Kirjoittelin viisi viikkoa sitten puurosta. Olen vaihtanut kananmuna-aamiaisen puuroon osana ayurveda-ruokavaliokokeiluani. (Joka, tuotanoin, ei ole mennyt muun kuin puuron osalta niin hyvin....)
Kerron heti alkuun (joistain aiemmista tapauksista oppineena), että mikäli tunnistat ahdistuvasi herkästi ruoka-aineisiin liittyvästä analysoinnista, älä lue pidemmälle. Minä pidän ravinto-aiheisista pohdinnoista ja ruoka-aineiden vaikutusten analysoinnista, se on minusta valtavan kiinnostavaa. Joillekin tämän tyyppinen ravintokeskustelu ei sovi syystä tai toisesta.
Uusi standardiaamiaiseni näyttää tältä. Syön kaura-, kvinoa tai amaranttipuuroa raejuustolla, voisilmällä ja auringonkukan- tai chiasiemenillä.
Vaihtelevina lisukkeina voi olla avokadoa tai maapähkinävoita.
Olen syönyt aamiaiseksi kananmunia joka aamu viimeiset yhdeksän vuotta, enkä olisi ikinä uskonut, että niistä luopuminen käy näin vaivattomasti.
Minulla ja puurolla on kylläkin pitkä yhteinen historia, eikä ihmetytä että puuro maistuu - yllätyin vain, että en oikeastaan lainkaan kaipaa kananmunia. Kananmuniin liittyen sain muuten ayurveda-valmentajaltani tarkennuksen; keltuainen on se "pahis" eli pittan kannalta liian lämmittävä ruoka-aine. Valkuainen on ok kohtuudella. Mieluiten kananmunaa ei käytetä ayurvedassa ollenkaan, mutta länsimaisessa ayurvedassa moni sitä kuitenkin syö.
Silloin tällöin olen tehnyt "kakkosaamiaisena" valkuaismunakkaan, jos puuro ei ole pitänyt nälkää lounaaseen asti. Munakkaaseen laitan mozzarellaa, yrttejä ja kurkumaa. Tuo keltainen väri ei siis tule keltuaisesta vaan kurkumasta.
Mun vatsa toimii aamuisin omalla erikoisella rytmillään. Mulla on selvästi aamupäivisin todella suuri energiantarve, mutta en pysty syömään kerralla koko aamiaista. Kahvista tulee jo tosi kylläinen olo. Monina päivinä syön kaksi aamiaista, tai kolme, jos maitokahvit laskee ensimmäiseksi aamupalaksi.
AAMIAINEN #1: kahvi heti herättyä, eli noin 7.00-7.30. Heräämisen jälkeen ei ole ruokanälkä, vaan vatsani on tottunut saamaan kahvia. Varsinainen kiinteän ravinnon nälkä tulee vasta pari tuntia heräämisen jälkeen.
AAMIAINEN #2, yleensä kello 9.30-10.00. Ayurveda-versio: puuro siemenillä ja voisilmällä. Ennen: 2-3 kananmunaa, juustoa ja kasviksia.
AAMIAINEN #3 (ei joka päivä) kello 11.00-11.30. Ayurveda-versio: joko paistettua leipäjuustoa tai valkuaismunakas. Ennen: soijajogurttia ja viljatonta pähkinämysliä. Joku kutsuisi tätä ehkä välipalaksi aamiaisen ja lounaan välissä, mulle kaikki ruoat ennen puoltapäivää on "aamiaista" :) Lounaan syön yleensä kahden aikaan.
HIILIHYDRAATIT JA TURVOTUS
Aloitettuani ayurveda-kokeilun, huomasin nopeasti, että hiilihydraattien lisääminen palautti myös turvotuksen. Eri ihmisten elimistöt reagoivat hiilihydraatteihin yksilöllisesti, ja mun kehossa hiilihydraatit ovat aina sitoneet erityisen runsaasti nesteitä ja muodostavat paljon kaasuja. Näin on ollut aina. Tunnette "rantapallo"-efektin, joka ei sinällään ole terveydelle haitallista, mutta tekee olon raskaaksi ja epäenergiseksi.
Nesteiden sitominen on hiilihydraateille luonnollistakin, siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta toisilla nesteiden kertyminen ja kaasujen muodostuminen on runsaampaa kuin toisilla.
