Pudding. Yleisesti suomennettu vanukas. Ja mitä on vanukas? Ainakin suomalaiselle tulee ensimmäisenä mieleen maitoon tehty, tärkkelyksellä, liivatteella tai kananmunilla kiinteytetty makea, hyytelömäinen jälkiruoka.
Briteissä (ja muissa Kansainyhteisön maissa) pudding tarkoittaa kuitenkin jotain muuta. Englantilainen pudding on rakenteeltaan sienimäinen ja valmistetaan perinteisesti käyttäen perusraaka-aineena jotain viljatuotetta sekä sitovana aineena munia, voita tai muuta rasvamaista ainetta. Tähän perusmassaan sitten lisätään makeita tai suolaisia raaka-aineita ja mausteita. Massa kypsennetään paistamalla, keittämällä tai höyryttämällä. Puddingien valmistus on ihan oma taiteenlajinsa eikä aina todellakaan yksinkertaista hommaa. Jotkut yksilöt vaativat jopa 8 tunnin höyrytyksen..!
Olin kuullut englantilaisista puddingeista aiemminkin, mutta vasta tällä matkalla tein ruokalajiin lähempää tuttavuutta.
Nimittäin.... hotellimme Cotswoldsin Mickletonissa sattui olemaan Englannin virallisen Pudding Clubin kotipaikka! ^_^ The Pudding Club on perustettu vuonna 1985 vaalimaan ja säilyttämään brittiläistä pudding-perinnettä, joka kuulema jossain vaiheessa oli jo kärsimässä inflaatiota. Seuran jäsenet kokoontuvat joka perjantai Mickletonin Three Ways House -hotellin kabinettiin maistelemaan ja arvioimaan "vanukkaita".
Maistelutapaamiset ovat avoimia kaikille, ja niistä onkin tullut suosittuja niin paikallisten kuin ulkomaisten turistien keskuudessa. Ilta alkaa kolmen ruokalajin illallisella, ja sen jälkeen tarjoillaan yhteensä seitsemän (!!) erilaista vanukasta joita saa - ja kuuluukin - mättää naamaan niin paljon kuin vain napa vetää. Meitä harmitti kovasti että vierailumme ei osunut perjantaille, muuten Mr Karkkipäivä olisi ehdottomasti buukattu pudding tastingiin. ^_^ Seremonia kuulosti niin kertakaikkisen hullulta ja omalaatuiselta (puhumattakaan siitä, että jengi oikeasti jaksaa syödä niin paljon....!!) että se olisi todellakin pitänyt nähdä omin silmin. No, onpahan syy palata joskus Mickletoniin! :)
No, kun kerran virallisen pudding-seuran päämajaan olimme saapuneet, olisi tietenkin ollut skandaali lähteä maistamatta edes vähän...! :D Tunteita nostattaneen illallisemme päätteeksi herra tilasi jälkiruoaksi Pudding Selectionin, joka koostui kolmesta eri suosituimpiin kuuluvasta puddingista. Sinä iltana maut olivat Banaani-Kaneli, Very Chocolate ja klassinen Sticky Toffee.
Ensireaktio: herranjumala mikä lautasellinen tavaraa. Jos alku- ja pääruoka jättivät ainakin rouvan kohdalla toivomisen varaa koon suhteen, oli pudding-jälkkäri mitoitettu aivan hervottomaksi annokseksi. Läjästä olisi rittänyt ainakin kolmen ruokailijan makeannälkään!
Kakkosreaktio: siis tuollaista mössöäkö se pudding on..? Niinpä, britti-pudding ei todellakaan usein koreile ulkonäöllään! Puddingista riippuen koostumus voi olla kiinteämpääkin, mutta nämä kolme oli valmistettu höyryttämällä joka jättää rakenteen erityisen puuromaiseksi.
Nämähän ovat tietysti lähes silkkaa sokeria, eivätkä todellakaan kuulu noudattamaani ruokavalioon, mutta kuten todettua; elämästä ei pidä tehdä turhan mustavalkoista. Ja hei - olinhan kuitenkin The Pudding Clubissa. ;)
Kolmosreaktio: eiiiijjjjj hyvänen aika miten hyvää!!!!! Apua pysäyttäkää joku mun lusikka...!!
Surely enough, epämääräinen, höyryävä mössö oli taivaallisen herkullista. Söin ehkä kolme ruokalusikallista ennenkuin sain irrotettua otteeni ruokailuvälineestä ja sysättyä kulhon miehen puolelle. Makea pudding tarjoillaan aina paksun vaniljakiisselin kanssa, ja sitä kuuluu kauhoa päälle niin paljon että vanukas käytännössä ui kiisselissä. Myös mies oli aivan euforinen puddingia maistellessaan. Olimme yksimielisiä siitä, että Sticky Toffee oli parasta.
Yksi parhaita jälkiruokia mitä olen varmaan koskaan maistanut. (Ja arvatkaapa vain alkoiko päässä heti tikittää miten tästä saisi luotua vähähiilihydraattisen version... :P) Mutta miten ihmeessä ihmiset selviävät hengissä Pudding-tapaamisista..? Kun herkkua on tarjolla rajattomasti ja vielä seitsemässä eri maussa, miten voi pysäyttää itsensä ajoissa....? :D
Onko lukijoiden joukossa britti-puddingin ystäviä? Mites suolaiset versiot, esimerkiksi skottilainen haggis jossa on lampaan sydäntä, keuhkoa ja maksaa....?
Linkkejä kiinnostuneille tai muuten vain uteliaille:
Sticky Toffee -vanukkaan resepti (tämä on uuniversio, ei höyrytetty)
Noniin, vihdoin sain aikaiseksi tehdä tämän kameraesittelynkin!
Minulla on siis ollut lainassa kesäkuun puolesta välistä Olympuksen PEN Lite E-PL5 -minijärjestelmäkamera. Tai no eihän tämä nyt mikään aivan minikokoinen ole, mutta huomattavan pieni normaalisti käyttämiini Canonin 50D:hen ja 400D:hen verrattuna.
Sain kameran valkoisena beigein yksityiskohdin, ja ilme on minusta jotenkin mukavan retro.
Olen tykännyt kamerasta kovasti, ennenkaikkea sen keveyden ja pienen käsilaukkuun menevän koon ansiosta. Samoin olen mieltynyt sen eloisaan värien toistoon ja hauskoihin efektisuotimiin, joista muutamaa tulee käytettyä ihan vakiona tietyntyylisissä kuvaustilanteissa.
Canonin 50D on aikamoinen möhkäle E-PL5:n rinnalla! E-PL5 on kuin pokkari, mutta järjestelmäkameran ominaisuuksilla ja vaihdettavilla objektiiveilla.
Sain kameran mukana kolme linssiä; 14-42 mm 1:3.5-5.6, 40-150 mm 1:4-5.6 ja 45 mm 1:1.8. 45 millinen oli linsseistä ehdoton suosikkini, ja sillä olen ottanut suurimman osan tuotekuvista kesän aikana. Tuo linssi minun piti jo palauttaa ja olen kyllä jäänyt kaipaamaan. Canonin 50 mm 1:1.8 hoitaa homman oikeastaan yhtä hyvin, mutta Olympuksen tulos miellyttää siinä mielessä enemmän, että kuvat ovat valoisampia. Ylipäänsäkin E-PL5 ottaa valoisampia kuvia kuin mun Canonit (en voi sanoa Canon yleisesti, sillä enhän voi puhua kuin omien mallieni puolesta).
