Mun lomasuunnitelmat muuttuivat täysin yllättäin, ja Ahvenanmaan sijaan löysinkin itseni viime perjantaina Espoosta.
Kalastaja lähti remppaamaan vanhaa perhemökkiä ja minä levitin Visit Espoo -esitteen eteeni.
Olin jo aiemmin huvittanut itseäni ajatuksella Espoo-turisteilusta, Espoo kun on niin outo paikka jolla ei tunnu olevan mitään persoonallisuutta. (Sori Espoo.) Espoosta on vaikea saada kiinni. Se on vain "se paikka Helsingin vieressä".
"Eiks se oo vähän niinkuin Helsingin lähiö...?" (ei.)
Kaunis Elisa seuranani Hanasaaren illassa
Espoolta puuttuu imago ja tunnusomainen paikallinen kohde tai ilmiö (tyyppiä "savolainen lupsakkuus", tunturit, hiekkadyynit, historiallinen linna... jne), se omintakeinen juttu, joka tekisi siitä Kohteen isolla K:lla.
Nuuksion kansallispuiston tuntee moni. "Se Suomen ainoa kansallispuisto johon pääsee melkein metrolla...!" Mutta moniko pk-seudun ulkopuolella asuva yhdistää Nuuksion Espooseen..? Minäkään en. Tuotanoin, taisin luulla että se kuuluu Helsinkiin.
Espoossa ei ole mitään erityistä jonka kaikki tietäisivät, eikä espoolaisuus herätä mitään mielikuvia. (Poislukien ehkä helsinkiläisten ja vantaalaisten sieluissa.)
Jep. Minäkään en tiedä Espoosta mitään. Työpaikkani on nykyään siellä (--> Leppävaara) ja parisuhteen myötä siellä on tullut pyörittyä jonkin verran kevään aikana.
Myös Lauttasaaren naapuruus Espoon kanssa on tuonut Espoota hieman lähemmäs minua. Sisareni asuu Lauttasaaressa, ja vieraillessani sisareni luona, olemme välillä retkeilleet Espoon puolella. "Ai kappas, tää Karhusaari on jo Espoon puolella?"
No mutta joo. Totuus on, että Espoo on minulle yksi suuri vaikeasti hahmotettava klöntti.
Nyt olen päättänyt tutustua tähän klönttiin paremmin. Pehmeänä laskuna toimi sisar-retkiltä tuttu Hanasaari, jonka olemme usein ohittaneet pyörillä. "Tuo on sellainen konferenssikeskus, kai ihan hieno paikka", sisareni on kertonut.
Minulle Hanasaaressa kiinnostavinta oli 'saari'-osa, ja sen mukanaan tuoma merellisyys. Olin kaavaillut viettäväni tätä lomaa saaristossa, ja kun se toteutui vain puoliksi, päätin pitää kiinni merellisyyden rippeistä niin hyvin kuin mahdollista.
Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Hanasaaresta. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan olen maksanut majoituksen ja ruoat itse.
Hanasaari on itse asiassa ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus. Se on perustettu vaalimaan Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja maiden - sekä muiden Pohjoismaiden, kulttuuria. Tänä päivänä siellä sijaitsee kongressikeskuksen lisäksi hotelli, tasokas ravintola ja taidegalleria. Saari on tavallaan kuin yksi suuri ulkoilmagalleria; taidetta löytyy siroteltuna joka puolelta hotellin ympäristöstä.
Tsekkasin Hanasaaren hinnat, totesin yhden hengen hinnan varsin edulliseksi (88€ aamiaisella) ja varasin huoneen. Mun Espoon loma alkaisi tästä! Kahta päivää myöhemmin olin varannut kaksi yötä lisää - viihdyin paikassa niin hyvin. ❤️
Hanasaari osoittautui mitä hurmaavimmaksi merellisen luonnon, taiteen ja hyvän ruoan keitaaksi. Tavallaan Hanasaressa saattoi melkein unohtaa, että on lomalla... Espoossa.
Jos ei satu luomaan katsetta Keilaniemen urbaaniin kaupunkisiluettiin, olo Hanasaaressa on kuin missä tahansa pienessä saaressa erillään kaikesta.
Olen todennut aiemmin tämän vuoden kotimaan matkailun juttujen yhteydessä, että kun hotelli tai muu majapaikka on tarpeeksi persoonallinen, viehättävä ja tunnelmallinen, tai tarjoaa lisäarvoa muussa muodossa, voi majapaikka itsessään olla reissun arvoinen kohde.
Hanasaari upeine ympäristöineen on minusta juuri sellainen kohde.
Hotellirakennus ei ehkä vedä jalkoja alta. En tiedä muista, mutta minuun rakennuksen 70-lukulainen arkkitehtuuri ei juuri vetoa vaan luo jopa aika kolhon vaikutelman, mutta viimeistään kiertäessään rakennuksen toiselle puolelle (meren puolelle), jossa suuri osa ulkoilmataideteoksista sekä ravintolan terassi sijaitsevat, ei voi olla ihastumatta.
Kokonaisuus ja upea ympäristö ovat ne, jotka tekevät Hanasaaresta helmen.
