19.05.2011

Kosmetiikkapurkkien kieli

Clinique_pakkaukset2

Nytpäs ajattelin kirjoittaa varsin hassusta aiheesta. Nimittäin kosmetiikkapakkausten "kielestä" ja niiden toimivuudesta työvälineinä.

En tiedä, tuleeko kukaan kuluttaja pohtineeksi tällaisia asioita. Tuskin. Luoja tietää, että en itse nähnyt purnukoita tässä valossa ennen alalle tulemista. Mutta kun puolitoista vuotta sitten syksyllä aloitin harjoitteluni tulevassa työpaikassani, alkoivat ennen niin tavallisilta näyttäneet purkkirivistöt viestiä minulle aivan uudella tavalla. Minun piti alkaa ymmärtää niitä. Minun piti alkaa hallita niitä.

Kun aloin tutustumaan minua ympäröivään purkkiyhdyskuntaan, näyttivät kaikki saman sarjan purnukat  ensin ihan samoilta. Havainnointini taso oli suunnilleen tätä luokkaa; "Cliniquet - vihreitä, Lancomet - no noita hopeisia, Clarinsit - aika paljon punaista" jne. Kun saavuin hyllylle, silmäni kiisivät kuumeisina hyllyltä toiselle ja yrittivät painaa mieleen jokaisen eri merkin omaa järjestyslogiikkaa. Yhdellä merkillä tuotteet on sijoitettu nuorimman ihon tuotteista vanhimpaan, toisella merkillä tuotelinjat on ryhmitelty ihotyypeittäin ja kolmannella taas ei ole näennäisesti mitään logiikkaa. "Ai miksi juuri nämä XX:t on tässä keskimmäisellä hyllyllä?" "No ne on sijoitettu asiakkaan silmien tasolle, kun me X-firmassa pidämme tätä tärkeimpänä linjanamme."

Okei.

Kosmetiikkahyllyt

Kun purkkien ja tuotelinjojen järjestys alkoi jäädä mieleeni, oli seuraavaksi tarpeen muistaa mille eri ihotyypeille ja iho"ongelmille" eri merkeillä on tuotteita. Koska myyjän on täysin mahdoton muistaa ulkoa satoja tuotteita ainakaan ensimmäisen työvuotensa aikana, auttavat asiassa purkit itse. Ja niiden tapa kommunikoida.

Tästä päästään minua niin hurjasti kiehtovaan aiheeseen. Pakkaussuunnittelu. Työskenneltyäni purkkimeren keskellä lukuisia kuukausia, alkoivat purnukat näyttäytyä minulle aivan eri tavalla kuin alussa. Niistä oli tullut persoonia. Huomasin, että toiset merkit vetivät minua puoleensa enemmän kuin toiset. Toiset tuntuivat yksinkertaisesti helpommilta myydä kuin toiset. Puhun samaa kieltä niiden kanssa.

Aloin miettiä, miksi toiset valmistajat suunnittelevat pakkauksensa niin, että ammattilainenkin joutuu kaksi kertaa tihrustamaan, ennenkuin varmistuu siitä onko kyseessä kuivan vai normaalin ihon tuote. Ei ihmekään, että asiakkaat tarvitsevat kosmetiikkaostoksilla apua. On merkkejä, joiden tuotteiden kommunikaatio on kuin tarkoituksella tehty vaikeaksi.

Ja nyt en siis puhu tuotteiden sisällöstä ja tehoista, vaan ainoastaan ulkoisesta viestinnästä.

Clinique_purkit

Lempisarjani on Clinique. Se on kuin tehty myytäväksi. Cliniquessa on myyjän kannalta kaikki kohdallaan. Tuotevalikoima on laaja, ja jokaiselle ihotyypille ja -ongelmalle löytyy tuote. Oli asiakas sitten aknesta kärsivä 14-vuotias, couperosaposkinen 3-kymppinen tai pigmenttiläiskäinen 60-vuotias, hänelle löytyy heti tuote Cliniquelta. Ja tuotteet kertovat minulle yhdellä vilkaisulla, kenelle ja mihin tarkoitukseen ne ovat. Jokaisen pakkauksen reunassa lukee selkeästi, minkä tuotelinjan tuotteita ne ovat. Hydration - peruskosteutukseen. Redness - punoitukseen. Pore - laajentuneisiin ihohuokosiin. Anti-age - aikuiselle iholle. Jne. Helppoa kuin heinänteko. Ja ihotyypit on merkitty sanallisen selityksen lisäksi myös numeroilla. 1 - kuiva iho, 2 - kuiva sekaiho, 3 - rasvainen sekaiho, 4 - rasvainen iho. Voiko olla selkeämpää?

Cliniquen luokse on helppo mennä. Näin se vain on.

Lancome_pakkaukset

Lancôme taas on anti-sarjani. Nämä pakkaukset ovat vaitonaisia eivätkä todellakaan artikuloi selvästi. Kaksi eri ihotyypin voidepurkkia ovat täsmälleen samannäköiset - pientä extra-riche -pränttieroa lukuunottamatta. Entäpä testerit? Niistä et näe edes etupuolelta mille ihotyypille voide on, vaan sinun pitää kääntää purkki. Näitä purnukoita ei todellakaan ole suunniteltu nopeaa silmäystä ja helppoa myyntitilannetta ajatellen. Pisteitä Lancômelle sentään siitä, että tuotelinjat on järjestetty ikä-loogisesti peruskosteutuksesta vaativimpaan ikääntyneen ihon hoitoon. (Tuotteiden hyllyjärjestyksen määräävät muuten maahantuojat, eivät kaupat itse.)

