Jännä ilmiö.
Kehopositiivisuutta ja vahvuutta olla oma itsensä promotoidaan kaikkialla ja Insta-perfect-maailman keskellä luonnollisuuden arvot kroolaavat voimalla vastaan. Ole lempeä ja myötätuntoinen itseäsi kohtaan, seuraa arvojasi, tee sitä mikä tuntuu hyvältä juuri sinulle, ole sellainen kuin juuri sinä olet. Jes.
Vaikka suomalaiset nuoret ovat 2010-luvulla masentuneempia ja ahdistuneempia kuin koskaan, myös itsensä arvostamisesta sekä kehon ja mielen hyvinvoinnista puhutaan enemmän kuin koskaan. Se on hienoa.
Useimmat meistä allekirjoittavat ehdottomasti ääneen kannatuksensa sellaiselle sosiaaliselle ilmastolle, jossa omien valintojen seuraaminen on entistä helpompaa ja hyväksytympää. Että me kaikki voisimme luottaa siihen, että saamme olla JUST sellaisia kuin haluamme, että ei tarvitsisi pelätä, että valintojamme, elämäntyyliämme ja tapojamme koko ajan arvostellaan. Pitäisi tuntua turvalliselta olla sellainen kuin haluaa ja elää siten kuin haluaa.
Pinnalla on näin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä.
Pinnan alla?
Siellä jyllää edelleen itsetuntomme pahin vihollinen - me itse. Toinen ihminen.
Jostain syystä erityisesti naiset ovat ilkeitä toisilleen. Tämä on älyttömän absurdia ja surullista. WTD-Nata kirjoitti aiheesta joitain vuosia sitten tosi hyvän kirjoituksen. Me naiset olemme kautta historian olleet se "heikompi" sukupuoli ja miesten älyllisen ja fyysisen vallan ikeessä - eikö meidän pitäisi vähintään olla toistemme puolella?
Silti naiset ovat miehiä alttiimpia arvostelemaan toisiaan, jopa puhumaan ilkeästi omista ystävistään, kavereistaan ja kollegoistaan. Työpaikkojen kahvitaukojen "juoruringit" ovat surullisen tunnettu esimerkki tästä. (En yleistä - joka työpaikalla ei ole tällaista ilmiötä mutta valitettavan monella on.)
Missä on solidaarisuus? Mistä juontaa naisten alttius arvostella ja vähätellä toisiaan? Miksi saamme "voimaa" toisten lyttäämisestä?
Kahvi- ja tupakkatauolla voisi keskustella kivoistakin asioista, ja toki keskustellaankin, mutta jostain syystä juorut ja negatiivinen arvostelu tuovat naisia erityisen "lähelle" toisiaan.
Jonkin asian, henkilön tai organisaation haukkuminen yhdistää naisia (varmasti miehiäkin), ja saa haluamaan itsekin osallistua. Tiedättekö ilmiön, jota kuvailen...? Positiivinen keskustelu ei aiheuta yhtä suurta tunteen paloa, mutta kun joku heittää ilmaan mehevän juorun laskutusosaston Maijasta tai ihmettelee ääneen Katri Kulmunin tyyliä, alkaakin monella olla yhtäkkiä paljon omaa sanottavaa.
Some on vienyt "kahvipöytäarvostelun" ihan uudelle levelille.
Käsittelin aihetta viimeksi huhtikuussa korona-ahdistuksen lietsoman arvostelun ja yksityisempienkin asioiden teemalla.
Tällä kertaa teki mieli käsitellä aihetta kevyemmin. Tai no, ylipäänsä käsitellä aihetta jälleen, koska ilmiö aiheuttaa minussa niin paljon hämmennystä ja ajatuksia. (Bloggaus eli julkinen kirjoittaminen on minun tapani käsitellä joitain mieltä vaivaavia asioita.)
Ilmiö on niin perin kummallinen jo puhtaasti biologisesta (--> selviytyminen....!) eikä vähiten feministisestä näkökulmasta.
Miksi naiset mollaavat toisiaan? Miksi toinen nainen ja hänen valintansa näyttäytyy naiselle usein "uhkana"?
Pelko on pohjimmiltaan se, joka saa meidät hyökkäämään ja arvostelemaan. Mitä me pelkäämme toisissa?
Tunnistatteko itsessänne taipumusta "heittäytyä" juorurinkeihin ja liittyä mukaan peesaamaan, kun keskustelu kääntyy negatiiviseen arvosteluun? En ole itsekään puhdas pulmunen ja voin tunnustaa, että varhaisteini-ikäisenä olen ollut mukana tällaisessa likapuheessa. Silloin se on varmasti tuntunut, kamalaa kyllä, sosiaalisen käytöksen normilta. 😔 Silloin on halunnut tuntea yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka sitten osallistumalla toisten haukkumiseen.
Teinien ja lasten käytöksen voi kenties ymmärtää ja laittaa epäkypsyyden piikkin (vaikkei se tee käytöksestä sen hyväksytympää) - mutta kun aikuisetkin tekevät sitä. Lasten äidit ja isät. Miksi?
Loppukevennykseksi jätin....
mun hiukset.
Kuten huhtikuun postauksessakin jutustelin, minua ei ole juurikaan kiusattu netissä. (Tai no, en lue Jodelia joten onnekseni en ehkä tiedä 😄) Ruokavalioni on aiheuttanut kaikkein eniten arvostelua, blogin alkuaikoina kulmakarvani (hehheh - syystäkin) sekä karrrrmeat kynteni.
Viime vuosina arvostelurinkien kestoaiheeksi on muodostunut mun hiustenväri. Ennen kaikkea se, "miten nelikymppinen täti voi pitää tuollaista pastelliväriä tukassa..!!"
Violetti väri oli jotain ihan kamalaa ja minun arveltiin suunnilleen pimahtaneen, kun syksyllä 2016 julkaisin uuden lookkini, vaaleanpunainen sävy ei saanut sen hellempää käsittelyä ja nyt korallista tukkaa ja "hirveää tyvikasvua" päivitellään vieläkin syvemmällä antaumuksella 🤗
"Sillä on joku keski-iän kriisi". "Ei ihme että mies jätti kun on tuon näköinen..!" "Noin karmee tukka ja yrittää olla kauneusbloggaja, huhhuh!"
Hellyttävää ja huvittavaa. (Tietysti ehkä ripauksen ilkeääkin.) Ja samalla: mun mielestä vilpittömästi ihmeellistä.
