01.02.2013

Vesi vanhin voitehista?

Kello on 18.45 ja olen juonut tänään tasan yhden mukin kahvia kello kahdeksan aamulla. Se on kaikki nestemäärä mitä olen päivän aikana nauttinut. Eikä minulla ole jano.

Kuulostaako tilanne tutulta vai aivan hullulta?

Vesilasi

Laitoin äsken itseni juomaan desin vettä kun tajusin että hups, taas on päivä sujahtanut ohi enkä ole muistanut juoda. Normaalisti juon vajaan lasin vettä aterioiden yhteydessä, mutta tänään olin koko päivän palaverireissussa ja söin ainoastaan junaeväät - ilman juotavaa.

Kaikki terveys- ja kauneusgurut, lääkärit ja ravitsemusasiantuntijat hokevat aina mantraansa kahden litran päivittäisestä vedenjuonnista. Huh, minä en saa parhaina päivinä juotua puoltakaan tuosta..! Pääsen lähelle litraa ainoastaan kuntosalipäivinä, jolloin juon treenin aikana n. puolikkaan 750 ml:n pullosta. Ei-salipäivänä päivittäinen nestemäärä jää alle puoleen litraan.

YR_Detox_juoma

Yritin juuri hiljattain vetää detox-kuurin Yves Rocherilta joskus viime vuonna saamallani Detox-mehulla. Ei onnistunut. 45 ml juomatiivistettä olisi pitänyt sekoittaa litraan vettä ja nauttia päivän aikana. Itse sekoitin tiivisteen 750 millin treenipullooni mutta 10 viikon kuurin aikana sain juotua pullon tyhjäksi yhden päivän aikana vain kahdesti. :( (Ja en muuten huomannut mehulla mitään vaikutuksia yleiseen olotilaani.)

Olen ihmetellyt aina mistä nämä vedenjuontisuositukset tulevat, ja miksi minulla ei sitten koskaan ole huono ja "kuivettunut" olo vaikka juon aivan järjettömän vähän? Ihokaan ei ole kuiva, vaikka vedenjuonnin pitäisi vaikuttaa suoraan siihenkin.

Minusta veden väkipakolla juominen terveyssuositusten vuoksi olisi ihan hullua. Enkä edes pystyisi siihen. Jos yritän kerralla juoda enemmän kuin lasillisen, minulle tulee lähes kuvottava olo. En vain saa vettä alas. Haluan juoda silloin, kun kroppa minua siihen kehottaa. Eli kun on jano. En myöskään juo limsaa tai mehujakaan kuin hyvin satunnaisesti. Veden lisäksi juon päivittäin vain mukin kahvia ja joskus mukin teetä. Ja illallisella joskus lasin viiniä.

Mitä mieltä te olette? Jos olo on hyvä kahdella desillä vettä päivässä, mitä hyötyä saa kahden litran pakkokittaamisesta? Silloin pitäisi ravata koko ajan vessassakin..! Onko lukijoiden joukossa muita kaltaisiani "juomakyvyttömiä"?

0 comments on “Vesi vanhin voitehista?”

  1. Veikkaisin että koska syöt vihanneksia ja hedelmiä, saat niistä tarpeeksi nestettä ja siksi sinua ei janota.
    Itse juon n. 8 lasia vettä päivässä, totuttelin tuohon määrään; mutta minulle se oli helppoa koska saan vettä juotua. Ja diabeetikolla on aina jano ;D
    Laitan karahviin n 1/6 kivennäisvettä, loput tavallista vettä ja basilikanlehtiä. Viileänä se on minusta hyvää.
    Kuten eräs lääkäri minulle sanoi "kuuntele kehoasi", niin olen samaa mieltä sinun kohdallasi. Jos olosi on hyvä etkä tunne väsymystä niin turha sitä vettä on väkisin juoda. Kyllä kroppa tietää ;)

    Vastaa

    0
  2. Itse olen ollut MethodDrainen detoxkuurilla ja voin allekirjoittaa ainakin sen, että oloni on huomattavasti parempi kuin ennen kuuria.
    En tiedä siitä vedenjuonnista olevan muuta hyötyä kuin että se vilkastuttaa aineenvaihduntaa...

    Olen Turusta ja olen huolissani ylipäätään suomen hanaveden laadusta. Turun vesi oli vuosi sitten muutamaan kertaan mitattu, että se sisälsi per litra / desin pissaa! Nykyään ongelma on hälventynyt, mutta edelleen hormoneja ja muuta sontaa on vielä vedessä. Oli jopa todettu, että hormoonimäärä on niin suurta, että se on aiheuttanut joillekin miehille kaksi häntäisiä siittiöitä. Olen huolissani. :(

    Vastaa

    0
    1. En ihmettele yhtään. Hyvä, että Suomessakin tästä asiasta puhutaan. Juo(kaa) ihmeessä pullovettä aina kun mahdollista! Niin ne ajat lintukodosta muuttuvat, mutta niinhän kaikki muuttu. Miksi ei lintukotokin?

      Kuulin jostain, että syy, miksi tytöt nykyään "aikuistuvat" niin aikaisin johtuu siitä, että virtsaan jää niin paljon jäämiä naisten e-pillereistä, jotka sitten osittain tavalla tai toisella päätyvät pohjaveteen, josta syystä lapset saavat jo aikaisin aimo annoksen hormononeja kehoonsa ja tulevat näin ollen sukupuolikypsiski jo hyvin aikaisin. Miltä osin tämä sitten on totta, sitä en tiedä, mutta näitä asioita on ehdottomasti mietittävä. Muutos on joka tapauksessa mainitsemani asian kohdalla suuri.

