Karkkipäivä täyttää tänään, 22. huhtikuuta, yksi vuotta. Niin vähän aikaa sitä on vasta tullut bloggailtua.
Kun vuosi sitten aloitin, ei Suomessa vielä ollut kovinkaan montaa pelkästään kosmetiikkaan ja meikkeihin keskittynyttä blogia. Suosituin sellainen, Narcissen kirjoittama Glowing Me Glowing You, oli hiljentynyt tammikuussa. Sceneä hallitsivat Charming Nailsin upea kynsi- ja meikkiblogi sekä Virven megasuosioon kohonnut tuotearvostelublogi Ostolakossa. Ruotsiksi kirjoittava Badbomben on hänkin Suomen kauneusblogien pioneereja. Minun lisäkseni keväällä olivat aloittaneet myös Just Blushing ja Beauty Babe. (Eikä nyt tarvitse kenenkään loukkaantua jos en mainitse kaikkia viime keväänä aloittaneita, nämä ovat vain jääneet parhaiten mieleeni...)
Aloitin blogin kirjoittamisen lähinnä uteliaisuudesta. Olen seurannut blogeja satunnaisesti vuodesta 2005 lähtien (ilman että olin jäänyt minkään lukemiseen pahemmin koukkuun), ja blogien suosion kasvaessa minua alkoi yhä enemmän kiehtoa mikä niissä niin koukuttaa. Tuntui kuin blogien lukeminen, ja melkeinpä blogin pitäminenkin, kuului jo yleissivistykseen. Halusin kokeilla miltä se tuntuisi.
Kun suomalaisia meikkiblogeja ei tosiaankaan vielä vuosi sitten ollut kuin sieniä sateella, ajattelin, että voisin tarjota jotain siihen kategoriaan sopivaa. Suunnittelin, että blogissani julkaisen vain ja ainoastaan värikkäitä meikkikuvia, ja jätän muut löpinät sikseen. Tuohon aikaan meikkikuvanikin olivat vielä aika "kilpailukykyisiä", ja pystyin pitämään blogia pelkästään niiden voimalla. Tänä päivänä en enää meikkikuvablogia aloittaisi. Suomen blogiscene on tulvillaan toinen toistaan lahjakkaampia meikkailijoita, joiden kuvat lähenevät henkeäsalpaavaa taidetta. Jos aloittaisin tänään, ei minulla olisi sillä saralla juuri mitään annettavaa.
Tämän uteliaisuutta aloittamani kokeilun myötä olen kuitenkin tajunnut, mikä blogistaniassa niin koukuttaa. Tykkään blogistani hirveästi, ja sen kirjoittamisesta on tullut rakkain harrastukseni. On ollut tosi antoisaa huomata, että jutuistani on ollut toisille ihmisille jopa hyötyä. Tykkään kirjoittaa, meikata ja valokuvata, ja blogatessa saan yhdistää nämä kaikki.
Blogin ensimmäisen vuoden luetuimmat postaukset olivat:
1. Neiti Etsivä ja voidepurkin sisällön arvoitus
3. Silmän rajaus, osa 1: Perusteet
(Myös Indien puolella julkaistut Mineraalimeikki- ja Silmän muodot -postaukset kuuluvat listalle, mutta ne lienevät tuoreessa muistissa...)
Tunnisteista eniten klikattiin tageja Tutorial, Smoky-meikki ja Silmän rajaus.
Eniten kommentteja (jos arvontoja ei lasketa) keräsivät Bloggerin puolella postaukset:
"Halpiskosmetiikan" imagopohdintaa
Nyt kun Karkkipäivä juhlii ensimmäistä vuottaan, on paikallaan tietysti juhla-arvonta. En tiedä alkavatko lukijat saada kaiken maailman arvonnoista jo tarpeekseen, kun niitä on blogeissa suunnilleen joka toinen päivä, mutta minulle kertyy työni (ja välillä alennusmyyntienkin ;)) kautta jatkuvasti pientä "sälää" jonka mielellään arvon pois.
Synttäriarvonnassa on kolme palkintosettiä. Kaikki tuotteet ovat uusia ja käyttämättömiä.
