Lily Lolon Laid Bare -luomiväripaletin piti alun perin ilmestyä vain viime joulun kausituotteena, mutta paletti koki niin suuren suosion että Lolo päätti jättää sen pysyvään valikoimaan. Viisas ratkaisu :)
Laid Bare sisältää tämän hetken nudepalettitrendin mukaisesti maanläheisiä, neutraaleita sävyjä. Paletissa on kahdeksan sävyä, joilla jokaisella on Lolon sivuilla annettu nimet (paletissa nimet eivät näy).
Sävyt ja niiden kuvaus Lolon sivujen mukaan:
Stark Naked - matta, nude pinkki-beige (taas tämä Lolon "matta", koostumus ei ole matta vaan siinä on selvää hohtoa. Se laatu mitä Lololla kutsutaan mataksi, on muilla merkeillä nimeltään "satiini").
Au Naturel - hohtava nudepinkki
Skinny Dip - hohtava, kultainen beige
Shy Away - hohtava, savuinen taupe (minä nimitän tätä toffeeksi :))
Lady Godiva - hohtava, runsas kulta
Birthday Suit - matta harmaanruskea (minä kutsun satiiniseksi kaakaonruskeaksi)
Exhibitionist - matta oliivinruskea (ei ole oikea matta tämäkään)
Exposed - semimatta, hiilenmusta (satiininen harmaanmusta)
.
Toteutin meikkimallilleni Mialle Laid Bare -paletilla klassisen meikin, joka korostaa hienovaraisesti ja luonnollisesti Mian piirteitä.
Olen saanut paletin ja muut tutorialissa käytetyt tuotteet Biodelly-verkkokaupalta.
Mian look luotiin seuraavilla Lily Lolon tuotteilla:
Silmät
Eye Primer
Laid Bare –luomiväripaletti
Chocolate Brown –rajauskynä
Eyebrow Duo
Kasvot
Mineraalimeikkipohja sävyssä Warm Peach
Poskipuna sävyssä Cherry Blossom
Huulet
Huulikiilto sävyssä Clear
Silmämeikissä käytettiin viittä sävyä Laid Bare –paletista. Paletin numerot viittaavat tutorialin vaiheisiin.
Silmämeikki viimeisteltiin maskaralla ja kulmien huolittelulla. Harjasin Mian kulmakarvat ojennukseen Lily Lolon Eyebrow Duon värittömällä kulmavahalla. Kulmakarvojen sävy on Mian luonnollinen.
Tein meikkipohjan Warm Peach -sävyllä ja pyöräytin poskille ruusuisen hehkun Cherry Blossom -poskipunalla. Ihastuttava Cherry Blossom on viimeisin suosikkipunani Lololta, näkyy omalla ihollani tässä postauksessa.
Huulilla vieno persikkabeigen sävyinen Clear-huulikiilto. Ei nimestään huolimatta täysin läpinäkyvä.
Valmista tuli. Laid Bare! :)
.
Biodellyn Tanjalla on jälleen tarjota Karkkipäivän lukijoille alennuskoodi verkkokauppaan: koodilla KARKKI10 saa 10% alennusta kaikista Biodelly-verkkokaupan tuotteista elokuun loppuun saakka.
Tuttuun tapaan en hyödy koodin käytöstä mitenkään. Etu on teille. :)
Vihdoin olen kokeillut elämäni ensimmäistä MACin ripsiväriä.
MACiä ei jostain syystä tunneta ripsiväreistään, vaikka merkin valikoimassa on niitä toistakymmentä kappaletta eri versioineen (maskaramarkkinoille vakiintuneet vedenkestävät ja supermustat versiot).
Studio Sculpt Superblack Lash.
Sain tämän maskaran MACiltä muistaakseni joskus viime keväänä, ja interwebbi tietää kertoa, että se on ilmestynyt MACin valikoimaan viime syksynä. (MACin pressilähetysten mukana ei mielenkiintoista kyllä tule koskaan minkäänlaista tiedotetta näytetuotteista, vaan tiedot on etsittävä itse netistä.) MACin sivun mukaan Upward Lash on viimeisin lisäys merkin maskaraperheeseen, joten olisiko Studio Sculpt Superblack sitten toisiksi uusin..?
Superblack. Ahh, kyllä. Näitä supermustia versioita, joita allekirjoittanut ei ole koskaan ymmärtänyt. Minun ripsissäni ei ole havaitavissa eroa perusmustan ja tosimustan välillä - hädin tuskin edes ruskean ja mustan välillä. ;)
Studio Sculpt -maskaran "se juttu" on erikoinen, kuin kahteen hammasrivistöön jakautunut harja. Kunkin harjaksen päässä on vielä haara. En ole koskaan nähnyt tämän muotoista harjaa, ja se aiheutti välittömän uteliaisuuden. Kampamainen muoto antoi odottaa ainakin tehokasta erottelua. Nimi "sculpt" ei paljasta, onko maskaran tarkoitus tehdä ripsistä pidemmät, paksummat vai kenties kaartuvammat.
MACin sivuilla erikoismuotoillusta harjasta kerrotaan (vapaasti suomennettuna) näin:
"Jokaisessa harjaksessa on haarakärki, joka tarttuu ripsiin tuoden parempaa erottuvuutta, kaartuvuutta ja pituutta. Pieni harja saavuttaa täydellisesti jokaisen uloimman, sisimmän ja alimman ripsen, kermaisen, hiilenmustan koostumuksen hoitaessa ripsiä tekemättä niitä raskaiksi."
Studio Sculpt Superblack Lash -maskaran avainlupaukset ja Sannin kokemus niiden täyttymisestä:
* Ei paakuta (Jep, ei paakuta)
* Ei varise eikä sotke (Pitää paikkansa, mutta minulla mikään ripsari ei varise tai sotke)
* Kestää koko päivän (Kyllä)
* Erottelee (Ehdottomasti)
* Kaareuttaa (En huomannut)
* Pidentää (En huomaa vaikutusta, kuten en missään pituutta lupaavassa maskarassa)
* Muotoilee (Mitä tämä edes tarkoittaa...?)
* Sopii piilolinssien käyttäjille (En osaa ottaa kantaa)
* Hiilenmusta väri (Ihan tavallinen musta minun mielestäni)
Aluksi innostuin harjan erottelevuudesta kovasti. Harja todellakin kampaa ripset todella siisteiksi eikä jälki ole yhtään paakkuista. Mutta - tämä harvaripsinen kaipaa volyymia. Ripset jäävät Studio Sculptilla varsin ohuiksi. Volyymia ripsari ei lupaakaan, eli sinällään se toimii kuten lupaa.
Studio Sculpt menettää jonkin verran siisteyttään kun sitä alkaa kerrostaa. Seuraavat kerrokset levittyvät aavistuksen "nukkaisesti", eli ripsiin alkaa ilmestyä lievää pörröisyyttä ja havaittavissa on myös ripsien yhteen liimautumista. Ei kuitenkaan mitään varsinaista klimppiintymistä, mutta oma kokemukseni on, että Studio Sculpt tekee kauneinta jälkeä yhdellä kerroksella.
(Kerros = ripsiväriä vedetään ripsiin useampi harjanveto antamatta kuivua välillä.)
Kaiken kaikkiaan Studio Sculpt jäi sellaiseksi "ihan kiva" -ripsarikokemukseksi. Pidän kyllä kovasti erottelevista harjoista, ja harjan kokokin on oikein passeli minun silmäni koolle.
Maskaran hintaa en valitettavasti tiedä, koska MAC ei lähetä tuotteidensa mukana myöskään hintatietoja.
Millaisia kokemuksia teillä on MACin maskaroista?
"Voi ei, etkö voi syödä kakkua?”
”Eikö ole vaikeaa olla ilman karkkia? Miten sä pystyt?”
Tällaisia kommentteja saa kuulla suhteellisen usein, kun vilja ja sokeri eivät kuulu ruokavalioon. Makea ja sen himo on useimmille ihmisille niin itsestään selvä ja kyseenalaistamaton osa elämää ja ihmisenä olemista, että makeista herkuista vapaaehtoisesti kieltäytyvää pidetään omituisena ja jopa epänormaalina. Makeasta pidättäytymisen koetaan vaativan suurtakin itsehillintää ja kurinalaisuutta.
Ihminen pitää luonnostaan makeasta, se on selvää. Miten voimakkaita makean mieliteot ovat, se tietysti vaihtelee yksilöstä toiseen. Mutta makean mieliteoista voi tottua myös (lähes) kokonaan pois, lopulta kyse on vain siitä mihin elimistö on tottunut. Sokeri on riippuvuutta aiheuttava ainesosa, sen tietävätkin useimmat. Kun elimistö saa jatkuvasti sokeria ravinnossa, pysyy yllä luontainen kaipaus makeita ruokia kohtaan. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää. Mutta yhtä lailla kaipuu makeaa kohtaan voi sammua, kun elimistölle ei tarjoa makeaa ravintoa, siinäkään ei ole mitään epäluonnollista.
Kun on jonkun aikaa täysin ilman lisättyä sokeria, elimistössä tapahtuu kemiallisia muutoksia ja makean mieliteot vaimenevat kadoten jopa kokonaan. Minulle on käynyt juuri näin. Huvittaa, kun ihmiset taivastelevat tai suhtautuvat jopa säälien siihen, että en ”voi” syödä makeaa. Miksi sääliä jotain jonka olen itse valinnut? Tai miksi ajatella, että menetän jotain, jota minun ei edes tee mieli? Koen hassuna suhtautumisen, jonka mukaan makeasta kieltäytymisen täytyy olla suuren uhrautumisen takana. Miksi on vaikeaa ymmärtää, jos toisen ei ylipäänsä tee mieli makeaa? Tai jos tekee, niin hyvin harvoin.
Millä minä sitten herkuttelen? Kyllähän minulle nimittäin herkut maistuvat, vaikka en karkkia tai perinteisiä sokeriin ja vehnään leivottuja leivonnaisia syökään.
Karkkipäivän lukijat tietävät, että rakastan leipomista, ja keittiössäni valmistuu jos jonkinlaista piirakkaa, keksiä ja muffinsia. Vaikkei niitä joka viikko teekään mieli syödä, ja normaalimakeuteen tottuneelle piirakkani on varmasti pahvin makuista :D
(Huikeasta suosiosta päätellen ainakin kuvan porkkanakakku näyttäisi kuitenkin maistuvan monelle;))
Tête de Moine -juustojälkkäri viimeisenä Zürich-iltana
Blogia säännöllisesti lukeville on varmaankin käynyt ilmi intohimoni juustoon, joka on herkkuni numero yksi. Tavallaan juustosta on jopa ehkä tullut minulle uusi ”karkki”, sillä kaseiini voi joidenkin tutkimusten mukaan aiheuttaa samanlaista riippuvuutta kuin sokeri.
