Luukussa 19 fiilistellään minulle rakkainta kaupunginosaa Tampereella; Lapinniemeä.
En itse asu Lapinniemessä, mutta vietän siellä todella paljon aikaa, ja alue on minulle melkein kuin koti.
Asetin tämän luukun suhteen itselleni tavoitteen, jossa epäonnistuin surkeasti: "valitse vain kaksi kuvaa Lapinniemestä, yksi talvinen, yksi kesäinen."
Tässä siis useampi kuin kaksi kuvaa ihanasta, ihanasta Lapinniemestä.
Vierailu Lapinniemessä tuntuu aina kuin lomamatkalta oman kaupungin sisällä, sillä koko alue on kuin pieni järven rantaan luotu lomakylä.
Tunnelmaan vaikuttaa epäilemättä aluetta hallitseva, vanhassa puuvillakehräämössä toimiva kylpylä-hotelli sekä Lapinniemen koko ja maantieteellinen sijainti; se on hyvin pieni kaupunginosa ja sijaitsee nimensä mukaisesti niemellä.
Järvi ympäröi Lapinniemeä kolmelta suunnalta ja kaupunginosan liikenne rajoittuu kahteen katuun. Täällä on äärimmäisen rauhallista.
Niemen rantaa kulkee kuvankaunis kävelyreitti Näsijärvi-maisemilla. Rantanurmikko on suosittua istuskelu- ja picnic-aluetta, ja Tampereen yliopiston läheinen opiskelija-asuntola tuo nurmikolle myös runsaasti kansainvälistä tunnelmaa. Täällä kuulee päivittäin vähintään kolmea eri kieltä.
Reitti päättyy Rauhaniemeen, jonka kansankylpylä on minulle talvisin rakas avantouintipaikka. Siellä kuulee vielä useampia kieliä. :)
Kesäisin melkeinpä asun Lapinniemen pienellä uimalaiturilla, jonka valitsin luukun avauskuvaksi.
En tiedä miksi juuri tämä laituri on minulle paras paikka Tampereella, mutta jostain syystä siitä on tullut sellainen. Ehkä juuri tällä kohdalla Tampereen yin ja yang ovat oikeassa tasapainossa.
Aurinko paistaa laiturille koko päivän aamusta iltaan ja näkymät Näsijärven selälle ja Särkänniemeen ovat ihastuttavat. Tykkään katsella järvellä lipuvia purjeveneitä ja kuunnella laiturin vakkareiden leppoisaa jutustelua. Se luo lämmintä tunnelmaa. Lämpö. Se on tämän laiturin avainsana. Mun oman asuinalueen lähilaiturilla Pyhäjärven puolella ei ole yhtä lämmintä ja tunnelma on hyvin erilainen.
Viime juhannuksena sain Lapinniemen laiturille seuraksi äitinikin. <3
Tampereen kesä tiivistyy minulle tähän kuvaan.
Lapinniemi on myös kuvauksellinen. Koneeltani löytyy sadoittain kuvia Lapinniemestä eri vuodenaikoina ja eri vuorokaudenaikoina kymmenen vuoden ajalta.
Ehkä yksi selitys sille, miksi luukku 19 aukesi vasta myöhään iltapäivällä.
Talvisin Näsijärven jää kutsuu kävelyille Siilinkarille ja Kaupinojaan. Pidemmälle en ole vielä päässyt.
Ehkä tänä talvena minut nähdään siellä hiihtämässäkin..?
Luukku 18 vie meidät aurinkoiseen Vaasaan.
Vaasa oli yksi niistä monista "ekaa kertaa" -kohteista, joissa tämän vuoden aikana vierailin. Vaasa on ollut mun To Do -listalla todella pitkään, ja eräänä heinäkuisena viikonloppuna löysin viimein sopivan ajankohdan toteuttaa visiitti kaupunkiin.
Vaasa osoittautui suuremmaksi ja elegantimmaksi kaupungiksi kuin odotin, ja kuvaisinkin kaupunkikokemusta muutamaan sanaan tiivistäen; tyylikäs, lämmin, hienostunut, sivistynyt. (Älkää kysykö mistä tuo 'sivistynyt' tulee, nämä sanat vain kuvaavat spontaanisti mun Vaasa-fiilistä. ☺️)
Tässä mun Vaasan Top 3:
1 KALARANTA & "VANKILAN NURTSI"
Veden läheisyys ja ranta-alueet vetävät minua aina puoleensa. Niin myös Vaasassa.
Ihastuin rantaa seuraavaan kävelyreittiin, ja erityisesti osuus Vaskiluodon sillalta Lehmuspuistoon muodostui lempialueekseni. Tälle alueelle sijoittuvat mm. ravintolalaiva Faros, ravintola Hejm, Vaasan vankila sekä kaunis Räätälinsaari.
En voi sanoa ennen Vaasan vierailua kokeneeni yhtä viehättävää vankila-aluetta. (Tai no, viehättävää vankila-aluetta ylipäänsä.) Meren äärellä majesteetillisesti seisova ja veden pintaan kauniisti heijastuva vankilarakennus luo lähes linnamaisen vaikutelman, ja nurmikko vankilan vieressä on suosittua ajanviettoaluetta jäätelökioskeineen.
Faroksen terassilla voi päästä hiekkarannan tunnelmaan
Komea Kalastuksen talo on Vaasan ranta-alueen uusimpia komplekseja.
Talo pitää sisällään suositun ravintola Hejm'in, Fiskdiskenin kala- ja herkkupuodin sekä Pohjanmaan Kalastajaliiton tilat.
Hejm oli minulle eniten suositeltu vaasalaisravintola, ja siellä lounastettuani en ihmettele miksi.
Tämä foodie melkein hymisi onnesta päivän kalaa syödessään; annoksen yksinkertaisen näköinen kokoonpano piti sisällään niin kauniita makuja että melkein itketti..! Täydellisesti kypsytettyä kalaa seuranaan parsaa, hernepyrettä ja rapukastiketta.
Joudun klisheisesti ihan puhumaan makujen sinfoniasta, niin taidokkaasti valmistettu oli Hejm-lounaani.
Mitään taideruokaa Hejmin murkina ei sinällään ole (ja hyvä ettei olekaan, ei kaiken kulinaristisen autuuden tarvitse olla pinseteillä ja miniatyyrisirottimilla piperrettyä molekyyligastronomiaa), mutta ainakin tuolla lounaalla kokemani annoksen maut todistivat keittiötiimin silkkaa makumaailman lahjakkuutta.
2 HOTELLI ASTOR
Valitsin Vaasan majapaikan koko vuoden matkailua leimanneella perusteella; "persoonallinen, tunnelmallinen, omintakeinen."
Vaasan muu hotellitarjonta oli ketjupohjaista ja perushotelli-tyyppistä, joten komean ja historiallisen näköinen Astor tuntui heti kättelyssä päivänselvältä valinnalta.
Astor osoittautui hurmaavan kotoisaksi paikaksi. Hotelli on ulkoa prameamman näköinen kuin sisältä. Sisätiloissa näkyy viehättävällä tavalla ajan kuluminen, eikä tiloissa ole varsinaisesti luksuksen tuntua. Tyylikkyyttä ja tunnelmaa sitäkin enemmän.
Tykkäsin paikasta tosi paljon, mutta täytyy sanoa, että hinta oli tasoon nähden aika kova. Heti vuoden alussa kokemani Kemin huikea Putiikkihotelli asetti verrokkitason koko loppuvuodelle, ja sen jälkeen tuli pakostikin verrattua kaikkia muita majapaikkoja Kemiin. Voi tietysti olla, että muu Suomi ei vain "pysty" Kemin hintoihin, toki paikan vetovoimaisuus vaikuttaa aina hinnoitteluun.
Aulabaari oli suosikkipaikkojani - ei baarin ominaisuudessaan (yhtäkään drinkkiä ei tullut täällä juotua) vaan tunnelmansa puolesta.
Fiilis on kuin jostain rustiikkisesta pubista Britannian maaseudulta konsanaan, tai vaihtoehtoisesti Twin Peaksista - ainakin jos katsoo seiniä koristavia saksanhirven päitä.
Täällä voi nauttia myös aamiaista, jos kustavilaistyylinen aamiaisruokasali on täynnä. Astor muuten tunnetaan aamiaisestaan ja brunssistaan, ja aamiaisruoan taso olikin oikein hyvä ja tarjonta jotain ihan muuta kuin suurten ketjuhotellien bulkkiaamiaisilla.
Astorin kahvi saa sekin erikoismaininnan, oikein hyvää! (Ei kuitenkaan voittanut Rovaniemen kahvia ;))
3 KÄSITYÖTALO LOFTETIN KAHVILA-RAVINTOLA
Oihh..! Mä olen niiiin sucker tällaisiin vanhanajan romanttisiin miljöisiin...! Muistelen, että tästäkin paikasta vinkkasi joku lukijani (kukas muu... ❤️)
Loftetin saleista pienempi (kuvissa) on alunperin ollut porvariskodin ruokasali. Tunnelmallisen salin seiniä hallitsevat tammiset puolipaneelit ja nahkajäljitelmätapetti. Uskomattoman viehättävä huone..!
Tulin Loftetiin sadetta pakoon, ja sain pikkusalin kokonaan itselleni. Istuin siellä pitkään kirjoittamassa ja nautiskelemassa sekä kahvista että salin kauneudesta.