Jos vertaa Cliniquen ja Lancômen anti-age-tuotevalikoimaa, on Lancômella ehdottomasti panostettu siihen puoleen enemmän. Mutta onko se välttämättä selkeää? Cliniquella on yksi kiinteyttävä voide, Lancômella kolme. Heillä on eri kiinteytyksen tasoja. Haluatko kiinteämmän ihon ja samalla madaltaa myös ryppyjä? Vai haluatko kenties uudelleenmuotoilla kasvoja kollageenia ankkuroivalla tekniikalla? Vai kaipaatko ihoosi  kiinteyden lisäksi myös täyteläisyyttä? Vaihtoehtojen moninaisuus ei aina tee asiakasta tyytyväiseksi, vaan päinvastoin hämmentyneeksi. Ja mikäli myyjä ei ole käynyt Lancômen peruskoulutusta, voi hänkin jäädä purkkien edessä välillä hämmentyneeksi. Voin kertoa, että ei se ole myyjillekään aina aivan itsestäänselvää, miten "lifting and shaping" ja "lifting and firming" -voiteet käytännössä oikeasti eroavat toisistaan. Enkä nyt puhu vain alalle juuri tulleista.

Biotherm_pakkaukset

Pelkäsin pitkään myös Biothermin hyllyä. Hui miten paljon tuotteita ja epämääräisiä tuotelinjoja. Meni ehkä kaikkein pisimpään, ennenkuin aloin kunnolla hahmottaa Biothermin tuotelinjat, vaikka myös Biotherm on kunnostautunut pakkausmerkinnöissä. Ihotyypit on merkitty sekä sanallisesti että värikoodeilla,  ja ongelma/tarvekin on ilmoitettu suhteellisen selkeästi. Tuotteiden kommunikaatiossa häiritsevät kuitenkin pakkausten epäyhtenäisyys tuotelinjojen välillä ja kohderyhmän epämääräisyys tiettyjen tuotteiden kohdalla. (Jos joku Biotherm-konsulentti lukee tätä, niin vinkkejä Source Therapien myyntiin otetaan aina vastaan! ;))

Biotherm on kuitenkin helpommin lähestyttävä kuin vaikkapa Lancôme ja Dior, ja imagoltaankin rennompi. Kyllä me tullaan ihan kivasti juttuun Biothermin kanssa.

Dior_pakkaukset

Dior noudattaa selkeää normal skin / dry skin -merkintää ainoastaan peruskosteuttavassa linjassaan. Muissa tuotteissa käytetään "light and fresh texture / rich texture" -ilmaisuja. Kyllähän ne tietysti ainakin ammattilaiselle kertovat suoraan jotain myös ihotyypistä, mutta keskivertokuluttajalle eivät. Keskivertoasiakkaalle edes ilmaisu 'sorbettivoide' ei välttämättä sano mitään. Kommunikaatiossa olisi siis täälläkin parantamisen varaa. Ihon ongelma/tarve on kuitenkin asiakasystävällisesti painettu pakkauksen yläreunaan, niin että yhdellä silmäyksellä näkee onko tuote ensisijaisesti kosteutukseen, juonteiden hoitoon vai kiinteytykseen.

Weleda_Iiris

Viimeisenä esimerkkinä purkkien viestinnästä nostan esiin Weledan. Kun ostin ensimmäisen luonnonkosmetiikan voiteeni (Weleda Iris-päivävoide), en ollut vielä alalla eikä termien "day cream" ja "moisture cream" ero ollut minulle mikään itsestäänselvyys. Ostin voiteen laivalta, eikä tax freen henkilökuntakaan osannut neuvoa siinä, kumpi voideversio iholleni sopisi paremmin. (Eli termit eivät aina ole selviä niille ammattilaisillekaan.) Pitkän arvonnan jälkeen päädyin Day Creamiin, ja sehän meni sitten juurikin väärin.

Weledan Day Cream on huomattavasti täyteläisempää ja rasvaisempaa kuin Moisture Cream, mutta pakkauksessa ei ihotyypeistä puhuttu mitään. Minun iholleni, joka ei ole kuiva, olisi moisture-versio tietysti sopinut paremmin. Melkein tuomitsin koko luonnonkosmetiikan ylirasvaiseksi, imeytymisongelmaiseksi skeidaksi, sillä kuvittelin, että moinen rasvaisuus on ominaista koko "genrelle". Onneksi en jättänyt kokeilua Iiris-päivävoiteeseen.

Kun sitten myöhemmin perehdyin Weledaan tarkemmin, oli Day Creamin ja Moisture Creamin ero päivänselvä. Mutta se todellakin vaati syvällisempää tutustumista kuin pelkkien pakkaustekstien lukeminen. Weleda lienee saanut palautetta muiltakin kaltaisiltani kuluttajilta, sillä pakkausuudistuksen myötä valmistaja lisäsi purkkeihin merkinnät ihotyypeistä. Nyt päivävoiteessa lukee "kuivalle tai erittäin kuivalle iholle" ja kosteusvoiteessa "normaalille ja sekaiholle". Yksinkertainen toimenpide, joka olisi jo aikaisemmin toteutettuna säästänyt minutkin virheostokselta.

Purkkien merkinnöillä ON väliä.

Onko kukaan muu tullut pohtineeksi tällaisia? Nyt en odota kovin monen käden nousevan pystyyn. :)

48 kommenttia
18.05.2011

Laveran ripsivärit

Tänään sitten jotain ihan muuta kuin "neljättä ulottuvuutta".

Synteettisten, muotoilevien superkuitujen maailmasta siirrymme luonnollisten ainesosien reviirille.

Laveran meikkivalikoima uusiutui hiljattain, ja ripsiväriperhe kasvoi kolmella uudella maskaralla. Sain niistä testiin kaksi. Omistan jo entuudestaan Laveran vanhan linjan Volume Mascaran.

Lavera_maskarat

Ylimpänä Intense Volumizing Mascara, keskellä Double Black Mascara, alimpana Volume Mascara. Käsittääkseni vanha Volume jatkoi myös uuteen linjaan, mutta uudelleen stailatulla hylsyllä. Kolmas uusi ripsiväri on Long Lash.

Lavera_maskaraharjat

Intense Volumizing -harja on kaikkein paksuin ja tuuhein. Double Blackissa on kaksi päätä - toinen kuminen jonka on tarkoitus pidentää ja erotella, ja toinen perinteinen kuituharjaksinen jonka on tarkoitus tuuhentaa. Perus-Volumessa on mielestäni samanlainen harjapää kuin Double Blackin volume-päässä.

Olen aina ollut sitä mieltä, etteivät eri maskarat loppupeleissä juuri tee kovin erilaista tulosta ripsiini. Kaikki näyttävät enemmän tai vähemmän samalta, vain käyttömukavuus vaihtelee. Luonnonkosmetiikan ripsiväreihin tutustuttuani totean, että kyllä eroja kuitenkin löytyy. Luonnonkosmetiikan ripsivärit eivät ole mielestäni huonoja, mutta ne ovat todellakin erilaisia kuin "normi"ripsarit. Esimerkiksi käsite "volyymi" on luonnon puolella jotain aivan muuta kuin mihin synteettisellä puolella olen tottunut. Verratkaa vaikka tämän ja edellisen postauksen kuvia keskenään, niin asia on täysin ilmeinen.

Suurin ero on kerrostuvuudessa. Kokemukseni mukaan luonnonkosmetiikan ripsivärien massan kyky kerrostua (= tarttua edellisen maskarakerroksen päälle) on varsin heikko. Vaikka kuinka sudin harjalla ja annan kerrosten välillä kuivua, eivät ripset muutu sen runsaammiksi.

Alla vertailukuvat Laveran ripsiväreistä.

Lavera_maskarat_demo

Pidän eniten perus-Volumesta. Double Black ja Intense Volumizing lähinnä värjäävät ripset, mutta eivät tee niitä paksummiksi. Maskarat saavat kaikki kiitosta niiden mahdottomuudesta muodostaa paakkuja tai klimpittää ripsiä, jälki on aina erittäin siistiä ja luonnollista. Mutta volyymista minulla on eri käsitys kuin Laveralla. :)

LaveraIntenseVolumizingMascara

Kerrostusta. Laveran esittelytekstin mukaan "erikoismuotoiltu, lisävolyymia antava harja saa aikaan ripset, jotka todella huomataan."

LaveraDoubleBlackMascara

Double Blackin toimintasysteemi on minulle mysteeri. Kumiharjan pitäisi pidentää ja erotella, mutta se tuntuu tuovan ripsiin  enemmän massaa kuin volyymiharja. Käyttöidean mukaan Volume-maskara tulee kuitenkin sen päälle. Volyymiharja tuntuu "niistävän" ripsistä irti ne vähät kumiharjan jättämät massat, ja ripset jäävät toisen kerroksen jälkeen itse asiassa ohuemman näköisiksi kuin ensimmäisen. Kun päälle laittaa vielä kerroksen pidentävää, tulee ripsistöön taas hiukan lisää ytyä.

Laveran mukaan "tarkka pieni harja pidentää, vahvistaa ja erottelee, kun taas volyymiharja kiinnittää meikin paikoilleen ja tekee ripsistä uskomattoman tuuheat."

Lavera_Dior_maskaravertailu

Tässä vielä Lavera vs. Dior -vertailu.

Diorista puheen ollen, olen alkanut käyttää omia Laveroitani Diorin Maximizer -pohjustajan päällä, ja nyt ei tarvitse enää kerrostaa niin hulluna. Laveran ripsarit ovat myöskin löytäneet erinomaisen käyttöalueen alaripsistä, joihin en missään nimessä halua pituutta tai tuuheutta vaan ainoastaan väriä.