      Vastaa

      0
  3. Itsellekään ei oikein juoma maistu, mutta tuo pari desiä nesteitä päivässä kuulostaa todella vähälle.

    itse toiseen päähän kaupunkia muuttaessa aloin pitää vedestä, se on paljon raikkaampaa täällä kuin edellisessä asunnossa.. :D

    Vastaa

    0
  4. mä oon yrittänyt nyt oikein opetella juomaan vettä. parhaina päivinä saan juotua varmaan suunnilleen 1,5 litraa, salilla käydessä menee varmaan ainakin kahteen. ne hyvät päivät on juuri sellaisia, että mun pitää hyvin tietoisesti käydä aina juomassa välillä, ei siis varsinaisesti tule edes jano. juon yleensä 3-4dl per ateria, noin nelisen kertaa päivässä siis.
    Sen oon kyllä huomannut että aineenvaihdunta on ruvennut elelemään huomattavasti rivakammin kuin ennen, etenkin alussa piti rampata vessassa koko ajan :D on sillä siinä mielessä ollut vaikutusta ihan yleiseen olotilaanikin. muutenkin kuin pissahädän muodossa! ainakin tulee semmoinen tunne, että jotkin asiat elimistössä liikkuu, tiedä sitten onko ihan hurujuttuja 8)

    Vastaa

    0
  5. Hyvä aihe ! Itse olen aina juonut liian vähän mutta nykyään olen ruvennut kiinnittämään siihen kunnolla huomiota. Uhkana voi nimittäin olla nestehukka, vaikkei mitään oireita huomaisikaan. Veden juonnilla on monia terveysvaikutuksia, mutta jos vesi ei maistu, hyviä ovat myös mehut ! Ne ovat yhtälailla nestettä. Ihanat tuoremehut tai mikä parasta - itse tehdyt marjamehut ilman lisäaineita. Nykyään olen ruvennut juomaan paljon teetä, kun luin sen lukuisista terveysvaikutuksista. :)

    Vastaa

    0
  6. Piti laittaa kommenttia, kun itsellä on yksi säännöllinen lääke, joka aiheuttaa lähes jatkuvaa janontunnetta....välillä, jossei saa juomista tuntuu, että kuolema tulee pian, jossen saa vettä....viime aikoina jostain syystä on kyllä hiukan helpannut eli eiköhän tää tästä :)

    Vastaa

    0
  7. Minäkin olen miettinyt tätä suositusta. Voisikohan kyse olla siitä, että ihminen tarvitsee noin kaksi litraa nestettä päivässä, mutta ei siis välttämättä juomaveden muodossa - tämä määrä siis voi kertyä myös ruoasta. Esimerkiksi kasviksista ja hedelmistä suuri osa on nestettä, samoin lihasta. Jos siis sattuu saamaan ravinnon mukana paljon nestettä, ei ehkä tarvitsekaan juoda kovin paljoa vettä.

    Tämä ajatus tuli itse asiassa mieleeni tutustuessani kissan ruokintaan. Kissa on alun perin aavikkoeläin, joka on tottunut saamaan kaiken tarvitsemansa nesteen ravinnostaan, eikä siksi luontaisesti juo paljoa.

    Vastaa

    0
  8. Mä juon kyllä jonkin verran vettä päivän aikana (varsinkin jos käyn treenamassa), mutta harvoin mullakaan yltää tuonne kahteen litraan. Veikkaan, että sullakin on osittain kyse siitä, että syöt paljon vihanneksia ja muuta sellaista ravintoa, jossa on paljon nestettä?

    Ei munkaan mielestä itseään pitäisi pakottaa juomaan vettä, varsinkaan jos kaikki on kunnossa eikä "juomattomuudesta" tule oireita. Keho kyllä kertoo, mitä se tarvitsee :)

    Vastaa

    0
  9. Ei kai sitä nyt pakolla tarvitse juoda jos olo on hyvä. Mutta kuulostaa aika absurdilta tuo juomamäärä kyllä! Mä juon sen parisen litraa päivässä, ja jos en juo tulee a) jano ja b) nuupahtanut olo. Kai se on vähän mihin on tottunut, itsekin muistan joskus juoneeni aika vähän, mutta päätin alkaa juomaan vettä enemmän ihon kunnon jne. takia kokeilumielessä ja se jäi sitten vaan päälle. Nyt kyllä täytyy olla vesipullo mukana joka paikassa, muuten iskee heti hirveä jano (tämä on varmaan kyllä psykologista :-D).

    Vastaa

    0
  10. Syötkö sitten jotenkin kovin nestepitoista ruokaa? Itselleni 2dl vesimäärä päivässä kuulostaa pelottavalta! :D Jos olen juonut esim. kello 8 lasin vettä ja tajuan kello 16, että en ole juonut vielä mitään muuta, tulee kyllä kamala "nestehukka"-olo.