Viehättävät ympäristöt inspiroivat minua. Tuntuu, että oikein kauniissa ja tunnelmallisessa ympäristössä koko mieli kirkastuu ja valpastuu, ajatukset tuntuvat selkeytyvän ja saan paljon ideoita ja virtaa.
Istuin paikassa sen sulkemiseen asti. En olisi malttanut lähteä.... Toisaalta, kukapa tällaisesta tilasta haluaisi poistua ulos sateeseen...
Joskus "pelkästä" kahvihetkestä voi muodostua yksi reissun kohokohdista.
Viivyin Vaasassa kolme päivää, ja vaikka monessa paikassa se on hyvinkin riittävä aika, tuntui, että sain Vaasasta lopulta vain pintaraapaisun. Vaasa ei vielä kunnolla avautunut minulle.
Siinä syytä palata...?
Ja täytyyhän ainakin käydä toteamassa, tekeekö Hejmin ruoka toisenkin kerran yhtä autuaaksi...! :)
Luukun 17 matkailumuisto vie kesän persoonallisimpaan saunaan.
Ja sekin... (saa nauraa), löytyy Espoosta - joulukalenterissani eniten luukkuja saaneessa Suomen kohteessa.
Instagramissa Espoo-julkaisuni kohtasivat kesällä erikoista ja myönnettävästi odottamatonta antipatiaa, ja osalle seuraajista Espoo-kuvat ja -videot olivat syy lopettaa Instagram-tilini seuraaminen. Toivotaan, että niin ei käy blogin puolella.
Instagram-ilmiö sai minut varsin mietteliääksi. En ole aiemmin kohdannut vastaavaa antipatiaa mitään kotimaan kohteista julkaisemaani sisältöä kohtaan. Ehkä en vain ymmärrä Espooseen liittyviä konnotaatioita, kun itse tarkastelen pääkaupunkiseutua ulkopuolisen "turistin" silmin.
Gåsgrundet on yksi Espoon ulkoilusaarista. Sinne pääsee kesäisin myös julkisilla yhteyksillä Espoon saaristoveneillä, matkaa on noin pari tuntia lähtösatamasta riippuen.
Saari oli ihka ensimmäisen purjehdukseni kohde. Jo se tekee paikasta minulle erityisen, mutta mikä Gåsgrundetissa on mieleenpainuneinta, on saaren epävirallinen sauna. Epävirallisella ja "villillä" tarkoitan sitä, että Espoon kaupunki ei ylläpidä saunaa, eikä sitä virallisesti ole olemassa - sitä ei mainita Gåsgrundetin palvelujen joukossa.
Kuvassa sauna sellaisena, kuin sen ensimmäisen kerran toukokuun alussa kohtasin. Sen jälkeen täällä tuli saunottua kesän aikana monet kerrat.
Vaikka sauna ei kuulu minkään virallisen tahon ylläpidon piiriin, ja on ymmärtääkseni kymmeniä vuosia vanha, se on yllättävän hyvässä kunnossa. Sekalainen käyttäjäkunta on onneksi osannut pitää saunasta huolta.
En tiedä, kuka tai ketkä ovat saunan muinoin pystyttäneet.
Varauskirjaa ei ole, vaan saunaan mennään "josko on vapaana" -periaatteella. Hyvän saunaetiketin mukaisesti yksi porukka saunoo maksimissaan tunnin, jos saunaan on muitakin tulijoita. Kesän vilkkaimpana kautena sauna onkin kuumana aamusta iltaan. Uskomatonta - ja hienoa-, että sauna on säilynyt kaikki nämä vuodet palamatta maan tasalle..!
Saunan yhteydessä on myös oma, sympaattinen pieni hiekkaranta.
Ensimmäinen saunailta on painunut mieleeni kuin leima passiin. En ole kuunaan saunonut tällaisessa saunassa, ja ensimmäisenä heräsi kyllä ajatus, onko tämä ihan hygieninen paikka, lauteet kun näyttivät näheen paremmat päivänsä joskus 70-luvulla. :D
Pefletti mukaan vain, ja kyllä löyly tappaa pöpöt, tällä mentaliteetilla ja minikokoisen saunan kieltämättä vastustamattoman rustiikkisella tunnelmalla mahdolliset huolet haihtuivat hyvin nopeasti.
Kesän viimeisellä Gåsgrundetin vierailulla meitä odotti iloinen yllätys: joku ystävällinen sielu (tai sielut) oli vaihtanut saunan lauteet uusiin...! ❤️
Koska sauna oli joka kerta vieraillessamme kuuma, en voinut ottaa kameraa mukaan saunatilaan. Lauteet jäivät ikuistamatta. Mutta kerrottakoon, että saunan lauteille mahtuu mukavasti kaksi ihmistä ja ahtamalla neljä tai kenties viisikin. 😊
Gåsgrundet oli yksi kesän sympaattisimpia paikkoja.
Saunasta tuli jo hyvin rakas.
Onko Karkkipäivän lukijoiden joukossa kenties Gåsgrundetissa saunoneita..?
Olen saanut töistä kokeiltavaksi Kjaer Weisin luksusmeikkejä.
Kjaer Weis on tanskalaisen meikkitaiteilija Kirsten Kjaer Weisin luoma ylellinen luonnonkosmetiikan meikkisarja.
Mun Kjaer Weis -iho- ja huulimeikki syntyi kuvan tuotteilla; Invisible Touch -meikkivoide, poskipuna sävyssä Blossoming, korostussävy Ravishing sekä Nude, Naturally -huulipuna sävyssä Thoughtful. Meikin alle laitoin Kjaerin kauneusöljyä.
Instagramissa minulta on jo kyselty koska esittelen näitä, erityisesti uutta meikkivoidetta, mutta joudutte odottamaan perusteellisempaa esittelyä tammikuuhun. Saan testiin vielä Kjaerin alkuperäisen, kiinteän meikkivoiteen, ja haluan verrata sitä tähän uuteen nestemäiseen. Niinpä esittelen kummatkin mieluummin yhdessä.
Kun Kjaer Weisin tuotepäällikkö vielä kysyi, haluaisinko arpoa blogissa Trendi-lehden vastikään palkitseman uuden Nude-sarjan huulipunan, päätin omistaa tämän postauksen vain huulipunalle. Esittelen muut Kjaerit paremmin tammikuussa kun kiinteäkin meikkivoide on kokeiltuna.
Sen verran voin uteliaille Instagramissa kyselleille vastata, että Invisible Touch -meikkivoide ei nyt ihan ole maailmaani mullistanut, mutta huono meikkivoide se ei missään nimessä ole.
Käsittääkseni kiinteä meikkivoide on Kjaerin suosituimpia tuotteita.
Kjaer Weisin uusi Nude, Naturally Lipstick palkittiin juuri Trendissä vuoden parhaana huulipunana.
En ole aiemmin kokeillut KW:n tuotteita, joten en osaa verrata uutuus-huulipunaa Kjaerin "perus"-huulipunaan, mutta Kjaeriin perehtyneet kollegani kertovat, että Nude-punan koostumus on notkeampi kuin Kjaerin perus-lipstick.
Kummatkin laadut, sekä vanha että uusi, ovat kuitenkin erittäin kestävää huulipunalaatua, ja pysyvät huulilla tosi hyvin, opastivat kollegat. Erinomaisen kestävyyden saatoin itsekin todeta Nude-koostumuksesta.
Nude, Naturally Lipstick sävyssä Thoughtful
Koostumus on kermainen, peittävä, pigmenttinen ja kestävä, mutta rehellisyyden nimissä en suosittelisi tätä huulipunaa kuivahuuliselle. Se ei nimittäin ole voidemaisen kosteuttava ja rasvaisen tuntuinen, vaan hieman kuivakampi, mikä toisaalta on juuri se ominaisuus, joka tekee siitä kestävämmän huulilla.
Testiin saamani sävy Thoughtful sopii loistavasti sävyihini; se on lämmin persikkainen korallipinkki.
Yleisvaikutelma ja tuntuma on mattainen, mutta koostumuksessa on satiininen kuulto, joka näkyykin kuvissa. Kjaerin huulipuna on selvästi peittävämpi kuin huulipunat, joita yleensä käytän.
Itse pidän rasvaisemmista huulipunalaaduista enemmän, mutta kieltämättä mattaisemmat pysyvät paremmin.
Saan arpoa yhdelle onnekkaalle henkilölle Kjaer Weisin Nude, Naturally -huulipunan voittajan itse toivomassa sävyssä. Huulipunan arvo on 52€. (Jep, nämä on luksusta.)
Sävyihin voit tutustua Jolien sivulla täällä.
Osallistut arvontaan kertomalla, minkä sävyn haluaisit voittaa ja onko Kjaer Weis sinulle entuudestaan tuttu.
Osallistumisaikaa on maanantaihin 21.12. saakka. :)
Arvonta suoritettu, voittaja on Jonna. Onnea :)
Luukussa 16 palaamme Kemiin ja iki-ihanan majapaikkani tunnelmiin.
Olen tänä vuonna yöpynyt monissa hienoissa ja persoonallisissa paikoissa lumilinnasta VR:n vesitorniin ja vanhasta valtionhotellista keuhkoparantolan lääkärin entiseen huvilaan.
Hinta-laadultaan paras majoitus oli ylivoimaisesti Kemissä. Kemistä löytynyt rautatieaseman vanhoihin rakennuksiin huolella ja rakkaudella remontoitu majoitus-, kahvila- & juhlatilakokonaisuus Putiikkihotelli Kemi 1932 teki lähtemättömän vaikutuksen.
