Tällä kertaa en aio höpistä omista kokkailuistani, vaikka nekin toki harrastuksen piiriin kuuluvat. Tänään aiheena ravintolaelämykset.
Kuvituksena Hotelli HavsViddenin Gourmetmenu tammikuulta.
Muistan elävästi, kun joskus teininä näin tv:ssä dokumentin ihmisistä, jotka harrastivat ravintoloita. Ja nimenomaan fine diningia (jees, tässä taas ilmaisu joka on vakiintunut maassamme englanninkieliseksi, koettakaa kielenvarjelijat kestää). Katsoin ohjelmaa hämmennyksen vallassa. Nämä ihmiset säästivät rahaa päästäkseen kerran kuussa nauttimaan useamman tonnin ravintolaillallisen (tuolloin oli vielä markka-aika). En pystynyt käsittämään heitä. Herranjumala miten hullua – laittaa nyt lomamatkan verran rahaa asiaan, joka syödään!
Nyt vuosia myöhemmin ymmärrän täysin, mistä nuo ihmiset halusivat maksaa. Ruokaelämys on parhaimmillaan kuin lomamatka. Et maksa pelkästään siitä, mitä saat lautasellesi tai siitä, että pääset eroon nälästä. Elämys koostuu suuhunpantavan lisäksi yhtä lailla miljööstä, palvelusta, seurasta ja tunnelmasta. Ruoka muodostaa kuitenkin luonnollisesti kokemuksen ytimen tarjoten niin visuaalista kuin makuaistimuksellista nautintoa. Ennen kuin ”löysin” tämän harrastuksen, en olisi voinut kuvitellakaan viihtyväni jopa viidettä tuntia yhden illallisen parissa niin, että ei edes huomaa ajan kuluneen..!
Älkää muuten ymmärtäkö väärin. Harrastuksista puhuttaessa ajatellaan usein asiaa, jota toistetaan suhteellisen usein ja säännöllisesti. Harrastus, josta nyt puhun, ei kuitenkaan ole sellainen. Siihen uppoudutaan harvoin mutta sitäkin antaumuksellisemmin. Pikavisiitti nepalilaiseen tai keittolounas Kauppahallissa ovat toisenlaista ravintolaruokailua. Nautinnollisia nekin, mutta eri tavalla, ja vastaavat eri tarpeeseen (--> yleisimmin nälkä!).
Saan kiittää fine dining –innostuksestani miestäni. Mr Karkkipäivä rakastaa hyvää ruokaa ja viiniä. Ennen häntä en ollut koskaan käynyt missään ”paremmissa” ravintoloissa tai ylipäänsä ollut kiinnostunut ”taideannoksista”. Eihän niillä edes lähde nälkä! - oli asenteeni.
Käänteentekevä kokemus tapahtui syksyllä 2012 jolloin mies vei minut ravintola Postresiin Helsingissä. Kokemukseen vaikutti epäilemättä myös se, että suhteeni ruokaan ylipäänsä oli vuotta aiemmin käynyt läpi kokonaisvaltaisen muutoksen.
En koskaan unohda niitä makuja. Eteen tuotiin pikkuruisia annoksia, juuri niitä taidepläjäyksiä joille voi toisella asenteella naureskella ja miettiä, että kuka ihmeessä tällaisista maksaa kun naapuriravintolassa saa kymmenesosalla hinnasta ison lautasellisen pihviä ja pottua joilla nälkä lähtee kertaheitolla.
Mutta ne maut… Ne kertovat, että et ole siellä naapuriravintolassa.
Niin yksinkertainen - mutta hävyttömän herkullinen annos. Minun piti vain maistaa kulma leivästä... ja kohta leipiä ei enää ollut...
Laitat suuhun haarukanpäällisen koristeellisesta miniatyyriannoksestasi ja makunystyräsi hypähtävät hereille, mylväisevät kuin auton moottori käynnistettäessä. Suu täyttyy mauista joita et osannut odottaakaan. Tunnustelet niitä. Mietiskelet niitä. Annat maun sulaa ja levitä. Yrität keksiä millä ihmeellä pala lohta on saatu maistumaan näin mielettömältä. Mitä tuossa pyreessä oikein on..? Mikä on tuo muru jotain rapeaksi paahdettua juurta..? Komponentteja on lautasella pieninä pisaroina ja tarkkaan harkittuina murusina. Osa näyttää vain visuaalisilta elementeiltä. Jokaisella niistä on kuitenkin olennainen rooli makukokonaisuuden luomisessa.
Tämä ei ole syömistä nälän sammuttamismielessä. Ei. Tämä on kuin taidenäyttely suussasi. Ja kaupan päälle lähtee kyllä se nälkäkin.