Kaikki herkutteluni ei siis suinkaan ole terveellistä, ja täytyy minunkin välillä skarpata etten vedä ihan mahdottomia juustolasteja naamaan. Minulle ovat tuttua samanlaiset juustoöverit ja –morkkikset kuin joillekin muille sipsipussien ja suklaalevyjen tuhoamiseen liittyvät morkkikset. :)
Tekeekö minun sitten enää koskaan mieli oikeaa karkkia? Rehellisesti; ei juurikaan.
Ainoa karkiksi luokiteltava jota syön on extratumma suklaa, mutta senkin suhteen voi mennä viikkoja tai kuukausiakin ettei tee mieli yhtään. Minulla kulkee aina olkalaukussa suklaalevy, ja on hyvin tavallista, että lopulta joudun heittämään loput levystä menemään kun se on kuivettunut pilalle. Viime syksyn Kreikan matkalla ostin yhden suklaalevyn josta puolet palasi 8 viikon jälkeen syömättömänä Suomeen, ja äskettäin löysin sen keittiön yläkaapin suklaajemmoista ja heitin menemään. :D
Kuvassa uusin suosikkisuklaani, Lindtin 90-prossainen. Tummien suklaiden koostumuksissa ja makuprofiileissa on hurjasti eroja toisten ollessa kitkeriä ja kovempia, toisten taas pehmeämpiä niin maultaan kuin rakenteeltaan. Lindtin 90% on maultaan häkellyttävän pehmeä, ei uskoisi että siinä on niin korkea kaakaopitoisuus.
Entä jäätelö? Sitähän voi tehdä sokerittomana ja maidottomana itsekin (moni varmaan tietää ihanan kookosmaitoon tehdyn kotijäätelön…. Mmmmm!), mutta ehkä kerran vuodessa minun saattaa tehdä mieli myös ihan rehellistä, tavallista jäätelöä. Kun tällainen kohtaus yllättää vaikka kaupungilla, niin ei siinä kotona tunteja pakastettavat kookosmaitoviritykset auta.
Tällainen harvinainen ”pakko-saada-jäätelöä”-himo iski viimeksi Fribourgissa. Tunne oli niin vahva, että oli hilkulla etten jo ostanut tavallista sokeroitua jäätelöä. Joissain maissa on jäätelötiskeillä tarjolla kiitettävästi myös sokeroimattomia makuja (muistelee lämmöllä Ljubljanan ehkä täydellisintä Cacao-jäätelöbaarin stevialla makeutettua jäätelöä <3), mutta Sveitsissä tällainen jäätelötyyppi on kutakuinkin tuntematon. Ainakin jäätelökioskeissa ja gelaterioissa.
Onneni oli rajaton, kun Fribourgissa lopulta löysin Coop-kaupan pakastealtaasta Weight Watchersin sokeroimattomia jäätelöitä. Ostin saman tien kaksi. Aijjai sitä hetkeä kun iskin lusikkani suklaajäätelöön keskusaukion puistossa… <3 <3
Muista makeista herkuista hedelmä on minulle kutakuinkin kuin karkkia. Syön hedelmiä harkitusti, ja niiden lisääminen vaikkapa salaattiin tekee salaatista oikean luksusversion. Kun makuhermot ovat tottuneet pois lisätystä sokerista, maistuu hedelmien ja muiden kasvisten sisältämä luontainen sokeri todella voimakkaasti. Esimerkiksi trooppiset hedelmät kuten mango, ananas ja papaija ovat minun makuuni jopa liiankin makeita.
Suosikkihedelmiäni herkutteluun ovat (suomalainen) omena, päärynä ja cantaloupemeloni. Avokadoa tulee syötyä hedelmistä kaikkein eniten hyvin alhaisen sokeripitoisuutensa vuoksi, mutta se ei ole minulle herkku vaan enemmänkin ”perusvihannes”.
Kaikkein parasta on yhdistää hedelmä juustoon – brie & kypsä päärynä, sinihomejuusto & raikas omena, halloumi & mehukas persikka, siinä Sannin resepti herkutteluautuuteen… :)
Vielä yksi herkku ansaitsee maininnan, ja tämä onkin ”paha”. Nimittäin maapähkinävoi. Ennen en voinut sietää maapähkinävoita, mutta makuaistin muututtua ruokavaliomuutoksen myötä aloin maistaa pähkinävoit ihan eri tavalla. Maapähkinävoihin voi tulla holtiton himo, ja silloin voi mennä kerralla vaikka puoli purkkia. Siinä tulikin sitten kerralla tuhat kaloria naamariin... :P
*
Mikä on teidän herkkunne numero yksi? Makea vai suolainen?
Mikä herkku aiheuttaa vastustamattomimman himon?
Kotona jälleen. Kesä taisi jäädä Sveitsiin.
Tässä muutama asia joka tekee mieli jakaa juuri tänään.
Matkan kosmetiikkaostossaldo: 2 kpl.
Minun ei erityisemmin tehnyt mieli ostaa Sveitsissä kosmetiikkaa, mutta panin kyllä merkille paikallisia luonnonkosmetiikkamerkkejä ja kävin tuijottelemassa ja hypistelemässä niitä aina aika ajoin. :D Niin kuin friikit tekevät.
Sveitsiläisiä sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja ovat mm. Similasan (never-heard), Biokosma ja Suomessakin jonkin verran tunnettu Farfalla.
Suurin kiinnostukseni kohdistui kuitenkin jostain syystä ei-luonnonkosmetiikan puolelle Rausch-sarjaan. Rausch-brändi on minulle entuudestaan tuttu, mutta en muistanut myydäänkö sitä Suomessa (näemmä myydään).
Koko kolme viikkoa huomasin palaavani uudelleen ja uudelleen hipeltämään erityisesti juuri näitä kahta putelia, ja toiseksi viimeisenä päivänä päätin vihdoin ostaa ne. :) Munaöljyshampoo kuiville hiuksille ja avodakoshampoo värjätyille hiuksille.
Munaöljyshampoon saksankielinen nimi on kyllä söpöin; Ei-Öl. :) Minusta tuntui, että haluan ehdottomasti Ei-Öl-nimisen shampoon.
Viimeisenä reissupäivänä pesin hiukset Ei-Ölillä. En käyttänyt hoitoainetta, sillä shampoo tuntui sen verran hoitavalta. (Ja se muuten tuoksuu makealle munatotille...!) Ja arvatkaa mitä? Hiuksista lähti lähes kaikki tahma...!
Nyt voidaan siis miettiä koko reissun hiuksiani vaivanneen tahmaisuuden kannalta seuraavia selityksiä:
1. Lushin Daddy-O-shampoo ja/tai Korresin Aloe -hoitoaine eivät toimi Sveitsin vedessä.
2. Zürichin vesi poikkeaa muiden Sveitsin kohteideni vedestä ja tahma lähti kiitos Zürichin.
3. Rauschin Munaöljy-shampoossa on jotain erityistä joka sai tahman irtoamaan.
Todella erikoinen koko tämä tahmajuttu. Mutta senpä vain sanon että olin niiiin iloinen kun harjasin hiukset niiden kuivuttua ja tunsin että tahma oli poissa. Hiuksissa tuntuu enää aavistus normaalista poikkeavaa "pintaisuutta". Huh huojennusta!
*
Muuta matkaan ja kosmetiikkaan liittyen.
Tässä reissun ainoa meikkikuva ^_^ No, siinä on pelkät turkoosit kimaltavat rajaukset.
Reissumeikkini oli joka päivä Alverden pohjustus + L'orealin ripsari + Essencen Crystal Eyeliner yhdistettynä johonkin vedenkestävään kynään.
Tämän saa vapaasti tulkita mainoksena :D mutta tuo Yves Rocherin kirkkaansininen kynä on mun ihan suurin kesäsuosikki. Ollut jo kolme vuotta. Parhaan värinen sininen kynä jonka tiedän. Kun sen päälle laittaa rajauksen alkuun vedon Essencen kimalle-laineria saa ihan törkeän nätin liukuvärjätyn rajauksen. :)
Koin matkalla jotain minulle aivan uutta. Olen blogissakin kovasti mainostanut kuinka ripsarikaan ei koskaan leviä minulla, mutta tällä matkalla meikkini levisi kauttaaltaan joka ikinen päivä. Niin rajaus kuin ripsaritkin. Afterwalk-postauksen meikkikuva on vielä siistiä materiaalia verrattuna helteisimpien päivien tilanteeseen, joina meikki oli niin koomisen sotkuinen että se näytti ulkopuolisille varmaan tarkoituksella sotketulta.
Alverde-pohjustuksen puuterointi auttoi hitusen, mutta meikki oli silti viimeistään iltapäivällä sen näköinen kuin olisin tullut jostain vesiputoukselta. En tiedä oliko syy yksin Alverde-pohjustajan, vai alkaako ihossani ikääntymisen myötä muuttua jotain kemiallisesti niin, että meikki liukenee sen eritteisiin. Tällä reissulla todellakin sain kokea, miltä tuntuu niistä ihmisistä joilla meikit eivät millään meinaa pysyä.
Opetus? Älä jätä luotto-pohjustajaasi kotiin.
*
Lopuksi. Mun kädet tänään. Kynsihuolto tiistaina. Luuletteko että mun laittaja saa slaagin?
Vain peukalot ja nimettömät jäljellä.
Eihän näille tyngille voi mitään tehdä tällä hetkellä, ei niihin saa muottiakaan enkä tiedä haluanko tippejä (ne on jotenkin niin luonnottomat). On kai vain pätkäistävä loputkin ja odotettava että tulee sen verran pituutta että saa tehtyä muottipidennyksen.
Se oli sitten sellainen hätäapuhuolto se.
Bern on 140 000 asukkaallaan Euroopan pienimpiä pääkaupunkeja. Tiheärakenteinen infrastruktuuri tekee sen, ettei kaupunki kuitenkaan tunnu miltään pikkupaikkakunnalta. Jos ei paremmin tietäisi, ei Bern tunnu mitenkään merkittävästi Helsinkiä tai Osloa pienemmältä kaupungilta.
Münsterin katedraalin torni on Sveitsin korkein. Katedraalin muurien reunustama puutarha jokimaisemineen on viehättävä hengähdyspaikka ydinkeskustassa.
Bernin vanhassa kaupungissa on yli 6 km katettuja ostoskujia, minkä vuoksi keskustassa voi helposti kulkea kastumatta sateellakin. :) Putiikit, ravintolat ja taidegalleriat jatkuvat myös maan alle, niihin mennään sisään kadun varressa avautuvista luukuista.
Bern muutamalla sanalla:
- Kotoisa
- Kaunis
- Historiallinen
- Kiinnostava
- Kompakti
- Monipuolinen
- Nuorekas
- Rento
- Hiljainen kello 19 jälkeen
Tuo viimeinen kohta on niin totta ja niin hassua. Sveitsissä kaupat menevät (muualla kuin Zürichissä) yleisesti kiinni jo kello 19, ja Bernin kohdalla tämä tuntuu tarkoittavan myös sitä, että koko keskusta ”menee kiinni”.
Spitalgasse ennen ja jälkeen kello 19
Ero kello 18:n ja 20:n välillä vanhan kaupungin pääkadulla on häkellyttävä; katu kirjaimellisesti tyhjenee kauppojen suljettua ovensa. Harvoin olen kohdannut iltaisin näin hiljaista keskustaa missään kaupungissa, ja nyt on kyse vielä pääkaupungista. Myös ravintolat ja terassit ovat kovin autioita muutamaa katua ja niiden ravintolakeskittymää lukuun ottamatta.
Bärenplatz (kuvassa) on yksi paikoista, joilla on aina elämää. Yöllä en tosin tilannetta tarkistanut, mutta iltaisinkin kauppojen sulkeuduttua täällä on vilkasta. Päivisin aukiolla on markkinakojuja ja esityksiä ja iltaisin usein musiikkia.
Jos haluat harrastaa ”people-watchingia” niin suuntaa siis tänne, tai parkkeeraa johonkin läheisen Aarbergergassen terasseista.
Toinen mukava ajanviettopaikka kaupungin ehkäpä parhailla näköaloilla on Rosengarten-puisto Aare-joen mutkan toisella puolella kohoavalla kukkulla. Kauniissa puutarhamaisessa puistossa on siirreltäviä picnic-pöytiä ja tuoleja (kätevää, voit roudata ne mihin kohtaan haluat) sekä suosittu ravintola, jonka reunimmaiset pöydät parhailla näköaloilla on iltaisin aina varattu. Varaus on siis suositeltavaa.
Rosengartenille kävelee vanhan kaupungin Zytgloggelta noin puolessa tunnissa. Zytglogge muuten on Bernin vastine Prahan vanhankaupungin aukion kuuluisalle kellotornille; myös tämän kellotaulun luukusta ilmestyy hahmoja pyörimään aina neljää vaille tasatunnein. "Spektaakkeli", joita turistit kerääntyvät tuijottamaan sankoin joukoin.
Marzilibad (kuvassa) ja Gurten ovat myös ehdottomasti mainitsemisen arvoisia hengailupaikkoja.
Marzilibad on kaupungin uimala, vehreä puistoalue Aaren rannassa. Jos keskustan Marktgasse onkin autio iltaisin, niin täällä riittää porukkaa. Ranta kuhisee ihmisiä vielä myöhään kesäiltaisin. Marzilibadissa järjestetään kesällä myös ulkoilmaelokuvanäytöksiä. Uimalaan on ilmainen sisäänpääsy.
Gurten on vähän niin kuin Bernin oma ”Central Park”, vaikkakaan se ei sijaitse keskustassa. Ota raitiovaunu numero 9 rautatieasemalta, ja hyppää pois Gurtenbahnin pysäkillä (matkaa noin 10 minuuttia). Tästä voit joko kävellä, jos olo on sporttinen, tai ottaa köysiratahissin ylös Gurtenin kukkulalle.
Gurten on ihastuttavaa ulkoilualuetta jossa voi viettää vaikka koko päivän. Siellä on patikkapolkuja, ravintoloita, näköalatorni ja lasten leikkipuisto. Näköalat Berniin ja ympäröiviin kyliin ovat kerrassaan upeat.
Kuvassa Bernin keskusta Gurtenilta. 1 - Rosengarten, 2 - Münsterin katedraali, 3 - Marzilibad ja 4 - Bärenplatz.
Maisemia Gurtenilta
Erityistä Bernissä; Bernin kaupunki lahjoittaa kaikille kaupungin virallisissa majoituspaikoissa (myös rekisteröityneet Airbnb’t) majoittuville turisteille rajattomaan julkisella liikenteellä matkustukseen oikeuttavan Bern Ticket -lipun koko vierailun ajaksi. Ihan mieletön etu. Julkinen liikenne Sveitsissä ei todellakaan ole halpaa; normaalihintainen lippu esimerkiksi Bernin busseissa ja ratikoissa maksaa 4,80 frangia eli melkein saman euroissa. Marzilibadin ja Gurtenin köysiradat maksavat vielä enemmän, mutta niihinkin pääsee Bern Ticketillä ilmaiseksi.
Ruokapaikkavinkki kasvissyöjille: Tibits! Ahh, ihanuutta. Tibitsejä löytyy Bernistä kaksi; rautatieasemalta ja Gurtengasse-kadulta. Tibits toimii kilohintaisella buffet-periaatteella eli ruoka haetaan noutopöydästä ja maksetaan painon mukaan kassalla. Ja mikä noutopöytä… Valikoimaa on vaikka kuinka salaateista lämpimiin lisukkeisiin ja kasvisproteiinia on tarjolla kaikessa kirjossaan; soijaa, tofua, seitania, tempehiä, kikherneitä, muita papuja… Ja kaikki tietysti toinen toistaan herkullisemmissa kastikkeissa tai marinadeissa. Tarjolla on sekä lakto-ovo- että vegaanivaihtoehtoja.
42 frangin kilohinta ei ole halpa, mutta toisaalta annokset tulevat käytännössä halvemmiksi kuin useimmissa ”tavallisissa” ravintoloissa. Vaikka Sveitsi ei suomalaiseen hintatasoon tottuneelle ole erityisen kallis maa, niin ravintolaruoka on selvästi kalliimpaa kuin Suomessa. Salaatti maksaa keskimäärin 20 frangia, ja samaan hintaan sain Tibitsistä huomattavasti ruokaisammat ja monipuolisemmat annokset.
Illallista Rathausgasselle katettuna
Taidemuseoiden ystäville täytyy vielä manita Bernin vastine Guggenheimille, Zentrum Paul Klee -museo. Tämä arkkitehtuurisestikin vaikuttava modernin taiteen museo on Sveitsin parhaimpia. Itseltäni Paul Klee jäi tällä kertaa väliin koska valitsin päiväretket ja ulkona oleilun, mutta ensi kerralla ehdottomasti!
Bern on loistavalla sijainnillaan, UNESCOn listaamine vanhoine kaupunkeineen, kompaktilla koollaan ja monipuolisuudellaan mitä suositeltavin kohde Sveitsin matkaajalle. Päiväretkiä voi ja kannattaa tehdä lähialueen kiinnostaviin paikkoihin, suosittelen lämpimästi esimerkiksi näitä viittä kaupunkia.
Moni ohittaa Bernin tunnetumpien Sveitsi-”ikoneiden” Geneven, Zürichin ja alppien houkuttamana, mutta pieni pääkaupunki on vähintään yhtä perustellusti vierailun arvoinen! :)
Arvatkaa mitä.
Mulla on taas tahmatukka.
Tällä kertaa siihen ei kuitenkaan liity saippua. Tilanne ei sentään vielä ole näin paha, mutta fakta on se, että hiukseni ovat koko Sveitsin reissun ajan olleet normaalishampoopesuista huolimatta samalla lailla tahmaiset kuin Kreikan saippuaoopperan aikana.
Ajattelin ensin että ongelma kenties liittyy Zermatin veteen, mutta ei. Sama homma Bernissä, eivätkä hiukset normalisoituneet vielä Locarnonkaan vedellä.
Missä on syyllinen?
Sveitsin vedessä?
Hiustuotteissani?
Veden & jonkun käyttämäni hiustuotteen yhdistelmässä?
Oletko se sinä, Goldwell Soft Color? Vai sinä, Uniquen suolasuihke...? Eikö sveitsiläinen vesi kykene huuhtomaan suolaa irti hiuksistani?
Vai olisiko sittenkin Daddy-O'lla tai Korresin Aloe-hoitoaineella huonot kemiat paikallisen vedenlaadun kanssa?
Aivan mystistä. Edellisillä Sveitsin reissuilla en muista tällaista kokeneeni.
En normaalisti koskaan lue minusta tai blogistani kirjoitettuja keskusteluketjuja netin keskustelupalstoilla, mutta eilen illalla, liekö syynä ticinolainen merlot, päädyin lueskelemaan peräti 16-sivuista ketjua koskien Karkkipäivää.
(Pakko todeta, että ihan himmeän absurdia ylipäänsä, että ventovieraiden uteliaisuus venyy keskustelemaan internetissä minusta, siis tuiki tavallisesta Sannista Savon maalta. Se on jotain niin eriskummallista, että on parempi etten ajattele koko asiaa ja jätän keskusteluketjut sikseen taas seuraavaksi viideksi vuodeksi. :))
Nyt mielikuvitukseni (ja huumorini) lähti kuitenkin pulppuamaan, enkä malta olla lähtemättä mukaan muuan eniten keskustelua kirvoittaneeseen aiheeseen. Millä Sanni oikein elää? Eihän se oo mikään köyhä? Montako asuntoa se omistaa? On kyllä bloggaajalla lokoisat olot kun vain matkustelee ja ostaa satasella rajauskyniä.
Ajattelin tarjota dilemmaan joitain vaihtoehtoisia selityksiä.
Voihan olla, että…
1 Käyn edelleen normaalissa päivätyössä mutta pidän sitä niin tylsänä aiheena etten tuo sitä mukaan blogissa esitettyyn arkeen.
2 Olen voittanut lotossa. Eihän siitä kukaan ääneen puhu :)
3 Mr. Karkkipäivä on rikas sugar-daddy joka maksaa kaiken matkusteluni ja vielä kakkosasuntoni vuokratkin minun vain naputellessa huolettomasti geelikynsilläni blogia päivät pitkät. Pihiys kuitenkin iskee vaatteiden kohdalla eikä hän suostu ostamaan minulle kuin H&M:n halvimpia trikoopaitoja.
4 Olen perinyt kaukaisen Amerikan sukulaiseni tai vaihtoehtoisesti lähellä Hattulassa eläneen sukulaisen.
5 Tienaan blogillani sen verran että se mahdollistaa elämäntyylini.
6 Olen oikeasti ihan mieletöntä kapasiteettia vaativassa, salaiseksi luokitellussa työssä ja trikoopaitaisen köyhisbloggaajan imago on vain cover.