* * *

Tähän loppuun käytän hyväkseni tilaisuuden välittää tiedon Laveran ystävämyynnistä, joka järjestetään Nordic Health Systemsin tiloissa Hyvinkäällä toukokuun viimeisenä lauantaina 28.5. kello 10-13. Normaalihintaisista tuotteista saa 25%:n alennuksen ja lisäksi tarjouskoreista löytyy huippuedullisesti luonnonkosmetiikkaa ja ekopesuaineita. (Klikkaa kutsu isommaksi jos kiinnostuit.)

Lavera_ystavamyynti

Ei kommentteja
17.05.2011

L'oreal Lash Architect 4D -maskara

Kuten viimeksi tammikuussa jutusteltiin, L'orealilla ollaan aika ahkeria uusien maskaroiden lanseerauksessa. Ei kulunut edes muutamaa kuukautta Voluminous-ripsarin ilmestymisestä, kun hyllyihin tehtiin jo tilaa uudelle Lash Architect 4D -maskaralle. Ja kauankos siitä Million Lashesin ilmestymisestä onkaan..? Joo, ripsareita kehiin vaan kuin liukuhihnalta! :) Kansa tahtoo lisää maskaraa!

LorealLashArchitect4DMascara

Minkäslainen tämä tämänkertainen uutuus nyt sitten on? No, ei enempää eikä vähempää kuin 4D, neljän ulottuvuuden maskaralisäys Lash Architect -perheeseen. Tämän kaverin pitäisi pidentää, tuuhentaa, erotella sekä kaareuttaa.

"Ultrahienoja ja huomaamattomia irtoripsikuituja sisältävä koostumus tuo ripsille irtoripsimäistä tuuheutta. Ripsistä tulee erotellut ja korostetut ilman, että ne tuntuisivat jäykiltä. Ainutlaatuinen koostumus levitetään harjalla joka muotoilee ripset upeaksi taideteokseksi."

Alrighty! Sitten vain muotoilemaan ripset taideteokseksi! :)

LorealLashArchitect4D_

Kas näin.

LorealLashArchitect4D_vertailu

Tässä kuvasarjassa 4D:n tehot kerrostamalla. Klikkaa kuva isommaksi.

Kyllä täytyy sanoa, että saan 4D:llä aika muhkeat ripset. Kolmannella kerroksella ripset tosin alkavat jo paakkuuntua, ja vaativat kampaamista. Enkä ole ihan samaa mieltä L'orealin kanssa tuossa "eivät tunnu jäykiltä" -kohdassa.

4D:n harja ei erottele aivan yhtä hyvin kuin muoviset tai kumiset harjat, mutta kiitettävästi kuitenkin. Maskara tarrautuu ripsiin hanakasti ja kerrostuu voimakkaasti. Kaareutumisesta en osaa sanoa mitään, sillä ripseni ovat luonnostaan aika taipuisat. Kuvaan niitä ei ole taivutettu.

LorealLashArchitect4d_harja

4D:n harja näyttää tältä. Itse asiassa tosi erilaiselta, kuin mitä mainoskuvat antavat ymmärtää. Edes liikkeemme kuivatesterin harja ei ole samanlainen, kuin mainosten.

Ripsarin massa on aika kuivan tuntuista, vai pitäisikö sanoa voidemaista. Ei kuitenkaan märkää ja ohutta.

LorealLashArchitect4dmainos

LorealLashArchitect4D

Joka tapauksessa, sanon että 4D vaikuttaa aika hyvältä yksilöltä "tekoripsiefektin" luovien maskaroiden joukossa. Million Lashesiin verrattuna saan tällä paksummat ja näyttävämmät ripset, mutta Million Lashes erottelee paremmin ja tekee siistimpää, paakuttomampaa jälkeä.

Muita 4D:n jo hankkineita?

Huomenna esittelyssä aivan toisenlainen maskaraperhe luonnonmukaiselta puolelta.

Ei kommentteja
16.05.2011

BeSave-shampoot

Heh, tuntuu, että luonnonkosmetiikan hiustuotteita käsittelevässä sarjassani mennään koko ajan vain pienempiin ja pienempiin valikoimiin. Tänään esittelyssä BeSave (entiseltä nimeltään S.A.V.E.), jonka valikoimaan kuuluu kaksi shampoota.

BeSaven shampoot on noteerattu korkealle netin luonnonkosmetiikkakeskusteluissa, ja olen kuullut shampoista pelkkää hyvää. Osa rankkaa BeSavet kaikkein parhaiksi luonnonkosmetiikan shampoiksi, koska ne kuulema muistuttavat ominaisuuksiltaan niin paljon "normi"shampoita ja vaahtoavat niin hyvin. Tästähän piti sitten minunkin ottaa selvää! :)

BeSave_shampoo

Sain kokeiltavaksi sarjan ruskean shampoon, eli kuiville ja käsitellyille hiuksille tarkoitetun. Toinen shampoo, pinkki, on tarkoitettu normaaleille ja rasvoittuville hiuksille.

Nourishing Shampoon tuoksusta tulee mieleen sitruunalakritsi. Paino sanalla lakritsi. :) Koostumus on geelimäinen, ja vaahtoutuu aivan normaalisti. Tätä joutuu laittamaan hitusen enemmän kuin synteettisiä shampoita, ihan niinkuin kaikkia luonnonkosmetiikan shampoita. Pesee hiuspohjan natisevan puhtaaksi. Tyvi takuttuu hieman toisella vaahdotuskerralla. Arvio: toimiva perusshampoo. Voisin käyttää.

Minulle on ilmeisesti sattunut testiin harvinaisen hyviä luonnonkosmetiikan shampoita, sillä en huomaa BeSaven ominaisuuksissa mitään eroa moniin muihin testishampoisiin verrattuna. Esimerkiksi Logonan Age Energy -shampoo on koostumukseltaan ja vaahtoavuudeltaan aivan vastaavanlainen. Mádara vaahtoaa myös erinomaisesti, mutta on koostumukseltaan lirumpaa. Epämiellyttävästä tuoksustaan miinusta saanut Tropicainkin shampoo onnistui vaahtoamaan hiuksissani ihan siinä missä nämä muutkin. Laveran Mango-shampoo toimii sekin loistavasti.

Onkohan minulla jotenkin epätavalliset hiukset, kun luonnonkosmetiikan shampoot toimivat minulla näin hyvin? :) Kuulen ja luen jatkuvasti ihmisten kommentteja luomushampoiden huonosta pesevyydestä ja onnettomasta vaahtoavuudesta, enkä voi kuin ihmetellä.

BeSaven eduksi on laskettava erittäin edullinen hinta; 500 ml maksaa vain 13,90€ (Hyvinvoinnin Tavaratalo). Se on siis melkein puolet halvempaa, kuin esimerkiksi Mádara. Fashioned In Finland -blogin Nean hehkutukset pinkistä shampoosta voitte lukea täältä. :)

Ei kommentteja
15.05.2011

Tuoksuton.fi - luonnonkosmetiikkaa tuoksuherkille

Hyviä uutisia hajusteallergikoille tai tuoksuyliherkille! Suomessa on kaikessa hiljaisuudessa maaliskuussa avattu pelkästään hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa myyvä nettikauppa Tuoksuton.fi.

Tuoksuton

Ajattelin jakaa linkin kanssanne, kun hajusteettomasta kosmetiikasta puhutaan mediassa aivan liian vähän. Työnikin kautta olen huomannut, että hajusteallergikoilla on oikeasti vaikeaa löytää sopivia tuotteita.

Tässä vielä linkki aiempaan postaukseeni aiheesta:

Hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa

(Sisältää hajusteettomien tuotelinjojen esittelyä ja tuotearvioita.)

Ei kommentteja
14.05.2011

Helppo kesäinen glittermeikki

Jos kesällä ei jaksa kikkailla luomivärien kanssa, voi päheän meikin loihtia pelkillä rajauksilla. Glitter sopii erityisen hyvin kesäiseen meikkiin ruskettuneelle iholle, ja näyttää extramakealta värikkääseen rajaukseen yhdistettynä.

Tein kaksi nopsaa glittermeikkiä rajauskynillä, mineraaliluomiväreillä ja Make Up Storen glitter-eyelinereilla.

Summerglittermakeup1

Tässä meikissä kaksoisrajaus violetilla ja turkoosilla. Violetti rajaus Urban Decayn Lust-kynällä, jonka päällä Make Up Storen Frosty-eyeliner. Turkoosi rajaus IsaDoran Peacock Blue-kynällä ja päällä Make Up Storen Aqua-eyeliner. Alaluomella Lust-kynä ja päällä Make Up Storen Purple Rain -eyeliner.

Summerglittermakeup.2

Summerglittermakeup4

Summerglittermakeup3

MUSGlittereyeliners

Summerglittermakeup9

Tässä meikissä rajaukset mineraaliluomiväreillä. Yläluomella Mad Mineralsin Hot Stuff jonka päällä Make Up Storen Frosty-eyeliner (näkyy kuvissa huonosti, livenä kimallus oli ihastuttava). Alaluomella Pure Luxen Seashore, ja päällä Make Up Storen Aqua-eyeliner.

Summerglittermakeup6

Summerglittermakeup5

Tässä yksi kuva ilman glittereitä ja ripsaria. Tällaiset yläluomella yhtä sävyä, alaluomella toista -meikit on mun suosikkeja. Jos ei oikein keksi, miten meikkaisi, saa tällaisella kaksivärimeikillä nopeasti hauskan tuloksen.

Summerglittermakeup7

Noista glitter-eyelinereista en keksi muuta huonoa sanottavaa, kuin että niitä glittereitä löytyy silmistä ja muualta kasvoista vielä monta päivää meikinpoiston jälkeen.

* * *

Huhhuh mitä scheissea taas Euroviisuissa tänä vuonna, kyllä meidän Oskar erottuu kaikessa juustoisuudessaankin todellakin edukseen tuolla loputtoman itseään toistavan europopjumputuksen joukossa. Toivottavasti menestyttäisiin tänä vuonna...!