Kaikkein antoisinta on tehdä ravintolamatka pitkän kaavan mukaisesti, eli tilata useamman ruokalajin maistelumenu. Menuja saa neljästä jopa kymmenen ruokalajin mittaisina, ja kylkeen tulee vielä keittiön tervehdyksiä. Tällaisella setillä nujertuu jo isompikin nälkä.
Kymmenen ruokalajia yllätyslisukkeineen voi kuulostaa turhankin heviltä, mutta ruokailutahti on aivan erilainen kuin ”normaalin” kolmen ruokalajin illallisella. Kolmellakin annoksella voi ”normi”ravintolassa helposti saattaa itsensä ähkyyn (ainakin meikäläisellä on tästä paljon kokemusta, viimeisimpänä terkut Hämeenlinnan Piparkakkutaloon :D), mutta pitkän kaavan maistelumenua nautitaan hitaasti monen tunnin ajan. Ja kun annoskoot ovat pieniä, ei vatsa pääse täyttymään liian nopeasti. Poistut ravintolasta miellyttävän kylläisenä eikä masu pingota turpeana vaikka menit jo jossain vaiheessa sekaisin monettako lautasta pöytään tuotiin…
Maistelumenut ravintoloissa ovat arvokkaita, sitä ei käy kieltäminen. Siihen kun lisää vielä viinimenun (etenkin Michelin-tähden ravintoloissa) niin voidaan jo puhua lomamatkan hinnasta – vähintään saat ne Ryanairin liput Barcelonaan ja takaisin ja parit tapas-dinnerit. ;)
Näillä spekseillä meilläkin siis harrastetaan maistelumenuilua harvemmin kuin kerran neljässä kuussa. Koen kuitenkin, että se on asia johon mielelläni sijoitan.
Risotto oli valitettavasti floppi...
En missään nimessä väitä, etteikö vastaavanlaista makunystyröitä kutkuttelevaa, monen tunnin elämyssessiota voi toteuttaa vaikka siinä kulman kreikkalaisessa tavernassa tai miksei jopa korttelin tarraikkunaisessa kebab-paikassa. Kaikkihan on kiinni omista mieltymyksistä. Tilaa vaikka porukalla kymmenen eri kebabia ja maistelee niitä. :D Elämysruokailun ei tietenkään tarvitse rajoittua fine dining –paikkoihin. Pointtina on se, miten ruokailuun suhtautuu. Ravintolaan voi mennä monesta syystä; tyydyttämään nopeasti nälkänsä, hoitamaan bisneslounaan, romanttisille treffeille jne. Tai sitten sille pienelle lomalle.
Pöytäliinan värillä, viinilistalla ja tarjoilijan habituksella voi olla väliä. Tai sitten ei. Pääasia, että elämys tekee onnelliseksi ja on, anteeksi klisheinen ilmaisu, enemmän kuin osiensa summa. Jotain, joka erottuu arjesta ja jättää niitä kultareunuksisia muistijälkiä.
HavsViddenin Gourmetmenun nautimme hotellin tarjoamana.
...ja tuo jälkiruoka - kaiken sokerisyyllisyyden arvoinen! ^_^
Löytyykö lukijoista muita ravintolafiilistelijöitä? :)
48 comments on “Harrastuksena ruoka”
Kuulostaa hullulta. :D siis ymmärrän kyllä että jokainen harrastaa mitä tykkää, ja luulen että jos mun suhde ruokaan olis erilainen niin voisin innostuakkin kokeilemaan joskus. Mutta ei.
Mä vihaan ruokaa. Syön vain siksi koska on pakko. Syön terveellisesti että en lihoisi. Mutta en voi kuvitellakkaan tuhlaavani rahaa kalliiseen ravintolaan, vain siksi koska ruoka on niin hyvää. Olen kyllä käynyt ns. "Paremmissakin ravintoloissa" syömässä, mutta mä en kertakaikkiaan koe sitä millään lailla mieltäylentävänä. Kyllä, kunnon pihvi hyvin maustettuna on parempaa kuin juuri äsken hätäisesti ahmimani kinkkumunakas, mutta en siltikään hihku innosta päästessäni ravintolaan. Ystävät ehdottavat usein että mentäisiin syömään johonkin. Mä en kertakaikkiaan koe sitä "viihdykkeenä" tai "hauskanpitona". Minua vaivaa myös kova julkisen syömisen neuroosi, en haluaisi ikinä syödä vieraiden ihmisten nähden.
Tulipas tästä romaani. Ehkä mä viiden vuoden päästä palaan kertomaan miten olen vihdoin löytänyt makujen maailman! :D
Annokset kuvissasi ovat kyllä visuaalisesti kauniita, sitä ei käy kieltäminen!
Niin, ja olet muuten ylivoimaisesti suosikkibloggaajani koko Suomessa! :)
Kamalaa ku luin että teriyaki-harakkaa :D kraa kraa!
Voi, nyt vasta tulikin nälkä ;) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/
Täällä yksi ravintolafiilistelijä! Lomamatkoillakin pyrimme miehen kanssa käymään yhtenä iltana paremmin syömässä, näissä Helsingin paikoissa kun ehtii käydä vuosien varrella. Parhaimpiin toki palaa mielellään uudestaankin :)
Me käydään työnantajan kustannuksella finedinaamassa kerran vuodessa. KYLLÄ - maut on ihan toista, samoin safkan esillepano! Elämys. Ja vakuutan, että nälkäkin lähtee. Viineineen "vain" hiukan yli satanen per pää, ei vie firmaa vararikkoon.
Täällä nousi käsi ylös, ravintolafiilistelijä löytyi.
Niin kiva kuin onkin itse kokata, niin on se ihanaa istua valmiiseen pöytään ja keskittyä nauttimaan kaikilla aisteillaan. Ja kyllähän tällaisista annoksista mielellään kuvatkin ottaa itselleen muistoksi. Mua jäi niin harmittamaan se pariskunta joka tässä taannoin kommentoi ääneen ja ikävään sävyyn kun kuvasit annostasi. Tällä kertaa tosin taisit saada rauhassa ottaa kuvia ;-)
Joo, tällä kertaa ei kukaan katsonut pahasti, vaikka kieltämättä itsestä tuntui vähän kiusalliselta ottaa niin monta kuvaa :)
Mielellään harrastaisin enemmänkin ruokaelämyksiä. Minusta se kokonaisuus ravintolassa on jotain todella mieltä ruokkivaa. Miehen kanssa usein juhlitaan ravintolakäynnillä yhdessä ns. perinteisten lahjojen annon sijaan. :)
Nyt on pakko kysyä mitä ihmettä? Maustettu jäämurska? Valaise vähän miksi? :D
Sitä täytyy kysyä HavsViddenin kokilta :D En itsekään pitänyt jäämurskaa mitenkään onnistuneena keittiön tervehdyksenä, yleensä nuo tervehdykset ovat ihan ruokaa.
Kaiketi puhdistamaan paletti annoksien välillä :)
Voi ei, nuo pestoleivät näyttää ihan tuhottoman ihanilta! :(
Mutta ensimmäinen reaktio tällaista harrastusta kohtaan olisi lähipiirissäni ja itsellänikin perinteisesti: "herrojen hupia". Mutta kirjoitit niin ihanasti aiheesta, että heräsin kyseenalaistamaan pinttyneet käsitykseni. Ja joskus kun on syönyt/maistanut jotakin uskomattoman hyvää, ymmärtää makuelämyksen arvonkin jo sinänsä.
Mutta sitten taas pois asiasta. Eli kysyisin, mikä sävy Lily Lolon poskipunista sopisi mielestäsi parhaiten kylmälle erittäin luonnolliseen lookkiin?
Ja sitten ihan toisenlainen kysymys (oletkohan mahtanut kirjoittaa tästä jo; en tiedä, kun en ole vielä selannut koko blogiasi läpi): jos haluaa (herkkäihoisena) käyttää mahdollisimman puhdasta kosmetiikkaa, onko silloin suuri ero siinä, suuntaako apteekin hyllyille vai luomokosmetiikan pariin? Eikö nuo apteekin aineet sisällä vain välttämättömimpiä aineita eikä esim. turhia hajusteita, siis. Aqualan-tyyppiset tuotteet. Jos herkkäihoinen haluaisi käyttää ekologista kosmetiikkaa, onko vain kahlattava läpi eri sarjoja ja testattava, mikä ei ärsytä omaa ihoa?
Sitten vielä meikkiopastuksia lukiessani olen miettinyt, mahdatko käyttää lainkaan ripsientaivutinta. :)
Näin on :) Kyllä sen ymmärtää vasta kun kokee maistavansa jotain todella eri makuista kuin kotona. Kyllä mä ihan mielelläni nälän nitistän jollain Rosson lohifileelläkin, mutta sellaista annosta syödessäni tiedän valmistavani saman annoksen kotona a) paljon maukkaampana ja b) paljon edullisemmin. Fine dining -paikoissa elämyksestä tekee niin kutkuttavan juuri se, kun ei pysty kuvittelemaankaan millä ruokiin on taiottu niin uskomattomat maut ja tietää, ettei sitä pystyisi kotioloissa toistamaan :)
En tunne Lily Lolon poskipunista kuin ne sävyt, jotka itse omistan. Monille tuntuu tulleen se kuva, että tunnen kaikki Lolon tuotteet (koska saan niin paljon Lily Lolo konsultaatiokysymyksiä). Tosiasiassa tunnen tuotteista vain pikkuisen murto-osan; olen nähnyt livenä vain kolme eri meikkipohjaa, kaksi peiteainetta, muutaman luomivärin, ripsivärin ja viisi poskipunaa :).
Koska Loloa myydään vain netissä, ei tuotteita pääse koskaan hypistelemään livenä ja tutustumaan sävyihin ilman niiden omistamista.
Poskipunasävyjä on Lololla yhteensä 13, eikä omistamissani viidessä sävyssä ole hakemasi tyyppistä sävyä. Omistamistani Surfer Girl ja Candy Girl ovat viileitä pinkkejä, mutta Surferilla tulee tosi pigmenttistä jälkeä ja Candy taas on voimakkaasti hohtava --> eivät omiaan erittäin luonnolliseen lookkiin.
Suurin suosikkini Ooh La La saattaisi sopia sinulle, se ei ole erityisen viileä mutta ei lämminkään, sellainen todella kaunis monelle iholle sopiva ruusun sävy.
Kuvia löytyy täältä:
https://karkkipaivablogi.com/2011/08/27/lily-lolon-poskipunat/
Apteekki on yleisesti herkkäihoiselle parempi vaihtoehto, sillä synteettiset raaka-aineet ovat aina tasalaatuisempia kuin luonnosta tulleet. Luonnollisten ainesosien laatu vaihtelee vuodesta, sadosta ja kasvuolosuhteista riippuen kun taas synteettisten ainesosien puhtaus ja tasalaatuisuus pystytään aina varmistamaan. En siis väitä että luonnon ainesosat ovat jotenkin "epäpuhtaita", mutta synteettisiin raaka-aineisiin verrattuna niissä _voi_ olla epäpuhtauksia.
Kyllä.
Enpä juurikaan :) Välillä innostuin Shu Uemuran taivuttimista mutta koska ripseni kaartuvat jonkun verran luonnostaankin, en ole kokenut että saan taivuttimilla mitään mieletöntä efektiä.
Kiitos kaikista vastauksista kovasti.
Mikä olisi hyvä yleisposkipuna sitten ihan mistä tahansa merkistä kylmälle?
Esimerkiksi L'Orealin True Match -poskipuna sävyssä 120 Sandalwood Pink on aivan törkeän hyvä.
No tuo pitää kyllä ostaa täräyttää, kun on ihan törkeän hyvä. :)
Luomukosmetiikka sisältää valitettavan usein iholle haitallisia ainesosia; alkoholia, laventelia, piparminttua, mentholia, herkistäviä kukkaisvesiä ja uutteita, hajusteita jne. Noita löytyy toki myös ns. perinteisestä kosmetiikasta, eikä ongelmallisten ainesosien kohdalla ole merkitystä, ovatko ne luomulaatuisia, ei-luomuja vai synteettisiä. Myös apteekin tuotteista löytyy ihoa ärsyttäviä ainesosia. Uskaltaisin sanoa, että pienin todennäköisyys ostaa vahingossa jotain ihoa ärsyttävää on apteekin ns. perustuotteissa ja apteekin herkän ihon tuotteissa.
Jos jaksat tutkia sisältöjä tarkemmin, suosittelen käyttämään esimerkiksi Paula's Choicen beautypediaa, josta voit hakea inci-listasta löytyvät ainesosat ja katsoa, onko joku niistä tietokannan mukaan herkistävä.
Itse en ole aikaisemmin ollut erityisen herkkäihoinen, mutta herkistyin kosmetiikalle kun oli käyttänyt jonkin aikaa luomutuotteita, ja saan nykyään helposti allergisia reaktioita. Sama herkistyminen olisi voinut tapahtua tietysti vaikka olisin käyttänyt ei-luomua, mutta kun aloin tutkia purkkien sisältöjä tarkemmin, luomutuotteissa oli useita eri ainesosia joiden tiedetään ärsyttävän/herkistävän ja korkeinakin pitoisuuksina. Kaapissa jäljellä olevissa ei-luomuissa noita "pahiksia" oli huomattavasti vähemmän.
Ai että, olen niin samoilla linjoilla tässä asiassa! Kiitän supermakuaistiani, jonka ansiosta pääsen nauttimaan täysillä noista makuvivahteista. Ja kun kokonaisuuteen vielä yhdistetään jokin täydellisesti siihen sopiva viini, niin tulee sellainen olo, että alan kohta itkeä ilosta. Mua onkin oikeasti kerran alkanut yhdessä ateenalaisessa ravintolassa itkettää, kun ruoka oli niin hyvää. :D
Intohimonsa ja harrastuksensa kullakin. Mun alallani ei valitettavasti pääse rikastumaan, vaikka päällään seisoisi, mutta jos tulotaso jostain syystä pompsahtaisi ylöspäin, niin ruokakauppaan ja ravintoloihin ne ylimääräiset menisivät matkustamisen lisäksi. Voin kuvitella, kuinka muutaman vuoden takainen minä pyörittelee silmiään ja yrittää vihjata, että ostaisit nyt ees yhden nätin kenkäparin tuon illallisen hinnalla. Mutta ei, ruoka on tärkeintä. <3
Sanopa muuta, voin niin samaistua! :) Tosiaan viineistäkin olen alkanut saada irti niiin paljon enemmän sen jälkeen kun olen tutustunut laatuviineihin ja ennenkaikkea päässyt kokemaan noita täydellisiä viinin & ruoan liittoja.
*allekirjoittaa* :) :) Kyllä meikä sen ylimääräisen satasen mieluummin ruokaan kuin farkkuihin laittaa :)
Todella fine diningia, mutta ne Domino's pitsat serkun kanssa sen solukämpässä Canterburyn yliopistossa olivat taivaalliset ja muistelen niitä lämmöllä sylki suusta tihkuen =)
:D Ihana Mili! <3
Löytyy :)
Edellinen poikaystävä oli kovin ahdistunut valkoisista pöytäliinoista, eikä tykännyt viinistä, ja minä kärsin. Oli masentavaa kun toinen ei innostunut kulinaarisista nautinnoista. Nykyinen aviomies sen sijaan jakaa tämän fiilistelyn hyvään ruokaan ja viineihin. Ja mikä onnellisinta, elämäntilanne on sellainen, että on hyvät työpaikat eikä velkoja, joten varaakin on käydä pakenemassa arkea näihin hetkiin. Perus arkeen saa sen luxuksen helposti avaamalla pullon törkeän hyvää viiniä, laittamalla kotona gourmet annoksia tai ostamalla tuon "miniloman" ravintolasta.
Sanomattakin siis selvää, että tykkään paljon sun ruokapostauksista myös, vaikka alunperin jo useita vuosia sitten aloin lukemaan blogiasi kosmetiikka-arvostelujen ja testauksien vuoksi! :)
Juuuuuri näin! :)
Minäkin käyn joskus paremmissa ravintoloissa juuri samoista syistä, joten ymmärrän täysin postauksen aiheen!:)
Kun luin "Laitat suuhun haarukanpäällisen koristeellisesta miniatyyriannoksestasi..", tiesin heti, mitä tarkoitat! Hyvin kyllä kuvasit tuon tunnetilan, minkä aiheuttaa uteliaisuuden todentuminen ja ruuan taivaallinen maku. Tunnustaudun siis "hurahtaneeni" hyvään (ja joskus kalliiseenkin) ruokaan tai oikeastaan rakastan hyvää ruokaa. Säästän ja pihistelen sitten jostain muusta. Mutta sallin rahankulun ruokaan, koska arvostan sitä, että saan maistaa uusia makuja ja juurikin tuota kokonaisvaltaista kokemusta (ravintolan ilmapiiri, ruuan esillelaitto, tarjoilijan ystävällisyys, tietämys jne.).
Asiasta Kreikkaan; olen maannut 2 päivää peiton alla kipeänä ja käynyt läpi Kreikkapostauksesi syksyiltä 2012 ja 2013. Oletko käynyt Kreikan saarilla keväällä? Kannattaako sinne mielestäsi matkustaa nyt? Jos itse lähtisit nyt reissuun, mitkä olisivat 4 saarta, joille matkustaisit? Pidän kovasti tyylistäsi kirjoittaa ja nähdä asioita. Ja ainakin kuvittelen, että tykkäämme samoista asioista (tykkään katsella paikallista menoa, voin lukea koko päivän kirjaa, rakastan hyvää ruokaa ja tältä reissulta haluan rauhaa omille ajatuksille), siksi uskallan kysyä nimenomaan Sinun mielipidettäsi. :)
Ensimmäisen kommentoijan, Ee:n, loppukommentti oli pysäyttävä: mä oon kyllä samaa mieltä. Kiitos blogistasi Sanni.