7 Olen hirveässä pikavippi- ja perhevelkakierteessä ja yritän epätoivoisesti keksiä tietä ulos ennen kuin joudun myöntämään, että lainabuulaagien hanat ovat nyt kiinni eikä syksyllä tulekaan uutta Kreikan saarikierrosta. Tai lavastan reissun vanhoja arkistokuvia käyttäen – eihän kukaan huomaa jos Zakynthos-jutussa on kuvia Miloksen syrjäseuduilta…
P.S. Olen samaa mieltä erään keskusteluketjuun kommentoineen kanssa. Ehkä sen kolme vuotta (!) sitten kirjoitetun Köyhä-postauksen tilanteen kommentointi nykyhetken tilanteen perspektiivistä on hieman ontuvaa. Elämäntilanteet varmasti voivat muuttua. Viime vuonna Matti tienasi 200. Nyt hän ehkä tienaa 300?
Ahh, mystisyys. Onko se bloggaaja nyt köyhä vai varakas? Kuka tietää? Voiko joku kertoa?
Jollekulle tällä on merkitystä.
Suurimmalle osalle ei.
Vietin kuluneen viikon Bernissä. Kaupunki on todellakin mitä fantastisin paikka ”pistää leiri pystyyn” pidemmäksikin aikaa, sillä sieltä käsin on mielettömän kätevä tehdä päiväretkiä toinen toistaan kiinnostavampiin kohteisiin. Idyllisiä miniatyyrikyliä, turkooseja järvenrantaparatiiseja, eloisia kulttuurikaupunkeja ja lumisia vuoria…
Minne päin sinä haluaisit lähteä? Hyppää junaan Bernissä ja olet perillä ennen kuin huomaatkaan. Esimerkiksi kosmopoliittinen Lausanne on tunnin junamatkan päässä, nuorekas, vilkas Interlaken 50 minuutin matkan takana ja viehättävä Murten vain 35 minuutin päässä.
Minä vierailin viidessä kohteessa. Tässä kukin muutamaan lauseeseen tiivistettynä.
Solothurn
Solothurn.
Asukasluku 16 000.
Pieni, unelias kiiltokuvakaupunki 40 km päässä Bernistä. Solothurnin vanhaa kaupunkia kutsutaan Sveitsin kauneimmaksi barokkipitäjäksi. Värikkäät, koristeelliset talot reunustavat holvikaarien alta kulkevia, pittoreskeina kaartuvia katuja. Keskiaikaiset suihkulähteet koristavat sieviä aukioita. Aare-joen rannan kahviloissa ja ravintoloissa voi lepuuttaa silmiään milloin laiskana, milloin kiihkeänä virtaavassa virrassa.
Sanni suosittelee: drinkkiä tai lounastaukoa viehättävällä Friedhofplatz-aukiolla.
*
Gruyères
Gruyères.
Asukasluku 2100.
Jos Walt Disney loisi sveitsiläisen kylän, se näyttäisi tältä. Muurien reunustama, satulinnan kruunaama yhden kadun miniatyyrikyläidylli upeanäköalaisen kukkulan huipulla. Kyllä, tämä on ihan oikea kylä, ei kulissi. Ei ihme että turistit tulevat pällistelemään.
Kaiken keskellä hämmentää H.R. Gigerin surrealistinen museo – Giger oli sveitsiläinen kuvataiteilija, heppu joka loi Alienin ja koko elokuvien visuaalisen ilmeen.
Ainiin, ja tuleehan täältä myös yksi maailman tunnetuimmista juustoista. Ei paha meriitti sekään.
Sanni suosittelee: että ylipäänsä näet Gruyèresin. Ja ota kamera mukaan.
*
Neuchâtel
Neuchâtel.
Asukasluku 33 000.
Hienostunut, välimerellinen, rento, ”hip”. Viehkeän lomakaupungin tunnelma kohtaa eloisan ja boheemin yliopistokaupungin kuorrutettuna kaiken yllä kohoavalla upealla renessanssilinnalla ja goottityyliin rakennetulla jylhällä kirkolla. Sijainti Neuchâtel-järven rannalla ja Jura-vuoriston kupeessa ei voisi olla tenhoavampi. Täällä puhutaan myös Sveitsin puhtainta ranskaa. Tres charmant!
Sanni suosittelee: hidasta vaeltelua vanhan kaupungin kuvauksellisella Rue des Moulins -kadulla. Love!
*
Murten
Kävi ilmi että Bernin Airbnb-houstini on kotoisin Murtenista, ja tämä katu hänen kotikatunsa. Okei, täällä siis asuu oikeasti ihmisiä....
Murten.
Asukasluku 6500.
Todellinen keskiaikaisten kylien helmi. Tunnelmallinen, kolmen kadun käsittävä muurien ympäröimä vanha kaupunki linnoineen yhdistettynä rentoa lomatunnelmaa henkivään, turkoosivetisen Murten-järven rantaan ja viehättävään satamaan. Kuin satukirjasta.
Sanni suosittelee: kävelyä linnoituksen muurilla. Näkymät kaupungin kattojen yli järvelle ja toisella puolella polveileville kukkuloille ovat todellista ”Kodak-moment” –kamaa.
*
Fribourg
Fribourg.
Asukasluku 36 000.
Saanejoen rannalla sijaitseva Fribourg on niinikään maalauksellinen keskiaikaisessa arkkitehtuurissaan, mutta tunnelmaltaan Berniä ja Neuchâtelia raffimpi ja ”työläisempi”.
Mäkinen kaupunki tarjoaa sporttista sightseeingiä ja jyrkimmän korkeuseron kohdalla köysirata yhdistää kaupungin alemmat osat ylempään. Fribourg sijaitsee Saanejoen mutkassa samaan tapaan kuin Bern Aare-joen varrella, ja jokimaisema luo kaupungeille tietynlaista samaa henkeä. Fribourg on kuitenkin modernimpi. Fribourg on virallisesti kaksikielinen kaupunki, mutta käytännössä ranskaa puhutaan enemmän ja esimerkiksi kaupoissa henkilökunta puhuu automaattisesti ranskaa.
Sanni suosittelee: viivähtämistä persoonallisella Place du Petit-Saint-Jean -aukiolla alakaupungissa. Lainaa kirja aukion reunalla seisovasta kaupunkilaisten kirjastolaatikosta ja istu penkille ihmettelemään värikästä tunnelmaa.
*
Teen Bernistä oman jutun erikseen.
P.S. Ette uskokaan minkä vaivan takana tämän postauksen tuottaminen oli.... Terveisin hikinen, hyttysten purema, jonkin verran nälkäinen ja kevyesti äkäinen matkaaja Locarnon nettikahvilassa.
Minun ei pitänyt tulla "Sveitsin Italiaan" ollenkaan, kun se oli olevinaan niin kallista. Viime hetkessä löytyikin budjettiin sopiva majapaikka ja 20 frangin Supersaver-junalippu. Ja täällä ollaan nyt, yhtäkkiä melkein Italiassa. :)
Istuin kirjoittamaan muusta, mutta kun katsoin käsiäni, tartuin kameraan ja kirjoitin tämän.
Kynteni ovat hirveässä kunnossa.
Etusormien geelivahvistukset ovat irronneet kokonaan vieden kynnen mukanaan ja loppujenkin kynsien geeli on irronnut pinnasta niin, että on vain ajan kysymys, koska nekin katkeavat/on leikattava. Kävin huollossa vasta kaksi viikkoa sitten. Tekijöitä todellakin on moneen lähtöön, ja näiden kynsien kohdalla tekijän viilauskommenteista saattoi kenties jo päätellä jotain henkilön ammattitaidosta... Pinta oli myös sen näköinen että vakkarilaittajani olisi saattanut päästää pienen kirkaisun jäljen nähdessään.
Viitteeksi: vakkarilaittajani tekemä geelivahvistus pysyy moitteettomana viisikin viikkoa, ja pysyisi varmaan pidempäänkin mutta kasvuraja vaatii tietysti huollon.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoittaa huonoista kynsiteknikoista, vaan ylipäänsä kauneustoimenpiteistä, jotka aiheuttavat riippuvuuden tekijäänsä. Kynnet, ripsenpidennykset, mahdollisesti hiustenpidennyksetkin. Ja ehkä joillekuille kampaaja yleisestikin, tai jopa kosmetologi, jos iho on tottunut saamaan tietyn, ihon kuntoa merkittävästi ylläpitävän hoidon tasaisin väliajoin. Ja onhan vielä valoimpulssikäsittelyt ihokarvoille... Ne jos mitkä ovat ehdottomasti säännölliseen ajankohtaan sidottuja.
Kynnet, ripset, kauniit hiukset ja kaunis iho. Sallin nämä turhamaisuudet jokaiselle naiselle. Mutta ne kun saattavat myös hankaloittaa elämää sisältämällään tekijäriippuvuudella. Kuten minunkin kynsitapaukseni osoittaa, aina ei vain voi luottaa korvaavaan hätäapuun. Toinen tekijä saattaa pahimmillaan jopa pilata huollettavan kohteen. Kun menen seuraavan kerran vakkarilleni, joudumme aloittamaan alusta ja kynteni täytyy muotittaa mikäli haluan niistä taas pitkät.
Kuulostaa hurjan triviaalilta asialta, mutta mikäli haluan säästyä esimerkiksi tämän hetken tilanteelta, jossa joudun käytännössä teippaamaan sormenpääni jotta pystyn pesemään hiukset (joka on pessyt hiuksiaan puoliksi irronneilla geelikynsillä tietää mitä tarkoitan), minun on suunniteltava huoltotoimenpiteet jo kauan ennen matkaa ja varmistuttava, että olen vakkarini paikkakunnalla juuri ennen lähtöä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, ja voihan vakkarilaittajakin olla lomalla tai sairaana. Sitten kärvistellään ja mietitään, että kaikkeen sitä asettaa itsensä vain jotta saa nätit kynnet/ripset/hiukset jne.
Tietyt kauneustoimenpiteet tekevät meidät riippuvaisiksi.
Kuka tunnustaa olevansa riippuvainen kauneusammattilaisestaan?
Minkä kauneustoimenpiteen tekijään teillä on riippuvuussuhde? Onko jakaa joitain "kauhutarinoita" tilanteista, joissa ei ole päässyt vakkarilleen ja hiukset/kynnet/ripset on hoitanut joku muu vähemmän mairittelevin seurauksin?