Saadakseni oloa kevyemmäksi pienensin viljan määrää ja syön nyt puolikkaan mitallisen eli 0,6 hiutaledesin puuron. (Mulla on kotona amerikkalaisia cup-mittoja ja teen puuron 1/2 cupin mitalla = 1,2 dl). Sain ayurveda-valmentajaltani myös neuvon korvata muilla aterioilla viljoja juureksilla hiilihydraatin lähteenä, jos viljat turvottavat.
Tämä pieni hienosäätö auttoi, ja nyt mulla on ihan normaali, hyvä olo. Joinain päivinä syön puuron lisäksi esimerkiksi ohralisuketta lounaalla tai iltapalalla kauraleivän, ja jos näitä päiviä on useampia peräjälkeen, huomaan sen heti turvotuksena. Mun keho vain on hyvin herkkä hiilihydraateille.
MITEN PUURO EROAA MUNISTA?
Hassu kysymys kenties, kyllähän jokainen näkee miten puuro ja kananmunat eroavat. Kirjoitan nyt siitä, miten ne eroavat tuntemuksellisesti. Tässä on pohja sille, miksi olin vuosikaudet hiilihydraattipitoisen ruoan, ja erityisesti viljojen, koukussa.
Kun syön runsashiilihydraattisia ruokia epäsäännöllisesti ja silloin tällöin, kuten olen vhh:lla tehnyt, ne eivät aikaansaa pitkäkestoisia tai voimakkaita kehollisia tai mielellisiä reaktioita. Nyt kun olen syönyt puuroa joka päivä monta viikkoa, vanhat tutut tuntemukset ovat taas palanneet.
Syödessäni puuroa tai vaikka kauraleipää säännöllisesti, ne herättävät minussa ihan erilaisen tunteen kuin kananmunat, juusto, lohi tai tomaattisalaatti. Tiedättekö mikä se tunne on? Se on kevyt euforia. Se on himo. Se on tunne siitä, että haluaa syödä lisää ja lisää. Vaikka olisi jo kylläinen.
Mielihyvän tunne on niin konkreettinen, että tuntuu, kuin jokin hormonisuihku menisi päälle lusikoidessani puuroa. Ja niin varmaan meneekin. Sokerit vapauttavat elimistössä hyvän olon hormoneita, ja myös viljan sisältämät hiilihydraatit muuttuvat elimistössä sokeriksi.
Tätä ilmiötä on ollut äärimmäisen mielenkiintoista havainnoida.
Euforian lähde: puuroa, runsas voisilmä, siemeniä ja maapähkinävoita.
Kyllähän myös juusto ja kananmunat maistuvat minusta tosi hyvälle ja odotan (odotin) joka aamu vesi kielellä kananmuniani. Ai että ne ovatkin hyviä.
Mutta kananmunan ja juuston tai puuron ja leivän syöminen tuo ihan erilaisen mielihyvän tunteen. Kananmuna maistuu hyvältä, mutta ei aikaansaa himoa. Kun viimeinen suupala on syöty, olo on tyytyväinen. Kun viimeinen puurolusikallinen on syöty, tekee edelleen hirveästi mieli lisää, vaikka vatsa tuntuisi jo täydeltä.
Ratkaiseva ero on siinä, että kun muita herkullisia ruokia on syönyt energiantarpeen kannalta riittävästi, olo on tyytyväinen. Kun hiilihydraattirunsasta ruokaa on syönyt tarpeeseen nähden riittävästi, himoaa yhä lisää.
Näin siis minulla.
Olen ollut puolet aikuiselämästäni vilja-addikti. Söin holtittomia määriä pastaa, leipää, muroja, pullaa ja keksejä. Minulla ei ollut mitään kontrollia. En syönyt salaattia, kasviksia tai kalaa, koska ne eivät maistuneet miltään makaroniin ja ranskalaisiin perunoihin verrattuna. Nautin joka päivä voileipä -ja pastafiksini, koska mun täytyi saada se.
Aamupuurokokeiluni tuskin vie minua takaisin tähän tilaan. Ei varmastikaan. Mutta on ollut kiinnostavaa todeta jälleen näin konkreettisesti, mikä vaikutus hiilihydraateilla minuun on. Niiden kemia elimistössäni luo pohjan hyvin herkälle addiktiolle.
Kiinnostavaa ja samalla haikeaa. Olisi niin mukavaa syödä kaikenlaisia ruokia ilman, että ne aiheuttavat ikäviä lieveilmiöitä, niin kehollisesti kuin mentaalisesti.
Puuroaamiaiset jatkuvat vielä toistaiseksi. En tosin ole varma, miksi jatkaisin niitä, sillä ayurveda-ruokavaliokokeilu on toistaiseksi suurelta osin epäonnistunut. Tästä voin kenties kirjoittaa jossain toisessa postauksessa.
En odottanut, että ayurveda-elämäntapaoppien kokeilu olisi helppoa, mutta en suoraan sanottuna odottanut, että itsekurini olisi näin löysä.
Myönnettäköön: kyllä ranskalainen siideri ja viini edelleen maistuvat. (Kohtuudella..!) Jogurttia, puolukkaa ja tomaattiakin olen syönyt. Vaikka tuhatvuotiset Intian viisaudet kuulostivat tavattoman lempeiltä ja kummallisuudessaankin viehättäviltä ja puhuttelevilta, on arjessa lopulta todella vaikeaa perustella itselleen miksi jättäisi terveellisiä ja herkullisia ruokia pois lautaseltaan.
Lisää ayurveda-kokeilustani:
22 comments on “Minä ja puuro”
Kiitos, kun otit tämän asian esille! Olen huomannut itsessäni aivan samoja tuntemuksia, paitsi että minulla tuo tilanne usein ryöstäytyy käsistä ja lipsahdan helposti niiden ei-niin-hyvienkin hiilarien maailmaan. "Hiilaripöllyissä" olen myös herkkä ärsyyntymään ja minusta tulee äkkipikainen. VHH:lla olo on paljon tasaisempi ja tyytyväisempi. Mukava tietää, että muillakin on samankaltaisia kokemuksia. 😊 Ja kaikki tämä siis ilman että tuomitaan mitään ruoka-aineryhmää tai ruokavaliota. Ihmiset on vaan erilaisia ja yksilötä. 🙏
Just näin 🙏🏻
VHH:lla (ja itse asiassa ihan sillä tiukimmalla) mulla on ollut kaikkein tasaisin olo, ei koskaan mitään nälkäkiukkuja, heikotusta tai hallitsemattomia mielitekoja. Mulla on perus-vhh:llakin tosi voimakkaat näläntunteet ja on "pakko" syödä aika nopeasti sen jälkeen kun tulee nälkä, muuten tulee huono olo (varmaan ne verensokerit...?). Tiukemmalla vhh:lla nälän tunteet on miellyttävän mietoja eikä tule huono olo jos ei heti pääsee syömään.
Keto-taso tuo mulle ihan parhaan olon, mutta tykkään ihan liikaa jogurtista, porkkanoista, muista juureksista sekä omenoista, niin en jaksa ketoilla :D Koska kyllä ne herkulliset uunijuureksetkin tuo omalla tavallaan tosi hyvän olon..! ^_^
Musta on aika loogista, että ayurvedinen ruokavalio turvottaa, jos sulla tarkoitus olikin kerätä kehoon sitä ”moisturea”. Ja jos kehosi on tottunut olemaan kuivempi, on varmaan myös luonnollista, ettei uusi olo tunnu luontevalta. En ole siis perehtynyt tuohon suuntaukseen, mutta näin sivusta seuraten tuntuisi, että sulla ”pää laittaa hanttiin muutokselle”. Toisaalta - kyllähän uudesta ruokavaliosta tulisi kokea saavansa hyötyäkin, jotta sellaista jaksaisi noudattaa.
Hyvä pointti. Kyllä mä ymmärsinkin, että ayurveda-coach viittasi moisturella mm. kehon nesteisiin, ja vähillä hiilareilla niitä ei juuri kerry. Lisää hiilareita, niin kehoon kertyy enemmän sekä nesteitä että rasvaa, ja myös rasva on ayurvedassa "kosteutta".
En ahdistu ruoka(aine)keskusteluista, paitsi jos niissä arvostellaan muitten tapoja. Eli tämä sun kirjoitus oli oikein mielenkiintoinen. Harmillista, että hiilareista tulee tuo kokemus, kun kuulostaa siltä, että nautit puurostasi kovasti! Kokemuksesi kuulostavat aika samoilta kuin aviomiehelläni, ja taas aivan vastakkaiselta kuin mulla itselläni. Mulle hiilarit ovat aina sopineet, koska pystyn syömään niitä sopivasti ilman mitään suurempia himoja. Okei, ei ihan, sokerista tulee todella addiktiivinen (ja tuottaa pahaa oloa!), jos syön sitä jatkuvasti ja liikaa. Mutta leipää, pastaa, puuroja ym. ym. syön ihan kohtuudella. Nautin niistä kovasti, mutta ei sen enempää. Proteiineista mulle sopii parhaiten pavut, siemenet, pähkinät ja kala, mieluiten monipuolisesti yhdisteltynä. Tofuakin vatsani sietää nykyään paremmin. :) Tämä kaikki siis, jos olen tasapainossa. Jos syön lihaa (kalakin on lihaa, mutta muuta kuin kalaa), siihen tulee se epäterve himo...En siis nykyään pääsääntoisesti syö lihaa.
Murun kanssa luettiin joskus vuosia sitten jokin artikkeli näistä himoista ja siinä mainittiin juurikin tuo himo huonona asiana, eli että ruoka-aine joka ei itselle sovi, aiheuttaa sen himon. En kyllä yhtään muista mitä ja miksi näin on. Mutta ihminen on hassu kapistus, mutta alati kiintoisa.
👍 :)
Mielenkiintoista kuulla, että sinulla liha aiheuttaa saman tyyppistä himoa mitä hiilarit minulla. Olen joskus aiemminkin kuullut tällaisesta lihan vaikutuksesta. Onhan myös näitä lihansyöjiä, joille ateria ei edes ole ateria ilman lihaa, lihaa kuuluu olla aina. (Mulla oli tismalleen sama suhde pastaan, riisiin ja perunaan = ateria ilman niitä oli mahdottomuus ja nämä olivat minulle aterian pääraaka-aine, eivät lisuke :D)
Itse asiassa ayurveda-heppukin sanoi, että ayurvedan näkemyksen mukaan meillä on epätasapainotilassa taipumus "tuntea vetoa" juuri niihin ruoka-aineisiin, jotka ovat meille huonoksi.
Mielenkiintoista, että Ayurvedakin tunnistaa tuon!
Joo mulla tässä on ollut imeytymisongelmat suurimpana muttana ravinnon kanssa, mutta nyt vihdoin alkaa helpottamaan. On jo aikakin! Olen elämässäni aina 18-vuotiaasta asti uudestaan koettanut ryhtyä kasvissyöjäksi ja sitten se aina jossain vaiheessa kaatui siihen, että tuli liian nälkä tai heikotus...En jaksa nyt kirjoittaa romaania, mutta kun eettisistä syistä se on ollut mulle iso juttu, tämä on ollut aina kamalan vaikea asia. Ajattelin pitkään, että en vaan ole 'motivoitunut' tms. muuta kaikkea. Mutta kun neljän vuoden jälkeen vegaanina en taaskaan voinut hyvin ja tuo lihanhimo alkoi vaivata, pidin itseäni ihan epäonnistuneena, vaikka olin kaiken ravinnosssa koostanut huolella. Nyttemmin olen saanut selville nuo imeytymisen ongelmat! En tiedä uskallanko vielä kokonaan vegaaniksi yrittää uudestaan, mutta koko ajan olen saanut vähennettyä eläinkunnan tuotteita. Yritän myös ajatella, että jokainen lihallinen ateria tai ruoka-aine, joka jää pois, on plussaa. :)
Tosi mielenkiintoista (kuten todettua, ravintoasiat kiinnostaa mua valtavasti).
Mun suhde lihaan on ollut koko elämäni tosi kummallinen. Suhde oli jo lapsesta saakka negatiivinen ja koin lihan ihan pienestä pitäen vastenmieliseksi ja suoraan sanottuna pahan makuiseksi muutamia poikkeuksia lukuunottamatta (tyyliin klassinen lihamakaronilaatikko..!). Söin lihaa niin vähän kuin mahdollista, kunnes 15-vuotiaana jätin sen kokonaan pois silloisen kasvissyöntibuumin rohkaisemana. Kasvissyöjää ei minusta kuitenkaan tullut, sillä kalaruoat jätin lautaselle.
Koin lihan etovana monta vuotta enkä edes kestänyt olla samassa tilassa, jossa joku vaikka paistoi lihaa. Eräänä päivänä ollessani 24-vuotias, hakiessani hoitolapsiani päiväkodista, kaikki muuttui: lapset olivat paistaneet pihalla makkaraa, ja yhtäkkiä koin valtavaa, selittämätöntä vetoa makkaraa ja sen tuoksua kohtaan. Olisin halunnut syödä sitä...!
En kuitenkaan syönyt enkä palannut lihansyöjäksi, mutta tuosta päivästä lähtien vastenmielisyyteni liharuokia kohtaan lähti pikkuhiljaa hiipumaan. Tänä päivänä liha ei aiheuta enää mitään ällötystä ja päinvastoin monet liharuat tuoksuvat todella houkuttavilta. Se on tosi kummallista. En kuitenkaan ole syönyt lihaa sen päivän jälkeen, kun lihasta 14-vuotiaana luovuin. Vaikka liha ei tunnu vastenmieliseltä, sen syöminen ei kuitenkaan sovi omaan arvomaailmaani (poislukien ehkä riista). En näe mitään perusteltua syytä miksi ottaisin lihan takaisin ruokavaliooni vain siksi, että joku liharuoka näyttää ja tuoksuu hyvältä, kun pärjään loistavasti ilmankin :)
Mielenkiintoista tosiaan tuo ihan fyysiseltä vastenmielisyydeltä kuulostava olosi lihaa kohtaan. Hienoa, että olet noin kauan ollut melkein kasvissyöjä. Tai pescatarian tai mikä se nyt on suomeksi. Siinä on säästynyt paljon eläimiä. :)
Meillä on suvussa myös B12-vitamiinin imeytymisen kanssa haastetta, mutta nykyään sekin on itselläni kunnossa.
Jep, "pescovegetaristi" taitaa olla virallinen termi, mutta harva sen tuntuu ymmärtävän... :D Helpointa vain sanoa, "en syö lihaa tai kanaa mutta syön meren eläviä".
Mua kiinnostaisi kovasti, miten imeytymistä pystyy parantamaan. Nimimerkillä rautakuurilla kolmatta vuotta ja b12 laitettu piikkeinä. Olen ollut kans 16-vuotiaasta asti (18 vuotta) kala-kasvissyöjä, muutamilla vegaanivuosilla.
Second breakfast Pippin? 😂
😂 Sepä...!
Jostain Britti-dokkarista, jossa puhuttiin hiilihydraateista, opin, että hiilari-himo liittyy ilmeisesti siihen paljon ihmisen syljessä on amylaasia.
” α-Amylaasi on ruoansulatuskanavassa esiintyvä tärkkelystä muun muassa maltoosiksi pilkkova entsyymi. Amylaasia erittävät sylkirauhaset ja haima.” Sanoo Wikipedia.
Mitä enemmän amylaasia syljessä, sitä nopeammin hiilihydraatit alkavat maistua makealta. Dokkarissa koehenkilöille annettiin voileipäkeksi ja pyydettiin ilmoittamaan koska, jos ollenkaan, se alkaa maistua makealta = amylaasi pilkkonut tärkkelystä maltoosiksi.
Ilmeisesti varsinainen mekanismi on vielä hämärän peitossa, mutta ne joilla on paljon amylaasia syljessään eivät liho yhtä helposti, kuin ne joilla on vähemmän amylaasia. Näiden tyyppien aivot saavat ehkä hiilarien aiheuttaman palkkion nopeammin ja eivät koe samalla tavalla himoa niiden perään.
Ihminen kun syntymästä asti suosii makeaa. Se on yleensä syötäväksi kelpaavaa ja sisältää runsaasti energiaa, joka on ollut metsästäjä-keräilijälle ravinnon tärkein mittari.
Mielenkiintoista..!
Näinhän se on.
Kylläpä sanoitit hyvin tuota hiilarihimoa. Olen monta kertaa sitä yrittänyt muille selittää, mutta se kuulostaa aina yhtä oudolta. Tuo on juuri miltä se tuntuu. Olen monta kertaa yrittänyt ns. normaalia ruokavaliota, ihan asiantuntijan opastuksella, mutta aina joudun palaamaan takaisin mataliin hiilareihin, kun olo menee niin huonoksi. En kestä sitä jatkuvaa hiilarihimoa ja tsemppaamista mitä se vaatii, että pystyisi edes jotenkin järkevissä määrissä. Vähitellen paino nousee, väsyttää, turvottaa jne.
Sitten palaan taas takaisin vähille hiilareille ja korkeammalle ravalle ja parissa elimistöön laskeutuu rauha. Normaalit ruoka-annokset riittävät, ei tee mieli makeaa, jaksaminen palautuu normaaliksi. Sitten taas ihmettelen, että miksi en usko omaa kroppaa joka niin vahvasti ilmaisee mitä se haluaa. Miksi pitää aina yrittää jotain jonka on jo monta kertaa todennut epäsopivaksi.
Nyt olen päätynyt siihen, että en enää väkisin yritä, vaan pysyn tässä ja voin hyvin. Toki on tilanteita joissa se rajoittaa, mutta on se kokonaishyvinvoinnin kannalta kuitenkin sen arvoista.
Eli siis, ymmärrän hyvin mitä tarkoitat :)
Jes, ymmärrämme toisiamme 🙏🏻
Just tämä. Kohtuus olisi niin mahtava juttu, jos siinä voisi pysyä ilman kauheaa itsekuria. Sellaisessa "tsemppaamisessa" (taistelussa) menee jo nautinto syömisestä. Mieluummin olen syömättä addiktiota aiheuttavia ruokia (ruisleipä ihan pahin) kuin yritän syödä pieniä määriä samalla tuntien joka kerta, että haluaisin syödä enemmän ja sitten harmittaa. Mä koen nauttivani ruoasta ihan eri lailla, kun syön hyvän makuista ruokaa, johon ei liity ylisyömiseen rohkaisevaa voimakasta himoa.
🙏🏻👍
Näin diabeetikkona olen kokenut yllättävänä sen, ettei kovin moni ”terve” ole tiedostanut hiilihydraattien ja verensokerin yhteyttä näläntunteeseen ja mielialaan - itsellenihän se on päivänselvää.Terveellä ihmisellä runsas hiilihydraattien syönti saa verensokerin hieman nousemaan, kunnes hiilarien vaikutus lakkaa ja verensokeri laskee. Tästä seuraa nälkä ja usein ärtyisyys, heikotus jne. Kun taas hiilihydraattien saanti on vähäisempää, verensokeri pysyy tasaisempana, jolloin ei synny myöskään noususta seuraavaa laskua. Etenkin ihan terveellä ihmisellä voi vhh:lla verensokeri olla vaikka koko ajan tismalleen sama, jolloin ei tule samanlaista nälkää kuin matalasta verensokerista.
Nämä eivät olleet mullekaan yhtään tuttuja asioita ennen hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon perehtymistä. Vasta kun konkreettisesti koki, miten "nälkäkiukku" ja heikotus hiipuivat ja oivalsi niiden yhteyden verensokeriin, ymmärsi miten voimakkaasti hiilihydraateilla oli osuutta näihin oireisiin.
Tunnistan myös tuon himon. Olen ajatellut että liukuminen hiilarimaailmaan johtuu aina siitä, että ns. normiruoka on helpompaa valmistaa, mutta luulen että tuosta himosta se loppujen lopuksi johtuu. Minusta vhh:ssa on juuri parasta se ihana tunne kun on syönyt sopivasti ja aterian jälkeen on hyvä olo. Vatsa on tyytyväinen, kylläinen mutta ei ähky, ja ei tee mieli enää mitään lisää. Siitä tietää että makrot on menneet hyvin kohilleen :) Pastaa tms. taas voisi ottaa vielä vähän lisää, ja vielä vähän, ja sitten vaikka on jo ihan ähkyssä tekisi mieli vielä jotain... :(
Tuosta kaurahiutalepaketista tuli mieleen, että oletko kokeillut saman firman gluteiinitonta kauralese-puuroa? Luulin aikaisemmin että eihän leseistä voi tehdä (hyvää) puuroa mutta olin väärässä. Näistä leseistä tulee ihana, pehmeä, vähän mannapuuroa muistuttava puuro.
Jep, just näin...
En ole kokeillut, enkä mäkään ole tiennyt että (pelkistä) leseistä voi tehdä puuroa. Täytyykin kokeilla...! :) Kiitos vinkistä.
Kiinnostavia kommentteja, kiitos teille :) Vastaan kommentteihin tänään illalla töiden jälkeen.