Ei kommentteja
13.05.2011

Pohjanoteeraus

Kaksi uutta pohjaa noteerattu. :)

Pohjanoteeraus

Täällähän aina iloitaan siitä harvinaisesta tapahtumasta, kun joku luomiväri kuluu pohjaan saakka. Nyt tähän eksklusiiviseen kerhoon on liittynyt jälleen yksi luomiväri; MAC Shroom. Samalla noteeraan elämäni ensimmäisen loppuun käytetyn poskipunan! Yves Rocherin Pehmeä Roosa on käytetty viimeistäkin murua myöten, ja saavuttaa näin historiallisen aseman Sannin ensimmäisenä kokonaan loppuunkulutettuna poskipunana. Aplodit Pehmeälle Roosalle! ^_^

Shroom puolestaan on sekin kulunut aivan ennätyksellisen nopeasti. Sain sen Ameriikan tuliaisena helmikuussa 2010, eli pohja saavutettiin jo runsaassa vuodessa. Näin ollen Shroom on kiipinyt L'orealin Golden Beigenkin ohi suosituimpana perusvaaleana luomivärinäni. Golden Beigeen verrattuna se on vähemmän hohtava ja vieläkin  neutraalimpi = lähempänä ihon omaa sävyä. Käytän sitä lähes kaikissa meikeissä kulmaluulla. (Golden Beige on siltikin monipuolisempi, kun sitä voi käyttää myös poskipäillä korostuksena! :))

. . .

Ja koska postaukseen tuli vain yksi tylsä kuva meikkihylsyistä, lisätään tähän vielä aina niin söpö Viivi, joka näyttäisi olevan valumassa nukkuvan Sannin naaman päälle. (Aina on tilaa randomeille koira-kuville! ^_^)

Nukkuva_ja_chihuahua

Montakos luomiväriä teillä on saavuttanut pohjan tänä vuonna? :)

Ei kommentteja
12.05.2011

Halpa, halvempi, Marilou!

Tänään esittelyssä oikea piheimmänkin kuluttajan unelma; naurettavan halpa luonnonkosmetiikkasarja Marilou Bio.

Ranskalainen Marilou Bio on hintatasoltaan jotain Pirkan ja Garnierin luokkaa, joten nyt ei voi enää kukaan opiskelijakaan sanoa että hinta olisi este luonnonkosmetiikan käytölle. :)

Marilou_tuotteet

Mariloun hinnoittelukonsepti on itse asiassa harvinaisen yksinkertainen. Kaikki tuotteet maksavat 5,50€. Ostit sitten putsarin, kuorinnan tai yövoiteen, hinta on sama. Ainoastaan huulirasvan kohdalla pidän hintaa liian korkeana. Tuntuu hullulta maksaa sama hinta päivävoiteesta ja huulirasvasta, mutta ymmärrän että hinnoittelu haluttiin konseptin mukaisesti pitää kauttaaltaan yhtenäisenä.

Ecocert-sertifioidun Mariloun mukavan kokoiseen valikoimaan kuuluu yhdeksän tuotetta; puhdistusgeeli, puhdistusmaito, päivävoide, anti-wrinkle-voide, yövoide, syväpuhdistava naamio, kasvokuorinta, huulirasva (neljä eri makua) ja käsivoide.

Sain kokeiltavaksi koko Mariloun valikoiman käsivoidetta lukuunottamatta, ja osan tuotteista testasivat myös kosmetiikkapaneelini Anna, Sanna ja Doris.

Pakkausdesignista totean, että itseäni Mariloun lapsenomainen muotokieli ei niin viehättänyt. Muista blogeista olen lukenut päinvastaisia kommentteja, mutta minulle sydän- ja kukkaskuvioin koristellut purkit ja etenkin fonttivalinta muodostavat mielikuvan lapsille suunnatusta sarjasta. Jotain hassua siinä on kun aikuisen naisen ryppyvoide on pakattu tämän näköiseen putkiloon:

Marilou_antiwrinkle

Mutta eivät kuoret tuotteita pahenna! ^_^ Ja monen 5-kymppisen mielestä on varmasti vain söpöä hoitaa ryppyjään noin kiltin näköisellä putkilolla. :)

Sitten tuotekokemuksiin.

Marilou_putsarit

Puhdistusgeeli - pesee mukavalla vaahdolla tosi puhtaaksi, ja tuntui selvästi jopa kuivattavalta. Syykin selvisi kun kurkkasin inciä: putsarissa on ammoniumlauryylisulfaattia. Tämä oli aika jännä juttu, sillä yleensähän luonnonkosmetiikkamerkit välttelevät sulfaatteja, ja osa sertifiointitahoista käsittääkseni kieltää sulfaattien käytön kokonaan. Kysyin asiasta Marilou Bion maahantuojalta, joka sai valmistajalta vastauksen jonka mukaan tuotteessa käytetään ALS:ia vaahdon muodostuksen vuoksi. Monet kuluttajat toivovat hyvää vaahtoutumista, ja se aikaansaadaan sulfaateilla. Ecocert hyväksyy ASL:n käytön luonnonkosmetiikassa.

Puhdistusmaito - jättää ihanan pehmeän ihon ilman mitään rasvaista tunnetta. Tykkäsin tästä yllättävästi tosi paljon, ottaen huomioon että yleensä en ole mikään emulsioputsareiden suurin ystävä. Iho jää kosteutetun ja ravitun tuntuiseksi, kaikkina kokeiluiltoina en edes kokenut tarpeelliseksi laittaa puhdistuksen jälkeen yövoidetta kun iho ei yhtään jäänyt kiristämään. Sain tällä myös silmämeikin pois ilman kirvelyä, loistavaa!

Marilou_voiteet

Päivävoide - miellyttävän perusvoidemaisen tuntuinen, mutta ehkä hitusen liian tuhtia omalle iholleni. Käyttäisin tätä mieluummin talvella kuin kesällä. En jostain syystä pitänyt tämän tuoksusta, mutta muut raatilaiset eivät huomanneet tuoksussa mitään erityistä.

Anti-wrinkle-voide -  liian täyteläinen iholleni. Valmistajan tietojen mukaan tämän pitäisi sopia kaikille ihotyypeille ja meikin alle, mutta itse sanoisin että tuote on selvästi kuivan ihon voide.

Yövoide - todella täyteläistä ja rasvaista, ei imeydy ihooni. Sopii ehdottomasti paremmin kuivalle iholle. Mariloun mukaan voide sopii myös suojaavaksi päivävoiteeksi erittäin kuivalle ja herkälle iholle.

Marilou_kuorinta_naamio

Naamio - voidemainen savinaamio joka ei jähmety iholle savinaamioille tyypillisellä tavalla. Jättää ihon selvästi pehmeämmäksi ja ravitummaksi kuin syväpuhdistavat naamiot yleensä. Kun tätä vertaa vaikka viimeisimpään naamiotuttavuuteeni eli A-Brandin Suklaanaamioon, on tämä todella kosteuttava. Suklaanaamion jälkeen ihoa kiristi ihan kunnolla, mutta ei tämän jälkeen.

Kuorinta - voidemainen kuorinta jossa rakeita suhteellisen harvassa. Sopinee parhaiten hellävaraisen kuorinnan ystäville, ei ärsytä ihoa.

Huulirasva - ei toimi minun huulillani. Ei tunnu imeytyvän huuliin vaan jää pinnalle kalvoksi. Koin välittömästi tarvetta lisätä tämän päälle Blistexiä. Fashioned In Finlandin Nea tykkäsi tästä tosi paljon, eli toisten huulilla tämä voi riittää mainiosti.

MarilouBio

Paneelin kommentit:

Sanna (kuiva/normaali iho): päivävoide & anti-wrinkle-voide tuntuivat iholla hieman tahmeilta, tuoksut huomaamattomia. Ryppyvoide on koostumukseltaan erityisen jämäkkää. Yövoiteessa on parempi koostumus, vaikka iho jää tälläkin aluksi tahmeaksi. Aamulla iho oli tosi pehmeä ja silkkinen. Miinusta apteekkimaisesta tuoksusta. Tätä voisin kuitenkin ostaa, samoin kuorinnan ja naamion jotka olivat oikein hyviä.

Doris (kuiva/herkkä/couperoottinen iho): päivävoide tuntui aluksi tosi ihanalta, mutta loppujen lopuksi olisin kaivannut rasvaisempaa koostumusta. Pari kertaa jouduin lisäämään voidetta uudelleen. Imeytyi nopeasti. Miehenikin tykkäsi tästä nopean imeytymisen ja miedon tuoksun vuoksi. Yövoide on ihanan täyteläinen, seerumin kanssa todella hyvä. Yksinään jäi välillä kuivan tuntuiseksi, olisin kaivannut tähänkin rasvaisemman koostumuksen. Käytin välillä yövoidetta päivällä kun se tuntui paremmalta kuin päivävoide.

Kuorinta ei mielestäni ollut tarpeeksi tehokas, liian vähän rakeita ja "vetinen" koostumus. Naamio taas oli ihana, tykkäsin tuoksusta ja koostumuksesta. Ei tehnyt kutisevaa pintaa pesun jälkeen kuten muut mutapohjaiset naamiot minulla. Puhdisti tehokkaasti, suosittelen!

Anna (pintakuiva sekaiho): päivävoide tuntui sellaiselta peruspäivävoiteelta, ei mitään erityistä huomautettavaa. Sopi hyvin sekaiholleni, yleensä ihoni reagoi vääränlaisiin voiteisiin välittömästi näpyillä. Olin huomaavinani, että mineraalimeikkipohjani ei testipäivinä pysynyt poskien alueella yhtä hyvin kuin normaalisti.

Kuorinnassa olisi voinut olla enemmän rakeita. Miellyttävä "tuoksuton tuoksu". Naamio tuntui tosi kivalta; ei jättänyt kiristäväksi ja tuntui jopa kosteuttavalta.

P.S. Huomasin muuten vasta Ruohonjuuressa käydessä, että sielläpä Marilout eivät maksakaan 5,50€ vaan ovat euron-pari kalliimpia. Eli tuo 5,50€-hinnoittelu pätee ilmeisesti ainoastaan Biodellyssä. Marilouta myyvät Biodelly.com, Ruohonjuuret ja Ekolot. Onko kellään tietoa Ekolon hinnoittelusta?

36 kommenttia
10.05.2011

Kaikki kynsilakkani

Teki mieleni kuvata kaikki kynsilakkani. Kokoelma on kaukana todellisten lakkafriikkien jemmoista, mutta omiin tarpeisiini lakkoja alkaa olla liikaa. Huomaan sen siitä, että löysin tätäkin kuvausta järkkäillessäni monia lakkoja, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Ja lakkoja, joita en ole käyttänyt kertaakaan. Tuntuu, että nykyään lakkaan kynteni aina jollain uudella vastaostetulla lakalla. Vuosi sitten hankittuja lakkoja olen ehtinyt käyttää ehkä kerran tai hyvällä tuurilla pari.

Nailpolish

Vähän on määrä kasvanut siitä, kun ensimmäisen kerran esittelin blogissa kaikki lakkani. Tosin tuostakin postauksesta olin tainnut jättää pois joitain vanhimpia lakkojani. Ihanan näköisiä muuten lakat kun ne on tuossa vanhassa postauksessa kuvattu auringossa, aurinko tuo lakkojen sävyt ja kimalle- & hologrammiefektit erityisen hyvin esiin.

Merkkaan lempilakkani violetilla. Kuvat ovat taas ärsyttävän huonolaatuisia koska ohjelma on vesittänyt niiden resoluution. Klikkaamalla saa kuvan vähän tarkemmaksi ja isommaksi. Sävyt ovat joidenkin lakkojen kohdalla päin mäntyä, ilmeisesti etenkin neonlakat ovat vaikeita ikuistettavia.

Kynsilakat11

China Glaze; Avalanche, IDK , Octa Gone Wild, Anklets Of Amethyst, Tantalize Me, Mr & Mrs.

Kynsilakat13

China Glaze; L8R G8R, Entourage, In The Lime Light (neon), Sky High Top, DV8.

Kynsilakat9

China Glaze; Sun Worshiper, Flip Flop Fantasy (neon), Free Love, Peachy Keen, Bare If You Dare, Breakin'.

Kynsilakat10

China Glaze; Lasso My Heart, Stella, QT, Fly, Purple Panic (neon), Strawberry Fields.

Kynsilakat12

China Glaze; Wagon Trail, Sneaker Head, Ruby Pumps, Golden Enchantment, Fairy Dust.

Kynsilakat1

OPI; I do! I do!, Parlez-vous Opi?, Done Out In Deco, Louvre Me Louvre Me Not, Kinky In Helsinki, My Private Jet.

Kynsilakat4

Essie; Midnight Cami, Mink Muffs, Angora Cardi, Shorty Pants, Island Shelter, Pink Parka.

Kynsilakat2

Snowcrystal; 438 Light Taupe, 460 Coral Pink, 451 Sparkling Aquamarine, 432 Pink Intense, 434 Green Lagoon, 431 Deep Coral.

Kynsilakat3

IsaDora; Lime, Pure Coral, Glorious Orange, Hot Coral, Gold Sparkles.

Kynsilakat7

Lumene; Levoton Sydän, Lämmin Tunne, Sininen Laguuni, Aurinkoon, Taikayö.

Kynsilakat5

Gosh; Lambada, Flamingo, Rainbow, Pink Lady.

Kynsilakat8

Depend; 175, 161 x 3, 124, 157, 210, 196, 191, 221, 228, 171, 205, 190.

Kynsilakat_Revlon

Revlon; Eggplant, Very Currant, Raisin, Tangyzing, Mangozing.

Kynsilakat21

Särölakat; IsaDora Black Tag, Blue Burner ja All City Brown, Depend White, Pink ja Purple.

Kynsilakat6

Mavala; Volcanic Orange, Acid Yellow, Samoa.

Kynsilakat19

Manhattan; 110, 100, 85. (Nää on ihan iän vanhoja....)

Kynsilakat15

Misa The Grass Is Greener On My Side, Color Club Tangerine Scream, Kiko 266, Inglot 644.

Kynsilakat16

Eyeko Jade Green, Benecos Delicious Violet, Rimmel Green With Envy, Wild'n'Crazy Wild & Desperate.

Kynsilakat17

Gemey Khaki, L'oreal Bleu Metallise, Dior Sweet Almond, Nivea Ice Rose.

Kynsilakat18

Sante 15, L'oreal 807, Make Up Store Fatima, Lumene Huomisen Laulu.

Kynsilakat14

BeYu 334, BeYu 325, Wet'n'Wild Bijou Blue, Wet'n'Wild Caribbean Frost.

Kynsilakat20

"Ihanat" ysäriruskeat Yves Rocher Brun Savanne ja Seventeen 417. Nämä voisi jo todellakin heittää pois.... Miksi ihmeessä jemmaan näitä muinaisjäänteitä?

Kuvasin tässä yksi päivä toisetkin jemmani, nimittäin hiustuotteet. Niidenkin joukosta löytyi muutama, "Ai, omistanko mä tällaisenkin?" -puteli.

Onko lukijoiden joukossa kaltaisiani hamstereita, jotka väkisin säilövät vanhojakin tuotteita joita ei tule käytettyä? Tai tuotteita, jotka ovat mahdollisesti jopa menneet jo käyttökelvottomiksi. Mietin tässä, onkohan 9 vuotta sitten ostettu muotoiluvaahto enää kunnossa..........

Ei kommentteja
1 2 3 12 13 14 15 16 17 18 24 25 26

  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (78)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat