kun vain ehdin. Aika on kortilla ja tänä iltana osa siitä menee niinkin hauskaan aktiviteettiin kuin roadtrippailuun Jomalan S-Markettiin kaverin kyydillä :) Pääsen täyttämään ruokavarastopuutteita ^_^ Täällä Maarianhaminan keskustan ruokakaupoissa on niin kallista ja niin suppeat valikoimat, että on aina hartaasti odotettu juhlahetki päästä "automarkettiin" Jomalan Varubodeniin megashoppailemaan asioita kuten soijajogurttia, juustoa, vihanneksia ja soijamaitoa ^_^ Kerralla kun ostaa 10 soijamaitoa niin säästää jo kympin keskustan kauppoihin verrattuna ;)
Jälleen aihe, josta on tehnyt mieli kirjoittaa pitkään.
Suomessa on jo jonkin kokoinen liuta ammattibloggaajia, mutta mitä lopulta on ammattibloggaus? Miten se eroaa harrastelijabloggauksesta - kun miettii, että bloggaus (blog = weblog, nettipäiväkirja) ylipäänsä on saanut alkunsa harrastusmaisesta toiminnasta?
Tänä päivänä on varmasti ihmisiä, jotka aloittavat blogin puhtaasti tai osittain tienaamismotivaatiolla, mutta kun weblog-tyyppinen julkaisumuoto joskus 2000-luvun alussa yleistyi, ei mukana ollut kaupallista aspektia. Hyvin moni tänä päivänä blogillaan tienaava on aloittanut sen harrastuksena vailla kuvitelmaakaan siitä että "nettipäiväkirjalla" jonain päivänä voisi tienata rahaa, kokonaisesta toimeentulosta puhumattakaan.
Miten ammattibloggaus siis määritellään? Onko se sitä, että on perustanut blogin alun alkujaankin ansaintamielessä, vai vain sitä, että kirjoittaja ylipäänsä tienaa blogillaan? Jos tienausnäkökulma ratkaisee, riittääkö ammatti-titteliin, että tienaa jonkinlaista karkkirahaa vai sen verran, että blogitulolla voi täysin elää?
Entä laatu? Voiko se määrittää bloggaustyylin ammatilaistasolle? Onko kirjallisesti tai journalistisesti laadukasta, taidokkaasti koostettua ja kuvitettua blogia pitävä henkilö ammattibloggaaja, vaikka ei saisi sisällöstään penniäkään?
Jätän nämä kysymykset ilmaan. Ehkä ne eivät edes ole relevantteja. En tiedä, onko ammattibloggaaja lopulta kovin hyvä ilmaisu ylipäänsä - voiko tehdä ammatikseen asiaa, jonka idea on (alkujaan ollut) harrastuksellinen..? Jostain syystä nämä ovat minusta kiinnostavia juttuja.
Siirryn eteenpäin pohtimaan sitä, milloin blogista tulee työtä. Ja miten siihen suhtautua.
Sillä blogi on monelle ihmiselle Suomessakin työtä.
Moni tuntuu mieltävän, että ansiotyö on enemmän tai vähemmän toimintaa, jonka luonteeseen kuuluu puurtaminen ja myös epämielekkäitä tehtäviä. Työ on suorittamista, jota tehdessä useimmiten odotetaan sen loppumista ja vapaa-aikaa; viikonloppua tai lomaa. Jos työ onkin niin kivaa, että vapaa-ajan kaipuu hämärtyy, voiko se edes olla työtä..? 'Työ' ajatellaan perinteisesti jonain muuna tekemisenä kuin sellaisena, jonka pariin ihminen hakeutuu vapaa-ajallaan puhtaasta harrastuksen ilosta. Työt erikseen, huvit erikseen, eikös niin.
Mutta työ on lopulta vain toimintaa, jonka kautta henkilö hankkii toimeentulonsa. Voit elää vaikka paperiliidokkien taittelulla tai huonekalufirman sänkyjen koenukkumisella, jos joku taho on siitä valmis maksamaan.
Tässä mielessä bloggaus on monelle työtä. Myös blogiin käytetty aika vastaa monen kohdalla tavanomaiseen työviikkoon käytettyä aikaa, mikä erottaa sen harrastuksesta.
Blogien kaupallistuminen on tapahtunut nopeasti. Bloggaajan näkökulmasta voin todeta, että samalla se kuitenkin on tapahtunut niin vaivihkaa ja asteittain, että bloggaajalle voi itselleenkin tuottaa vaikeuksia hahmottaa, milloin blogi on liukunut harrastuksesta työksi ja milloin bloggaajaidentiteetti pitäisi päivittää ammattilaisbloggaajaksi.
Jos työn määritelmänä pitää sitä, että se on mitä tahansa toimintaa jolla tienaa leivän pöytään, niin itse toiminnan ei välttämättä tarvitse muuttua muuttuakseen harrastuksesta työksi. Siitä vain alkaa saada rahaa. Juuri tämän vuoksi bloggaus on edelleen vaikea nähdä työnä, niin muille kuin jopa joillekin bloggaajille itselleenkin. "Onko tämä työtä kun teen samaa mitä eilenkin, mutta nyt saan siitä rahaa? Ja se on niin kivaa? Eikö työn kuulu olla jotain joka on lähtökohtaisesti vähemmän kivaa kuin vapaa-ajan jutut?"
Kyllä ensimmäiseen, ei jälkimmäiseen.
Hauskoillakin jutuilla voi tienata toimeentulon. Aiheesta on juuri kirjoitettu mielenkiintoinen kirjakin, maaliskuussa ilmestynyt "Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä mistä pidät" (Hanne Valtari ja Satu Rämö).