    En tiedä miten ihmisten laita on, mutta kissoille tulee ainakin munuaisvikoja vähästä veden juonnista, ei varmaan ihan päde ihmisiin, mutta luulisi, että jos suositus on 1,5l + ruoan mukana tuleva vesi, ei 2dl + ruoan mukana tuleva vesi voi riittää. Ellei tietysti juuri syö todella paljon nesteitä sisältävää ruokaa :) Sinä kyllä olet niin pienen kokoinenkin, että et välttämättä kuluta niin paljoa vettä...

    Tietenkin jos terveenä pysyy, niin eihän siinä silloin pitäisi olla mitään ongelmaa. Ja tosiaan, minulla ei ole mitään hajua, mitä voi seurata tuollaisesta vähemmästä veden juomisesta. Asia itseasiassa kiinnostaisi kovastikin, joten olisi kiva, jos tähän kommentoisi joku alanasiantuntija;)

    Niin ja jos syö vähän sokeria/suolaa ei vettäkään kaipaa niin paljoa! Itse huomaan etenkin sokerin syönnin lisäävän janoa. Joskus pelkäsin, että minulla on diabeteskin tämän takia, mutta ei onneksi ollut:)

    Vastaa

    0
    1. Munuaisiin vaikuttaa ihmisilläkin. Itse sairastin teini-ikäisenä munuaistulehduksen ja virtsatiekivet ja syynä oli nimenomaan liian vähäinen veden juonti (josta johtuen myös liian vähäiset wc-käynnit). Normaalia huuhtoutumista ei siis tapahtunut ja kehoon pakkautui suoloja ja muuta turhaa. Virheistä oppii ja nykyään tarkkailen juomisiani hyvin tarkkaan. Lääkäri kehotti juomaan mielummin vaikka kolmekin litraa vettä päivän aikana!

      Vastaa

      0
  11. No mä olen kanssa vähän samanlainen juomakyvytön. En vain millään meinaa muistaa juoda päivän aikana, kuin syömisen yhteydessä. Olen nyt kiinnittänyt siihen hirveästi huomiota, kun olen raskaana ja kiusana ovat ennenaikaiset supistukset, siis oikeasti sellaiset, että lähdetäänkö tässä monta kuukautta etukäteen synnyttämään :/ Riittävästä nesteytyksestä pitäisi olla tässä hyötyä ja olenkin joka aamu laittanut itselleni kannullisen vettä keittiöön paikkaan, josta muistaisin sitä päivän mittaan hörppiä. Vaihteleva menestys on päivissä ollut mutta täytyy sanoa, että supistusten kanssa on ollut helpompaa runsaammalla veden nauttimisella ja sitten olen huomannut myös, että tummat silmänaluset (joista olen kärsinyt aina) ovat vaalentuneet jonkin verran :)

    Mutta joo, hankalaa on veden juonti täälläkin ja varsinkin suuren lasillisen litkiminen "väkisin" on ihan kamalaa mutta pienemmät lasilliset uppoaa hyvin vaikkei janottaisikaan :)

    Vastaa

    0
  12. Kyselet muiden "juomakyvyttömien" perään - minä en todellakaan ole niitä. Minä juon Paljon. Joka päivä. Nimenomaan vettä siis. En kyllä ole laskenut määriä, mutta luulen että se kaksi litraa menee rikki ihan heittämällä. Aamulla heti herättyä on yleensä jo pakko juoda pari lasillista. Jostakin olen kuitenkin lueskellut, että itse asiassa se kaksi litraa pitäisi sisällään myös ruuan sisältämät nesteet, missä tapauksessa minä juon varmaan jo ihan liikaa suosituksiin nähden. Itse asiassa joku asiantuntija oli sitä mieltä, että kaksi litraa veden juontia on liikaa ja että väkisin ei pitäisi sitä juoda.

    Olen jo aikaa sitten lakannut uskomasta mihinkään vedenjuontisuosituksiin. Koska kai minä nyt hemmetti soikoon juon jos on jano. Ja sama juttu toisin päin, mitä se väkisin vetäminen auttaa? Tuskin vesiähkykään palvelee mitään tarkoituksia.

    Ajatus siitä, että joku pärjää kupilisella kahvia, (jonka kait pitäisi sitä paitsi kuivattaa kehoa), on minusta ihan käsittämätön. Mutta ihmeellisiä on ihmiskehot... ihan erilaisia kaikki. Pitää tehdä niin kuin oma keho käskee varmaan.

    Vastaa

    0
  13. Huomattava osa päivittäisestä vesimäärästä tulee myös ruoasta. Ehkä saat hyvin nesteitä kasviksista ja keitoista?
    Minä en kotioloissa hirveästi juo vettä. Töissä menee yksi kannullinen ja pari puolen litran kivennäisvesituoppia siihen lisäksi.

    Vastaa

    0
  14. Täällä sama ongelma veden kanssa. Välillä voi mennä muutamakin päivä pelkästään kahvin voimin. Ja joskus juon ison lasin parilla kulauksella.

