Tuli sitten tosiaan piipahdettua paikallisella ”Tallinnan risteilyllä” eli Palm Beachista Bahamalle.

Tällaiselle härmäläiselle Bahaman risteily tietysti kuulostaa todella eksoottiselta, ja kuten aiemmin kerroin, nappasimme kiinni tarjoukseen kuin nälkäinen kala koukkuun.

Kahden yön risteily ja päivä Grand Bahamalla – ei voi olla huono diili. Ei se sinällään huono diili ollutkaan, mutta kun se laiva… Noh. Ei sitä vain osaa Karibian risteilyn yhteydessä asennoitua siihen, että vaikka ympäristö on jotain muuta kuin Pohjolassa, ei itse alus välttämättä ole sen kummoisempi kuin meidän tutut brenkkulaivat.

Palm Beachista lähtevien risteilyjen hinta on alkaen 179 dollaria (+satamaverot) ja hinta sisältää kaikki ruoat sekä viihde-esitykset laivalla. Juomat maksavat erikseen. Laiva lähtee illalla kello 18, mutta paattiin pääsee kahdentoista jälkeen jolloin voi nauttia jo koko ensimmäisen päivän hintaan kuuluvista ruoista.

Laivalla ei käytetä rahaa muualla kuin casinossa, muuten juomat ja mahdolliset ostokset maksetaan "Ship identity" -kortilla (kuvassa) johon joko ladataan rahaa tai rekisteröidään luottokortin tiedot laivan check-inissä.

Laivalle ei saa tuoda omia juomia, mutta inside-vinkistä päätimme kuitenkin yrittää kuljettaa omat ”mehut” mukana. Kaikkien laukut läpivalaistiin terminaalissa, mutta henkilökuntaa ei kiinnostanut puuttua kuin härskeimpiin monen litran muilutustapauksiin. Meidän taskumatit menivät kommenteitta läpi.

Laivamme Grand Celebration oli kooltaan samaa luokkaa kuin meidän kotoiset Tallinnan laivamme. Se on rakennettu Ruotsissa vuonna 1987.

Suomessakin markkinoitavien hulppeiden luksus-Karibianristeilijöiden sijaan astuimme vaatimattomaan, interiööriltään parhaat päivänsä nähneeseen laivaan, kuluneiden pintojen ja haalistuneiden sohvaryhmien maailmaan jostain vuosikymmenten takaa.

Olimme maksaneet kalliimmasta, ikkunallisesta hytistä. Vasta sinne saapuessamme tajusimme, ettei ikkunasta olisi tämän tyyppisellä risteilyllä mitään iloa. Laiva lähtee hämärän laskeutuessa ja risteilee yön = pimeää, ja päivällä taas olisimme Bahamalla, emme tuijottamassa ikkunan läpi. Jep. Tuli maksettua siitä tietoisuudesta, että hytissä on ikkuna. Satamassa saimme ihailla sen läpi avautuvaa näkymää kontteihin.

Laivassa oli neljä ruokailumahdollisuutta; hintaan kuuluvat buffet-sali, ”valkopöytäliinaravintola” ja poolside-grilli, sekä lisämaksullinen fine dining –tyyppinen paikka. Buffetissa ja valkopöytäliinamestassa tarjoiltiin samaa ruokaa, sillä erolla että pöytäliinapaikkaan piti tehdä varaus jompaankumpaan illan kahdesta kattauksesta. Grillistä ja buffetin pizza-tiskiltä sai ruokaa ns. väliaikoina, kun muissa ravintoloissa oli kattaustauko.

Yllätyimme buffetin laadusta. Hintaan kuuluvan pöperön voisi kuvitella olevan jotain hyvin yksinkertaista ja mielikuvituksetonta, mutta Ocean View Buffetin tarjonta oli mitä loistavin. Meistä ruoka oli todella hyvää ja vaihtoehtoja monipuolisesti; aina oli niin liha-, kala- kuin kasvisvaihtoehdot ja runsaasti lisukkeita ja herkullisia salaatteja jotka pursusivat värikkäitä kasviksia ja erilaisia viherpohjia. Ei mitään perusjäävuorisalaattikamaa.

Ruoasta siis loistopisteet!

Pudistelimme päätämme uima-altaiden ”Closed For Maintenance” –ilmoituksille (vain kaksi poreallasta oli toiminnassa) ja halpaakin halvemmille aurinkotuoleille, mutta päätimme, että risteilyaluksen puutteet eivät tulisi pilaamaan viikonloppuamme.

Okei, olimme "Rosellalla", mutta ainakin Karibian Rosellalla..! Itsehän siitä tunnelmasta lopulta vastaa. :) Parempi nauraa kaiken kälyisyydelle ja ottaa se viihteen kannalta kuin nurista. ;)

Täytimme jääkulhon ja asettauduimme tyytyväisinä aurinkotuoleille salakuljetettuine rommeinemme. (En rohkaise ketään tällaiseen käytökseen.)

Ahh, the life. Kylmä drinkki kädessä ja kohta suuntana Bahama.

Hyvä jos ehdimme saada lasin tyhjäksi kun laivalla kaikui kuulutus, että kaikkien tulee osallistua pelastautumisharjoitukseen. Henkilökunta komensi kaikki sisälle ja meidän tuli noutaa hyteistä pelastusliivit ja kokoontua omille kokoontumisasemillemme.

Tosi hyvä juttu mielestäni, mutta harjoituksen päätyttyä aurinko oli niin matalalla, että saimme unohtaa lämpimällä aurinkokannella lököttelyn. Mööh.