Tämä on monille jo aika selvää, mutta toisaalta yhtä monelle edelleen vähän arvoituksellinen asia (keskustelupalstojen ja omaan blogiinikin tulleiden kommenttien perusteella). Joka tapauksessa, aihe nauttii jatkuvaa kiinnostusta eikä tulojen ympärillä pyörivä salamyhkäisyys ainakaan vähennä kiinnostusta. Monien bloggaajien kohdalla sopimus kieltää palkkioden tarkoista summista puhumisen, mutta yksityisellä alustalla bloggaavatkin harvoin puhuvat tuloistaan. Eikä kenenkään tietysti tarvitsekaan, tulot ovat jokaisen oma asia. Mutta blogi- ja yleisesti koko sosiaalisen median ollessa niin uusi ala vailla referenssejä tämän tyyppisen työn keskiansioista, voi yleisön uteliaisuuden ymmärtää. Hell, myönnän itsekin olevani utelias bloggaajien tulojen suhteen :)
Yleisimmät tulojen lähteet ovat blogeissa näytettävät mainokset, sisältöyhteistyöt sekä kumppanuusmarkkinointi. Kumppanuusmarkkinoinnissa bloggaaja tienaa komissiota, kun joku klikkaa hänen blogistaan kumppanin sivustolle ja ostaa jotain (pelkistä klikeistä ei tienaa, vain ostotapahtumasta).
Portaalien tai muunlaisen katto-organisaation alla bloggaavat voivat saada lisäksi myös julkaisupalkkiota, ns. "kuukausipalkkaa tai -palkkiota" joka perustuu usein sivunäyttöihin tai muihin blogin arvoon liittyviin tekijöihin.
Viime vuosina sisältöyhteistöiden merkitys tulon lähteenä on korostunut verrattuna mainosbannereihin.
Markkinointitrendit muuttuvat, ja trendi on siirtynyt passiivisesta, "epähenkilökohtaisesta" display-mainonnasta aktiiviseen, osallistuvaan sisältöyhteistyömainonnan muotoon jossa some-vaikuttajat henkilökohtaisesti kertovat tuotteesta tai palvelusta. ('Some-vaikuttaja' on termi johon minun on edelleen vaikea suhtaututa vakavalla naamalla vaikka termi on ihan kuvaava - ja Elysia-joogareriitissäkin muutama tyyppi esittäytyi ihan lunkisti olevansa ammatiltaan social media influencer :p).
Siinä missä mainosbannerit saattoivat ennen tuottaa merkittävän osan blogin tai blogiyhteisön tuloista, ovat ne nykyään tuottavuudeltaan murto-osa entiseen. Bannerit eivät enää ole se hotein mainostuksen muoto. Tämä näkyy myös teille lukijoille mainosbannerien vähenemisenä blogien sivupalkissa, tai niiden laadun ja tyylin muuttumisena.
Minulle itselleni on ollut vaikeaa määritellä bloggausidentiteetti työ-harrastusakselilla.
Aloin tienata blogillani sen toisena vuonna, kun liityin Indiedays-portaaliin. Alussa tulot olivat taskurahan luokkaa, pientä kivaa extraa. Pikku hiljaa blogi kasvoi ja tulot sitä mukaa. En tehnyt mitään erityisiä toimenpiteitä blogini kaupallistamiseksi - vaikka kosmetiikkablogihan on kaupallinen jo syntyjään - ja tuloni koostuivat portaalilta saamastani julkaisupalkkiosta. Olin blogannut nelisen vuotta kun olin sillä tasolla, että huomasin pystyväni elämään pelkästään blogista saamallani tulolla.
Olenko siis ollut siitä saakka ammattibloggaaja? En tiedä, enkä vieläkään osaa edes sanoa, että blogi on TYÖNI. Sitähän se on, jos kerran sillä voin elää, mutta yhtä lailla se tuntuu myös harrastukselta.
Minäkin olen tuon yllä kirjoittamani asenteen "uhri"; voiko joku näin kiva juttu olla työtä..? Aikaahan siihen menee ja se vaatii säännöllisyyttä ja sitoutuneisuutta niinkuin mikä tahansa työ, mutta kun se on niin pirun kivaa..?
Lopulta voin kai kuitenkin sanoa, että näen blogini sekä harrastuksena että työnä. Panostan siihen työn luonteisesti ja olen luonnollisesti ylpeä ja iloinen, että olen omalla tekemiselläni voinut luoda jotain, jolla saatan työllistää itseni.
Jos joku väittää, ettei ole hieno asia saada toimeentuloa intohimonsa toteuttamisesta, puhuu kukkua. Onko joku eri mieltä? Paperilennokeista kiinnostunut ei varmaan pane pahakseen, jos lennokkien taittelulla voi samalla maksaa laskunsa.
Mutta samalla Karkkipäivä on edelleen myös harrastukseni ja haluan pitää tyylin sen henkisenä; rennon vapaana ja ryntäilevän rönsyilevänä. En halua blogistani liian sliipattua ja sisällöstä viilatun harkittua, täällä saa aina näkyä alkuaikojen weblog-nettipäiväkirjoille ominainen kotikutoisuus ja rosoisuus. Vaikka teen kaupallisia yhteistöitä, haluan pystyä yhtä lailla kirjoittelemaan ihan hassuista päähänpistoista ja epäsuunnitelmallisesti. Ja kriittisesti, kritiikitön Karkkipäivä olisi jonkun toisen Karkkipäivä.
Kuten tämän vuoden alussa viimeistään ymmärsin, bloggaus ei kuitenkaan sovi minulle ainoaksi työksi. Kaipaan yksinäisen koneen ja valoboksin äärellä istumisen vastapainoksi ihan tavallisen työpaikan rutiineja 30 minuutin lounastaukoineen, kollegoineen ja työtehtävineen. Oman itsensä pomona ja ainoana työkaverina oleminen täyspäiväisesti ei ole minun juttuni, tarvitsen myös perinteisen työympäristön tarjoamia virikkeitä ja jonkun muun minulle antamia työtehtäviä - "lomaa" omasta päästä.
Bloggaus on niin kokonaisvaltainen elämäntapa että siihen on helppo kadota ja se ottaa elämästä huomaamatta liiankin suuren vallan, joka toisilla yksilöillä johtaa elämänhallinnallisiin ongelmiin. Minä olen heitä. Olen ymmärtänyt, että säilyttääkseni tasapainon ja "tolkun" elämässä, tarvitsen ihan muitakin juttuja jotka irrottavat minut blogielämästä - juttuja, joista en voi olla jatkuvasti kehittämässä blogisisältöä ^_^
Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin säännöllisesti tehdä niin pidempiä kuin lyhyempiä työpätkiä vanhalla työpaikallani, ja nyt iloitsen sydämestäni kun saan taas tehdä toimistoduunia ja osallistua tavallisiin työpaikkarutiineihin koko kesän. :) Se tekee niin hyvää, ja kosmehöperöhommiinkin säilyy tuoreempi fiilis kun saa välillä työntää päänsä ihan eri pensaaseen.
Bloggauksen työ- eli tienauspuoleen liittyy asia, jota olen pyöritellyt päässäni jonkin aikaa ja miettinyt minkä liikkeen asian suhteen tekisin. Koska harrastan Karkkipäivässä läpinäkyvyyttä enkä oikein osaakaan muunlaista toimintatapaa, kerron avoimesti tästäkin. Muutos ikäänkuin "kaikessa hiljaisuudessa" tuntuisi vilpilliseltä, vaikkei kukaan bloggaaja valinnoistaan lukijoille tilivelvollinen olekaan. Arvostan kuitenkin lukijoitani sen verran että haluan avata heille tähän liittyviä taustoja. Haluan yksinkertaisesti olla läpinäkyvä, haluan lukijoiden tietävän miksi teen näin.
Entisenlainen display-mainontaan perustuva passiivinen tulo bannerimainosten kultaisena aikana hyödytti etenkin suurten kävijämäärien blogeja, minua mukaan lukien. Suuret blogit saattoivat iloisesti levätä jopa tuon pelkän bannerimainonnan kautta saadun tulon varassa. Se oli luksusta; bloggaaja ei ollut riippuvainen sovituista sisältöyhteistöistä vaan kirjoittaja saattoi ylläpitää tulojaan kirjoittamalla joka päivä vaikka kiiltomatojen migraatiosta Kuolan niemimaalla, kunhan se vain houkutti sivulle suuret määrät kiinnostuneita lukijoita.
Bannereitakaan ei tarvinnut itse hoitaa vaan portaalibloggaajalla kattosivusto vastaa mainoksista. (Tämä on portaalien ja kaupallisten blogiyhteisöjen idea; he hoitavat sivuillaan julkaistavien blogien mainospaikat ja -kampanjat, ja perivät tietysti välistä oman voittonsa.)
Bannerimainonnan arvon romahdettua muuttuivat myös siihen pohjautuvat palkkiot.
Sen seurauksena tilanne on nykyään se, että bloggaajan on käytännössä nojattava muihin tulon lähteisiin, ainakin jos tavoitteena on entisen kaltaisen tulotason ylläpito.
Klassisin tapa on aikojen alusta ollut affiliate- eli kumppanuusmarkkinointi. Suomalaisista suuremmista blogeista Karkkipäivä on todennäköisesti ollut ainoa tai ainakin yksi hyvin harvoja, joka ei ole tätä tienaustapaa hyödyntänyt.
En ole kokenut affiliate-tyylin sopivan blogiini ennen kaikkea siksi, koska olen ollut huolissani sen vaikutuksesta siihen, millä motiiveilla minun ajatellaan blogia pitävän. Minulle on tärkeää, että blogissani säilyy luotettava ja riippumaton henki, ja mainoslinkit teksteissä luonnollisestikin vähentävät riippumattomuuden vaikutelmaa. En pidä siitä, ja olen kokenut, että mainoslinkeillä on aina jotenkin negatiivinen vaikutus vaikka ne liittyisivät bloggaajan aihealueisiin ja suosituksiin mitä luonnollisimmin.
Yhtenä esimerkkinä voisi heittää Lily Lolon. Olen käyttänyt merkin tuotteita jo vuosia ennen blogini perustamista ja suositukseni ovat selvästi perustuneet omaan autenttiseen innostukseeni ja luottooni sarjaa kohtaan. Näihin kirjoituksiin olisi mitä luontevimmin voinut liittää minua hyödyttäviä mainoslinkkejä, sillä intoiluni hyödytti myös Lily Loloa jälleenmyyvää tahoa Suomessa. Jos kaupallinen taho hyötyy minun henkilökohtaisesta innostuksestani, miksi minäkin en olisi voinut hyötyä? Eihän siinä olisi ollut mitään väärää. Koin mainoslinkit kuitenkin blogiini epäsopivana lisänä koska halusin säilyttää riippumattoman selkärankani. Mainoslinkkien näin vääjäämättä notkahduttavan tätä selkärankaa. Enhän voisi olla uskottava kosmetiikkaintoilija jos lukija joutuisi kyseenalaistamaan, miksi intoilen tuotteesta x tai y..?
Voi ajatella, että minulla oli tähän asenteeseen myös "varaa", koska entinen display-mainontaa suosiva markkinointitrendi mahdollisti tulot muista lähteistä. Nyt kun ajat muuttuvat, joudun minäkin tarkistamaan asennettani enkä enää näe vääränä sitä, että hyödyn jos yhteistyökumppani tai kaupallinen toimija ylipäänsä hyötyy minun kauttani.
On siis mahdollista, jopa todennäköistä, että Karkkipäivässä tullaan tulevaisuudessa näkemään mainoslinkkejä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että joihinkin tuote-esittelyihini tulee linkki yhteistyökumppanin tai jälleenmyyjän sivulle ja mikäli joku sattuisi tuotteen tuon linkin kautta ostamaan, minä saisin ostoksesta provisiota. Blogin sisältöä affiliate-linkkien mahdollisuus ei ohjaa, mutta sen oletuksen riskiä ei tietenkään voi poistaa. Se "tappio" on otettava tämän askeleen myötä.
Tällaisista jutuista halusin teille tänään kirjoittaa.
Arvaan, että osa lukijoista pettyy kuullessaan että minunkin, "viimeisen anti-affiliate-barrikadeilla" seisoneen bloggaajan asenne muuttuu. Osalle sillä ei varmasti ole merkitystä, osa ehkä pitää uutta linjausta reilunakin. Osaa ei kiinnosta tippaakaan, kunhan blogissa jatkuu sama meininki ja tyyli :) Ja niinhän täällä jatkuu.
Ja hei, eihän kenenkään tarvitse klikata sitä linkkiä ;)
*
Mitä ajatuksia aihe herättää teissä?
Onko teille väliä, tienaako lukemanne blogin kirjoittaja sivustollaan? Tekeekö tienaaminen bloggaajasta "ammattibloggaajan"? Erotteletteko ylipäänsä "ammatti"- ja "harrastelija"blogin?
Postauksen kuvat: Unsplash.com
Lidl-teemaviikon päättävät naamiot.
Yhdessä Cien-naamion annospussissa on "taskut" kahteen käyttökertaan, mutta yhdestä taskusta riittää kahteen tai kolmeenkin käyttökertaan. Eurolla saa siis noin 4-6 naamiollisen verran tavaraa.
Q10 Anti Wrinkle -naamio 0,99€ / 2 x 8 ml
Erittäin täyteläinen, paksusti levittyvä naamio. Levitin naamion saunasta tulleelle iholle jonka voisi odottaa imevän naamiota kaikkein janoisimmin. Naamio ei kuitenkaan imeytynyt kovin merkittävästi, mikä ei tullut aiempien naamiokokeilujen pohjalta ja ihotyyppini tuntien yllätyksenä. Vaikka ihoni on lähtenyt kuivumaan viime vuosina, se ei edelleenkään ole erityisen kuiva eikä jaksa imeä paksumpia voidekoostumuksia. Etenkään kesäaikaan.
Annoin naamion vaikuttaa 15 minuuttia ja pyyhin ohjeen mukaan iholle jääneet voiteet kasvopyyhkeellä. Iho tuntui... no, aika lailla siltä miltä sen voisi odottaa tuntuvan minkä tahansa paksun kosteusvoidekerroksen vaikutettua pidemmän. :) Pehmeältä ja kosteudella "saturoituneelta". Mutta ihotyyppini normaali kunto huomioon ottaen tunne ei ole mitenkään mullistavan erilainen.
Iho oli seuraavana aamuna kenties vähän tavallista pehmeämpi, mutta toisaalta, siltä se tuntuu myös tehokkaan kuorinnan jälkeen. Joku lukija totesi aiemmin naamioita koskevassa kommentissa, että kosteuttavien naamioiden vaikutuksen (ryppyihin) näkee vasta pidemmällä käytöllä. Näin se varmasti onkin. Näin yksittäiskertoina kosteuttavien naamioiden vaikutus ihooni tuntuu olevan plus-miinus-nolla - ainakin kesäaikaan.
Minulla on tosin nyt vireillä erään naamion pitkäjänteisempi, kuuriluonteinen testaus, palataan siihen tässä kesän aikana :)
Naamion vaikuttavia eli pehmentäviä ja kosteuttavia aineita ovat glyseroli, caprylic/capric triglyceride, rypäleensiemenöljy, biosakkaridi gum-1, sheavoi, avocadoöljy, octyldodecanol, pantenoli, hyaluronihappo ja lesitiini. Lisäksi naamiossa on tietysti nimiainesosaansa eli Q10-koentsyymiä (ubikinoni) joka suojaa soluja hapettumisstressiltä.
Cleansing Mask 0,99€ / 2 x 8 ml
Kaoliinipohjainen puhdistava naamio, joka Lumenen Sisu-naamion tapaan ei kuitenkaan jähmety iholla (Sisukin on kaoliinipohjainen). Koostumus on voidemainen mutta ei yhtä täyteläinen kuin Q1. Naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 10-15 minuuttia ja huuhdellaan pois.
Naamio kihelmöi iholla kevyesti. En keksi mikä ainesosa incissä saa aikaan kihelmöinnin, odotin näkeväni jonkun mentolyhdisteen mutta sellaista ei ole. Iho ei kuitenkaan jää naamion jäljiltä punoittavaksi, eli kihelmöintiä aiheuttavat ainesosat eivät ainakaan minun ihollani aikaansaaneet mitään ärsytystä.
Iho tuntuu Cleansing Maskin jälkeen oikein miellyttävältä ja sileältä. Vaikutus esimerkiksi huokosiin ei kuitenkaan ole niin selvä kuin syväpuhdistavien savi/turve/mutanaamioiden jälkeen yleensä. Edelleen rankkaan Sosarin naamiot ykkösiksi sillä saralla, ja Mádarankin mutanaamio on oikein tehokas huokosten supistaja. Ne tietysti ovat paljon Cien-naamiota kalliimpia.
Vaikuttavina puhdistavina aineina naamiossa on kaoliinin lisäksi kookos-glukosidia ja sinkkiä, lisäksi kosteuttajina glyserolia ja pantenolia ja rauhoittavina ainesosina hamamelis-uutetta ja allantoiinia.
Toivottavasti viihdyitte Lidl-teemaviikon parissa :)
Ainakin tämä oli itselleni hauska ja kiinnostava projekti. :)
Olisipa mahdollisuus toteuttaa joskus vastaavanlainen teemapläjäys ihan päinvastaisen brändityypin eli superluksusta edustavan selektiivisen merkin tuotteilla :) Olisi hurjan kiinnostavaa verrata kokemuksia superhalvan ja ylellisyysbrändin välillä. Superluksukseen vain en kyllä itse välttämättä viitsisi sijoittaa eikä mikään merkki epäilemättä olisi innostunut lahjoittamaan kalliita tuotteitaan projektiin, jossa tuotteet eivät välttämättä nauti kautta linjan pelkästään myönteisestä esilletuonnista.
Lidl-viikon postaukset:
Maanantai: Päivävoiteet
Tiistai: Repair-shampoo ja -tehohoito
Keskiviikko: Hittituote - silmänympärysvoide
Torstai: Meikit
Perjantai: Käsivoide
Lauantai: Kasvoputsarit
Tänään Lidl-viikolla puhdistetaan kasvoja.
Ostin testiin kaksi suosikkityyppini putsaria eli vaahtoavia; toinen geelimäinen, toinen nestemäinen pumppuvaahto.
Kummatkin ovat oikein hyviä mutta lopulta paremmuus"kisassa" ykkössijan vei:
Aqua Rich Gentle Facial Wash -puhdistusgeeli 1,69€ / 150 ml
Cien Aqua Rich on miedosti ja laiskasti vaahtoava geeli joka ei jätä iholle monille geeliputsareille ominaista hieman niljaista tunnetta, eikä liioin toisten geelien jättämää supernarskuvaa pintaa. Juuri tämä ominaisuus nosti Aqua Rich -putsarin Suosikki-kategoriaan.
Pidän vaahtoavista putsareista, ja geeliputsarit perinteisesti vaahtoavat, mutta en voi sietää geeleille tyypillistä niljaisuutta. Joitain geeliputsareita saa huuhtoa iholtaan minuuttitolkulla (hmh, ehkä pieni liioittelu sallitaan pointin alleviivaamiseksi..? ^_^) että niiden niljapinta liukenee. Tätä ongelmaa ei ole koskaan pumppuvaahtojen kanssa. Olen todennut olevani hyvinkin kärsimätön hifistelijä mitä tulee puhdistusaineen iholta huuhtoutuvuuteen - aineen täytyy liueta todella nopeasti ja vaivattomasti tai tulee miinusta.
Aqua Rich -putsarin vaahdontapainen ohut mousse muodostuu hitaasti parissa minuutissa kun geeliä pyörittelee vedellä kostutetuilla kasvoilla. Vaahto tuntuu miellyttävältä ja sopivan liukkaalta. Huuhdeltua iho jää ihanan pehmeän ja mukavan tuntuiseksi.
Simppeli tuote joka hoitaa hommansa miellyttävästi vailla ylellisyyksiä. Tuoksukaan ei ole tässä tuotteessa häiritsevä, ilmeisesti se on hyvinkin mieto ja neutraali ollakseen Lidl-kosmetiikkaa kun en ole edes tehnyt tuoksusta muistiinpanoa.
Putsari on sulfaatiton ja siinä on erittäin hellävaraisesti peseviä ainesosia: decyl glucoside, sodium cocoamphoacetate ja cocamidopropyl betaine. Koostumukseen on myös leivottu yksi kasviperäinen ainesosa: ukonkaurauute. :) Tai ainakin tämä on nimen perusteella ainoa kasviperäiseksi tunnistettava. Kosteuttavia ainesosiakin tuubista löytyy ja niitä ovat glyseroli, lesitiini ja propyleeniglykoli.
Sensitive Cleansing Mousse 2,99€ / 150 ml
Olen koko teemaviikon ajan puhunut Lidl-kosmetiikan voimakkaista tuoksuista, mutta Cien-valikoimassa on myös täysin hajusteeton linja: Sensitive. Eli hajusteherkille ja -allergisillekin on vaihtoehto :)
Sensitive-vaahto on täyteläisyydeltään ja liukkaudeltaan medium-luokkaa, ei yhtä liukas ja kermainen kuin vaikka Lumenen pumppuvaahto ja luonnonkosmetiikkaputsareista YA:n vaahto (ihan paras..!!), mutta ei niin ohut kuin esimerkiksi Laveran pumppuvaahto. Se kulkee iholla oikein miellyttävästi.
Huuhdeltua iho jää erittäin mukavan tuntuiseksi eikä sitä kiristä. Pesevissä ainesosissa on kyllä sulfaattia (SLES), mutta muut ainesosat vähentävät putsarin voimakkuutta ja SLESiä on todennäköisesti käytetty alhaisehkolla pitoisuudella. (Se, että jossain putsarissa on sulfaatteja, ei tarkoita suoraan että se on voimakkaasti pesevä vaan tuotteen koko kompositio vaikuttaa ja muilla, lempeämmillä tensideillä saadaan koostumuksesta tehtyä hellävaraisempi vaikka mukana olisikin myös tuo joidenkin silmissä sulfaattimörkö.)
Kummatkin testatut putsarit jättävät ihon yhtä hyvän tuntuiseksi mutta Aqua Rich -geeli voitti Sensitiven lopulta liukkaammalla, moussemaisella vaahdollaan. Vaikka hajusteeton pumppuvaahto-kaveri on nimetty mousseksi, niin ei sen vaahto ihan moussea ole ainakaan siten miten minä mousse-koostumuksen ymmärrän. Sensitive Cleansing Mousse on tuoksuttomuudessaan ja arkisemmassa vaahtoisuudessaan lopulta näistä kahdesta se, heh, täältä se sana taas tulee: epäelämyksellisempi. Se on myös kalliimpi kuin geeli.
Mutta kummatkin saavat peukalon ja geelin käytän mielihyvin loppuun :)
Lidl-viikon perjantain aiheena käsivoide.
Se kuuluu Lidl-testituotteiden suosikkeihini ja sijoittuu kolmoseksi silmänympärysvoiteen ja puhdistusgeelin jälkeen (putsarit tulossa huomisen postauksessa :))
Milk & Lavender Hand Lotion 0,99€ / 30 ml
Tässä ei kyllä ole tuote hinnalla pilattu :D Täydellinen käsilaukkukoko ja iloiseksi tekevä hinta, loistotuubi eurolla!
Ensimmäinen kirjoittamani arvio voiteesta oli tällainen:
"Vaikka koko sopii käsilaukkuun, voiteen täyteläinen koostumus ei välttämättä tee siitä kaikkein parasta käsivoidetta kesken-hommien-päiväkäyttöön, ellei ole aikaa odottaa imeytymistä muutamia minuutteja. Voide jättää käsiin ihanan pehmeän, suojaavan kalvon. Nannaa oikein kuiville käsille mutta tarkoittaa tietysti myös sitä, että kädet jättävät rasvaisia sormenjälkiä hyvän aikaa voiteen levityksen jälkeen."
Tämän kommentin luonnoksiin jätettyäni olen tehotestannut voidetta töissä jossa joudun koko ajan käsittelemään papereita ja näppistä. Voiteesta on itse asiassa muodostunut ihan lemppari työkäyttöön, vaikka sen kuivumista joutuu hetken odottamaankin. Olen ihan katsonut aikaa kellosta :D ja menee runsaat viisi minuuttia että voide kuivuu työskentely-ystävälliseksi :)
Miksi voiteesta on tullut työlemppari hieman hitaasta kuivumisesta huolimatta on sen muodostama ihan täydellisen miellyttävä kalvo joka suojaa käsiäni paperien pyörittelyn kuivattavilta seurauksilta. Rasvainen kalvo ei toimi sillä silloin sormenjälki-efekti kestää vaikka kuinka pitkään, ja kevyt, vetinen, ei-kalvoa muodostava voide taas on hoitotehoiltaan yhtä tyhjän kanssa eikä suojaa ihoa ollenkaan.
Lidlin voiteen muodostama kalvo on äärimmäisen miellyttävää laatua; se kuivuu jotenkin samettiseksi ja tavallaan kuivan tuntuiseksi. (Hahah - kun on kuivaöljyjä niin ehkä on myös kuivarasvoja..? :D) Vaikka kalvo on selvästi aistittavissa, se ei ole yhtään tahmea. Se tuntuu vain pehmeältä ja sileältä ja kestää seuraavaan käsienpesuun saakka. Itse asiassa, ja tämä kuulostaa ihan oudolta koska sen ei pitäisi olla mahdollista, minusta tuntuu, että voide ei edes täysin huuhtoudu käsistä yhdellä saippuapesulla. Tunnen pesun jälkeen etenkin sormissa edelleen pehmeän kalvomaisen pinnan, eikä käsienpesua seuraa tarve välittömästi levittää uusi kerros voidetta. En kyllä ymmärrä miten voide muka pystyisi vastustamaan saippuaa mutta joka tapauksessa, tällainen tunne käsiini jää - ja Lidl-voiteesta tulee minulle ehdottomasti pysyvä kaveri töihin. <3 :)
Cien-käsivoiteen tehoista vastaavat pääosin glyseryylistearaatti, octyldodecanol, butyleeniglykoli ja dicaprylyl ether (en osaa suomentaa näitä kaikkia :D). Dicaprylyl ether vaikuttaisi kuvauksensa perusteella olevan vastuussa kuvailemastani "kuivarasvaisesta" tunteesta; "A skin conditioner, emollient and solvent that's primarily used to create a smooth and soft appearance for the skin. Unlike most emollients, it provides a dry and non-greasy feel to the skin". (Lähde: Truth in Aging ainesosatietokanta.)
Entä maito ja laventeliainesosat? Niitä ei ole voiteessa lainkaan, laventelikin vain synteettisenä tuoksuna. :) Mistä lie nimi keksitty - vaikka kuulostaahan se myyvemmältä kuin Octyldodecanol & Lavender Hand Lotion... ^_^
Lidlillä on useitakin käsivoiteita, onko muilla kokemusta niistä?
Ja uteliaisuudesta: kuulutteko täyteläisten vai kevyiden käsivoiteiden fanikuntaan?
Tähän aamuun pieni välikevennys Lidl-aiheisiin. Tein hiljattain aikamatkan itseeni 13 vuoden taakse.
Kävin toukokuun aikana läpi kotimme vanhoja kirje- ja paperitavaralaatikoita osana ilmeisesti elämän mittaista jemmojen raivausoperaatiotani. (Hitaasti etenevästä raivauksesta on tullut jo vähän niinkuin elämäntapa...) Intohimoisena kirjeenvaihtajana minulla on ollut aikoinaan aivan valtavat varastot erilaisia kirjepapereita, kuoria ja koristeluvälineitä.
Näistä suurin osa on edelleen tallella. Osa niinkin kaukaa kuin lukioajoilta.
Joissain kirjepapereissa on vielä markka-määräinen hintalappu... ^_^ Nämä söpöt Tiimarissa myytävät kirjepaperisetit olivat suosikkejani.
Söpön paperitavaran jemmailijan ominaisuudessa olin säästänyt myös monia Julia Vuoren Jänis-aiheisia Helsingin Sanomien NYT-lehden kansia.... :) Vanhin oli vuodelta 1999. Rakastin - ja rakastan edelleen Julia Vuoren kuvituksia.
Kävin läpi myös Mr. Karkkipäivän monivuotisia kirje-, kortti- ja lehtileikepinoja (näitä löytyi mm. eteisen vaate- siivoustarvikekaapin ylähyllylle säästettyinä...) Pinot kertoivat osaltaan vähän haikeaakin tarinaa aikojen muuttumisesta, enää juuri kukaan ei lähetä kirjeitä ja harvemmin edes tervehdyksiä posti- ja maisemakorttien muodossa. Tai no, eihän sitä tarvitse välttämättä haikeana nähdä vaan kehityksenä, nyt tervehdyksiä kulkee entiseen verrattuna nelinumeroinen luku viestiapplikaatioiden ja sosiaalisen median kautta.
Yhdestä korista löytyi huolellisesti säästettynä myös pino minun miehelle lähettämiäni kirjeitä ja kortteja.
Päällimmäisenä näkyy muuten ensimmäinen koskaan Kreikasta miehelle lähettämäni kortti :) Vuosi 2006 ja Hydran saari.
Kirjeet ovat ajalta, jolloin minä asuin vielä vuoden ympäri Ahvenanmaalla ja olimme etäsuhteessa. Vuosilta 2004, 2005, 2006... Etenkin suhteemme alkuaikoina kirjoittelimme toisillemme paljon pitkiä ja seikkaperäisiä kirjeitä joiden sisällössä avasimme välillä teemoja joista emme tavatessamme juuri puhuneet, tutustutimme itseämme toisiimme niin riveillä kuin rivien välissä.
Kirjeiden joukosta löysin lähetyksen joka liikutti ja huvitti minua niin, että päätin heti tuolloin jakaa sen teidänkin kanssanne. Aikomus jäi kuitenkin silloin vain Instagramin ja yhden kuvan tasolle.
Tänä aamuna Lidl-viikon keskellä löytyi vihdoin hetki julkaista laajempi juttu blogissa. Breikki kahden euron purkeista ja tuubeista :)
(Lidl palaa kyllä taas illalla ;)
Olin lähettänyt miehelle ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana Sannin käyttömanuaalin ^_^
Opukseen olin näemmä käyttänyt kaikki tekstin- ja kuvankäsittelytaitoni ja briljeerannut Clip Artilla :D
Olin täysin unohtanut tehneeni tällaisen. Sitä oli valtavan hauska lukea ja nauroin monille jutuille jotka edelleen pitävät paikkansa, mutta samalla kirjoitelma palautti mieleen ajat, jolloin olen monelta osin ollut erilainen Sanni.
"Hitusen pedantti"..? ^_^ :D Aijaa? :D
...mikä puuttuu..? :-0
Tämä sivu sai minut mietteliääksi. Ja ehkä lukijankin. Ei ole tarkoitus hämmentää teitä väläyttämällä yhtäkkiä tällainen pala menneisyttäni, mutta pala on lopulta yhtä paljon minua kuin värikkäät jänikset, tuoksuvat voidepurkit, säilyketonnikala-ateriat ja Santorinin auringonlaskut. Tuon ajan kokemukset ovat osa minua ja sitä millaiseksi olen kasvanut ja muovautunut. Kepeään ja humoristiseen muotoon puetun tekstin pinnan alla on minun jäävuoreni. Ehkä kirjoitan siitä joskus.
Mutta tämä julkaisu haluaa kuitenkin olla positiivinen, hauska ja viihdyttävä ja tuoda ehkä hymyn jonkun teistä huulille siellä aamukahvin tai lounaan äärellä. Ajat ovat aikoja ja vaiheista kasvetaan seuraaviin. Nyt olen onnellinen ja siivoan paljon vähemmän ^_^ (Enkä todellakaan kenenkään muun kotona... :D)
Lopuksi ohjeet Sympatux emotionaluxin hoitoon:
.
Mukavaa päivää kaikille, missä päin ikinä olettekaan :)
Tämän päivän Lidl-postauksessa meikkejä.
Ostin testiin Cien-merkin BB-voiteen, ripsivärin, luomivärin ja huulipunan.
Kaikki osoittautuivat oikein hyviksi, tai sanoisinko hyväksi peruslaaduksi. Jos nyt mitään ihan fantastisia loistoyksilöitä ei tästä joukosta löytynyt niin ainakaan mikään tuote ei ollut täysi floppi. Huulipuna oli tuotteista suosikkini. Kuvassa Lidl-testituotteilla luotu look.
BB Cream 3,99€ / 50 ml
BB-voidetta on kahta eri sävyä, josta minä ostin päivettyneelle iholleni tummemman, Medium to Dark -sävyn. Se osoittautui nappivalinnaksi ja sävy sulautui ihooni oikein hyvin. Voiteessa on suojakerroin 15.
Koostumus on aika jähmeästi levittyvää, tuntuu hyvin puuteriselta ja pinta jää heti mattaisen himmeäksi. Raikas, mutta samalla tyypillinen halvan kosmetiikan tuoksu. Jähmeydestään huolimatta voide levittyy lopulta kuitenkin niin, että pinta jää ihan kauniiksi, jälki ei näytä kökköiseltä, epätasaiselta tai jauhoiselta. Koin, että voide levittyy parhaiten seerumilla kosteutetulle iholle. Vaikka BB-voide lupaa myös kosteutusta, ei tämä voide millään riitä yksinään ainakaan kuivalle iholle.
Ennen / jälkeen Cien BB Creamin
Peittävyys Cienin BB-voiteessa on BB-voiteille ominaista luonnollisen läpikuultavaa luokkaa. Voide ei mielestäni kerrostu kovinkaan tehokkaasti enkä koe saavani mainittavasti lisää peittoa lisäämällä toisen kerroksen vaadittaviin kohtiin.
Lisäkerrokset eivät myöskään usein kaunista meikkipohjan pintaa, ihanteellisinta olisikin aina käyttää meikkipohjaa jolla saa jo yhdellä kerroksella makunsa ja tarpeensa mukaisen peittävyyden. Mitä ohuempi pohja, sitä luonnollisempi, siistimpi ja kauniimpi :) Siksi en ylipäänsä juuri harrasta muiden kuin mineraalipohjan kerrostamista, mineraalit eivät ala rullata ja murustua iholla mitä nestemäinen meikkivoide voi saada aikaan.
Medium to dark -sävy
Cien BB Cream on paras levittää sormin, se on aivan liian jähmeää siveltimellä levitettäväksi. Kokeilin ensimmäisellä kerralla (kun olen niin tottunut sivellinlevitykseen) ja Kicksin BB Cream -sivellin jäi ihan lähmään tämän jäljiltä.
Luomiväri Blue Sapphire 3,99€
Kaunis savuinen sininen himmeästi hohtavalla satiinisella koostumuksella.
Laatu tuntuu ihan hyvältä; luomiväri ei esimerkiksi ole rakenteeltaan kuivan pöllyävää eikä toisaalta liian tiiviiksi pakattua jota pitää hinkata että väriä saa irti.
Pigmentti on vahvuudeltaan keskiluokkaa; se asettuu iholle aika peittävästi ja tasaisesti vaahtomuoviapplikaattorilla leitettynä mutta jää läpikuultavammaksi siveltimellä laitettuna. Tarttuvuus ei myöskään ole ihan kiitettävimmästä päästä; luomiväri lähtee osittain siveltimen mukaan kun sitä alkaa häivyttää. Varovasti häivytellen tulos on kuitenkin ihan siisti eikä läikikäs. (Sävy näkyy postauksen alussa olevassa meikkikuvassa.)
Huulipuna Berry Passion 3,99€
Pehmeä, mukavasti liukuva koostumus joka ei tunnu huulilla yhtään kuivalta.
Peittävyys on oikein hyvä; siveltimellä levittäessäkin saa yhdellä kerroksella peittävän tuloksen. Puna asettuu huulille niin ettei se tahraa, ihan yllätyin kun punaa ei tarttunut yhtään hampaisiin. Myöskään juomalasin reunaan ei jää kovin tummia jälkiä.
Se, miten huulipuna asettuu huulille ja tarttuu huulten pintaan vaihtelee hyvin paljon huulipunasta ja merkistä toiseen. Asia ei liity huulipunan hintaluokkaan, myös halpispunista löytyy erittäin miellyttävän tuntuisia ja samalla kestäviä punia.
En ole perillä siitä, mikä teknologia saa perushuulipunankin asettumaan ja "fiksautumaan" huulille niin, ettei se tahraa paljon. En puhu nyt kestohuulipunista, ne ovat asia erikseen ja tuntuvatkin huulilla ihan erilaisilta kuin perushuulipunat.
Esimerkiksi Viva La Divan huulipunat kiinnittyvät huuliin niin, että kestävät selvästi keskivertoa paremmin eivätkä tahraa pahasti. Ihan suosikkejani halvoista huulipunista, tosin hylsy saisi olla tyylikkäämpi :)
Volume Mascara 3,99€
Kun mascaran avaa, tuntee heti makean tuoksun jonka tyyppinen on tuttu esimerkiksi joistain L'Orealin ja Maybellinen ripsareista.
Olen aina ihmetellyt miksi jotkut ripsarit parfymoidaan, mutta en ole vieläkään perillä syistä. Mitenkään positiivista lisäarvoa se ei ainakaan minulle tuo, päinvastoin tuoksu on joskus niin voimakas että se häiritsee.
Cien Volume-maskara: ei volyymia mutta erottelee
Cienin mascarassa on toimiva, näppärä polymeeriharja jos tykkää erottelevista harjoista. Joustava polymeeriharja erottelee ripset oikein kiitettävästi ja annostelee massaa niin maltillisesti että märkiä mössöripsiä ei pääse millään syntymään. Volyymia tämä maskara ei kuitenkaan tuo, massa on siihen liian ohutta ja heikosti kerrostuvaa ja harja ehkä liiankin erotteleva jotta se jättäisi ripset paksun muhkeiksi. Oikein nätit, siistit, paakuttomat ja erotellut ripset tällä kyllä saa. Ja jos malttaa odottaa että edellinen kerros kuivahtaa kunnolla, saa lisäkerroksilla tietysti vähäsen lisää paksuutta.
(Kuitenkin, jos mielii saada mahdollisimman siistit ja paakuttomat ripset, massan olisi hyvä olla kosteana kerrostuvaa laatua. Kuivakerrostaminen, eli uusien kerrosten vetäminen jo täysin kuivuneen kerroksen päälle, aikaansaa usein hapsuisen ja paakkuisen tuloksen verrattuna kosteakerrostukseen.)
Summa summarum: minun kaltaiselleni kuluttajalle Lidl-meikkien suurin "ongelma" ei ole laatu, joka on siis lopulta erittäinkin hyvä hintaansa nähden, vaan valikoiman piskuisuus ja ulkoinen epähoukuttavuus. Cien-värikosmetiikkakokoelma on kosmetiikkafriikin silmissä todella pieni ja suppea eikä valikoimassa ole mitään kiinnostavia erityistuotteita. Ymmärrän ettei ole tarkoituskaan, sillä tyypillinen Lidl-asiakas sellaisia tuskin hakee.
Eli: Cien-valikoimassa on hyvät, toimivat perustuotteet meikkailijalle jonka kaunistautumisrutiiniin kuuluu kevyt meikkipohja ja ripsari ja ehkä joskus juhliin huulipunaa. Meikkifriikille taas en keksi syitä rynnätä Lidlin meikkihyllylle. Samaan hintaan saa myös friikille paljon kiinnostavampia meikkejä kuten Essenceä.
