Tänään tarkastellaan vähähiilihydraattisia ruisleipiä. (Kyllä näitä ruokajuttuja nyt piisaa, yrittäkää kestää :) Ensi viikolla tulee taas paljon kosmetiikkaa - mä lupaan! :D)
Aloitetaan "surullisesti" hiljattain kokonaan markkinoilta poistuneesta Perheleipureiden Karppisesta. Karppinen oli aikoinaan kauppojen vähähiilihydraattisten leipomotuotteiden kuningas laajimmalla valikoimallaan, ja pitkään leivät nauttivatkin suurta suosiota. Perheleipurit oli käsittääkseni ensimmäinen valmistaja, joka toi markkinoille vhh-ruisleivän. Vaaleaa leipäähän on mahdollista valmistaa täysin ilman viljaa, mutta ruisleipää luonnollisestikaan ei. Siksi tuote ei ollut mikään itsestäänselvä osa kaupallisten vhh-leipien alkutaivalta.
Kun Perheleipurit sitten lanseerasi Ruispalat, ja myöhemmin viipaloidun ruislimpun, oli suosio taattu. Jee! Karppaajakin voi syödä ruisleipää!
Kuva: Haaveisto-blogi / Elli
Karppis-ruispalan ainesosat: vesi, täysjyväruis (27%), kaurakuitu, kananmuna, vehnägluteeni, pellavansiemen, hiiva, kasviöljy, suola.
Hiilihydraattia yhdessä viipaleessa oli 4 g, sadassa grammassa 18 g.
Itsekin tykästyin aikoinaan kovasti Karppis-ruispalaan. Harvoinhan sitä tuli syötyä, mutta jos teki mieli esimerkiksi lämmintä tonnikalavoileipää niin siihen ruispala on se "ainoa oikea" alusta. Kalakeitosta puhumattakaan. Jotkut makuparit vain kuuluvat yhteen. :) Ja niihin hetkiin Karppis-ruispala toi vhh:laiselle täydellisen ratkaisun.
Leivän maku ja koostumus oli vähän kuiva ja pahvinen, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, mutta kyllä se menetteli. Perheleipurit toi myöhemmin markkinoille myös viipaloidun Karppis-ruislimpun, joka maistui meikäläisen suuhun paremmalta. Hiilareita limppuviipaleessa oli 4,5 g. Tämä leipä ei kuitenkaan viihtynyt kauppojen hyllyillä pitkään. Pikkuhiljaa myös muut Karppis-perheen tuotteet alkoivat kadota kaupoista. Vain Ruispalat jatkoivat sinnittelyään.
Kunnes.... Karppinen sai vakavan haastajan Vaasan Minihiilarista. Kun Vaasan toi markkinoille oman versionsa vhh-ruispaloista, alkoi Karppisen menekin vääjäämätön lasku. Loppunsa leipäpioneeri koki niinkin hiljattain kuin jokunen viikko siten. Heinäkuussa vielä ostin Maarianhaminasta Karppista, nyt sen valmistus on lopetettu. Täytyykin säästää viimeinen pala pakkaseen "museoleiväksi"... :D
Vaasan Minihiilari Ruis lanseerattiin käsittääkseni keväällä 2012. Taisin itsekin saada silloin vinkin joltain lukijalta.
Vaasan vhh-ruisleivän valmistukseen on käytetty siirappia, mikä nostaa leivän hiilihydraattipitoisuutta inasen Karppista korkeammalle. Viipaleessa on 4,2 g hiilaria. Muuten reseptit eroavat sillä, että Vaasan Minihiilarissa on auringonkukansiementä ja psylliumia, eikä lainkaan kananmunaa.
Ja leipähän on pirun hyvän makuinen! Ollakseen vhh-leipä. Ei siitä mihinkään pääse. Vaikka Karppista käykin vähän sääli (en edes tiedä miksi, no, mä inhimillistän aina kaikkea :P), niin pystyn kyllä ymmärtämään miksi se hävisi tämän taistelun. Vaasan Minihiilari on yksinkertaisesti parempi. Se ei ole niin kuiva eikä pahvisuudesta ole tietoakaan. Se on hyvin pitkälle "oikean" ruispalan makuinen.
Toivon Vaasan Ruisminihiilarille pitkää ikää! :)
Kolmas vähähiilihydraattinen ruisleipätarjokas tulee Porokylän leipomolta. Porokylän RuisKarppi on ravintoarvoltaan kaupan vähähiilarisin ruisleipä; sadassa grammassa on vain 13,3 g hiilihydraattia ja viipaleessa 3,3 g.
Ainesosat ovat psylliumin ja siirapin puutetta lukuunottamatta samat kuin Vaasan Minihiilarissa, mutta Porokylän leivän koostumus on ihan erilainen.
Jo heti kun pakkauksen avaa, nenään tulvii oikean, tuoreen ruisleivän tuoksu. Koostumus on "kosteampi" ja mehevämpi kuin Minihiilarissa ja Karppisessa. Vaikka leipä on väriltään vaaleampaa, on täysjyvärukiin osuus Porokylän leivässä suurempi kuin kilpailijoiden (tai kilpailijan - tietääkö joku onko markkinoilla tällä hetkellä muita vhh-ruisleipiä kuin Vaasan ja Porokylän?).
Vaikka tykkään kovasti Vaasan palastakin, niin täytyy sanoa että Porokylän viipale on suosikkini vhh-ruisleivistä. Se voittaa mehevyydellään, hyvällä tuoksullaan ja maullaan, ja kun tähän yhdistää vielä alhaisen hh-pitoisuuden niin tuloksena on varsin onnistunut vähähiilihydraattinen ruisleipäehdokas.
Mikä on teidän vhh-leipäsuosikkinne?
7 comments on “Leipäviikko: ruisleipien taistelu”
Koska en siedä ollenkaan viljoja, olen kokeillut teollisista vhh-leivistä vain Karppisen sitruunamuffinseja, jotka olivat täysin viljattomia. Ja todella hyviä, harmi että niiden tekeminen lopetettiin.
Jotenkin minuakin säälittää tuo karppisen kohtalo.Ei tietenkään niinkään itse leivän,mutta sen,että toki tuo alasajo ja karppaushuuman laantuminen vähensi sitten työpaikkoja,kun niitä silloin huuman aikaan lisättiin tehtaalla reilusti.Tuotteita tulee ja menee.Itse keliaakikkona en ko.tuotteita edes saa syödä tosin tuo sitruunamuffinssi oli gluteeniton. Se mikä ihmetyttää on se,että tuota vehnägluteenia lisätään leipään.Ihan turhaan ja se aiheuttaa oireita (turvotusta,ilmavaivoja etc.) ihan terveillekin ihmisille.
Niin, tuokin on kyllä ikävää :/
Itse en syö "karppileipää", kun siihen ei omalla kohdallani ole mitään syytä. Tästä huolimatta oon kehittänyt niihin hirveän ennakkoluulon! :D Kerran yliopistolla jaettiin ilmaiseksi silloista uutuutta Realin proteiini(?)ruisleipää, tai siis sellaista, jonka piti antaa jotain extraenergiaa, olla extraterveellistä ja kai se ainakin vähempihiilaristakin oli. Köyhä opiskelijahan innostui ilmaisesti promoleipäpussista, mutta voi morjens miten karmeaa kuraa se oli!! :O Koostumus syödessä (eli se suutuntuma) oli jotenkin kumimainen, ja makukin oli aika karsea. Epäilen molempiin syylliseksi leivässä ollutta kananmunaa. Yleensä en hevillä heitä ruokaa pois, mutta sitten kun olin väkisin muutaman palan hampaat irvessä natustanut, lensi pussi komeassä kaaressa roskiin! Epäluulo erikoisleipiä kohtaan oli syntynyt, nyt ei tulisi mieleenkään syödä mitään ei-tavisleipää! :D
(En muuten tiedä, onko vika oman koneen näyttöasetuksissa vai kuvausasetuksissa, mutta nuo leipäkuvat näyttävät niin haaluilta ja kalseilta, että pystyn oikein kuvittelemaan niiden natisevan rakanteen...! :S :D )
(En muuten tiedä, onko vika oman koneen näyttöasetuksissa vai kuvausasetuksissa, mutta nuo leipäkuvat näyttävät niin haaluilta ja kalseilta, että pystyn oikein kuvittelemaan niiden natisevan rakanteen…! :S :D )
Hehheh, näyttää ne vähän kalseilta mullekin..! :) Tiedän tosin syyn: valaistus oli joka kuvanottohetkellä viileän sininen, ja jouduin kuvanmuokkauksella yrittämään parhaani että leivät näyttäisi ihan "jäisiltä"... :D Sävy jäi silti ikävän harmaaksi. Ruoka pitäisi mielellään aina kuvata lämpimässä valossa niin se tulisi edukseen. :)
Porokylä ei kyllä natise, vaikka kuvassa rakenne tosiaankin näyttää kuivalle. TJEU! ;)
Itse asun maassa, jossa ei tunneta ruisleipää, vhh:sta, viljattomista tai gluteenittomista puhumattakaan! Niinpä teenkin leipäni itse - on todella helppo resepti (jonka alkuperää en kylläkään tiedä, mutta kaikki kunnia sille joka tämän on keksinyt).
4 kananmunaa
125 g rahkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rlk leivinjauhetta
1 tl suolaa
50 g pellavansiemeniä
50 g auringonkukansiemeniä
50 g seesaminsiemeniä
50-70 g tattarijauhoja (tai jotain leseitä tms)
Taikinaan voi lisätä myös ihan mitä tahansa muuta, esim. oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, omenaa, rusinoita, pähkinöitä... Mitä vain keksii!
Valmistus on niinkin helppoa kuin että kananmunien rakenne rikki, rahka joukkoon, sitten öljy ja kuivat aineet. Koostumuksen tulee olla pehmeää ja valuvaa, puuromaista. Tämä sössö sitten kaadetaan n. 20 cm vuokaan (silikoninen paras), ja 180 asteeseen n. 50-60 minuuttia.
Rakenne ja maku ovat täysin leipämäisiä, kukaan tätä maistanutta ei ole vielä uskonut, että on viljaton! Erinomainen eväs, ja sopii myös lämpimien leipien rakennusalustaksi ;).
Kiitos reseptistä, menee ehdottomasti kokeiluun! :)