24.06.2017

Juhannusterveiset ja -arvonta

Huomenta ja hyvää juhannuspäivää Ahvenanmaalta!

Syreenit_Sanni__IMG_0004

Vieraideni vielä nukkuessa saan käyttää aamun hiljaisen hetken blogin parissa :)

Juhannusaattoa saimme viettää aurinkoisessa, joskin paikoin tuulisessa säässä Maarianhaminassa, jossa vietämme vaihteeksi cityjuhannusta. Kävimme katsomassa juhannussalon pystystä, rentoilimme mökkirannan sijaan aurinkoisella parvekkeelle ja illalla oli käytävä toteamassa omin silmin, kun täälläkin osallistuttiin Hulahula Suomi -maailmanennätykseen.

Emännän ohjelmaan kuului lisäksi paljon mielekästä värikkään kasvisruoan valmistelua. :) <3 Uhmasin tuulta vielä senkin jälkeen kun muut olivat luovuttaneet ja poistuneet hytisten sisätiloihin, ja raastoin iloisena parvekkeella punajuurta fleecetakin lämmössä ^_^

Juhannus2017_Maarianhamina

Ihan valtavan sankoin joukoin ei Maarianhaminan torilla ollut hulahulaajia, mutta yllättävän kiitettävästi kuitenkin ottaen huomioon, että varmaan 90% kaupungista tyhjenee juhannusviikonloppuna ihmisten suunnatessa niemennokkiinsa mökeilleen.

Törmäsin torilla yllättäen myös Tampereen blogipiirien kautta tuntemaani Optimismia ja energiaa -blogin pirteään Katjaan, jonka kysymykseen, "Mitenkäs sinä olet täällä Ahvenanmaalla hulahulailemassa?" oli hauskaa yrittää koota tiivistetty vastaus. "No, kaikki alkoi vuonna 2003...." ^_^ 

.

Sitten arvontaan. :) Olen parina vuonna järjestänyt blogissa juhannusarvonnan ja tänä vuonna tuntui taas olevan paikka sellaiselle.

Tarjolla olisi L'Orealin uusi hempeän vaaleanpunainen setti kasvojen puhdistukseen, Rare Flowers. Arvon koko sarjan miinus geelimäinen putsari, jonka pidätin itselläni osaksi tulevaa vaahtoavien putsareiden vertailua.

LorealRareFlowers_IMG_8592

Rare Flowers -sarja on tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle ja siihen kuuluu neljä eri tyyppistä puhdistustuotetta (maitomainen, voidemainen, geelimäinen ja puhdistusliinat) sekä kasvovesi. Puhdistusliinoista on myös versio normaalille ja sekaiholle.

Kukkainen nimi viittaa tuotteiden sisältämään yhdisteeseen ruusu- ja jasmiiniuutteita. Sitä en tiedä miksi niitä nimitetään 'harvinaisiksi', sillä eivät ruusu ja jasmiini mitenkään harvinaisia raaka-aineita ole kosmetiikassa. Ehkäpä näissä on sitten käytetty jotain harvinaislaatuisempaa lajiketta? ^_^

LorealRareFlowers_IMG_8596

Juhannusarvonnan palkintosetissä:

Rare Flowers -puhdistusmaito 400 ml

Rare Flowers -kasvovesi 400 ml

Rare Flowers -meikinpuhdistusvoide 200 ml

Rare Flowers -meikinpoistoliinat 25 kpl

(liinoista normaalin ja sekaihon versio)

*

Osallistut arvontaan kertomalla, missä vietät juhannusta :) (Tai vietit, jos osallistut vasta jussin jälkeen.) Osoitetta ja tarkkoja koordinaatteja ei kuitenkaan tarvitse jakaa ^_^ :D

Osallistumisaikaa on keskiviikkoon 28.6. kello 24.00 saakka.

P.S. Tänään sataa. Trivial Pursuit esiin...

*

Arvonta suoritettu, onni suosi nimimerkkiä A-K. Onnea :) Voittajaan on otettu yhteyttä.

324 comments on “Juhannusterveiset ja -arvonta”

  1. Aaton ystävien kesken, mutta ilta jäi lyhyeksi koska lauantaina oli aikainen työaamu tänä vuonna. Mökkeily-perinnettä jäin kaipaamaan, mutta tällä viikolla sitten!

    Vastaa

    0
  2. Me vietettiin syöpöttelyilta kavereiden kanssa, ilman mitään paineita, ja sen jälkeen mentiin kotiin sulattamaan ruokapömppöä ja pelaamaan. :)

    Vastaa

    0
  3. Kotona vietettiin sadetta pitäessä. Toivottavasti pian alkaisi oikea kesä.

    Vastaa

    0
  4. Merenrannalla, mökillä, perheeni kanssa, kaikki rakkaat ympärillä <3 Hyvää ruokaa, seurustelua, sekä saunomista ja uimista. Hulahula-haasteeseenkin otettiin osaa =D

    Vastaa

    0
  5. Mummilassa pääkaupunkiseudulla grillaillen sadekuurojen välissä :)

    Vastaa

    0
  6. Vietin juhannuksen mieheni kanssa minivaelluksella Repoveden kansallispuistossa. Jalassa vaelluskengät, selässä iso rinkka ja hymy huulilla. Tarkoitus oli tehdä kahden yön retki, joka kutistuikin yhteen yöhön. Syynä se, että heräsimme ensimmäisen teltassa nukutun yön jälkeen juhannuspäivän aamuna reippaana jo viiden aikaan ja tarvoimme kertaheitolla huikeat 18 kilometriä vaihtelevassa maastossa maisemia ihaillen. Näin reippaan vauhdin ja kilometrimäärän takia olimme jo kolmen aikaan autolla ja iltapäivästä jo kotona juhannussaunassa heittelemässä koivunlehden tuoksuista löylyvettä ja lepuuttelemassa väsyneitä jalkojamme. Paras juhannus aikoihin <3

    Vastaa

    0
    1. Kuulostaa ihanalta :) Minäkin olen ollut patikoimassa Repovedellä, Olhavanvuoren maisemat ovat huikeita.

      Vastaa

      0
  7. Osallistun! Juhannuksen vietin ystävien kanssa helsingin edustalla malkasaaressa telttaillen, sade eikä tuuli haitannut vaan tunnelma ja koko viikonloppu oli mitä mahtavin.

    Vastaa

    0
  8. Söpön hennon vaaleanpunaisia nuo! Erityisesti meikinpuhdistusliinat kiinnostaisi, niille olisi tänäkin juhannuksena mökkiolosuhteissa ollut käyttöä. :) Eli juhannusta vietettiin siis yhdessä koko perheen voimin mökillä, onneksi oli kesäkeittiö missä pidellä sadetta isommallakin porukalla. :D

    Vastaa

    0
  9. Perheen kanssa kotona, aurinkoisessa pihassa syreenien ympäröimänä. :)

    Vastaa

    0
  10. Mä vieten ystävien kanssa maalla Hartolassa, perjantaina keli oli tosi hyvä vaikka sääsivustojen mukaan siellä piti sataa ihan kaatamalla. Mukavaa oli, hyvää ruokaa ja huippuhauskaa seuraa.

    Vastaa

    0
  11. Juhannus tuli vietettyä saaristossa vanhempien hellässä huomassa ( :D all-inclusivessa ) kun ruuat oli valmiina ja lapsilla oli leikittäjiä. :)

    Vastaa

    0
  12. Juhannus vietettiin Rääkkylässä mökillä. Oli mitä mahtavin juhannus. Lapset nautti kun pääsi landelle. Itse myös. :)

    Vastaa

    0
  13. Omalla mökillä Lopen maisemissa, perheen ja hyvien ystävien kanssa, saunoen, syöden ja vihtoen! ♥

    Vastaa

    0
  14. Kotosalla perheen kanssa grillaten, krokettia pelaillen ja kokkoa käytiin ihmettelemässä :)

    Vastaa

    0
  15. Vietettiin kaveriporukalla syöden, saunoen ja nauttien toistemme seurasta :)

    Vastaa

    0
  16. Kotosalla mukavasti .Sateelta säästyttiin vaikkakin oli viileää.Sulkapallomatseja pelattiin monta!?

    Vastaa

    0
  17. Tänä vuonna oli vähän erilainen juhannus - vietin sen uima-altaan reunalla Montenegrossa.

    Vastaa

    0
  18. Oijoi, nyt ois meikäläiselle just oikee setti! Lopetin muutama kuukausi sitten pillerit ja siitähän se naama ja dekoltee-alue sitten vähän räjähti eheh :D

    Vietin juhannuksen töissä ja vuoron päätteeksi työkaverin synttäreitä juhlien :)

    Vastaa

    0
  19. Kotona Turussa, grillattiin ihan liikaa hyvää ruokaa ja rentouduttiin. Sunnuntaina vietettiin Eid-juhlaa perheen kanssa ja taas syötiin

    Vastaa

    0
  20. Vietin juhannusta grillaamalla ja soutelemalla sekä ihastelemalla kokkoa:)
    Oltiin poikaystäväni isän luona maalla.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (79)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat