09.11.2011

K niinkuin karite

Kun viime vuoden lokakuussa aloin kirjoittaa sarjaa luonnonkosmetiikan hiustuotteista, laskeskelin sarjaan tulevan maksimissaan 10 osaa. Tuolloin minulla oli aika perusteellinen käsitys siitä, millä kaikilla merkeillä Suomessa oli luonnonkosmetiikaksi sertifioituja hiustuotteita.

Nyt vuotta myöhemmin tajuan, että en enää pysy laskuissa kaikissa uusissa merkeissä ja tuotteissa, joita pompsahtelee Suomen markkinoille harva se kuukausi. Taitaa olla mahdoton ajatus saada katettua kaikki sertifioidut hiustuotteet. Mutta yritys oli hyvä :)

Ranskalainen K Pour Karité on yksi niistä merkeistä, joista en vuosi sitten tiennyt mitään. Merkillä on Ecocert Cosmetique Bio -sertifikaatti.

K Pour Karitén valikoimaan kuuluu:

  • Shampoo (normaaleista kuiville hiuksille)
  • Shampoo lapsille (sulfaatiton)
  • Tehohoito (kuiville ja vaurioituneille hiuksile)
  • Selvittävä hoitosuihke lapsille (no miksei aikuisillekin ;))
  • Karitevoiseerumi (hiuksiin jätettäväksi tai buusteriksi hoitoaineen sekaan)
  • Muotoiluvoide
  • Hiuslakka
  • Hiusvärejä (8 sävyä, hennattomia)

Sain testattavaksi kolme sarjan tuotetta; shampoon, muotoiluvoiteen ja seerumin.

Ensimmäisenä pistin merkille, että melkein kaikissa K Pour Karité -tuotteissa on korkeat pitoisuudet Douglas-kuusen vettä. Mielenkiintoista. Tulee välittömästi mieleen muuan Dale Cooper henkäisemässä, "Ahh, smell those fantastic douglas firs...!" ^_^ En tiedä vaikuttaako kuusivesi tuotteissa muuten kuin aromaterapeuttisesti, mutta metsäinen tuoksu on kyllä mieleeni. (Eur-Lex tietää kertoa, että douglasin kuusinesteestä saatava hartsi on kalvonmuodostaja ja näin ollen hoitaisi hiusta, mutta pelkästä vedestä ei ole mitään mainintaa.)

Käyttökokemukset:

GENTLE SHAMPOO. Koostumus ja tuntu aivan kuin normishampoossa. Tässä shampoossa ei siis ole sellaista luonnonkosmetiikan shampoille tunnusomaista hieman hyytelömäistä tai nestemäisen lirua koostumusta. Vaahtoaa hiuksissa nopeasti ja runsaasti. Vilkaisu inciin kertoo, että pinta-aktiivisena aineena shampoossa on käytetty paljon keskustelua herättänyttä natriumlauryylisulfaattia. Sen lisäksi on käytetty natriumlauryylisulfaatin ärsyttävyyttä miedontavaa cocoamphoacetatea (yritän näitä parhaani mukaan suomentaa, mutta tässäkin meni sormi suuhun: kookosamfoasetaatti? ^_^).

Seuraa pieni väli-insertti. Tunnustus: alan mennä ihan sekaisin näiden luonnonkosmetiikassa "kiellettyjen" tai "ei-suositeltavien" ainesosien kanssa. Koko synteettinen vai luonnonmukainen -keskustelu alkaa tietyssä valossa tuntua turhalta, kun vaikuttaisi siltä että loppujen lopuksi melkein kaikki aineet saadaan valmistettua myös luonnollisista raaka-ainelähteistä. Olen keskustellut asiasta maahantuojien kanssa, ja he myöntävät että asia on ammattilaisellekin kaikkea muuta kuin selkeä. Kun ensin lukee vaikka Rita Stiensin "Totuus Kosmetiikasta" -kirjan, siellä kuvataan tietyt raaka-aineet suoraan pelkästään synteettisiksi, ja neuvotaan välttämään niitä. Näinhän me tavalliset kuluttajat teemme, me, jotka emme ole käyneet kymmentä syventävää kemian kurssia. "Sodium lauryl sulfate - alkuperä: kemiallinen". Saanut Ritalta miinuksen, okei huono juttu. Mutta ystävämme Rita ei kerro koko totuutta. Natriumlauryylisulfaatti (niinkuin moni muukin hänen kemialliseksi leimaamansa aine) voidaan valmistaa myös luonnonmukaisesta lähteestä.

(Minua muuten häiritsee tuo termi 'kemiallinen aine'. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ovathan kaikki aineet lopulta kemiallisia aineita tai yhdisteitä, oli sitten kyseessä mineraali, kasviuute tai petrokemikaali. Sisältäähän luonnollinen ruusuöljykin 400 erilaista kemiallista yhdistettä. Eikö luonnollisen raaka-aineen vastakohtaa kuvaa paremmin termi 'synteettinen' kuin 'kemiallinen'?)

Nojoo, mutta tässäpä tuo avautuminen. Palataan Karitéen. :)

Shampoossa käytetty SLS on siis valmistaja Laboratoire Arilandin mukaan kasvipohjaista ja luonnossa hajoavaa. SLS on kiistatta ihoa ärsyttävä aine suurina pitoisuuksina, mutta ihonhoitotuotteissa sitä käytetään tarpeeksi pieninä pitoisuuksina ja lisäksi ärsyttävyyttä miedonnetaan lisäämällä reseptiin myös amfoteerisia tensidejä (kuten tuota cocoamphoacetatea). Aiemmin törmäsin Marilou Bion putsarissa sulfaattiin (ammoniumlauryylisulfaatti), ja myös Mariloun valmistajalla oli näyttää, että ainesosa tosiaankin on valmistettu täysin luonnollisista raaka-aineista (minulle jopa lähetettiin skannattu "info sheet" tehtaalta! :)). Ja tulossa on juttua kolmannesta "ai tämä ei ollutkaan synteettistä?" -tapauksesta.

En nyt siis tosiaankaan enää tiedä mitä ajatella noista ainesosista. Joka tapauksessa K Pour Karité on paras tähän saakka testaamani luonnonkosmetiikan shampoo. Ei epäilystäkään.

MUOTOILUVOIDE. Ensimmäinen kokeilemani luonnonkosmetiikan muotoilutuote. (En siis ylipäänsä juurikaan muotoile hiuksiani, joten en ole kokenut tarpeelliseksi testata niitä aiemmin.) Tässä tuotteessa vaikuttavana (eli muotoilevana) aineena on käytetty sokeria. Tuloksen ei kuitenkaan tarvitse pelätä olevan tahmea - mitään karkkihiuksia et tällä saa. ^_^ Voide sopii loistavasti luonnonkiharan (tai käytän mieluummin sanaa 'luonnonlaineikas') tukkani kiharan korostamiseen. Ainetta täytyy vain muistaa annostella tarpeeksi vähän, minun hiuksiini riittää maapähkinän kokoinen nokare. Liiallisella annostelulla hiuksista tulee karheat ja jäykät. Tällä saa siis tarvittaessa voimakastakin tukea, mitä itse en kaipaa.

Hiukset muotoiluvoidekäsittelyllä. Ihana kuiva pörrö, siis muutenkin, muotoilutuotetta tai ei. :P

SEERUMI. Tässä tehotipassa on karitevoita 48,8%. Muut vaikuttavat ainesosat ovat auringonkukkaöljy ja seesaminsiemenöljy. Seerumia voi käyttää hiuksiin jätettävänä hoitoaineena (latvoihin, koko hiuksiin levitettynä tod.näk. liian raskasta) tai sekoittaa sitä poishuuhdeltavaan hoitoaineeseen. Minulla aine ei toiminut hiuksiin jätettävänä,  latvat jäivät hieman tahmean tuntuisiksi. Näin on kyllä käynyt aiempienkin karitevoikokeilujen kanssa. Sen sijaan hoitoaineeseen sekoitettuna seerumi toimii loistavasti. Ero hiusten pehmeydessä on päivänselvä kun laittaa hoitiksen ilman seerumilisää ja hoitiksen seerumilisällä. Ihan niinkuin muidenkin öljyjen kanssa. (En siis käytännössä oikeastaan koskaan käytä hoitista ilman öljybuustausta :)).

K Pour Karité -tuotteet ovat luonnonkosmetiikkastandardeilla aikalailla perushintaisia, 200 ml shampoo maksaa 9,90€ (Hyvinvoinnin Tavaratalo). Litrahinta on hieman korkeampi kuin esim. Madaralla tai Laveralla.

Voin muuten paljastaa, että minulla on piakkoin esitellä teille Löytö: vihdoin sertifioitu luonnonkosmetiikan hoitoaine, joka toimii kuin "normi"hoitis! Selvittää, tekee hiukset liukkaiksi ja silkkisiksi. Tätä on etsitty ja pitkään!

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 

P.S. Vielä ihan eri asiasta pikaisesti: Virven hyvän Promootioyhteistyö-kirjoituksen tiimoilta kysynkin teiltä, että mitä ilmaisua te minulta kaipaisitte näiden maahantuojilta/PR-firmoilta jne saatujen tuotteiden kohdalla? Huomasin Virven kommenttilaatikossa minunkin blogiani lukevan nimimerkki Ruun kirjoittavan, että "...vielä on surullisen monta kosmetiikkablogiakin jotka käyttää näitä 'sain kuvattavaksi', 'sain kokeiluun' -lauseita..." No, minä esimerkiksi kuulun noihin, jotka käyttävät useimmiten ilmaisua "Sain kokeiltavaksi/testiin". Pitäisikö tämä ilmaisu vaihtaa? Onko sanoissa jotain epäselvää koskien sitä, olenko saanut vai ostanut tuotteen? Oli kyllä tosi hyvä juttu, että Virve nosti asian tapetille ja kunnolla keskusteltavaksi. Minä tosin en ole saanut mitään vihjailuja piilomainonnasta, minkä olen nimenomaan arvellut johtuvan siitä että tuotearvioissani on mielestäni aina selkeästi näkynyt onko tuote saatu blogin vai oman lompakon kautta. :)

0 comments on “K niinkuin karite”

  1. Kannattaisin kyllä tuota synteettistä luonnonmukaisen vastakohtana, koska kemiallinen on vähän epämääräinen termi. Samoin olen aina miettinyt, että mitä ihmettä on vaikkapa orgaaninen mustikkamehu. Ei kuitenkaan taida olla olemassa epäorgaanista mustikkamehua :) Tiedän kyllä, että orgaanisella ruualla tarkoitetaan luomuruokaa mutta miksi sitä pitää kutsua orgaaniseksi. Ihan kuin muu ruoka ei olisi orgaanista eli hiili-hiili-sidoksia sisältävää.

    Vastaa

    0
    1. Ei kuitenkaan taida olla olemassa epäorgaanista mustikkamehua :)

      Hih, niinpä ^_^

      Englannin kielessä sanalla organic taidetaan usein tarkoittaa luomua, vaikka tarkoittaahan se varmasti myös orgaanista kemiallisessa merkityksessä. Olisikohan "orgaaninen mustikkamehu" sitten oikeastaan "luomutuotettua mustikkamehua", joka vain on suomennettu tökerösti? :D

      Vastaa

      0
  2. Itse jos blogia kirjoittelisin, käyttäisin varmaan ilmaisua "sain arvosteltavaksi tuotteen xxx sieltä ja sieltä.". Tottahan se on ja meinaa sitä että tuotteesta ei ole sovittu kirjoitettavan mitään muuta ku mielipide. Tosin mikä tahansa muukin ilmaisu kelpaa kunhan nyt jotenkin on homma selvänä :o)

    Vastaa

    0
    1. “sain arvosteltavaksi tuotteen xxx sieltä ja sieltä.”

      Tuossa ilmaisussa ongelmana on se, että esimerkiksi PR-firmat eivät toivo nimeään nostettavan esiin tuotearvioiden yhteyksissä, sillä heidän kannaltaan olennaista on päämiehen brändin ja tuotteen mainostus, ei heidän itsensä "mainostaminen".

      Vastaa

      0
  3. siis teitkös leteillä nuo kiharat vai onko muotoiluraudalla tehty? näytti kyllä kivalta :D

    Vastaa

    0
  4. Mä värjäsin tukan ruskeaksi pourKaritella ja hyvin toimi! Edelleen kiva väri päässä vaikka ei ole kestoväriksi tarkoitettu. Vaikutusaika oli vaan hipakat 2,5h, eli ei mitään pikavärjäyskamaa.

    Vastaa

    0
  5. Hei!

    Mun mielestä sä kirjoitat jo nyt selkeästi, onko tuotteet saatuja vai itse ostettuja. Ehkä tuota "sain kokeiluun"-tekstiä voisi jatkaa "sain kokeiluun maahantuojalta" niin kaikki varmasti huomaisivat ja ymmärtäisivät.

    Nyt on moneen muotiblogiin tullut tavaksi merkitä *-merkillä tuotteet, jotka on saatu. Ehkä säkin voisit alkaa käyttää sitä, kun listaat esim. meikeissä käytettyjä tuotteita. Sit vaan tekstin loppuun "saatu blogin kautta" tai joku vastaava lause.

    Vastaa

    0
    1. Nyt on moneen muotiblogiin tullut tavaksi merkitä *-merkillä tuotteet, jotka on saatu.

      Hei, tuo on hyvä idea! Alankin tehdä näin esim. meikkikuvapostauksissa.

      Vastaa

      0
  6. Haa, yksi top3-ärsytyksistäni on valitus siitä, miten jossakin asiassa on "kemikaaleja". Vähän on vaikea löytää maailmasta jotain, joka ei koostu kemikaaleista... Munkin mielestä synteettinen/synteettiset ainesosat tmv. on paljon selkeämäpi ilmaisu, joka oikeasti kuvaa sitä, mitä yritetään sanoakin.

    Ja tuohon blogeihin arvosteltaviksi saatuihin tuotteisiin taas mun näkökulma on sellainen, että "sain kokeiltavaksi" on vähän epämääräinen ilmaisu kahdesta syystä: ensinnäkin siinä ei kerrota, että MISTÄ tuote tuli, ja tuo kokeilu-sanana ei ihan kuvaa sitä, mitkä tarkoitusperät markkinoijilla tuossa on. Mutta ihan se, että kirjoittaa auki, että sai yritys x:ltä esiteltäväksi/arvioitavaksi/joku muu sana, riittää kyllä tekemään selväksi, että mistä on kyse.

    Ja vaikka nämä jutut tuntuvat menevät vähän pilkunviilaamisen puolelle, niin ihmisillä on yleensä niin erilaisia tapoja tulkita lukemaansa, että ihan jo sen takia näistä sanavalinnoista on helppo löytää loputtomiin vivahde-eroja. Tärkeintähän kai on se, että tuotteen alkuperä tulee jotenkin ilmi, ja lukija voi sen perusteella miettiä, että haluaako luottaa juuri tiettyyn arvioon vaiko kenties etsiä lisätietoa jostain toisesta lähteestä.

    Vastaa

    0
    1. ja tuo kokeilu-sanana ei ihan kuvaa sitä, mitkä tarkoitusperät markkinoijilla tuossa on.

      Tämä on varmaan juuri niitä tulkintaeroja mistä viimeisessä kappaleessa kirjoititkin, mutta esimerkiksi minusta on ihan selvä asia, mitkä tarkoitusperät tuotteiden kokeiluun lähettämisellä on. Jos siis itse luen jostain lauseen, "Sain nämä kokeiltavaksi", niin tiedän täsmälleen mistä on kysymys.

      Eikö ole muuten hassua, että lehdissä ei koskaan tarvitse mainita, mistä toimittaja on tuotteet saanut. :) Kaikenmaailman "Kuukauden parhaat"- tai "Kesäihon janon sammuttajat" -jne tuotekollaasithan ovat kaikki PR-firmojen toimitukseen lähettämiä tuotteita (ei siis suinkaan mitään toimittajan omia henkilökohtaisia suosikkeja omista kotikaapeista), ja lukijoidenkin varmasti oletetaan se ymmärtävän. Siksi asiasta ei tarvitse mainita, sitä ikäänkuin pidetään itsestään selvänä.

      Blogeissa tämä ei tietenkään ole itsestään selvää, mutta ilmaisu "sain kokeiluun" pitää minun mielestäni sisällään sen tiedon, että tuotteet on lähetetty markkinointitarkoituksessa. Koska mitä muuta sillä voitaisiin tarkoittaa? :) Bloggaaja sai yhteydenoton kemistiltä joka haluaa vielä hienosäätää jonkun voiteen koostumusta ja tarvitsee puolueettoman käyttäjäkokemuksen juuri bloggarilta? ^_^ Tai kaverin äiti antoi tuotteet kokeiluun, koska haluaa selvittää saako bloggarikin niistä allergisia oireita niinkuin hän?

      :D :D :D

      Vastaa

      0
  7. Kyllä ne luonnosta peräisin olevat raaka-aineet ovat ihan yhtä kemiallisia kuin synteettisesti tuotetut raaka-aineet. Kannattaa myös muistaa, että nämä synteettiset" aineet ovat myös alunperin luonnosta peräisin, niitä on vain prosessoitu enemmän kuin näitä "luonnonmukaisempia" raaka-aineita. Mitään ainetta kun ei synny tyhjästä.

    Vastaa

    0
  8. niin kuten jo ostolakkoilijalle kommentoin, niin minä pidän noista selkeistä lauseista tuote x saatu paikasta x ilmaisuista, ihan siis siksi että jos kaikki mainitsisi saadut kokeilu lahjansa selkeästi ei näitäkään keskusteluja tarvitsisi käydä ja tuntuu että monissakin paikoissa tätä on jauhettu jo liki puolivuotta, toiset puolesta ja toiset vastaan. Ja minulle on edelleenkin ihan sama että onko toisissa blogeissa kaikki ilmaista joka esitellään, ei se minulta pois ole, haluaisin vaan että kaikki merkitsisivät tuotteensa selkeästi, jos ne on lahjoja, niin sitten ne on sitä.

    Vastaa

    0
  9. Minusta olet tähän asti ilmaissut asian niinkuin pitääkin, eikä ole jäänyt mitään epäselväksi. Joten, miksi turhaan lisäilemään mitään sanoja tekstien perään. :)

    Vastaa

    0
  10. Minuakin on pistänyt silmään kemikaali-sanan epätäsmällinen käyttö ja toinen ärsyttävä asia on synteettinen-luonnollinen -vastakkainasettelu, jossa synteettinen on kategorisesti paha ja luonnollinen hyvä. Koko termi luonto ja sen johdannaiset on kielen vaikeimpia käsitteitä, ja minun kantani mukaan kaikki synteettinen on myös luonnollista. Mistä ne raaka-aineet sitten tulevat jos eivät luonnosta, toisin sanoen siitä energian ja aineen kiertojen muodostamasta kokonaisuudesta, johon me kaikki kuulumme ja josta emme irti pääse, vaikka kuinka yrittäisimme? Kaikki valmistamamme kemialliset yhdisteet ovat luontoa; artefakteja mutta yhtä kaikki luontoa.

    Lisäainevouhkaamisesta en edes aloita eikä se varsinaisesti liity tämän blogin aihealueeseenkaan. ;)

    Vastaa

    0
    1. Mistä ne raaka-aineet sitten tulevat jos eivät luonnosta, toisin sanoen siitä energian ja aineen kiertojen muodostamasta kokonaisuudesta, johon me kaikki kuulumme ja josta emme irti pääse, vaikka kuinka yrittäisimme?

      Aivan.

      Kyllä tässä menee pää pyörälle jos näitä oikein alkaa miettimään. ^_^ Miksi luonnollisuutta sitten suositaan? Voisiko olla, että ne luonnon raaka-aineiksi kutsutut ovat kuitenkin käyneet läpi pienemmän käsittelyprosessin kuin synteettiset? Siihenkään en sitten osaa sanoa mitään, miksi vähäinen käsittely loppupeleissä koetaan mielekkäämmäksi asiaksi kosmetiikassa (tai ruoassakin) kuin pitkällinen jalostus. Näitä voisi pohtia loputtomiin...

      Itse ajattelen luonnollinen vs. synteettinen asiassa yksinkertaistettuna jotenkin näin: "aitoja" luonnon raaka-aineita ovat ne, jotka saadaan suoraan jostain kasvista = kookosöljy, seesaminsiemenöljy, avokadouute jne. Synteettiset aineet taas ovat niitä (vaikka alkuperä kuinka olisi luonnossa, vaikkapa nyt silikoni jonka alkuperä on piissä), joita valmistetaan yhdistelemällä erilaisia yhdisteitä ja prosessoimalla niitä kunnes syntyy ihan uusi aine, niiden muiden yhdisteiden summa. Ja tätä ainetta ei ole luonnossa luonnostaan, se on siis ihmisen valmistama = synteettinen. Kookosöljy ja avokadouute taas ovat olemassa siellä "kasvien sisällä" luonnostaankin, ne vain eristetään sieltä käyttöön. Pahoittelen kömpelöä kemiallista sanastoani tässä, mutta ehkäpä ymmärsitte mitä tarkoitin. :)

      Vastaa

      0
    2. Joo, onhan jako synteettiseen ja ei-synteettiseen järkevä ja perusteltu. Pyörittelen vaan näitä luontojuttuja omassa työssäni ja se vaihde jää toisinaan päälle myös siviilissä :). Juuri koska luonto on käsitteenä niin kattava, on tehtävä jonkinlaisia eroja, vaikkapa jakoa synteettisiin ja ei synteettisiin, koska muuten olisi mahdotonta puhua mistään. Ongelmat ovat lähinnä käsitteellisiä, ja jotkut ihmiset (kuten minä) saavat leipänsä niiden veivaamisesta. :)

      Vastaa

      0
    3. Niin synteetisyys ymmärtääkseni tarkoittaa sitä, että molekyylit rakennetaan palikoista ja siitä syntyy sitten se käytetävä aine. Sanoinkin tuolla aiemmassa postauksessa, että kaikkia luonnossa esiintyviä molekyylejä ei pystytä (=osata) valmistaa synteettisesti.

      Synteettisesti valmistetun ainesosan "etu" on se, että siinä on (useimmiten?) vähemmän kaikenlaisia epäpuhtauksia. Luonnonraaka-aineista ne joudutaan poistamaan. Toisaalta esimerkiksi prosessoimatonta ruokaa pidetään arvossa juuri siksi, että se sisältää niitä kaikkia erilaisia aineita, jotka luonnostaan kasvissa tai eläimessä on. Tästähän on vastakkaisiakin mielipiteitä: esim. pitäisikö maidosta poistaa rasva vai ei?

      Vastaa

      0
    4. Kaipa niissä synteettisissä aineissa on lähinnä se vaarana, että ihminen tulee vaikuttaneeksi omilla toimillaan luonnon kiertokulkuun. Tiettyjä aineita rikastuu sinne, minne niitä ei ilman ihmisten toimia joutuisi.

      Oma kysymyksensä sitten on se, onko kannattavaa tai ylipäätään mahdollista saada iso osa tarvittavista raaka-aineista luonnonmukaisempina, jos iso osa tällä hetkellä synteettisiä aineita käyttävistä ihmisistä kokisi ekoherätyksen?

      Vastaa

      0
  11. Minun mielestäni sekä sinun että Virven blogipostauksista on käynyt selkeästi ilmi, milloin tuote on saatu esim. joltain firmalta kokeiltavaksi. Eli itse en kaipaa kummankaan blogikirjoitusten loppuun mitään tarkentavaa alaviitettä.

    Kun Virve sitä rupesi käyttämään, niin hänelle jo kommentoinkin siitä, että se hänen käyttämänsä sana "promootioyhteistyö" on hieman harhaanjohtava eli jos/kun hän haluaa jotain alaviitettä käyttää, niin se ehkä kannattaisi muuttaa sellaiseksi, että se selkeästi kuvaa tilannetta.

    "Tilanteella" tarkoitan sitä, että kumpikin teistä testaa ja kirjoittelee myös saamistaan tuotteista, mutta se ei tarkoita sitä, että olisitte luvanneet antavalle taholle kirjoittaa tuotteesta. Puhumattakaan siitä, että olisitte luvanneet kirjoittaa positiivisen arvion riippumatta todellisesta mielipiteestänne.

    Virve taisi muiltakin saada vastaavaa palautetta eli ettei sana ole paras mahdollinen ja hän taisikin jo vaihtaa ilmaisua. Mielestäni sinä voit aivan hyvin jatkaa nykyisellä linjalla, mutta jos haluat jotain lisämerkintöjä tehdä, niin mieti tarkkaan se sana. Minä, kielipoliisikerhon itseoikeutettu jäsen, seuraan myös tätä blogia. :D :D

    Vastaa

    0
    1. Olen LemonJuicen kanssa ihan samaa mieltä tuosta hänen kirjoittamastaan ensimmäisestä kappaleesta. Merkinnät ovat tähänkin asti olleet siis ihan selkeät.

      Ihmisillä on hassu tapa hysterisoitua. Tässäkin blogitekstissä on kaksi selkeää nykyhetken hysterisoitumiskohdetta: piilomainonta ja synteettisesti valmistetut raaka-aineet vs. "luonnolliset" raaka-aineet.

      Piilomainontaa on kaikkialla, koska elämme markkinataloudessa. Tv, radio ja sanomalehdet ovat sitä olleet täynnä aina, pukeutuessamme mainostamme erilaisia vaatemerkkejä jne. Miksei piilomainontaa olisi blogimaailmassakin? Tiedostava kuluttaja osaa suodattaa maailman mainosfiltterin läpi - ainakin toivottavasti. Ja joo, toki tästä on ylilyöntejä, mutta harvemmin mielestäni aikuismaisempia ja asiapitoisempia blogeja kirjoittavien ihmisten kohdalla (kuten nyt Virven tai Sannin blogeissa).

      Synteettisistä raaka-aineista sen verran, että tämä ekoilun ja ekohippeilyn aalto (jossa on toki paljon hyvääkin), on vähän vääristänyt näkökulmaa ns. teknologisesta kehityksestä. Tutkimus ja teknologinen tuotekehittely ovat lähtökohtaisesti mielestäni kehitystä parempaan. On hyvä, että raaka-aineita kehitetään ja tutkitaan. On hyvä, että luonnon riistämisen sijaan kehitetään synteettisiä raaka-aineita. Tällaiset raaka-aineet ovat lähtökohtaisesti ekologisia ja tutkitusti turvallisia. Toki sielläkin on pahiksiakin joukossa, mutta en jaksa uskoa mihinkään myrkytyssalaliittoteoriaankaan.

      Toisaalta taas kaikki "luonnollinen" ei ole hyvää. Luonnosta kerättävissä raaka-aineissa on paljon myrkkyjä tai muuten haitallisia aineita. Lisäksi esimerkiksi luontaistuotekaupoista ostettuja tuotteita ei ole aina lainkaan tutkittu ja todettu yhtä tehokkaasti turvallisiksi ihmiselle. Tuskin kukaan syö kärpässientäkään, vaikka se kuinka olisi luomua ja lähiruokaa. Vastaavasti mustikoita ei jakseta poimia metsistä, mutta goji-marjoja raahataan epäekologisesti Kiinasta asti, koska marja on saanut hyvän tuotteen leiman.

      Kaikessa toki hyvää ja pahaa, mutta jotenki tää nykykeskustelu on hirveän mustavalkoista.

      Vastaa

      0
    2. “Tilanteella” tarkoitan sitä, että kumpikin teistä testaa ja kirjoittelee myös saamistaan tuotteista, mutta se ei tarkoita sitä, että olisitte luvanneet antavalle taholle kirjoittaa tuotteesta. Puhumattakaan siitä, että olisitte luvanneet kirjoittaa positiivisen arvion riippumatta todellisesta mielipiteestänne.

      Totta. Promootioyhteistyö kuulostaa (vaikka ei kai kirjaimellisesti sitä tarkoitakaan) siltä, että tuotteista on sovittu kirjoittaa ja vieläpä ainoastaan positiivisesti (koska negatiivista arviota ei kai oikein voi promootioksi = tuotteen nostamiseksi, kutsua....)

      Vastaa

      0
  12. Okei, mutta mitä väliä sillä on jos tuote on saatu lahjaksi tai testattavaksi, mitä ikinä. JOS vain tuote arvostellaan rehellisesti ja ilman, että tuotteen ilmaisuus tai muut kivat tarjoukset vaikuttavat arvostelijan mielipiteeseen. Kyllä minun mielestä riittää aivan hyvin, sain kokeiltavaksi jne jne. ilman sen tarkempia selvityksiä. Ja jos mietitään markkinoijien tarkoitusperiä, niin ilmanmuuta ne haluaa tuotteilleen positiivista näkyvyyttä eri medioissa. Onko sillä sitten niin väliä, että onko se valmistaja, maahantuoja vai jokin jälleenmyyjä joka niitä tuotteita tarjoaa? Eiköhän jokainen niistä halua edistä omien tuotteidensa myyntiä. Jos se tarkoittaa sitä, että bloggareille annetaan ilmaiseksi tuotteita, niin hyvä on. Ainakin lukijat saavat mahdollisimman kattavat tiedot tuotteista ilman, että niihin tarvitsee itse ensin tuhlata omaisuutta. Se on sitten sen kirjoittajan vastuu, että tekee arvioinnista rehellisen.

    Ja jokainen lukijahan voi itsekin harrastaa pientä kriittisyyttä: jos blogissa esitellään vain tietyn firman tuotteita ja blogi on täynnä ko. firman mainosbannereita ja kaikki arvostelut yltiöpositiivisia. Ehkä siinä kohtaa voi alkaa miettimään onko kirjoittaja enää puolueellinen.

    Mielestäni kuitenkin olet ollut hyvin selkeä ilmaisussasi, enkä jaksa kuitenkaan tuommoiseen asiaan edes kiinnittää niin hirveästi huomiota, koska itse en pidä sitä mitenkään tärkeänä.

    Vastaa

    0
    1. Onko sillä sitten niin väliä, että onko se valmistaja, maahantuoja vai jokin jälleenmyyjä joka niitä tuotteita tarjoaa?

      Minä olen tästä samaa mieltä. Mitä infoarvoa se pitää sisällään lukijalle, jos tuotteen perässä lukee: sain tämän X-kaupasta/X-PR-firmasta/X-maahantuojalta"? Kuten kirjoitit, oli lähettävä taho mikä hyvänsä, niin tarkoitusperä on sama: tuotteen esiinnostaminen ja tunnettuuden lisääminen.

      Esimerkiksi PR-firmat eivät edes halua itseään mainittavan. He ovat suoraan sanottuna suositelleet, että teksteissä mainitaan vain päämies eli kosmetiikkamerkki.

      Vastaa

      0
  13. Kiitti tästä postauksesta, vaikuttaa hyvältä! Pakkauksetkin näyttää kivoilta (olen noita joskus pyöritellyt käsissä Ruohonjuuressa). Pitää ottaa kokeiluun :) Mitä luulet, toimisiko tuo muotoiluvoide suoraan tukkaan, patukoilla tehtäviin kiharoihin (tukka luonnostaan ihan suora)?

    Niin ja ihan hyvin käy sisälukutaitoiselle ilmi jos joku tuote on blogin kautta tullut kokeiluun.

    Vastaa

    0
    1. Mitä luulet, toimisiko tuo muotoiluvoide suoraan tukkaan, patukoilla tehtäviin kiharoihin (tukka luonnostaan ihan suora)?

      Nyt täytyy sanoa että en tiedä. Laitoin kysymyksesi eteenpäin maahantuojalle ja liitän tähän sitten heidän vastauksensa kun se tulee. :)

      Vastaa

      0
    2. Tässä vastaus:

      "Uskon että toimisi varmasti, mutta pito toki muotoiluvoiteessa on heikompi kuin esimerkiksi sarjan hiuslakassa. Varsinkin jos hiukset ovat pitkät, suosittelen mielummin suihkuttelemaan suortuva kerrallaan hiuslakkaa ennen patukoiden laittoa. Lyhyempiin hiuksiin lainekampauksen luomiseen muotoiluvoide saattaa hyvinkin riittää, mutta pääasiallisestihan tuote on tarkoitettu föönauksen avuksi ja tueksi sekä siloittamaan pörröisiä ja/tai kiharia hiuksia."

      Vastaa

      0
  14. Eipä kuulosta hullummalta sarjalta, ehkä tuota seerumia voisi kokeilla tähänkin pehkoon:)

    Minun mielestäni vouhkaaminen blogin kautta saatujen tavaroiden suhteen saisi jäädä vähemmälle, minusta on hienoa, että saatte kokeilla erilaisia tuotteita ja me lukijat saamme enemmän luettavaa kuin jos ostaisitte kaikki itse. Uutuustuotteen tultua markkinoille odottelen mielelläni ehkä useamman blogiarvion ennen kuin itse hankin, olen välttynyt näin useilta (tod.näk.) hutihankinnoilta. Bloggaajissakin on eroa, luotan esim. sinun ja Virven ammattitaitoon, arvostelut on hyvin perusteltu ja INCIt huolella luettu ja vertailtu. Toisaalla luin eräästä blogista, että L'Orealin primer kannattaa unohtaa ja käyttää vaan Clarinsin vastaavaa, mutta asiaa ei ollut perusteltu mitenkään. Aina kannattaa pohtia tekstin luotettavuutta.

    Ja vielä pikapikakommentti synteettisistä ja muista. Kun moni ihan sama aine voidaan eristää luonnosta tai valmistaa synteettisesti, onko aineella loppujen lopuksi eroa? Luonnonmateriaaleista aineen eristäminen voi vaatia monenlaisten liuottimien käyttöä, joita voi jäädä jääminä "luonnolliseen" aineeseen. Voi olla, että synteettisesti valmistettu sama aine voidaan valmistaa synteettisesti vähemmällä "kemikaalikuormalla". Mutta luonnollisuus myy, joten fiksut markkinoijat sitä tietenkin käyttävät.

    Vastaa

    0
    1. Kun moni ihan sama aine voidaan eristää luonnosta tai valmistaa synteettisesti, onko aineella loppujen lopuksi eroa?

      Kemiallisesti aineella ei ole mitään eroa. Synteettinen oliiviöljy on siis kemiallisesti ihan samaa tavaraa kuin aito luonnonöljy.

      Tuohon, että jääkö luonnonmateriaalin käytössä aineeseen mahdollisesti jotain liuottimia, en osaa ottaa kantaa. Itse en olisi taipuvainen uskomaan siihen, mutta tosiaan pitäisi varmaan olla kemisti jotta tietäisi asian varmuudella.

      Vastaa

      0
  15. Kannattaa huomata, että INCI ei ole raaka-aine-, vaan "sisällysluettelo". Siellä pitää mainita erikseen tiettyjä sellaisia aineita, joita jokin käytetty raaka-aine sisältää. Syyhän on se, että silloin allergiset ymmärtävät tuotteen sisältävän tätä tiettyä allergisoivaa ainetta.

    Mitä tulee "luonnollisiin" ja "synteettisiin" aineisiin, pidän tuota jakoa tavallaan ihan fiksuna, sillä kaikkia luonnossa esiintyviä aineita ei pystytä valmistamaan synteettisesti täysin samanlaisiksi. Monista aineista on olemassa erikätisiä versioita, eli molekyylit ovat peilikuvia toisistaan. Tällöin ne myös toimivat eri tavoin. Joistain aineista pystytään valmistamaan esimerkiksi vain oikeakätisiä, kun todellinen vaikutus saadaankin luonnossa esiintyvistä vasenkätisistä versioista. Mutta eipä enempää kemiaa tällä kertaa. :)

    Vastaa

    0
    1. sillä kaikkia luonnossa esiintyviä aineita ei pystytä valmistamaan synteettisesti täysin samanlaisiksi. Monista aineista on olemassa erikätisiä versioita, eli molekyylit ovat peilikuvia toisistaan.

      Oi, mielenkiintoista! Kiitos kun valotit tätä.

      Meidän kosmetiikan kemian opemme nimittäin väitti, että kaikki synteettisesti valmistetut luonnonaineet ovat ihan samaa tavaraa kuin se aito luonnossa esiintyvä.

      (Hän tosin yritti väittää myös, että mehiläisvaha on sellainen aine, jota ei pystytä valmistamaan synteettisesti. Silti olen nähnyt monissa inceissä tekstin 'synthetic beeswax', eli se ei sitten ainakaan pitänyt paikkaansa..... Tai ehkä opettaja tarkoitti juuri tuota, mitä sanoit, ja synteettinen versio eroaa merkittävästi aidosta, jolloin ominaisuudetkin ovat erilaiset? Ota näistä selvää! :D)

      Vastaa

      0
  16. Tuo shampoo kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Täytää vain pari purnukkaa käyttää loppuun ensin ;)

    Sanamuodolla ei minulle ole välilä mutta selkeästi täytyy mainita, jos tuote on tullut testiin. Itselläni se loppulitania on englanniksi mutta tekstissä mainitaan myös suomeksi(kin) se, että tuote on saatu testettavaksi. Olen oikeastaan tiukempi saamieni tuotteiden kuin omien hömppäostosteni kanssa, minusta sekä tuotteen antanut firma että lukijat ansaitsevat vielä tarkemman perehtymisen tuotteeseen. Yleensä toki niistä tykkään, kun en kaikkea testiin halua (=en tarvitse mitään, joten testaamisen on oltava kivaa :D). Lupaan kuitenkin kirjoittaa joka tuotteesta ja tysästä tuotteesta se olisi kamalaa.

    Vastaa

    0
    1. minusta sekä tuotteen antanut firma että lukijat ansaitsevat vielä tarkemman perehtymisen tuotteeseen.

      Samaa mieltä!

      Vastaa

      0
  17. Itse olen seurannut jo pidemmän aikaa eri blogeissa aina vuorotellen esiin noussutta keskustelua siitä, mitä pitää sanoa ilmaislahjoista ja miten. Pyhästi jo lupasin itselleni, etten osallistu keskusteluun, mutta tässä sitä taas ollaan... :D

    Monet ovat kirjoittaneet (niin täällä kuin esim. Virven blogissa, jossa viimeksi asiasta luin) siitä, että "ei ole väliä mistä tuote on, kunhan blogin pitäjä arvostelee sen luotettavasti". Kyllähän me kaikki vakkari-karkkislaiset tiedetään, että kirjoitat oikeasti vain ihan aitoja mielipiteitä, mutta mistäs sen voi tietää sellainen, joka ensimmäistä kertaa tänne eksyy? :) Kaikkiallahan korostetaan sitä, että pitää olla lähdekriittinen, ja tätä helpottaa aina huomattavasti se, että tietää, mistä lähteestä on kyse.

    Jossain kommentoitiin jo sitäkin, että usealla karkaa ajatukset ihan vikaraiteille, kun on kyse siitä, mitä ja miksi bloggarin pitäisi/olisi kiva jotain alkuperästä kertoa. Usein sekoitetaan kommentointivikinöissä kaksi asiaa: "onko ok, että bloggari saa tuotteita" ja "mitä niistä kerrotaan". Senhän pitäisi siis olla aivan itsestään selvää, että on oikein suotavaa, että bloggarit saavat ilmaiseksi tuotteita, jotta kaikkien ei tarvitse niitä hutiostoja tehdä. On myös ihan ok, että bloggari mainostaa. Siis ihan aidosti mainostaa, saa siitä sitten palkaksi tuotteita tai rahaa. MUTTA monet peräänkuuluttavat sitä, että pitäisi pystyä erottamaan, mikä on mainosta, mikä tuotelahja ja mikä itse hankittua. Mainostaessahan ei tarvitse välttämättä olla ikinä edes livenä nähnyt tuotetta, tuotelahjoista kerrottaessa näkökulma SAATTAA olla jotain muuta kuin kylmän objektiivinen, ainakin verrattuna siihen, että kirjoittaa tuotteesta, jonka hankkimista on pohtinut pitkään, ja mahdollisesti tehnyt pitkääkin esityötä ennen ostoa.

    Tämä siis aivan täysin yleisellä tasolla aiheesta "blogit ja tuotelahjoista kertominen", eikä missään nimessä huomioita Karkkipäivästä! :) Itsellä ei ole mitään puolikastakaan pahaa sanottavaa siitä, miten itse laitat kirjoituksiin merkinnät ilmaistuotteista. Mutta jos otat käyttöön jonkun erilisen "lausekkeen", niin kannattaa miettiä, miten sen ilmaisee. Itse esim. ihan aidosti luulin, että tuo "promootioyhteistyö" tarkoittaa todella PROMOOTIOyhteistyötä. Enkä todellakaan katso mainostusta mitenkään pahalla, mutta kyllähän tuollaiset tekstit tuli luettua eri tavalla kuin jos teksti olisi ollut "ilmaislahja". :D

    Mutta sitten asiasta toiseen: miten IHANAT hiukset sulla onkaan!! Voi kateus! :D Kelpais totisesti mullekin, omat hiukset kun on vain hyvin valju versio noista: luonnonvaaleat, mutta ei noin ihanan vaaleat, ja laineikkaat, muttei noin kiharat, vaan ainoastaan taipuisan laineikkaat, jotka takkuuntuvat sekunnissa ilman suoristusta...

    Vastaa

    0
    1. ^Ei vitsi miten hienosti sanottu!

      Olen Karkkipäivässä melko uusi lukija, mutta lukenut Virven blogia jo pidemmän aikaa ja hämmennyin todella siitä Promootiyhteistyö lauseesta, juurikin yllämainituista syistä. Minusta riittää ihan mainiosti, että vain kertoo tuotteen olevan ei itse ostettu. Hauskaa olisi esim. myös tietää mistä se tuli, esim. Virve laittoi viimeisimpään tällaiseen juttuunsa maininnan maahantuojasta. Musta se oli tosi kivasti ilmaistu.

      Nää kielelliset asiat on tietysti tosi helppo ymmärtää monella tavalla, mutta ihmettelin kyllä Virven blogissa ilmenneen keskustelun ärhäkkyyttä sen suhteen, että bloggaajien sidonnaisuuksia (ei tuotelahjoja vaan tedellisia sidonnaisuuksia) ei saisi lainkaan kyseenalaistaa.

      Kiitos kivasta blogista ja jatkan täällä kurkkimista jatkossakin :)

      Vastaa

      0
    2. Mainostaessahan ei tarvitse välttämättä olla ikinä edes livenä nähnyt tuotetta,

      Totta.

      Indiedaysissähän on muuten sellaiset säännöt, että jos bloggaajat haluavat jostain markkinointitahon tarjoamasta tuotteesta kirjoittaa, sitä on AINA kokeiltava itse. Mitään sellaista tuotetta ei saa tässä blogiportaalissa suositella (tai vaikka sitten neuvoa välttämään), jota ei itse ole kokeillut.

      Tuollaista 'promootioyhteistyö' -sanaa en ota käyttöön, sitä ei tarvitse pelätä. Luulenpa näiden kommenttien pohjalta, että pysyn jatkossakin itselleni luontevassa "sain testiin / kokeiluun / maahantuoja lähetti" jne -tyylissä.

      Mitä hiuksiini tulee, eivät nekään normaalisti _noin_ kiharat ole, vaan enemmänkin "taipuisan laineikkaat" (kuten sinun hiuksesi). Kihara korostuu aina pesun jälkeen, ja jos käyttää jotain muotoilutuotetta, kihara korostuu entisestään. Mutta kun hiukset harjaa, kiharat katoavat ja jäljelle jää pelkkä laineisuus. :) Siksipä en muuten koskaan harjaa hiuksiani pesun jälkeen ennenkuin vasta illalla ennen nukkumaanmenoa. (Pesen siis hiukseni aina aamuisin.) Hiukseni eivät mene helposti takkuun, joten ei haittaa vaikka harjaisin ne vaikka vain joka toinen päivä. ^_^

      Vastaa

      0
  18. Mielestäni olet riittävän selvästi ilmaissut, jos olet saanut jonkun tuotteen kokeiltavaksesi. Minulle on sinänsä sama, oletko ostanut vai saanut tuotteen, koska uskon, että arviosi ovat puolueettomia, mutta tottakai lakia pitää noudattaa. Blogit, joissa saatuja tuotteita mainostetaan, ei arvioida, jäävät hyvin pian pois minun seurannastani.

    Hauska muuten kuulla, että muitakin hämäävät nuo kemiallisten termien käyttö. Luulin, että minä olen tyhmä, kun noita käytetään mielestäni väärin, mutta en ehkä sitten tässä suhteessa olekaan ;)

    Vastaa

    0
  19. Sellainen toive vielä, että voisitko joskus kirjoitella enemmänki hiuksistasi. On ilahduttavaa, et jollain on "oikeasti pitkät hiukset". Niin monta kertaa olen pettynyt, ku pitkähiuksisten ohjeessa onkin joku olkapäille ulottuva letti. Ja voin kertoa, että kun omilla hiuksilla mittaa on yli tuplasti tämän, ni se "pitkähiuksisen" kampaus ei oikein toiminutkaan tms.

    Olisi siis ihan kiva kuulla "hiusrutiineistasi". Miten peset hiuksesi, kampaatko/harjaatko, pidätkö niitä kiinni/auki miten jne. Shampoista ja hoitoaineista olet toki kirjoitellut kommentteja, mutta muukin kiinnostaisi. Minulle oli muun muassa ihan uusi tieto, että Virven tapaan hiukset voisi pestä muutenkin kuin suihkun yhteydessä. Omat hiukseni eivät kyllä tule kunnolla puhtaiksi helposti, jos niitä pitää huuhtoa pää alaspäin. Plus koko allas olisi täynnä sitä hiusmassaa ja varmaan vessan lattiakin märkä...

    Lukisin mielelläni hiusblogejakin, mutta sellaisia on tietääkseni kovasti vähän.

    Vastaa

    0
    1. Iiik, olen ihan imarreltu tästä hiushuomiosta. ^_^ Omasta mielestäni kun hiukseni ovat todella tylsät ja ennenkaikkea minua ärsyttä kun ne ovat AINA yhtä kuivan, huonokuntoisen ja kiillottoman näköiset, vaikka hoidan niitä tosi huolellisesti. Käteen ne tuntuvat sileiltä ja pehmeiltä, mutta ulkonäkö ei ole niin "terve". Olen tosin käsittänyt, että kuiva pörröisyys on luonnonkiharoiden hiusten ominaisuus, eikä sille oikein voi mitään. :/

      Pelkäänpä, että hiusrutiinini ovat todella yksinkertaiset. Pesen ne joka toinen päivä, ja käytän joka toinen päivä kuivashampoota. En muotoile niitä, ja ne ovat lähes koko ajan kiinni (koska töissä koen että hiukset ovat "tiellä" vaikka jotain asiakasta meikatessa).

      Mutta voisinpa kyllä vaikka miettiä jonkun hiusrutiinipostauksen tekemistä. :) Ainakin se voisi olla ihan viihdyttävä sellaisten ihmisten silmissä, jotka käyttävät hurjasti aikaa ja aineita tukkansa laittamiseen. :D

      Vastaa

      0
    2. Minuakin kiinnostaisi sun hiusrutiinit ja yleensäkin se, miltä hiuksesi näyttävät eri hiustuotteiden testauksen jälkeen. Omat hiukseni ovat myös luonnonkiharat ja tilanteeni on ihan sama kuin sinulla: hiukset ovat melko hyväkuntoiset mutta eivät koskaan näytä siltä. Jotkut saavat naamioitua omat luonnonkiharansa aika kivan näköisiksi, mutta itselläni hiuslaatu on niin kevyt, että silikoni esimerkiksi vie sitten kaiken sen luonnonkiharan volyymin. Mietinkin, että mahtaako tuo muotoiluvuode luoda sellaisen "hallitun" pörrön? Ehkä sen pörröisyyden kanssa voisi elää, jos se näyttäisi tarkoitukselliselta... :) Sun hiukset on muuten todella kauniit!

      Hiusblogeja on tosiaan aivan liian vähän, joten jos joku tietää sellaisista (etenkin jos bloginpitäjä on luonnonkiharainen!), saa vinkata.

      Vastaa

      0
    3. Minäkin luulin, että luonnonkiharat hiukset ovat aina pörröiset ja sille ei voi mitään. Sitten sain kaverilta kokeiltavaksi Vihreä Kosmetiikka-sarjan palashampoon. Nyt en voi kuvitella käyttäväni mitään muuta. Hiukset eivät ole enää kuivat ja pörröiset.

      Tämä shampoo ei ilmeisesti poista kaikkea luonnollista rasvaa hiuksista ja siksi se ei tee niitä niin kuiviksi ja pörröisiksi. Parasta on se, että minä ainakaan en tarvitse enää hoitoainetta enkä muotoiluainetta, pelkkä palashampoo riittää. Aiemmin ensin pesin hiukset rutikuiviksi ja sen jälkeen yritin saada niitä eloisiksi hoitoaineella ja muotoilutuotteilla.

      Shampoon käyttöohjeessa varoitetaan, että jos on käyttänyt kovin silikonipitoisia hiustuotteita, niin ensimmäisten pesujen aikana hiukset saattavat tulla tahmeiksi, mutta tämä ominaisuus poistuu pesujen myötä. Itselleni ei käynyt näin, mutta mieheni hiukset tulivat niin tahmeiksi, ettei hän koske enää koko aineeseen, vaan lopetti heti yhden kerran jälkeen :)

      Vastaa

      0
  20. Hih, luin että otsikossa luki "K niinkuin karate" ja luulin että olet alkanut harrastamaan karatea. :D
    Tuota shampoota voisi kokeilla, nykyinen on pian lopussa joten tuossa olisi hyvä seuraaja!

    Ps, ihanat hiukset!

    Vastaa

    0
  21. Blogisi on yksi ehdottomista lemppareistani! Tuntuu hullulta, sillä vaikka olen jo kauan seurannut blogiasi viikoittain, sain vasta nyt huomata, että sinulla on AIVAN JUMALAISET HIUKSET. Toivoisin sinulta lisää hiuksiiin ja erityisesti luonnonkihariin hiuksiin liittyviä juttuja. Itseltäni myös sellaiset löytyy, ja toivoisin lisää tietoa niiden hoidosta, ja mieluiten vielä luonnonmukaisemmista merkeistä. Odotan innolla uutta hoitsikka-löytöäsi!:)
    Olisi myös mukava tietää suoristus-rutiineistasi! Itse onnistuin lukioaikoina pilaamaan todella pitkät hiukseni jatkuvalla suoristelulla, mutta sinun hiuksesi näyttivät niin upeilta, että ottaisin mielelläni sinulta suoristus-neuvoja vastaan!:)

    Vastaa

    0
    1. sinulla on AIVAN JUMALAISET HIUKSET. Toivoisin sinulta lisää hiuksiiin ja erityisesti luonnonkihariin hiuksiin liittyviä juttuja.

      Lupasinkin tuossa ylempänä, että voisin harkita jonkun hiusrutiinipostauksen tekemistä. Vaikka vähän kyllä repeilyttää tuo että hiukseni olisivat jumalaiset... ^_^ Nämä ovat todella ohuet ja päätä myöten valuvat. Ainoastaan kuivashampoolla onnistun nostamaan näitä hieman päänahasta.

      Mitä suoristukseen tulee, sitä en itse asiassa harrasta koskaan. Sensual vs. masculine -postauksen sensuelliin lookkiin hiukseni suoristi kaverini, joten tuloksesta saan kiittää vain häntä. :)

      Vastaa

      0
  22. Moikka Sanni! Sori tämä ei nyt liity mitenkään tähän postauksen. Mutta oon ollut sun lukijasi jo kaaaauan aikaa, tosin kommentoinut vaan ehkä pari kertaa. Nyt halusin sanoa yhdestä asiasta, nimittäin videoista. Olen toivonut elävää kuvaa muistaakseni joskus aiemminkin. Voisitko mitenkään koskaan ikinä kuvailla mitään videota itsestäsi tai mistään sinuun liittyvästä tänne? Varmasti on muitakin jotka haluaisivat kuulla äänesi tai nähdä muuten vaan miten muutama minuutti sinun kanssasi on kulunut :) Toivottavasti saat inspiraatiota jostakin ryhtyä kuvailemaan! :)

    Vastaa

    0
    1. Voisitko mitenkään koskaan ikinä kuvailla mitään videota itsestäsi tai mistään sinuun liittyvästä tänne?

      Minulla ei ikävä kyllä ole mitään välinettä, millä kuvata videota. :/ Järkkärikameroillani ei voi kuvata liikkuvaa kuvaa.

      Jos joskus tulen omistamaan videokuvauslaitteen, niin ehkäpä sitten harkitsen videopostausta. :)

      Vastaa

      0
  23. Taidan olla jotenkin huolimaton tai ehkä toisaalta välinpitämätön lukia sen suhteen, etten koskaan kiinnitä juuri huomiota siihen mistä tuotteet ovat tulleet. Olen kiinnostunut itse tuotearviosta, eikä tuotteen alkuperä tai hankintapa vaikuta henkilökohtaiseen elämääni millään tasolla. Kiinnostun vain siitä, kannattaako tuote hankkia itselleni vai ei. Varmasti tämä on merkittävä asia näissä kosmetiikka-asioissa, mutta itselleni se ei merkitse mitään. En muutenkaan paheksu esim. sitä, jos haluat myydä saamiasi tuotteita. Ei se ole minulta millään tavalla pois :)

    Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta postauksesta ja ihanasta blogista! Tämä on ainoita blogeja, josta tosiaan tulee luettua kaikki postaukset aiheesta riippumatta. Kirjoitustyylisi on asiallinen, mutta ei kuitenkaan liian virallinen. Sitä on helppo ja mukava lukea. Lisäksi blogin ulkoinen olemus on miellyttävä ja kuvat hyviä. Kiitos siis tästä! :)

    Vastaa

    0
    1. Kiitos ilahduttavasta palautteesta, eng! :) Täytyy kai jatkaa samaan tyyliin! :)

      Vastaa

      0
  24. Hei, sain lahjaks Cliniquen quick eyes cream shadowia ja nyt mietin että miten ihmeessä tätä kuuluis käyttää. Jotenki tosi tahmanen vaikka alustaisin hyvin tai yrittäisin tasottaa lopputulosta normaalilla luomivärillä. Yritin selailla jo tässä sun vanhoista teksteistä vinkkejä, mut löysin vaan yhen postauksen jossa olit käyttäny noita cream-värejä ja niissä mainitsit vaan että ne korostaa luomen ryppyjä :D

    Vastaa

    0
  25. Pidän selkeästä ja ymmärrettävästä tyylistäsi kertoa milloin olet saanut tuotteet kokeiltavaksi. Se ei ole liian silmiinpistävä vaan sopivan ja asiallisen neutraali. Minua nimittäin jollain tavalla vähän häiritsee myös asian liika korostaminen. Minusta se riittää, että asian mainitsee jossain välissä ja sen jälkeen pallo on lukijalla. Toivoisin sinun jatkavan entiseen tyyliisi. :-)

    Tuo muotoiluvoide kiinnostaisi. Minulla oli ennen lapsia aivan järkyttävän piikkisuorat ja silkkisensileät hiukset mutta lasten jälkeen hiukset ovat muuttuneet hieman...hmm, laineileviksi. Se korostuu tietty märkänä ja kuivana se häviää varsinkin harjaamisen jälkeen ja viimeistään yön aikana. Muotoilutuotteilla saan laineikkuuden pysymään esim. jonkun tilaisuuden ajaksi tai kun lähden rimpsalle tms. =) Kivoja muotoiluvoiteita vaan tuntuu olevan aika vähän, kiitos siis tästä vinkistä! Tykkään enemmän juuri voidemaisista tuotteista, niitä on helppo käyttää ja ne antavat illuusion hoitavuudesta (joo, kai jostkut voi oikeasti vähän hoitaakin...).

    Ovatko hiuksesi muuten luonnostaan tuon väriset vai värjäätkö niitä jollakin? Ihanat hiukset joka tapauksessa. Varsinkin silloin piikkisuorahiuksisena kadehdin päästä varpaisiin kirkkaanvihreänä ihmsiä joilla oli luonnonkiharat.

    Vastaa

    0
    1. Minua nimittäin jollain tavalla vähän häiritsee myös asian liika korostaminen.

      Niin minuakin. Itse olen aina pitänyt jokseenkin tarpeettomana alkaa hieroa lukijoiden naamoihin sitä, että huomatkaa NÄIN PALJON kamaa mä saan ilmaiseksi ja TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ firmalta. Se riittää, että lukijalle on selvää, kirjoitanko itse ostamastani vai blogin kautta saadusta tuotteesta.

      Ovatko hiuksesi muuten luonnostaan tuon väriset vai värjäätkö niitä jollakin?

      Värjään kyllä. Mutta sanotaanko vaikka näin, että jos en koskaan värjäisi (mitä en alkanutkaan harrastaa ennenkuin vasta päälle parikymppisenä), niin tyvestä 10cm olisi aina n. 7:n luokkaa, ja loput hiukset tuollaiset 9:n vaaleat. Aurinko vaalentaa hiuksiani kesäisin niin tehokkaasti, että tukka on tosi vaalea ilman vaalennustakin. Talvella sitten saan aikaiseksi sen10cm:n tyvikasvun. ^_^ Jossain vaiheessa kyllästyin tyvikasvuun ja aloin vaalentaa sitä. Nykyään käytän tätä Schwarzkopf Blonde -suihketta tyveen n. 3-4kk:n välein.

      Vastaa

      0
  26. Siis OMG!!! Miten olen onnistunutkin missaamaan juuri tuon postauksen! En ollut koskaan kuullutkaan tuollaisesta suihkutettavasta aineesta! 8-O

    Minulla oli reilu parikymppiseksi luonnostaan vaaleat hiukset (lapsena ne olivat ihan valkoiset). Sitten ne alkoivat tummua pikkuhiljaa ja ovat nykyisellään sellaiset eiminkäänväriset/maantienvaaleanharmaat. Hiustyyppini on lisäksi jotenkin kummallinen ja heijastaa valoa niin, että oma hiusväri näyttää kummallisen värittömältä, ihan kuin se olisi sellaista harmaata lasia. Niinpä värjään hiuksiani. Olen sisäisesti edelleen blondi ja haluaisin myös ulkoisesti olla sitä mutta ei minulla ole rahaa rampata jatkuvasti kampaajalla värjäyttämässä tyvikasvua.

    Siispä hallelujaa tästä vinkistä!!! Pakko kokeilla tuota, kiitos miljoonasti tiedon jakamisesta! Ainoa huolenaihe on tuleeko hiuksista kellertävät mutta toisaalta, käytän hopeatuotteita keltaisuutta poistamaan, että ehkä sillä ei niin ole väliäkään. Tuo kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta! Voi kunpa se toimisi minullakin! Huh, olen ihan täpinöissä täällä. ;-) Kiitos, kiitos, kiitos vinkistä!!

    Vastaa

    0
  27. Kysyn nyt tätä kun en vastausta itse ainakaan mistään bongannut. :) Eli selvittikö tuo shampoo hiuksia pestessä? Mulla ainakin on se ongelma, että hiukset jää takkuisiksi pesun jälkeen vaikka käyttää hoitoainetta. Ajattelin, että auttasko jos välillä kokeilis luonnonkosmetiikkaa.

    Vastaa

    0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


  • Sanni

  • Arkisto

    • 2025 (45)
    • 2024 (124)
    • 2023 (149)
    • 2022 (174)
    • 2021 (178)
    • 2020 (227)
    • 2019 (203)
    • 2018 (227)
    • 2017 (298)
    • 2016 (284)
    • 2015 (343)
    • 2014 (389)
    • 2013 (400)
    • 2012 (214)
    • 2011 (226)
    • 2010 (287)
    • 2009 (207)
  • Avainsanat