Huomenta ja hyvää juhannuspäivää Ahvenanmaalta!
Vieraideni vielä nukkuessa saan käyttää aamun hiljaisen hetken blogin parissa :)
Juhannusaattoa saimme viettää aurinkoisessa, joskin paikoin tuulisessa säässä Maarianhaminassa, jossa vietämme vaihteeksi cityjuhannusta. Kävimme katsomassa juhannussalon pystystä, rentoilimme mökkirannan sijaan aurinkoisella parvekkeelle ja illalla oli käytävä toteamassa omin silmin, kun täälläkin osallistuttiin Hulahula Suomi -maailmanennätykseen.
Emännän ohjelmaan kuului lisäksi paljon mielekästä värikkään kasvisruoan valmistelua. :) <3 Uhmasin tuulta vielä senkin jälkeen kun muut olivat luovuttaneet ja poistuneet hytisten sisätiloihin, ja raastoin iloisena parvekkeella punajuurta fleecetakin lämmössä ^_^
Ihan valtavan sankoin joukoin ei Maarianhaminan torilla ollut hulahulaajia, mutta yllättävän kiitettävästi kuitenkin ottaen huomioon, että varmaan 90% kaupungista tyhjenee juhannusviikonloppuna ihmisten suunnatessa niemennokkiinsa mökeilleen.
Törmäsin torilla yllättäen myös Tampereen blogipiirien kautta tuntemaani Optimismia ja energiaa -blogin pirteään Katjaan, jonka kysymykseen, "Mitenkäs sinä olet täällä Ahvenanmaalla hulahulailemassa?" oli hauskaa yrittää koota tiivistetty vastaus. "No, kaikki alkoi vuonna 2003...." ^_^
.
Sitten arvontaan. :) Olen parina vuonna järjestänyt blogissa juhannusarvonnan ja tänä vuonna tuntui taas olevan paikka sellaiselle.
Tarjolla olisi L'Orealin uusi hempeän vaaleanpunainen setti kasvojen puhdistukseen, Rare Flowers. Arvon koko sarjan miinus geelimäinen putsari, jonka pidätin itselläni osaksi tulevaa vaahtoavien putsareiden vertailua.
Rare Flowers -sarja on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle ja siihen kuuluu neljä eri tyyppistä puhdistustuotetta (maitomainen, voidemainen, geelimäinen ja puhdistusliinat) sekä kasvovesi. Puhdistusliinoista on myös versio normaalille ja sekaiholle.
Kukkainen nimi viittaa tuotteiden sisältämään yhdisteeseen ruusu- ja jasmiiniuutteita. Sitä en tiedä miksi niitä nimitetään 'harvinaisiksi', sillä eivät ruusu ja jasmiini mitenkään harvinaisia raaka-aineita ole kosmetiikassa. Ehkäpä näissä on sitten käytetty jotain harvinaislaatuisempaa lajiketta? ^_^
Juhannusarvonnan palkintosetissä:
Rare Flowers -puhdistusmaito 400 ml
Rare Flowers -kasvovesi 400 ml
Rare Flowers -meikinpuhdistusvoide 200 ml
Rare Flowers -meikinpoistoliinat 25 kpl
(liinoista normaalin ja sekaihon versio)
*
Osallistut arvontaan kertomalla, missä vietät juhannusta :) (Tai vietit, jos osallistut vasta jussin jälkeen.) Osoitetta ja tarkkoja koordinaatteja ei kuitenkaan tarvitse jakaa ^_^ :D
Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 28.6. kello 24.00 saakka.
P.S. Tänään sataa. Trivial Pursuit esiin...
*
Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkkiä A-K. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.
324 comments on “Juhannusterveiset ja -arvonta”
Vietin juhannuksen Dresdenissä! Asuin ystäväni vanhempien luona kaupungia lähettyvillä sijaitsevassa pienessä kylässä, talossa, jonka nykyinen isäntä, hänen äitinsä ja vielä edellinenkin sukupolvi on syntynyt. Kertakaikkisen ihana kokemus! Myös Dresden on mielenkiintoinen kaupunki - suosittelen ehdottomasti. Sopii lyhyellekin vierailulle, sillä kaupunki on koostaan huolimatta yllättävän kompakti, ihan erilainen kuina vaikkapa Berliini tai Müunchen. Uskomaton helle (+36); ystävän autossa ei ilmastointia. Nauroin, että tuli juhannussaunassakin näin ollen käytyä, niin hikistä puuhaa oli :D
Dresden on kaupunki josta vähän niinkuin arvaan jo nyt että tykkäisin, moni on sitä minulle suositellut :)
Mökillähän se Juhannus meni pikkupojan ja isäni kanssa vähän tylsässä kesäilmassa ??
kavereiden kanssa mökillä :)
Poikkeuksellisesti kotona, mutta saunoen ja hyvää ruokaa grillistä.
Kaupungissahan se meni, mökillä ois ollut tuhat kertaa parempi! :D
Kotona, sukulaisilla ja kavereilla. Hyvin pitkälti sisätiloissa sään vuoksi.
Laukaan Lievestuoreella sukulaisten kanssa <3
Perheen mökillä Ruokolahdella vietin juhannuksen :)
Vietimme juhannusta Föglössä, kyllä kelpasi! ❤
Vietin cityjuhannuksen! Helsinki on kiehtova jussina, aivan hiljainen :)
Vietin juhannusta perinteisesti kaveriporukan kesken kotiseudullani Savossa. :) Vietetään aina juhannus ja uusivuosi kimpassa, välillä pienemmällä ja välillä isommalla porukalla. Nyt mukana oli kolmen meidän miehet ja kuukauden ikäinen vauva!
Tänä vuonna juhannusta vietettiin Tallinnassa ?
Saaristossa mökkeillessä tuli keskikesän juhlaa vietettyä :)
Kaverin mökillä
Leppävirralla, ystävän mökillä :)
Täällä tuli vietettyä cityjussi, mökillä käytiin juhannusviikolla kääntymässä mutta töiden takia juhannuksena oltiin kaupungissa. Pari naapuria kuitenkin piipahti illaksi herkuttelemaan ja leffaa katsomaan, joten ihan huono ei kaupunkiversiokaan tänä vuonna ollut :)
Vielä ehtii arvontaan :) Juhannus meni moottoripyörän takana sekä juhannusraveissa, ei toki yhtä aikaa :D