Tässä ovat taas ne avainsanat; sydän, lämpö ja tunnelma.
On paikkoja, joissa henkilökohtainen tunne tihkuu seinistä, lattioista, materiaaleista ja yksityiskohdista.
Tunnet, että et ole vain "jossain huoneessa yöpymässä". Olet huolella, ajatuksella ja sydämellä luodussa ympäristössä, jossa tarkoituksena on tarjota vieraalle jotain henkilökohtaisempaa kuin pelkät hyvät unet puhtaiden ja tärkättyjen lakanoiden välissä.
Norma ja Katariina Seppälä
Seppälöiden yrittäjäperhe osti Kemin rautatieaseman pihapiirin vuosikymmeniä hylättynä seisseet rakennukset ja ryhtyi luomaan niihin ravintola- ja majoitustoimintaa.
Ensin syntyi Café Hertta rautatieaseman vanhaan ravintolaan, sitten Putiikkihotelli sen yläkerran huoneisiin, ja huoneistot toiseen piharakennukseen VR:n työntekijöiden vanhoihin asuntoihin. Valtion rautateiden vanhaan kerhotaloon remontoitiin juhla- ja kokoustila Ruustinna.
Kahvilan vanhat hirsiseinät paljastettiin esiin remontin yhteydessä.
Café Hertta on kemiläisten suosituimpia kohtaamispaikkoja.
Hotellin jokainen huone on erilainen. Minä yövyin romanttisessa Sininen Hetki -huoneessa.
Puhuin tuossa ylempänä verrattomasta hinta-laatu-suhteesta. Kemin hinnat ovat tietysti jotain ihan muuta kuin pääkaupunkiseudun, Tampereen - tai Kakslauttasen, apua..... ja jos näkee "vaivan" hankkiutua Kemiin, pääsee kokemaan tämän tasoista majoitusta puoleen hintaan verrattuna moniin muihin, erityisesti eteläisempiin, paikkoihin.
Itse totesin Kemin viikonlopun jälkeen, että voisin koska tahansa hypätä junaan ja palata Putiikkihotelliin yöpymään ja syömään aamiaista Hertan tunnelmallisten hirsiseinien kupeeseen. ❤️
Lue koko juttuni Kemin vierailustani täältä.
Nyt sinullakin on mahdollisuus päästä kokemaan putiikkihotellin tunnelmaa!
Saan arpoa
Palkinnon voi hyödyntää 1.1.-30.4.2021. Majoitukseen kuuluu aamiainen.
Palkinnon arvo on 218€. Arpajaisvero maksetaan kilpailun järjestäjän puolesta. Matkoista Kemiin huolehtii voittaja itse.
Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Kerro, miten vietät joulua tänä vuonna. Osallistumisaikaa on 19.12.2020 saakka.
Arvonta suoritettu, voittaja on Eveliina. Onnea :)
KILPAILUN SÄÄNNÖT
Luukussa 15 ruokaillaan jälleen yläilmoissa upeiden maisemien äärellä, tällä kertaa Espoon Keilaniemessä. Ravintolasta avautuvat henkeäsalpaavat 360 asteen maisemat Helsinkiin, Suomenlahdelle ja Espooseen.
Rakastan tällaisia paikkoja, ja voisin omistautua vierailemaan kaikissa Suomen korkeissa näköalaravintoloissa - ihan oikeasti..! Vinkkejä saa siis ehdottomasti laittaa ensi vuotta ajatellen :)
Keilaniemessä Accountor Towerin huipulla sijaitseva Lucy In The Sky -ravintola on sekin tämän vuoden löytöjäni.
Löysin paikasta maininnan jossain Espoon matkailuesitteessä, ja kohdatessani sanat näköala ja korkea olen kutakuinkin välittömästi matkalla kohteeseen 😄
Kiitos Lauttasaarta lähellä olevan sijaintinsa, Lucysta muodostuikin minulle kesän the ravintola, jossa taisin lopulta vierailla ainakin neljä kertaa. Kävin siellä niin syömässä kuin drinkeilläkin, ja istuskelin joinain iltoina ravintolan terassilla ihan itsekseni vain katselemassa maisemaa, mietiskelemässä ja lukemassa kirjaa.
Maisemista ei tosiaan voi valittaa.
Lucyn terassit avautuvat kahteen suuntaan; voit valita Helsinki- tai Espoo-maiseman makusi mukaan :) Kummaltakin puolelta avautuu myös näköala merelle ja saaristoon.
Ensimmäisellä vierailulla testasimme miehen kanssa Lucyn menukokonaisuudet. Lucyn ruoka on modernia bistroruokaa aasialaisella twistillä.
Alkupaloina nautimme mozzarellalla täytetyn arancinin (riisipallero) wakame-pedillä sekä maukkaan majoneesikastikkeen kera tarjoiltuja pimientos-paprikoja, kummatkin todella hyviä.
