Tervetuloa uusi vuosi! :) Hei sitten, 2014 - olit oikein hyvä vuosi.
Meillä on perheessä perinteenä käydä jouluaattoillallisella läpi kulunutta vuotta. Jokainen kertoo parhaat ja myöskin ikävimmät muistonsa vuodelta. Ikäviä asioita ei tietenkään ole syytä korostaa, mutta nekin kuuluvat elämään.
Minun vuoteni 2014 oli täynnä niin mukavia ja ihania asioita, että voin taas klisheisesti mutta ehdottoman sopivasti todeta, että saan olla hurjan kiitollinen paljosta.
Vuodesta 2014 mieleeni jäävät erityisesti...
* Kööpenhaminan yllätysreissu mieheni syntymäpäivänä
* Pearl Jamin konsertti Tukholmassa - tuntuu, että enää ei tarvitsisi koskaan mennä konserttiin tuon täydellisen illan elettyään
* Kreikan saaret, jotka antavat henkiseen pankkiin niin pajon enemmän kuin kauniita maisemia ja hyvää ruokaa
* Perheenjäsenteni elämäntilanteisiin liittyvät asiat, jotka lopulta menivät mitä parhaiten päin
* Liikuntaharrastuksessa saavutettu tavoite; selätin vuoden poikkeuksellisen kurjat alkufiilikset ja onnistuin vuoden aikana ujuttamaan aerobisen lajin liikuntarepertuaariini; olen oppinut juoksemaan. Olkoonkin, että vain juoksumatolla, mutta entinen pienissäkin portaissa hengästyvä ja 15 minuutin hölkän jälkeen täysin uupunut tyyppi jaksaa nyt juosta tunnin tai kaksikin.
* Lukijatapaamiset - tapasin vuonna 2014 enemmän lukijoita kuin aiempina vuosina yhteensä. :) Ekolo-miitti, Dermablend-meikkaukset, Sokos-miitti, Outi Santorinilla, Marianna Troyesissa... Erityisterkut nimimerkki Etusormelle, jonka spontaani kohtaaminen marraskuussa jäi erityisen sympaattisena mieleen!
* Työharjoittelu juustolassa - todella pitkäaikainen haave toteutui!
* Patikointi Mont Blancin maisemissa
* Hyttysten täyteinen vaellusviikko Kevolla
. . .
* Ikävänä muistona Jämijärven turma, joka kosketti läheltä
Uuden vuoden kynsillä L'Oreal Color Riche sävy Imperial Gold ja Essien hilelakka Summit Of Style.
Lakat olen saanut blogin kautta.
Kuvituksena kuvia uuden vuoden vietosta.
Juhlimme rauhallisissa merkeissä lohta loimuttaen, glögiä juoden (vielä ei ole kiintiö täynnä :)) ja anopin kotijuustolla herkutellen.
Mr. Karkkipäivä sai juoda keskiyön skumpat loppuun itsekseen Shampanja Avenuen approaan muistellen, kun viisarin heilahdettua uuden vuoden puolelle alkoi muilla jo tahti hyytyä :) Ei, skumppa ei maistu mulle edelleenkään ^_^
Hyvää vuotta 2015 kaikille!