1. Estelle & Thild Neroli -setti. Minulle lähetettiin E&T:ltä nämä Neroli-tuotteet kokeiltavaksi, mutta koska minulla on jo heidän tuotteitaan, olin sitä mieltä että on jonkun lukijan vuoro päästä kokeilemaan näitä ihanuuksia. Kysyin saanko antaa tuotteet arvontaan, ja se on kuulema ok. :)
2. Meikkisetti violetti + punainen, johon kuuluu:
Kummankin meikkisetin ripsivärit puuttuvat kuvista, sillä a) sain tuplakappaleen Lancômen Precious Cells -ripsaria vasta kuvan oton jälkeen enkä jaksanut enää lavastaa uutta kuvaa, ja b) muistin Cliniquen miniripsarin olemassaolon vasta kun keksin lisätä Lancômen ripsarin palkintoihin.
3. Meikkisetti vihreä + turkoosi, johon kuuluu:
Tässä vielä tarkempi kuva Nantucket Sun -huulipunasta. Se ei ole luonnossa ihan noin tumma, ja sävy on lämpimämpi punainen, enemmän sen värinen kuin hylsyn alareunassa.
Osallistut arvontaan jättämällä blogille kommenttiboksiin 1-vuotisterveiset. Kerro, miksi luet Karkkipäivä-blogia. Kerro mistä olet tykännyt, tai mistä et ole tykännyt. Onko jokin postaus tai meikki jäänyt erityisesti mieleen? Kerro myös, haluatko osallistua vain tietyn palkintosetin arvontaan. Muuten osallistut kaikkien arvontaan.
Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kohtaan. Se näkyy vain minulle.
Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 25.4. klo 23.59 saakka. :)
0 comments on “Karkkipäivä 1 vuotta!!”
Onnea onnea! :)
Tutustuin blogiisi täällä indiedayn sivuilla, ja olin positiivisesti yllättynyt, että täällä oli myös meikkeihin erikoistunut blogi kaikkien muotiblogien rinnalla. Blogistasi tuli heti yksi suosikeistani, ja luen tätä säännöllisesti.
Vaikka en itse koskaan oppisikaan meikkaamaan yhtä hienoja meikkejä kuin täällä näkyy, on mukava tulla ihailemaan kuvia. Yleisilme on mukavan värikäs ja iloisen pirteä. Blogi on siis kuvineen ja teksteineen todella hyvää luokkaa, ja toivon potsausten pysyvän yhtä hienoina kuin ne ovat tähän asti olleet. Tällä mennään vielä pitkälle! :)
Onnea!
Tykkään lukea blogiasi, koska sulla on aivan ihania silmämeikkikuvia. Ja se postaus silmän muodoista oli kans hyvä (:
Olen lukenut blogiasi säännöllisesti nyt varmaankin vuoden alusta, sitä ennen luin silloin tällöin. Eniten ihastuttavat upeat silmämeikkikuvat ja se, että uskallat myös arjessa käyttää värejä. Mulla on ilmeisesti aika samantyyppiset silmät kuin sinulla, joten jospa tästä rohkaistuisin itsekin niitä kokeilemaan. Meikkaan kyllä joka päivä ja käytän luomivärejä, mutta tekniikkani ei ole sun tasoista. Olen myös kolmikymppinen, joten siinä mielessä meikkausneuvosi tuntuvat soveltuvan hyvin myös minulle.
Onnea 1-vuotiaalle ja kiitos asiantuntevasta blogistasi :)
Paljon onnitteluja jo 1-vuotiaalle blogille :) Niin se aika kuluu.. Alunperin löysin tänne erään foorumin kautta ja olenkin lueskellut blogiasi oikeastaan alusta asti, vaikka lukijaksi ilmoittauduin vasta oman blogin perustettuani, kun perehdyin tähän blogimaailmaan tarkemmin.
Erityisesti tykkään meikkikuvista. Varsinkin värikkäät 120-taiteilut on jääneet mieleen :D Minua ei henk.koht. kauheasti kiinnosta luonnonkosmetikkapostaukset, vaikka ehkä tässä jossain vaiheessa löydän niiden maailman, jolloin mielipide muuttunee.
Olen aika vasta löytäny blogisi ja viettänyt maratooni lukuhetkiä selaten läpi lähes kaikki postaukset. :)
Kadehdin mahtavia meikki arsenaalejasi! Silmämeikit on niin inspiroivia että heti tekee mieli juosta kylpyhuoneeseen kokeilemaan, hieman huonommalle menestyksellä, sillä meikkivarastot, varsinkin luomivärit on hieman rajalliset :D
Erityisen hyvä on se aika uusi "oikein väärin postaus", tykkään myös ihanista sateenkaari meikeistä, ja mietinkin juuri mitä kirkasta silmämeikkiä alan vapuksi treenaamaan ;)
Onnea vuosipäivän johdosta!
Päädyin muistaakseni Ostolakossa-blogin puolelta joskus viime vuoden puolella lukemaan blogiasi, ja värikkäät meikkikuvat herättivät kiinnostukseni. Olenkin siitä saakka seurannut blogiasi mielenkiinnolla. Olen saanut paljon vinkkejä ja inspiraaiota silmämeikin tekoon kuvistasi, ja päätynyt ostamaan uusia värikkäitä luomivärejä varastoissani jo olevien seuraksi. Kiitos sinulle!
Olen lukenut blogiasi jonkun n. 4-5kk ajan. Olen hirveästi tykännyt katsoa meikkivinkkejä ja ne INCI(kirjoitetaankohan noin? :D)-vertailut sekä ne vinkit miten meikata erimuotoiset silmät ovat olleet tosi mielenkiintoisia! Musta on tosi kiva kun joku uskaltaa käyttää värejä arkimeikissään :) Ja sä näytät ikäistäs ainakin 5 vuotta nuoremmalta ü
Olen kytännyt sivustoasi jo ehkä puolisen vuotta ja haluan sanoa myös tänne että pidän eniten chihupostauksista :D .huomasin chihukommenttisi sensaistin blogissa, mutta en uskaltanut vielä mainita, että tiedän sivustosi ennestään (;
Harmittelen eniten sitä, että olen niin saamaton meikkaamisen suhteen. Täältä saa niin hienoja inspiraatiokuvia, että tekisi mieli lähteä samantien luomiväriostoksille ja kokeilla erilaisia värejä, mutta huoh.. kun ei tule arkena käytettyä värejä, niin tunnen valtavaa syyllisyyttä aina uusista luomiväriostoksista. Siksi pidän peukkuja ja varpaita pystössä että onni osuisi kohdalle ja taikoisi postiini luomivärejä <3
Kaikki tuotevertailut syynään myös aina tarkasti. selaan blogisi melkeinpä päivittäin.
ja lisää niitä chihuja!! ei ole tarpeeksi :D
Onnittelut 1-vuotiaalle blogille. :)
Oon seurannut blogiasi nyt muutaman kuukauden, päivittäin tulee käytyä ja välillä odoteltua uusia merkintöjä. Meikkivinkeistä on ollut apua, olen alkanut kokeilemaan erilaisia sävyjä silmiini ja yllättynyt positiivisesti. Osa vinkeistä on päätynyt arkimeikkiini ja viikonloppumeikkeihin sitten kokeiltu rohkeampiakin juttuja. :)
Karkkipäivää lukiessa tuntuu siltä, kuin jokainen päivä olisi karkkipäivä. Asiantunteva osaamisesi välittyy blogista upeiden meikkikuvien (myös laadukkaiden, mikä on hyvä asia !) ja myös "teorian" kautta.
Esimerkiksi 'Silmän muodot ja meikkaus'-postauksesta oli paljon apua minulle ja varmasti monelle muullekin.
Muutamat INCI-postaukset ovat rehellisesti kertoneet, mistä kaikesta kosmetiikka oikeasti koostuu, millaisia tuotteita kannattaa valita ja että mainoksen uhri ei ehkä saakaan sitä pehmeää, rypytöntä ihoa, minkä 200€ supervoide lupasi.
Sokerina pohjalla ovat ihanat ponit ja ponipostaukset, jotka tuovat sen sokerisen maun tähän blogiin.
Siispä suuret kiitokset ihanasta blogista ja vielä näin loppuun:
Paljon onnea 1-vuotiaalle Karkkipäivälle ! :)
Blogisi taisin löytää Ostolakossa-blogin kautta (kuten varmaan moni muukin) ja viime vuoden kesästä lähtien lukenut. Ensimmäiseksi pisti silmääni ihanan värikkäät kuvat ja värinkäyttö on mahtavaa, jonka jälkeen minäkin olen uskaltautunut kokeilemaan vähän värikkäämpiä meikkejä, kun olen aina luullut että ne näyttävät hyvältä ainoastaan joidenkin lehtien sivuilla.. Lempparipostauksiakin löytyy monta, nettishoppailun abc-postaus oli myös auttoi paljon, niihin aikoihin kun aloin itse tilailemaan netistä. Uusimmista postauksista tuo missä kerroit silmien muodoista auttoi tosi paljon, itse jotain meikkiä kokeilleena ja miettineenä et miksiköhän tää ei näytä niin hyvältä omassa pärstässä. MItään huonoa postausta ei ole mieleeni jäänyt kaivertamaan. :)
Ja paljon onnea ja hyvää kevään jatkoa. :)
Onnea!
Olen tykännyt luonnonkosmetiikka- ja inci-postauksista, mutta olen saanut myös monenlaisia meikkausvinkkejä, vaikken itse niin värikkäitä meikkejä teekään (tosin vapuksi saatan etsiä inspiraatiota täältä :)). Olen seurannut aika alusta asti epäsäännöllisen säännöllisesti. Mieleen on jostain syystä jäänyt My Little Pony-silmämeikki.
Rakastan blogisi ihania värejä. Toivoisin, että voisin itsekin loihtia jotakin upeaa, mutta aina kun koetan tulee jotenkin niin pellemäinen olo, että on pakko pestä pois. Musta ne Little Pony -meikit on kivoja, jotenkin niin suloisia! Ja onnea 1-vuotisen blogisi johdosta.
Mä nyt oon vähän tällanen haamulukija ja harvoin kommentoinkaan mitään, kun mistään en mitään tiedäkään. Viime kesästä asti varmaan olen tätä kuitenkin pläräillyt. Blogistasi haen tietoa ja vinkkejä täältä omiin naamatöherryksiini tai jos olen hankkimassa jotain tuotetta niin kurkkaan ensin sekä tämän että Virven blogin läpi, josko teillä olisi jo jonkinlaista arviota siihen. Sulla varsinkin on ihanan suorapuheinen tyyli ja tylytät tuotteita ihanasti, jos ne sen ansaitsevat .)
Joka tapauksessa onnea yksivuotisesta blogiura(ka)sta .)
Päädyin lukijaksi vasta Indiedaysin kautta, mutta kahlasin kaikki vanhat postaukset läpi. Tykkään todella paljon ja olen saanut paljon ideoita itsellenikin täältä. Nuo kaikki värit vain niin houkuttelee katselemaan kuvia pitempäänkin. Ja My Little Pony postaus on kyllä ollut ehdoton suosikki! Jopa siinä määrin, että käydessäni äitini luona, etsin kaikki vanhat omat ponini talteen ja toin kotiin :)
Blogisi on kiva :) Meikkijutut ja -kuvat kiinnostaa ja olen saanut niistä paljon hyviä vinkkejä. Blogisi on minulle se, josta aloitan "blogikierrokseni". Kiitos kivoista jutuista ja siitä, että blogisi keskittyy asiaan eikä kirjoittajan elämän esittelyyn..
Onnea yksivuotiaalle!
Olen varmaan ensimmäisen kerran bongannut blogisi juurikasvusta, ja jäänyt koukkuun. Blogisi on asiantunteva ja hyvin kirjoitettu. Olet inspiroinut minua, joka on maailman tylsin meikkivärien käyttäjä, meikkaamaan rohkeasti erilaisia värejä käyttäen. Olen hankkinut muitakin luomivärejä kuin ruskeita! :D Sen lisäksi käsittelemäsi tuotteet ovat mielenkiintoisia. Sinulla on kaiken lisäksi INCI-tietämystä, jota kaipaan ehdottomasti kosmetiikkablogilta.
Jäin joskus talvella koukkuun värikkäisiin silmämeikkeihisi, ja sinun innoittamana en ole käyttänyt ruskeaa luomiväriä sen jälkeen. :D Tykkään myös todella paljon INCI-jutuistani, tulevana kemian alan DI:nä aineiden sisällöt kiinnostavat todella paljon.
Erityisesti on jäänyt mieleen pikkujoulumeikkisi, vertailu halvan ja kalliin voiteen välillä ja ihan uusista jutuista tuo silmän muodon mukaan meikkaaminen.
Onnea 1-vuotiaalle Karkkipäivälle! :)
Jestas että on tullut paljon vastauksia postaukseesi, on siinä urakkaa valita voittaja...!
Olen lueskellut blogiasi reilun vuoden verran suunnilleen löydettyäni sen Juurikasvun kautta:) Se mikä itseäni on blogissasi aina kiehtonut on ollut värit ja se ilo millä meikkaat. Juurikin tämän blogin myötä uskalsin vihdoinkin alkaa käyttää värejä meikeissä -aluksi No.7 pronssin ja kullan sävyistä trioa, siitä jatkaen Manly120-palettiin. Tekniikat eivät ole vielä ihan hallussa, mutta postauksesi luomiväreillä meikkaamisesta oli se ensimmäinen askel opetteluun.
Myöskin hyvät kuvat kauniine väreineen sekä persoonallisen asiallinen (voiko noin edes sanoa?) tyylisi kirjoittaa saavat isot pointsit täältä. Jatka samaan malliin ja PALJON ONNEA!
Paljon onnea yksvuotiaale! Kyllä ne on ne meikkikuvat ja -vinkit, jotka on mulle sitä antosinta luettavvaa. :o) Kiitos hyvästä blogista!
Olen lukenut blogiasi arviolta puoli vuotta ja yhä uudelleen osaat hämmästyttää upeilla silmämeikeilläsi. Rakastan blogiasi juuri siitä syystä, että täältä saa todella paljon inspiraatiota niin arki kuin juhlameikkeihinkin. Mieleeni jäi erityisesti Little Pony-postaus, joka oli tosi piristävä ja erilainen :)
Paljon onnea 1-vuotiaalle! :)
Moikka ja lämpimät onnitteluni myös minulta! Ja kiitos aivan ihanasta ja innoittavasta blogistasi,toivottavasti saamme nauttia siitä vielä pitkään! Itse olen ennen käyttänyt paljon värikkäitä luomivärejä,mutta sitten jämähtänyt tylsään ruskeaan.Löydettyäni blogisi sain valtaisen inspiksen alkaan käyttään taas vihreää,turkoosia ja violettia luomiväriä!
Tykkäsin erityisesti smokey-eye postauksesta!
Tykkään blogistasi, koska kirjoitat kivasti ja mielenkiintoisista jutuista. Olen seurannut blogiasi jo pitkään. Onnea 1-vuotiaalle! Postauksista on jäänyt mieleen My Little Ponyt ja muutamat meikit, joita olen hyödyntänyt omassa meikkauksessa.
Onnittelut yksivuotiaalle! ♥ Olen seurannut blogiasi aktiivisesti viime syksystä. En käsitä miten voit saada kaikilla upean kirkkailla väreillä niin ta-jut-to-man ihania meikkejä aikaseksi! Aina kun itse yritän, lopputulos on jotain hirveetä kasarimeininkiä hyh. Kaikista eniten tykkään juurikin näistä meikkivinkeistä ja eniten mieleen on jäänyt ehkäpä juuri tua mainitsemasi "opas varjostuksiin" siitä on ollut todella hyötyä ja valehtelematta oon käynyt tsekkaamassa sen yli 20 kertaa :D
Makiaa kevättä!
Hui kamala kun on paljon vastauksia... :D
Luen blogiasi yksinkertaisesti siksi, että rakastan ihanan värikkäitä meikkejäsi ja haluan oppia meikkaamaan itsekin kivemmin! Mikään yksittäinen meikki ei ole kummemmin jäänyt mieleen, mutta mm. tuotevertailu halppis vs. kallis ja tuo oikea vs. väärä meikkaustapa ovat ainakin olleet mukavia. :) Harmi vain etten välttämättä osaa oikein analysoida silmieni muotoa mahdollisimman "oikean" meikkaustavan löytämiseksi...
p.s. blogin ansiosta olen jopa ostanu pari värikkäämpää luomiväriä ja yrittänyt opetella käyttämään värejä! Tietenkin jälki on yhtä töherrystä tähän verrattuna, mutta tekemällä oppii!
Onnea vuosikkaalle! Haluan tietenkin osallistua arvontaasi! Luen blogiasi siksi, että se on mielenkiintoinen ja inspiroiva, eivätkä meikkaukset yleensä ole liian yliampuvia - siis ne ovat ihan toteuttamiskelpoista kamaa arkipäivään. Olen innostunut itsekin kokeilemaan ja opettelemaan luomivärien käyttöä.
HBD! olen suuhteellisen uusi lukija, mutta karkkipäivä on nykyään joka päivä. koukutus on ollut suurta :) ihanaa, että kaikki blogit eivät ole täynnä sitä vaatehömppää, koska kaikilla on oma tyyli ja se on fine, mutta eihän sitä tarvitse kaikille toitottaa. siispä meikki/kauneus/kosmetiikka- blogista suuri kiitos. blogin yleisilme on huippu, vitsikäs hyvällä tavalla. aina palaan uudelleen ja uudelleen ja kevät ja mineraalit kohtaan ja sieltä sen silmän 'jaottelu' jutun. se oli tosi selkeesti laitettu. sitä oon tuonut omaan meikkaukseenkin, ennen olen ollut tosi huono luomivärien kanssa, mutta päivä päivältä opetellaan. kiitoksia kivoista vinkeistä ja loistavista kuvista! :)
Kiitoksia ihanasta blogista ja Onnittelut yksvuotiaalle! :) Oon saanu superhyviä meikki vinkkejä ja kovasti oon yrittäny niitä testailla. Tosin mun meikki kokoelma on hieman vajavainen.. Mutta pikkuhiljaa seki kasvaa. :) Tättärää. :D Parhaita postauksia en osaa edes valita, koska useimmista oon saanu hyviä vinkkejä ja opastusta. Tattis.
Karkkipäivä aika uusi tuttavuus..
Mukava lukea sellaista mikä on itselle hieman vierasta ja poimia hyviä vinkkejä jutuista. Minulle meikkaaminen on hepreaa ja tää on kiva blogi saada sivistystä siltäkin alalta.
Onnea 1-vuotiaalle!
Löysin Karkkipäivän joskus kesällä, kun jossakin blogissa vinkattiin sun tutoriaaleihin. Lueskellesani ihastuin, sun meikit on niin kauniita, oot tosi taitava ja kuvat on hienoja. Parhaiten on jäänyt mieleen erityisen säväyttävät, kirkkaat meikit, ja ihana ponikampaus! :D
Voimia bloggailuun ja kiitos kaikista vinkeistä!
oon lukenut sun blogia parisen kuukautta, eli siitä asti kun löysin sen ;) meikkivinkit on olleet parhaita! ja mielestäni postauksena kivoin oli "oikein vs väärin" tutorial,koska se oli mulle tosi hyödyllinen :) ite meikkasin just sillä "väärällä" tavalla tietenkin..noh sun vinkeillä kohti parempaa meikkiä 8) kiitos tästä blogista! ja kivaa tulevaa vappua :) ( se onkin mun synttäripäivä,täytyy koittaa meikata kivasti sinun vinkeillä sinä päivänä :-D )
Hei ja onnittelut! :)
Olen löytänyt blogisi vasta Indiedaysin kautta, mutta todella hyvältä vaikuttaa, kiitos! Erityisen kivaa on se, että postauksesi ovat huolella harkittuja eikä mitään hutaisuja, kuten monessa muussa blogissa vaikuttaa olevan. Silmän muoto -postaus oli oikein mainio. Samoin tykkäsin myös siitä, joka käsitteli K&T:n neonmeikkejä. En todellakaan ollut itse tajunnut tota lehdissä esiintyvää kuluttajien huijausta, mutta aina oppii uutta :)
Jatka samaan malliin!
Olen tosi satunnainen kävijä. Kirjoitat kyllä kivasti, kieli on helppolukuista ja henkilökohtaisen tuntuista. Parhaiten mieleen on jäänyt tuo halpiskosmetiikkapohdiskelu. En ollut uskoa, että joku sorsii jotain merkkiä ulkonäön ja imagon takia....
Kivaa sun postauksissa on se, että nämä meikkivinkit yms on ihan toteutettavia juttuja, eikä mitään suurkaupunkien bilemeikkejä. Extrakiitos hyvistä ja hyvälaatuisista kuvista!!
Tutorialeja voisi olla enemmänkin, tykkään kovasti. Ja se mistä tosissaan tykkään, on kuvat. Taidat olla aika hyvä kuvaamaan, kuvat ovat tarkkoja ja huolella sommiteltuja. Kunnon kuvat tuo jotenkin tosi ammattimaisen fiiliksen koko blogiin. tsemppiä jatkoon.
lempipostaukseni on se missä esiteltiin erilaisia silmien muotoja julkkisten kautta, en muista sen paremmin. Itse toivoisin kuitenkin enemmän ihonhoito-asioiden käsittelyä ja vähemmän itse meikkausta. Toki olen vinkkejä poiminut meikkaukseenkin.
Parhaiten minulle on jäänyt mieleen se ärsyttämis-postaus kosmetiikan postipakkaamisesta. Kosmetiikan pakkausintoisuudesta olisi paljonkin varmasti sanottavaa. Sekin olisi kiva tietää että onko kaikki pakkauksissa käytetty kulta- ja kiilto kovinkaan ympäristöystävällistä.
Blogiasi luen lähinnä yleissivistyksen vuoksi, suoranaisia vinkkejä esim. silmämeikkiin en juuri poimi vaan ennemminkin trendejä ja inspiraatiota.
Moi!
Oon lukenu blogias varmaan vuoden, tosin satunnaisesti. Parhaiten on jäänyt mieleen se sinun kulmakarvapostaus :)
En hirveästi välitä meikkipostauksista, mutta oon tykänny tässä blogissa kirjoitustyylistäsi, joka on sujuvaa ja viihdyttävää.
En muista, kuinka alunperin löysin blogisi. Luultavasti se oli aika lähellä blogisi aloitusta. Pidin kuitenkin heti värikkäistä kuvista. Sitten vähän ajan päästä piti palata blogiisi ja lisätä se lukulistalle ja siellä se on pysynyt, vaikka en edes lue meikkiblogeja normaalisti, tämä on ainoa.
Sittemmin blogisi on tarjonnut minulle paljon ideoita. Olen innostunut ostamaan lisää entistä värikkäämpiä luomivärejä (vaikka ennestäänkin jo käytin värejä), lisää violettia ja turkoosia, uutuuksina shokkipinkkiä ja limenvihreää. Limenvihreä tuli Isadoran duossa yhdessä turkoosin kanssa ja aluksi epäilin, käytänkö koko väriä, mutta kyllä sillekin on käyttöä löytynyt. Seuraavaksi ehkä voisin kokeilla keltaista luomiväriä, jos vaan löydän sellaisen sopivan vaalean sitruunankeltaisen värin jostain (minulle saisi olla kylmä keltainen).
Olen myös kokeillut Lily Lolon meikkipohjia ja ostinpa sieltä sitten kaikkea muutakin (ihastuin erityisesti kultaan heijastavaan vaaleanpunaiseen luomiväriin).
Ohjeillasi olen kokeillut erilaisia meikkityylejä, sateenkaarimeikistä on tullut yksi suosikki. Silmän muodosta kertova meikkipostaus oli erittäin mielenkiintoinen, vaikka siinä oli paljon tuttuakin asiaa. Kuvat ovat aina havainnollisempia kuin sanat. Välillä muusta aiheesta kirjoitetut tekstit ovat myös minusta kivoja, ei aina tarvitse pysytellä aiheessa (varsinkin Maarianhamina kiinnostaa).
Osallistun vain setin 1 arvontaan.
Oo mitä palkintoja O_o
Blogisi pongasin alunperin jonkin googlehaun kautta, mutta "aktiivinen" stalkkailu alkoi indien myötä. Erityisesti kiinnostaa kaikki yksityiskohtaiset opastukset. Oma arkimeikki on poikkeuksetta tylsä ja nopea, joten välistä on ihana leikkiä ajatuksella yhtä suuresta panostuksesta kuin sinulla:)
Miinukseksi voisin mainita lily lolot ;D Hehkutusta (ja kommetteja) seuranneena tilasin eilen itsekkin läjän ja visa sanoi iik. Ainoana murheena on omat taidot, opinkohan koskaan tekemään oikeasti luonnollista pohjaa vaikka kabukinkin tilailin. Sinä kun saat sen kuulostamaan niin helpolta.
Mutta onnea synttäreinä ja jatka samaan tahtiin :)
Eksyin blogiin tänään sattumalta ensimmäistä kertaa ja selasin juttuja läpi. Tulen jatkossa varmasti käymään sivuilla todella useasti. Todella herkullisen näköinen ulkoasu:)! Osallistun kaikkien palkintojen arvontaan.
Olen lukenut blogiasi jo melko kauan(jo paljon ennen indieen siirtymistä), ja se kuuluu ehdottomasti seuraamieni meikkiblogien top 3:seen :)
Tykkään selkeistä värikkäistä kuvista, ja meikit on todella hyvin toteutettuja ja hauskoja. Oon myös löytänyt paljon erilaisia tuotteita blogisi kautta, ja sun ansiostas innostuin mineraalimeikeistä. Kiitos siitä, se pelasti mun elämän - iho on parempi kun ennen, meikki pysyy jopa koko päivän, mikä oli ennen hyvilläkin nestemäisillä tuotteilla ihan mahdotonta. On myös ihanaa että puhut täällä jonkin verran luonnonkosmetiikasta.
Ainoo mitä toivoisin lisää, olis tietoa INCI-listoista ja muutenkin tuotteiden sisällöistä. Parhaiten onkin jäänyt mieleen postaukset, joissa vertailit eri hintaluokkien tuotteiden toimivuutta yms, ne on tosi mielenkiintoisia. Itse en vielä osaa hyvin noita listoja tulkita, joten ois todella mukavaa saada lisää tietoa näistä.
Blogi on muutenkin selkeä ja miellyttävän näköinen, teksti on sujuvaa ja tää kuuluu ainoihin meikkiblogeihin mistä ihan oikeesti luen kaikki tekstit.
Osallistun vain 1. setin arvontaan.
Hei!
Löytäessäni blogisi Indiedaysin kautta olin ihan mielettömän innoissani. Ennen tätä meikkitutoriaaleja ja muita meikkaukseen liittyviä juttuja oli tullut seurattua lähinnä YouTuben ulkomaisten videoiden kautta, joten oli tosi kiva löytää suomalainenkin versio aiheesta. Tykkään hirveästi blogin yksityiskohtaisista meikkiohjeista ja ihanan värikkäistä kuvista jotka houkuttelee kokeilemaan niiden itselle ominaisten maanläheisten meikkien lisäksi välillä vähän rohkeampaakin juttua. Kaikki värikkäämmät meikit ovatkin jääneet kaikista parhaiten mieleen. (: Keep up the good work!
Moi! Vielä kerkesin arvontaan mukaan ;) Löysin tämän sun blogin demi.fin sivuilta,kyselystä mitä blogeja seurailet.
Tykkäsin noista luomiväri vinkeistä, kun ei itellä ole hirveesti aikaa ja kokemusta laittaa luomia. :) Varsinkin toi vihreen sävynen oli ihana. (lempivärejä) En oikein muuta osaa sanoa kun vasta tänään löysin tämän sun blogin joka näköjään ollut jo vuoden :) Onnea :) Jään seurailemaan!
Koska kuvat ovat niin upeita! Löysin blogin vasta kun muutin Indiedaysille, mutta olen selaillut taaksepäin ja lukenut vanhoja postauksia myös ja erityisesti kiehtoo kaikki silmämeikkikuvat. Voi vain haaveilla siitä, että itse saisi jotain samankaltaista aikaiseksi :-) Eli mielettömän suuri plussa hyvistä kuvista!
Palkinnoksi kelpaa mikä vaan kolmesta :-)
Ensinnäkin: nimi on loistava ja toisekseen: tämä on värikäs, iloinen ja tiedontäyteinen palsta - kuin naisen oikea käsi (tai käsilaukku!)
Löysin blogisi vain pari kk sitten, mutta ihastuin siihen heti ja olen näin jälkikäteen lukenut todella monia vanhempiakin tekstejäsi, ja käyn tutkimassa tätä päivittäin.
Tykkään todella paljon silmämeikeistäsi. Eniten pidän niistä meikeistä, joissa on käytetty vähän erikoisempia värejä. Haluaisin niin kovasti Manly 120:sen (jonka olemassaolon olen muuten keksinyt vasta blogisi kautta:), jotta voisin itsekin kokeilla meikki-ideoitasi. Tällä hetkellä luomivärikokoelmani on aivan liian vajaa erikoiseen kokeiluun, vaikka onhan noita kertynyt..
Anteeksi, nyt aloin jaaritella :) Olen blogisi löytämisen jälkeen koittanut tutkia muitakin meikkiblogeja, mutten kykene innostumaan niistä millään, sillä olen niin tottunut tyyliisi (sekä kirjoitus- että meikki-) ja pidän siitä kovin. Tekstejäsi on ihana lukea myös siksi, että niistä huokuu läpi oma aito innostuneisuutesi meikkeihin :)
Kuvat ovat todella kauniita. En edes aina lue tekstejä, katselen vain kuvia!
Olen lukenut blogiasi viime kesästä asti. Värien käyttö ja asiantunteva kirjoitustyyli sai minut lisäämään Karkkipäivän suosikkeihini. :) Eniten minua kiinnostavat vähän erilaiset silmämeikit (ei perussmokeyt tai neutraalit sävyt). Tämä on sinänsä huvittavaa, koska en itse useinkaan meikkaa kovin erikoisesti.
Silmän muoto -postaus on parasta, mitä olen pitkiin aikoihin blogissasi lukenut, ja toivon kyllä kovasti, että paneudut vähän yksityiskohtaisemmin, millainen, meikki sopii erilaisille silmille. Tottakai toivoisin, että me lukijat saisimme lähettää kuvat omista silmistämme sinulle. Tai jos eivät ihan kaikki, niin minä ainakin. ;D
Myös silmän rajaus -postaus on yksi hyödyllisimmistä.
Haluaisin osallistua vain palkintojen 2 ja 3 arvontaan. :)
Onnea,Onnea ja iloa, satatuhatta kiloa jatka samaan malliin!
Annat kivoja vinkkejä joita on kiva kokeilla,rohkea ja
kekseliäskin.
Kuvat ovat must juttu - hienoa!