    Olen päättänyt että kroppa kertoo kun se vettä tarvitsee ja hyvin on sujunut tähän asti :) Ja jos kehonkoostumusmittaukset antavat edes suurpiirteisen totuuden niin kehoni nestetasapaino on aivan kohdillaan :)

    Vastaa

    0
  15. Minusta "juomattomuutesi" ei kuulosta lainkaan oudolta. Itse juon myös vähän. Ennen join vielä vähemmän. Nykyinen poikaystävä juo päivän aikana varmaan sen 2 litraa nestettä (yleensä maitoa ja vettä) ja hän aina minuakin muistuttelee. Välillä käy niin, että juon aamukahvin jälkeen ensimmäisen lasillisen vasta illalla, kun ihmeteltyäni janoani käskee poikaystävä mennä juomaan. En varmaan itse edes sitä tajuaisi, valitan vaan janoa tekemättä asialle mitään. Unohdan myös lähes aina kattaessani pöytää tuoda pöytään juotavat (kertoo varmaan aika paljon asenteestani juomiseen). Välillä unohdan jopa kattaa lasit... Sali- ja etenkin spinningpäivinä juonkin ahkerasti ihan ajatuksella. Aamulla jo ennen aamupalaa 2-3 dl ja loppupäivänä ennen liikuntaa 6-8 dl, salilla 3 dl/ spinningissä 7.5dl, reenin jälkeen loppu päivänä hiukka alta litra. Kumpa vaan tajuaisi tsempata muinakin päivinä...

    Vastaa

    0
  16. Kuulostaa ihan hullulta! Jos minua janottaa, pystyn helposti vetäisemään puoli litraa vettä siltä seisomalta. Helposti menee se kaksi litraa vettä päivässä ja siihen muut juodut nesteet vielä päälle.

    Vastaa

    0
  17. Joo, on. Ihan samat ajatukset jaan, ei vain ole jano. Kahden litran suositusta en voi kohdallani käsittää - jo litrastahan saa rampata vessassa jatkuvasti. Lisäksi tyhjään mahaan veden juomisesta / liian paljon juomisesta kerralla voin pahoin. Ennen aamupalaa en siis kykene juomaan ja kuten sinulla, usein se juominen sitten unohtuu.

    Mutta ihmiset ovat erilaisia ja mm. hikoilevat eri tavoin. Minä en hikoile salilla vaikka lihakset huutaisi hoosiannaa. Vasta kovatehoisessa spinningissä saan ihon nihkeäksi ja siinä jumpassa vettä myös kuluu 0,5l pullollinen. Eli uskon, että kehoni kyllä kertoo, paljonko nestettä tarvitsen. Ei turhaa nestetankkausta kannata tehdä, mikäli se ei hyvältä tunnu.

    Vastaa

    0
  18. Apua! Juon aamulla ensimmäisenä vähintään puoli litraa ihan vaan, koska on niin kamala jano. Työpäivän aikana humahtaa hyvin kaksi litraa. Vesitankkaus alkoi vahingossa "stressijuonnista", kun vesipullo oli käden ulottuvilla, mutta samalla katosi päänsärky iltapäivistä. Tietysti jos olo on hyvä jo valmiiksi, mitäpä sitä turhia kittaamaan :)

    Vastaa

    0
  19. Vedenjuonnilla on joitain terveyshyötyjä, kuten nestekierron vilkastuminen ja munuaisten "huuhtominen". Laihduttajalla vedenjuonnin runsaus laittaa kropan kuona-aineita liikenteseen ja poistaa nestettä.

    Etenkin turvotukseen taipuvaiksilla (kuten allekirjoittaneella), runsaanpuoleinen juonti on kaiken a ja o. Silti en litki kahta litraa lisänestettä päivässä, vaan vedenmäärä lienee tuolla jossain (pikainen laskutoimitus) 1-1,5l päivässä riippuen treenaanko vai en. Tuon lisäksi juon myös maitoa ja kahvia.

    Tässä vedenjuontibuumissa on mennyt hieman puurot ja vellit sekaisin. Liiallinen vedenjuonti on ensinnäkin a) turhaa ja b) jopa vaarallista. Jos vettä juo liikaa, voi kropan elektrolyytit mennä ns. pitkin reisiä ja seuraukset voivat olla dramaattiset. Ihmisen kroppa on rakennettu siten, että se ilmaiseen tarvittaessa janoa. Toisin kuin naistenlehdissä väitetään, kroppa EI ole kuivunut, jos jano tulee, vaan ilmaisee, että nyt sitä nestettä tai sitten alan kuivua. Toki pieni nestehukka voi ilmetä väsymyksenä ja vetämättömyytenä, joskus jopa näläntunteena. Toiset saavat herkästi vedenpuutteesta päänsärkyjä.

    Jos itse voit hyvin, janoa tai kuivumisen merkkejä ei ole, noin pienikokoisena ihmisenä myös vedentarpeesi on myös selvästi pienempi. Sen verran voin kyllä sanoa, että ennen en itsekään juuri vettä päivän aikana juonut, enkä huomannut olossa mitään vaikutuksia ennen kuin aloin juoda reippaammin. Nestekierto vilkaistui ja turvotukset vähenivät ja olo pirteytyi. Kroppa voi myös ns. tottua liian vähään vedenmäärään ja adaptoitua luulemaan tätä oloa normaaliksi. Kannattaa ehkä kokeilla muutama viikko hieman reippaampaa juomista, esim. 3 lasia vettä päivässä, ja katsoa vaikuttaako mihinkään.

    Vastaa

    0
    1. Vau! Ehdit sanoa jo kaiken mitä ajattelin ja enemmänkin! Tähän on kyllä hyvin koottu eri pointteja, mitä ottaa huomioon vedenjuontia pohtiessa.

