Luukussa 9 muistellaan autuaina vuoden parasta puuroa 🙏🏻❤️
Se nautittiin Hotelli Punkaharjun aamupalalla kesäkuussa.
Minulla on monisyinen ja vivahteikas suhde puuroon. Koko elämän kestänyt historia, voi sanoa. Voisin kirjoittaa puuron merkityksestä elämässäni pitkän esseen. (En sitä kuitenkaan tänään tee, älkää säikähtäkö.)
Olen syönyt puuroa aamuisin "väkisin" lapsena, laiskuuttani varhaisaikuisena niin lounaaksi kuin illalliseksikin (= helppo ja nopea ruoka ihmiselle, joka ei osaa laittaa ruokaa) ja suurena nautinnollisena herkkuna 33 vuoden iästä eteenpäin.
Jep, pystyn kertomaan ihan tarkalleen, milloin puuro muuttui minulle laiskan ihmisen "ei-jaksa-muuta-tehdä"-pöperöstä herkuksi, sillä se tapahtui vaihtaessani ruokavalioni ja koko ruokasuhteeni kesällä 2011.
Kehollani on vaikea kemia nopeisiin hiilihydraatteihin, etenkin viljoihin. Tästä olen myös kirjoittanut paljon, mutta ei puhuta siitäkään (enää) tänään.
Luovuttuani minulle hankalimmista viljoista kuten leivästä, pastasta ja riisistä, sai eräs viljapohjainen ruoka odottamatta täysin uuden merkityksen elämässäni. Puuro.
Hiilihydraattien ja erityisesti lisätyn sokerin karsiminen ruokavaliosta muuttaa voimakkaasti ihmisen makuaistia ja kykyä maistia ruoan makeutta ja hyvin pieniä vivahteita. Moni ennen tylsältä maistunut ruoka alkoi maistua aivan erilaiselta. Puuro oli yksi niistä.
Nyt puuro on paraatipaikalla niiden muutamien runsashiilihydraattisten ruokien joukossa, joita vielä silloin tällöin ja kohtuudella syön. Puurosta on myös helppo saada hiilihydaattipitoisuudeltaan ja muiltakin ravinteiltaan oikein fiksua ruokaa! 😍 Puuro on superfoodia! (Verrokkina kerrottakoon, että entisessä elämässäni söin eniten... köhöm... sokeroidulla kaakaojauholla maustettua mannapuuroa.)
Hotelli Punkaharjun aamiaisella tarjoiltava puuro on loistoesimerkki superfood-puurosta. Sen koostumuksesta lähes 40% on siemeniä, ja viljana on käytetty ohra-, ruis- ja spelttihelmiä sekä kauraleseitä. Hitaasti kypsyät viljahelmet sisältävät runsaasti kuitua ja ovat paljon terveellisempiä kuin nopeasti kypsyvät, raffinoidut viljat. 👍
...ja tämän puuron maku...! Ai jestas..! Herkullisempaa puuroa en ole koskaan syönyt..! 🙏🏻 Kuvassa näette hyvin vaatimattoman pienen annoksen Punkaharjun puuroa, mutta mitä kuva ei näytä, on se, että hain noita kulhollisia varmaan viisi kertaa lisää, kunnes vatsaani melkein koski...!
Kehuessani puuroa aiemmassa Punkaharju-kirjoituksessani, yksi lukijoistani kysyi, miksen koittaisi tehdä puuroa itse kotona. No niinpä, miksen..!
Otin yhteyttä Hotelli Punkaharjun aamiaiskokki Paula Huoviseen, ja hän ystävällisesti avasi meille superpuuronsa reseptin. 🤗 Kiitos Paula! Nyt te lukijatkin pääsette halutessanne nauttimaan Punkaharjun Parhaasta Puurosta omissa aamupalapöydissänne..!
Ohje:
2 dl ohrahelmiä
1 dl ruishelmiä
1dl spelttihelmiä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1dl pellavansiemeneniä
1dl kauraleseitä
Neste: ainakin 1,6 litraa vettä
Puuroa haudutetaan tunti. Lisää suola, anna puuron vetäytyä hetki ja nauti..!
Paula keittää puuronsa mieluiten kattilassa, mutta uunissakin voi tehdä.
Vettä tulee puuroaineksiin suhteessa 1:2, mutta mielellään enemmänkin kuin puolet. Lisää nestettä hauduttamisen aikana, jos puuro menee liian tiiviiksi.
Ihania puurohetkiä toivotellen,
Sanni