Olen varaamaisillani matkan Kiotoon vain kiitos Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.
Olen aivan tautisen ihastunut Kankimäen kirjoihin. Sain syntymäpäivälahjaksi Naiset joita ajattelen öisin ja sen ahmittuani latasin Bookbeattiin saman tien Kankimäen esikoisromaanin, joka nyt on siivittämässä minua ensimmäiselle matkalleni Japaniin.
En tiedä kumpiko on ihanampaa; se, että olen taas monen vuoden jälkeen hurmioitunut kirjoista, vai se, että olen yhtäkkiä saanut syyn innostua Japanista. Ja erityisesti Kiotosta.
Tunnustus: Tokio ahdistaa minua jo ajatuksena. Melkein pelottaa. En tiedä Tokiosta muuta kuin mitä populaarikulttuuri ja elokuvat ovat kertoneet, mutta pelkään että hengästyisin ihan lukkoon siellä.
Mutta Kioto. Mia Kankimäki saa Kioton kuulostamaan paikalta, johon todellakin haluan.
"Ajattelen Pariisin syndroomaa, johon japanilaisnaiset sairastuvat Euroopassa, ja luulen nyt tietäväni oman kehoni todistuksella, mikä Kioton-syndrooma on. Se on se, kun tuntuu, että on pakahtua tähän kauneuden määrään. Tätä kauneutta ei voi ilmaista sanoin, sitä ei voi vangita valokuviin, sitä ei voi lakata katsomasta ja samalla tuntuu, ettei sitä pysty katsomaan enää hetkeäkään."
Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin kertoo 900-luvulla eläneestä Sei Shōnagonista, japanilaisesta hovinaisesta ja Tyynynaluskirja-teoksen kirjoittajasta, jota Kankimäki lähtee tutkimaan Kiotoon. Samalla kirja kertoo myös kirjailijasta itsestään.
Kankimäen tavoin en voi välttyä pitämästä Shōnagonia valtavan kiehtovana.
Tyynynaluskirja on "päiväkirjamainen kokoelma listoja, juoruja, runoja, esteettisiä arvostelmia ja sekalaisia huomioita ihmissuhteista ja luonnosta." Kuulostaa hyvinkin tutulta. Listat, sekalaiset havainnot, arvostelut, pohdinnat estetiikasta... Ennenkuin ehdin muodostaa päässäni assosiaation loppuun, Kankimäki kirjoittaa, että Shōnagonin edustama kirjallisuudenlaji (zuihitsu) tuntuu modernissa henkilökohtaisuudessaan jopa "jonkinlaiselta blogin esiäidiltä".
Kirjassa Kankimäki siteeraa monia Shōnagonin listoja.
Miellyttäviä asioita
Kiusallisia asioita
Inhottavia asioita
Harvinaisia asioita
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Tällaisia listoja minullakin on. <3
Kuuntelin tänään kuntosalilla äänikirjasta luvun 11. Piti painaa pausea, kun kuulin kuvauksen jollekin, jota en ole koskaan kuullut kuvailtavan, mutta jota tunnen kaiken aikaa.
Mono no aware.
Kaihoisa tunne, joka syntyy kauniiden asioiden katoavaisuudesta ja hetkellisyydestä.
Mia Kankimäki on huhtikuisessa Kiotossa kirsikankukkien aikaan ja joutuu mono no awaren valtaan.
"Käsitteelle ei ole kunnollista englanninkielistä saati suomenkielistä käännöstä, vaan sen kuvailemiseen tarvitaan pitkä jono sanoja, jotka kiertävät täsmällistä ydintä sitä koskaan tavoittamatta.
Yksinkertaistettuna mono no aware tarkoittaa maailman kauneuden ja sen katoavuuden aiheuttamaa liikuttavuuden tunnetta, asioiden määrittelemätöntä mutta pakahduttavaa surullisuutta."
Pystyn niin samaistumaan tähän. Tunnen usein kauniiden asioiden synnyttämää onnea, jota kuitenkin sävyttää tietty haikeus. Vaikka erityisen kauniiden asioiden taika on juuri niiden hetkellisyydessä, sitä kuitenkin jotenkin haluaisi niiden jatkuvan, haluaisi tarrata lujasti, ei päästää menemään.
Ehkä tämänkin vuoksi rakastan niin paljon palata vanhoihin paikkoihin ja maisemiin. Ikäänkuin "jatkan" muinoin kokemaani kauneuden, ilon ja onnen tunnetta.
Kankimäki on Kiotossa lähellä vetää mono no aware -överit ja ymmärrän häntä. Luulen olleeni lähellä vastaavaa kauneuden kokemusta Sveitsin Alpeilla.
Kankimäki kirjoittaa:
"Iltaisin on niin humaltunut näkemästään ettei pysty nukkumaan. Se on kuin huumetta, jota haluaa imeä sisäänsä, vaikka oikeastaan on jo saanut yliannostuksen. Jos tätä kestäisi yhdenkään minuutin viikkoa kauemmin, olisi hautauduttava peiton alle pimeään, nukuttava hikisenä ja tärisevänä ylimääräinen kauneus elimistöstä pois.
Ja koska juuri melkein ei enää jaksaisi, on silti jaksettava. Se - kirsikankukat, elämä - on aivan pian ohi. Ja sitä ennen siitä on otettava kaikki irti."
En tiedä haluanko minäkin juuri tämän vuoksi matkustaa, nähdä ja oppia niin paljon.
Ehkä.
Katsotaan olenko ensi keväänä Japanissa kokemassa kauneutta kirsikankukkien aikaan - tai ehkä luumunkukkien - yhtä kaunista, kuulema, mutta vähemmän turisteja. :)
37 comments on “Mono no aware - yksi syy päästä Japaniin”
Ihana teksti!
<3 :)
Kannattaa lukea Haruki Murakamin kirjoja, vaikkeivät ne kaikki sijoitukaan Japaniin. Niissä on vaan tunnelmaltaan jotain niin japanilaista - seesteistä, mutta runsasta kuvailua. Jopa yksinkertaisten ruoka-annosten kuvaukset ovat mulle tosi täynnä tunnetta.
Kiitos vinkistä :)
(En muuten voi olla hymyilemättä aina kun näen nimen 'Murakami', sillä se on siskoni chihuauan lempinimi 🤗 Kutsumme Tottia Murakamiksi kun se murisee välillä mitä epäsopivimpina hetkinä.)
On kyllä aivan häkellyttävän ihana kirja!Harvoin mikään kirja vetää näin mukaansa, lukiessani kirjaa olin aivan Kioto-moodissa ja Sein pauloissa.
En yhtään ihmettele että haluat lähteä Kiotoon. Siellä on varmasti todella viehättävää, historia ja nykyaika kietoutuvat yhteen. Toivon että itsekin vielä joskus pääsen sinne.
Matkakertomusta Sein jalanjäljissä odotellen :)
:)
Joo, mulla ei ole tätä ennen ollut pienintäkään hinkua lähteä Japaniin, Kiotoon vielä vähemmän kuin muualle päin Japania. Kaikkea kirjallisuus voi saada aikaan <3
Ihanaa Sannia tämä postaus <3
Hihi <3
Todellakin sinun kannattaa matkustaa Japaniin! Kioto on ihastuttava, mutta älä pelkää Tokiotakaan. Japanista löytyy kauneutta kaikkialta! Olen matkustellut paljon, mutta ensi kerran Japaniin päästyäni en ole enää halunnut muualle. Japani on sydämeni koti. Ps. Tulet rakastumaan sikäläisiin kosmetiikkakauppoihin!
Hehe, en epäile yhtään :D
En tiedä miksi Japanilainen estetiikka ei ole koskaan vetänyt minua puoleensa, eikä oikein historiakaan. Oma kiinnostukseni on nuoresta saakka suuntautunut antiikin Kreikkaan ja Roomaan ja vahvasti myös Egyptiin (...tosin sielläkään en ole vielä käynyt). Koko Aasia on jäänyt hyvin etäiseksi verrattuna Eurooppaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja jopa Afrikkaan. Tietysti, kiinnostuksensa kullakin :) Etelä-Koreasta tykkäsin, erityisesti Soulista, muttei sekään onnistunut sytyttämään varsinaista Kaukoitä-kipinää.
Saa nähdä miten Japanin kanssa käy :)
P.S. Toivottavasti mulle ei tule samanlaista Japani-halua kuin sinulle - ei muuten mutta kun maa on aika paljon kalliimpi matkustuskohde kuin Eurooppa... ;D
Kannattaa lukea Minna Eväsojan Melkein geisha! Ei kyllä helpota Kioto-kuumetta yhtään...
Kiitos vinkistä :)
Olisin suositellut tätä samaa kirjaa myös! Eväsojalla on muitakin Japani-aiheisia kirjoja, joita en ole itse lukenut (vielä) mutta jotka saattavat hyvinkin olla lukemisen arvoisia.
Ja kun kirjoista pääsin puhumaan, niin omaan vakilukemistooni on jo vuosia kuulunut Genjin tarina, Shikibu Murasakin teos noin vuodelta 1000, samalta aikakaudelta kuin tuo mainittu Tyynynaluskirja. Genjistä on suomennettu alkuosa ja se on julkaistu neljässä osassa, kussakin laajat viittaukset. En tiedä mikä voisi olla kauempana nykypäivän suomalaisesta arjesta kuin Japanin keisarihovi tuhat vuotta sitten, mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, suosittelen sitä kyllä, jos vain sattuu jostain löytymään.
Genjin tarina on myös mun lukulistalla ihan kiitos Asioita-kirjan :) Niin paljon siitä Kankimäen kirjassa puhutaan.
No ohhoh, tuo kuvaus mono no aware- fiiliksestä kuvaa täydellisesti jotain jota itsekin koen, mutten ole koskaan löytänyt sille mitään selitystä! Täytyy ehdottomasti tutustua suosittelemiisi kirjoihin. :)
👍
Minulla Kioto-ihastuksen on aiheuttanut yksi kappale. Air: Alone in Kyoto. Kuuntele, jos tykkäät tuon tyyppisestä musiikista. Harvemmin pelkkä musiikki pystyy maalaamaan silmiin niin upeaa taulua minkä tämä biisi tekee. Ja tämä sinun teksti lisäsi ihastusta. Saatikka sitten jos lukisi vielä tuon kirjan... Mutta mitä jos omassa mielessä on muodotunut niin korkeat odotukset jonkun paikan suhteen, niin uskaltaako sinne koskaan matkustaa?
Tykkään Airista kovasti ja kyseinen biisi on oikein tuttu ❤️ Talkie Walkie on yksi the lempparilevyjäni.
Hyvä kysymys jota olen itsekin joidenkin paikkojen kohdalla miettinyt. Vastaus on yleensäkin "kyllä", mutta jos jotain paikkaa kohtaan on asettanut erityisen korkeat odotukset, on tietysti aina suurempi vaara pettyä. Odotukset vaikuttavat kiistatta kokemukseen...
Lost in translation musiikkia 😊
Kiva kuulla, että joku muukin on kokenut Kankimäen kirjat niin voimakkaasti. Suorastaan ahmin Asioita-kirjan hieman sen julkaisun jälkeen eräänä talvena ja kävin ostamassa Yönaiset heti sen julkaisun jälkeen. Mia osaa kuvata paikkoja, kuten Kiotoa niin suunnattoman kauniisti ja itsellänikin on tavoitteena vielä sinne päästä (ja muualle Japaniin). Toisaalta Mian naiskuvaukset ovat tosi voimauttavia. Jos joku on 1800-luvulla pystynyt niillä resursseilla sellaisiin seikkailuihin, tulee sellainen olo että kyllä sitä itsekin selviää taas tästä viikosta ja ehkä voisi tavoitellakin vähän enemmän.
Jos haluat lukea Japanista lisää, suosittelen myös Minna Eväsjoen Melkein Geisha kirjaa. Asiallisemmalla sävyllä kirjoitettu, mutta antaa tosi hauskoja pieniä silmäyksiä Japanilaisen kulttuurin omituisuuksista.
Sanos muuta, Naiset-kirja oli aivan valtavan voimaannuttava ja sai ihan konkreettisia "I can do it!" -fiiliksiä aikaan. (...puhumattakaan halusta syvätutustua jokaiseen Mian esittelemään yönaiseen...)
Minna Eväsjoen kirjaa suositteli täällä toinenkin, laitan ehdottomasti lukulistalle :)
Hei!
Kankimäen kirjat ovat ihania. Minulle ne puolestaan olivat jatkumoa muutamaa vuotta aiemmin käymiini japanilaisen estetiikan kursseihin Minna Eväsojan opastuksella. Suosittelisin ehdottomasti ottamaan myös hänen kirjansa lukemisen alle, mukaanluettuna tietokirja Bigaku.
Kolmas Minna Eväsjoki -suositus ❤️
Ha! Tiedän täysin tämän tunteen. Siihen peilaten oli erikoista lukea Yleltä tää kolumni: https://yle.fi/uutiset/3-11019130
Musta on surullista, että joku pitää luontoa tai no, kaikkea, pelkkänä biomassana, jota voi hyödyntää. Ilman kristillistä tai muun uskonnon viitettä hetkeä, elämää tai luontoa voi pitää pyhänä, jos sillä tarkoitetaan jonkin asian arvostamista ja suojelemista. Tunnen samaa haikeutta ja arvostan sitä, koska se saa mut kiitolliseksi siitä, että olen elänyt. Sillä kiitollisuudella on ainakin mulle iso merkitys, vaikkei kolumnin kirjoittaja pitäisi sitä minään :)
Kioto on kaunis, kuten moni muukin paikka Japanissa.
Tokio on myös käymisen arvoinen ehdottomasti. Aivan erilainen kuin miksi ennakkoluuloinen sen ajattelee.
Vanhoja puutarhoja, arkkitehtuuria, temppeleitä.
Matkalla Kiotosta Tokioon näkyy Fuji.
Japanilainen ruoka on täydellistä.
Ihmiset ovat ystävällisiä ja muodollisia, tutustuminen kestää kauan.
Minulla on Japanissa kirjeystävä jonka kanssa olemme tunteneet 20 vuotta ja hän on vieraillut Suomessakin kahdesti. Vaikka olemme tunteneet niin kauan, on tavatessamme aina tuntunut siltä että hän on jonkin "verhon" takana ja käyttäytyy pidättyvän muodollisesti. Se on jännä ilmiö.
Voi Sanni, toivottavasti lähdet matkaan!
Olen itse reissannut Japanissa jo 5 kertaa ja jouluna lähden jälleen Okinawalle. Pisimmillään olen ollut reissussa 4 viikkoa, lyhimmillään 9 päivää. Suosittelen, että varaatkin matkaasi riittävästi aikaa, jotta ehdit aidosti nauttia matkastasi. Tokiossa kävin vasta 4:llä matkallani enkä siitä itsekään niin pitänyt, toki kauneutta ja ihania paikkoja on sielläkin. Aidoimillaan minun Japanini on kuitenkin jossain pienemmässä kaupungissa. Isoista kaupungeista viihdyn parhaiten Osakassa.
Budjettimatkailun konkarina löydät kyllä sopivat vaihtoehdot itsellesi ja voit huoletta viettää maassa pidemmänkin ajan. Ulkona syöminen on edullista, VHH-ateriankin koostat vaikka 7-elevenistä tai FamilyMartin antimista. Kannattaa katsoa Youtubesta esimerkiksi Lanttimatkat-kanavaa tai ulkomaisista Eatyourkimchi sekä Oshare girl vinkkejä varten.
Lempi vuodenaikani on myöhäinen kevät ja alkukesä, syksyllä en ole vielä koskaan päässyt matkaan. Keskikesä ja alkusyksy olivat itselleni tukaisen kuumia ja matkasta oli vaikea nauttia. Helmi-maaliskuun vaihteessa oli vielä melko koleaa, mutta toukokuu oli mukavan lämmin ja aurinkoinen. Maa on käytännöllisyyden ja nautintojen mekka, voit huoletta jättää shampoot ja suihkugeelit kotiin mikäli voit peseytyä hotellin tarjoamilla, isot pullot löytyvät kyllä piskuisimmastakin pesuhuoneesta unohtamatta hiuslenkkiä, hammasharjaa tai partaterää. Ja soijamaitoa löydät varmasti joka kaupasta!
Kiitos näistä vinkeistä Molla :) :) <3 - Ja muistakin, esim. vuodenaikavinkit ovat aina hyödyllisiä kun suunnittelee matkaa ihan uuteen kohteeseen. Kankimäen kirjan perusteella loppukesä tai syksy eivät ainakaan tunnu minulle sopivalta sesongilta, sillä hiostavassa kuumuudessa en jaksa tehdä mitään. Pidän talvesta, mutta toisaalta liian kylmässäkään ei ole kiva "turisteilla", koska vietän yleensä ulkona koko päivän. Kevät tuntuisi tosiaan miellyttävimmältä ajalta matkustaa Japaniin :)
Firenzessä kuulemma turisteja joutuu sairaalaan juuri samasta kauneuden yliannostuksesta johtuen. Ihmisiä joutuu jonkinlaiseen kauneus- tai aistipsykoosiin, jota pää ei kestä.
Joo, tästä olen kuullutkin. Ikävä mutta samalla kiehtova ilmiö, jonka mahdollisuus tekisi itsekin mieli testata.
Mä olin Kiotossa muutaman päivän Tokion matkan yhteydessä pari vuotta sitten. En ollut etukäteen tehnyt taustatutkimusta, vaan menin paikalle kuvitellen löytäväni sieltä jonkinlaisen version "japanilaisesta vanhasta kaupungista". Yllätys olikin suuri, kun keskusta-alue ei ollutkaan täynnä viehkoja vanhoja taloja vaan pikemminkin betonibrutalismia ja autojakin tuntui olevan enemmän kuin rauhalliselta tuntuneessa Tokiossa. Kyllähän ne mielenkiintoisetkin kohteet ja alueet löytyivät pienen googlauksen jälkeen, mutta alkuhämmennys oli kova, kun odotin jotain muuta.
Jos lähdet Japaniin asti, niin suosittelen kyllä ainakin kurkkaamaan Tokiotakin. Se ei ole sellainen hullun mylly kuin voisi kuvitella ja kauniita puistoja löytyy sieltäkin :)
Kuulostaa pakahtumiselta.
Ihanaa! Muitakin Kankimäen faneja! Minuakaan ei Japani ole koskaan kiehtonut, koska Tokio tuntuu ahdistavalta ajatukselta, mutta Kioto... Se voisi olla ihan toinen juttu!
❤️
Kirjoitat niin ihanasti. Ostin kummatkin Kankimäen kirjat ja luen ne pian.❤️
T. Kaisu
Aaaww, niin kiva kuulla <3
Koen usein minäkin tuon mono no aware-tunteen enkä ole sille tähän mennessä keksinyt muuta ilmaisua kuin kömpelön "overwhelming-tunne", sillä se on niin ylitsevuotavan surullisen ihana :D
Mitä ilmeisimmin tunne on yleismaailmallinen ilmiö, mutta kaikki eivät sitä kai koe. Olen jotenkin ajatellut, että tunteen kokemisen edellytyksenä voisi estetiikan tajun lisäksi olla hetkeen pysähtymisen taito.
Ellei ehdi havainnoida, ei ehdi tunteakaan. Siksikään ei pitäisi paahtaa elämän halki sata lasissa :)