      Yllä olevien lisäksi vuodenaikakin vähän vaikuttaa. Kesällä on kuuma, mikä hikoiluttaa, eli nestettä katoaa enemmän kehosta.

      Vastaa

      0
  20. Itse olen päässyt vuoden alettua hyvään vedenjuonti tahtiin! Paras vinkki on varmaankin juoda pullosta, se maistuu jotenkin paljon paremmalta :) pakottaa ei pidä, mutta kun pitää pulloa pöydän vieressä jne, kummasti tulee juotua. Mitään suuria terveysvaikutuksia en ole huomannut, ehkä pientä pirteyttä :)

    Vastaa

    0
  21. tää on kyllä jännä miten yksilöllistä janontunne on! itse juon kotona monta kertaa tunnissa pieniä määriä vettä (siis ihan huikan tai pari kerrallaan) ja aina ruuan yhteydessä pari lasillista. lisäksi ainakin kolmasti päivässä kiskon vettä ihan janooni vähintään lasillisen kerrallaan, joten tuo 2 litraa menee rikki ihan helposti.

    jos oon esim. koulussa tai muualla, missä juominen ei oo niin helppoa, huomaa sen heti. jos en juo pariin tuntiin mitään, tulee huono olo ja ihan silmitön jano...

    mutta, mäkin juon janooni ja mua janottaa useammin kuin sua. ehkä kannattaa kuunnella omaa kehoaan ja tunnustella sopivaa määrää :)

    Vastaa

    0
  22. Mulla taas on ihan päinvastoin, juon helposti 2 litraa vettä päivässä, sillä mulla on tosi usein jano. Mä en pystyisi syömään esim. leipää tai sämpylää juomatta mitään, en yleensäkään halua syödä ilman, että ateriaan sisältyy juoma. Tuntuu, että suussakin on paha maku ja kuiva olo, jos ei aterian päälle juo mitään.

    Oon huomannut esim. että poikaystävän perheessä juodaan tosi vähän. Ehkä ne ovat jotenkin tottuneet tai kasvaneet siihen. He saattavat ison aterian kanssa tarjota pienen lasin kuohuviiniä, eikä mitään muuta. Se on mulle lähes ahdistavaa, mutten kehtaa lähteä kesken ruokailun vettä hakemaan tai tokaista "ettekö te oikeesti juo vettä?" Viimeksi kun olin kylässä, mulla oli oma vesipullo mukana.

    En sitten mene väittämään, että mun vesimäärät on terveellisimpiä, mutta mä varmaan voisin huonosti jos joisin vähemmän.

    http://2-roads-diverged.blogspot.co.uk/

    Vastaa

    0
  23. Sama "vika" ollut aina! En ole vaan tuntenut janoa. Tai sitten olen opettanut itseni sellaiseksi, koska joutuisin myös ravaamaan jatkuvasti vessassa. Se on vaan niiiin ärsyttävää (siis jatkuva vessan etsiminen), kun voisi keskittyä muuhunkin. Ehkä siksi olen jättänyt juomisen tahallaan vähiin mutta en muista koskaan oikein kokeneeni janoa. Paitsi joskus toki urheillessa. Ehkä aineenvaihdunta on niin hidasta tai jotain? En myöskään koskaan hikoa niin, että irtoaisi pisaroita, en edes kunnon treenissä. Ehkä en siis kulutakaan nestettä paljon?

    Toisin kävi, kun tulin raskaaksi. Jano on aivan valtava ja jatkuva. Se on todella uutta. Varsinkin, kun pitäisi osata varautua juomapullolla ulos lähtiessään. Saas katsoa, miten käy sitten jatkossa. Jatkuuko janon tunne vai jatkanko taas entisellä juomattomalla linjalla. Sitä odotellessa :)

    Vastaa

    0
  24. Onpas kiva kerrankin löytää kohtalotoveri! :)

    Mulla on ihan sama "vika", normaali päivän juomamäärä on siinä parin lasillisen tietämillä ja lasken tähän mukaan kyllä kahvi- tai teekupillisetkin. Olen myös joskus yrittänyt juoda vettä tai edes mehua noiden suositusten mukaisesti, mutta eipä onnistu. Poikkeus tästä oli kokis, jota saatoin kyllä juoda kerralla ihan puoli litraakin (no ohhoh). ;) Sittemmin lopetin limsanjuonninkin.

    Janoa tunnen tosi harvoin. Minullekin tulee huono olo, jos yritän juoda kerralla vaikka koko lasin vettä. Mies hulauttaa puolen litran vesituopin yhdellä kulauksella ja nauraa kun minä lipittelen pientä lasillistani tunninkin. :D

    On tästä jotain hyötyäkin, ehkä. Mieheni nuupahtaa Keski-Euroopan kesähelteissä alta aikayksikön jos ei saa juotavaa ja minä sen sijaan jaksan paahtaa eteenpäin tuntikaupalla ilman nesteytystä. Mies onkin nimennyt minut kameliksi. ;)

    Vastaa

    0
  25. Minäkin juon aina vähän, tänään juomasaldo on kaksi kuppia kahvia ja lasi beroccaa. En kyllä ole myöskään kuiva tms ja olen myös miettinyt mihin nuo terveyssuositukset perustuvat..

    Vastaa

    0
  26. eheki sulla ole jano kun syöt niin paljon kasviksia ja saat niiden kautta sitä vettä!