*allekirjoittaa*
On se jännää ja mielenkiintoista miten mieltymykset ja arvot muuttuu elämän aikana. Joskus parikymppisenä ruoka oli se viimeinen asia johon olisi rahaa halunnut laittaa ja materialistiset asiat tärkeämpiä (no, on tuo matkailukin kyllä kieltämättä aina ollut korkealla prioriteettiasteikolla). Nyt on ihan hullua ajatella, että olen joskus laittanut kuukausittain enemmän rahaa vaatteisiin kuin ruokaan. (Ja ne samat vaatteet lojuu kaapeissa edelleen tuomatta mitään iloa, päin vastoin ahdistusta kun niitä pitäisi viedä säkeittäin kirpparille eikä vain saa aikaiseksi, kun taas ruoasta saa onnen tunteita ja hyvää oloa viikottain :))
Kerran, olikohan maalis-huhtikuu 2006. Lensin Ateenaan ja käytiin ystäväni kanssa Hydran saarella. Eli kyseessä oli vain päiväreissu. Kyllä Kreikassa on upeat säät keväälläkin, tosin tietysti viileämpää ja epätasaisempaa kuin syksyllä. Mielestäni huhtikuu on jo erinomaista aikaa matkustaa Kreikkaan! Paikalliset sanovat että etenkin pääsiäinen pitäisi kokea Kreikassa, ja nimenomaan jossain saarella tai pienessä kylässä. Itse asiassa olin vähän miettinytkin että tekisin tänä vuonna Kreikkaan pääsiäismatkan, mutta ei aikataulut anna myöten. Jonain vuonna sitten... :)
Mielelläni aina tutustun uusiin saariin, eli jos juuri nyt pitäisi valita neljä saarta niin suuntaisin Sporadeille jossa en vielä ole käynyt lainkaan ja tsekkaisin Skyroksen, Skopeloksen, Alonnisoksen ja Skiathoksen. Sieltä löytyy kaikkea Kreikan parhaista rannoista perinteiseen arkkitehtuuriin ja viehättäviin kyliin. Skiathoshan tosin on yksi charter-turismin vilkkaimpia kohteita Kreikassa mutta silti olisin utelias näkemään mikä siellä oikein vetää. :) Myös Egean suuret saaret Chios ja Lesvos ovat kiinnostaneet paljon jo tosi pitkään.
Kiitos <3 Teille kummallekin :)
Jos menette pääsiäislomalle Kreikkaan, tarkistakaa ensin sikäläisen pääsiäisen ajankohta!
Pääsiäinen on siellä välillä ihan eri aikaan kuin täällä, kuten kerran huomasimme. Olimme nimenomaan ottaneet lomamme viikolle, johon pääsiäinen ei osunut kummastakaan päästä täällä, mutta yllätykseksemme Kreikassa pääsiäinen olikin juuri silloin kun menimme sinne. Kreikassa pääsiäinen on suuri juhla ja siihen valmistaudutaan huolella, joten siinä jää matkailijat toiseksi. Onneksi lopulta saimme vuokrattua auton ja pääsimme kiertelemään. Maisemat toimii kellon ympäri, vaikka kaikki muut paikat olisivatkin kiinni :)
Ps. Fine dining -> ihanaa, mutta kallista.
Varasimme juuri matkan Petraan Lesvokselle ja uteliaana googlettelin, josko Sanni olisi siellä jo ennättänyt käydä. Tämä oli ainoa hakusanoillani löytämä postaus- eli et ole vielä Lesvoksella vieraillut?
Vielä en ole Lesvokselle ennättänyt, saa nähdä miltä tulevan syksyn reitti näyttää :) Joonian puolikin kiinnostaa, sielläkään en ole käynyt kuin Korfulla.
Voi harmi. Olisi ollut kiva lukea kokemuksiasi ennen reissua
...tosin kivahan niitä on lukea, vaikka ko paikassa olisi käynytkin :)
Teidän täytyy ehdottomasti mennä ravintola Gotoon Raumalle!! Annokset on siellä vähintäänkin yhtä upean näköisiä kuin kuvissasi, maut uskomattomia ja mikä ihmeellisintä: hinnat erittäin kohtuulliset :)
Ja koska Teemu <3
On kyllä kivan oloinen paikka ja hinnat todellakin kohtuulliset :)
Mä taas suosittelen testaamaan ravitola Koloa Helsingissä. Mahtava paikka! Tila on pieni ja tunnelmallinen, mutta jopa niin pieni että pöytävaraus on tehtävän vähintään kaksi viikkoa etukäteen.
Hei!
Postres on kyllä itsellenikin huippupaikka-oltiin siellä ennen Michelin-tähteä ja siellä en oo pettynyt ruokaan (valitettavasti monesta pk-seudun ravintolasta ei voi sanoa samaa). Toinen helmi löytö on Wagacoro (pieni sushikioski, jonka japanilaisparikunna kanssa asioin englanniksi ja ihan vähän japaniksi). Oon kahlannu pk-seudun (ja Lontoon, Wienin ja Göteborgin välillä) sushimestoja aina 2003 ja sieltä en oo saanu a) härskiintynyttä kalaa b) riisiä, joka pettäisi-maut ja rakenne kunnossa.
Pahinta mitä tiedän, on kun pihvipaikassa pyydät pihvin mediumina ja se tulee läpikypsänä. Kyllä, niin on käynyt useasti.En enää tilaa pihviä, kun se on pilattu niin monesti ja valitettavasti (?) mies tekee juuri sopivat pihvit, ilman mitään roippeita ja oma punaviinikastike kylkeen.
Ketjuravintolat ovat usein pahinta. Kouluruokaa eli ruokaa suoraan pakkasesta pannulle tai friteeraukseen tai vaihtoehtoisesti valmis kastike, valmis salaatti/salaatinomainen suoraan pusseista you name it. En koskaan ala kiukkuilemaan ravintolassa tarjoilijalle (koska olen itsekin ollut asiakaspalvelutehtävissä). Kerron, jos pihvi on kypsä ja ketjuravintolat saivat pari vuotta sitten kun listan "takuuvarmat" onnistuttiin pilaamaan kahdesti peräkkäin.
Ähh, nyt en avaudu enempää.. On Suomessa kyllä hyviä paikkojakin :)
Tuo pihviongelma tuntuu olevan valitettavan yleinen, näin niinkuin miehen pihvitilauksia vuosia vierestä seuranneena. Ehkä kaksi pihviä kymmenestä on toimitettu sillä kypsyysasteella millä se on tilattu. Okei, itsehän en ole kokki enkä koskaan pihviä paistanut, mutta ihmetyttää miten hyvienkin ravintoloiden keittiöhenkilökunnalle tuntuu välillä olevan ylitsepääsemätöntä paistaa vaikka se medium-asteinen pihvi. Onko pihvin paisto tietyn asteiseksi aivan erityisen haasteellinen keittiötaidonnäyte? :)
Mä taas tykkään saada pihvini oikeasti ihan kypsänä, se punanen liha vaan ällöttää. Ja vaikka miten painotan asiaa, usein se tulee ehkä medium plussana, ei ees sellaisena mitä yleensä käsittäisin well donen olevan (mikä ei sekään tunnu olevan tarpeeksi kypsä mulle). Eli ongelmansa kullakin ;)
Kiva postaus! Mieleeni tuli muuten yksi hassu kysymys: miten fine dining -mestoihin pukeudutaan? Ei varmaan mitään iltapukuja sentään käytetä, mutta... cocktail-mekko? Siistit housut ja paitapusero? Miehillä kauluspaita? En ole koskaan käynyt moisessa paikassa illallisella, joten olen utelias :)
Itse en oikein edes omista ns. hienoja vaatteita, joten laitan vain siistit casual-tyyliset vaatteet; esim. jakun, silkkitopin (no öhm, ei oikeaa silkkiä :D) ja suorat mustat/harmaat farkut. Kerran olen mennyt cocktail-henkisessä mekossakin. Mekoissa tulee minulle usein ylipukeutunut ja en-ole-oma-itseni -olo, joten suosin farkkulinjaa jossa olen enemmän kotonani. :) Vaikka tekeehän mekko tilanteesta asteen juhlavamman. :)
Miehellä on aina kauluspaita, puvun takki ja farkut ja sitten vähän paremmat kengät (eli ei lenkkareissa). Mä en omista "parempia kenkiä" niin menen siisteimmissä mitä löydän eli viileään vuodenaikaan jossain mustissa korollisissa saappaissa ja kesällä avokkaissa.
Minua kiinnostaisi kovasti kyllä käydä joskus tämmöisessä vähän hienommassa ravintolassa, mutta kasvissyöjille taitaa olla melko vähän annoksia tarjolla. En siis syö kalaa tai kanaakaan. Harvoin sitä muutenkaan tulee ulkona syötyä kun uusi poikaystävä on niin pirun hyvä kokki enkä itsekään ole mikään surkimus keittiössä! :D
Aika monissa ravintoloissa (siis niissä hienommissa) on myös täysin kasvispohjainen menu nimenomaan kasvissyöjille. Jos sellaista ei menuista löydy, voi ravintolaan ottaa yhteyttä ja kysyä mahdollisuutta saada erikseen kasvissyöjälle rakennettu kokonaisuus.
Aika monessa ravintolassa kasvismenun saa tosiaan etukäteen pyytämällä. Parhaan sellaisen olen (toistaiseksi) syönyt Jyväskylän Pöllöwaarissa (http://hosuli.blogspot.fi/2013/06/parasta-jyvaskylassa.html). Aaaaah nam.
Olen parikymppinen opiskelija ja kävin viime kesänä ensimmäistä kertaa elämässäni fine dining -ravintolassa poikaystäväni kanssa. Kävimme syömässä ravintola Näsinneulassa kolmen ruokalajin illallisen ja täytyy myöntää, että ruoka oli herkullista. Olisi vaan pitänyt ottaa viiden ruokalajin menu, sillä kumpikaan ei tullut kolmesta ruokalajista kylläiseksi... Jouduimme tosin odottelemaan ruokia melko pitkään, joten nälkä ehti iskeä aina uudestaan ruokalajien välillä. :/ Lisäksi kokemus oli jotenkin kiusallinen, sillä en ole tottunut tuollaiseen "jäykistelyyn" ja olin ihan hukassa, kun tarjoilija kysyi viineistä yms, kun yleensä juon vettä tai kokista. ^_^
Opiskelijana ihan "tavallisessa" ravintolassa käyminenkin on minulle elämys ja nautin esimerkiksi ihan pizzeria Napolinkin pizzoista. :) Onneksi työssäkäyvänä voin silloin tällöin käydäkin ravintoloissa, sillä rakastan ruokaa enkä normaalistikaan syö mitään nuudeleita kotona. Olisi muuten kiva kuulla mitä Tampereen ei fine dining -ravintoloita suosittelisit!
Berthassa on tosi hyvä hinta-laatu-suhde. Täällä vähän juttua ensimmäisestä Berha-visiitistäni: https://karkkipaivablogi.com/2013/10/23/siskojen-ilta/
Kolme ruokalajia maksaa 43€ ja niistä tuli kyllä ihan kylläiseksi.
Viimeisin kokemus oli ravintola C:n Seurustelumenu jossa taisi olla 9-10 ruokalajia. Se oli erinomainen - lukuunottamatta (jälleen kerran) risottoa. En riisistä tykkää (enkä sitä normaalisti syö) muutenkaan, mutta luulen kyllä tunnistavani hyvän risoton. Sekä HavsViddenin että C:n riisiesitykset olivat hyvin vaisuja, sanoisin lähes mauttomia. C:stä täytyy kehua tunnelmaa ja yleisesti ottaen ravintolan miljöötä, se oli todella miellyttävä ja viihtyisä. Ja palvelu oli mukavan rempseää ja jopa huumorilla varustettua vaikka kyseessä on "valkoisten, tärkättyjen pöytäliinojen paikka". Menisin toistekin! :)
Ensimmäinen Tre fine dining -kokemukseni oli Henriksissä, ja sekin oli kyllä tosi hyvä.
Siltikin kaikkein suurin suosikkini Tampereella on Kauppahallin Neljä Vuodenaikaa <3 <3 <3 Kyseessähän on "pelkkä" simppeli lounaspaikka, ja edullinen sellainen, mutta ruoka on jotain ihan muuta kuin peruslounasmestoissa. Jos tykkäät kalakeitosta - käy herran tähden maistamassa Neljän Vuodenajan Boullabaisse (on siis oikeasti ranskalainen boullabaisse eli enemmänkin pata kuin keitto, mutta taitaa löytyä listalta kalakeiton nimellä). Parempaa kalapataa en ole missään syönyt!! Ylipäänsä kaikki lounaat mitä olen tuolla syönyt ovat vieneet kielen mennessään.
Mulle tuli vaan kamala nälkä kun luin tätä!! :D
Luulen, että itse nauttisin tälläisesta pitkän kaavan ruokailusta! Pitäis vaan ehdottomasti olla oikeanlainen porukka tuonne... Esimerkiksi poikakaverini kanssa ei varmaan kertaakaan olla vietetty ravintolassa tuntia pidempään, kun se syö niin nopeasti :D Toinen juttu on se, että meillä päin ei ole tälläisia ravintoloita.. Eli rahaa pitäis säästää paitsi siihen ruokailuun, niin myös matkoihin :/ Opiskelijabudjetilla sais varmaan vuoden tai pari säästää... Mutta ehkä sitten joskus :)
"Tällä kertaa en aio höpistä omista kokkailuistani, vaikka nekin toki harrastuksen piiriin kuuluvat. Tänään aiheena ravintolaelämykset." Ensimmäinen ajatukseni: "Noooooooou!" Ehdin jo innostumaan, että lisää sun kokkailuja :) Ei mutta tämäkin oli ihan mielenkiintoinen postaus ja erityisesti tykkäsin kuvista. Nami.
Hih, ihana meow! ^_^ Kyllä niitä kokkailujakin tulee :) Ette pääse niistä enää koskaan eroon :D
Olipas ilahduttava postaus! Säästän itsekin mieluusti rahaa ravintolaillalliseen, jos saan yhden illan maistella upeita makuja ja nauttia tunnelmasta. Joskus teen löytöjä erilaisilta alennussivustoilta ja ostan illalliset halvemmalla kuin yleensä. Mutta ei kyllä haittaa maksaa täyttäkään hintaa elämyksistä.
Parhaat muistot ulkomaanmatkoista liittyy ruokaan. Jokaisella matkalla pyrin käymään ravintolassa, jossa saan syödäkseni jotain aivan erilaista mitä perusketjuravintoloissa tarjotaan. Ymmärrän kyllä niitäkin, jotka mieluummin pihistelevät ruuassa ja syövät pussikeittoja koko loman, mutta no... toisaalta en. Niin valtavaa nautintoa ravintolakäynnit itselleni ainakin tuottavat :)