Rakkaat lukijani.
Olen viimein saanut vastattua kaikkiin esittelykommentteihin joita kirjoititte viime kesä- ja heinäkuussa. Lupasin vastata jokaiseen, ja näin kauan siinä meni. Aivan absurdia. Siihen liittyen haluan kertoa jotain niin itsestäni kuin blogistakin.
Ei pitäisi tällä luonteella ja toimintakyvyllä mennä lupaamaan sellaisia kuin kesäkuussa lupasin. Tätä on vaikea avata, mutta käsittelen lukemaani ja kirjoittamaani jollain tapaa hyvin raskailla prosesseilla. Olen hidas ja jään mietiskelemään asioita. Kognitiivinen toimintakykyni on joillain alueilla tuskastuttavan hidas ja viipyilevä, olen tekemisessäni loputtomiin hiova ja viimeistelevä, en osaa toimia ”liukuhihnalta”. Tämä ei välttämättä näy ulospäin. Mutta melkein kaikki mitä teen, on hyvin hidasta ja vahvasti tunteiden ohjaamaa.
Sen sijaan että olisin nautiskellut mukavista kommenteistanne, lukenut ja julkaissut ne, liitin niihin tajuamattani psykologisen työtaakan. Halusin vastata jokaiseen, mutta jo lyhyt ”Kiitos Anni” saattoi viedä usean minuutin mietiskellessäni, mitä tervehdysilmaisua käyttää. Saatoin jäädä eri kommenttien tunnelmiin pitkäksi aikaa, ajattelemaan ihmistä ja hänen kertomaansa, välähdystä hänen elämästään. Koiraa tai kissaa, viime keväänä syntynyttä esikoista.
Halusin kirjoittaa jotain henkilökohtaista ja mukavaa jokaiselle esittäytyneelle lukijalle, ja samalla tein sitä niin raskaalla prosessilla, että siitä tuli ajan puitteissa mahdotonta. Miksi ”ajan puitteissa”, siitä ajattelin tänään kirjoittaa. Mihin minun aikani oikein menee? Enkö muka voinut omistaa vaikka viittä päivää pelkästään esittelykommenteille?
Kesäkuu 2016.
Stressasin itseni niin pahaan tilaan, että jouduin ensimmäistä kertaa blogin aloitettuani pysähtymään ja miettimään, mitä oikein olen hommaamassa. Tällaistako elämää minä haluan?
Olin luonut harrastuksesta elinkeinon ja menestynyt siinä. Olin päässyt asemaan, jossa saatoin elää intohimollani. Sehän oli aivan fantastista. Mutta mitä tuolla tasolla pysyminen pitää sisällään?
Minun kohdallani se piti sisällään kävijämäärien tarkkaa päivittäistä seuraamista ja toimenpiteitä saavutetun tason ylläpitämiseksi. Se tarkoitti käytännössä melkein päivittäistä postaustahtia, ja jos tarve vaati, useampaa postausta päivässä. Joka päivä sai puntaroida, käytänkö olemassa olevan ajan kommentteihin vai uuden blogikirjoituksen tuottamiseen. Juttuaiheet, innosta ja inspiraatiosta puhumattakaan, eivät ole koskaan olleet haaste, materiaalia ja ideoita riittää enemmän kuin ehdin kirjoittaa. Haaste on ennen kaikkea ajankäytöllinen.
Teen aika ajoin myös muita töitä. Välillä käyn vanhalla työpaikallani Maarianhaminassa tekemässä pätkiä. Näiden pätkien aikana teen – tai tein - blogia samaan tahtiin kuin muulloinkin, seuraten tavoitekävijämääriä ja istuen kirjoittamassa vaikka aamuyöllä jos tilanne niin vaati. Silmissä siinsivät porkkanana etenkin ulkomaanmatkat – kun teen töitä pääsen reissaamaan.
Blogi on minulle siis sekä harrastus, intohimo että toimeentulon lähde. Ja voisi rehellisesti sanoa, addiktio. Olen koukussa bloggaamiseen.
Siihen saa uppoamaan valtavasti aikaa, ja vaikka kuvaaminen, ideointi, taustatyö, haastattelut, kirjoittaminen, kuvien käsittely, kommentteihin ja sähköposteihin vastaaminen sekä yhteistyöpalavereissa ja välillä PR-tilaisuuksissa käyminen on ihan sairaan kivaa, se on pois jostain muusta. Se on pois hetkestä kirjan kanssa sohvalla. Se on pois lenkkeilystä kaverin kanssa. Se on pois kirjeestä Irmeli-tädille. Se on pois läsnäolosta muilla elämän alueilla.
Ulkopuoliselle voi näyttää, että olen ”vapaalla”. Istun siinä ja hämmentelen maitovaahtoa kahvikupin pinnalla. Mutta vastapäätä istuva puolisoni tietää, että olen usein jossain muualla. Minun on vaikea keskittyä. Kuuntelen kun toinen puhuu, mutta mielessäni olenkin brändin X tehtaalla ja mietin tulevaa laboratoriovierailua. Aikataulutan teemaviikon kirjoituksia. Mietin lukijaa, joka kirjoitti minulle henkilökohtaisen viestin elämästään ja ongelmistaan.
”Sinä olet ihan omassa kuplassasi, Sanni. Sinä et ole moneen vuoteen ollut ihan kunnolla täällä.”
Nämä sanat olen saanut kuulla. Se pitää varmasti paikkansa.
Ironista. Vai onko tämä oikea sana tähän yhteyteen. Asia, joka on valtavan kivaa, kiinnostavaa ja antoisaa, jopa toimeentulon mahdollistavaa, samalla saa aikaan sen, että menetän jotain muuta tärkeää.
Kaikilla bloggaajilla ei ole tätä ongelmaa, monelle ei varmasti tuota vaikeuksia erottaa blogiaikaa ja muuta aikaa ja jättää blogia mielestään vaikka viikonlopuiksi ja loman ajaksi. Minulle blogi on elämäntapa, elän ja hengitän sitä. Jokainen tilaisuus, tapaaminen, matka, ateria…. Jokainen voi olla aihe blogiin. Saatan innostua vaikka ruokakaupan kassista tai hullun näköisestä näyteikkunasta - "tää on nyt päästävä jakamaan..!" Jos en mieti tulevia postauksia tai yhteistyöjuttujen deadlineja, mietin lukijoita ja kommentteja. Ilon ja surun tunteita, koettuja laiminlyöntejä. Voisin kirjoittaa esseen siitä kuinka paljon olen miettinyt lukijoihini liittyviä asioita.
Kirjoittelinkin tästä aiheesta kesällä, se oli yksi välineistäni käsitellä stressiä. Erittelin kirjoituksessa hyviä ja huonoja puolia bloggaamisessa. Tein sen kevyen kuuloisesti, en halunnut oikeasti tuntemani suuren uupumuksen paistavan läpi.
Vielä heinäkuun ajan olin ristiriitojen aallokossa. Olin ihan itse ajanut itseni uupumuksen tilaan ottamalla vastaan muita töitä samalla kun halusin kynsin hampain pitää kiinni blogitulojen tasosta. Ketään muuta ei ollut syyttäminen. Mietin päivittäin onko tässä mitään järkeä.
Syksyn myötä piristyin ja toivuin ja tuli uusi tsemppi päälle. Viimeistään Kreikassa olo oli normalisoitunut. Iloitsin kivoista yhteistyökampanjoista kuten Lumene-kiertueesta ja uusista tuulista blogikodin vaihdon myötä. Valvoin 1. joulukuuta Yhdysvalloissa serkkuni vierashuoneessa odottaen, että kello tulee 8 aamulla Suomen aikaa ja uudet sivuni aukeavat… Olin iloinen ja tyytyväinen vaikka muutto piti sisällään paljon säädettävää ja odottamatontakin oheistekemistä, josta osa on vieläkin kesken.
Joulun tienoilla tuli uusi uupuminen. Uusi vuosi alkoi pitkän keskustelun merkeissä mieheni kanssa miettien, missä tässä nyt mennään. Mietin täytyykö minun heti uudessa blogikodissani ilmoittaa että jään tauolle, nyt on pakko levätä. En kuitenkaan tehnyt niin.
Ehkä minulla on joku lähestyvä 40 vuoden kriisimomentti meneillään, en tiedä… Kriisi taitaa olla liian voimakas ilmaisu, mutta selvästi ilmassa on elämän suunnan tavoittelua. Mitä tässä nyt haluaa tehdä, mitä priorisoida. Mihin käyttää aikaa. Täytin juuri 38, tuntemukset eivät ehkä ole niin outoja näillä nurkilla elämää.
Kuten viime aikojen muutamista blogipostauksistani on voinut lukea, yritän tällä hetkellä löytää päiviini tasapainoa ja rauhoittua. Todellakin, rauhoittua. Kuoria elämästäni joitain raskaita prosesseja joilla sitä suoritan.
Lähtien vaikka siitä, että mies saa keittää aamulla kahvin ja mä en ole siinä mittaamassa ja punnitsemassa jauhoja keittiövaa’an kanssa…! :D Kahvihifistelijä kun haluaa kahvinsa aina tasalaatuisena. Tai sitten kontrollifriikki, miten sen haluaa nähdä. Miehen mielestä tällaisista ”prosesseista” pitäisi pyrkiä eroon ja ottaa rennommin. Ehkä hän on oikeassa, mene ja tiedä…
Postaustahtiakin olen saanut hidastettua. Se on todella vaikeaa eikä tätä pysty varmasti kukaan muu kuin toinen blogiaddikti ymmärtämään.
Numerot surettavat - jokainen julkaisematon päivä on notkahdus tilastoissa - ja sitähän me bloggaajat emme halua nähdä. (Tehokkaimmat bloggaajat pitävät tämän vuoksi huolen siitä, että heillä on jatkuvasti varastossa postauksia joita voi ajastaa kun haluaa pitää ”vapaapäivän” tai vaikka -viikon. Minulla ei ole tällaista varastoa vaan jokainen juttuni on kirjoitettu samana päivänä kun se ilmestyy.)
Kysyin itseltäni kumpaako haluat: olla joka päivä läsnä tuhansille ihmiselle netissä ja ihailla tasaisia tilastojasi, vai olla enemmän läsnä niille ihmisille (ja eläimille), jotka ovat lähelläsi täällä fyysisessä elämässä? Vastasin, että haluan sitä jälkimmäistä. Valitsen hapsumatolla kieriskelyn Totin ja Viivin kanssa. Valitsen junan joka vie minut Helsinkiin katsomaan sisareni teatteriesitystä. (Ja jos sen läppärinkin vielä joku päivä kykenisi jättämään kotiin, silloin ollaan voiton puolella.)
Vuoden tavoitteena on myös, jälleen kerran, palata lukemaan kirjoja netin lukemisen sijaan. Jukka - eilen aloitin lukemaan Göran Schildtin Purjehdusta Daphnella. Se on ihana.
Näissä fiiliksissä, tikapuusta otetta hellittäen.
Sanni
76 comments on “Bloggauksesta”
Kommentoida vaiko eikö? Siis jos tämä aiheuttaa painetta vastata niin tässä kommentti, johon en halua vastausta. Haluan vain ajatella, että hymyilet siellä bittiavaruuden toisella puolella. Blogisi onantanut valtavasti minulle, olet virtuaaliystäväni, vaikka emme tunnekaan. Siis vaikka olet joutunut antamaan itsestäsi todella paljon, se ei ole mennyt hukkaan. Olet tuottanut valtavasti iloa ja lämpöä minun (ja tietysti monen muun) elämääni. Tsemppiä rennompaan suuntaan!
Ihan ohi aiheen: Daphne sai kellot soimaan. Tuli jännä olo. Vähän haikea, mutta kaunis. Oikein kaunis. Vaaleansinistä ja vaaleanpunaista. Olen lukenut joskus muinoin jonkin Daphne -kirjoista. En muista siitä mitään. Mutta tunnen sen :)
Intohimo on ihanaa, mutta myös kuluttavaa, kohdistui se sitten bloggaamiseen, taiteeseen tai toiseen ihmiseen. Parhaimmillaan se ajaa eteenpäin ja on kuin selän takana puhaltava myrskytuuli: energisoiva, jännittävä, voimaannuttava, vahva. Pahimmillaan se polttaa loppuun, tekee mielen sumuiseksi, saa kulkemaan vain yhdellä raiteella. Olen joutunut pohtimaan tätä paljon, sillä huomaan itsessäni samanlaisia piirteitä. Kun tulee ns. luova kausi, on se menoa. Kaikki muu jää. Vaikkei saisi! Sillä nimenomaan ne läheiset ihmiset, lemmikin kanssa peuhaaminen, lukeminen, rauhalliset aamut ja metsässä samoileminen ovat elämän koossa pitävä voima. Intohimoissaan ihminen sokaistuu. Enkä nyt tarkoita, etteikö se intohimon kohde olisi tärkeä, päinvastoin. Se ei kuitenkaan ole kaikki.
Tykkään niin kovasti susta ja sun blogista! On hienoa, että uskallat puhua (kirjoittaa?) tästä ääneen. Lukijana pidän tärkeänä laatua, en niinkään määrää. Ja että lukemani blogin kirjoittaja voi hyvin. Onnea kuorimisprosessiin! Uskon, että alta paljastuu hienoja asioita!
Hyvä kirjoitus ja paras blogi! <3
Kannattaa kuunnella itseään ja sitä mitä haluaa tehdä. Elämä on lyhyt ja aika rientää.
Itse olen aina yrittänyt miellyttää muita, nyt iän karttuessa miellyttäminen ei enää kiinnosta, ehkä sitä tulee itsekkääksi vanhemmiten.
Eipä mulla muuta kuin <3
Toivottavasti löydät tasapainon :)
Täytyy sanoa, että tunnistin itseni tekstistä. Olen myöskin luonteeltani hitaanpuoleinen mietiskelijä, joka analysoi asioita liikaakin. Esimerkiksi yhden lyhyen sähköpostiviestin kirjoittaminen voi viedä minulta puoli tuntia, sillä punnitsen sanojani tarkkaan ja mietin, miltä kuulostan ja ymmärtääkö vastaanottaja asiani.
Minulle tämä asioiden jatkuva analysointi ja täydellisiin suorituksiin pyrkiminen aiheuttaa ongelmia ja ylimääräistä stressiä koulussa. En vain jotenkin pysty palauttamaan tehtävää, johon en ole tyytyväinen vaan vaadin aina itseltäni täyttä panostusta. Tämän takia ryhmätyöt saavat minut lähes hulluuden partaalle. Niissä kun en itse pysty päättämään kaikesta enkä voi vaikuttaa siihen, miten muut hoitavat osuutensa. Olisi mielenkiintoista kuulla, oliko sinulla Sanni vastaavanlaisia kokemuksia kouluaikana.
Lopuksi vielä tsempit sinne, teet niin kuin parhaalta tuntuu <3
Hyvä päätös Sanni
Niitä etsiskellessä ^__^ ei pidä huijaa itseään, velvollisuudet on hyviä naamioimaan itsensä viattomammiksi kuin mitä ne on.
Tiiätkö näpyttelin juuri (reilu viikko sitten sinne ajastusjonoon...) postauksen vähän samantyyppisistä tunteista bloggaamista kohtaan! Nauran aina itse olevani maanisdepressiivinen bloggaaja, sillä innostus hommaan on kausiluontoista ja välillä niitä postauksia syntyy kuin liukuhihnalta ja välillä taas ei kiinnosta yhtään. Tuijotan todella paljon Analyticsin lukuja ja analysoin niitä asioita miettien. Vietän todella paljon aikaa blogin kanssa ja onhan se tosiaan kaikesta muusta pois. Sitä tulee välillä miettineeksi paljonkin.
Välillä on niitä kausia, kun käyn vakavaa keskustelua itseni kanssa siitä, että pitäisikö lopettaa koko homma, mutta sitten tulee taas niitä kivoja muistutuksia, jotka saavat jälleen innostumaan hommasta ihan uudella tavalla. Itse mietin ennen viime kesää vakavasti blogin lopettamista, mutta sitten tuli lomareissu Tokioon ja löysin uuden innon kosmetiikkaa kohtaan aasialaisesta kosmetiikasta. En usko, että kuitenkaan osaisin olla ilman blogia ja ymmärrän kyllä täysin noita tuntemuksia, joita postauksessa kuvailit!
Avasit onnistuneesti suositun bloggaajan elämää. Vaikka postauksiasi tykkäänkin lukea, olen sitä mieltä että rennompi ote ja ne läheiset ihmiset ja eläimet on vaan niin paljon tärkeämpiä kun tämä blogimaailma. Itsekin välillä miettii blogin aloittamista mutta sitten kun lukee kuinka paljon se vaatii ja vie aikaa, tulee toisiin aatoksiin. Tavallaan haluaisi jakaa ihmisten kanssa moniakin ajatuksia mutta ei kyllä ole valmis stressaamaan, päinvastoin haluaa rauhoittaa elämää ( joka siis tosiaankaan ei ole edes hektinen mutta hoitotyö kolmessa vuorossa vie mehut). Tsemppiä paljon muutokseen ja nautinnollisia hetkiä läheisten parissa! Lukijat varmasti pysyy vaikka postauksia tulee harvemminkin. Itse en henkilökohtaisesti edes ehdi lukea niin usein ja alan stressaamaan siitä että en ole lukenut seuraamiani blogeja ja postaukset kertyy ?
Mäkin seuraan tietty blogin tilastoja, mutta onneksi olen tajunnut lopettaa notkahduksista välittämisen. Musta postauspäivien tilastoilla on enemmän väliä kuin niiden muiden päivien ja sitä paitsi kaikista eniten väliä on live-elämällä kuin millään netti- tai some-elämällä!! Mieluummin elämää livenä kuin intternetissä :)
Mahtavaa! Rehellistä ja rohkeaa pohdintaa, hurmaavaa!
Tunnistan joitain kuvailemiasi piirteitä itsessäni, etenkin tuo tekemiseen kiinni jäämisen. Se on ajoittain erittäin rasittavaa, epäilemättä läheisille myös. Ehkä tässä aikakaudessamme ilmiöineen on jotain, mikä erityisesti ruokkii kroonisen poissaolevaa elämänotetta. Jatkuva tehojen puristamisen vaatimus ja sisäistetty pakko suorittaa sekä aidosti kiinnostava ja huomion vangitseva tiedon katkeamaton virta tekevät sen minulle.
Niin paljon kuin tekstiesi ja kuviesi parissa viihdyn, toivon, että tavoittelet mieluummin tasapainoa kuin tiivistä julkaisutahtia. Hengitetään syvään, avataan silmämme ja katsotaan heitä jotka katsovat takaisin kahvikupin takaa pöydän toiselta puolen. Iloa ja onnea sinulle, Sanni!
Tsemppiä asioiden kirkastamiseen! Vaikutuin itse vastikään Aki Hintsan kirjasta, suosittelen lukemaan. Kirjassa on osittain myös näitä teemoja.
Oma elämäni isoimmat opit tähän mennessä ovat olleet "riittävän hyvä" sekä "irtipäästäminen". Ovat helpottaneet monta kertaa kuorman alkaessa kasvaa liian suureksi.
Voi että Sanni.! Tää postaus sai spontaanisti kyyneleet silmiin, valumaan valtoimenaan, pimeässä bussissa, matkalla töistä kotiin. Ja varmasti tähän tulee satoja kommentteja mutta pitipä minunkin vaikken muka ikinä koskaan mitään kommentoi :p Tunnetila jonka välitit tällä kirjoituksella on niin raastavan tuttu. Oon aivan eri elämäntilanteessa mutta.. Tuo ettei osaa enää olla läsnä. Se tuntuu niin äärimmäisen pahalta, ja silti siitä on niin julmetun vaikea räpistellä irti. Kiitos Sanni, vertaistuesta. Ja hirveän kova halausrutistus! <3
Oi, Schildtin purjehduskirjat! Ne sun on luettava kaikki, ja luetkin, koska ei voi lopettaa. Ihaninta maailmassa.