    Vastaa

    0
  27. Olen muuten miettinyt ihan samaa! Juon itse muutaman lasin vettä päivässä ja lisäksi jotain muuta, esim virvoitusjuomaa tai teetä, mutta mitään kahta litraa niistä ei kyllä saa millään. Eikä minullakaan ole mitään ongelmia, kai siinä nyt sisäelimet sanoisivat vastaan jos ihan pääsisi kuivumaan. Joku sanoi jossain juovansa neljä (4) litraa vettä päivässä, se nyt tuskin on enää terveellistäkään, vesimyrkytykseenkin voi kuolla :D

    Vastaa

    0
  28. Olisikohan siinä sellainen logiikka, että kun syömme isoja määriä suolaa, sitä täytyy vedellä laimentaa?:D

    Vastaa

    0
  29. Ei mullakaan kahta litraa varsinaista vettä mene, mutta jos kaiken juomani pistän yhteen niin varmaan menee kolmeen litraan per päivä.

    Vastaa

    0
  30. Sama homma, tulee juotua tosi vähän, mutta en vaan saa isoja määriä juotua. Mun pitäisi vielä näin imettäessä juoda vielä enemmän, mut ei vaan tule juotua. Yritän silloin tällöin hörpätä vettä, että sitä tulisi päivän aikana edes jonkin verran.

    Vastaa

    0
  31. Mulla taas särkee päätä ihan järjettömästi, jos en juo sitä puoltatoista litraa vettä (+treenipäivinä tietty miltei tuplat ja saunan jälkeen ekstraa) päivän aikana. Saan juotua siten, että pidän aina puolen litran pulloa mukana ja päätän vaan, että ennen lounasta pitää olla juotuna koko pullo kerran, ennen päivällistä toisen kerran ja illan aikana kolmannen kerran.

    Vastaa

    0
  32. Minäkin join ennen naurettavan vähän, mutta opiskeleppa hetki terveysalalla ja kaikki "naurettavat" suositukset alkaa kuulostaa fiksuilta..

    Vastaa

    0
  33. Mä join ennen varmaan samoja määriä kuin sinä nyt. Sitten aloin vaan opettelemaan juomaan enemmän. Lisäsin pikkuhiljaa määriä. Nykyään menee kyllä varmasti se 2 litraa päivässä, helposti. Janokin tulee helpommin ja nopeammin (ja joo, kyllä vessassakin pitää käydä useammin).

    Mutta kyllä toimii aineenvaihduntakin paljon paremmin!! Sen takia kyllä suosittelisin... :)

    Vastaa

    0
  34. Tämä kuulostaa niin minulta! Itsekin juon todella vähän päivässä ja poikakaverini pitää usein patistaa minua juomaan vettä. Hän kun itse kotona liikkuu vesilasi kädessä koko ajan ja tuo kahden litran suositus varmasti täyttyy päivittäin. Olen ajatellut, että olen ainoa ihminen, joka juo yhtä vähän. Hyvä, että meitä muitakin! :)

    Vastaa

    0
  35. Täältä löytyy yksi juomakyvytön. Tiedän kyllä miten tärkeetä on juoda se pari litraa vettä päivässä, mutta varsinkaan näin talvella en juo kun ehkä muutaman lasillisen vettä päivässä. Yksinkertasesti juon siis vaan silloin, kun on jano :D Saatan joskus huomata vasta illalla, että en oo juonut lasillistakaan koko päivänä. Kesällä juon kyllä useemmin, mutta en oikein silloinkaan riittävästi. Muutaman kerran nestehukkakin yllättänyt. Voisin kyllä alkaa tsempata itteeni tässä asiassa...

    Vastaa

    0
  36. olen itse myös "vesiallerginen". on päiviä jolloin vesi maistuu muutaman lasillisen verran, mutta muuten tykkään juoda esim. mehua, josta saa pikkuisen vitskuja ja joka nostaa verensokrua (vedellähän on päinvastainen vaikutus). Aikaisemmin join myös paljon kokista, ja oli päiviä etten juonut yhtään mitään sen lisäksi.

    Jos muusta ravinnosta (kuten kasviksista ja hedelmistä) saa päivän aikana nestettä, ei ole mitään järkeä pakkojuottaa itsellen sitä kahtaa litraa vettä päivittäin. Mutta vuorokauden aikana kehosta poistuu kyllä niin paljon nestettä, vessassa käydessä, hikoillessa (öisinkin ihminen hikoilee yllättävän paljon!) varsinkin jos urheilee, että mun mielestä on ihan järkevää juoda riittävästi nestettä päivän aikana.

    Vastaa

    0
  37. Story of my life.
    Treenipäivinä tosiaan tulee juotua se suositeltu litra, mutta tavallisesti pärjään yhdellä lasillisella vettä ihan koko päivän. Eikä edes tule jano. Pystyn kyllä juomaan sen 1-2 litraan vettä, jos vaan päätän sen juovani, mutta yleensä se unohtuu. Mä vaan tulen vähemmällä vedellä toimeen :)
    Eipä tartte juosta vessassa koko aikaa :D

    Vastaa

    0
  38. Täällä ilmoittautuu yksi "juomakyvytön".
    En tykkää vedestä,joskus menee lasi tai kaksi/pvä,mutta hyvin harvoin. Muuten juon mehuvesiä ja joskus limsaa(zeroa)ja lisäksi kahvia,teetä ja soijajuomaa.
    Mä en vaan saa alas tuota "suositus"määrää.

    Vastaa

    0
  39. joo itekkin joulun aikoihin koetin juoda isoa lasillista vettä, mutta tuli kuvottava olo, jolloin "oksensin" veden lavuaariin. itelläni vesi menee alas parhaiten juuri silloni kun oikeasti on jano

    Vastaa

    0
  40. Itse huomaan kyllä eron jos juon ns. normaalia enemmän vettä. Ei ole niin usein nälkä ja iho ei tunnu niin kuivalta, vaikka atooppinen iho talvella onkin hyvin hankala.
    Joskus tosin unohdan juoda ja illalla havahtuu, että oonko ees kahta lasia vettä juonu. Sitten teen vaan seuraavana päivänä niin että kuljen kotona juomapullon kanssa, jota pyrin pitämään koko ajan lähettyvillä, melkeinpä koko ajan pidän sitä kädessä että se oikein huutaa mulle "Juo minut!!"

    Vastaa

    0
  41. Tuttu tunne! Itse en edes pysty juomaan vettä paljon, siitä tulee huono olo. :D Itse tunsin ennen tunnontuskia, että en juo tarpeeksi, kunnes näin muutama vuosi sitten brittiläisen dokkarin, jossa identtisillä kaksosilla testattiin tuota veden juontia.
    Molemmat tytöt olivat kovia juomaan vettä, kolmekin litraa pvässä ja juuri hokivat tuota mantraa, kuinka se parantaa ihoa jne. Testissä toinen jatkoi tuon 3 l juomista, mutta toiselta vähennettiin juonti 1 l. Testi kesti muistaakseni kuukauden. Kuinka ollakaan ihossa ei havaittu vähemmän juovalla kaksosella mitään eroa enemmän juovaan, kun mittasivat mm. ihon kosteutta. Myös muut testitulokset eivät muuttuneet mihinkään suuntaan.
    Tuon dokkarin katsomisen jälkeen en todellakaan ole ottanut paineita veden lipittämisestä. Juon, jos on jano. Kyllä oma keho tunnistaa, mikä on hyväksi. Oman ihoni kuivuuteen ei vaikuta veden juonti, vaan olen huomannut kuivuuden johtuvan raudan ja d-vitamiinin puutteesta, näiden syömisen jälkeen ihon kuntoni parani huimasti.

    Vastaa

    0
  42. Kun olin kotona pojan kanssa, mulla meni helposti vettä päivässä ihan huomaamatta melkein 2 litraa. Nyt, kun työt ovat taas alkaneet, en juo edes lasia päivässä. Tosi huono juttu, koska silloin, kun sitä vettä meni sen 2 litraa, meni noin kuukausi, kun huomasin ihoni (kuivuuteen taipuvainen) voivan TODELLA hyvin. Ihon punoitus väheni (mulla couperosaa), iho oli kimmoisa ja eloisa, ei tippaakaan kuiva, sellaiset kuivuudesta johtuvat näpyt hävisivät, nenän punoitus väheni ja mun poskeni, joka on aina ollut vähän sellainen epätasainen, sileni. Ja ennen sitä veden juontia mä kokeilin vaikka mitä voiteita (peitevoiteista kosteusvoiteisiin), että saisin sen "röpelöisyyden" ja punoituksen pois mun poskilta. Mä olin niiiin yllättynyt veden juonnin positiivisista vaikutuksista mun ihonkuntoon! En koskaan, ikinä eläissäni, ollut edes ajatellut, että veden juonnilla on niin suuri merkitys, vaikka mun iho on atooppinen (atooppisuus on vanhemmiten vähän talttunut ja nyt iho on vain kuiva).
    Mut tosiaan, nyt kun mä olen taas aloittanut työt, mä juon kofeiinipitoisia juomia ja se vesi on jäänyt. Kolmessa viikossa iho on huonontunut sille samalle tasolle, mitä se oli ennen sitä veden juontia, vaikka join vettä sen 2 L päivässä useamman kuukauden ajan. Tietenkin talvi vaikuttaa omalta osaltaan siihen, että iho kuivuu nopeammin. Olis mielenkiintoista testata, kuinka nopeasti se taas veden juonnilla palautuisi siihen hyvään kuntoon ja kuinka suuri vaikutus suuremmalla stressillä on asiaan. Viimeksi tosiaan meni kuukausi, että iho-ongelmat olivat tiessään. Enkä tiedä, kuinka luotettava se testi olisi, kun kevätkin on tulossa ja kevättä kohti mun iho on aina vähän parempi (siis sen jälkeen, kun se pahin siitepölykausi ohi).