Tiedättekö mitä, mun mielestä mun tukka on ihan mahtava! Mä tykkään siitä itse ihan tosi paljon. Erityisesti koralli sävy sopii mulle mielestäni todella hyvin, ja tulen aina iloiseksi kun katson peiliin ja näen hiukseni. Ja sen hehkun, mitä persikkainen sävy mun kasvoille ja ihoon tuo. 🧡
Mulle mun hiukset tekee hyvän mielen ja viihdyn niissä tosi hyvin. Sitten on toisia aikuisia ihmisiä, toisia naisia, jotka näkee jotain ihan muuta.
Jännää, että on yhä sellaisia ajatusmaailmoja, jossa jokin hiusten sävy / farkkujen pituus / koruvalinta / meikkityyli / jne ei "sovi" tietyn ikäiselle ihmiselle. - Tai kokoiselle. ("Miten se voi laittaa sellaisen paidan kun maha pursuaa / ei oo tissejä / ihan hirvee vyötärö....")
Tuntuu hassulta, että kun itse on tosi onnellinen jostain asiasta, ja se onnellisuus ja ilo näkyy myös ulospäin, joku toinen katsoo sitä iloa ja toteaakin, "Ei helvetti miten huono valinta!"
Eikö ole ihmeellistä?
Haluamme olla toisillemme välillä 'susia'.
55 comments on “Nainen on naiselle susi?”
Naisia on vuosituhannet usutettu toisiaan vastaan, koska vetäessämme yhteen köyteen olemme ihan älyttömän aikaansaavia ja sekös yhteiskuntaa (miehiä) pelottaa. Sisäistetty naisviha on se, mikä asettaa naiset toisiaan vastaan ja tätä ruokkii nykyäänkin esimerkiksi media (elokuvien ilkeät äitipuolet esimerkiksi). Tärkeää on tunnistaa naisviha itsessään ja käsitellä ja miettiä asioita, joita sen takana piilee.
En ole täydellinen, mutta yritän parhaani mukaan olla menemättä juorurinkeihin ja lyttäämättä toisia naisia (ja ylipäätään ketään). Koitan ajatella niin, että vaikka erikoisemman hiusvärin omaavan naisen tullessa kadulla vastaan on ensimmäinen ajatukseni se, mitä yhteiskunta haluaa minun ajattelevan, mutta toinen ajatukseni on omani. Saatan siis miettiä esimerkiksi, ”Onpa erikoinen tukka tuon ikäiselle. Mutta rohkeaa, tärkeintä että itse tykkää, ja tuohan itse asiassa sopii tosi hyvin”.
Opin blogin kommenteista aina paljon kiinnostavaa ihan kaikilta aloilta, kulttuurista teknologiaan ja maitotaloudesta maantieteeseen :) Se on kyllä mahtavaa. 🙏🏻 Pidän itseänikin ihan fiksuna ja joten kuten yleissivistyneenä ihmisenä, mutta tosi usein Karkkipäivän kommentteja lukiessa tajuan, kuinka vähän tiedän mistään mitään :D
Ja ehkä eniten tulee esiin, miten paljon akateeminen tausta, näin ainakin oletan, vaikuttaa ihmisen ulosantiin ja mahdollisuuksiin osallistua erilaisiin keskusteluihin.... Mä en ole opiskellut paljonkaan (YO + ammattikoulutausta), ja vaikka intoa ja mielipiteitä riittää, harvoin pystyn argumentoimaan ja osallistumaan jopa itse aloittamiini keskusteluihin yhtä hyvin kuin mun lukijat.
Vaikka välillä harmittaa ja saattaa jopa lannistaakin, kun omat kontribuutiot jäävät välillä hyvinkin kapeiksi - ja eniten tunnelatautuneiksi, niin ai että on antoisaa lukea muiden keskustelua ja saada ihan uusia näkökulmia :) Tämä nais-keskustelu on yksi todella hyvä esimerkki siitä. Oma lähtökulmani oli selvästi kapea ja stereotypioiden muovaama.
Aivan ihanan väriset silmälasit! Ehkä itsekin uskallan jossakin vaiheessa...
Näissä laseissa parasta on se, että kun ostin ne, ne näyttivät mukautuvan täydellisesti mun pastellivaaleanpunaisiin hiuksiin, ja nyt ne taas näyttävät olevan kuin luodut mun korallisille hiuksille..! ^_^
Faktahommia, arvostelua on aina. Jutun juju on se, että elää elämäänsä ja tekee valintansa arvosteluista huolimatta. Oikeastaan niin, ettei niille korvaansa lotkauta.
Sen haluan korjata, etteivätkö miehet juoruaisi. Olen ollut miesvaltaisella alalla töissä 18 vuotta ja voin kertoa, että miehet juoruavat ihan siinä missä naisetkin. Meillä itse asiassa pahimmat juorupesäkkeet on ne yksiköt, joissa ei ole yhtään naista! :D
Joo, en epäilekään etteivätkö myös miehet juorua...! ☺️ Oma kokemukseni on kuitenkin, että naisille tämä on vielä yleisempää. Poikkeuksia varmasti on eri ryhmien välillä.
Näin mä olen yrittänyt elää viimeiset 10+ vuotta. :)
"Witch" kirjassa on mielenkiintoista pohdintaa tästäkin aiheesta; jonka mukaan patriarkaalisen yhteiskunnan naisten voiman alistamisen tavoitetta palvelee juurikin naisten usuttaminen toisiaan vastaan. Esimerkiksi noitavainojen aikaan naiset pakotettiin todistamaan toisiaan vastaan (tyttäret äitejään vastaan jne). Kenties kannamme historian painolastia edelleen mukanamme yhteiskunnassamme? Kirjan kirjoittaja Lisa Lister kehottaakin tukemaan toinen toisiamme, vaikka emme olisi edes samaa mieltä!
Blogissani on ko. kirjasta lyhyt esittely:
https://aboutthisandthat171029823.wordpress.com/2020/07/03/kirja-witch-on-kutsu-juhlistaa-naiseutta-ja-loytaa-sen-unohdettu-voima/
Olen saanut näissä kommenteissa fantastisen hyvän historian oppitunnin 👍 Tosi mielenkiintoista. En ole koskaan näihin perehtynyt, enkä sitä myöten ajatellut naisten käytöstä toisiaan kohtaan historian kantilta.
"Mä tykkään siitä itse ihan tosi paljon. Erityisesti koralli sävy sopii mulle mielestäni todella hyvin, ja tulen aina iloiseksi kun katson peiliin ja näen hiukseni."
<3 <3 <3 <3! Tulipa tästä hyvälle tuulelle, juurikin näin! <3 Minusta tuo koralli väri sopii sinulle kuin nenä päähän, se on itsellenikin sellainen piristysruiske tekstin seassa - suoranaista väriterapiaa ^^
🧡
Sinulla on todella makee tuo hiusten väri, sopii loistavasti kuten sopi violettikin. Ihana rohkea sinä <3
💜🧡
Oot hyvä just sellasena kun oot ❤
Niin oon ❤️
En itse käytä sanontaa Nainen on naiselle susi. Se ruokkii stereotypiaa. Uskon, että tuo on vanhentunutta ajattelua. Ihminen on ihmiselle välillä susi, sukupuolesta riippumatta.
Yleensä,jos joku viljelee ajatusta, että muut naiset kokevat hänet uhkana, niin se usein tuntuu olevan jonkinlaista oman egon pönkittämistä. En muutenkaan ymmärrä millaisena uhkana. Työelämässäkö? Vai rakkausrintamalla? Jos on näitä "muut naiset koskevat minut uhkana"-tyyppejä, niin usein ainoa uhka on se, että joutuu heidän seurassaan kuuntelemaan tyhjänpäiväisiä juttuja. :D
Itse suosin esimerkiksi yrittäjissä naisia, toki niin että tuote itsessään on kilpailukykyinen. En tiedä miksi, perusteesta kai.
Uskon, että jos ihminen on sinut itsensä kanssa ja tyytyväinen elämään, niin toisen onni tai menestyminen ei pitäisi olla itseltä pois. Riippumatta siitä onko menestyjä nainen vai mies.
Kehopositiivisuuteen, sen nykyisessä muodossa, suhtaudun terminä jotenkin kahtiajakoisesti. Ajatus on ihana, mutta tuntuu, että ainoa hyväksytty tapa olla kehopositiivinen, on sellainen, että oma keho on erilainen kuin ns. yleisesti median hyväksymä keho. Tuntuu, että jos treenaa ja on hoikka, niin kehopositiivisuutta ei saa tuoda esille, ilman että näyttää siltä, että oma mieli on median muokkaama. En tiedä saako tästä ajatustani kiinni. :)
Tuntuu myös, että kehopositiivisuus pyörii muodokkaiden naisten ympärillä. Mielestäni kaikenlaista erilaisuutta pitäisi tuoda paremmin esille ja tehdä siitä pidettyä (en halua käyttää sanaa hyväksyttävää, sillä ihmisillä ei ole etuoikeutta hyväksyä tai olla hyväksymättä ketään). Arpia, vanhuutta, laihuutta, vammoja. Varsinkin naisen vanheneva keho edelleekin tabu. Lehdissä puhutaan"rohkeista" julkkiksista, jotka poseeraavat uimapuvussa 50-vuotiaana. Rohkeita? Ei miehistä puhuta rohkeita jos he paistattelevat ilman paitaa iästään riippumatta. :)
Naisten pitäisi pystyä olemaan piilottelematta ikäänsä tai raskausarpiaan ilman häpeän tunnetta tai pelkoa, että joku tulee ihailemaan rohkeaa tekoa. Sen pitäisi olla vain normaalia, piste.
Sanni:
Korjattu <3
Kiitos :)
Olen samaa mieltä tuosta kehopositiivisuudesta. Jotenkin siinäkin koko ajatus on kääntynyt päälaelleen ja kehopositiivisia saa olla vain tietyn näköiset ihmiset. Kuitenkin meillä kaikilla, jopa niillä misseillä, on ulkonäössämme kohtia, joista emme pidä. Siinä on sen kehopositiivisuuden paikka, ettei tällaiset romuta sitä itsetuntoa, vaan voi painaa menemään pystypäin.
Sitten se toinen juttu. Kehopositiivisuus kun on tosiaan muuttunut muotoon "on ok olla läski", niin jotenkin lihavuus on muuttunut terveelliseksi. Sanopa jotain tästä poikkeavaa, niin tulee kehopositiivisuudella pataan! Itselläni on kilpirauhassairauden ja varmaan myös iän myötä paino noussut viimeisten vuosien aikana ja kyllä viime kuun työterveystarkastus kertoi karua kieltä. Ylipainoa ei ole montaa kiloa, mutta näkyi kyllä labroissa millä tiellä ollaan. Sanokoon kuka mitä tahansa, mutta ei tämä siitä muuksi muutu.
Miia: Näinhän se tuntuu hieman olevan. Pari vuotta sitten viisikymppinen Davina McCall julkaisi itsestään bikinikuvan, josta tuli Briteissä kunnon somemyrsky. Davina oli kuulemma liian laiha ja hänen ei olisi kuulunut julkaista itsestään kuvia, sillä se antaa normaalinaisille ja-nuorille vääristyneen kuvan. Davina on koko elämänsä ollut saman kokoinen ja on vielä treenannut, eli oli hyvässä kunnossa. Näistä jää aina sama kysymys: keitä nämä"normaalinaiset" ovat? ”Emmekö esimerkiksi minä tai hoikat ystäväni, tai vaikka Sanni, ole normaalinaisia.”? Suomen keskimääräinen vaatekoko naisilla on 42. Tarkoittaako se, että kukaan kokoa 34-36 käyttävä ei saisi julkaista itsestään kuvia? Sekö on sitä kaiken sallivaa kehopositiivisuutta? Eräs ystäväni julkaisi itsestään kuvan uimapuvussa, ja kuvassa näkyivät myös hänen suurehkot raskausarpensa.Hänen mielestään niitä ei tarvinnut peitellä, ne kuuluivat hänen kehoonsa. Kommenteissa muutama henkilö oli antanut vinkkejä voiteista tai vastaavista käsittelyistä arpien pienentämiseksi. Ihan kysymättä. Se on ilmeisesti sallittua. Jos joku ylipainoinen henkilö olisi julkaissut itsestään kuvan ja kommenteissa olisi annettu laihdutusvinkkejä, niin siitä olisi noussut varmasti suuri kohu. Eli kehopositiivisuutta voisi nykymuodossaan kutsua välillä kurvipositiivisuudeksi, sillä ei se ainakaan tasa-arvoista tunnu olevan, ikävä kyllä.
Ja tietenkään en nyt tarkoita sairaalloisen laihuuden tai syömishäiriöiden ihannoinnista. Ne ovat ääripäitä. Kehopositiivisuuden pitäisi vaan olla nimensä mukaisesti tasa-arvoista.
Ai että kun tuli taas paljon kirjoitusvirheitä.. :D
Korjasin :)
Nyt vasta ehdin tähän kommentoimaan. Voin allekirjoittaa kaiken lauseesta "Uskon, että jos ihminen on sinut itsensä kanssa ja tyytyväinen elämään" eteenpäin. (Mutta joo, kyllä sekin pitää paikkansa, että ihminen on ihmiselle susi myös sukupuolesta riippumatta).
Koen erityisesti kehopositiivisuuden sanoman samoin kuin sinä, tästä ollaan sun kanssa jo joskus mun ruokavalio/treeni-postausten yhteydessä vaihdettu ajatuksia. "Tuntuu, että jos treenaa ja on hoikka, niin kehopositiivisuutta ei saa tuoda esille, ilman että näyttää siltä, että oma mieli on median muokkaama." Koen juuri näin. Ylipäänsä hoikkia kyseenalaistetaan ihan samaan tapaan kuin ylipainoisia; luonnostaan hoikan ihmisen halua treenata tai noudattaa jotain ruokavaliota pidetään merkkinä joko sairaudesta (ortoreksia...) tai vääristyneestä kehonkuvasta (--> hoikalle ei "riitä" luontainen hoikkuutensa vaan hän haluaa tavoitella median luomaa ihannekehoa). Huokaus....
Tämä oli niin hyvin sanottu.
Kuten muutamaa muutakin kommentoijaa, minua vähän hiertää tämä "nainen on naiselle susi" -puhe ja kommentit siitä, että naiset olisivat erityisen hirveitä toisilleen. En missään nimessä kiellä sinun, Sanni, tai muidenkaan kokemuksia. Kyllähän nyt vaikka Vauva-palstalla näkee ihan käsittämätöntä kommentointia. Mutta ns oikeassa elämässä en ole sitten yläasteen sellaiseen törmännyt sen enempää töissä kuin kaveripiireissäkään. Naisten taholta nimittäin. Minulla on päinvastoin kokemusta selän takana juoruavista ja pahaa puhuvista miehistä sekä töissä että eräässä kaveripiirissä.
Kuten sanoin, en halua omistani poikkeavia kokemuksia kieltää, mutta minusta olisi tärkeää miettiä, mistä juoruaminen ja ilkeily johtuu. Naiseus siihen nimittäin tuskin on selittävänä tekijänä. Oma hypoteesini on, että erityisesti työkontekstissa se on yhteydessä huonoihin työoloihin tai kilpailuun ja tunteeseen siitä, ettei omaan työhönsä voi vaikuttaa. Kaverikuvioissa mukana saattaa olla samanlaista voimattomuutta.
Minusta sinulla Sanni on hieno tyyli, eikä pelkästään hiuksissa. Olen tätä blogia lukenut vuosikaudet ja herkkyytesi, avoimuutesi ja kykysi kommunikoida lukijoiden kanssa on tehnyt vaikutuksen. Kiitos teksteistäsi!
Hyviä pointteja, niin tässä kuin muissakin kommenteissa. Mulla on huomenna aikaa osallistua keskusteluun kunnolla ❤️ Siinä on varmasti perää, että (naisten) alttius puhua pahaa ei johdu (vain) sukupuolesta vaan siihen on muita syitä.
On ollut kiinnostavaa lukea teidän repliikkejä tähän keskusteluun, huomaan kuinka stereotyyppinen (ja toki omien kokemustenkin) muovaama mun näkökulma on (ollut).
Myönnän, että mulla on (ollut) tendenssi ajatella, että erityisesti naiset ovat ilkeitä ja epäsolidaarisia toisilleen. Totta kai sitä tapahtuu kummankin sukupuolen keskuudessa, mutta mä olen kautta elämäni kokenut, että naisille se on yleisempää. Minulla on ollut aina paljon miespuolisia ystäviä (myös työkavereita), enkä ole koskaan kuullut heidän puhuvan toisista miehistä samaan sävyyn kuin olen kuullut naisten puhuvan toisista naisista.
Olen ollut kuulemassa sellaisia naisten välisiä kahvipöytäkeskusteluita, että suunnilleen sydänalaa on puristanut ahdistuksesta ja olen joskus poistunut paikaltakin, kun on tehnyt niin pahaa joutua kuuntelemaan kun aikuiset naiset keskittävät niin valtavan negatiivista energiaa (toisten naisten) haukkumiseen. Miesten en ole ikinä kuullut haukkuvan miehiä (tai ketään...!) sellaisella paatoksella. Todella olen kokenut, että naiset saavat energiaa pahan puhumisesta, että he oikein "käynnistyvät" saadessaan jakaa ikäviä juoruja. :(
Mutta luettuani keskustelua täällä ymmärrän näkökulmani kapeuden. Minulle on kieltämättä sattunut huonoa tuuria naisvaltaisissa ryhmissä ja ehkäpä sitten parempaa onnea miespuolisten kavereiden kanssa, kun minulle on välittynyt omasta sukupuolestani niin "susimainen" mielikuva.
Jään vielä miettimään sitä, onko netin keskustelupalstojen ja kommenttiketjujen, ja niissä aktiivisesti "lokaa heittävien" henkilöiden sukupuolijakaumaa tutkittu. (Tuskin.) Onkohan kokemukseni tässäkin rajallinen, kun olen ollut sellaisessa kuvitelmassa, että naiset keskustelevat netissä miehiä aktiivisemmin. Naiset kuitenkin ylipäänsä keskustelevat ja sanoittavat ajatuksiaan ja tunteitaan miehiä runsaammin live-elämässäkin. Mikseivät myös siis netissä..? Tätä vasten olisin yhä valmis ajattelemaan, että netissä toisia arvostelevien ja haukkuvien joukossa naiset ovat vallalla.
Tähän sellainen nopea kommentti, että täytyy muistaa, että myös miehet puhuvat eri tavalla kun ovat vain miesten kesken. Nainen ei pysty saamaan kokoaisvaltaista vertailua kummankin sukupuolen käyttätymisestä, sillä mieten seurassa hän on aina se nainen. Noista nettikeskusteluista voi ottaa ikävänä esimerkkinä maahanmuuttokeskustelut ja miesten ikävän aktiivisen roolin niissä. Kyllä siinä ihmisviha tulee järkyttävällä tavalle esille miesten osalta.
Taidat (ikävä kyllä) puhua asiaa. 😕
Sun tukka on kertakaikkiaan ihana, ja noi muoviset vaaleanpunaiset silmälasit kans, voi vitsit! 😍
Mutta aiheesta: joo, ihmettelen välillä samaa, ja sellaisen pahajuorutyyppisen naisen tunnistaa kyl aika nopeasti, ja sellaisista keskusteluista pyrin pysymään erossa. Ajattelen luontaisesti, että miten haluaisin itseäni kohdeltavan jossain tilanteessa x, jolloin empatiakertoimet on aika korkealla, eikä tee mieli edes puhua selän takana pahaa. Poikkeuksia on ehkä sellaiset, missä on kokenut itse tulleensa kohdelluksi väärin tms, mutta silloin ei tosiaankaan oo kyse jostain hiusten väristä tai toisten mahoista tms, vaan mahdollisesti loukkaavasta käytöksestä tms, joka pitää työstää, ja silloinhan se "selän takana puhuminen" on vähän eri tyyppistä, sellaista tilanteen läpikäymistä.
Jep, juuri näin. Mua ihmetyttää, miten tuo niin yksinkertainen filosofia; "Kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan", niin usein unohtuu arkisessa kanssakäynnissä kokonaan. Miten se on niin vaikeaa..? Miksi ihmisten on niin vaikea hillitä pahan puhumista (tai tekemistä..)?
"Poikkeuksia on ehkä sellaiset, missä on kokenut itse tulleensa kohdelluksi väärin tms, mutta silloin ei tosiaankaan oo kyse jostain hiusten väristä tai toisten mahoista tms, vaan mahdollisesti loukkaavasta käytöksestä tms, joka pitää työstää, ja silloinhan se ”selän takana puhuminen” on vähän eri tyyppistä, sellaista tilanteen läpikäymistä."
Myönnän tämän omalta kohdaltani :( Olen huono sanomaan suoraan ja henkilökohtaisesti ihmiselle, jonka koen tehneen minua kohtaan väärin. Huonotapani on välillä marmattamaa asiasta ja henkilöstä jollekin luotettavalle ystävälle, saadakseni purettua pahan oloni ja kenties vastakaikua sille, että teko oli oikeasti väärin, eikä vain omaa kuvitelmaani. Mutta tiedostan asian ja tunnen siitä huonoa omaatuntoa, koska asiat harvoin muuttuvat ellei niitä pura kasvotusten. Suurimman ärsytykseni nielen, etten saa valittajan-roolia. Voihan olla, että tämä henkilö ei edes tajua, että aiheuttaa teoillansa mielipahaa minulle. Huomaan myös, ettei tämä henkilö aiheuta muissa närää niin paljon kuin minussa, joten en ymmärrä miksi itse koen hänen käytöksensä toisinaan "ilkeänä". Ja huomaan jopa varovani hänen seurassaan puheitani ja tekojani etten anna hänelle syytä "ilkeillä".
Koen itse tämän aihepiirin nykyään siten, ettei ole mitään absoluuttista totuutta. On henkilökemioita, henkilöhistorioita ja erilaisia luonteenlaatuja ym. ym. Näitten komboista tuntuu paljon riippuvan se, miten kukin meistä suhtautuu muihin naisiin, tai miehiin; osalla naisista tuntuu olevan todella negatiivinen tai ainakin stereotyyppinen suhtautuminen niin naisiin kuin miehiin, jossa ei tunnu olevan tilaa laajemmalle henkilökuvalle..En tiedä onko kyse mielikuvituksen tai viitseliäisyyden puutteesta, tai ehkä pelosta?
Itselläni elämä kulkee sykleissä: epävarmempi kausi seuraa varmempaa, mutta keskimäärin suunta on ollut varmempaan. Epävarmuus saa silti huonoina hetkinä minussa aikaan kateuden tunteita ja ärtymystä muita naisia kohtaan, mutta se on tosiaan yleensä hetkellistä, eikä kyllä lähes koskaan johda juoruiluun tai pahanpuhumiseen, jurnuttaa vaan ärsyttävästi pään sisällä ja aiheuttaa epäluuloisuutta. Keskimäärin oma oppiläksyni on ollut oman itseni arvostaminen tarpeeksi, jotta en ota itseeni niin helposti, ja mikä tärkeintä, en pyri tulkitsemaan..Olen vaan minä ja annan muitten olla. Kyllä ihmisiin tutustuu oikeasti niin hitaasti, että ehtii sitä oppia sitten ajan kanssa kehen voi luottaa ja millainen kunkin ajatusmaailma ja asenteet ovat. :)
Ja keskustelupalstojen kottaraiset voit minusta jättää omaan arvoonsa, et kuitenkaan ikinä voi miellyttää kaikkia, ja miksi tartteekaan? Pääasia että miellytät itseäsi ja että ympärilläsi on tarpeeksi ihmisiä, jotka arvostavat sinua sellaisena kuin olet.
Tosi hyvää pohdintaa ja itsereflektiota 👍
Valitettavasti puhut NIIN asiaa! Ilkeilyä ja juoruilua on kaikkialla ja some on raadollinen paikka. Itse vuosien koulukiusaamishelvetin läpikäyneenä olen tosi allerginen selkäänpuukotusporukoille ja joko kävelen pois tai pudotan jonkin "kylmän kiven" keskusteluun ("No, mutta minähän olen juuri tuollainen kuin mitä haukutte! Kiitos!"). Usein ihmettelen ja ihailen blogien kirjoittajien kykyä sietää loanheittoa ja kääntää se vitsiksi. Itse en uskalla olla missään somessa! Olen juuri sellainen nainen, jonka "kaikki" haluaisivat murskata.
Luin reilu viikko sitten jostain, miten "viisikymppiset, tatuoidut ja lävistetyt naiset ovat lähinnä irvokkaita". Ja tunnistin itseni! Joo, viisikymmentä ei ole kamalan kaukana... Olen nyt se irvokas nainen! En ole koskaan kokenut olevani kaunis, mutta hauskan ja metkan näköinen parhaina päivinä. Kai se on niin, ettei kaikkia voi miellyttää ja oman itsensä miellyttäminen on ainoa tärkeä asia.
P.S. Olet ihana nainen! Tukkasi on villi ja upea! Miksei se saisi olla keijukaisen tai merenneidon värinen? Olisiko maantienharmaa se "sovelias" väri? Sitten mollaajat keksisivät jotain muuta haukkumista; niinhän se menee. Älä vaan muutu typerien kommentoijien vuoksi! Olet hyvä just noin! <3
NK, mahtavaa että olet pitänyt oman asenteesi ja omat arvosi kiusaamisesta huolimatta! ❤️ Vaikutat vahvalta ihmiseltä, olethan selvästi selvinnyt ja pidät puoliasi vielä "irvokkaana lähes-viisikymppisenäkin...!" (Ollaan samassa kerhossa!) Asiaa! 👊 Some voi olla jäätävä paikka eikä siellä kannatakaan olla, jos on herkkä. (Olen vilpittömästi tätä mieltä.) Kyllä nettikiusaamisestakin on varmasti jäänyt monelle syvät arvet.
Olen itsekin todella herkkä, enkä rehellisesti usko, että olisin somessa, jos olisin lukenut ihan kaiken mitä minusta on kirjoiteltu (tiedän että Jodel on kuulema kauhein paikka). Vaikka periaatteessa en välitäkään siitä, mitä mieltä joku tuntematon on hiuksistani, meikkityylistäni, matkustelustani tai lautaseni sisällöstä, koen syvää pahaa oloa pahan puhumisesta ylipäänsä. Tulen valtavan surulliseksi ihmisten ilkeydestä toisiaan kohtaan. Toisaalta, tietyt elämänkokemukset ovat myös tehneet minusta resilientimmän arvostelulle. Kamala tie vahvempaan minään, mutta kyllä koettelemukset ja vastoinkäymiset vahvistavat. Minulla on ollut elämässä kaksi niin pahaa vaihetta, että kun niistä on selvinnyt, tuntee lopulta vain niin ääretöntä kiitollisuutta että jonkun anonyymin ilkeily katoaa linnun lauluun... 🌸
Linnun laulua myös sinulle, NK ❤️
Minä olen kokenut monesti sen "nainen on naiselle susi" ja se pitää täysin paikkaansa. Miehet on paljon mukavampia ja ystävällisempiä. Olen aina tullut miesten kanssa paremmin juttuun ja miesten kanssa on helpompi jutella. Minusta tuntuu usein että nainen kokee toisen naisen jotenkin uhaksi ja haluaa olla ilkeä. Esim. miehen kavereista suurin osa naisista on sellaisia jotka ei ota juttuun mukaan eivätkä tule juttelemaan. Miehet sensijaan tulevat puhumaan, kyselemään sinusta ja huomaavat jos sulla on "yksinäinen olo"etkä pääse sisään kaveripiiriin. Omat lähimmät ystävät on kuitenkin naisia eikä mieheille voi jutella kuin pintapuolisesti.
Olen myöskin monesti kohdannut ex-miehen kaveripiireistä sen että minua haukutaan selän takana, minun tekemisiä ja minulle arvostellaan päin naamaa esim.kotiamme mutta sitten miehelle ei mitään ja häntä suunnilleen nuoleskellaan. Tämä on se "nainen on naiselle susi". Nykyisen miehen jotkut sukulaisnaiset ovat ihan hirveitä, haukkuvat ja arvostelevat päin naamaa. Tulee tosi paha mieli. En halua olla tälläisteen ihmisten kanssa tekemisissä ollenkaan. En oikeastaan ymmärrä miksi naiset ovat niin ilkeitä. Tekemisen puute niin pitää juoruta, kateellisuus, mustasukkaisuus vai mikä?
Ihmiset juoruaa, arvostelee toisiaan ja vatvoo toisten elämää joko hyvä tai paha mielessä, ei ainoastaan naiset! Tuo nainen on naiselle susi on mielestäni yksi myytti, jolla ylläpidetään mielikuvaa naisista kieroilevina ja ilkeinä ihmisinä, joiden elämässä tunteisiin liittyvät asiat on tärkeimpiä. Siksi esim. saippuasarjoja kutsutaan hömpäksi, mutta toimintaelokuvia ei, vaikka kumpikin on hömppäviihdettä vaikkakin erilaista.
Olen ollut lähes aina miesvaltaisissa (naisia max 40%) työyhteisöissä ja kyllä miehet arvostelee ja juoruaa siinä missä naisetkin, tosin ainakin meidän työpaikalla on paljon positiivishenkistä juoruamista eli kehumista. :) Kaikki negatiivinen arvostelu ei myöskään ole asiatonta, esim. politiikkaan, talouteen ja yhteiskuntaan liittyvät asiat ja toimijat.
Naishallitusta eritoten miehet kritisoivat ministerien sukupuolen eikä tekojen perusteella. Miehet myös haukkuu ja arvostelee naisten ulkonäköä tai vaikka parisuhdehistoriaa ihan yhtä lailla. Jotenkin vain vallalla on käsitys, että miehet ei nalkuta vaan valittavat fiksusti järkevistä asioista, eivät juorua tai hauku vaan puhuvat faktoja jne.
Ymmärrän Sannin pointin täysin, mutta olen samaa mieltä myös tästä Rosan pointista. Nainen on naiselle susi-fraasi on yleistävyydessään hieman vaarallinen, vaikka sillä olisikin totuuspohjaa.
Nuorten ja joskus vanhempienkin naisten puheessa viljellään en ole kuin muut tytöt/naiset"-fraasia, ja se itsessään sisältää usein oletuksen, että nainen on olemukseltaan pohjimmiltaan jotenkin pinnallinen, selkäänpuukottava tai jotain muuta negatiivista.
Juoruilu ja panettelu on rumaa ja epäasiallista, mutta olisi hyvä olla varovainen, ettei sitä yhdistetä liian yksioikoisesti naiseuteen. Naisena olo kun on mielestäni myös kaikkea muuta, positiivista ja ihanaa. Ja jotkut miehistäkin sortuvat helposti sellaiseen ämmämäiseen käytökseen, jota Sannin postauksessa kuvataan.
Haluaisin tällaisen naisiin kohdistuvan ennakkoluuloisuuden hälvenevän, ja eräs keino siihen on oma esimerkki. Tosin pitää sanoa, että Sanni oot musta kirjoitustesi perusteella yksi mahtavimmista esimerkeistä positiivisuudessasi ja avoimuudessasi, joita tiedän.
Kiitos Anna ❤️
Ihan oikeassa olet siinä mitä kirjoitat, kommenteissa käyty keskustelu avasi silmiäni sille, miten pinnallisesti kuvailemaani käytösongelmaa lähestyin. On totta, ettei juoruilu- ja panettelutaipumusta pidä / ole hyvä nähdä vain tai pääasiallisesti naisten "ominaisuutena". Oman elämäni esimerkit olivat (surullista kyllä) saaneet minut kokemaan tämän lähinnä naisten taipumuksena, mutta selvästikään ei ole niin.
Oon muuten pahoillani kommenttiketjun laiskasta lukemisesta. Olit selvittänyt hyvin kantasi jo aiemmissa vastauksissa kommentoijille, mikä jäi multa noteeraamatta kun jätin oman kommenttini. En tiedä sinusta, mutta itseäni tympisi selvittää kommentti toisensa jälkeen kantaansa, kun se on edellisissä vastauksissa se on tullut jo varsin hyvin esille.
Tämä on varmaan yksi syy, miksi en itse jaksaisi pitää blogia :)
Ei hätää, Anna, kyllä mä ainakin ymmärrän, etteivät kaikki kommentoijat jaksa lukea kymmenien viestien mittaista ketjua kokonaan läpi. En siis pahastu siitä, että joskus saakin selittää kantaansa useamman kerran samassa keskustelussa. Se on ihan ok :)
Olen elämässäni nähnyt ja kokenut niin paljon miesten juoruilua ja "mies on miehelle sekä myös naiselle susi" etten usko minkäänlaisiin yleistyisikin. Työpaikalla selän takana puhumista, vmäinen esimies..... sitä tapahtuu niin naisissa kuin miehissä. En usko naisista yhtään sen pahempaa kuin miehistäkään. Sitä kuitenkin haudan ihmetellä että näinkin vanhakantaisia ajatuksia vielä jollakulla on.
Kuten jo edellinen kommentoija mainitsi: epävarmuus saa ihmiset lyttäämään muita. Itsevarmat ihmiset eivät koe tarvetta etsiä muista ihmisistä negatiivista sanottavaa. Näin se menee, sukupuolesta riippumatta. Ja epävarmoja ihmisiä on surullisen paljon, mistä lie johtuu.
Ajatus pelko-kohtaan: Opin muutama vuosi sitten, miten merkittävästi paljon tärkeämpää on kysyä, miksi pelkää kuin että mitä pelkää. Kirjoituksestasi saikin vastauksen miksi-kysymykseen.
Pelkoa koskeva miksi-muotoinen kysymys on armoton. Kun sitä toistaa tarpeeksi monta kertaa (Miksi pelkäät? No koska x Miksi? Siksi että y Miksi? Jne.), ollaan nopeasti altaan syvässä päässä.
Ja vielä - yhteys toiseen ihmiseen, mikä on saanut alkunsa siitä, että yhdistävänä tekijänä on ollut sama juoruilun ja pahan puhumisen kohde, ei lopulta pohjaudu millekään hyvälle.
Voi Sanni, me ollaan kumpikin ilmeisesti niin vanhoja, että lähinäkö on jo heikentynyt: kumpikaan meistä ei ole huomannut monissa hiusväreissä, vaatteissa, koruissa yms. olevia varoitustekstejä, jotka kieltävät niiden käytön yli 25-vuotiailta ;)
Ilkeämielinen juoruilu ja kommentointi on syvältä. Jaksaisipa tai osaisipa aina puuttua siihen, toisinaan ainakin minä hämmennyn niin totaalisesti, että sanat katoavat.
Näin se taitaa olla 😄
Minua vain jaksaa surettaa, yhteiskunnassa on niin vahvoja ja kankeita "näin kuuluu olla tai tehdä" -näkemyksiä, ja kiitos näiden, ehm, "normien", osa ihmisistä arvostelee toisten valintoja väärinä tai paheksuttavina. Mikä johtaa siihen, että jotkut ihmiset eivät koskaan uskalla seurata omia arvojaan ja tehdä siten kuin itsestä parhaalta tuntuu, tuomitsemisen pelossa. Miksi pitää tuomita ja paheksua jotain, mikä ei tee pahaa muille? Miten kenenkään tyyli, meikki, ruokavalio tai hiukset, seksuaalisesta suuntautumisesta puhumattakaan, liittyy muihin ihmisiin tai vahingoittaa heitä..?
Itse en ymmärrä ollenkaan tätä ikään liittyvää yleistystä, että tietyn ikäisenä ei saisi tehdä tiettyjä asioita, kuten vaikka juurikin värjätä hiuksia sillä värillä mikä itseltä hyvästä tuntuu. Usein tuntuu, että moni olettaa että elämä tietyllä tapaa loppuisi jo yli 30-vuotiaana, ja sen jälkeen odotetaan käyttäytyvän vain tietyllä tavalla. Toki ikä tuo mukanaan tietynlaista kokemusta ja viisautta, mutta ei se missään nimessä ole eikä saisi olla niin mustavalkoista. Aika lyhyeksi jäisi itse eläminen, jos sitä pitäisi tietyllä tapaa"rajoittaa"jo 30+ ikävuoden jälkeen, vaikka suuri osa elämästä on vasta edessä. Jokainen meistä tekee juuri niitä asioita mitkä itselle hyvältä tuntuu. Ja sinä olet nainen juuri hyvässä iässä, joten ihan naurettavaa että joku viitsii hiusväriäsi noin edes kommentoida! :)
Olen itsekin kokenut paljon arvostelua, suurimmaksi osaksi juurikin naisten osalta, mutta välillä toki myös miesten. Milloin aiheeksi riittää juurikin ulkonäkö, elämänvalinnat, milloin mikäkin. En usein ystävystykään naisten kanssa, juurikaan tästä samasta syystä. On välillä niin vaikeaa ymmärtää, miksi aina mieluummin puhutaan negatiiviseen sävyyn toisista naisista, sen sijaan että kannustaisimme toisiamme. Toki tähän maailmaan mahtuu mukaviakin ihmisiä, mutta ikäväkseni olen kokenut että varsinkin mitä tyytyväisempi tai sinut itsesi kanssa olet, sitä enemmän selkäsi takana puhutaan pahaa. Ja mikäs sen hirveämpää kuin nainen, joka ei välttämättä aina aiheuta ihastusta muissa, voi silti olla sinut itsensä kanssa. Kummallista, mutta totta. Oli niin tai näin, niin ikinä et pysty miellytämään kaikkia.Tsemppiä ja iloa päivääsi! :)
Niin kuin me asiakaspalvelussa työskentelevät myös hyvin tiedetään: ihmiset antavat paljon hanakammin negatiivista- kuin positiivista palautetta, varsinkin kun sen antamiseen pitää nähdä vaivaa (=käydä esim. kirjoittamassa netissa palaute). Itsekään en ole koskaan kommentoinut, miten u p e i t a sun kaikki karkkivärit hiuksissa on mun mielestä olleet, kun en vaan koskaan jaksa vaivautua kirjoittelemaan blogikommentteja. Mutta onhan ne nyt aivan valtavan ihanat! <3
Ja mä kanssa kyllä mutulla sanoisin, että juoruilu ja paskanpuhuminen on ihan kaikkien ihmisten sosiaalisissa rakenteissa syväänjuurtunut juttu. Miehet on ihan yhtä pahoja, mutta jostain syystä tämä mielletään "akkojen hommaksi"..
Olen kasvanut kuunnellen äitini negatiivista puhetta. Hänen erikoisosaamisensa on "laittaa kivi ilmapalloon"- eli kun jaan jonkin asian, jossa onnistuin tai kivan kokemuksen, hän kääntää sen negatiiviseksi. (Enpä siis juuri kerro hänelle mitään, niin vaikeita kuin hyviäkään asioita.) Koskaan en ole häneltä kehuja saanut, sen sijaan mieleen ovat painuneet vuosien varrelta lukuisat ilkeät ja kriittiset kommentit. Useimmiten ne kohdistuivat ulkonäkööni.
Osaan olla asian kanssa sinut mitä häneen tulee, nyt aikuisena. Olen pohtinut miksi näin - yksi osuus on se, että tämä on kotona opittua, isoäitini oli brutaalin kriittinen perfektionisti. Mummo oli hyvin niukoissa oloissa kasvanut, vähän koulutettu ja pyrki siis pätemään niillä keinoilla millä voi. Yksi niistä oli julman tunteeton kritiikki toisia kohtaan, joissa hän voi olla "parempi". Esimerkkinä: lapsenlapsi ei voi näyttää mummolle ensimäisiä neulomiaan lapasia, koska mummo haukkuu ne maan rakoon ja lyttää lapsen ilon.
Samankaltaista negatiivisuutta olen havainnut myös muissa hivenen vanhemmissa naisissa. Yksi havaitsemani heitä yhdistävä tekijä on henkisesti huonot lähtökohdat ja kovat elämänkokemukset. Jos oma käsitys itsestä on tosi huono, näkemys kanssaihmisistä "minua parempia ja julmia" ja vaatimustaso itseä ja muita kohtaan järkyttävän korkea, on kattaus valmis. Helpointa vain ampua ensin, koska lähimmäinen pettää aina.
Tiivistäen: pessimismi ja negatiivisuus elämäntapana. ( Enkä sano etteikö sama kaava voi toistua eri-ikäisillä ja eri sukupuolisilla ihmisillä. Oma suppea otantani nyt kattaa vain ym. ihmisiä.)
Kyllä, omassa sukulaispiirissä (mikä on tietysti aika rajoittunut otanta) olen havainnut ihan saman ilmiön: tietyn iän ylittäneet ovat yllättävän usein vähän tapapessimistejä.
Oma äitini on muuten ihana ihminen, mutta hänellä on taipumus iloisia uutisia kuullessa tarttua mahdollisiin huonoihin puoliin, varoitella vaaroista ja huolehtia siitä, että me lapset saatamme käyttäytyä rumasti muita kohtaa. Äiti tunnistaa piirteen itsessään, ja on joskus asiasta jutellessamme sanonut, että hänen oma äitinsä oli aina korostanut, ettei ylpistyä kannata ja että elämä on kovaa ja pahoja asioita tapahtuu. Mummo oli syntynyt viime vuosisadan alkupuolella, menettänyt yhden lapsensa vauvana, leskeytynyt nuorena ja elättänyt elävät lapsensa todella köyhissä oloissa. Tällaisen kasvatuksen tuloksena on ymmärrettävästi ihminen, joka tarttuu asioiden huonoihin puoliin.
Vaikka oman äitini (kenties ns verenperintönä saatu) negatiivisuus ilmenee lähinnä pahimmasta varoitteluna, voisin hyvin kuvitella, että eri luonteisella se saattaisi näkyä pahan puhumisena muista. Erityisesti niiden haukkumisena, jotka uskaltavat tehdä erilaisia ja rohkeita ratkaisuja.
Ihan lyhyt kommentti: Voisiko tässä olla mukana myös kasvatuksellisia aspekteja? "Älä kehu ettei ylpisty" -tyyppinen ajattelu. Olen itse huomannut, että osa näistä vanhemman polven negatiivisista ihmisistä puhuvat lapsistaan hyvinkin ylpeillen muille ihmisille, kun ko. lapsi ei ole kuulemassa. Suomessahan on ollut valloillaan nämä kehumisdilemmat. "Rumat ne vaatteilla koreilee" ja vastaavat sanonnat, "Kel onni on se onnen kätkeköön". Onneksi nämä ovat väistymässä ainakin osittain. Jari Sikkonen on jo kauan tuonut esille lapsen kehumisen ja ihailun tärkeyttä.
Yllä oleva oli tarkoitetti MH:lle ja BAHN 2:lle. :)
Hesarissa oli juuri todella mielenkiintoinen juttu ulkonäöstä https://www.hs.fi/elama/art-2000006576918.html
Itse ajattelen että muiden ulkonäön kommentointi muuten kun pyydettynä ei ole kovin suotavaa. Toki semmoiset "kiva tukka, mekko jne." kommentit ovat kivoja ja hyvä juttu. Mutta semmoinen esim. rintojen, takapuolen, painon, naaman jne. kommentointi ei ole ok. Vaikka olisikin kehu. Toki on ihmisiä jotka suorastaan janoavat kommentteja vartalostaan mutta minä en kuulu heihin. Ylipäänsä ärsyttää sellainen jos ihmistä arvotetaan suuresta sen perusteella minkälainen geenilotto on osunut kohdalle. Hyvännäköinen = tosi kiinnostava tyyppi ja saa parempaa palvelua. Vähemmän viehättävän näköinen = njoo mikä toikin tyyppi oikein on...
Itse mieluummin arvotan ihmistä sen perusteella minkälainen tyyppi on kuin että miten hyvältä näyttää. Ja en oikein luota ihmisiin jotka jatkuvasti arvostelevat muita selän takana, siinä väkisinkin miettii että mitähän toi musta puhuu selän takana.
Niin oli 👍, nyt ehdin minäkin lukea.