Olympuksen 45-millisellä otettuja kuvia voi tsekkailla mm. näistä postauksista: Viikunaa ja salviaa, Caribbean Spirit, Parasta Juuri Nyt.
Alla kuvavertailu Canonin ja Olympuksen välillä samoilla valotusarvoilla. (Uudella Sleek-paletilla tehty meikki ;))
E-PL5:n heikkoutena pidän jo aiemmin mainitsemaani punaisten ja keltaisten sävyjen vähän liiallistakin rikastamista. Esimerkiksi ihon sävy vetää Olympuksen kuvissa lähes aina liian punaiseksi. Ottaessani Virven meikkikuvia minun piti säätää ihon sävy jälkikäteen normaaliksi, Virven pisamat olivat Olympuksen sisuksissa voimistuneet todella räikeäksi punoitukseksi.
Keltaisen ja punaisen liiallinen korostuminen on kuitenkin ongelma ainoastaan sisätiloissa tai suorassa auringonvalossa kuvatessa. Ulkona epäsuorassa valossa sävyt toistuvat luonnollisesti ja kauniisti.
Sitten katsellaan vähän niitä efektifilttereitä. Tällainen filtteriominaisuus taitaa nykyisellään löytyä melkein kaikista digipokkareista ja -järkkäreistä, olenko väärässä...? Minun vanhoissa Canonin järkkäreissä sellaisia ei ole. Näin ollen, kun en ole niitä tottunut käyttämään, niin koen ominaisuuteen vielä aikamoista uutuudenviehätystä. :)
Tässä esimerkkikuva E-PL5:n normaaliasetuksella. Alla sama kuva kahdellatoista eri ART-filtterillä. Minun kuvaustarkoituksiini ja -tyyliini suurin osa jää hyödyntämättä, mutta Dioraama, Dramaattinen Sävy ja Neulanreikä ovat olleet ahkerassa käytössä. :) Seepiakin jonkun verran.
Filtterivertailukuvat saa klikattua isommiksi.
Dioraama on vastaavanlainen miniatyyrifiltteri kuin se, mitä käytin joidenkin mielestä vähän turhankin tiheästi viime syksyn reissulle lainaamassani Canonin Powershot G12:ssa. (Heheh :D Muistatte ehkä tämän jo koomisia piirteitä saaneen keskustelun asian tiimoilta ^_^) "Päänsärkyefekti" on E-PL5:n miniatyyrifiltterissä Powershotin vastaavaa hillitympi, eli suomeksi sanottuna reunojen blurri ei ole niin voimakas. Sävyjen vivahteikas toistuvuus on kuitenkin yhtä loistava, ja juuri tämän ominaisuuden ansiosta tykkään käyttää Dioraamaa. Värikylläisyys on minulle tärkeä asia kuvissa - se, että tilanne näyttää yhtä eloisalta kuin livenäkin.
Dramaattinen Sävy -filtteri tuo kuviin upeaa ja voimakasta kontrastia, mutta on arkikäyttöön usein liiankin "dramaattinen". Tämän filtterin miinuksena on sen ominaisuus tehdä taivaasta aina "lopun aikojen" näköinen, eli kuvissa on aina uhkaavan myrskyinen tunnelma. Joskus suodin toimii tilanteessa todella hyvin värejä ja kontrastia korostaen, kuten alemmassa esimerkkikuvassa Lontoon Camdenista (taivas on uhkaavan tumma tässäkin, mutta sitä näkyy niin vähän). Joskus taas tulos on aivan liian menacing ja todellisuutta vääristävä (alempi kuva Lontoon Millennium-sillasta ja St. Paulin katedraalista)
Toimii....
...too much drama...
Neulanreikä-filtteri ei vaatine sen kummempia selityksiä, se luo kuvaan tunnelmalliset tummat reunat ja lisää kontrastia. Roadtripin Porvoo/Kotka-jutussa olin käyttänyt tuota suodinta lähes kaikissa kuvissa. Kuvista tulee myös aavistuksen vihertäviä, mutta tämän huomaa vain kun vertaa kuvaa normaaliasetuksilla otettuihin.
40-150mm. Tällaista zoom-teleobjektiivia tulee käytettyä/tarvittua harvemmin. Tämä sopii "lintubongailun" lisäksi esimerkiksi muotokuvien ottamiseen, mutta sellaisiin tulee meikäläiselle niin harvoin tilaisuuksia. (Ja joojoo, tiedän kyllä että oikeilla lintubongareilla on vielä paljon tykimmät telet! ;))
Telepäällä saa mukavasti syvyyttä esimerkiksi katukuviin. Harmi kun en tajunnut ottaa verrokkikuvaa 14-42mm -linssillä, mutta sillä kuvattuna tämä sama maisema (Maarianhaminan Nygatan) olisi siis ollut huomattavasti lättänämpi ilman syvyysvaikutelmaa. Oikeanpuoleinen kuva on muuten Dioraama-suotimella. ;) Heti paljon aurinkoisempi ja kutsuvampi kuva!
Summa summarum: ymmärrän todellakin, miksi Olympuksen PEN-kameroita pidetään "bloggaajan parhaana kaverina". :) Kevyt kamera joka kulkee helposti mukana ja ottaa laadukkaita kuvia kauniilla väreillä. Kamerassa on myös kääntyvä näyttö niitä omakuvapotretteja varten ;) Linssitkin ovat kevyitä eikä detaljikuvaajan ystävän 45-millinen vie laukussa tilaa omenaa enemmän. Minulla oli Suomi-tripillä mukana laukussa E-PL5 ja kaikki kolme objektiivia ja siellä ne menivät ihan vaivatta, eivätkä painaneet yhteensä puoltakaan Canonin 50D:stä. :D
Ainiin - yhteen asiaan minulla menee välillä hermo: E-PL5:n videokuvauspainike on sijoitettu mielestäni täysin käsittämättömästi siten, että sitä tulee erittäin usein painettua vahingossa kun yrittää ottaa tavallista still-kuvaa. Niinpä olen usein tullut kuvanneeksi tietämättäni videota kun luulin ottavani kuvaa.
Muita Olympuksen käyttäjiä ruudun toisella puolella?
P.S. Kappas, huomasin näin jälkikäteen että Olympuksellahan on Facebookissa meneillään 31.8. saakka kilpailu, jossa voi voittaa tuon ihanaisen 45-millisen objektiivin! Tällä kertaa voin todeta että toivottavasti onni suosii meikäläistä (hehheh), mutta käykäähän tekin osallistumassa jos kiinnostaa. :) Kilpailuun tästä.
Kun kaksi kosmetiikkabimboa viettää neljä päivää saman katon alla, ja toinen heistä harrastaa erittäin mielellään erinäisten kohteiden meikkausta, oli aika lailla itsestään selvää että ennen pitkää päädyttiin makeover-puuhiin. Se oli oivallinen tilaisuus korkata uusi Sleekin palettini!
Innostun erityisesti kun pääsen meikkaamaan minulle ”uutta” silmän muotoa, ja Virven silmät toivatkin kiinnostavan ammatillisen haasteen. Virven kauniit silmät eivät sinällään ole mitenkään radikaalisti poikkeavat tai erikoiset, mutta ne ovat muodoltaan hyvin pyöreät laskevalla ulkonurkalla (alemmat lähikuvat havainnollisia). Tällaista silmää meikattaessa on oltava erityisen tarkkana rajauksen ja varjostuksen kanssa, ettei ilmeestä vain tule alakuloista.
Virven silmämeikkiin käytetyt sävyt ympyröity punaisella; kultainen, violetti, tumma harmaansininen, kultapinkki ja kuparipinkki.
En ole aiemmin meikannut näin pyöreitä silmiä, joten makeover oli minulle hyvää harjoitusta.
Kun meikattavana on pyöreä silmä, voisi ajatella, että pyöreyttä kannattaa lähteä tasapainottamaan viistoilla varjostuksilla ja pidentävällä rajauksella. Jokainen silmä on kuitenkin yksilöllinen, ja Virven tapauksessa en kokenut, että silmää pidentävä meikki imartelee hänen kasvojaan. Pyöreyttä voi tasapainottaa muillakin keinoilla.
Viiston kolmiovarjostuksen sijaan teinkin siis pyöreähkön/ovaalin varjostuksen, joka mukaili Virven silmän luonnollista muotoa nousematta etenkään keskeltä liian korkealle, joka pyöristäisi silmää entisestään. Sisänurkassa kultaa, sen jälkeen ulkonurkkaa kohti kultapinkkiä, kuparipinkkiä, violettia ja tummaa harmaansinistä. Haimme tarkoituksella erilaista ja värikkäämpää meikkityyliä mitä Virve normaalisti harrastaa.
Sleekin Original-paletin sävyt ovat kaikki yhtä lukuunottamatta erittäin hohtavia ja pehmeitä, melkein murenevia. Pigmenttiä on todella kiitettävästi, mutta paikoin muruinen koostumus (esim. kultainen sävy) ei vakuuttanut ihan yhtä lujasti kuin olisin Sleekiltä muiden bloggarien ihastuksen perusteella odottanut. Koostumus on niin voidemainen, että se tuntui välillä kerrostuvan vähän liiankin paksusti. Mutta näin edulliseksi paletiksi kyllä oikein hyvä; pigmentti nappasi ihoon kiinni erinomaisesti eivätkä sävyt liuenneet häivytyksen mukana.
Rajaus oli erityisen haastava. Mietin pitkään miten tekisin. Oikeastaan olisi kannattanut tehdä harjoitusrajaus puhtaalle luomelle ennen meikkauksen aloitusta – tein niin sitten jälkeenpäin illalla. Koska Virven silmän muoto on ulkonurkasta laskeva, arvelin, että olisi turvallisinta nostaa rajaus jo hyvissä ajoin ennen ulkonurkkaa ettei silmästä vain tule alakuloinen. ”Hännätön” töppörajaus pyöreässä silmässä voimistaa silmän pyöreyttä, joten rajaukseen on hyvä tehdä pieni nouseva häntä jotta saadaan tasapainottava vaikutus. Klassinen cat-eye-rajaus pitkällä siivellä ei kuitenkaan minusta ole omiaan Virven silmille, joten jätin hännän lyhyeksi.
Jos haluaa toteuttaa cat-eye-lookin voimakkaasti pyöreisiin silmiin, se on paras (minun mielestäni, en nyt yritä jaella tässä mitään yleispäteviä tekniikkatotuuksia! ;)) tehdä meikkaamalla myös alaluomi ja vetämällä myös sieltä voimakas siipimäinen varjo yhdistymään yläluomen siipeen. Täytyy sitten seuraavalla kerralla kokeilla tätä Virvelle…! (Mutta yleisesti en koe, että kissan silmät imartelevat Virven kasvojen muotoa.)
Kasvomeikki toteutettiin Virven omilla meikeillä, joista valtaosan merkkejä en valitettavasti muista enkä tullut kirjoittaneeksi ylös.
Meikkipohjana toimi Virven aasialainen suosikki-BB-voide ja meikki kiinnitettiin irtopuuterilla. Varjostukset tehtiin Diorin Nude-aurinkopuuterilla ja posket sävytin liilahtavalla roosalla poskipunalla, jonka senkään merkkiä en muista. Vaalensin sävyä aavistuksen omalla Zuiin Mango-poskipunallani. Huulille laitettiin Chanelin läpikuultavaa persikkabeigeä huulikiiltoa. Ripsaroinnin Virve hoiti itse, enkä tiedä mitä maskaraa hän käytti. (Mutta neitokaisella on niin pitkät ja näyttävät ripset kiitos Neulash-ripsiseerumin, ettei varmaan väliäkään mitä ripsaria hän käyttää kun tuloksena on joka tapauksessa kunnon tähtisilmät ;))
Kuvauksellista Virveä kelpaa kuvata...!
Kesken kadunvarren kuvaustuokion paikalle juoksi tuttavallinen koira joka iloisesti nosti jalkaansa Virven viereen siniselle seinälle. Tämä momentti ei ehtinyt tallentua kameralle, mutta spontaani ”dog interruption” kirvoitti lämpimät naurut. :) Oli jotenkin niin koomista kun yksi yrittää poseerata ja toinen jakelee päänkallistusohjeita kameran takaa ja sitten joku hauva juoksee siihen ihan muina koirina ja nostaa jalkaa toisten "kuvaussetissä". :D
.
Kun luette tätä, olen jo palannut Suomeen (tai enpäs olekaan vielä, lensin Ruotsiin ja siirryn täältä laivalla Affenanmaalle).
Täytyy todeta, vaikkei se teiltä varmaan jäänyt huomaamatta, että oli kyllä aivan fantastisen hauska ja antoisa Englannin matka! Cotswolds oli juuri niin idyllinen kuin ennakkotiedot antoivat ymmärtää ja Lontoo vielä mahtavampi mitä muistinkaan. Virve oli mitä mainioin emäntä ja kotiuduin hänen viihtyisään asuntoonsa niin että oli oikeasti haikeaa lähteä tänä aamuna. Meillä oli niin hauskaa! (Ja vaikka kannustankin Virveä hänen uusissa kuvioissaan ja olen innoissani tulevasta, niin en kyllä voinut olla tasaisin väliajoin huokaamatta, ”Tämänkö ihanuuden sinä jätät, ihan vapaaehtoisesti..?” Mutta niin se elämä menee, ja sen mukana on mentävä eteenpäin!)
Meinasin laittaa vielä lisää Englanti-juttuja kotiuduttuani, haittaako teitä? Cotswoldsistakaan en ehtinyt kirjoittaa vielä mitään. Ja brittiruoalle omistan (ylläripylläri) ihan oman postauksensa. ;)
Nyt on sitten sellainen historiallinen päivä koittanut Karkkipäivässä, että tämän päivän postausta en ole kirjoittanut minä.
Talouteemme tarjottiin testiin ACOn uusia miesten tuotteita, ja paketti saapui tuossa kuukausi takaperin minun jo lähdettyä Ahvenanmaalle. Sanoin miehelle, että sinähän voit kirjoittaa jutun vaikka itse, kun mä en tule tuotteita näkemään vielä kahteen kuukauteen. Yllätyksekseni mies otti haasteen vastaan, ja lupasi ottaa kuvatkin. Arvostelu kolahti sähköpostiini tuossa eilen illalla. Hyvin on näköjään opiskeltu miten kosmetiikka-arvioita kirjoitetaan...! :D ^_^
(...ja panostus kuviin sulatti mun sydämen!)
Pitemmittä puheitta, Aco For Men by Guest Blogger; Mr Karkkipäivä.
Paketissa, joka saapui posti-Lassen toimittamana, luki Sanni, mutta koska omaan erinomaisen vainun, päätin avata lähetyksen. Kuplamuovit pakkauksesta paukuteltuani, havaitsin varsinaiseen sisältöön kuuluvan shampoon, partageelin ja jonkun kosteusvoiteen. Mietin hetken aikaa, miten näitä juttuja on tarkoitus esitellä/käsitellä/kokeilla ja päätin purskauttaa pienet nökäreet tuotteita kämmenselälle ja räpsäyttää niistä kuvat. Näinhän se homma toimii.
Olin siis onnistunut hankkiutumaan tilanteeseen, jossa kiertely ja kaartelu eivät enää auttaneet. Apotekens Composita (suom. apteekin sekoitus) (ACO) oli päättänyt toimittaa minulle kokeiltavaksi kolme putelia(!) erilaisia tuotteita. Kyseessä on uusi ACO for Men –tuotesarja, joka on lanseerattu apteekkeihin 7/13.
Tilannetta ei helpottanut se, että kaikki putelit(!) olivat samanvärisiä, erikokoisia tosin. Eikä myöskään se, että olin lupautunut toimimaan ”vieraskynänä” Karkkipäivässä.
Kotikoulutuksen perusteella aloin tietenkin heti miettiä, että koskahan nämä mahtavat loppua ja pitääkö minun listata käyttökertani erilliseen vihkoon. Ihan vaan tilastoidakseni tottumukseni sekä tuotteiden riittoisuuden. Samalla mietin mitä mielikuvia tuotteet minussa herättävät ja miltä ne kädessä tuntuvat.
Apotekens Composita syntyi ruotsalaisten apteekkarien tultua siihen tulokseen, että ihmiset tarvitsevat aikaisempaa parempia ja hellävaraisempia ihovoiteita. Ja jos joku kuvittelee, että merkki on minulle etukäteen tuttu, niin erehtyy pahemman kerran. Käytin kaikki tietotekniset taitoni ja löysin tieni sivustolle www.aconordic.fi, josta voikin käydä lukemassa tarkemmat yksityiskohdat.
TUOTE 1 – ACO for Men shave gel
Kyseessä on pääasiassa miehille suunnattu partageeli. Itse arvostan partageeleissä suhteellisen neutraalia, mutta kuitenkin tunnistettavaa tuoksua, runsautta, helppoa levitettävyyttä sekä mystistä kemiallista vaikutusta, joka pehmentää ihon juuri otolliseksi partahöylälle tai -veitselle. Mikään ei nimittäin koettele miehen leukaa kuten parranajo tai naisen avokämmen. Useimmiten levittelen partageelit käsin, mutta ehkä jossain vaiheessa pitäisi siirtyä takaisin partasaippuaan ja -sutiin.
Saatteessa kerrotaan partageelin helpottavan parranajoa ja estävän ihon ärtymistä tämän helpottuneen prosessin aikana. Vaikutus saadaan aikaan luonnollisilla kosteuttavilla ainesosilla sekä pantenolilla ja allatoniinilla. Geelin kerrotaan lisäksi sopivan kaikille ihotyypeille. Tutkittuani inkilistaa(!) huomasin kuitenkin ensimmäisenä listattuna ainesosana olevan veden, jonka jälkeen erinäinen määrä muita kemiallisia yhdisteitä. Pantenoli ja allatoniini esiintyvät luettelossa puolivälin huonommalla puolella.
Partageelin tuoksu ei ole apteekkimainen. Se on toisenlainen, siedettävän mieto muttei mitenkään erikoinen. Tuoksu on jopa marketti-vartaloshampoomainen. Geelin koostumus on omaan makuuni hieman vetelä. Aineen levittyminen on koostumuksensa vuoksi puutteellista ja sitä kuluu melkoisesti. Geeli ei myöskään muodosta tuttua vaahtoa naamaan, joten jos sellaisen haluaa, niin on parasta kuolata itse. 2-4 minuutin vaikutuksen jälkeen leuka on valmiina höylättäväksi. Tai en minä oikeasti tiedä, koska se on valmis höylättäväksi, mutta kun ei ole enempää aikaa odottaa. Ajokokemus on keskinkertainen. Iho tuntuu riittävän pehmeältä eivätkä verisuihkut pilaa paitaa. Ajelun päätteeksi ei ole havaittavissa liekkimeren aiheuttamaa tunnetta kaulalla ja naama on lisäksi nuortunut 2-5 vuotta sängen poistumisen ansiosta.
Tätä kamaa on siis saanut apteekeista 7/13 alkaen. Puteli(!) maksaa vaivaiset noin kuusi euroa ja siinä 175 millilitraa. Nähtäväksi jää miten pitkään riittää.
Yhteenveto:
* Putelin(!) ulkonäkö – 7
* Geelin koostumus – 6
* Geelin levittyvyys ja vaahtoavuus – 6
* Ajotuntuma – 7
* Jälkitunnelmat – 7
Kyseessä on siis erittäin perustuote. Ja nyt kun alan miettimään, tuoksu on jopa vähän pistävä. Ei tämän partageelin hankkiminen ketään haittaa.
TUOTE 2 – ACO for Men hair and body wash
Suihkuaineen kohdalla on kysymys ns. 2 in 1 -tyyppisestä tuotteesta. Ja näitähän en siis käytä oikeastaan koskaan. Miten sama aine muka voi sopivia päähän ja pohjelihakseen? Suihkugeelien osalta olen ilmeisesti leimaantunut AXE-mieheksi, mutta pidän tätä itse muunneltuna totuutena. Käytän arkena käteenosuvaa suihkugeeliä ja erityisen peseytymisen päivinä sitten niitä parfymoituja tuoksugeelejä, jotka voi myös parittaa muiden päälle tulevien hajusteiden kanssa. Tukka-aineen on syytä olla helposti vaahtoava ja mielellään myös nopeasti käytettävä, koska ei minulla välttämättä ole aikaa olla suihkussa kolmea minuuttia. Aikaisemmin käyttämieni hoitoaineiden jämät lojuvat kaapissa ja niiden käytöstä olen näköjään luopunut.
ACO:n kaksi-yhdessä -peseytymisaine muistuttaa tuoksultaan partageeliä. Aineen koostumus on myös sen verran vetelä, että se valuu helposti sormien välistä lattialle, josta sitä sitten voi uittaa varpaiden väliin tai kaapia takaisin käteen. Käytännössä peseytyminen vaatii kolme annostelua. Ensimmäinen hiuksiin toinen menee osittain lattialle ja kolmas vartaloon. Hiuksissa aine tuntuu ohuelta, eikä muodosta kohtuullisen puhtaissakaan hiuksissa vaahtoa merkittävästi. Pesun jälkeen hiukset ovat melko pehmeät, eivätkä ne narsku. Inkilistassa on taas ensimmäisenä vettä. Ja sen jälkeen sodium laureth sulfate, eikä silti vaahtoa tarpeeksi. Pesutulos on riittävä. Iholla tunne ei ole mitenkään erityisen miellyttävä. Iho jää vähän nahkeaksi, eikä tuote vaahtoa iholla niin paljon kuin haluaisin.
Saatteessa kerrotaan shampoon sopivan kaikille ihotyypeille ja hiuslaaduille.
Yhteenveto:
* Putelin ulkonäkö – 7
* Aineen koostumus – 6
* Aineen levittyvyys ja vaahtoavuus – 7
* Pesutulos ja tunnelma – 6
* Jälkitunnelmat – 7
Samat sanat kuin partageelistäkin. Ei mitään, mikä herättäisi tunteita tai intohimoa. Toimiva perustuote siis. (Ja juuri samalla hetkellä televisiosta tulee ACO:n mainos.)
TUOTE 3 – ACO for Men face lotion.
Onneksi tämä pullo on sen verran pieni, ettei sitä voi sekoittaa kahteen edellä esiteltyyn tuotteeseen. Olen hyvin laiska käyttämään mitään kasvovoiteita. Jostain syystä olen kokenut niiden huonontavan ihon laatua. Nykyisin saatan kuitenkin parranajon jälkeen laittaa iholle jotain kosteuttavaa tuotetta. Ellei partageeli sitten toimi jo valmiiksi tällaisena.
ACO:n naamarasvan kerrotaan olevan tehokas ja hellävarainen. Nämä kaksi asiaahan eivät tunnetusti sovi kovin hyvin yhteen. Ainesosat naama-aineessa ovat hyvin samankaltaiset kuin partageelissä ja suihkuaineessa. Pehmentävä vaikutus saadaan aikaan Canola-öljyllä. Tuote on mattapintainen, joten jos pitää enemmän kiiltävästä naamasta, niin kannattaa valita joku muu tuote.
Koska kokemuspohjani naamarasvoista on hyvinkin puutteellinen, niin en osaa tästä sanoa mitään yksityiskohtaista. Toki näen, että tuote on valkoista, melko kiinteää ja sitä on helppo levittää. Rasvan väri auttaa kivasti hahmottamaan kohdat joihin rasva levittyy. Ei tarvitse siis arpoa jäikö joku oleellinen kohta lärvistä voitelematta.
Loppuvaikutelmaksi jäi varsin neutraali kuva. Yllätyin hieman partageelin tuoksusta sekä tuotteiden (pl.naama-aine) viskositeetin puutteesta. Heikohko vaahtoavuus ei nosta tuotteiden pisteitä silmissäni. Pakkaukset ovat apteekkityyliin hyvin perus. Alhainen hinta kuitenkin nostaa tuotteiden arvosanaa, sillä hinta-laatusuhde on ihan kohdallaan. Kyllä nämä loppuun tulee käytettyä, mutta en kuitenkaan aio tilastoida kulutustani.
Meinasin tähän loppuun vielä laittaa kuvan päivän asusta ja kysyä, että mitäpä olette siitä mieltä, mutta tulin toisiin ajatuksiin.
- Mr Karkkipäivä
* * *
Vastauksena otsikon kysymykseen, kultaseni: sama aine sopii niin hiuksille kuin kropallekin, koska puhdistavat ainesosat (eli esimerkiksi juurikin se sodium laureth sulfate) ovat kumpaisissakin tuotteissa ihan samoja. ;) Hiusten ja vartalon puhdistustuotteet eroavat käytännössä ainoastaan hoitavuudeltaan; hiustuotteisiin lisätään antistaattisia ja selvittäviä ainesosia joita kroppatuotteissa ei tarvita. Shampoota voi mainiosti käyttää suihkugeelinä ja suihkugeeliä myös hiusshampoona. Eli sinänsä ne ovat jo valmiiksi 2 in 1 -tuotteita. Selvisikö, muru? :) - Sanni
Superbly Efficient Anti-perspirant & Deodorant Cream - ihana tuote! Ei kuivata tai ärsytä kainaloita yhtään, kuivuu nopeasti ja pitää hien "perusvarmasti". Hajusteeton tuote. Ja nämä voidemaiset on ihan parhaita matkadeodorantteja - nytkin on tuttuun tapaan pienessä purkissa sopiva viikon annos mukana :D
Ultimate Strength Hand Salve - eukalyptukselle tuoksuva, paksu ja suojaavan tuntuinen käsivoide. Voide on tarkoitettukin "erittäin kuiville, aktiivisille käsille". Kunnon ravitsevien käsivoiteiden ystävänä tykkään tästä kyllä, mutta heti tulee tietysti verrattua muihin samantyylisiin lemppareihini; Ultimate Strength Hand Salve ei ole ihan yhtä suojaavan tuntuinen kuin esimerkiksi Elizabeth Ardenin 8 Hour Cream -käsivoide, tai yhtä kosmeettisesti miellyttävä tai inciltään vakuuttava kuin kuin Crabtree & Evelynin käsivoide. Mutta oikein hyvää kamaa joka tapauksessa!
Voide imeytyy rasvaisuudestaan huolimatta hyvin eivätkä kädet jää tahmeiksi. Eukalyptuksen tuoksu on ihana extra! Edit. Kirjoitin juttua Englannissa ja näköjään muistikuvat olivat harhaiset - nyt kotiuduttuani voin todeta, että kyllä voide jättää ihon aika rasvatun tuntuiseksi, eli sopii parhaiten käytettäväksi illalla ennen nukkumaanmenoa.
Harmittaa vähän, että pyysin tarjotun paksumman version sijaan tämän Light-Weight'in. En pidä rasvaisista vartalovoiteista, mutta nyt kesällä kun vartalon iho on kuivempi, olisi alkuperäinen versio varmasti sopinut iholleni paremmin. Se Original-versiohan on muuten Kiehl'sin kaikkein suosituimpia tuotteita; vuosittain myydystä määrästä Creme de Corpsia saisi kolme kertaa Empire State Buildingin kokoisen tornin!
Tarjolla olisi myös ollut Soijamaito & Hunaja -butter-versio, siinä olisi vielä ollut jumalainen tuoksukin... Däämn. No, tein väärän valinnan. Ei voi mitään! :)
Inci on hyvin peruskamaa; pääasiallisina kosteuttavina ja kosteutta sitovina aineina oliivinhedelmäöljyä, dimetikonia, propyleeniglykolia ja parafiiniöljyä.
Amino Acid Shampoo - erittäin hoitava, tiheä- ja pehmeävaahtoinen, ihanalta tuoksuva shampoo. Hiukset jäävät liukkaiksi ja selviksi jo pelkän shampoon jälkeen. Mieto pesuteho - hiuspohja ei narskutu lainkaan. Tuntuu niin hoitavalta että tätä voisi melkein kutsua 2 in 1 -shampooksi. Pesevinä ainesosina miedot sodium methyl cocoyl taurate, sodium coco-sulfate ja coco-betaine.
Olive Fruit Oil Conditioner - voimakkaasti selvittävä tiivistemäinen hoitoaine, tarvitaan vain pieni määrä hoitamaan hommaa. Sopii parhaiten paksulle ja karhealle tukalle. Incissä on amodimethiconea ja lanoliinia, jotka voivat lässäyttää ohuempaa hiuslaatua ja sopivat paremmin juuri karhean, runsaamman tukan hallintaan. Itse oliivinhedelmää ei cocktailissa liene paljoa, se on incissä vasta säilöntäaineen jälkeen. Nopeasti ja tehokkaasti selvittävää hoitsikkaa etsivälle tämä on erinomainen!
Lopuksi vielä yksi kasvotuote josta sain pussinäytteen.
Epidermal Re-Texturizing Micro-Dermabrasion - erittäin tujakka ja pienirakeinen kuorintatuote, jopa hieman sattuu ja polttelee iholla. Kuorivana ainesosana minulle uusi raaka-ainetuttavuus diatomeae/diatomaceous earth, joka on pienten yksisoluisten merieliöiden, diatomien jäänteistä muodostunutta huokoista kiviainetta.
Iho jää erittäin siloiseksi ja aine tuntuu todellakin tehokkaalta. Ei kuitenkaan ihofiiliksellään ihan hakkaa suosikkiani Blissin Pore Perfecting Facial Polishia.
Vieläkin jää muutama tuote kolmanteen postaukseen..... Ei tehdä näistä liian pitkiä että jaksaa lukea. ;)
Päivä alkoi ostarihengailulla, ja asiaankuuluvasti kosmetiikkabloggaajat pysähtyivät tietysti jokaiseen kosmetiikkaliikkeeseen suorittamaan "ammatin" vaatimaa hipelöintiä.
Superdrugista mukaan lähti meitsin eka Sleekin paletti!
Tämä saakin jäädä koko reissun ainoaksi ostokseksi, sillä matkalaukkuni kiloraja taisi jo tullessa olla vähän "punaisen puolella"....
Kivaa päästä vihdoin kokeilemaan Sleek'iä!
Tuli taas pyörittyä Tescossakin. Hyvänen aika näitä englantilaisia ruokakauppoja - nyt voin todellakin ymmärtää Virven kaiken hehkutuksen! Aivan mielettömän hyvät valikoimat, ja terveellinen syönti tehty sairaan helpoksi. Valmiiksi sekoitetut salaattiaineet ei maksa juuri mitään ja kalaa, lihaa ja seafoodia on loputtomissa "nappaa-mukaan" -bokseissa jotka nekin tosi edullisia.
Otimmekin mukaan seafood-boksit ja suuntasimme seuraavaksi Tower Bridgen kupeeseen picnic-lounaalle.
Ei mitenkään kehno paikka picnicille! :)
Löysin Tescosta tuota samaa sidukkaa mitä joimme maanantaina pubilounaalla. Tosi hyvää! Virven valinta oli hieman erikoisempi, hyvin jälkiruokamainen toffeesiideri.
(Virve on muuten ainoa tuntemani ihminen joka oikeasti tykkää selleristä...! Siinä se rouskutteli menemään raakaa selleriä... :D))
Babe in Britain.
Sitten lähdettiin iltakävelylle Piccadilly Circuksen ja Chinatownin kautta Covent Gardeniin.
Tykkään tästä Olympuksen Dramaattiset sävyt -asetuksesta, kuten huomaatte... ;)
Virve sanoi, että tällainen puhelinkoppikuva on Lontoon vierailijalle aivan pakollinen. Hyvä on, ma'am! :)
Kävely päättyi North Bankille, jolla ihailimme pimenevää iltaa ja joen ympäryksen iltavalaistusta.
Olimme kotona vasta kymmenen jälkeen ja illallisesta tulikin varsin myöhäinen. Mutta voin suositella myöhäisiltakävelyä North tai South Bankin varrella, todella tunnelmallista ja katseltavaa riittää...! (Ja illallisenhan voi myös sijoittaa johonkin joenvarren ihastuttavista ravintoloista, sen sijaan että kävelee viimeiset 60 minuuttia vatsa kurnien ;))
Olen nyt tässä kahden päivän aikana nähnyt sellaista Lontoota, millaista en lainkaan muistanut edellisiltä, kymmenen vuoden takaisilta visiiteiltäni. Eipä ihme että Virve on paikkaan niin rakastunut...!
Saavuin eilen Lontooseen ja minua vastassa oli aina-niin-iloinen Lady Virve! Tie kulki ensimmäiseksi aamiaisostoksille ja sitten lähdimme kunnon pitkän kaavan kävelylle.
Viiden tunnin mittainen kävely vei meidät South Bankilta Big Benille ja Trafalgar Squarelle ja sieltä Buckingham Palacen ja Green Parkin kautta Oxford Streetille ja Saint Christopher's Placelle hyvin myöhäiselle lounaalle.
Ilma oli hiostavan kuuma ja mun päässä alkoi pian takoa pakkomielle tuopillisesta ihanan raikasta, kuivaa englantilaista siideriä. Virve ei normaalisti juo siideriä mutta päätti tilata samanlaisen siiderinjanoisen seuralaisensa houkuttamana. Ja maistui kyllä pubilounaan kyljessä!
Illalla nautiskelimme Virven luona juustoja (Tescosta saa alle 8 punnalla neljän ison juustopalan maistelusatsin...!!! What a bargain..!!!) ja Virveä piti välillä komentaa hellittämään otteensa älyluuristaan. :D
Olipa kyllä mahtava päivä! Tuli käveltyä kunnolla, syötyä hyvin ja juteltua läpi perusteellisesti parin vuoden viime kuulumiset.
P.S. Ruokakaupasta löytyi muutakin kivaa - vihdoin sain maistaa lehtikaalia ja löysin uskomattoman kermaista, peräti 6% rasvaa sisältävää raejuustoa...!! :)
Sain kokeiltavaksi yhteensä 11 Kiehl’s-tuotetta (+ erinäisiä pikkunäytteitä). Alkuperäinen testisetti täydentyi jälkikäteen vielä Ultra Facial –kasvovoiteella, jonka Kiehl’sin edustaja lähetti minulle postissa tajuttuaan, että tämä tärkeä klassikkotuote oli jäänyt testituotekokoonpanosta.
Mitäs minä, Arvoisa Kosmetiikkabloggaaja (*huumoria*), nyt sitten tykkäsin näistä tuotteista? :) Tuotteista, joita moni kosmetiikkafriikki on silmät kiiluen raahannut kotiin ulkomaanmatkoilta ennen kuin merkki rantautui Suomeen? Odotukset olivat korkealla.
Kerrotaan taas tähän pohjatiedoksi ihotyyppini ja yleisistä tuotemieltymyksistäni. Minulla on normaali iho, joka etenkään kesäisin ei ole kuiva eikä yhtään rasvainenkaan. Se pärjää kesällä melkein pelkällä puhdistuksella, eikä vaadi kevyttä seerumia tujumpaa kosteutusta.
Minulle tärkeimpiä tuotteita perusihonhoidossa ovat tehokas puhdistustuote mieluiten vaahtoavalla koostumuksella, silmiä ärsyttämätön, ei-vesimäinen silmämeikinpoistoaine sekä notkea, nopeasti imeytyvä emulsiomainen kosteusvoide. Miellyttävä tuoksu on aina plussaa, mutta ei ratkaiseva tekijä tuotekokemuksessani.
Lähdetään liikkeelle perustuotteista kasvoille.
Supremely Gentle Eye Make-Up Remover – emulsiomainen koostumus (kiva juttu! Näitähän on tunnetusti harvassa), tuntuu hyvin hellävaraiselta eikä tuote ärsytä silmiäni lainkaan. Samalla on kuitenkin todettava, ettei se ole tehokkaimmasta päästä. Koostumuksen puolesta voisin kyllä käyttää.
Ultra Facial Cleanser – koostumukseltaan ohut, helmiäinen geeli, vaahtoaa keskivahvasti, tuntuu hellävaraiselta eikä jätä ihoa narskuvaksi. Sarjassamme ”ihan hyvä” putsari, ei aiheuta mitään megaluokan riemunkiljahduksia mutta on sellainen perusmiellyttävä. Ei tuoksu miltään, ja varmaankin myös tuoksuttomuus tekee kokemuksesta niin neutraalin. Ekosertifioidussa Acai-sarjassa on pumppuvaahtoputsari, luulen että se saattaisi olla vielä enemmän mun juttu. (Olen pannut merkille, että mieltymykseni on viime vuosina siirtynyt geeli/voidekoostumuksesta pumpattaviin.)
Ultra Facial Moisturizer – yksi Kiehl’sin rakastetuimpia tuotteita. Kuulemma myös monen meikkitaiteilijan suosikki monipuolisuutensa vuoksi. Minun kokemukseni? Koostumuksesta ja tuoksuttomuudesta tulee mieleen apteekin perusvoide, oikeastaan hyvin Aqualan-L:mäinen fiilis. Hämmästyksekseni huomaan, että vaikka kyseessä on kevyempi emulsioversio (Ultrasta on myös cream-versio normaalista kuivalle iholle), tuntuu voide kesäihollani liian täyteläiseltä. Jos vertaan koostumusta esimerkiksi viime vuosina käyttämiini, kovasti tykkäämiini Madaran Deep Moisture Fluidiin, Laveran My Ageen ja Sanctumin Moisture Replenishiin, on Ultra Facial Moisturizer näitä selvästi paksumpi ja jotenkin rasvaisempi.
Inci näyttää todella yksinkertaiselta; veden jälkeen tulee Kiehl'sin paljon käyttämä skvalaani, glyseroli, peg-100 stearate, glyceryl stearate, butyleeniglykoli. Näiden kosteuttavien ja emulgoivien ainesosien jälkeen tuleekin jo säilöntäaineita. Incin lopusta löytyvillä karvasmanteli-, aprikoosinsiemen- ja avokadoöljyllä ei pitoisuutensa puolesta juuri ole ihonhoidollista merkitystä.
Totean, että Ultra Facial Moisturizer sopii minulle paremmin talvikäyttöön. Pakkauskoko on muuten reilu 75 ml. Mihinkähän meikkitaiteilijat tätä käyttävät..? Veikkaan, että kosteutuksen lisäksi meikkisotkujen putsailuun iholta. Tiesittehän, että puhdistusemulsioiden pohja koostuu käytännössä samoista raaka-aineista kuin kosteusvoiteen…? Siksi monilla kosteusvoiteilla voi myös poistaa meikin. Ultran perusvoidemainen koostumus tuntuu siihen hommaan oikein sopivalta.
Creamy Eye Treatment – tästä tuotteesta olenkin jo kirjoittanut teille aiemmin. Kyseessä on hyvin rasvainen, mutta silti hämmentävän ohueen koostumukseen ”leivottu” silmänympärysvoide. Jos voidetta levittää hieman kostealle iholle, muuttuu koostumus lähes vesimäiseksi koskiessaan ihoon. Hyvin erikoinen tunne! Voide on siis samalla rasvainen, mutta myös vesimäisen raikas. En ole ennen tällaiseen koostumukseen törmännyt.
Creamy Eye sopii erityisesti kuivalle iholle tai iholle, jonka rakenne on esimerkiksi väsymyksen tai elämäntilanteen takia (kenties vain tilapäisestikin, esim. lapsi tai työ valvottaa, muu stressi jne) heikentynyt --> on tavallista tummempi, punoittava, karhea, juonteet selkeämmin näkyvissä jne. Minun makuuni ja tarpeisiini voide on liian rasvainen. (Vaikka korjasihan se mun hilseilevät suupielet! ;)) Pidän itse enemmän täysin ihoon katoavasta emulsiomaisesta sy-voiteesta. Netistä olen lukenut monen ihmisen positiivisia kokemuksia yllä luettelemissani tapauksissa.
*
Sitten kasvojenhoidon erityistuotteista.
Kiehl’sillä on muutama aivan erityisen tehokkaaksi tunnettu, ihon kuntoa buustaava tuote, joilla voi täydentää kasvojen perushoitorutiinia. Kaksi tällaista ovat Midnight Recovery Concentrate ja Powerful-Strength Line-Reducing Concentrate –seerumit. Midnight Recovery lupaa uudistaa ja yleisesti parantaa ihon rakennetta, c-vitamiinipohjainen Powerful-Strength taas kirkastaa ihoa ja pehmentää juonteita. Yhdessä Ultra Light Daily UV Defense –voiteen kanssa ne muodostavat ”Healthy Skin Essentials” –trion, joka Kiehl’sin mukaan toimii synergisesti palauttaen ja suojellen ihon suojamekanismeja.
Nyt kun olen viime aikoina muuttunut todelliseksi seerumifaniksi, niin on oikein kiinnostavaa päästä testaamaan tällaisia paljon lupaavia kulttituotteita. Tosin…. Kuten on jo aiemmin tullut monien tuotearvostelujen yhteydessä todettua, minun ihoni lähtökohdilla on lopulta vaikea huomata tehoaineiden vaikutuksia. Toki olen erittäin iloinen siitä, että ihoni on niin hyvässä kunnossa etten vielä voi havainnoida ryppyvoiteiden tai kirkkautta ja kuulautta lupaavien tuotteiden todellisia vaikutuksia, mutta teidän kannaltanne arvostelut eivät kerro tuotteiden mahdollista koko potentiaalia.
Midnight Recovery Concentrate – tämä seerumi yllättää öljypohjaisuudellaan. Siinä ei ole lainkaan vettä, eikä se hulahda ihoon niin kuin vesipohjaiset seerumit. Iholle jää siis öljyinen pinta. Mutta! Ei mitenkään epämiellyttävän rasvainen. Epäilemättä kuitenkin kuivahko iho nauttii tämän tuotteen tarjoamasta ravitsevasta koostumuksesta eniten. Olen käyttänyt Midnight Recoverya iltaisin yövoiteen asemasta. Iholla on aamuisin vielä jäljellä kevyesti öljyinen pinta. Jälleen voi todeta, että tuote toimisi minun ihollani ihanteellisimmin talviaikaan, jolloin se varmasti imeytyisikin kokonaan.
Mitään näppyä öljyseerumi ei ole aiheuttanut, vaan iho on voinut hyvin ja tuntunut tykkäävän tuotteesta. Minulle henkilökohtaisesti ihaninta Midnight Recoveryssa on aromaterapeuttinen vaikutus…! Lämmin ja rauhoittava laventelin tuoksu viimeistelee lempeästi iltaisen ihonhoitohetken ja valmistaa yöpuulle. Levitettyäni Midnight Recoveryn teen kämmenistäni kupin ja hengitän syvään niistä vapautuvaa tuoksua.
Inci: caprylic/capric triglyceride, dicaprylyl carbonate, squalane, rosa canina fruit oil, evening primrose oil, jojoba seed oil, coriander seed oil, tocopherol, lavender oil, pelargonium graveolens flower oil, linalool, rosemary leaf oil, citronellol, geraniol, lavandula hybrida oil jne. Ainesosista 99,8% on luonnollista alkuperää.
Powerful-Strength Line-Reducing Concentrate – jos Midnight Recovery yllätti öljyisyydellään, niin Powerful-Strength hätkähdyttää voimakkaan kalvomaisella silikonimaisuudellaan. Kaksi asiaa on selvää välittömästi: tuote kihelmöi iholla ja vedetön, jähmeä koostumus on kosmeettisesti epämiellyttävä. Okei. Nyt täytyy sitten heti ymmärtää, että kyseessä ei olekaan kosteuttava, välittömän ”feel-good” – tunteen jättävä seerumi, vaan juonteisiin tehokkaasti pureutuva, ajan kanssa vaikuttava c-vitamiinitiiviste. Koostumus on luotu kuljettamaan c-vitamiini mahdollisimman tehokkaasti ihoon, ja säilyttämään se stabiilina. Tuote sisältää peräti 10,5% puhdasta c-vitamiinia (L-askorbiinihappoa).
Koska minulla ei oikein ole ryppyjä joita tuotteella hoitaa, en osaa ottaa kantaa sen vaikutuksiin. Pystyn siis ainoastaan kommentoimaan tuotteen ihofiilistä. Seerumin sisältämä askorbiinihappo saa aikaan kihelmöivän tunteen iholla. Tunne kuitenkin miedontuu kerta kerralta. Vedetön silikonipohja on niin jäykkä, että seerumia on otettava monta pumppausta jotta ainettaa saa levitettyä koko kasvoille. Todennäköisesti juuri tästä syystä tuote onkin pakattu seerumeille hyvin epätyypilliseen kokoon – 75 milliä. Tätä kuluu paljon ”normiseerumia” enemmän. Iho jää mattapintaiseksi ja huokoset ”photoshopatun” näköisiksi – siitä pitää silikonikerros huolen.
Inci: propyleeniglykoli, cyclopentasiloxane, askorbiinihappo, glyseroli, cetyl peg/ppg-10/1 dimethicone, dimethicone crosspolymer, lauroyl lysine, acrylates copolymer, adenosine.
Taidan antaa tuotteen testiin jollekin "ryppyiselle" ja sameaihoiselle tutulleni ja palata hänen käyttökokemustensa kera kun pullo on tyhjä! :)
Koska postaus on jälleen jo aika pitkä, jätän loput Kiehl's-tuotearviot toiseen postaukseen.
Nyt olisi sitten vihdoin aika käydä Kiehl’s-tuotekokemusten kimppuun. Tai huomenna. ;) Koska kyseessä on Suomessa verrattain tuntematon, mutta maailmalla aikamoista kulttimainetta nauttiva brändi, ajattelin, että olisi mukava ensin luoda vähän perusteellisempi katsaus yrityksen historiaan. Eli tässä ensin Kiehl’s, The Brand –esittely ja huomenna sitten varsinaisia tuotekokemuksia.
Kiehl’sillä on itse asiassa hyvinkin samankaltainen kasvitieteellis-homeopaattinen tausta kuin kreikkalaisella Korresilla. Korresin tavoin myös Kiehl’s on alkujaan ollut apteekki ja saanut nimensä omistajaltaan. Kiehl'sin tarina alkaa vuodesta 1851. Tuolloin perustettiin New Yorkin East Villageen 3rd Avenuen ja 13th Streetin kulmaukseen nimeä Brunswick Apotheke kantava apteekki. Oppipoikana toiminut John Kiehl osti apteekin vuonna 1894 ja nimesi sen Kiehl Pharmacyksi. Samaisella paikalla sijaitsee Kiehl’sin lippulaivaliike vielä tänäkin päivänä.
John Kiehlin apteekki tarjosi erilaisia homeopaattisia ja yrtteihin pohjautuvia lääkkeitä, hoitoöljyjä ja voiteita. Kiehl halusi luoda liikkeestään rennon ja tuttavallisen paikan jonne asiakkaat olivat tervetulleita vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan kupin kahvia. John Kiehliä ei tunnettukaan varsinaisesti liikemiehenä – asiakkaiden viihtyminen ja ”kulmakunnan yhteisen olohuoneen” tunnelman ylläpito oli hänelle myyntilukuja tärkeämpää.
Vanhan apteekkarin henki on näkyvissä Kiehl’s-liikkeissä yhä tänäkin päivänä; asiakkaille on tarjolla kahvia ja monissa liikkeissä on vakioasiakkaiden vauvakuvista (!) koostettuja valokuvaseiniä.
Vuonna 1910 John Kiehl sai oppipojan yrttitutkija Irving A. Morsesta. Yhdessä he kehittivät lukemattomia kasvitieteellisiä valmisteita jotka toimivat pohjana ja inspiraationa Kiehl’sin nykyiselle tuotekehittelylle. Vuosikymmen myöhemmin Morse osti yrityksen eläkkeelle siirtyvältä Kiehliltä, ja säilytti apteekin alkuperäisen nimen pitääkseen yllä arvostettua nimeä. Kiehl’s on siitä saakka ollut Morsen perheen omistuksessa. Tänä päivänä johdossa on Irving Morsen pojantytär Jami Morse-Heidegger miehensä Klaus Heideggerin kanssa.
Kiehl'sillä on kolme eri logoa, joista kaunokirjainversiota pidetään nykyään virallisena. K-logo on vanhin ja peräisin apteekkiajoilta.
.
Kiehl’sin avokätinen näytteidenjakoperinne juontaa muuten juurensa 50-luvulle, jolloin Irving Morsen poika Aaron otti tavaksi antaa asiakkaille näytteitä uusista, juuri takahuoneessa sekoitetuista tuotteista saadakseen asiakkailta palautetta.
60-lukuun mennessä ”Kokeile ennen kuin ostat” –filosofia oli vakiintunut osaksi Kiehl’sin konseptia. Kiehl’s ei edelleenkään harrasta perinteistä mainontaa, vaan luottaa näytteiden luomaan ”suusta-suuhun” -mainontaan ja asiakasuskollisuuteen. Yritys jakaa vuosittain yli 8,5 miljoonaa näytettä, mikä maksaa enemmän kuin keskiverto mainoskampanja. Ja se on kannattanut! Rahan sijoittaminen näytteisiin mainostamisen sijaan on yrityksen menestystarinan kulmakiviä.
1970-luvulla Aaron Morse muutti Kiehl’sin liiketoiminnan painopisteen reseptien kirjoittamisesta ja raakojen ainesosien myymisestä valmiisiin, brändättyihin koostumuksiin ihon- ja hiustenhoidossa. Näin John Kiehlin apteekista alkoi muodostua se brändi, jona Kiehl’s nykyään tunnetaan. 70-luvulla saivat alkunsa monet tänäkin päivänä suositut Kiehl’s-tuotteet kuten Creme de Corps –vartalovoide, Ultra Facial -kasvovoide sekä White Eagle Shave –parranajovoide. Onpa valikoimassa vieläkin vanhempia tuotteita; klassikot Calendula Herbal Extract – ja Blue Astringent –kasvovedet sekä Original Musk Oil ovat 60-luvulta.
Tällainen tausta siis löytyy kulttimaineessa paistattelevalta Kiehl’siltä. Paljon on muuttunut puolentoista vuosisadan varrella John Kiehlin ajoista, mutta yrityksen sydämessä on säilynyt omistautuminen henkilökohtaiseen palveluun ja halu kehittää korkealuokkaisia, moneen tarpeeseen ja iho-ongelmaan vastaavia tuotteita. (Tuotevalikoimassa on todellakin otettu huomioon kaikki ihohuolet aknesta ryppyihin ja laajentuneista ihohuokosista pigmenttiläiskiin, peruskosteutusta unohtamatta – ja luonnonkosmetiikan käyttäjillekin on oma serifioitu linjansa.)
Perinteinen apteekkihenki on kultivoitunut trendikkääksi ja seikkailumieliseksi imagoksi, ja omistajaperheen kiinnostus extreme-urheilulajeihin näkyy niin tuotekehittelyssä, pakkaus-designissa kuin sponsorointikohteissakin.
John Kiehl
Eipä olisi John Kiehl osannut 1800-luvulla arvata, että tulevaisuudessa hänen nimeään kantavat tuotteet tulevat päätymään mm. Mount Everestin huipulle Kiehl’sin sponsoroiman retkikunnan mukana…!
.
Kuvat Kiehl'sin sivuilta.