    Mutta arvaa, mikä mun kikka oli?
    Laitoin litran mehukannun (tietysti se oli sellainen kivannäköinenkin mehukannu!) jääkaappiin. Pohjalle ihan vaan vähän vedelle makua antamaan Mehukattia (3-4e/iso törppö, sellanen vaal.lila on mun suosikki). Jääkaappikylmänä se maistui TOSI hyvälle. Mun tietääkseni vielä tuo vaal.lila törppö on täysin sokeroimatonkin! Sitten sitä tuli vain juotua ja juotua, täytettyä kannu uudestaan ja uudestaan päivän mittaa :)
    Mun pitää oikeesti hommaa mehukannu töihin jääkaappiin. Mua vaan ällöttää se, kun pitää töissä yleisvessasta hakea vettä, kun meillä ei ole toimistossa keittiötä laisinkaan. Mut ehkä sen veden voisi tuoda kotoa 1,5 L limupullossa :)

    Vastaa

    0
  43. Vedellä on suuri vaikutus ainakin muhun ja uskon, että sitä on hyvä juoda paljon, mutta en kyllä todellakaan näkisi, että sen juominen väkisin olisi missään nimessä järkevää :)

    Vastaa

    0
  44. Aika erikoista! Mutta toisaalta, saahan sitä ruuastakin nestettä. En minäkään oikein pelkkää vettä, varsinkaan jääkylmänä saa alas. Kahvia, Pepsi Maxia ja kivennäisvesiä on helpompi juoda. Myös Valmarin veteen sekotettuna on miellyttävää.

    Vastaa

    0
  45. Itsellä on sama että korkeintaan pari lasia juonu päivässä,mutta minulla on atooppinen iho niin olen nyt yrittänyt juoda vähän enemmän jos auttaisi:) aina oon ihmetelly että mitä ihmettä ku kaveritii sanoo että juo sen kaks litraa ja ite sen kaks desii,just sillon vaa ku on ollu jano:D

    Vastaa

    0
  46. Voisi luulla, että runsaasti salaatteja yms. sisältävä ruokavalio tuo kehoon paljon enemmän vettä kuin vähemmän kasvispitoinen ruokavalio, niin että ehkä vettä sellaisenaan tarvitaan hieman vähemmän. Varmaan aineenvaihduntakin on melko yksilöllistä tahdissaan ja tehokkuudessaan. Eiköhän tärkeintä kuitenkin ole se, mitä oma keho tuntuu tarvitsevan. Itselläni on jano useammin, mutta oma ruokailutahtini onkin epäsäännöllinen ja ruokavalio turhan köyhä... Tiedän kuitenkin sen yököttävän tunteen, kun yrittää juoda väkisin vettä - itse ainakin saan siitä ainoastaan turvotusta ja päänsäryn, en näe, miksi kenenkään kannattaisi minkään ohjemäärän mukaan mennä, eiköhän sen nesteen puutteen kehossaan aisti.

    Vastaa

    0
  47. Kuulostaa aivan hullulta! Varmaan tuupertuisin jos en olisi juonut juuri mitään, mulla on _aina_ vesipullo vieressä kotona ollessani ja juon siitä vähän väliä :D Aamulla heti herätyskellon sammutettuani hamuan vesipulloa pimeässä huoneessa... Liikkuessa menee reilusti vettä, samoin saunassa. Ei tuota onglemaa juoda 3 dl:n lasillista kerralla kun on jano.

    Mutta mitä sitä turhaan juomaan, jos ei halua. Taas voi vaan todeta että ihmiset ovat erilaisia ja mitä sitten. :)

    Vastaa

    0
  48. Mulla on ihan sama; en vaan pysty juomaan tuollaisia suositeltuja määriä! Juon vettä silloin kun on oikeasti jano, ja silloinkin jano menee ohi aika pienellä vesimäärällä.
    Joskus yritin "parataa tapojani" ja juoda enemmän. Olossa ei ollut muita muutoksia kuin jatkuva vessahätä, lol.
    Olen kyllä saanut muilta huomauttelua juomisestani - vai pitäisikö sanoa juomattomuudestani. Varsinkin äiti aina jaksaa ihmetellä, että enkö juo mitään jos vaikka olen siellä syömässä :D Totean vaan, että juon ruoan jälkeen, jos siltä tuntuu...
    En ole vielä koskaan muihin vähäisiin juojiin törmännyt, mukavaa tietää, etten ole ihan friikki ja yksinäni outo :D

    Vastaa

    0
  49. Oi, täällä on yksi! Kaveripiirissäni ei ole ketään muuta, joka juo niin vähän kuin minä ja kuulen usein ihmettelyä, että miten selviän niin vähällä juomisella. Toki reissussa kuumina päivinä tulee juotua enemmän, mutta toisaalta pärjään esimerkiksi tavallisen työpäivän (ei niin kovin fyysistä toimistotyötä...) juomatta yhtään mitään. Ja niin käy usein. Sitten saatan illalla juoda vähän vaikka light colaa. Hyvin usein olen siis koko päivän aikana juonut reilusti alle puoli litraa, urheilupäivinä saattaa mennä vähän enemmän. Vesi putoaa minulle muutenkin todella huonosti, lähinnä liikunnan yhteydessä saan sitä jonkin verran juotua. Ja tosiaan, en voi kuvitellakaan juovani kahta litraa mitään nestettä päivittäin, joutuisin juoksemaan jatkuvasti vessassa! :) Tosin poikkeuksena siis esim. useamman tunnin liikuntaa sisältävä päivä 30 asteen helteessä...

    Vastaa

    0
  50. Sama tunne! Mutta siihen kuulema tottuu ja eikä tarvitse käydä koko ajan vessassa (tai riippuu mihin on tottunut, normaali aikaväli on varmaan 3-4h..) Kaveri juo aina päivittäin 2l vichy vettä, en tiedä miten se pystyy siihen! :D

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (43)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat