Sympaattista, miten moninaisissa asioissa lukijat kääntyvätkään puoleeni, välillä täysin odottamattomistakin aiheista. Minulta pyydetään useimmiten apua meikki- ja ihonhoitoasioissa, mutta kasvavassa määrin myös matkailuvinkkejä (sinä joka kysyit Sporadeista, vastaan pian, anteeksi kun on taas jäänyt roikkumaan!) ja jopa ruokavalioon liittyvää konsultaatiota. Helmikuussa sain sähköpostiini seuraavanlaisen viestin lukijalta;
"Moikka!
Voisitko antaa minulle hieman aloittelijan ohjeita vaeltamisessa? Haluaisin lähteä ensimmäistä kertaa vaeltamaan poikaystävän kanssa, mutta suoraan sanottuna minulla ei ole mitään hajua mitä kaikkea mukaan pitää pakata, minne kannattaa mennä, uskaltaako heti jäädä yöksi jne. Voisitko tehdä blogin puolelle tai vastata sähköpostilla jotain tärkeimpiä asioita tai joitain nettisivuja, joilta löytyy hyvää tietoa?"
Camilla, nyt seuraa vastaus :) Olin tekemässä juttua Kurjenrahkan retkestämme, kun keksin, että tässä yhteydessähän voisin toteuttaa lukijan toiveen vaellusvinkeistä :)
Olen käytännössä kaukana eräekspertistä, mutta jonkinlaista retkeilyrutiinia on alkanut jo syntyä.
Olen aina tykännyt liikkua luonnossa, mutta perusteellisemman kaavan retkeilystä teltta- ja laavuyöpymisineen innostuin vasta mieheni kautta. Mr. Karkkipäivä on varsinainen eräjorma ja on luonnossa ehkä parhaassa elementissään. <3 Hän on tietysti tehnyt eräilystä minulle helppoakin - kotona kun on kaikki "pelit ja pensselit" valmiina, minun tarvitsi vain seurata mukana metsään ^_^
Minne mennä?
Kansallis- ja luonnonpuistot sekä valtion retkeilyalueeet tarjoavat merkittyjä luontopolkuja ja reittejä lyhyemmistä päivä- tai viikonloppupatikoista aina pidempiin vaelluksiin. Merkityillä reiteillä on lähes mahdoton eksyä, joten aloittelijakin voi suunnata niille huoletta.
Luontoon.fi-sivulla on listattu esittelyineen kaikki Suomen kansallispuistot sekä retkeilyalueet. Sivulla on todella kattavasti tietoa kaikesta retkeilyyn ja vaellukseen liittyvästä alkaen siitä, miten puistoihin pääsee niin julkisilla kuin omalla kulkuneuvolla. Aloittelevalle retkeilijälle hyödyllinen on sivustolle koottu Retkeilyn ABC, josta löytää yksityiskohtaisia vinkkejä niin varusteiden hankintaan kuin retkiruoan suunnitteluun. Todella hyvä sivu!
Retkikartta.fi-sivulta löytyvät kaikkien puistojen tulostuskelpoiset kartat reitteineen.
Miten luonnon- ja kansallispuisto eroavat toisistaan? Luonnonpuistot on perustettu ensisijaisesti luonnonsuojelua ja tutkimusta varten, ja niiden suojelumääräykset ovat kansallispuistoja ankarammat. Suurin osa luonnonpuistoista on suljettu muilta kuin tutkijoilta, mutta osassa saa liikkua merkityillä reiteillä. Nämä yleisölle avoimet luonnonpuistot eivät retkeilijän näkökulmasta eroa kansallispuistoista mitenkään; kummissakin on merkittyjä reittejä ja palveluita kuten tulentekopaikkoja, telttailualueita (joiden yhteydessä myös puu-cee-käymälät), laavuja ja vuokra- tai autiotupia.
Esimerkiksi Kevo, jossa vaelsimme unohtumattoman hyttysten täyteisen viikon viime kesänä, on luonnonpuisto.
Monilla retkeilyalueilla on omia reittejä myös pyörätuolilla liikkuvalle.
"Uskaltaako heti jäädä yöksi?"
Uskaltaa :) Yöpyminen kansallis- tai luonnonpuistojen merkityillä reiteillä on turvallista, ja sesongista riippuen kohtaat usein myös muita yöpyjiä telttailupaikoilla. Jos telttaa ei ole omasta takaa tai ei halua sellaisessa yöpyä, on vaihtoehtona myös katto pään päällä eli laavu, tupa, kota tai kammi. Tupatyypit vaihtelevat puistosta riippuen. Lisätietoa erilaisista tuvista löytyy täältä.
Villieläimiä ei Suomen kansallispuistojen merkityillä reiteillä tarvitse pelätä.
Ainoa harmillinen kohtaaminen "villieläimen" kanssa meidän vaelluksilla tapahtui Repovedellä, jossa hiiret söivät yöllä pähkinäjemmani repun sivutaskusta. ^_^ Muuten ainoat kiusaa aiheuttavat eläimet ovat öttiäiset kesä-Lapissa. Ja sitä kiusaa ei muuten kannata aliarvioida ;)
Ylemmät kuvat: vadelmakynnet ja mun rakkaat, ihanat, maailman parhaat vaelluskengät. / Vhh:laisen perusaamiainen retkiolosuhteissa ei paljon kotiaamiaisesta poikkea; kahvia, kananmunaa ja kasviksia. :)
Mitä pakata?
Lyhyelle viikonloppuvaellukselle meidän setti on tällainen:
Miehen rinkassa:
Teltta, ensiapupakkaus, Leatherman, otsalamppu, makuualusta, makuupussin laineri (eli ohut silkkipussi), retkikeitin, kaasua tai bensaa, keittoastiat, juoma-astiat (Platypus + Nalgene) ruokaa, vaihtokalsarit ja -sukat, taukotakki (eli lämmin untuvatakki), myssy, packlite-Goretex-takki ja -housut (jos sataa). Säästä riippuen mukana joskus myös Ruskovillan yökerrasto. Windstopper-takki kulkee rinkan hupussa josta sen voi nopeasti vetää päälle.
Päällä: softshell-housut, pitkähihainen merinovillapaita ja sen päällä ohuempi tekninen paita (eli materiaalia joka siirtää kosteuden pois iholta), tuubihuivi.
Puuvillaisia vaatteita ei muuten suositella vaellukselle, ne pitävät hien ja kosteuden itsessään.
Auringonlasku Kurjenrahkan Vajosuolla
Mun rinkassa:
Kummankin makuupussit, makuualusta, vaihtovaatteet (sukat, alushousut, merinovillakerrasto), Goretex-housut, untuvatakki, myssy, ruokaa, ruokailuastiat, kirja, otsalamppu, termospullo, vesiastia (Platypus). Rinkan hupussa Windstopper-takki.
Päällä: softshell-housut, merinovillainen pitkähihainen paita ja sen päällä tekninen t-paita, tuubihuivi. Usein vielä säästä riippuen fleece-takki (palelen herkästi).
Vaatteita pakatessa kannattaa pitää mielessä, että kävellessä on useimmiten kuuma ja hiki (jolloin toppatakki on viimeinen asia jota kuvittelee tarvitsevansa), mutta taukopaikalla tulee vilu hyvin nopeasti. Silloin iloitset untuvatakistasi :)
Illalla tulee usein jopa kylmä, ja minä ainakin vedän kevät- ja syysvaelluksilla päälle kaikki mukana olevat takit ja housut kun ilta hämärtyy. Kesävaellukset ovat ainoita jolloin untuvatakille ei ole ollut käyttöä.
Ruoka
Lyhyillä viikonloppuvaelluksilla ruokaa tarvitsee ottaa mukaan sen verran vähän, että suosimme tuoreruokaa. Se tietysti painaa, mutta viikonloppurinkka tarvikkeineen on muutenkin kevyehkö joten ruoan paino ei haittaa. Viikon vaellukselle mukaan lähtee enemmän perinteistä pussi- ja kuivaruokaa, paitsi minulla, jolla on oma retki-vhh-ruoka. Ja sen vuoksi saankin kantaa painavampaa rinkkaa ;)
Olen tosin kehittynyt huimasti retki-vhh-ruoan suhteen, ja nyt nauran kippurassa kun muistelen ensimmäistä vhh:n aikaista vaellustani Kilpisjärvelle.... Ei hyvänen aika sitä tölkkien ja tetrojen määrää... Ihan käsittämätöntä. :D
Kurjenrahkalla herkuteltiin mm. loimulohella, (palaneella) bataatilla ja porkkanalla sekä munakermaviilikastikkeella.
Makuupussin lämpöalueeseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota jos on palelevaa sorttia, niinkuin minä. Minä nukun kesälläkin makuupussissa, jonka comfort-alue on jossain miinuksen puolella.
On parempi hikoilla liian lämpimässä makuupussissa kuuman yön sattuessa, kuin hytistä yön läpi liian viileässä pussissa. Lämpimästä makuupussista voi aina ujuttautua osittain ulos ja helpottaa kuumuutta, mutta liian viileään pussiin ei auta mikään.
Hyvät vaelluskengät ovat yksi tärkeimpiä varusteita, kumisaappaissa tai lenkkareissa ei tosiaankaan kannata lähteä vaellusreiteille.
Jonkun lyhyen luontopolun saattaa kenties selvittää kumppareissa, mutta pidemmillä reiteillä kunnon kengät ovat must.
Suosittelen vaelluskenkien hankintaa alan liikkeestä. Omani ovat Meindlin ja olleet alusta asti kuin yhtä jalkojeni kanssa. Näissä kengissä eivät jalat väsy, tuki ja istuvuus ovat täydelliset <3 Olen kulkenut Meindleilläni jo vuodesta 2007.
Olen niin iloinen, että olen saanut miehen kautta löytää retkeilyn ilon. Luontoelämykset tuovat tärkeää ja tarpeellista vastapainoa tietokoneen ääressä jumittavalle arkielämälleni, ja lyhytkin yhden yön vaellus on todellinen henkireikä. On ihanaa jättää some ja koneet ja teknologia hetkeksi taakseen ja olla 100-prosenttisesti läsnä luonnon keskellä.
Se on uskomattoman rentouttavaa.
Satumetsä.
Loppuun täytyy vielä kertoa leipomistarina Kurjenrahkalta. :)
Niin sitä vain mieskin laittaa kätensä taikinaan nuotiolla, voisiko uskoa!
Mr. Karkkipäivä tuo joka retkelle mukana lettu- tai pullataikinainekset (valmiiksi kotona sekoitetut), sillä ne "kuuluvat totta kai asiaan".
Tällä kertaa misterin "tikkupulla"taikina ei vain oikein onnistunut, eikä taikinaan saatu sopivan sitkoista ja paksua koostumusta jotta sen olisi saanut käärittyä optimaalisesti tikun päähän.
Pulla näytti tältä. :) Minulle tuli mieleen kärähtänyt kivespussi.....
Mies sitten keksi, että pullanhan voi paistaa myös folion päällä. Touhua katsellessa minunkin alkoi kovasti tehdä mieli pullaa. En ota retkille mukaan muuta jälkkärimäistä kuin tummaa suklaata ja proteiinipatukoita, sillä minun ei oikeastaan koskaan tee eräillessä mieli makeaa.
Nyt leivonnaisen himo kasvoi kuitenkin niin suureksi, että harkitsin jo hetken vehnälle antautumista.
Sitten muistin, että minulla on retkiruokien joukossa minigrip-pussillinen psylliumia (käytän sitä esimerkiksi kastikkeiden saostukseen). Hei, minähän voin tehdä improvisoidun vhh-taikinan!
Tuumasta toimeen. Sekoitin taikinan soijakermasta, psylliumista ja ruokalusikallisesta kaurahiutaleita. Makeutusta minulla ei ollut, mutta maustoin taikinan kanelilla.
Taikina öljytylle foliolle kypsymään. (Kuvassa vieressä vehnäversio.) Pinnan ruskistuttua lisäsin päälle tummaa steviasuklaata. "Tikkupullaleiriläiset" alkoivat luoda kiinnostuneita katseita leivonnaiseeni, joka muistutti ilmiselvästi....
Chocolate-chip-cookieta! No eikös vain! :) Pehmeänä versiona.
Näin sain minäkin oman retkipullan. :) Kaikkeen see psyllium taipuukin, todellinen monitoimijauhe. Kokemuksesta innostuneena aloin heti kehitellä helposti mukanakulkevia jauhosekoituksia, joista voin tulevaisuudessa valmistaa vhh-lettuja tai vaikka muffinseja, jos pullan himo vastaisuudessa iskee erätulilla! :)
*
Onko lukijoiden joukossa retkeilijöitä? Olisi mukava kuulla juttuja vaikkapa ikimuistoisimmasta vaelluksestanne tai vinkkejä erityisen kauniille reiteille.
Kyllä luonto vain tekee hyvää.
49 comments on “Reppu selkään ja luontoon”
Oi joi, tuo Kuhankuono sattuu minua sydämestä.
Kuhankuono on varmasti sympaattisin retkeilyreitin nimi mihin olen törmännyt! ^_^
Huikean upea tuo ensimmäinen auringonlaskukuva! Minäkin rakastan metsää, mutta vaeltanut olen viimeksi vuonna 2005? Silloin ei oikein mennyt kaikki putkeen, mutta se ei estä joskus lähtemästä uudestaan. Vuorokaudenkin kestävä reissu voisi olla kiva jos lähtisi johonkin lähelle.
Huikean upea tuo ensimmäinen auringonlaskukuva!
Oli livenäkin juuri niin huikean upea :) Kaunein metsässä koettu auringonlasku koskaan - ja melkein missattiin se kun istuskeltiin laavulla.
Tampereen lähellä esim. Seitseminen sopii tosi hyvin päiväreissulle, siellä on oikein kivoja rengasreittejä jotka taittaa hyvin päiväreissun aikana :)
Bongasin Seitsemisen pari vuotta sitten jostain Tampereen puhelinluettelon menovinkeistä ja tuumin, että olisi kiva kokeilla lyhyttä eräreissua, mutta unohdin sitten koko asian. Pärjäisiköhän päiväreissun lenkkareilla?
Riippuu säistäkin, jos on ollut märkää niin sitten voi poluilla olla kohtia joissa on pakko melkein kahlata. Jos säät on olleet pitkään kuivat niin tukevilla lenkkareilla varmaan pärjäisi päivän :) Varrelliset nilkkaa suojaavat olisi parhaat, epätasaisilla kohdilla nilkka nuljahtaa kumman helposti.
Minä olen lyhyet päiväreissut pärjäillyt ihan kivasti sellaisilla goretex-lenkkareilla :). Käyn melko usein keväällä, kesällä ja syksyllä retkeilemässä ja yleensä polut ovat niin hyvässä kunnossa, että coretex-kalvollisilla lenkkareilla on pärjännyt vallan mainiosti. Olen joskus ihan normilenkkareillaki tainnut retkeillä mutta kyllä se vedenpitävyys on retkikengissä yleensä hyödyllinen ominaisuus, ainakin keväällä ja syksyllä :)
Näin on :) Kerran kun jalkansa kastelee ja joutuu jatkamaan matkaa märissä kengissä, ei halua enää koskaan kokea sitä...
Ikimuistoisin vaellus? Sarek, Ruotsi. Siellä ei ole mitään. Ei merkittyjä reittejä, siltoja, tupia, vessoja, hyvää säätä, kännykän kuuluvuutta eikä oikeastaan mitään muutakaan. Siellä on: tuulta, vesisadetta, tulvivia puroja, hengenvaarallisia vesistönylityksiä, litslätsmärkää maastoa, jatkuvaa nousua ja laskua. Siellä on myös todella kauniit maisemat ja vuorenhuiput jotka näkyisivät mikäli pilvet eivät laahaisi matalalla. Noh, ehkä sattui huono aika..mutta oli se sellainen persejontka etten mene sinne enää ikinä ;)
Muita mukavempia muistoja on jäänyt mieleen esimerkiksi Norjan Jotunheimenista, jossa eräänäkin huhtikuisena pakkasaamuna olin teltassa hyvin onnellinen siitä, että tee oli lämmintä eikä leipä ollut jäässä. Muina aamuina asia ei aina ollut niin. Todella hieno reissu, vaikka sukset ei aina luistaneetkaan, myrsky sattui matkalle ja naamakin paloi. :)
Ruuat kuivaan nykyään itse lähes kaikki. Voi syödä juuri sitä mitä haluaa eikä paina paljon.
Erityisen kaunista on Kebnekaisen maastoissa ja Jotunheimenissa. Tykkään korkeuskäyristä. :)
Täällä yksi luontohöntsäilijä ilmoittautuu! Kurjenrahkassa suoritin kauden avauksen maaliskuussa yhden yön soolovaelluksena, upea paikka. Minkä merkkinen makuupussisi on?
The North Face ja malli Superlight Regular.
Ooooh, sait pienen vaelluskärpäsen pureman kutittelemaan minua.. Kesällä luonnossa oleskelu on parasta, mutta mukavuudenhaluisena en ole pidempiä reittejä harrastanut. Lisäksi tuntuu että hyvin varustautuneena vaeltamiseen uppoaisi hirveästi rahaa kalliisiin varusteisiin.
Kyllä niihin saakin uppoamaan rahaa, tämän olen mieheltä käsittänyt. Hyvät teltat ja makuupussit nielevät hullusti rahaa... mutta ovatkin sitten tietysti vuosikausien sijoituksia. Retkeilyn aloittaessa kaikkien varusteiden hankinta kertainvestointina voi kyllä saada aikamoisen loven kukkaroon...
Toisaalta, on myös toisenlaista vaellusta :) Nuorin sisareni on harrastanut vaellusta hyvinkin askeettisilla varusteilla, jopa niin että ruoka on loppunut erämaassa kesken ja olivat sitten poimineet sieniä ja jotain juuria syödäkseen.. En muista oliko heillä telttaakaan, taisivat nukkua taivasalla. Se on tietysti eri juttu omaako sellaisen mentaliteetin, joka viihtyy tuon tyyppisillä vaelluksilla... Itse en taitaisi pystyä...
Retkeily ei lopulta ole varusteista kiinni, mutta varusteet vaikuttavat merkittävästi kokonaiselämykseen ja kokemukseen.
Täällä innokas vaeltaja! Takana on vain muutama vaellus, joista viimeisin oli Karhunkierros. Nyt edessä muutaman viikon päästä Kevo, josta olenkin lukenut teidän hyttysten tähdittämän tarinan hieman peloissani. :D Toivottavasti meille ei satu vielä ainakaan pahinta hyttysaikaa. :) Vaeltaminen on kyllä mielessä ja haaveissa aina koko pitkän talven. Mikään ei todellakaan ole niin rentouttavaa kuin luonnossa seikkaileminen muutaman päivän ajan kaukana kaikesta "mukavuudesta". Just sitä, mitä kaipaa. <3
Sormet ristissä ettei tulevana kesänä ole viime kesän kaltaista räkkää! :) Mutta teidän vaellus taitaakin olla sen verran aikaisin, ettei ötökät ole vielä heränneet ^_^
Heippa! Olen aina ihastellut näitä teidän vaellustarinoita ja oikein aina odotan niitä :) Olen itse alkanut jo hieman hankkimaan varusteita jos sitä esim. tänä kesänä/syksynä saisi aikaiseksi lähteä ensimmäiselle yliyön vaellukselle. Teltta vielä puuttuu, ja olisinkin kysynyt minkä merkkinen/mallinen teltta teillä on? Ja mitkä ovat hyvän teltan (kokemuksen rintaäänellä) tärkeimmät ominaisuudet Suomen luonnossa ja säissä :) Hyviä oppaita ja sivustoja olen yrittänyt lukea mutta sellaisia oikean elämän koettuja kokemuksia olisi hyvä saada (vedenpitävyys, tuuletusaukot, keppien materiaalit, jne jne), ihan tällaiseen Suomen kevät-kesä-syksyvaelteluun. Kiitoksia taas blogistasi! :)
Meillä on kaksi Helsportia (Svalbard ja Fjellheimen) ja Marmot Limelight, joista Kurjenrahkalla oli Helsport Fjellheimen. Marmot on halpa (250€) ja hyvä kolmen vuodenajan teltta (tai vajaan kolmen vuodenajan; syksystä alku ja keväästä loppu). Misteri sanoo että Helsportit on vähän matalia ja kalliita, mutta tehty erittäin koviin oloihin. Tuon Fjellheimenin hinta on jossain 700-800 euron tuntumassa.
Hyviä telttamerkkejä miehen mukaan ovat Helsport, Hilleberg, Mountain Hardwear ja The North Face. Tärkeimmät ominaisuudet riippuvat käytöstä, mutta yleisesti paino, vedenpitävyys ja tuuletus. Sekä absidien koko ja tilat. Hankintaa miettiessä tärkeitä pointteja ovat esim. tuleeko teltta ympärivuoden-käyttöön vai vain tietylle sesongille, käytetäänkö sitä pitkään samassa paikassa vai pitkällä matkalla (paino) jne. Melojille esim. itsestään seisova teltta on usein must, koska luodoille ei saa kiiloja jne.
kiitoksia paljon vastauksista, ehkä tästä saa taas lisävarmuutta teltanhankintaan :)
ihana postaus! mäkin olen joskus ollut henkeen ja vereen eräilijä, mutta nyt varustekanta vaatisi niin perusteellista uusimista, ettei rahat riitä ja pelottaa lähteä yhtään pidemmälle reissulle ilman kunnon releitä :( totta kai pienet päiväretket tai lyhyemmät helpon maaston retket menevät huonoilla varusteilla ihan sisukkuudella, mutta viimeistään useamman satasen vaativat kengät ovat este millekään kunnon eräilylle. taitan nilkkani niin helposti, että en vain uskalla lähteä millään huonoilla kengillä, siinä sitä oltaisiin jos nilkka menisi kävelykelvottomaan kuntoon jossain keskellä metsää. ihan oikeasti retkeily on sellainen etuoikeus, josta jokaisen siihen kykenevän pitäisi olla todella kiitollinen... ja ylipäänsä täällä suomessa luonto, mä luulen, että yllättävän moni ei osaa sitä arvostaa. ulkomailla meluisessa, ahtaassa betonihirvitys-suurkaupungissa asuminen kyllä laittoi suomen luonnon ihanuuden oikeisiin mittasuhteisiin! ja sitä kun löytyy edes jossain muodossa moneltakin nurkkaa.
lappi ja venäjän jylhät maastot ovat tähän mennessä parhaita kokemuksia. vielä jonain päivänä pohjois-amerikkaan!!!!!
en tarkoita sanoa tätä millään tavoin ilkeästi, mutta pikkuisen meinasi huvittaa, että joku on keksinyt pyytää tässä aiheessa neuvoja bloggaajalta, jonka pääasiallinen bloggausaihe retkeily kuitenkaan ei ole :) kirjastosta löytyy mainioita perusteoksia, tosin en osaa sanoa miten ajankohtaista tietoa varusteista löytyy. itse olen taipuvainen ajattelemaan, että varusteurheilu on normaaliretkeilijällä vain mukavuuskysymys. vasta kun mennään oikeasti pitkille reissuille äärimmäisiin olosuhteisiin (aurinko, tuuli, kylmyys, kuumuus) alkaa varusteilla (kengät poislukien!) olla väliä. mutta suosittelen siis kirjaston antimiin perehtymistä, esim. Olli Aulion opuksiin voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. mutta kiva ja informatiivinen postaus ^^
Kyllä se minuakin huvitti, mutta myönteisellä tavalla tietysti ^_^ Minusta oli liikuttavaa, että mun hassuista harvoista eräilyjutuista oli lukija vakuuttunut sen verran, että halusi pyytää apua :)
Tosiaan, kun mun "asiantuntijuuden" alat ovat laajentuneet kevään aikana jo maitorahkaankin, niin miksipä ei retkeilyyn ;D
Olet muuten erittäin oikeassa tuossa kenkäasiassa - nilkat menee yllättävän helposti ilman asianmukaista tukea. Jos ei ole paljon liikkunut vaihtelevissa maastoissa luontopoluilla, ei ehkä tajuakaan eroa peruslenkkarin ja vaelluskengän välillä. Jos lähtisin vasta-alkajana retkeilemään, sijoittaisin ihan ensimmäisenä kenkiin. Niinkuin teinkin vuonna 2007 ostaessani Meindlini ja tehdessäni ekan vaellukseni ^_^ Kaikki muut varusteet lainasin :)
No, mun mielestä se ei oo niinkään ihmeellistä. Monesti voi aloittelijoilta saada myös hyviä vinkkejä kun silloin ei vielä pidä kaikkea itsestään selvyytenä ;) Ja Sanni on loistava kirjoittaja, joten miksi ei kysyisi neuvoja :) Tämähän oli oikein hyvä teksti ja ohjaa sitten muille sivuille.
Kiitos Sonja :)
Musta tämä pyyntö taas oli erikoinen. Tai siten, että itse en kehtaisi millään vaivata bloggaajia näin. Vähintäänkin muotoilisin pyyntöni eri lailla, enemmänkin aihe-ehdotukseksi enkä suoraksi kysymykseksi että vastaatko blogissa tai suoraan minulle. Mutta ilmeisesti tällaiset viestit on yllättävän yleisiä. Vähän samaan ilmiöön olen törmännyt muissa medioissa, kysymyksiä kirjoitetaan vaikka samalla vaivalla asian olisi jo googlettanut. Ehkä olen vanhanaikainen? :) Lähinnä hämmästelen sitä, miten paljon bloggaajilta voidaan vaatia ja joissain tilanteissa suorastaan olettaa, että kattava vastaus tulee. Postaus oli oikein hyvä ja mielenkiintoinen, eli kiva kun tartuit aiheeseen! Tätä ei ole kohdistettu kysymyksen esittäjään, kunhan mietin.
Kysymyksiä ja ihonhoito/meikkikonsultaatiopyyntöjä tulee tosiaan sähköpostiin runsaasti, jotkut hyvinkin yksityiskohtaisia ja pitkiä. Olen kovin otettu siitä että joku kokee minut sellaisena tahona että osaisin auttaa, mutta vastaamiseen menee lopulta hurjasti aikaa, enkä mitenkään pysty päivittäin antamaan henkilökohtaisia ihonhoito-ohjeita ja tuotesuosituksia eri kysyjille, vaikka kuinka olisi ilo auttaa.
Pyrin vastaamaan niin moneen kuin mahdollista, mutta välillä kieltämättä tuntuu vähän hölmöltä, kun pitkään ja ajatuksella kirjoitettuun vastaukseen ei sitten useinkaan tule mitään kiitosta tai vastausta ylipäänsä. Silloin sitä käy vähän mielessä, että on meitä moneen junaan... Miksi näen vaivaa ja laitan omaa henkilökohtaista aikaani jonkun tuntemattoman auttamiseen, kun siitä ei saa edes kuittausta takaisin?
Oho, onpa erikoista! Ja kamalan huonoa käytöstä, koska ei ne kaikki sun viestit voi päätyä roskakoriin, mistä niitä ei huomattaisi. Oon myös vähän hämmästynyt siitä, että käytät aikaa näihin vastaamiseen. Ihanaa, että jaksat auttaa (ja vielä osittain ilman kiitoksia, mulla olisi jo palanut ihan käpy :D ), mutta kovin moni ei varmaan niin tee? Varmasti tääkin on bloggaajan ammatin uutuuteen liittyviä näkemyseroja myös kysyjien puolelta. Itse ajattelisin, että ton kaltaiset kysymykset kuuluu niille, jotka on töissä asiakasta palvelemassa vaikka siellä kosmetiikkaosastolla. Bloggaaja tuottaa sisältöä ja parhaassa tapauksessa vastailee ehtiessään kommenttiboksissa aiheeseen liittyen. Tilauspalvelua täsmäkysymyksiin sitten saa menemällä sellaisen henkilön luo, joka tuntipalkalla odottaa sinua jossakin :) Olisi mielenkiintoista kuulla pitkien pyyntöjen lähettäjältä, että miten he asian näkee ja odottavatko he edes vastausta, vai kokeillaanko vaan kepillä jäätä jos saisikin vastauksen. Tai tuntuuko bloggaaja niin "ystävältä", että kynnys kysyä on matala ja samalla unohtuu, että bloggaajan lukijajoukko on suuri.
Noita minäkin välillä mietin...
Tähän "Reppu selkään" -postaukseenkaan ei muuten tullut kysyjältä mitään vastausta takaisin, vaikka laitoin hänelle linkin tähän postaukseen. Meitä on tosiaan monenlaisia.... Tai ehkäpä kyseinen lukija oli jo suuttunut minuun koska minulla meni näin kauan vastaamiseen....
Oletko lukenut kirjan Villi Vaellus? Kertoo naisesta, joka lähtee vaeltamaan Jenkeissä kulkevalle Pacific Crest Trailille. Ihan viihdyttävä. :) Siitä on kai tehty leffakin.
Sain kirjan lahjaksi mieheltä tässä keväällä :) En ole vielä lukenut.
Minä haluaisin kokeilla! En ole koskaan vaeltanut, saati yöpynyt ulkosalla, jos ei lasketa festareita tai mökin pihassa lapsena telttailua. Nyt juttuasi luettuani tajusin, että vaikka kokeilisin, ei minulla ole mitään tarvittaviaa varusteita! Teltta löytyy ja makuupussi, mutta se on niin vanha ja huono, että vilu tulisi. Pelkästään kokeilemista varten pitäisi upottaa satoja euroa, sillä lähipiirissäni ei ole edes ketään, jolta voisin lainata osan varusteista... :(
Minkä verran olet vaelluksillasi törmännyt yksin vaeltaviin ihmisiin? Ja jos olet, niin onko joukossa naisia?
Juuri viimeksi Kurjenrahkalla törmäsimme yksin patikalle tulleeseen naiseen joka kulki osan matkasta seurassamme. Se taisi olla ensimmäinen kerta kun tapaan yksinvaeltajan. Mies on kyllä silloin tällöin käynyt vaeltamassa itsekseen.
Mä olen yrittänyt saada miestä innostumaan retkeilystä laihoin tuloksin. Ekalla kerralla teimme yöylivaelluksen helpolla reitillä. Noin puolen kilometrin kohdalla mies alkaa valittaa, että rinkka hiertää. Noh kun rinkka hiertää niin sehän hiertää koko loppumatkan. Suunniteltu yöpaikkamme ei ollutkaan hyvä, joten kävelimme 20km lisää etsien uutta paikkaa. Paikan löysimme järven rannalta, jonka toisella puolella joku soitti täysillä Cheekiä, ei nukuttu ei. Noh kesällä sain miehen innostumaan kuitenkin Saariston rengastien pyöräilystä. Lähdimme ajoissa polkemaan, kunnes aivan alkumatkasta toinen pyörälaukkuni hajosi. Ei se mitään, käännyimme takasin ja kävin ostamassa uuden. Matka jatkui n.2 tuntia myöhemmin kuin piti. 20 km kohdalla uusi pyörälaukku hajosi, teippasin sen jesarilla pyörään. Polkeminenhan oli aivan tuskaa, koska meillä oli kiire, jotta ehdimme ihmisten aikaan Nauvoon. Nauvossa huomasimme, että tulenteko välineet olivat jääneet rikkoituneen pyöräilylaukun sivutaskuun. Mikään paikka ei ollut enää auki ja ketään ei näkynyt missään. Syötiin sitten pelkkää leipää. Yöllä oli kylmää ja märkää. Tuosta pyöräilyreissusta oli nautinto kaukana, ekan illan keskinopeus oli 23km/h ja kun kyseessä ei ole mitkään huippupyöräilijät niin jokainen voi varmasti kuvitella, että mikään sunnuntaivauhti ei ollut kyseessä :D
Näiden kokemuksien perusteella on ihme, että mies suostui vielä lähtemään tänä kesänä mun kanssa pyöräretkelle! Ehkäpä me ollaan jotain opittu..
Minkä merkkiset ja hintaset hajonneet pyörälaukut olivat?
Ikimuistoista oli, kun lapissa vaeltaessa seuraan liittyi poro. Se pysähtyi aina taukopaikoilla ja pysyi mukana vaelluksen loppuun saakka ja lähti omille teille vasta parkkipaikalta kun lähdettiin autolla ajamaan kotiin päin :D
Oletko Repovedellä käynyt? Jos ei pelkää korkeita paikkoja, sieltä muistaakseni löytyy aika pitkä (ja pelottavan korkealla oleva) riippusilta ja lintutornejakin. Siitä on aikaa, kun itse olen käynyt mutta muistan tykänneeni :)
Luonto todella on rauhoittavaa, ja onnekseni koen sitä joka päivä; asun maalla, ja harrastan partiota, jossa leirit ja happeningit tapahtuu usein metsän keskellä. Suosittelen, jos säännöllisen harrastuksen haluat! ;)
Juu olen, lyhyesti mainitaan tuossa blogijutussakin (hiiret söi siellä mun pähkinät yön aikana ^_^). Se riippusilta oli mahtava :) Kuvasin siellä videotakin ja mun piti tehdä aiheesta postaus, mutta niinkuin monen aiheen kohdalla, se jäi sitten tekemättä. (Luulen olevani niitä harvoja bloggareita joilla on jopa liikaa aiheita/materiaalia mistä kirjoittaa, kaikkea ei ehdi julkaista :))
Partiosta - se on epäilemättä aivan loistojuttu normaalisti toimiessaan, mutta itselle jäi harmillisesti tosi ikävät muistot omista partiovuosista lapsena. Meillä oli jotenkin ihan kieroutunut se partioporukka ja ne ohjaajat oli ilkeitä ja työstään epäkiinnostuneita. Minä ja yksi toinen tyttö jopa koettiin, että meitä kiusattiin ohjaajien taholta. Parilla leirillä kävin, ja muistot ovat surullista kyllä pelkästään ikäviä kiusaavan tunnelman takia. :(
Maalla on kyllä ihanaa, onneksi minäkin saan siitä nauttia aina anoppilassa käydessä <3 Kaupunkilaisena tuntuu aina ihan lomalta käydä siellä. Ihanan rauhoittavaa. Siksi viihdyn niin mainiosti Ahvenanmaalla, Maarianhaminakin on "melkein maalla". :)
Kiitos tästä! Mietin juuri pari viikkoa sitten, että voisin kysäistä oletko tehnyt tällaista retkeilyn ABC-tyylistä postausta :D
Mikä sattuma :)
Joku tuolla mainitsikin jo villi vaellus kirjan, mutta se leffa Wild on myös hyvä! Kannattaa katsoa :) hei haluaisin kuulla mielipiteesi kasvoharjoista joita hehkutetaan taukoamatta ny kaikkialla. Mitä mieltä itse oot? Väittävät (ainakin calrisonic) että puhdistaa 6x paremmin kuin pelkillä käsillä tehty puhdistus. Onko ne sun mielestä käteviä, turhia, liian raskaita iholle, yliarvostettuja... tai miten esim verrattuna tavalliseen rakeelliseen kuorintaan tai happokuorintoihin?
En ole ollut kiinnostunut kokeilemaan. :P En jaksanut ottaa Clarisoniciakaan testiin. Mä en jotenkin oikein ole noiden vempeleputsausten kohdeyleisöä, haluan että puhdistus sujuu mahdollisimman nopeasti ja vaivatta. Musliiniliina on suosikkini puhdistusvälineistä, sillä jää tosi hyvän tuntuinen iho. Mutta millään harjalla, etenkään sähkökäyttöisellä, en jaksaisi kasvoja alkaa käsittelemään joka ilta... Olen liian laiska käyttämään jopa sähköhammasharjaa ^_^ Vaikka ei vie yhtään kauempaa kuin tavallisella hammasharjalla pesu.
Se on vain se joku sähkökäyttöisiin kauneuden/hygienian hoitoon liittyviin laitteisiin liittyvä antipatia... ei tule käytettyä. Ladyshaveri taitaa olla ainoa säännöllisessä käytössä oleva sähköinen kauneudenhoitolaite ^_^
Mua kiinnostaisi teidän vesihuolto eli kannatteko kaiken käyttämänne veden mukana vai keitättekö esim järvivettä? Vettä kun kuitenkin kuluu paljon niin tuohan sekin lisätaakkaa..
Täytämme vesiastiat matkan varrella puroista tai lähteistä, ja tarpeen vaatiessa keitämme järvivettä tai putsaamme san tableteilla. Tsekkaamme kartasta reitin vedentäyttömahdollisuudet ja kannamme vettä sen mukaan. Kurjenrahkalla mm. oli yksi telttapaikka jonka läheisyydessä ei ollut vettä, joten kannoimme veden edellisestä leiripaikasta. Siitä tosiaan tulee jonkun verran lisätaakkaa.
Oivoi, aina aika ajoin mulle tulee palava tahto lähteä vaeltamaan. Ikinä en oo käynyt vaeltamassa, mutta pienestä pitäen oon samoillu muuten vaan metsässä. Näiden kuvien myötä taas pitänee alkaa googletella varusteita ja matkakohteita :D Onko nuo vaelluskengät sellaset että kannattaa suosiolla ostaa ne kalliit vai voiko halvalla saada hyviä?
Mä en osaa vaelluskenkien hinta-laatu-suhteesta sanoa oikein muuta, kuin että tunnetut, etablisoituneet merkit ainakin kestää käytössä vuosikaudet. Halvemmatkin voi varmasti tukea jalkaa hyvin, mutta kestävyydestä en osaa sanoa. Kannattaa kysyä retkeilyliikkeistä, siellä henkilökunta osaa aika rehellisesti kertoa eri merkkien eroista.
Ah, metsäretket! Nuorempana vietin paljon aikaa vaelluksilla, ainakin kerran vuodessa mentiin metsään, yleensä Keuruulla, (Suosittelen, siellä on mielettömiä maisemia. Ja ne lähteet, en ole missään juonut yhtä hyvää vettä!) Nyttemmin harrastus on jäänyt, mikä on noloa, sillä Helsingissä asustelevan naapurissa on Nuuksio. Siellä on tehty useita päiväretkiä, mutta pitäisi pakata mukaan teltta ja rinkka, ja mennä pitemmäksi aikaa haahuilemaan. Just äsken kenkävarastoa siivotessani törmäsin vaelluskenkiini, muuten maailman parhaat ja lastenosastolta, joten myös todella paljon halvemmat, ja suuri haikeus täytti minut. Kyllä se niin on, että mettässä huolet sulaa.
Hassuja sattumuksia on vaikka kuinka. En ole yhdelläkään reissulla selvinnyt kuivin sukin, vaan aina pitää mennä rutakon kautta. Kerran tipuin aivan suorilteen ojaan, ja vedin minua auttaneen kaverinikin mukaan. Kerran ylitimme vähän leveämpää ojaa, hyppäsin ja hetken koin voitonriemua, mutta kas, penkka petti jalkojeni alta. Taas oli koko nainen läpimärkä. En käsitä, miten minulle aina käy niin. :D
Ojat vetää puoleensa...! ^_^ Olen minäkin pariin puroon kaatunut reissussa, se tunne kun tajuat että nyt hulahdetaan... Mutta kengät, mun Meindlit - ne pitää...!! Puroon tippuessakin ne pysyi kutakuinkin kuivina, uskomatonta..!
"Mettässä huolet sulaa" - se on kyllä niin totta. :)
Mua kiinnostaisi ihan älyttömästi retkeily, sillä rakastan luontoa. Valitettavasti vaelluksille lähtemisen estää paha nivelrikko lonkassa. Joudun siis ainakin toistaiseksi tyytymään lähimetsässä "samoiluun" koiran kanssa aina pari km kerrallaan. Kunhan pääsen leikkaukseen ja toinenkin viallinen lonkkanivel korvataan tekonivelellä, saatan toteuttaa haaveeni pidemmästäkin vaelluksesta. Meillä on mökki Pohjois-Karjalassa, ja alueelta löytyisivät loistavat puitteet luonnossa liikkumiseen kesälomareissulla.
Toivotan kovasti tsemppiä tulevaan leikkauksen jälkeiseen aikaan, toivottavasti pääset toteuttamaan haaveesi! :) *peukku*
Tässä elämäntilanteessa ei voi kuin vain unelmoida tuostakin vaellusasiasta, mutta pyrin hyödyntämään kaikki pienetkin omat hetket sellaisiin luontosutkauksiin, joiden aikana saa edes pienen kosketuksen luontoon. Ne ovat todella tärkeitä ja pitävät kuitenkin jalat niin sanotusti paremmin maankamaralla arkielämässäkin. :)