Anna aikaa itsellesi (ja läheisillesi), ei lukijoidenkaan tarvitse roikkua netissä joka päivä.
Tuli ainakin mielen tasolla kyynel silmään, kun luin tätä. Itsekin olen tuollainen tunteella lukemaansa ja oikeastaan kaikkea eteen tulevaa käsittelevä, ja vieläpä todella hidas tuossa käsittelyssäni. Kuitenkin se on myös rikkaus: koen asiat erittäin syvällisesti, mutta yhteiskunnassamme tällaiselle syvälliselle kokemiselle ei ole aikaa - ainakaan työelämässä.
Joka päivä löytää itsensä syyttelemästä itseään siitä, että taas tänäänkin sain aikaan vain niin vähän, kun tavoitteet, joihin olisi tyytyväinen, hipuvat pilviä. Itsellänikin on siinä mielessä samanlainen elämäntilanne kuin sinulla työ päivittäinen bloggaaminen, että minunkin pitää tehdä erästä asiaa päivittäin, ilman hyvällä mielellä pidettäviä vapaapäiviä.
On aika raskasta olla perfektionisti ja hidas tekemisissään. Tästä aiheutuu paljon syyllisyyttä.
Tuo lopussa mainitsemasi matolla pyöriskely olisi ihanaa, niin vapauttavaa tällaiselle aikuisellekin, joka ei oikein pysty päästämään leikkisää puoltaan helposti irti, kun vaativuus painaa arjessa päälle.
Kiitos kiitos tästä ihanasta ja rehellisestä tekstistä. Voimia sinulle. Olen hengessä mukana.
Hui sentään, kuulostaa rankalta. Muista olla armollinen itsellesi, olet ihana ja tätä blogia on ilo seurata ja lukea.
Syvällistä pohdintaa.
Se on toki kauheen helppoa ulkopuolisena sanoa, että höllää vähän ja pidä se blogi vain harrastuksena. Kun ei se käy niin helposti.
Kuhan et bloggaamista kokonaan lopeta, ni mulle on ihan sama tuleeko postauksia kerran päivässä, kerran viikossa vai kerran kuussa :D Jokaisen aina kuitenkin lukisin, koska tykkään lukea sun postauksiasi. En nyt muista mikä postaus tässä männä viikoilla sai hymyn huulille silloin kun muuten oli, suoraan sanottuna, ihan sysipaska päivä :)
Toivottavasti pääset irti blogistressistä ja löydät lisää hyviä kirjoja luettavaksi :)
Hei Sanni,
Kirjoitat todella avoimesti ja kattavasti ajatuksistasi ja tavoitteellisuudestasi blogisi pitämisessä sekä avaat lukijallesi sellaisen näkymän elämääsi, että tässä meinaa jäädä ihan sanattomaksi. Tämä siis positiivisella mielellä ajateltuna, kun ei tällaista kokonaisuutta 'rivilukija' pysty mitenkään itse hahmottamaan. Samalla tajuaa, että työsi on aikalailla samantyyppistä kuin intohimoisella yrittäjällä: yhdessä ihmisessä henkilöityy tuotanto, laadunvalvonta, markkinointi, asiakaspalvelu, talous ja kokonaisuuden johtaminen sekä lukuisa joukko muita isompia ja pienempiä vastuita ja töitä. Kun tässä tilanteessa aina haluaa asiakkaidensa (lukijoidensa) parasta eli kirjoittaa kiinnostavia juttuja, jakaa hyödyllistä ja miksei viihdyttävääkin tietoa, vastata nopeasti kommentteihin yms yms ja on lisäksi asettanut omat tavoitteensa tässä kaikessa niin korkealle kuin olet asettanut ei ole ihme, että välillä hengästyttää... Näin se ihminen vaan on rakennettu ja välillä on pakko 'vetää piuhat irti', ottaa omaa aikaa ja rentoutua - ehkä lähteä välillä aivan muihin maisemiin - kuten innokkaana reissaajana varmasti tiedät :) Aikamoista itsekuria se kyllä varmasti vaatii, kun noilla matkoillasikin blogisi muistuttaa olemassaolostaan.... suuri kysymys siis miten pitää tämä kokonaisuus tasapainossa ja tätä kautta omat fiilikset plussan puolella.
Kiva kuulla, että olet päässyt kaiken kiireen keskellä aloittamaan Schildtin kirjan lukemisen :) Ehkä hänen elämästään ja ratkaisuistaan löytyy jotain osviittaa myös nykypäivän ihmisille: Hänellehän tarjottiin aikanaan taidehistorian professuuria Helsingin Yliopistosta, mutta hän veti viime metreillä hakemuksensa pois ja valitsi sen sijaan elämän Välimerellä ja vapaana kirjailijana. Hänen kirjoistaan pitävät varmasti ovat kiitollisia tästä radikaalista ratkaisusta :) Ehkäpä me kaikki voisimme omassa elämässämme joskus tehdä jotain vastaavaa - jos nyt edes jotain pientä? - Hmm.... näen kyllä jotain analogiaa tekemissäsi päätöksissä joitakin vuosia sitten :)
Iloisia, rentouttavia ja aurinkoisia lopputalven päiviä sekä mukavia lukuhetkiä toivottaen, Jukka
Kommentoin lyhyesti, sillä nukkumaanmenon aika häämöttää. :)
Jo pitkään mielessäni on häilynyt, että sulla saattaa olla taipumuksia ylisuorittamiseen. Itsekin olin pitkään hirveä suorittaja. Siihen liittyi vahva kontrollifriikkiys. Kontrollista tuli keino hallita kaaosta. Lopulta menin aivan loppuun. Vähitellen opin luopumaan kontrollista, ja opettelen edelleen ylisuorittamisesta luopumista. Terapiasta oli itselleni hyötyä. Pitkään yritin väittää itselleni ja muille, että kontrolli on normaalia, hyödyllistä, tai jotenkin osa luonnettani, mutta nyt kun olen oppinut luopumaan siitä, olen huomannut, mikä taakka se on ollut henkisesti. Sama pätee toki vaativuuteen itseä kohtaan. Tunnistan myös paljon tuota prosessoinninhitautta itsessäni. Mulla se oli vain yksi keino pyrkiä täydellisyyteen. Haitallista sekin, uuvuttavaa, kuluttavaa (ainakin silloin, kun sille ei osannut laittaa mitään stoppia).
Tunnistan sussa ja tässä postauksessa paljon itseäni. Toivon kovin, että osaat tarvittaessa hankkia tukeakin, sillä totaalinen loppuunpalaminen ei ole kivaa. Toivottavasti viestini ei ollut liian raskas, yleensä en tapaa kertoa omista kokemuksista kun joku kertoo jotain omaa raskasta, mutta ajattelin jakaa, kun itse näen paljon yhtäläisyyksiä ja toivon, ettei kenenkään tarvitsisi kulkea näin raskasta polkua. En toki tiedä, mikä tilanteesi on, mutta kannattaa kuunnella esim. läheisiään herkällä korvalla ja olla tarvittaessa valmis myös ulkopuolisen avun hakemiseen :) Monesti on helpompi reflektoida ulkopuolisen kanssa.
Tsemppiä, iloisia ja kauniita kevätpäiviä :)
Blogisi on täydellinen ihan sama kuinka usein sitä päivität tai ihan sama minkä tasoisia postauksia tänne teet (minusta ne hassuimmatkin on parhaita) <3 Ymmärrän kyllä addiktion ja tuon, että seuraa tilastoja. Itse olen kirjottanut vuosia runoblogia, jolla on muutama kymmenen lukijaa (jos sitäkään) ja tämä on mahdollistanut sen, etten koskaan seuraa tilastoja :D Jos lukijoita olisi enemmän, seuraisin varmaan myös fanaattisesti. Toki vielä, jos bloggaaminen on se työ, millä elättää itsensä, on addiktio varmaan vielä todennäköisemmin syntyvä. Huh.
Mutta siis, älä kuormita itseäsi liikaa (helpommin sanottu kuin tehty), blogisi on mielestäni ehdottomasti yksi laadukkaimmista suomalaista blogeista (varmaan oikeastaan laadukkain), että vaikka taso laskisi, olisi taso silti ylitse keskiverron.
Vastaat usein myös todella kattavasti kommentteihin ja kommenttilaatikossa voi ihan nähdä vuoropuhelua (tämä varmaan vie paljon kyllä aikaa, joten tätäkin voi varmasti vähentää, eikä taso silti laske:)). Postaukset ovat myös aina _todella_ perusteellisia ja joskus jopa ihanan koomisen perusteellisia (saippuaooppera ja maitorahka/raejuustovertailut yms.). Tämä on parasta, koska itsekin olen samanalainen, että kun aloitan jonkin uuden asian, opiskelen sitä tuntikausia ja pohdin jokaista mahdollista tapaa toteuttaa sitä. Esim. nyt kun aloitin "no poon" olen jo viikon tutustunut eri juttuihin ja kokeillut jos mitä sörsseleitä päähäni :D Miesystävää alkaa jo vähän puuduttaa aine ja siinä vaiheessa, kun ehdotin, että ostaisin pH-testiliuskoja, jotta voin analysoida keitoksieni pH:ta, sain jo vähän ahdistuneita katseita häneltä :D
Itse en edes harrasta erityisen innokkaasti kosmetiikkaa enkä matkailua enkä esim. vähähiilihydraattista ruokavaliota, mutta silti luen kaikki postauksesi hyvin kiinnostuneena :D
Että älä huoli, lukijat eivät varmasti katoa, jos otat enemmän rennosti jatkossa.