Lucyn klassikkoannos on aina menulta löytyvä suosittu Lohi Tataki, joka tosin kuvassa näyttää annoksista vaatimattomimmalta (tumma kulho jossa on rucolan lehtiä ja valkoista murua). Mutta ei se ulkonäkö, vaan maku..!
Muistiinpanoihini olen kirjoittanut tatakista: "suussa sulava lohi, täydellinen kypsyys, kuivattua munanvalkuaista, tryffelimajoneesia ja rucolaa. Tätä voisin mielelläni syödä ison annoksen pääruokana!" Se jäikin mieleeni illan parhaana annoksena.
Mies ei ollut ihan tyytyväinen lihapääruokansa kypsyyteen ja makuun, mutta itse tykkäsin kovasti valkoisesta kalastani (mitä kalaa, ei enää pysty muistamaan...), joka kokonsa ja esillepanonsa puolesta tosin täytti enemmän Instagramin feediä kuin vatsaa ;)
Kokonaisuutena menu oli oikein hyvä. Viiden ruokalajin maistelumenu maksoi heinäkuussa 58€, tämän hetkisellä listalla 59€. Vaikka pitkänkään menun ruoka ei välttämättä auta hankkiutumaan eroon isosta nälästä, en pidä hintaa yhtään pahana näissä puitteissa.
Kuten Puijon tornissa (vielä tänään voit muuten osallistua illallislahjakortin arvontan...!), Lucyssakin paras aika vierailla on ehdottomasti illalla auringonlaskun aikaan.
Muutaman tunnin aikana monen värin kautta muuttuva kaunis valo tarjoaa oman luonnon taidenäyttelynsä illallisen oheisohjelmaksi.
Voih, nämä tunnelmat... Talvi on ihanaa aikaa, mutta kun katsoo näitä kuvia, niin kaipaan kyllä auringon lämpöä ja sävyä ihollani... ❤️
Ensi kesänä istun epäilemättä näissä maisemissa jälleen :)
Nyt tulee turhakepostaus, jolla ei ole muuta pointtia kuin ihmetellä laitetta, jonka ensimmäinen ja ainoa latauskerta on kestänyt jo neljä vuotta.
Mutta tää on niin hullua, että pitää saada jakaa :D
Foreo Luna, muutaman vuoden takainen hittituote, on elektroninen kasvoharja. Ehkä monelle teistäkin tuttu.
Minäkin sain sellaisen testiin neljä vuotta sitten Eleven-verkkokaupalta.
Harjan pienet silikoninystyset värähtelevät jopa 8000 kertaa minuutissa ja syväpuhdistavat ihon ja huokoset. Vekottimen käytön jälkeen iho tuntuu supersileältä, kuin se olisi juuri kuorittu. Foreo Luna on kuitenkin (näin sanotaan) niin hellävarainen, että sitä voi käyttää päivittäin. Päivittäiseen puhdistukseen se on luotukin.
Tämän tyyppisistä puhdistuslaitteista hyötyy etenkin epäpuhdas iho. Normaalilla, ongelmattomalla iholla käytön mielekkyys jäänee (mun mielestä) lähinnä sensoriseksi elämykseksi.
Itselläni ainakin oli Foreon kanssa juuri näin. En millään lailla koukuttunut sen käyttöön tai kokenut, että saisin sen säännöllisestä käytöstä (päivittäisestä puhumattakaan) mitään iholla näkyvää tai tuntuvaa hyötyä. Siis mitään sellaista, mitä kuorintatuote ei jo tuo.
Foreo Luna surisee kivasti iholla ja jättää sen sileäksi. That's it.
Käytin tuotetta aluksi pari kertaa viikossa, sitten kerran viikossa, sitten pari kertaa kuussa ja nykyään muistan sen ehkä kerran kuussa tai kahdessa.
Joka kerta kun otan vekottimen esiin, odotan, että NYT se varmaan viimeistään on lakannut toimimasta ja täytyy ladata. Mutta ei. Foreo Luna herää aina vain henkiin ja tervehtii tutulla surinalla. Aina yhtä pirtsakkana ja elinvoimaisena.
Ensimmäisestä ja ainoasta latauksesta on nyt runsaat neljä vuotta.
Uskomatonta.
Laitteen akun kyllä kerrotaan kestävän todella pitkään; jopa 5 kuukautta aamuin illoin käytettynä.
Minä en varmaankaan ole käyttänyt laitetta neljän vuoden aikana 300 kertaa, mutta en siltikään odottaisi, että minkään sähkölaitteen akku kestää purkautumatta näin pitkään.
Joku sähkötekniikkaan perehtynyt tyyppi kenties naurahtaa nyt. Minulle tämä on ollut aika ihmeellistä. 😁
By the way, onko joku teistä jäänyt Foreon vakkarikäyttäjäksi? Oletteko saaneet Foreosta tai muista elektronisista kasvoharjoista selvää hyötyä ihollenne?
Foreo Luna tanssii 😊
Luukun 14 matkamuisto vie Tammisaareen.
Teimme yhden kesän viimeisistä purjehduksista Tammisaaresta käsin. Elettiin elokuun lopun kauneimpia ja lämpimimpiä päiviä ja saavuin kaupunkiin myöhään illalla. Kalastaja oli minua vastassa junalla ja kävelimme hämärän ja lähes trooppisen lämpimän kaupungin läpi hiljaisia katuja vierassatamaan.
Valo ja tunnelma oli maagisen kaunis. Oli rauhallista ja meri oli peilityyni. Ilmassa oli sellaista lämpöä ja pehmeää utua, jota harvoin kohtaa Suomen leveysasteilla.
Kävellessämme satamaa kohti ja sydämeni pamppaillessa ympäröivälle kauneudelle, päätin kerrankin vastustaa haluani ikuistaa kokemukseni kameraan tai kännykkään. "Nyt nautin tästä hetkestä vain silmilläni ja muilla aisteillani", päätin.
Ken tuntee minut, tietää, että kauniin näkymän kuvaamatta jättäminen on minulle lähes tuskallista.
Onnistuin kuitenkin, ja katson tälläkin hetkellä mieleni valokennolla kuvaa sinivioletin ja vaaleanpunaisen sävyillä värjäytyneestä taivaasta, jota vasten Tammisaaren sataman rakennusten, veneiden ja mastojen siluetit piirtyvät, samalla kun ne kuvastuvat veden peilityyneen pintaan.
Oli pakahduttavan kaunista. Lämmin ja kostea hämärä sai tuntumaan, kuin olisin eteläisen Suomen sijaan Välimeren yössä. Vain sirkkojen siritys puuttui.
Seuraavana aamuna heräsin pehmeän usvan laveeraamaan maisemaan.
Herään aina tosi aikaisin, ja sinäkin aamuna kaikki ympäröivissä veneissä vielä nukkuivat. Myös meidän kajuutassa.
Istuin pitkään kannella ja katselin, kuinka usva pikkuhiljaa suli pois, vapauttaen vaipastaan ympäröivän maiseman terävämmät ääriviivat ja kirkkaammat värit. Oli yhä valtavan lämmin.
(Tällä kertaa annoin itselleni luvan ottaa myös muutaman kuvan. ❤️)
Se ilta ja aamu Tammisaaressa olivat kesän kauneimpia.
Yritän nyt kerrankin pitää joulukalenteriluukun hieman kevyempänä, kun kaikkiin tuntuu tulevan lopulta enemmän tekstiä kuin kaavailen...
Muistot vievät niin mukanaan, että sanat vain pulppuavat..!
Tammisaaren päivissä oli lämpöä monella tasolla, ja vaalin niitä mielessäni. Minulla oli työviikko vielä kesken, joten vietimme muutaman päivän satamassa ennen merelle lähtöä.
Kävimme aamu-uinnilla sataman uimalaiturilla. Pelasimme petankkia rantapuiston nurmella. Paistoimme kalastajan onkimia ahvenia ja mutristelimme niiden mutaiselle maulle, ihan rantavedestä kun ne ongittiin. Söimme silti, olihan ne itse ongittu.
Kävelimme vanhan kaupungin postikorttimaisilla kujilla.
Olen käynyt Tammisaaressa vain kerran aiemmin elämässäni. Jo silloin tuli tunne, että täällä voisi vaikka asua.
Se tunne ei nyt ainakaan hälventynyt.
Harmi, kun on vain yksi elämä.
Kaikkialla ei voi asua, mutta onneksi monissa paikoissa voi vierailla, ja palata aina uudestaan.
Luukussa 13 yövytään jään keskellä lumesta rakennetussa hotellissa Rovaniemellä.
Toisin kuin toinen viime talvena kokemani Lapin elämyskohde Kakslauttanen, joka alitti odotukset, Rovaniemen Arctic Snow Hotel ylitti ne iloisesti. 👏
Tämä oli upea paikka, jossa kaikki yksityiskohdat ja palvelun koko ketju tuki uniikkia matkailuelämystä.
En ole varma, käyttäisinkö vierailustani nimitystä "luksusmatka", tai kuuluuko Arctic Snow Hotel ylipäänsä Lapin varsinaisiin luksuskohteisiin, sillä yhden yön normaalihinta lumihotellin perushuoneessa ei lopulta ole (tai ollut ennen pandemiaa) paljon kalliimpi, kuin yö Helsingin hienommissa hotelleissa.
Joka tapauksessa, kokonaisuutena Arctic Snow Hotel -vierailu oli ehdottomasti vuoden eniten luksus kokemus. ✨
Alkuperäisen, yksityiskohtaisen kirjoitukseni lumihotellista löydät täältä. :)
Arctic Snow Hotel sijaitsee Sinetän kylässä 20 km päässä Rovaniemen keskustasta.
Hotelli on rakennettu kokonaan lumesta ja se rakennetaan joka vuosi uudestaan.
Tänä talvena lumihotelli on auki 15.12.-31.3. Linnaa voi käydä ihailemassa myös päiväretkellä vierailijana, ja tätä kyllä ehdottomasti suosittelen, jos olet lomailemassa talviaikaan Rovaniemen alueella. Hotellialueella on myös lasi-iglumajoitusta, joka on avoinna syyskuusta maaliskuun loppuun.
Häkellyttävän upeiden sviittien, lumikappelin ja jääbaarin ohella hotellin ikimuistoisimman elämyksen tarjoaa jääravintola.
Illallinen jääravintolassa maksaa 60€. Kolmen ruokalajin menu on laadultaan yksinkertaista mutta erittäin maukasta kotiruokaa, josta ei toki tavallisessa ravintolassa maksaisi tällaista hintaa, mutta täällä maksetaankin puitteista; elämyksestä ravintolasalissa, joka on tuoleja myöten rakennettu kokonaan lumesta ja jäästä.
Ihan mieletön!
Tämä illallinen kyllä jää mieleen. Henki huuruaa ja pukeutumiskoodi on mekon sijaan tyyppiä pilkkihaalari :D
Ravintolaelämyksen voi nauttia myös ilman majoitusta, Arctic Snow Hotel järjestää jääravintola-illallispaketteja kuljetuksineen Rovaniemen keskustasta.
Hotellin hulppeat sviitit olivat tämän vuoden helmikuussa täysin budjettini ulkopuolella, mutta "kiitos" koronan, sviittiin voi tulevana sesonkina majoittua halvemmalla kuin normaalisti perushuoneeseen. (Hotels.comin hinta kahdelle hengelle helmikuussa 2021 on 261€).
Nyt tulee paljastus 😁 En siis suinkaan nukkunut yötäni joulukalenterin luukun kuvassa näkyvässä upeassa huoneessa, joka on sviitti. Oma huoneeni näytti tältä:
Tämä 9 neliömetrin hyvin simppeli perushuone maksaa normaalisti yksin majoittuvalle 280€.
Nyt samalla hinnalla voi yöpyä täällä:
Pitäisiköhän tehdä uusi reissu tänä talvena.... 😍
Hotellilla voi myös kokea lumisaunaelämyksen.
Lumisaunassa saa kunnon rehelliset löylyt. Saunoja rakennetaan kauden alussa x määrä, jotka riittävät hotellivieraiden tarpeeseen koko talvikaudeksi.
Yksi lumisauna kestää kymmeniä saunomiskertoja ennenkuin se sulaa saunakelvottomaksi. En muista tarkkaa lukua, mutta saunaa voi käyttää yllättävän pitkään. Kun yksi sauna on "käytetty loppuun", otetaan käyttöön uusi.
Nyt kun mietin, niin tällainen lumihotelli/sauna/ravintola-bisneshän on itse asiassa mitä parhaiten ajan hengen mukaista zero waste -matkailua.
Ihan jätteetöntä lumimatkailukaan ei tietenkään ole, mutta periaate on todellakin kestävän kehityksen mukainen; hyödynnetään luonnon tarjoamaa materiaalia majoitus- ja ohjelmapalvelukäyttöön, kun sitä on saatavilla. Koska linnat, hotellihuoneet, saunat ja ravintolasalit rakennetaan joka vuosi uudestaan, toiminnalla on myös toistuvasti työllistävä vaikutus.
Minä muuten tunnustettavasti valitsin vähemmän zero waste -henkisen iltaohjelman, nimittäin ulkoilmaporealtaan....
Entä miten uni maittoi jäähotellin miinusasteissa? Hotellissa on tasainen -5 asteen lämpötila.
Nukuin oikein hyvin. :) Paksu makuupussi ja jäävuodetta peittävä talja pitivät olon mukavan lämpimänä. Olen myös retkeilevänä ihmisenä tottunut nukkumaan viileässä(kin) ulkoilmassa, joten viileä ilma ei sinällään vaikuta nukahtamiseeni. Toki lumilinnan puitteet itsessään tekivät yöpymisestä uniikin ja ikimuistoisen.
Niitä vieraita varten, joille extreme-yö jäähuoneessa muodostuu liian jännittäväksi kokemukseksi, hotellissa on konttiin rakennettu "paniikkihuone", jonka lämmitettyyn tilaan ja kerrossänkyihin voi tulla nukkumaan jos uni jäähuoneessa ei ota tullakseen - tai alkaa pelottaa. Sitäkin käy joskus.