Pitkähihaista päälle vain ja tutustumaan laivan sisätiloihin.

Duty free -myymälä oli sekin kuin... no, ei ainakaan 2000-luvulta. Baby powder, anyone? Kosmetiikkatarjonta rajoittui kahteen hajuvesihyllyyn - testeri oli tarjolla peräti yhdestä tuoksusta.

Kello 18.00 oli aika suunnata merelle. Grand Celebrationin lähtiessä Palm Beachin satamasta ihailimme rannikon upeaa siluettia pilvenpiirtäjineen auringon laskiessa taustalla.

Loppuilta kului perinteisissä risteilymerkeissä; hihiteltiin hytissä, syötiin navat täyteen buffassa (jälkkäreiden joukossa oli sokeroimatonta juustokakkuakin), ihmeteltiin senioritungosta casinossa, katsottiin varsin laadukas varietee-esitys ja sheikattiin yökerhossa pikkutunneille.

Meillä oli tosi hauskaa, ruskeat kokolattiamatot ja kuluneet sohvaryhmät eivät tahtia haitanneet. DJ soitti hyvää musiikkia ja suomi-mammojen iloksi kuultiin myös vanhempiakin hittejä. Panin merkille, että olin diskossa ainoa silmälasipäinen bailaaja. ;)

Merkillepantavaa oli myös se, että amerikkalaiset eivät bailaa yhtä myöhään kuin suomalaiset. Kun kahden maissa palasimme hyttiimme, oli meno selvästi hiljentynyt eri puolilla laivaa, eikä hyttiimme kuulunut pihaustakaan vaikka se sijaitsi ravintolakannen alapuolella.

Seuraavana aamuna koimme suuren ärtymyksen: ei kunnon kahvia. Buffetista sai vain huoltoaseman sumppiin verrattavaa litkua ja laivan ainoan kahvilan kahviautomaatti oli rikki. Tosiaan; automaatin. Kunnon espresso-keitintä ei laivan fasiliteetteihin kuulunut.

BAHAMA

Freeport on Bahaman toisiksi suurin kaupunki pääkaupunki Nassaun jälkeen. En osaa sanoa mitä itse asiassa bahamalaiselta kaupungilta odotin, mutta en sitä mitä kohtasimme. (Tosin myöhemmin kuulimme, että käytännössä kaikkialla Karibialla näyttää tältä.)

Laivan shuttle-bussin kuski ei meinannut uskoa, kun sanoimme olevamme menossa ”downtown Freeport” – muut turistit kun kuskataan laivalta suoraan Port Lucayan turistialueelle. Mies oli ihan että, ”Tiedättekö mihin oikein olette menossa? Siellä ei ole mitään”.

Kuski ei suostunut meitä keskustaan jättämään (vaikka ajoi siitä ohi), joten otimme Port Lucayasta paikallisbussin takaisin keskustaan.

Kohtasimme hurrikaanin runteleman, autioituneen basaarialueen ja sen jälkeen - - joo, kuski oli oikeassa. Ei juuri mitään. 

Olen käynyt Venäjällä silloin kun se vielä oli Neuvostoliitto, ja kyllä minulle Freeportissa tuli mieleen, ”Karibian Neuvostoliitto..?”

Ei paikka mitenkään rumakaan ollut, mutta siellä oli vain… hiljaisia katuja ja matalia taloja. Jotka eivät näyttäneet oikein miltään. Pieniä köyhän näköisiä kauppoja. Joista suurin osa oli kiinni, koska oli lauantai. Ei puistoja. Ei kiinnostavaa arkkitehtuuria. Ei oikein ravintoloitakaan. Yksi kahvila. Jos en olisi tiennyt paremmin, en olisi arvannut olevani jonkun maan toiseksi suurimmassa kaupungissa.

Kuljeskelimme vähän hölmistyneinä autioilla kaduilla. Halusimme ostaa postikortit ja löytää postitoimiston. Postitoimisto löytyi (kiinni), postikortteja ei.

Koko keskustan kiertämiseen meni alle tunti. Jouduimme toteamaan, että ei kai tässä muukaan auta kuin palata kiltisti Port Lucayaan. Autenttinen Freeport oli tässä, se ei muuttuisi sen kiinnostavammaksi vaikka kuinka kiertäisimme uuden korttelin ympäri.

Ei muuta kuin muiden turistien sekaan meille rakennettuun pastellin väriseen maailmaan valkoisten hiekkojen äärelle.

Port Lucaya on Freeportin ulkopuolella sijaitseva kauppojen, hotellien, ravintoloiden ja hiekkarannan muodostama resort-alue. Koska itse kaupungissa ei ole "mitään", on turisteille rakennettu oma maailma.

En ole ikinä käynyt tällaisessa paikassa. Ymmärrettävää, että turismista elävä paikka haluaa tällaisen luoda, mutta silti hassua. Minun ja rakennettujen loma-alueiden kemia ei oikein kohtaa. Olin Bahamalla, mutta tavallaan en. Olin Bahamalle rakennetussa omassa pikku-todellisuudessa jolla ei ole juuri muuta tekemistä aidon Bahaman kanssa kuin ilmasto - ja tietysti rannat ovat kaikkialla saarella yhtä tyrmäävät.

Juttelimme paikallisbussissa Lucayassa lomailevan kanadalaisen pariskunnan kanssa. He olivat viettäneet Bahamalla jo viikon, mutta kävivät Lucayan ulkopuolella nyt vasta ensimmäistä kertaa. Ihmettelimme, miten he saivat aikansa kulumaan. Pariskunta kertoi viihtyvänsä Lucayan torialueella jossa on "aina ihmisiä".

Tori- ja kauppa-alue on pinta-alaltaan arviolta noin puolet jalkapallokentästä. Alueen läpi kävelee 7 minuutissa. No, ainahan voi pysähtyä halvalle drinkille - two shots for 5 dollars... ;)

Makuja ja lomatyylejä on monia. :)

Keskimmäisessä kuvassa on muuten bahamalaisia poliiseja virkapuvuissaan.

Mitä Bahamasta voi sanoa yhden päivän vierailun jälkeen?

No rannat. Ne rannat, ja häkellyttävän kirkas vesi. Niiden vuoksihan tänne ensisijaisesti tullaan, eikä ihme. Minusta Kreikan siniturkoosi meri on sekin jo eksoottinen, mutta entäs täällä… Sen vain näkee, että nyt ollaan jossain ihan muualla kuin Välimerellä. Pirates Of The Caribbean -leffoja on muuten kuvattu täällä, Freeportin ja Lucayan alueella.

Valo, hiekan koostumus, veden väri, kirkkaus… Se on omaa luokkaansa. En ole rantalomaihmisiä, mutta tällaisella biitsillä viihtyisin päivän jos parikin.

Sitten pitäisi varmaan ottaa kyyti Nassau'hun. :) Kuvien perusteella siellä sentään on jotain nähtävääkin.

Palasimme viimeisellä shuttle-bussilla Grand Celebrationille ja ilta kului pitkälti samoissa merkeissä kuin edellinenkin. Hyvää ruokaa ja oikeasti hieno varietee-esitys. Diskoilu jäi lauantailta väliin.

Tuulisen yön jälkeen juhlapaatti rantautui Palm Beachiin kello 7.00 aamulla.

Satamassa oli samat rajamuodollisuudet kuin lentokentilläkin Yhdysvaltoihin saavuttaessa, ja minä sain passiini poikkeuksellisen muiston – rajavirkailija löi passiini väärän päivämäärän. Olen leiman mukaan saapunut Bahamalta 13.2., kun oikea päivämäärä oli 15.2. Hullua, että tällaisia virheitä sattuu niinkin tarkan valtion kuin USAn rajamuodollisuuksissa.

”Tallinnan risteilyllä Karibialla” – kokemushan tämäkin. :)

Maailmankaikkeuden siisteimmät korkkarit?

En omista yksiäkään merkkikenkiä enkä ole eläissäni maksanut kengistä edes satasta, mutta nyt on ehkä ihan pakko sijoittaa yhteen pariin  näitä popoja.

Minna Parikan ensi syksyn mallistoa.

Nuo liilat.... voi rakkautta....! You will be mine, oh yes, you will be mine...!

Lake Worth, Florida.

Yhdysvaltojen suurin suomalaisyhteisö; täällä asuu noin 30 000 amerikansuomalaista.

Heistä valtaosa on ns. "snow birdsejä" eli talvehtijoita, jotka viettävät Floridassa vain talvikuukaudet.

Lake Worthissa sattui olemaan meneillään vuotuinen Suomi-viikko joka päättyi eilen.

Nurkilla kun ollaan, niin olihan tapahtuma käytävä tsekkaamassa.

Täällä on kaksi Suomi-taloa, American Finnish Kerhotalo ja Finland House, joiden tausta on poliittinen; Kerhotalo oli alunperin vasemmistolaisten, Finland House oikeistolaisten kokoontumispaikka.

Tänä päivänä taloilla ei ole poliittista merkitystä. Kummassakin järjestetään viikottain ohjelmaa koko talvikauden; on tansseja, konsertteja, teatteriesityksiä (Pieksämäen teatteri on näemmä tulossa visiitille ensi viikolla :)) ja hernekeittopäiviä. Tapahtumat ovat erittäin suosittuja ja vetävät taloille sadoittain suomalaisia. Snow birdseille on tärkeää viettää aikaa toisten suomalaisten kanssa.

Iloinen Maurice Sachs ei ole Suomesta, mutta viihtyy kaikesta päätellen maanmiestemme yhteisössä :)

Kerhotalon markkinoilla myytiin pullaa, ruisleipää ja lohilaatikkoa. Minulle selvisi, että toskakakkukin on perisuomalainen leivos, aina oppii uutta :)

Aika Suomi- ja Kerhotaloilla näyttää pysähtyneen. Interiööri tuo mieleen jonkun vanhan teatteritalon lämpiön ja tanssisali voisi olla äitini kouluvuosilta. Liikuttavaa.

Tunnelma amerikansuomalaisten keskellä oli hyvin... no, suomalainen. :) Yhteisöllinen.

Osa amerikansuomalaisista ei osaa kunnolla edes englantia. Jopa sellaiset jotka asuvat täällä vuoden ympäri.

Makustelimme Tanjan kanssa kokemustamme. Jännä ilmiö. Jossain Espanjan Fuengirolassa on varmaankin hyvin samankaltainen meininki. Tänne tullaan asumaan, mutta ei kuitenkaan tulla osaksi paikallista kulttuuria. Älkää ymmärtäkö väärin, en missään nimessä dissaa tämän tyyppistä ulkosuomalaisuutta, on vain kiinnostavaa miettiä miten eri lailla ulkomaat vetävät ihmisiä puoleensa. Toisia kiehtoo nimenomaan paikallinen kulttuuri, toiset viihtyvät kun saavat tuoda oman kulttuurinsa toiseen maahan.

Ehkä minäkin saattaisin jonain päivänä haluta viettää eläkepäiviäni jossain lämmössä. :) Kuka tietää.

Mutta en usko että jäisin kaipaamaan Juhlamokkaa tai Turun sinappia :D Tai savon murretta puhuvaa naapuria.

Onko teillä kokemuksia ulkomaiden suomalaisyhteisöistä?

Voisitteko kuvitella asuvanne "pikku-Suomessa" toisessa maassa?

Tuli mieleen vielä: jos muuttaisitte ulkomaille, mitä jäisitte eniten kaipaamaan Suomesta? Olisiko se hapankorppu tai salmiakki? :) Ruisleipä? Vai enemmänkin joku yhteiskunnan toimintaan liittyvä seikka?

”Kuin Lumenen Bright Now Visible Repair mutta halvempi”.

Tällaisilla väitteillä ei käsittääkseni saa Suomessa markkinoida kosmetiikkaa. Mainonnassa ei saa verrata tuotetta toiseen, nimettyyn tuotteeseen. USAssa saa. Lisäksi USAssa saa markkinoida suoranaisia kopioita toisista tuotteista, tai mitä sanaa asiasta nyt käyttäisikään.

Amerikkalaisella CVS-kemppariketjulla on omat halvempaan hintaan myytävät rinnakkaisversionsa suosituista kosmetiikkatuotteista. Niiden pakkauksetkin on tehty muistuttamaan kopioinnin kohdetta, ja jos vielä se ei viestitä asiakkaalle että kyseessä on vastaava tuote, on pullon kylkeenkin painettu teksti ”Compare to… tuote x”.

Mikä (ainakin suomalaisen silmään) hassuinta, kopiot on vieläpä sijoitettu kaupan hyllyillä suoraan alkuperäisten viereen. Asiakkaalle ei voisi enää tehdä helpommaksi valita suosikistaan CVS-versiota. Hullun näköistä kun eri merkkien pullorivien keskellä nököttää CVS-versio muina miehinä.

En ole huomannut CVS-kopioita aiemmilla USAn reissuillani, mutta nyt bongailin niitä lukuisilta hyllyiltä CVS-vierailuilla. Edullisempia vastineita tarjotaan varmaan kymmenien eri merkkien tuotteista.

Erityisen mielenkiintoista asiassa on mielestäni se, että kopiot maksavat vain muutamia dollareita vähemmän kuin alkuperäinen, hintaetu on keskimäärin kolmesta viiteen dollaria. Onhan sekin tietysti kotiin päin, mutta toisaalta, vaihtaako joku suosikkivoiteensa toiseen versioon vain kolmen dollarin hintaeron houkuttamana..?

Hinnan kannalta en voi sanoa oikein ymmärtäväni perusteluja näille rinnakkaistuotteille. Kai ne kuitenkin ovat suosittuja kun CVS niitä valmistuttaa niin monista eri tuotteista.

Itsekin tulin ostaneeksi yhden CVS-kopion; Olayn Complete All-Day Moisture Lotionista. En siksi, että Olay kuuluisi lemppareihini ja minua kiinnosti säästää 5 taalaa, vaan koska voide ylipäänsä oli litrahinnaltaan halvin sekä kasvoille että vartalolle sopiva aurinkosuojan sisältävä voide. Minulla nimittäin ei tullut matkaan lainkaan mukaan aurinkovoidetta, ja tyylilleni uskollisena ostin tietysti halvimman. ;)

Olayn SPF-voiteista CVS:llä oli omat versiot kaikista - normaalin ihon, rasvoittuvan ihon ja herkän ihon. Oikeasti - ihan hullua..! Eikö yksi rinnakkaisversio riittäisi..? Incit eivät ole täysin vastaavat mutta vaikuttavat aineet pääosin kyllä.

Tästä kuvasta tuli mieleeni, että ostin myös pienen matkakoon Cetaphil-putsaria.

Cetaphil’han on jostain syystä kulttimaineessa ja kuuluu kosmetiikkatietoisten Ameriikan matkaajien vakkarituliaisiin. Itse en ole aiemmin Cetaphilia kokeillut, ja kuvittelin sen olevan Sebamedin tyylistä miedosti vaahtoavaa nestettä. Ei ollutkaan. Tuote muistuttaa itse asiassa erittäin paljon Erisanin vaahtoamatonta Hoitavaa Puhdistusgeeliä, niin tuoksultaan kuin ihotunnultaan. Koostumus vain on hieman ohuempi. Ei mitenkään erityisesti minun mieleeni, mutta tällä lähtee silmämeikki kirvelemättä. Aina hyvä asia. :)

Takaisin CVS:ään – ajatelkaas jos meilläkin olisi vaikka Siwoissa omat Siwa-rinnakkaisversiot kosmetiikkatuotteista. Kaupan kassa voisi kysyä, niin kuin farmaseutti apteekissa reseptilääkkeen kohdalla, josko asiakas olisi halukas vaihtamaan ostoskorinsa Neutrogena-voiteen edullisempaan Siwa-versioon :D

Ystävänpäiväterveiset Bahaman risteilyltä!

Ollaan juuri saavuttu Freeportiin.

Laivalla on niin kallis nettiyhteys että en pysty tekemään täällä kunnollista postausta, mutta välitän tässä pikaiset kuvaterveiset eilisistä tunnelmista. Kirjoittelen sitten myöhemmin lisää.

Sanalla sanoen; kyllähän tämä tällainen ”Rosella-elämys” on. :D Kokemus laivasta on juuri sellainen kuin arvelinkin. Kuin aikamatka vuoteen 1987 jolloin laiva on rakennettu.

Uima-altaat eivät ole toiminnassa eikä täältä saa kunnon kahviakaan – laivan ainoan kahvilan kahviautomaatti on epäkunnossa. Duty free –kaupat näyttävät kuuluvan jonnekin neuvostoaikaan. Kokolattiamatot ovat juuri niin kulahtaneet kuin odottaa saattoi.

Mutta hyvää buffet-ruokaa täältä sentään saa, ja meillä on ollut kivaa. :) Ollaan vain naurettu kaikelle. Ja hei – hytin suihkusta tulee vettä paremmalla paineella kuin yhdessäkään muussa suihkussa missä ollaan Floridassa käyty. ^_^

Rommipullotkin meni iloisesti turvatarkastuksen läpi.

Tänään tutustutaan Freeportiin. Illalla ohjelmassa lisää buffet-ruokaa, lisää rommia, varietee-esitys ja jalalla koreasti.

Näissä merkeissä! :)

Okei, mä en kestä mikä idiootti olen.

Voiko joku lyödä mua Karibian risteilyesitteellä päähän. Kovaa, kiitos.

Missasin sitten aika hemmetin näppärän tilaisuuden päästä vierailemaan rakkaan ystäväni luona - mites sitä nyt tällainen härmäläistollo tulisi ajatelleeksi, että Florida on aika lähellä Meksikon itäisintä kärkeä. Tuolla kärjessä, Cozumelin saarella, yhdessä suosituimmista Karibian risteilykohteista, asuu ystäväni Liliana.

Tajusin tässä äsken että olisin päässyt näkemään sekä Lilianan että sen kovasti kutkutelleen Key Westin - yhdellä bloody risteilyllä Miamista...!!

Mä en kestä.

Miten hemmetin huonosti varautuneena mä olen tähän reissuun lähtenyt? Ei herran jestas. Minä, joka yleensä otan niin huolellisesti asioista selvää.

Muija saapuu ensimmäistä kertaa elämässään meksikolaisen ystävänsä nurkille eikä edes tajua sitä. Vuosikaudet ollaan Lilianan kanssa mietitty, että koskahan saadaan tilaisuus tavata. Ja nyt mä olen täällä. Enkä käyttänyt tilaisuutta hyväkseni. Huokailen kalliita hotelleja ja auton puutetta vaikka koko ajan vaihtoehtona olisi ollut paljon edullisempi risteily Meksikoon saakka. Tai muille eksoottisille saarille.

Käännellään nyt vielä veistä haavassa tuijottamalla tuota risteilyn alkaen -hintaa. (Päälle tosin tulee vielä satamaverot, mutta silti hinta on halvempi kuin meidän paljon lyhempi Bahaman risteily.)

.

Ei tässä kai muu auta kuin alkaa suunnittelemaan seuraavaa Floridan reissua low seasonille, jolloin

a) mukana on ajotaitoinen henkilö

b) Sanni on pikkuisen paremmin viivalla

c) Cozumelin risteily on varattu jo aikaa sitten

Heräsin tänä aamuna (teille: eilisaamuna) määrätietoisena.

Viimeiset päivät ovat kuluneet sen vatvomiseen, mihin tässä oikein suuntaisi seuraavaksi, ja nyt tuntui että saa riittää. Nousin sängystä sillä fiiliksellä, että tänään varaan sen kalliiksi tulevan Key West -reissun koska niin älyttömästi olin sinne halunnut. En tullut tänne asti itkemään onnetonta hintatajuani.

Tarjolle ilmestyi täysin yllättäen myös tilaisuus hypätä parin travelleri-kundin vuokra-auton kyytiin ja suunnata Orlandoon ja Daytonaan. Kieltämättä ihan houkuttava vaihtoehto (joo, kysyin kiltisti Mr. Karkkipäivältäkin onko ok jos lähdetään :)), mutta lopulta etelä houkuttaa enemmän kuin Orlando loputtomine teemapuistoineen tai Daytonan Nascar-kisat.

Kyllä me jäädään etelään.

Todettuani, että netin erinäisten hotellihakusivustojen mukaan jopa 97% (!!) Key-saarten majoitusvaihtoehdoista on buukattu tulevalle viikonlopulle, nappasin Tanjan mukaani ja marssimme West Palm Beachin ainoaan matkatoimistoon.

Tuntia myöhemmin matkakohde oli vaihtunut Bahamaan.

Jep. Me ollaan lähdössä kahden yön risteilylle Palm Beachista Freeportiin, Bahamalle.

Matkatoimiston ystävällinen täti katsoi meitä myötätuntoisena kuullessaan toiveemme päästä Key-saarille. Tädin hakukoneet kertoivat samaa kuin minunkin; lähes kaikki paikat on varattu torstaista sunnuntaihin. Jäljellä olevat vaihtoehdot olivat taloudellisesti ulottumattomissamme. "It's this time of the year"... nainen sanoi. Ja lisäsi kaksi sanaa: Valentine's Day. Yksi suosituimmista lomaviikonlopuista.

Kuva: Shorefox

"But how about a cruise? I could probably get you on one that leaves on Friday out of Palm Beach."

Risteily...! Bahamalle..! No ei kuulosta pahalta :)

Hetkeä myöhemmin olimme jo kaivamassa kuvetta. Meidät buukattiin Bahamas Paradise Cruise Linen kahden yön risteilylle perjantaista sunnuntaihin. Ei ole halpa, mutta ei Karibian risteilyksi kalliskaan, ja tällä hinnalla "you couldn't even touch a hotel in Key West", kuten virkailijamme totesi.

Bahama-saaret ovat alle 150 kilometrin päässä Floridan itä-rannikosta. Paatti tosiaan heilahtaisi sinne parissa tunnissa. Seisoskelee sitten varmaan merellä yön, niinkuin Tallinnan risteilijät.

Meillä on koko lauantai aikaa viettää Bahamalla. Jee!

Lähdimme matkatoimistosta innoissamme. Key West tai Bahama? No, kuulostaahan se Bahama nyt vielä siistimmältä! ^_^ Koimme, että teimme hyvän ratkaisun.

Mutta tiedättekö mitä.

Annalle päästyä menimme tietysti heti risteilyfirman nettisivuille odottaen näkevämme houkuttavia kuvia risteilymaisemista ja laivan interiööristä. Nno ehm. Eipä siellä juuri kuvia ollut. Hämmennyin. Googlasin kokemuksia Grand Celebration -laivasta. Löysin vain yhden. Kävi ilmi, että laiva on aloittanut reitillä vasta helmikuun alussa. TripAdvisorissakaan ei ole sanaakaan ko. firmasta tai sen risteilyistä. Apua.

Ei kuvia. Ei kokemuksia. Mitä se kertoo..?

Vatsassa poltellut ilo jäähtyi asteen.

Anna tsemppasi meitä, "Höpöhöpö, aivan varmasti tulee olemaan supermahtava risteily! Kamoon tytöt, minäkään en ole käynyt Bahamalla vaikka asun täällä, mä oon ihan kade! Teillä tulee olemaan niin hauskaa..!"

Toivon, että Anna on oikeassa.

Ei kai me jouduttu "rämäristeilylle"...? Miksi mä edes mietin tällaista..? Päästään sentään Bahamalle, tottakai siellä täytyy olla kivaa...! Pois epäilevät ajatukset...! Saan uuden maan lisättyä vierailtujen listalle. Hymyä huuleen!

Katsotaan miten ämmien käy viikonloppuna.

Pääsenkö raportoimaan ikimuistoisesta ystävänpäivästä Bahaman valkoisilla rannoilla trooppisten cocktailien helmeillessä onnellisten risteilijöiden käsissä, vai kulahtaneiden kokolattiamattojen ja väsyneen buffetruoan kruunaamasta flopista....

Kuvat: Bahamas Paradise Cruise Line

Oli jännä tulla Floridaan.

Minulla ei oikein ollut mitään odotuksia, muuta kuin että epäilemättä täällä on aurinkoa, palmuja ja rentoa meininkiä.

Ja niitähän täällä tosiaan riittää. :)

Vaikka olen tottunut matkailija, on ollut hassua huomata kuinka "kädettömältä" tällä reissulla kuitenkin tuntuu. Sanalla sanoen: tänne ei kannata tulla ilman valmiutta vuokrata auto.

Minulla on kyllä ajokortti, mutta ajotaidoista ei juuri voi puhua. Olen saanut ajokorttini Ahvenanmaalla ja tottunut ajelemaan saarimaakunnan rauhallisilla pikkuteillä joilla haastavat liikennetilanneet ovat yhtä yleisiä kuin Starbucks Sottungassa. Koen, että ajokorttini lakkaa käytännössä olemasta voimassa siinä vaiheessa kun astun Maarianhaminassa Turun laivaan. En ikinä uskaltaisi ajaa ulkomailla, hyvä jos manner-Suomessa.

USA on rakennettu autoilijoita ajatellen. Julkisen liikenteen mahdollisuudet vaihtelevat suuresti alueesta ja kaupungista toiseen. Me eurooppalaiset olemme tottuneet siihen, että kaikkialle pääsee julkisilla ja etenkin suuremmissa kaupungeissa bussi-, metro- ja ratikkaverkostot ovat todella laajat.

Ei täällä.

Teimme Tanjan kanssa sunnuntaina päiväretken Miamiin. Autolla West Palmista pääsee Miami Beachille tunnissa ja 20 minuutissa - meillä matkaan kului lähes kolme tuntia. Sitä kuvittelisi, että kaikki Floridan itärannikon kaupungit tavoittaisi kätevästi yhdellä juna- tai bussilinjalla, sillä rannikkoa kulkee suora rautatie sekä luonnollisestikin tie. Mutta niin helpoksi ei liikkumista ole tehty autottomille.

Päästäkseen Miamiin on otettava ensin juna West Palm Beachista Hialeah Market -asemalle. Sieltä kulkee shuttle-bussi Miamin lentokentälle. Lentokentän läpi on kuljettava Metromover-minijunalla päästäkseen bussin 150 pysäkille. Bussi 150 vie sinut lopulta Miamiin ja Miami Beachille.

Kun paluujuna vielä pysähtyi tunniksi onnettomuuden takia, tulimme sunnuntaina viettäneeksi julkisissa kulkuneuvoissa yhteensä seitsemän tuntia päästäksemme vierailemaan 115 kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin.

Olen vieraillut USAssa autotta aikaisemminkin, mutta kohteissa, joissa julkinen liikenne on poikkeuksellisen toimiva. Kuten New York ja San Francisco. New Jerseyssä asuvan ystäväni luota pääsin Manhattanin sydämeen parhaimmillaan alle tunnissa - yhdellä junalla joka lähtee ystäväni talon vierestä.

Seuraavalla USAn reissulla pakkaan miehen mukaan. ;) Kyllä miehet on välillä käteviä. Miten niillä ei mene sormi suuhun minkään maan liikenteessä... Ainakaan mun äijällä.

Toinen huomio.

Ja tämä on nimenomaan kengännauhabudjettimatkailijan huomio.

Kreikan domatia-systeemin ja Euroopan helpompien Couchsurfing-kohteiden "hemmottelemana" tämä Budjetti-Piia on joutunut vähän nieleskelemään Floridassa. Täällä, tai ainakin näillä Floridan suosituimmilla huudeilla akselilla Key West - Miami - Orlando on turha kuvitellakaan löytävänsä oikeasti halpaa majoitusta motellien tai hostellien monen hengen makuusalien tuolta puolen. Oikeasti halvalla tarkoitan alle 50 euroa. Minulle sekin on toisaalta jo aika tyyris hinta yhdestä yöstä.

Naiivia, kyllä. Mr. Karkkipäivä nauroi kun vinguin miten helkkarin kallista täällä on. "Mitä oikein kuvittelit? Se on Florida".

Kyllä Budjetti-Piia sai näpeilleen. For real. Olemme onnekkaita kun meillä on täällä ystävä jonka vieraanvaraisuudesta olemme saaneet nauttia, ilman "Casa Annaa" en olisi pystynyt tänne edes matkustamaan.

Suunnitelmana oli viettää aikaa toisella viikolla Miamissa, Key Westissä tai joissain rannikon viehättävistä pikkukaupungeista. Autottomalle (jolle motellit eivät ole vaihtoehto) näiden viehättävien pikkukaupunkien halvimmat majapaikat vastaavat hintatasoltaan Kreikan luksushotelleja. Tiedän, ei tässä auta juuttua miettimään miten asiat olisivat Euroopassa. Nyt ei olla domatioiden maailmassa ja Couchsurfing-sohvakin pitäisi varata kuukautta-kahta aikaisemmin. Airbnb-majoitus on jopa hotelleja kalliimpaa.

Muuten.

Vietettyäni nyt viikon West Palm Beachissa, voin suositella kaupunkia mitä lämpimimmin. West Palmia ei tunneta varsinaisena lomakohteena, vaan alueen nro 1 magneetti on sen naapuri, jet set -jengin Palm Beach. West Palmia ja Palm Beachia erottaa vain Intra Coastal -vesialue ja silta, jonka ylittää 10 minuutissa, mutta ne ovat omia kaupunkejaan.

Kun saapuessamme kyselimme Annalta vinkkejä lähialueen kivoista paikoista, Anna sanoi, että hän itse viihtyy rehellisesti kaikkein parhaiten juuri West Palmissa eikä edes oikein ymmärrä mitä ihmiset näkevät Palm Beachissa.

Palm Beachin puolella nyt pari kertaa vierailleena voin vain olla samaa mieltä Annan kanssa. Palm Beachissa ei juuri muuta ole kuin ökyhotellien reunustama biitsi ja "parishiltonien" shoppailukatu. Siellä ei ole kaupunkimaista keskustaa tai edes ravintolakorttelia.

Ylipäänsä alue tuntuu vain rikkaille rakennetulta hygieeniseltä ajanviettopaikalta jossa voi katsella merimaisemaa kalliisti sisustetun loma-asuntonsa parvekkeelta ja käydä ostamassa uuden LV:n veskan kun rantaelämä alkaa kyllästyttää.

West Palm Beach taas on työssäkäyvien ihmisten oikea kaupunki keskustoineen, runsaine ravintoloineen, markkinoineen ja "tavallisten kuolevaisten" kauppoineen ja burgermestoineen. Mutta selvästikin hyvin toimeentulevien ihmisten kaupunki. Kaikkialla on siistiä, kaunista ja rauhallista. Puistomaista, harkitun viehättävää. Kaupungin moderni keskusta on selvästi suunniteltu ajatuksella ja kaupunkilaisten viihtyvyyttä silmällä pitäen. City Place -keskusaukiolla on joka viikonloppu ilmaisia konsertteja ja muuta ohjelmaa. Joka viikonloppu, vuoden ympäri. Kaupungilla on varaa.

City Place on varmaankin viehättävimpiä alueita minkään kaupungin keskustassa missä olen koskaan käynyt.

Jos valtavan Miamin hektisyys ja Miami Beachin loputon biletys ei tunnu omalta ja lomailet mieluummin pienemmässä, kompaktissa ympäristössä jossa yhdistyy sekä aito floridalainen kaupunkimiljöö sekä upeat hiekkarannat, West Palm Beach tarjoaa mitä miellyttävimmän paketin. City Placen eloisasta vilskeestä kävelet halutessasi Palm Beachin valkohiekkaiselle rannalle vain tunnissa.

Kuvituksena West Palm Beach.

Kiitos tyttöjen viime viikon ostosten, sain tilaisuuden verrata kahta saman kategorian tuotetta joista toinen on vanha klassikko, toinen viimeisin uutuus.

Klassikko: Estee Lauderin DayWear Sheer Tint Release Moisturizer SPF 15.

Uutuus: Bare Minerals Complexion Rescue Tinted Hydrating Gel Cream SPF 30.

Lauderin DayWear Sheer Tint on ollut markkinoilla ainakin 10 vuotta ja oli ennen BB/CC-buumia suosituimpia sävyttäviä päivävoiteita (ainakin Suomen markkinoilla).

Bare Mineralsin Complexion Rescue lienee ilmestynyt ihan muutamia kuukausia sitten.

DayWear-"Tintti" on Annan suuri suosikki, ja hän arvelee käyttäneensä sitä ainakin 9 vuotta. Sheer Tint erottui aikoinaan muista sävyttävistä päivävoiteista erilaisella koostumuksellaan, joka sittemmin on yleistynyt; voide tulee pullosta vaalean harmahtavana, ja pigmenttihiukkaset vapautuvat vasta kun voidetta alkaa levittää iholle. Tästä johtuu myös voiteen kevyesti hiekkainen tuntu, joka häviää pigmentti"murusten" sulaessa iholle. Tällainen koostumus on mm. L'Orealin Nude Magique -BB-voiteessa.

Annalla on pintakuiva sekaiho joka reagoi herkästi epäpuhtauksilla. Anna on ihastunut Sheer Tintiin koska se ei tuki hänen ihoaan ja toimii ikäänkuin täydellisenä kosteusvoiteen ja tasoittavan primerin yhdistelmänä; se riittää yksinään kosteustuotteena ja esitasoittaa ihon ennen varsinaista meikkipohjaa. Annan luottomeikkipohja syntyy yhdistelmällä DayWear Sheer Tint + mineraalimeikkipohja.

Kuullessaan Annan DayWear-rakkaudentunnustukset Tanja oli myyty ja pian käsivarrella roikkuikin Macy'sin ostoskassi kera Sheer Tintin. Anna kertoi, että Sheer Tintiä on ollut vaikea löytää Jenkeistä, BB-buumi on todennäköisesti vaikuttanut siihen että "vanhanaikaisempi" Sheer Tint on jäänyt uudenlaisten sävyttävien voiteiden jalkoihin. DayWear BB Cream myykin nykyään paremmin kuin Sheer Tint. Anna ei ole löytänyt yhteistä säveltä Lauderin BB-voiteen kanssa, joka on paksumpi ja rasvaisempi kuin Sheer Tint.

Annan oli myös tarkoitus ostaa Sheer Tint joka on ollut häneltä pitkään lopussa, mutta Sephorassa silmiimme osui Bare Mineralsin uutuus; Complexion Rescue Tinted Hydrating Gel Cream.

Ohut ja raikas koostumus tuntui lupaavalta ja hetken mielijohteesta Anna ostikin kokeiluun BM:n uutukaisen. Ainahan on kiva kokeilla myös uutta :)

Complexion Rescue -voiteessa on suojakerroin 30 ja sävyvaihtoehtoja peräti yhdeksän. Tämä on harvinaista sävyttävien päivävoiteiden maailmassa. Koostumus on öljytön ja silikoniton UV-filtteri on mineraalipohjainen.

Annan kokemus: ei lyönyt vanhaa suosikkia, Lauder on kosteuttavampi tasoittavampi kuin BM.

Kosmetiikkamyyjiä kun olemme, voi Annalle esittää kysymyksen: kenelle sanoisit Complexion Rescuen sopivan?

"Henkilölle, jolla on seka- tai rasvoittuva iho ja joka kaipaa kevyttä, raikasta ja korkealla suojakertoimella suojaavaa voidetta joka hieman tasoittaa ihoa."

Complexion Rescuen edut Sheer Tintiin verrattuna: laaja sävyvalikoima (Sheer Tintissä vain yksi sävy), korkeampi suojakerroin ja halvempi hinta.

Itse en voinut kokeilla Complexion Rescueta kasvoille koska Anna on niin ruskettunut että hänen ostamansa sävy on minulle aivan liian tumma. Koostumusta pystyin toki fiilistelemään, ja minusta se on aivan ihana. Samalla raikkaan mutta kuitenkin jotenkin kermaisen tuntuinen, levittyy liukkaasti ja tasaisesti jättäen kauniin kuultavan pinnan. Kokonaisuutena käyttäisin ilmaisua ylellisen tuntuinen.

Lauder tuntuu minusta Complexion Rescue'hen verrattuna "tavikselta".

Entä Tanjan kokemus Lauderin "Tintistä"?

Pitkään mietittyään Tanjan suusta kuului;

“Ihan kiva”.

:D

Kamoon, eikö mitään muuta heru? ^_^

Ei oikein.

Aistin, ettei Tanja ollut voiteeseen ihan yhtä ihastunut kuin Anna. Ylläolevasta ennen/jälkeen -kuvasta näkee muuten hyvin Sheer Tintin päivettävän sävyn; jos oma ihonväri on vaalea, tekee Sheer Tint ihosta selvästi päivettyneen sävyisen. Ihan Lumikki-ihoiselle en "Tinttiä" suosittelisi.

Tanja oli kuitenkin samaa mieltä siitä, että mineraalipohjan kanssa Sheer Tint tekee ihosta huomattavasti tasaisemman kuin mineraalipohjalla yksinään.

Tässä muuten universaali vinkki kaikille jotka miettivät miten saada mineraalipohjasta vähän peittävämpi ilman että tarvitsee holvata peitevoidetta tai pyöritellä aina vain uusi mineraalikerros; alle vain ohut, sävyttävä kosteusvoide.

Vaikka esim. Lauderin Sheer Tint ei omaan silmääni näytä yksinään millään lailla peittävältä, huomaa eron päivänselvästi kun päälle laittaa mineraalipohjan.