Tämä on paras blogi ja on sitä myös, vaikka vähentäisit postauksia puoleen, joten no worries <3
Olen äärimmäisen huono kommentoimaan blogeihin, mutta tämä kirjoitus nyt jostain syystä inspasi kirjoittamaan vähän omia tuntoja... :)
Halusin vaan kiittää tästä blogista, ja kuinka äärimmäisen paljon nautin ihan jokaisesta osa-alueesta. 2010 asuin Hollannissa ja 17v minä opetteli vasta meikkaamaan, koska aikaisemmin se ei ollut kiinnostanut. Googleteltuani meikkitutoriaaleja törmäsin Karkkipäivään, ja luin tekstejäsi kuin Raamattua :D Silloin palailin lukijaksi vain jos kertailulle oli tarvetta, mutta ajan kuluessa aloin seuraamaan tekstejäsi säännöllisemmin, ja nyt olen useamman vuoden roikkunut mukana ja käynyt tsekkaamassa uudet jutut lähestulkoon päivittäin.
Kirjoitustyylisi ja se kuinka jaat arkisiakin ajatuksiasi tekevät Karkkipäivästä jotain niin uniikkia ja ihanaa, ja blogisi onkin nykyään melkeinpä ainoa jota luen :) Vaikka en ole aikaisemmin kommentoinut (ehkä kerran tai kaksi?), täällä on kuitenkin roikuttu jo kohta 7 vuotta mukana, eikä mahdollisesti hidastuva postaustahti vähennä yhtään innokkuuttani lukijana.
Kommentin punainen lanka taisi olla hukassa jo ennen kuin edes aloin näpytellä, mutta halusin vaan sanoa että oot mahtava! :D
Oon aina ihmetellyt miten bloggaajat ehtii kirjoittaa niin paljon! Ja hei, blogeihin voi addiktoitua myös toisella tavalla. Olen 24 ja lukenut blogeja noin kymmenen vuotta. Muutamaan ottseeseen oon ollu blogien lukemisesta todella riippuvainen. Siihen jää myös koukkuun.. Välillä jättänyt blogien lukemiset kokonaan ja sitten pikkuhiljaa aloitellut uudestaan. Mitäs teette niin hyviä sisältöjä :D
Ei mulla muuta kuin <3. Pidä huoli ensin itsestäsi niin jaksat kirjoittaa meille mahtavaa blogia vielä pitkään :)
Voi Sanni, halaisin jos voisin. Paineet ovat kovat, mutta tärkeää on se että tiedät itse miten haluat elää! Ja sitä kautta tiedät mitä pitää tehdä että elämäsi alkaa muuttumaan siihen suuntaan. Useimmilla ihmisillä se vaatii priorisointia. Toteutus on vaikeaa mutta helpottaa ymmärtää että kaiken ei tarvitse muuttua sormia napsauttamalla. Nykyihminen saa niin paljon virikkeitä joka puolelta että joskus on vaikeaa huomata mitä itse haluaa ja moni elää niin kuin kuvittelee haluavansa elää tai miten kuuluisi elää. Sen vuoksi on hyvä ymmärtää mitä itse haluaa.
Hyvä alku on varmasti yrittää oppia rauhoittumaan ja rauhoittamaan itsensä. Tiedän mitä tarkoitat, koska minullakin on taipumus käydä kierroksilla, tosin lienee tyypillistä oman työni kaltaista työtä tekevillä henkilöillä. Otin ensimmäisen askeleen yrittämällä muistaa pysähtyä ja hengittää rauhallisesti ja syvään muutaman kerran työpäin lomassa.
Minulle riittää vaikka kerran kuussa postaus, pääasia että kuulee kuulumisia. Ehdottomasti yritä opetella elämään ilman että " julkaiset" sitä. Voit varmaan oppia uutta kaikesta. Anna itelles oikeus nauttia hetkistä ilman paineita. On vaan yksi Sinä. Ja läheiset <3
Huh, aika kovilla olet ollut. Taitaa olla ihan hyvä päätös höllentää sitä otetta hiukan.
Ihan mielenkiinnosta (ei ole tietenkään pakko vastata), millä lailla se bloggaajan toimeentulo määräytyy, juuriko päivittäisen kävijämäärän perusteella? Vaiko postauksien määrän perusteella?
Hei J! Bloggaajan tulot määräytyvät vähän eri lailla riippuen siitä onko bloggaaja ns. itsenäinen eli omalla alustalla vai jossain portaalissa tai sivustolla. Tuloja voivat tuoda affiliate-markkinointi (jolloin bloggaaja saa komissiota kauppoihin linkittämistään tuotteista), suorat mainospaikat blogin sivu- ja yläpalkissa eli display-mainonta ja yhteistyökampanjat. Itsenäinen bloggaaja voi myydä itse mainospaikkojaan ja tehdä yhteistyödiilejä. Portaalissa mainospaikkojen myynnin hoitaa portaali tai mediatalo ja bloggaaja saa vain pikkuruisen siivun, joka yleensä lasketaan sivunäyttöjen perusteella. Portaaleissa affiliate-linkkejä ei yleensä sallita (poikkeuksiakin on) ja bloggaajan tulo kertyy lähinnä sivunäyttöpohjaisesta, display-mainontaan perustuvasta palkkiosta ja kampanjapalkkioista. Postausten määrä ei välttämättä ole olennainen jos blogi kerää sivunäyttöjä harvallakin postaustahdilla, mutta yleensä julkaisemattomuus = huomattavasti vähemmän kävijöitä ja klikkauksia.
Minä esimerkiksi en ole koskaan tehnyt affiliate-markkinointia. Edellisessä blogiportaalissani se ei ollut sallittua, enkä muutenkaan kokenut sitä omakseni. K&T:llä se olisi sallittua tietyin rajoituksin, mutta en edelleenkään koe sitä omaksi jutukseni.
Bloggaaminen tosiaan vie huomattavan paljon enemmän aikaa ja voimavaroja kuin ulospäin näkyy. Oma blogini on pieni ja tosiaankin harrastus kokopäiväisen työn rinnalla, mutta huomaan, että aika ajoin sekin aika kun en koneella naputtele blogiin tekstiä, ajattelen blogiani tavalla tai toisella - usein nimenomaan mielessä pyörivät uudet postausaiheet. Ymmärrän siis täysin sinua enkä minä tai vakilukijasi hävitä täältä mihinkään vaikket päivittäin postaisi, joskus pitää painaa jarrua ja ottaa aikaa kaikkeen muuhun.
Ihanaa Ystävänpäivää <3
Heippa!
Tästä aiheesta on ollut paljon postauksia ja keskusteluja eri blogeissa. On aivan ymmärrettävää, ettei jokapäivä voi tuottaa laadukasta sisältöä. Jos miettii vaikkapa toimittajia, niin kuinka moni toimittaja julkaisee päivittäin laadukkaita, kuvitettuja juttuja esimerkiksi naisten lehteen? Ei kukaan.
WTD-blogin kirjoittaja oli antanjt vinkiksi, että juttujen ei aina tarvitse olla niin pitkiä ja laadukkaita vaan tärkeintä on saada julkaisuja eetteriin. Pyydän, älä sinä ala tätä neuvoa noudattaa. Mielestäni blogisi vahvuus on sujuva, pitkä teksti. Mielestäni julkaisu tahdin hidastaminen on parempi ratkaisu kun täytejuttujen julkaisu. Niillä saa kyllä lyhyellä tahdolla paljon lukijoita, mutta uskon että pitkällä tähtäimellä lukijat tulevat katoamaan laadukkaampiin blogeihin. Itse ainakaan en lua blogeja jotka julkaisevat tynkäpostauksia päivittäin.
Blogisi on ihana. Anna itsellesi aikaa, lievennä hieman tiukkoja aikataulullisia kriteereitäsi, mutta älä tingi laadusta, sillä uskon että se on menestymisesi salaisuus. Hyvää ystävänpäivää!
Terveisin, päivittäin-lukeva-harvoin-kommentoiva-vakkari
Ihan samaa mieltä tästä. Olin jonkin aikaa säännöllinen WTD:n lukija, mutta en ole enää. En todellakaan kaipaa sellaisia postauksia, joissa aina ideoiden puutteessa lykätään ilmoille "hei kattokaa näitä mun samoja farkkuja, joiden kuvat olen postannut jo kymmenen kertaa viimeisen kuukauden aikana". Eli toivottavasti et noudata tuota WTD:n ohjetta vaan olet ihan sellainen kuin olet, teet niinkuin sinusta tuntuu hyvältä ja pidät postaustahtisi itsellesi mielekkäänä ja sopivan rentona.
Olen jotenkin aina tosi ymmälläni, miten sinä ja esim. Virve voitte tuottaa ihan jatkuvasti aivan käsittämättömän laadukasta ja mielenkiintoista sisältöä, koska senhän täytyy syödä aikaa ihan hillittömästi hienoine kuvineen ja pitkine teksteineen. Ja mistä niitä ideoitakaan loputtomasti keksii?
Olen katsonut joitain jenkkiblogeja, joilla on varsin tunnetut kirjoittajat. Heillä postaustahti voi olla vaikkapa vain kerran viikossa ja usein blogia on mukana pitämässä vielä joku ystävä, ettei taakka käy yhdelle liian raskaaksi. Eikä kyseisissä blogeissa ole postausta kohti läheskään samaa määrää tekstiä ja kuvia kuin teillä, kaukana siitä.
Virvellähän on tämä kadehdittava maratonkirjoitustaito (josta hän on blogissaankin kertonut), hän voi kirjoittaa yhdeltä istumalta vaikka 10 postausta putkeen eikä siihen mene koko päivää. Ei voi kuin nostaa hattua, respect. Multa ei onnistuisi ikinä. Virvellä on jatkuvasti kuukauden postaukset valmiiksi kirjoitettuna, siksi hänen blogissaan ei ole taukoja tai hiljaisia päiviä. Jos Virven tehokkuutta saisi ostettua pullossa tai jonain applikaationa :D niin ostaisin heti ^_^
Kyllä se on Virven teksteissä näkynytkin, että hänellä ne ovat ajastettuna odottamassa julkaisua. Lopetin Virven seuraamisen, kun alkoi liian usein tuntua, että lukija aliarvioidaan täysin. Ole vain tyytyväinen, ettet ole näin "tehokas." Laatu, ei määrä.
Höh, mä en nyt tykkäisi että Virvestä kommentoidaan tähän sävyyn (vaikka jokainen totta kai kokee eri kirjoittajien tekstit eri lailla ja on oikeutettu mielipiteeseensä). Mun mielestä Virven tekstit on häkellyttävän asiapitoisia ja hyvin kirjoitettuja siihen nopeuteen nähden, millä hän niitä tuottaa. Mun mielestä Virve kirjoittaa samalla informatiivisesti, sujuvasti ja viihdyttävästi ja olen aina vilpittömästi kadehtinut hänen kykyään kirjoittaa niin tehokkaasti. Puhumattakaan siitä että Virve on koko ajan messissä viimeisimmissä trendeissä, mä kirjoitan jostain ilmiöstä X puolitoista vuotta hypen jälkeen... XD Tai en koskaan.
Auts, kylläpä meissä on tosiaan paljon samaa suhtautumista työhön, suurella sydämellä ja tunteella :) Kyllähän melkein joka työssä, sellaisessakin, joka on intohimo, tulee ajoittain stressiä, mutta liika on liikaa. Mutta tiedäthän, että olet jo pitkällä, kun tunnistat stressin ja sen aiheuttajat, ymmärrät luonteesi. Eihän luonnettaan pysty kokonaan muuttamaan, hieman viilaamaan pystyy ja kun pyrkii tekemään sellaisia valintoja pikkuhiljaa, jotka ovat itselle armollisempia, niin on jo hyvällä tiellä :) Teit valtavan hienon urakan kyselylläsi, mutta armahda jatkossa itseäsi noin suurelta työmäärältä.
Ensimmäinen harjoitus sinulle. Älä vastaa tähän kommenttiin, nämä oli minun tulkintojani ja ajatuksiani, oikeita tai vääriä. Anna ajatusten tulla ja mennä. Käytä tämäkin aika vaikka... miehesi hartioiden hieromiseen :)
Hienoa, että olet kuunnellut itseäsi ja hidastanut, mutta muistathan että yksin ei tarvitse kärvistellä. Ajatuksiaan voi purkaa myös vaikka psykologin kanssa, jos et ole sellaista jo kokeillut. Pidemmän päälle ei ole hyvä, jos esim. miehesi joutuu ottamaan vastuuta hyvinvoinnistasi. Ihan kiva että hän keittää kahvit aamulla, jottet sinä näpertele vaa'an kanssa, mutta ei se sitä perimmäistä ongelmaa ratkaise. Elämässä ei voi mitata kaikkea koko ajan. Tai voi, mutta sitten elämä on pelkkää mittailua, siis samalla tavalla kuin elämä voi pyöriä ahdistuneesti syömisen, siivoamisen, päihteiden, uhkapelien, liikunnan tai vastaavan ympärillä. "Hifistely" on mennyt yli, jos siitä ei saa enää nautintoa, vaan lähinnä ahdistuu jos asiaa ei hoida juuri sillä aiotulla rutiinilla. Sellainen ei tee onnelliseksi.
Olet ihan oikeilla jäljillä siinä, että ne läheiset ihmiset ja mukava arki ovat elämän kantava voima. Digitaalisen käppyrän tasaisuus ei tuota tarvetta tyydytä. Olen nauttinut eniten niistä postauksistasi, joissa olet pysähtynyt jonkin pienen asian äärelle (tyyliin "oi miten ihana tuubi") tai olet voinut rentoutua (siksi ehkä ne Kreikan-jututkin ovat niin suosittuja). Minulle ahdistusta on tuottanut se, jos blogissa on tullut postauksia usein ja on ollut esim. arvontoja, joissa osallistumisaika on tyyliin "arvonta tänään illalla". Minua ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi koko ajan olla kyttäämässä, lukemassa ja reagoimassa. En minä sellaista jaksa, enkä halua, eikä ole sellaiseen aikaakaan. Siksi en ole somessa eikä minulla ole älypuhelinta ja läppärilläkin pyrin tekemään työasiat ja sitten vähän viihdettä, mutta illat on pyhitetty perheelle.
Toivon, että löydät elämääsi tasapainoa. Me kestolukijat emme häviä minnekään, vaikka postaisit hieman harvemmin. Sen sijaan voimme itse ahdistua ja kadota, jos blogisi tahti kiihtyy ja postaukset alkavat olla pelkästään blogintäytettä, postaamista postaamisen vuoksi. Näitä "esittelyblogeja" on pilvin pimein ja vaikka niilläkin tuntuu lukijoita olevan, tuntuu bloggaajalla olevan vain välinearvoa lukijoille. Sinun kanssasi me olemme yhdessä matkalla. :)
Vaikka mindfulness ja slow dining ovat nykyään muodikkaita, niin ehkä voisit hyötyä jonkinlaisesta himmaamisesta. Slow life -googletuksella löytynee paljon ajatusta antavaa (esim. http://thisslowlife.com/what-is-a-slow-life/). Sinä olet tärkeä juuri omana itsenäsi, sitä ei määritä mikään lukijakäppyrä tai yhteistyötahojen määrä. Vaikka blogisi häviäisi huomenna ilmaan, niin sinä olisit edelleen sinä. Voi olla että jonain päivänä blogityösi vie sinut ihan uudenlaisiin työkuvioihin (ja sitähän me muutkin täällä neljänkympin korvalla pohdimme), tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä. Työkokemuksellasi ja tiedollasi olet kuitenkin valmis monenlaisiin työtehtäviin, kunhan osaat itse sitä arvostaa. Ajatusleikki: jos kirjoittaisit nyt CV:n ja työhakemuksen, niin mitä niissä lukisi?
Tiedätkö mikä on hassuinta: viimeiset vuodet mä olen kuvitellut eläväni slow lifea... ^_^ Kun voi tehdä töitä kotona eikä ole sidottu tiettyihin työaikoihin, kuvittelin sen edustavan "hidasta elämää"... hoohoo... Ihanteellisimmillaan se voisi olla sitä, yrittäjänähän voi ihan itse päättää että teen töitä vaikka vain neljä päivää viikossa ja rapsuttelen koiria loput kolme, mutta ei se ihan niin taida mennä monellakaan yrittäjällä... No, mun kohdalla ongelma on kuitenkin ilman muuta addiktio ja se fakta, että kun toimeentulon mahdollistava asia on "liian kivaa", sen tekemistä on todella vaikea säännöstellä. Valitettavasti kivatkin asiat voivat uuvuttaa. Kaikessa pitää olla balanssi. Jonkun mielestä pelaaminenkin voi olla superkivaa mutta ei hän varmaan hyvin voi jos pelaa suunnilleen kaiken valveillaoloaikansa...
Tuosta työhakemuksesta; mä olen miettinytkin paljon mitä työtä nyt tekisin, jos saisin tehdä ihan mitä vain. En mä tiedä mitä mä työhakemukseen kirjoittaisin, mutta mun unelmatyö sisältäisi käsin tekemistä, ei-paikallaanolemista, ilahduttamista, yksinkertaisia päivää rytmittäviä rutiineja ja juttujen järjestelyä ja pakkaamista. Kyllä, järjestelyä. Kotona en saa pidettyä yllä järjestystä mutta rakastan asioiden järjestykseen laittamista. Mun mielikuvitusunelmatyöpaikka voisi olla vaikka pieni luomu-kosmetiikkamyymälä ja kahvila ja samassa tilassa olisi myös kosmetiikan verkkokaupan varasto. :) Valmistaisin pieniä raakakakkuja ja erikoisruokavalioihin sopivia sämpylöitä, opastaisin asiakkaita ihanien kosmetiikkatuotteiden valinnassa ja pakkaisin hiljaisina hetkinä verkkokaupan tilauksia. Joinain päivinä kahvilassa olisi ehkä vieraana kissa tai pari koiraa. Kahvilassa olisi myös pieni hyvän mielen kauneus - ja hyvinvointikirjasto ja kahvikupposen äärellä voisi lukea vihreän kosmetiikan opasta tai valokuvateosta Kykladeilta. <3 Jos mä voittaisin lotossa mä varmaan perustaisin tällaisen kahvilan. Siellä ei haluttaisi maksimoida voittoja vaan toivottaa ihmiset viihtymään ja inspiroitumaan :)
Entäpä kirjoittaminen? Siinä olet aivan loistava. Ponikirjoja, kreikkakirjoja ja ties mitä.
Eesaiina
Kirjoittamisella eläminen on tosi vaikeaa, en usko että matkaoppaita tai -kertomuksia kirjoittamalla voisi Suomessa elää ellei satu olemaan Göran Schildt.... :) Mä en ole "oikea" kirjoittaja vaan blogikirjoittaja, se tyyli sopii minun tasolleni. "Oikea" kirjailijaisuus vaatii toisenlaista lahjakkuutta ja ammattitaitoa. Mutta olen tietysti otettu ehdotuksestasi, kiitos :)
Entä toimittajan työ? Minunkin mielestäni olet aivan loistava kirjoittaja.
En haluaisi olla toimittaja, en vain hallitse sellaista kirjoitustyyliä. Just siksi bloggaus on mun juttu kun saa kirjoittaa vapaasti ns. pilkkuja viilaamatta ja sanoja laskematta :) Vaikka nojoo, viilaanhan mä niitä pilkkuja mutta se on eri juttu kuin lehtiartikkelimateriaalin viilaaminen ^_^
Kirjoitat todella hyvin. Jo vuosia. Olenkin miettinyt usein, että oletko käynyt jonkin kirjoituskurssin tms. Vai onko se kehittynyt itsekseen, blogia kirjoittaessa.