Vai mitä sanotte? <3 Valoisa terassi kylpee auringossa koko päivän.
Hotellin ympäristö on yhdistelmä taidepuutarhaa ja saaristomerta.
Voit kävellä tuoksuvien mäntyjen ja rehevien lehtipuiden keskellä, ihastella kukkaistutuksia ja veistoksia, pulahtaa uimalaiturilta veteen tai vain istua ravintolan terassilla hyvästä juomasta (ja ruoasta) ja kauniista maisemasta nauttien. 
Myös huoneet ovat tyylikkään viihtyisiä.
En tiedä johtuuko koronasta vai onko tämä hotellin normaalikäytäntö, mutta yhdelle hengelle myydään samaan hintaan kahden tai kolmen hengen huone. Minä otin tietysti suuremman huoneen - - ja nautin (köh) saadessani sannimaisesti levitellä tavaroitani sängyille ja sohvalle.
(On muuten uskomatonta, miten sotkuisen näköiseksi saan minkä tahansa tilan tavaroillani hyvin lyhyessä ajassa... 🙈)
Hotellin yleiset tilat tuovat rusehtavassa sävymaailmassaan minulle retro-fiiliksen, mutta sympaattisen sellaisen. Kokonaisuutena Hanasaaren tilat värikkäine tyynyineen, taiteineen ja takkahuoneineen muodostavat tyylikkään kokonaisuuden symppiksen kodikkaalla tavalla.
Tämä on sellaista helposti lähestyttävää ja pehmeää tyylikkyyttä, miten sen nyt sanoisi :) Tiedättekö, ei mitään kiillotettua modernismia, jonka itse koen kovana, vaikka hienolta saattaakin näyttää.
Hotellilla on myös sauna ja iso uima-allas, jolta pääsee ulos mereen pulahtamaan.
Vieraat voivat veloituksetta lainata polkupyöriä. Suosittelen rentoa pyöräretkeä etenkin Espoon rantaraittia pitkin.
Luonto, hyvä ruoka ja mahdollisuus rauhalliseen, kiireettömään oleiluun ovat minulle tärkeitä asioita ja vaikuttavat olennaisesti fiilikseeni lomalla (no, - aina ;)). Ja jos haluan päästä nopeasti muiden palvelujen äärelle, senkin toteutuminen on ehdotonta plussaa.
Hanasaaressa toteutuu tämä kaikki. Siellä voi kokea saaristomerellistä tunnelmaa omassa rauhassa, ja samalla Helsingin keskustaan pääsee 15 minuutissa. (Lähin metroasema Koivusaari on vain 1,5 km päässä, bussipysäkki suoraan saaren edessä.)
Hanasaaren ravintola ansaitsee oman osionsa.
(Ravintola oli aiemmin nimeltään Johannes, ja joissain hotellin esitteissä puhutaan edelleen Johanneksesta.)
Kolmen vierailupäiväni aikana tuli syötyä läpi lähes koko menu kala- ja kasvisruokien osalta..! 😍😙Ruoka on kevyesti fine dining -henkistä mutta rennolla fiiliksellä - täällä ei ole valkoisia, tärkättyjä pöytäliinoja. Sanoisin, että annokset ovat "reheviä" ja maut very fine. ;)
Alkuruoista suosittelen Norröna-silliä, sitruunasilakkaa ja luomukananmunaa, joka tällaiselle ei-niin-silli-ihmisellekin putosi täysillä. Silli ei ollut sellaista mahdottoman makeaa, niinkuin maustetut sillit usein ovat. Keltuaisen samettinen koostumus hipoo täydellisyyttä. Alkuruoaksi tämä annos on sangen ruokaisa, vink vink isonälkäisille. ;)
Myös punajuuri & Västerbotten-juusto-annos alkuruokalistalla on tyylikäs ja maistuva, eikä villilohessa & hernepyreessäkään vikaa.
Menun tähti on kuitenkin mielestäni kasvispääruoka-annos paahdettua kukkakaalia ja sieniä, jonka söin kahtena päivänä - en vain saanut siitä tarpeekseni!
Annoksesta tosin uupuu proteiini, mikä on aina vähän ikävää kasvisruoissa, mutta silloin kun maut ovat erityisen kohdillaan, annan proteiinin puutteenkin anteeksi. Tämä annos on myös sen verran muheva, että nälkä kyllä lähtee!
Kokonaisena paahdettu kukkakaali lepäää lehtikaali- ja kukkakaalipyree-ohrattopedillä, seuranaan sieniä, kaprista, pehmeää sipulia ja salviavoikastiketta.
Salvia on jäänyt minulle jostain syystä vähän etäiseksi yrtiksi, enkä osaa sitä omassa keittiössäni käyttää, mutta aijjai että se maistuu (ja tuoksuu, ahh..!) tässä annoksessa.
Kukkakaalipyreellä pehmennetty ohratto on oikeasti to die for. 🙌 Jestas miten hyvän makuista..!
Sananen kalapääruoasta, joka toissapäivänä oli siikaa. Kaunis annos oli erittäin hyvän makuinen, mutta makumaailmaltaan yllätyksetön ja hillitty (vaikka en nyt väitä, että makujen täytyykään aina yllättää, tärkeintä on hyvä maku - klassinenkin). Kalaa oli sen verran vähän, että esimerkiksi kukkakaali-annoksella vatsa täyttyy huomattavasti paremmin.
Vaihdoin perunat kasviksiin - joita tosin on annoksessa muutenkin. Ihanasti rouskuviksi jätetyt naattijuurekset ilahduttivat värikkyydellään - ja olipa joukossa vähemmänkin värikäs mutta oikein maukas uusi tuttavuus, valkojuuri.
VINKKI: hotellin aulassa sijatsevan kahvila & viinibaarin Tapas-annos on englanniksi ilmaistuna steal - eli törkeän hyvän hintalaatusuhteen "mättö!"
Yksi tapas-annos maksaa 5€ ja 15€:lla niitä saa neljä. Kuvassa on tällainen annos. Tapakset saa valita itse suolaisten ja makeiden annosten listalta. Valitsemissani tapaksissa (lämminsavulohta, grillattuja kasviksia ja juustoa, kananmunaa, majoneesia ja silliä) oli niin paljon syötävää että en jaksanut kaikkea (!).
Käytännössä tuossa 15€:n tapas-kokonaisuudessa oli enemmän ruokaa kuin ravintolan a la carte -listan pääruoissa. 👌
Auringonlasku Espoon tyyliin.
Miksi vierailla Hanasaaressa?
Kotisivut:
Hanasaaren hotelli
Ravintola Plats
Hanasaari sjaitsee Helsingin Lauttasaaren ja Espoon Westendin välissä. Lähialueen vinkkeinä heitän Espoon Keilaniemen ja sen Lucy In The Sky -näköalaravintolan Accountor Towerin katolla, sekä Suomen suurimpana vesiurheilupuistona itseään mainostavan Laguunin.
P.S. Espoon retkistäni on tulossa muitakin juttuja blogiin :) Yritän kovasti piirtää kasvot tälle kummalliselle epäkaupungille, jolla ei ole valtavasta koostaan ja asukasmäärästään huolimatta edes kunnollista keskustaa...! :D
P.P.S. Lauttasaaren siskoni on sitä mieltä, että "espoolaiset yrittävät pimittää Espoota muilta, etteivät he löytäisi sinne. Haluavat pitää Espoon hienot paikat itsellään..!" 😂
Viimeinen P.S. Olen kirjoittanut tämän jutun teille tänään Espoon Isossa Vasikkasaaressa istuessani lounaalla ja miellyttävästi pitkittyneellä jääkahvilla.
On taas Dermosil-katsauksen aika. :)
Viimeisimmistä uutuuksista poimin esittelyyn ehdottoman ajankohtaiset aurinkovoiteet, palashampoon, savipohjaisen kasvoputsarin sekä kimaran uusia minikokoja.
”Vanhoista” tuotteista mukaan pääsivät Nature-luonnonkosmetiikkasarjasta niinikään ajankohtainen käsisaippua ja käsivoide.
(Tämän jutun tuotteiden ensimmäisestä - hyvin harmaasta ja tuulisesta -kuvaussessiosta Tampereella Pyhäjärven rannassa saisi huvittavan kuvasarjan.. Oli niin tuulista, että tuotteet lentelivät sinne tänne aina kun sain kameran käteen ja tarkennuksen kohdilleen.. :D Lopulta luovutin.
Yllä oleva kuva on otettu vähemmän tuulisissa olosuhteissa :)
SUN PROTECTION MILKY SPRAY SPF 30 11,90€ / 150 ml
SUN PROTECTION MILKY SPRAY SPF 50 14,60€ / 150 ml
Dermosil on jälleen uudistanut aurinkosuojatuotteensa, ja ai että - nämä uudet ”maitosuihkeet” jatkavat oivasti kesän mittaan käymääni kommentointia aurinkovoideteknologian kehityksestä.
Uusi koostumus on pehmeää, kermaista maitoa, joka on niin nestemäistä, että sitä voi suihkuttaa.
☀️ VÄLIRÖNSYILYÄ..... ☀️
Suihke on (ymmärrettävästi) vallalla oleva aurinkotuotteen muoto, koska sen saa levitettyä niin vaivatta. Kun nykyteknologia mahdollistaa korkeankin suojakertoimen formuloimisen ohuen nestemäisenä, on tämä muoto useimpien valmistajien preferenssi.
Asiakkaan tehtäväksi jää vain tutustua eri valmistajien erilaisiin suihkekoostumuksiin ja valita niistä mieleisensä - on kuivaöljymäistä suihketta, täyteläisempää spray-öljyä, täysin vesimäistä (tässä usein miinuksena alkoholipitoisuus ja tendenssi kuivattaa ihoa), ”kuivaa” maitomaista, ”rasvaisempaa” maitomaista ja emulsiomaista. Mousseakin löytyy.
(KYSYMYS: kuinka moni teistä vielä käyttää vartalolla perinteistä voidemaista, ei-suihkutettavaa aurinkosuojaa..?)
Ahh, huomaan että olen niin innostunut aurinkotuoteteknologiasta että voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka pitkän esseen..! :D
Dermosilin Milky-suihkeet edustavat silkkisessä pehmeydessään sellaista aurinkosuihketyyppiä, jonka laatuista en ole aiemmin käyttänyt. Maito levittyy iholle superhelposti ja tuntuu iholla ihanalta - etten sanoisi ylelliseltä..!
Ohut mutta silti kermaisen tuntuinen koostumus tuntuu hoitavalta, mutta ei jätä ihoon rasvaista ja tahmeaa tuntua vaan imeytyy nopeasti. Iho jää pehmeän tuntuiseksi.
UV-suodattimet eivät näissä suihkeissa käytännössä tunnu lainkaan. SPF30- ja SPF50 -suihkeiden ihotuntumassa on vain ihan aavistuksenomainen ero, kumpikin levittyy todella liukkaasti ja notkeasti vailla mitään vaaleaa kajoa ihossa.
Näitä voi vain suositella, ihan supermiellyttävät aurinkosuojatuotteet..! 👍
MUUT KNOPPITIEDOT SUN PROTECTION MILKY SPRAY:
UV-suoja: kemiallinen
Suojaa sekä UVA- että UVB-säteilyä vastaan
Hajusteeton
Vedenkestävä
Sopii herkälle iholle
Sisältää alkoholia (mutta ei incin kärjessä, kosteuttavaa glyserolia on enemmän kuin alkoholia)
CLAY CLEANSER KASVOJEN SYVÄPUHDISTUS
7,90€ / 125 ml tai 2,50€ / 30 ml
Ihana uutuus! Tämä putsari tuo mieleen Lumenen Harmonia-turveputsarin, mikä ei ole lainkaan huono referenssi. Dermosilin Clay Cleanserissa on vastaava, vain hyvin vähän vaahtoava geelimaitomainen koostumus ja syväpuhdistavana aktiiviaineena savea.
Tykkään tästä valtavasti ja tuubi on jo melkein lopussa :D <3 Rakastan tällaisia pH-ystävällisiä, iholta helposti huuhtoutuvia koostumuksia jotka eivät jätä ihoa narskuvaksi. Koostumus on myös sulfaatiton. Mentoli tuo putsariin raikkaan viileyden - mutta mentolin tunne ei ole voimakas.
Itse asiassa - nyt kun katson Dermosilin sivujen tietoja tarkemmin, ei näytä siltä että saviputsari on lainkaan mikään uutuus, vaan ainoastaan sen matkakoko on uutuus. Minulle tuote on joka tapauksessa uusi, se on jäänyt ihan huomaamatta aiemmin. Dermosililla on niin paljon tuotteita...! Aina tekee löytöjä vanhemmastakin valikoimasta ❤️
Clay Cleanser on kehitetty erityisesti rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle ja sopii päivittäiseen käyttöön, mutta se sopii myös normaalille iholle harvemmin käytettäväksi syväpuhdistukseksi. (Ehm, mä olen kyllä tyytyväisenä käyttänyt tätä joka päivä..! :D)
(Onko Clay Cleanser aiemmin tuttu teille muille Dermosilin käyttäjille..?
Matkakokoisten Dermosil-tuotteiden valikoima on tosiaan kasvanut, ja ajan tasalla olevan minikokovalikoiman näet täällä: minikoot / ihonhoito ja minikoot / hiustenhoito.
Ihanaa, että suosikkiani Karbamidi-jalkavoidetta saa nyt myös minituubissa (2€ / 30 ml)! Paljon reissaavana arvostan suuresti, kun saan luottotuotteeni mukaan mahdollisimman pienessä koossa.
Dermosilin käsivoiteet ovat myös kestosuosikkeja. Klassikkokäsivoide Tyrni (2€ / 30 ml) on iloinen ilmestys kirkkaan oranssissa minituubissaan 🤗🧡
PALASHAMPOO 6,90€ / 58 g
Tämä oli odotettu uutuus - nyt myös Dermosililla on kiinteä shampoopala! 👍
Lue tästä postauksestani, mitä eroa on saippuapohjaisella ja tensidipohjaisella palashampoolla; koostumuksella voi olla täysin ratkaiseva vaikutus palashampoon toimivuuteen. Tensidipohjainen on varmempi valinta ja toimii useammilla.
Dermosil-palashampoon speksit :
Mä tykkään! Minun hiuksissanihan saippuapohjainen shampoo ei toimi, joten luon katseeni ilolla näihin saippuattomiin.
Dermosilin palashampoosta on kuitenkin sanottava, että se on jopa hieman liian hoitava mun hiuspohjalle. Tai sitten en vain ole huuhdellut riittävän hyvin..! :D
Voimakkaasti puhdistava tämä ei ole, ja sopii hyvin kuivalle päänahalle.
Eli yhteenvetona: tsekkaa Dermosil-palashampoo, kun etsit mietoa, sulfaatitonta, hoitavaa, hellävaraista ja ympäristöystävällistä shampoota.
.
Sokerina pohjalla: Dermosilin Ecocert Cosmos Organic -sertifioidun Nature-sarjan käsisaippua ja käsivoide.
NATURE-KÄSISAIPPUA 6,50€ / 250 ml
NATURE-KÄSIVOIDE 5,90€ / 100 ml
Kiinnostuin Nature-käsisaippuasta erityisesti kiitos tekstin creamy. Kaikki kermainen puhdistavuus tänne päin, kiitos!
Koostumus onkin iholla ihanan pehmeän ja hellästi puhdistavan tuntuinen (vaikka sisältää sulfaattia). Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat koivunmahla, manteliöljy ja glyseroli.
Käsivoide on kevyt ja sopii ei-niin-kuivalle-iholle. Tässä olemme siis Dermosilin kanssa eri mieltä :D Dermosilin kuvaus kuuluu "Nature-käsivoide hoitaa kuivaa ja halkeilevaa käsien ihoa".
Minusta tämä tuntuu aika kevyeltä ja olenkin käyttänyt tätä enemmän vartalolla helpon ja nopean levittyvyytensä ansiosta. Rutikuivat käteni vaativat stydimpää rasvaa! :D Hyviä öljyjä voiteesta kyllä löytyy, kuten manteli-, jojoba- ja kookosöljyä sekä sheavoita, mutta veden pitoisuus on sen verran suuri että koostumus jää kevyeksi.
Nyt mä lähden grillamaan vähän vegenakkeja ja sitten mustikan poimintaan..! :) Siinä välissä ehkä vielä laiturilta järveenkin ^_^ Ihanaa sunnuntaita kaikille!
P.S. Eilisen postauksen kommenteissa on tosi hyvää keskustelua, pahoittelut etten ole vielä ehtinyt osallistua kunnolla. Omistaudun kommenteille tänään illemmalla.
Jännä ilmiö.
Kehopositiivisuutta ja vahvuutta olla oma itsensä promotoidaan kaikkialla ja Insta-perfect-maailman keskellä luonnollisuuden arvot kroolaavat voimalla vastaan. Ole lempeä ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan, seuraa arvojasi, tee sitä mikä tuntuu hyvältä juuri sinulle, ole sellainen kuin juuri sinä olet. Jes.
Vaikka suomalaiset nuoret ovat 2010-luvulla masentuneempia ja ahdistuneempia kuin koskaan, myös itsensä arvostamisesta sekä kehon ja mielen hyvinvoinnista puhutaan enemmän kuin koskaan. Se on hienoa.
Useimmat meistä allekirjoittavat ehdottomasti ääneen kannatuksensa sellaiselle sosiaaliselle ilmastolle, jossa omien valintojen seuraaminen on entistä helpompaa ja hyväksytympää. Että me kaikki voisimme luottaa siihen, että saamme olla JUST sellaisia kuin haluamme, että ei tarvitsisi pelätä, että valintojamme, elämäntyyliämme ja tapojamme koko ajan arvostellaan. Pitäisi tuntua turvalliselta olla sellainen kuin haluaa ja elää siten kuin haluaa.
Pinnalla on näin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä.
Pinnan alla?
Siellä jyllää edelleen itsetuntomme pahin vihollinen - me itse. Toinen ihminen.
Jostain syystä erityisesti naiset ovat ilkeitä toisilleen. Tämä on älyttömän absurdia ja surullista. WTD-Nata kirjoitti aiheesta joitain vuosia sitten tosi hyvän kirjoituksen. Me naiset olemme kautta historian olleet se "heikompi" sukupuoli ja miesten älyllisen ja fyysisen vallan ikeessä - eikö meidän pitäisi vähintään olla toistemme puolella?
Silti naiset ovat miehiä alttiimpia arvostelemaan toisiaan, jopa puhumaan ilkeästi omista ystävistään, kavereistaan ja kollegoistaan. Työpaikkojen kahvitaukojen "juoruringit" ovat surullisen tunnettu esimerkki tästä. (En yleistä - joka työpaikalla ei ole tällaista ilmiötä mutta valitettavan monella on.)
Missä on solidaarisuus? Mistä juontaa naisten alttius arvostella ja vähätellä toisiaan? Miksi saamme "voimaa" toisten lyttäämisestä?
Kahvi- ja tupakkatauolla voisi keskustella kivoistakin asioista, ja toki keskustellaankin, mutta jostain syystä juorut ja negatiivinen arvostelu tuovat naisia erityisen "lähelle" toisiaan.
Jonkin asian, henkilön tai organisaation haukkuminen yhdistää naisia (varmasti miehiäkin), ja saa haluamaan itsekin osallistua. Tiedättekö ilmiön, jota kuvailen...? Positiivinen keskustelu ei aiheuta yhtä suurta tunteen paloa, mutta kun joku heittää ilmaan mehevän juorun laskutusosaston Maijasta tai ihmettelee ääneen Katri Kulmunin tyyliä, alkaakin monella olla yhtäkkiä paljon omaa sanottavaa.
Some on vienyt "kahvipöytäarvostelun" ihan uudelle levelille.
Käsittelin aihetta viimeksi huhtikuussa korona-ahdistuksen lietsoman arvostelun ja yksityisempienkin asioiden teemalla.
Tällä kertaa teki mieli käsitellä aihetta kevyemmin. Tai no, ylipäänsä käsitellä aihetta jälleen, koska ilmiö aiheuttaa minussa niin paljon hämmennystä ja ajatuksia. (Bloggaus eli julkinen kirjoittaminen on minun tapani käsitellä joitain mieltä vaivaavia asioita.)
Ilmiö on niin perin kummallinen jo puhtaasti biologisesta (--> selviytyminen....!) eikä vähiten feministisestä näkökulmasta.
Miksi naiset mollaavat toisiaan? Miksi toinen nainen ja hänen valintansa näyttäytyy naiselle usein "uhkana"?
Pelko on pohjimmiltaan se, joka saa meidät hyökkäämään ja arvostelemaan. Mitä me pelkäämme toisissa?
Tunnistatteko itsessänne taipumusta "heittäytyä" juorurinkeihin ja liittyä mukaan peesaamaan, kun keskustelu kääntyy negatiiviseen arvosteluun? En ole itsekään puhdas pulmunen ja voin tunnustaa, että varhaisteini-ikäisenä olen ollut mukana tällaisessa likapuheessa. Silloin se on varmasti tuntunut, kamalaa kyllä, sosiaalisen käytöksen normilta. 😔 Silloin on halunnut tuntea yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka sitten osallistumalla toisten haukkumiseen.
Teinien ja lasten käytöksen voi kenties ymmärtää ja laittaa epäkypsyyden piikkin (vaikkei se tee käytöksestä sen hyväksytympää) - mutta kun aikuisetkin tekevät sitä. Lasten äidit ja isät. Miksi?
Loppukevennykseksi jätin....
mun hiukset.
Kuten huhtikuun postauksessakin jutustelin, minua ei ole juurikaan kiusattu netissä. (Tai no, en lue Jodelia joten onnekseni en ehkä tiedä 😄) Ruokavalioni on aiheuttanut kaikkein eniten arvostelua, blogin alkuaikoina kulmakarvani (hehheh - syystäkin) sekä karrrrmeat kynteni.
Viime vuosina arvostelurinkien kestoaiheeksi on muodostunut mun hiustenväri. Ennen kaikkea se, "miten nelikymppinen täti voi pitää tuollaista pastelliväriä tukassa..!!"
Violetti väri oli jotain ihan kamalaa ja minun arveltiin suunnilleen pimahtaneen, kun syksyllä 2016 julkaisin uuden lookkini, vaaleanpunainen sävy ei saanut sen hellempää käsittelyä ja nyt korallista tukkaa ja "hirveää tyvikasvua" päivitellään vieläkin syvemmällä antaumuksella 🤗
"Sillä on joku keski-iän kriisi". "Ei ihme että mies jätti kun on tuon näköinen..!" "Noin karmee tukka ja yrittää olla kauneusbloggaja, huhhuh!"
Hellyttävää ja huvittavaa. (Tietysti ehkä ripauksen ilkeääkin.) Ja samalla: mun mielestä vilpittömästi ihmeellistä.
Tiedättekö mitä, mun mielestä mun tukka on ihan mahtava! Mä tykkään siitä itse ihan tosi paljon. Erityisesti koralli sävy sopii mulle mielestäni todella hyvin, ja tulen aina iloiseksi kun katson peiliin ja näen hiukseni. Ja sen hehkun, mitä persikkainen sävy mun kasvoille ja ihoon tuo. 🧡
Mulle mun hiukset tekee hyvän mielen ja viihdyn niissä tosi hyvin. Sitten on toisia aikuisia ihmisiä, toisia naisia, jotka näkee jotain ihan muuta.
Jännää, että on yhä sellaisia ajatusmaailmoja, jossa jokin hiusten sävy / farkkujen pituus / koruvalinta / meikkityyli / jne ei "sovi" tietyn ikäiselle ihmiselle. - Tai kokoiselle. ("Miten se voi laittaa sellaisen paidan kun maha pursuaa / ei oo tissejä / ihan hirvee vyötärö....")
Tuntuu hassulta, että kun itse on tosi onnellinen jostain asiasta, ja se onnellisuus ja ilo näkyy myös ulospäin, joku toinen katsoo sitä iloa ja toteaakin, "Ei helvetti miten huono valinta!"
Eikö ole ihmeellistä?
Haluamme olla toisillemme välillä 'susia'.
Tämä on vain niin hassu juttu. Kuorin ihoani säännöllisesti - ja aivan erityisen säännöllisesti kesäisin - ja silti TAAS unohdin kuorintatuotteet kotiin. On se nyt kumma ettei mikään kuorintavoide voi löytää vakiopaikkaa mun reissu-nesessäärissä..!
Ihon kuorintaanhan ei välttämättä tarvita mitään tehdasvalmisteista kosmeettista valmistetta, mutta ovathan valmiit kuorinnat helpompia ja kätevämpiä kantaa mukana kuin paketti suolaa tai rasiallinen kahvinpuruja.
Silloin kun kosmeettinen kuorinta uupuu reissupakaaseista, käännän katseeni keittiön tarjontaan - jos sellaista on tarjolla.
Sokeri, suola ja kahvinpurut ovat erinomaisia kuorinta-aineita, ja itse sekoitettuna kuorinnasta saa täydellisesti omaa mieltymystä vastaavan.
Suodatinkahvinpurut ovat oma suosikkini, mutta tällä venereissulla kahvia edustaa Nescafén pikakahvi tai espresso-jauhe - joten kahvikuorinnan saa unohtaa.
Eli suola vai sokeri?
SUOLA
Suolakiteet ovat sokeria karkeampia ja teräväreunaisempia, joten suola on sokeria järeämpi kuorinta-aine. Suola sopii sokeria paremmin paksuille ja karheille ihoalueille kuten jalkapohjat ja kyynärpäät.
Suola, erityisesti merisuola, on antimikrobista joten se syväpuhdistaa ja on hyväksi erityisesti tulehtuneelle iholle kuten akneiholle. Suolan sisältämät mineraalit kuten magnesium ovat myös hyödyllisiä iholle.
SOKERI
Sokerikiteet ovat "pehmeämpiä" ja pyöreämpireunaisia kuin suola, ja liukenevat nopeammin ihon ja veden lämmössä. Tämä tekee sokerista hellävaraisen kuorinta-aineen. Sokerikuorintaa voi käyttää myös kasvoille - suosittelen sokerin sekoittamista kasvojen kuorinnassa johonkin emulsiomaiseen kasvovoiteeseen.
Sekä suola että sokeri sitovat ihoon kosteutta, mutta sokeri on kosteuttavampaa.
Kummatkin sopivat mainiosti kaikille ihotyypeille, mutta suolaa voi suositella enemmän epäpuhtaalle ja paksulle iholle, sokeria taas kuivalle ja herkemmälle iholle.
Minä valitsin sokerin.
MITEN KÄYTTÄÄ?
Suola- ja sokerikiteet tai kahvinpurut voi hieroa suoraan kostealle iholle (voimakkain kuorinta), tai sekoittaa suihkugeeliin (helpoin levittää) tai öljyyn (hoitavin, mutta voi vaatia jälkipuhdistuksen suihkugeelillä, jos ihotyyppi ei ole kuiva ja ihon pintaan jäävä öljy ei imeydy).
Minä sekoitan kahvinpurut aina suihkugeeliin, koska ne eivät liukene veteen ja ovat niin karkeita, että kaipaavat suihkugeelin tuomaa liukuvuutta.
(Alla kuvitusta purjehdukselta... kivemman näköisiä kuvia kuin suolat ja sokerit 😄)
Sokeri liukenee kostealla iholla nopeasti, ja vielä nopeammin, jos sen sekoittaa suihkugeeliin tai muuhun vesipohjaiseen aineeseen.
Levitin sokerikiteet käsivarsiin ja ohuimmalle ihoalueelle eli dekolteelle (käsi)saippuan avulla (Dermosilin Nature-saippua on ihanan pehmeää ja hellävaraista) ja muualle vartaloon yksinään "raakana".
Ai että iho kehräsi... se jäi niin pehmeäksi ja sileäksi. <3 Kuorinta on todellakin ihonhoitorutiini, josta en koskaan luopuisi.
Ainiin - suolan ja sokerin etu kahvinpuruun verrattuna on se, että niistä ei jää jätettä. Kahvinpurutkaan eivät tuki viemäreitä kohtuudella käytettynä (1-2 rkl parin viikon välein), mutta toki ne menevät veden mukana kuormittamaan vedenpuhdistamoita. Suola- ja sokerikiteet liukenevat kokonaan veteen.
Loppuun pieni lomakuulumispäivitys:
Meidän piti tänä aamuna matkustaa Maarianhaminaan, mutta kun ahvenanmaalaisen ystäväni (ulkoilma)syntymäpäiväjuhlat siirrettiin yllättäen elokuulle viikonlopun huonon sääennusteen takia, päätimme pienen harkinnan jälkeen jäädä mantereelle ainakin viikonlopuksi. Vedin vaihteen "Plan B:lle", eli pääkaupunkiseudun lomailulle.
Tällä hetkellä olen vierailulla niinkin odottamattomassa paikassa kuin Espoon Hanasaaressa, joka on tullut tutuksi moninaisten Espoo-Lauttasaari-kulkujen kautta. Olen pitänyt paikkaa silmällä, ja nyt tarjoutui spontaani mahdollisuus tutustua Hanasaareen muutenkin kuin auton ikkunasta käsin.
Hanasaaressa sijaitsee mielenkiintoinen hotelli/kongressi/ravintola/taide/kulttuurikeskus. Kun maisemat ovat merelliset ja aurinkoista terassia on tarjolla kera persoonallisten, ympäristöön levittäytyvien taideteosten - mikäs täällä on lomaillessa :) Söin juuri ihan käsittämättömän hyvän makuisen paahdetun kukkakaalin kera korvasienten ja salviavoikastikkeen. 👌
Jos teillä on muuten heittää jotain persoonallisia pk-seudun vierailukohdevinkkejä - bring it on ❤️🔥 Minua kiinnostaa erityisesti meren ja luonnon läheisyys, näköalapaikat, hyvät ravintolat ja viehättävät majapaikat. Urbaanin ympäristön ja luontokokemuksen yhdistyminen jännällä ja kauniilla tavalla on erityisen kivaa pk-seudulla - siksi olen vähän hurahtanut Lauttasaareen viime aikoina..!
Huuuh, meikäläisellä olisi alkamassa maanantaina ensimmäinen oikea (lue: palkallinen) loma yhdeksään vuoteen...! Ei kun olisiko kahdeksaan... joo, kesällä 2012 olen viimeksi ollut virallisella lomalla - tosin senkin taisin viettää ainakin osittain Ahvenanmaalla kesätöissä :D
Otin eilen varaslähdön ja lähdimme purjein kohti Porkkalaa ja sieltä Inkoon saaristoon.
Kirjoitan tässä 'me'-muodossa. Seurastani voin kai kertoa sen verran, että olen tutkiskelemassa mahdollisuuksia me-muotoisen elämän jatkumiseen muuan herrasmiehen, kutsutaan häntä vaikka Kalastajaksi, kanssa. Yksityiselämästäni en edelleenkään läheisten ihmisten osalta kirjoita blogissa paljonkaan, mutta jos me-tilanne vakiintuu, ehkä Karkkipäivän sivulauseissa tulee tulevaisuudessa välillä näkymään tällainen Kalastaja-tyyppi. Aika näyttää. ☺️
Joka tapauksessa, olen nyt siis lähtenyt lomaa kohti veneillen, ja olen valtavan innoissani tästä uudesta aluevaltauksesta elämässäni.
Aika hassua, että olen asunut vuosia saaristossa Ahvenanmaalla ja rakastan veneitä, merta, järviä ja satamia, mutta en ole koskaan purjehtinut. Tuttavapiiriini Ahvenanmaallakaan ei kuulu ketään, joka purjehtisi. Näin ovat elämässä palikat sattuneet.
Nyt sitten viimein kypsään 40+ -ikään päästyäni avautui mahdollisuus kokea purjehdusta.
Pari muutaman yön purjehdusta alkukesästä on jo takana, ja nyt purjehdimme viikon verran. Sitten tauko Ahvenanmaalla, jossa ohjelmassa on rakkaan ystäväni, "Ahvenanmaan perheeni" äidin Dianan, synttärit.
Tähän astisen purjehduskokemuksen voin summata näin:
Meri on veneestä katsellen vielä kauniimpi kuin rannalta. No, onhan se jo tullut todettua monien isojen laivojen kansillakin... Ei vähiten Egeanmerellä ❤️🇬🇷
Ehkä jonain päivänä vielä toteutuu myös se unelma, että saisi purjehtia Kreikan merillä....
Eilen purjehdimme koko päivän vastatuuleen ja matka Espoosta Halsö’hön vei 7,5 tuntia.
Stora Halsö on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ylläpitämä ihastuttava, maksuton vierasvenesatama Inkoon saaristossa Kopparnäs-Strörsvikin alueella. Saimme paikasta vinkin alkukesän purjehduksella eräältä venekunnalta Lähteelän satamassa, ja kävimme täällä jo kuukausi sitten. Paikka on niin viehättävä, että tulimme uudestaan.
Stora Halsön saarella on laituri, sauna, grilli- ja keittokatos sekä käymälä ja venepaikat noin kahdeksalle veneelle. Lisätietoa Stora Halsö'stä saa täältä.
Veneily elämäntyylinä on kyllä kiehtova maailma.... Täällä Halsö'ssäkin on "kantiksensa", jotka viihtyvät paikan rauhassa viikkokausia, tehden ruokaa keittokatoksessa ja peseytyen saunassa. Mikäs täällä on ollessa, kun palveluista ei peritä maksua ja paikka on suhteellisen tuntematon ja rauhallinen - ja uskomattoman kaunis.
Aamulla juttelin miehen kanssa, joka oli pystyttänyt soolo-telttansa syrjempään, rannalle laituria vastapäätä. Hän oli liikkeellä avomerikelpoisella kanootilla. "Taidat olla aikamoinen sissi", sanoin. "Joo, on tässä tullut kokemusta jo kymmenen vuoden ajalta Pohjanmereltä saakka", mies vastasi.
Mmmm.
On elämiä ja on elämiä.
Tänään on satanut koko päivän, mutta se ei haittaa. Olen istunut viihtyisän grillikatoksen lämmössä muiden veneilijöiden kanssa jutellen ja nauttinut kodikkaan, suojaisan katoksen ja ulkona piiskaavan sateen ja tuulen kontrastista.
Blogi päivittyy heinäkuussa satunnaisesti, mutta lomakuulumisiani voi seurata Instagram-tililläni @karkkipaivasanni. Päivittelen etenkin stooreja.
Ihanaa heinäkuuta ja hyviä lomia muillekin! 🤗