Mun kummatkin vanhemmat ovat olleet taideammateissa ja kirjoittaneet työkseen. Ehkä perimässä on tullut jotain..? :) Kirjoituskursseilla en ole käynyt mutta haluaisin käydä. Kieli on minulle rakas ilmaisun väline.
Olen samaa mieltä kaikkien tähän mennessä julkaistun 29 kommentoijan kanssa!
Ja huomaatko, kaikki me ollaan samaa mieltä: haluamme pitää sinusta huolta ja että sinäkin pidät sinusta huolta. <3
Pikainen kommentti koska en halua nyt istua koneella :) olen huomannut stressaavani ja käyttäväni aivan liikaa bloggaamiseen. Tavallaan tämä on kilpailua ja sitä että koko ajan pitää olla parempi ja pitää kävijämääriä yllä.
Koen myös stressiä siitä että on pakko lakata kynnet että saa aihetta blogiin. Edelleen tämä on harrastus ja omaksi iloksi teen mutta kyllä lukijoilla ja kävijämäärillä on merkitystä. Koko ajan täytyy tehdä enemmän ja olla parempi.
Nyt lupasin tänä keväänä itselle että höllään. Annan enemmän aikaa ihanalle koiralleni ja ystävilleni. Annan enemmän aikaa itselle. Bloggaan vaikka harvemmin jos se sitä vaatii. Nyt on kuitenkin päivätyö, kotihommat ja blogi. Hyvä että vuorokaudessa tunnit riittävät, selkeästi huomaan oman itseni jäävän vähemmälle. Joskus haluaisin tehdä niin yksinkertaisen asian kuin katsoa televisiota, siihenkään ei tunnu arkena olevan aikaa :/
Tsemppiä <3
No sitäpä juuri. Vaikka ei tietoisesti ajattelisikaan niin, mutta sitä se on. Harva haluaa luopua saavuttamastaan tasosta oli kyse mistä elämänalueesta tahansa, kun on saavuttanut jotain (mieleistä), siellä haluaa pysyä. Juteltiin tästä eilen pitkään siskoni kanssa. Me ihmiset haluamme usein nähdä jatkuvaa "käyrän kasvua", koko ajan pitäisi olla parempi ja enemmän vaikka jatkuva kasvaminen ei aina ole mahdollista. Loputtomiin ei voi olla parempi, eikä pitäisikään. Silti koemme niin. "Paremmuutta" tai onnistumista voi mitata monilla eri parametreillä, eikä niiden aina tarvitsisi liittyä numeroihin. Voihan olla parempi myös laadullisesti. Myyjänä ajattelin usein, että en ehkä ole työnantajani silmissä se paras myyjä koska mun kuitit eivät ole korkeinta tasoa (= en kyennyt puhumaan asiakasta ostamaan kalleinta ja koria täyteen), mutta laadullisesti olen varmasti hyvä myyjä sillä mun asiakkaat lähtevät hyvällä mielellä saatuaan ratkaisun siihen pulmaan joka heidät liikkeeseen toi, ja he palaavat. Myyjän työssä en siis antanut numeroiden masentaa, tiesin että olen hyvä myyjä. Kuitenkin sitten bloggaajana numerot ovat jostain syystä eri asemassa :/ Nyt yritän opetella pois siitä. Mä voin olla hyvä bloggaaja vaikka kävijämäärät kääntyvät laskuun.
Tsemppiä ja rentoutta sinnekin CN :) Hei, teeppäs sellainen teemaviikko joskus että et lakkaa kynsiä koko viikolla ja kerrotkin sen sijaan, mitä tein tänään sen sijaan että olisin lakannut kynnet ^_^ <3
Hauska idea <3 mietin kykenenkö siihen :D olen jotenkin huono tekemään fiilispohjalta vaan mun pitää suunnitella ja valmistella postaus. Se tyyli sopii mulle kun sinä olet taas hektisempi :)
:)
Jäädään katselemaan jos joskus toteutuu.. ^_^ Olisi tosi mielenkiintoinen :)
Mikä tekee sinut onnelliseksi tällä hetkellä? Tee juuri sitä. Muu voi odottaa. Ole lempeä itsellesi. :)
Sinulla on kyllä kirjoittamisen lahja ja upeaa tuo avoimuus.
Kirjoitat niin tutusta asiasta. Olen myös perfektionisti ja kova suorittamaan. Ja todella, ei käy ihan käden käänteessä nutturan höllääminen. Mutta ajoittain huomaan edistyväni. Olen lisäksi erityisherkkä. Tasapainottelu ylivirittyneisyyden kanssa onkin tärkeää. Kun on aikamoinen tunneimuri ja asioihin juuttuva (viimeistelyineen ja jälkipohdintoineen, syväanalysoiden), on ollut pakko oppia ottamaan itselle palautumisaikaa. Luovana ihmisenä tarvitsen myös kuollutta aikaa. Ja- tämä on tietty pois suorittamisesta. Pari loppuunpalamista on opettanut, että minä olen tärkeä. Välillä kysyn itseltäni: ilo vai täydellinen jälki..
Toivon sulle antoisaa matkaa oman mielen puutarhan hoitoon. Se on palkitsevaa :)
Meditaatio on minulle se juttu, joka avaa sielun solmut. Vaikka sinä Sanni teet valtavan paljon kaikkea, niin uskon ja näen, että et ole lähelläkään täyttä potentiaaliasi. Se on ehkä yksi syy, miksi teet niin paljon, kun haet sitä eri asioista. Jos sitä todellista potentiaalia haluaa lähestyä (harva oikeasti haluaa..se vaatii että tunnet kutsun siihen...) niin se alkaa siitä, että on hiljaa, paikallaan ja tyyni. Vaikka 5 minuuttia päivässä.
Syvä tyyneys on täyden toiminnan tila; uneksimisen, fantasioinnin ja poissaolevuuden vastakohta. Sen saavuttaminen vaatii paljon työtä, vaikka se käytännössä on vain omana itsenään hiljaa olemista. Työ on lähinnä poisoppimista huonoista mielen tavoista, joita kulttuuri on meihin iskostanut lapsesta lähtien.
Itse harjoitan Steps to Knowledge -polkua, jossa sitoudutaan päivittäiseen harjoitukseen. Se on muuttanut minua paljon vuosien varrella. Mutta se ei ole kaikille.
Jos lataat vaikkapa yli miljoonan meditoijan Insight Timer appsin, niin löydät varmastikin jotain, mikä sopii juuri sinulle, tilanteeseen ja elämään, jossa nyt olet. Siellä on ihan laidasta laitaan kaikenlaisia valmiita meditaatioita kuunneltavaksi ja niiden arvioita.
Meditaation yksi juju on siinä, että mitä vähemmän sitä suorittaa sitä paremmin se menee. Olen tehnyt sitä vuosia ja aina on uutta opittavaa, koskaan en tule mestariksi. Sitä ei onneksi tarvitakaan :-)
Lämmin halaus virtuaaliystävältäsi!
Kysyn ihan vilpittömästi, että miksi sinulla on ilmeisesti aika monissakin asioissa kova, vähän maanisenkin oloinen, kontrollin tarve? Tällainen kuva ainakin minulle on välittynyt. Ja mitä se näiden rutiinien/prosessien/miksiniitäikinähalutaankutsua toteuttaminen sinulle tuo henkisesti? Olisi mielenkiintoista kuulla, jos haluat avata asiaa!
Vastaus tähän on varmaankin yksi toipumiseni / tasapainon löytämisen avaimia. En osaa siihen vielä vastata.
Kiitos vastauksesta, Sanni! Tsemppiä. Sinulla on huikean hyvä blogi ja vaikutat elämäniloiselta ja kivalta tyypiltä. Mukavaa kevättä, nautitaan aurinkoisista päivistä.
Kiitos Myky :)
Kiitos kaikille kommenteistanne. <3
Kiitos kun et vastaa meille jokaiselle erikseen. :)
<3
Hei Sanni,
Kiitos kirjoituksestasi :) Blogisi on ihana ja laadukas ja sinusta huokuu tekstiesi kautta hyviä viboja ja fiiliksiä. Olen oppinut sinulta paljon, ja juttujasi on aina mukava lukea. Toivon, että olosi näiden asioiden kanssa painiskeltuasi paranee, ja saat itse priorisoitua aikaa juuri tärkeimmille ja läheisimmille ihmisille sinun elämässäsi, blogin ja työnteon ulkopuolella :) Me lukijat odotamme kyllä täällä, ja ymmärrämme sinun olevan ihminen eikä kone (vaikka välillä kyllä kyseenalaistankin ihmisyyttäsi, miten ihmeessä kirjoitat niin usein ja niin laadukkaasti??:D). Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, nauttikaa keväästä <3
Pakko sanoa, etten itse totta puhuen ymmärrä miten yksi postaamaton päivä voi aiheuttaa jo notkahduksen. Eivätkö ihmiset tarkista joka tapauksessa, onko tullut uutta postausta? Itse ainakin teen näin päivittäin, avaan siis blogin ja kurkkaan onko uutta postausta. Tai en sitten tiedä, käyttääkö niin moni näitä bloglovineita yms.. Itse kun seuraan vain neljää blogia, joista todella pidän, ei tällaiselle ole tarvetta.
Mutta, se tärkeämpi asia mikä mulla oli sanottavana oli se, että yritä olla stressaamatta itseäsi, vaikka se onkin vaikeaa. Itse asiassa varmasti yksi ihmisille yleisestikin vaikeimmista asioista on vähempään tyytyminen. Saavuttamisen tarve kun on monilla niin kovin vahva ja dominoiva.
Kiitokset joka tapauksessa mahtavasta blogista, tätä ja erityisesti myös kommentteja luen aina niin mielelläni. Itse asiassa olin hämmentynyt, kun ensimmäinen blogi jota luin ehkä noin vuoden ajan oli juurikin Karkkipäivä ja vasta sen jälkeen aloin harkitsemaan muiden blogien lukemista, ja yllättäen tajusin ettei kaikkien blogien kommenteissa käydä yhtä hyviä, syventäviä ja auttavia keskusteluja. Se on tosiaankin yksi asia mistä tykkään todella paljon. Ja tietysti myös itse postauksista, jotka niin usein onnistuvat hyvin herättämään keskustelua :)
Tosi moni seuraa blogeja Facebookin ja syötepalveluiden kautta (tai vaikka portaalien etusivujen), ja kun postaamattomina päivinä näiden palveluiden kautta ei tule linkkiä, ei lukija tule blogiin. Ero kävijämäärissä postatun ja postaamattoman päivän välillä voi olla valtava.
Voi Sanni ja kaikki muutkin ylisuorittajat ja addiktiiviset kontrollifriikit! Itsekin kärsin tästä taudista: hommat etenevät hitaasti, kun kaiken pitää olla täydellistä. Muut eivät todennäköisesti edes huomaa niitä pieniä nyansseja, joita perfektionisti jää pyörittelemään aivan liian pitkäksi aikaa. Aika turhaa hommaa siis. Itse jään vielä jahkailemaan jälkeenpäin työni laatua ja huomaavatko muut siinä jotakin vikaa. Tyytymättömyys omaan tekemiseen ottaa helposti vallan.
Itselläni tuo elämänasenne ja pakkotahtisuus johti aivan totaaliseen loppuunpalamiseen, josta en ole toipunut vieläkään, vaikka aikaa on kulunut vuosia. Toki minulla on lisäksi taakkana geneettinen alttius ja traumatausta. Sairastuin siis vakavasti, ja pahimmillaan kykenin juuri ja juuri käymään wc:ssä ja syömään, elämä oli jäissä. On ollut aika kova koulu rakentaa uutta minää niistä raunioista, mutta toisaalta olen saanut tilaisuuden tutustua itseeni ja miettiä syvällisesti, mitä haluan ja toteuttaakin jo joitakin juttuja, omia voimavaroja kunnioittaen. Intensiivinen terapia ja mindfulness ovat auttaneet. En vieläkään ole rento ja letkeä tyyppi, mutta ainakin tiedostan omien tapojeni ja ajatusteni vaikutuksen siihen, kuinka epämiellyttäviksi mukavatkin asiat voivat kohdallani muuttua, kun pakkomielteet, kontrollointi ja perfektionismi meinaavat ottaa taas vallan.
Rentoa kevättä sinulle, Sanni!
Hei, onko sun kuvaa käytetty luvan kanssa täällä?
http://neuletakit.romshina.ru/tumma-puku-naiset-hiukset/
Joku linkitti tuon sivun minulle jo joskus aiemmin, ja vaikuttaa siltä että se on jonkun robotin tekemä sivu, ei "oikea". Kun lukee postauksia, niissä ei ole mitään järkeä eikä loogista kokonaisuutta ja kieli on Google translate -tyyppistä. En siis voi ottaa yhteyttä mihinkään tahoon ja pyytää poistamaan kuvaani kun sivuille ei löydy ketään tekijää johon ottaa yhteyttä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: <3 <3
Miksi blogissa pitäisi lukijoiden joka päivä käydä vai tuleeko lisätuloja klikkausten perusteella? Sen olen ymmärtänyt, että ainakin joissakin portaaleissa saa peruspalkan päälle lisätuloja, kun postaa useammin kuin sopimuksessa edellytetään. Jos säästää matkaa varten niin ymmärrän tarpeen tehdä enemmän postauksia, mutta niin minäkin esim. jokunen vuosi sitten tein tunteja sisään, että sain ottaa saldovapaata reissun takia ja sen jälkeen palasin takaisin tavalliseen työaikaan. Blogia voisi siis yrittää kirjoittaa kuin tavallinen palkkatyöläinen (7.5 h päivä) ja ideoita vaikka kirjoitella vihkoon ylös niin ei tule kimmoketta vastata vaikka kommentteihin. Tai sitten viikkotasolla pitää tuntikirjanpitoa.
Lukijatilastoja kannattaa myös tutkia kriittisellä silmällä, sillä me lukijatkin olemme vain ihmisiä, joilla on muukin elämä. ;) Itse luen bloglovinin kautta blogeja ja luen postauksia, jotka sillä hetkellä kiinnostavat ja niitä on aikaa lukea, Karkkipäivältäkin taitaa olla pari postausta vielä odottamassa.
Joskus taas palaan lukemaan kommetteja kuten tähän postaukseen. Se, että tulee tavanomaista nousua ja laskua lukijamäärissä ei siis suoraan korreloi sen kanssa, että joku postaus on vaikka huono tai tylsä, kun sillä on vähän lukijoita. :) Blogisi aihepiiri on myös niin monipuolinen, ettei kaikki aiheet mitenkään voi kiinnostaa kaikkia lukijoita, joten siksi ei voi olettaa, että jokainen postaus saisi yhtä paljon lukijoita eikä minusta pidä saadakaan.
Minun työpaikalla asiat pitää saada tehtyä ajallaan eikä niitä voi loputtomasti hioa ja avainsana onkin riittävän hyvä. Jos palaveri, sähköposti tai tehty työ jää puutteelliseksi niin sitten sitä parannetaan, tehdään uusi, pidetään uusi palaveri jne. Täydellisyyteen tietenkin pyritään, mutta myös hyvä riittää. :)
Palkkion muodostumisen pohja vaihtelee jonkun verran paikasta toiseen, mutta sivunäytöt (eli juuri ne klikkaukset) ovat se luku, joka vaikuttaa eniten useimmissa paikoissa (tällaisen käsityksen varassa olen). Viime vuosina kampanjoiden merkitys on kohonnut, eli ne tuovat (kampanjasta riippuen) merkittävästi lisätuloja. Minä osallistun vain sellaisiin kampanjoihin joiden sisältö oikeasti kiinnostaa, ja niitä ei osu kohdalle montaa kertaa vuodessa. Näin ollen tuloni ovat määräytyneet ennen kaikkea sivunäyttöjen perusteella, mutta toki asiat kuten blogin brändiarvo vaikuttavat neuvoteltuun sopimukseen.
Sanni, hapsumatolla kieriskely on ehdottomasti oikea valinta kun koet että uupumus nostaa päätään! On tärkeää, että rohkaistuu kuuntelemaan itseään kävijästatistiikan tuijottelun sijaan. En ole itse bloggaaja, mutta tavoitteellisena uraihmisenä opin vasta kantapään kautta, liiasta työnteosta sairastuttuani, että välillä täytyy höllätä ja palautua. Kun siihen pystyy, on työhön liittyvien intohimojen toteuttamisessakin luovempi, terävämpi ja freshimpi. Kaikkea hyvää sinun kevääseen! <3
Heippa, taas pikainen kommentti kun poika on päikkäreillä vielä hetken. :)
En sen enempää kommentoi tuota "kontrollifriikkeilyä", vaan komppailen yllä kirjoittaneita asiasta. Hyvin totesit itsekin, että se on varmaan avain toipumiseen.
Itse _aloittaisin_ ihan konkreettisista arkisista jutuista ja kyseenalaistaisin rutiineja (mitä olet tehnytkin).
Mikä helpottaa ajankäyttöäsi > elämääsi > uupumustasi konkreettisesti? Skippaa jotain toisarvoista, jätä jotain pois. Tee vähemmän toisarvoisia töitä, kuluta vähemmän. Jätä turhia menoeriä pois, käytä nekin rahat johonkin mikä virkistää.
Esimerkiksi (töksähtäen, anteeksi, poika heräilee):
-Laita kakkosasunto pois, matkaile niillä rahoilla - tai majoitu hulppeasti Ahvenanmaalla kun sinne haluat mennä, esim yhdessä miehen / siskon / äidin / kaverin kanssa.
-Älä tee niitä pätkiä. Keskity tärkeimpään työhösi. Näin et tarvitse kakkosasuntoa, eikä sinun toisaalta tarvitse tehdä lisätöitä rahoittaaksesi kakkosasunnon JA matkailun. Näetkö noidankehän?
- Matkaile vähän aikaa läheisten kanssa ja ota pieniä irtiottoja matkoilla yksin.
- Ole läheisille läsnä, älä bloggaa matkalta (silloin se on työmatka!).
-Anna miehen tarjota välillä, vaikka sinulla olisi varaakin.
- Älä tee matkabudjettia, äläkä ainakaan pitäydy siinä!
- Repäise ja tee aamukahvi punnitsematta ja mittailematta mitään :D
- Syö pala suklaakakkua!
- Jätä sali väliin, vaikka et ole kipeä!
- Lainaa kaverin koiraa tai tarjoudu lapsenvahdiksi ja ulkoile salin sijaan niiden kanssa. (Pakottavat aika hyvin olemaan läsnä.)
-Kiitoksia ja anteeksi suorat neuvot ja ranskisviivat. :)
Virtuaalihalauksia täältäkin. Pidä itsestäsi huolta!
Vakkarilukijasi
PS. Joitain ihanan perusteellisista jutuista voisi myös hyvin luontevasti jakaa kahdeksi postaukseksi, kuten vaikka jonkun kosmetiikkasarjan esittely ja sitten käyttökokemukset. Itse pidän juuri perusteellisuudestasi, mutta näin voisit säilyttää sen vähentämättä radikaalisti postaustahtia.
Kiitos vinkeistä ja ajatuksista, Soleil. <3 Ymmärrän kakkosasuntoon liittyvän vakavankin taloudellisen, hm, stressin, mutta ongelma on siinä että tuo "kakkos"asunto on minulle enemmänkin "ykköskoti", sellainen paikka ja rauhan tyyssija ympäristöineen jossa tykkään olla ja jossa mieli on aina levollisempi kuin täällä mantereella. Jos miehen tilanne sen mahdollistaisi (ja hän siihen suostuisi), pakkaisin miehen mukaan ja asettuisimme pysyvästi Ahvenanmaalle, siellä minä nimenomaan haluan olla. En siis tarvitse kakkosasuntoa työtä varten vaan elämää varten. :) En halua majoittua Ahvenanmaalla "hulppeasti" lomilla vaan asua siellä omassa kodikkaassa pesässäni. <3
Kakkosasunnossa ei kerta kaikkiaan ole minkäänlaista (taloudellista) järkeä, mutta järki ei siihen liitykään. Kaikkiin asioihin ei aina pysty liittämään järkiperusteluita. Usko pois, tämän dilemman kanssa on tullut painittua vuosi jos toinenkin. :/
Olen tätä hyvin haikeana mietiskellyt nyt kun olen tiedostanut etten pysty enää ylläpitämään viimeisten viiden vuoden työtahtia. En tiedä mitä tänä vuonna tulee tapahtumaan. Aika näyttää, se on myös minun toimintamottojani. En osaa enkä halua suunnitella pitkälle tulevaisuuteen.
P.S. Lainaan siskoni koiria usein <3 Ne vievät minut ulos ja sinne hapsumatolle. :) Olen myös välillä tehnyt kahvia punnitsemattakin ^_^ Jos tulee liian laihaa kahvia niin sitten saattaa harmittaa :D
Ajattelen samoin, kuin Soleil tuosta postauksien jakamisesta. Pitkät ja perusteelliset postaukset ovat ihania, mutta niitä voisi tosiaan myös jakaa. Silloin saisit "yhdellä istumalla" kaksi postausta, kun kirjoittaisit jutun, kuten tähänkin asti, mutta julkaisisit osan heti ja loput ajastaisit vaikka seuraavaksi päiväksi. Esim. tuote-esittelyt voisi jakaa juuri noin, kuin Soleil esitti tai useamman tuotteen esittelyt jakaa tuotteittain. Neljästä tuotteesta tulisi kaksi postausta tms.
Olen lukenut Karkkipäivää vuosia, en edes tiedä, miten kauan. Se on kuitenkin ainoa blogi, jota luen säännöllisesti päivittäin - en vain ole löytänyt yhtään toista blogia, joka olisi läheskään yhtä laadukas. Jos on jokin kiinnostava keskustelu meneillään, niin käyn usein monta kertaa päivässä vilkaisemassa, onko tullut uusia kommentteja. Kommentit ja sinun vastauksesi niihin ovat ehdottomasti blogin suola ja mielestäni harvinainen poikkeus blogimaailmassa!
Lyhyemmät jutut palvelevat myös meitä lukijoita - niiden parissa kuluu vähemmän aikaa (jos yrittää vähentää sitä koneella / kännykällä vietettyä aikaa, kuten moni varmasti tekee), mutta silti saa sen haluamansa piristyksen. Ja nekin päivät, kun et julkaise mitään, ovat hyvästä! :) Eipä tule sitäkään hetkeä roikuttua koneella, helposti kun siihen jää sitten tekemään muutakin ja tulee luettua sadatta kertaa se sama Iltalehti/Iltasanomat ja katsottua ne muutkin blogit, vaikka ei oikeastaan edes kiinnosta. Ja taas hävisi tunti elämästä pelkkään passiiviseen möllötykseen. ;)
Kirjoitat todella hyvin ja olen huomannut, että välillä pohtiessani jonkun tuotteen hankintaa ajattelen, että: "Hitsi, kun Sanni olisi arvostellut tämän!" Luotan arvioihisi ja uskon tinkimättömään rehellisyyteesi. Kerrot, jos tuote on mielestäsi hyvä tai huono ja perustelet hyvin. Näin voin löytää itselleni sopivan tuotteen, vaikkei se olisikaan ollut sinun suosikkisi tai toisaalta voin välttää hutiostoksen. Kiitos siitä!
Olen muiden kanssa samaa mieltä siinä, että sinun pitää asettaa itsesi ja läheisesi (kaksi- ja nelijalkaiset) etusijalle. Me lukijat pysymme täällä kyllä, vaikka julkaisisitkin juttuja harvemmin. Voit vaikka päättää, että julkaiset tiettyinä viikonpäivinä uuden postauksen. Se voisi helpottaa henkisesti tilastojen tarkastelua, kun kävijämäärien pitäisikin olla alhaisemmat tiettyinä päivinä. Ja lukijat tietäisivät, että esim. tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin on turha käydä Karkkipäivässä, silloin mennään sen sijaan vaikka lenkille tai pulkkamäkeen tai luetaan kirjaa! ;)
Pahoittelen, jos kommenttini on vähän poukkoileva ja sisältää mahdollisesti kirjoitusvirheitä; naputtelen tätä kännykällä ja tietysti töissä, kun pitäisi tehdä jo töitä... (Samaistun haluusi viilata kirjoituksia loputtomiin, joten tämä toimii samalla hyvänä harjoituksena itselleni!)
Kiitos Sanni näistä vuosista, toivottavasti saamme nauttia laadukkaasta blogistasi vielä pitkään! <3
Kiitos Tuikku. Tuota postausten jakamista olen välillä harrastanutkin, etenkin todella pitkien postausten (kuten vaikka nyt keskeneräisen USAn matkaraportin) kanssa. Tuotearvosteluja taas en jotenkin osaa katkoa osiin, etenkään jos kyse on yhdestä sarjasta... Yksi sarja on kokonaisuus ja tuntuisi hassulta katkoa se. Ymmärrän kyllä pätkäisyn mielekkyyden sen suhteen että sitten saa yhdellä iskulla kahden julkaisukerran sisällön, mutta mä ajattelen aina millainen kokonaisuus palvelee lukijaa parhaiten. On mielekästä että yhden sarjan arvostelu löytyy samasta kirjoituksesta.
Mitä taas tuohon julkaisupäivien päättämiseen tulee, sitäkin olen muuten joskus vuosia sitten kokeillut, kun olin vielä vakituisesti päivätöissä myymälässä ja silloinkin tuli ylikuormitusta. Se toimi joten kuten ja rauhoitti kyllä rytmiä, mutta se sopii huonosti spontaanin luonteeni kanssa, tykkään kirjoittaa juttuja usein siten että vuodan ne ulos juuri sillä hetkellä kun ne tulevat mieleen. Jos tällaisen spontaanin "avautumisen" tai juuri tehdyn havainnon jakamisen siirtää määrätylle postauspäivälle, se ei enää ole yhtään sama juttu eikä sitä enää tulisi todennäköisesti ylipäänsä kirjoitettua... Mä poikkean monesta ammattibloggaajasta siinä, että suuri osa mun jutuista tulee spontaanin fiiliksen perusteella, ei suunnitellun juttukalenterin. Tiedän, että monilla bloggaajilla on aihekalenteri jota he seuraavat, minulla on vain luonnoksia jotka valmistuvat kokonaisiksi kirjoituksiksi vasta sitten kun tunnen että "on aika". Hahah ^_^ Tai saatan olla päättänyt, että tällä viikolla kyllä kirjoitan tästä-ja-tästä, mutta viime hetkessä kaikki muuttuu ja tilalle tunkeekin jotain muuta jonka koin kiinnostavammaksi. Sellainen kirjoittaja mä olen...
Mutta kiitos vinkeistä ja näkökulmista, vaikka en osaisi omaa tekemisen tyyliäni muuttaa (muuten kuin hidastaa), niin otan kommenttinne ja palautteenne arvostuksella vastaan. <3
Jaksuhali! ♡
Minä niin tunnistan itseni sinun tekstistäsi, vaikka ihan toisenlaista työtä teenkin. Kyllä meidän kummankin miehet ovat oikeassa siinä, että pitäisi relata. Ihan oikeasti.
Mä suosittelen sulle Katri Syvärisen kirjaa " Löydä elämän taika - sisäinen matka suorittamisesta iloon". Itseen se kolahti niin, että kyynelsilmin sitä tuli paikoin luettua.
Mulla on kolme blogia, joita tykkään seurata. Sinun blogiasi ja Kalastajan vaimoa olen seurannut vuosikausia. En varmaan ikinä lopeta. Katja Kokko on sellainen blogi, jota olen alkanut seurata hiljattain, ja se tulee varmasti myös jäämään pysyväislistalleni.
Olet upea tyyppi, enkä tosiaan halua, että ns. poltat kynttiläsi loppuun molemmista päistä. Tsemppiä relaamiseen, muista, ettei sitä tarvitse yrittää suorittaa.
Ja niin, en halua tähän viestiin vastausta. :)
Kiitos vinkistä. Ja anteeksi kun vastasin ^_^
Voi Sanni, minä tunnistin niin monesta kohtaa myös itseni! Olen yrittänyt vaan höllätä ja antaa ola, jos blogi päivittyy joka toinen päivä, niin sillä ei ole mitään väliä, vaan sillä, että kutittelin ja kikatin tuon ajan tyttärien kanssa tai hypin jumpassa. Tuntuu, että elämässä on liian monta suoritettavaa asiaa välillä ja niin kuin sinäkin, minäkin nautin niistä. Bloggaamisesta, urheilusta, äitiydestä, ystävistä. Mutta pelkään, etten ole tarpeeksi läsnä, yritän kyllä blogijutut hoitaa kun tytöt nukkuvat ja mies on töissä tms., mutta eihän se aina onnistu. Jos yhtään tuijotan tilastoja, niin stressaannun, pitäisi vain tehdä niin että tuntuu hyvältä ja unohtaa ne tilastot.
Ja minäkin varasin kaksi kirjaa juuri kirjastosta, käytän välillä päikkäriajat niihin. Lukeminen on ihanaa.
Kiitos avoimesta postauksesta, joka hienosti kasasi omiakin fiiliksiä. Blogeja ja kilpailua on niin valtavasti, että sen miettminenkin jo ahdistaa välillä. Hyvää viikonlopun jatkoa, sinulla on upean monipuoliset jutut!
Katja
http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi/